"Legolas?"
"Hmmhm?" vaalea haltia mutisi unisesti. "Haldir.... Haldir!" tieto siitä, että hänen rakkaansa todellakin oli kutsunut häntä nimeltä, iskostui Legolasin mieleen hetkessä. Nopeasti hän kohotti päänsä tyynyltään.
"Haldir, a'maelamin! Sinä olet hereillä!" Legolasin ääni kertoi kaiken hänen pohjattomasta riemastuksestaan.
"Lirimaer... oletko kunnossa?"
"Olen," Legolas vastasi ja kurottautui suutelemaan Haldiria suoraan suulle. Siitäkin huolimatta, että tunsi vielä olonsa varsin sekavaksi, vastasi Rajaseudun Vartija suudelmaan sellaisella intohimon voimalla, jota Legolas ei laisinkaan ollut osannut odottaa. Suudelman mukanaan tuomat tuntemukset saivat Legolasin huokaisemaan suoraan Haldirin suuhun.
"Minulla on ollut sinua ikävä," Haldir kuiskasi ja puristi Legolasin kättä omallaan.
"Niin minullakin sinua. Aragorn kertoi sinun lyöneen pääsi... hänen mukaansa se paranee kyllä." Legolas nielaisi. "Minä olen niin pahoillani - "
"Ei, Synkmetsän Legolas," kolmas ääni keskeytti äkkiä hänen puheensa. "Se olen minä, jonka sietääkin olla pahoillaan. Ja niin minä olenkin."
Legolas ja Haldir tuijottivat täydellisen hämmentyneinä lord Elrondia, joka seisoi kaikessa ylhäisyydessään huoneen ovella ja katseli heitä hienoinen hymynkare kasvoillaan.
"Minä olen pahoillani, ja minä pyydän anteeksi," Elrond jatkoi. "Kenties jonain päivänä ymmärrätte, miksi tein niin kuin tein. Juuri nyt tahdon teidän vain tietävän, että käräjät ovat eilisiltana hylänneet kaikki teitä vastaan nostetut syytteet. Olette vapaita elämään niin kuin sydämenne tahtovat. Imladrisin kansa, ja ennen kaikkea ystävänne ja veljenne, ovat saaneet minut vakuuttuneeksi vilpittömyydestänne."
Vaaleat haltiat tuijottivat Rivendellin herraa pitkään ja hartaasti. Uutiset olivat melkein liian hyviä ollakseen totta.
"Hannon le, heruamin," (kiitos, korkea herra) Legolas sai lopulta kuiskattua. Hän kumarti kevyesti, ja Haldir yritti kovasti tehdä samoin, mutta ei lopulta saanut päätään ylös tyynyltä.
Elrond kääntyi lähteäkseen. "Pitäkää hyvää huolta toisistanne. Kun olette taas jaloillanne, tahtoisin mielelläni keskustella kanssanne enemmänkin."
Legolas nyökkäsi. "Jos vain olemme tervetulleita keskustelemaan kanssanne, teemme sen mielellämme."
Lord Elrond lähti, ja Legolas kääntyi taas rakkaansa puoleen. "Me olemme vapaita," hän kuiskasi Haldirin korvaan ja kumartui sitten suutelemaan tätä. He eivät päästäneet toisistaan irti pitkään aikaan.
"Me olemme vapaita."
***
Fin.
"Hmmhm?" vaalea haltia mutisi unisesti. "Haldir.... Haldir!" tieto siitä, että hänen rakkaansa todellakin oli kutsunut häntä nimeltä, iskostui Legolasin mieleen hetkessä. Nopeasti hän kohotti päänsä tyynyltään.
"Haldir, a'maelamin! Sinä olet hereillä!" Legolasin ääni kertoi kaiken hänen pohjattomasta riemastuksestaan.
"Lirimaer... oletko kunnossa?"
"Olen," Legolas vastasi ja kurottautui suutelemaan Haldiria suoraan suulle. Siitäkin huolimatta, että tunsi vielä olonsa varsin sekavaksi, vastasi Rajaseudun Vartija suudelmaan sellaisella intohimon voimalla, jota Legolas ei laisinkaan ollut osannut odottaa. Suudelman mukanaan tuomat tuntemukset saivat Legolasin huokaisemaan suoraan Haldirin suuhun.
"Minulla on ollut sinua ikävä," Haldir kuiskasi ja puristi Legolasin kättä omallaan.
"Niin minullakin sinua. Aragorn kertoi sinun lyöneen pääsi... hänen mukaansa se paranee kyllä." Legolas nielaisi. "Minä olen niin pahoillani - "
"Ei, Synkmetsän Legolas," kolmas ääni keskeytti äkkiä hänen puheensa. "Se olen minä, jonka sietääkin olla pahoillaan. Ja niin minä olenkin."
Legolas ja Haldir tuijottivat täydellisen hämmentyneinä lord Elrondia, joka seisoi kaikessa ylhäisyydessään huoneen ovella ja katseli heitä hienoinen hymynkare kasvoillaan.
"Minä olen pahoillani, ja minä pyydän anteeksi," Elrond jatkoi. "Kenties jonain päivänä ymmärrätte, miksi tein niin kuin tein. Juuri nyt tahdon teidän vain tietävän, että käräjät ovat eilisiltana hylänneet kaikki teitä vastaan nostetut syytteet. Olette vapaita elämään niin kuin sydämenne tahtovat. Imladrisin kansa, ja ennen kaikkea ystävänne ja veljenne, ovat saaneet minut vakuuttuneeksi vilpittömyydestänne."
Vaaleat haltiat tuijottivat Rivendellin herraa pitkään ja hartaasti. Uutiset olivat melkein liian hyviä ollakseen totta.
"Hannon le, heruamin," (kiitos, korkea herra) Legolas sai lopulta kuiskattua. Hän kumarti kevyesti, ja Haldir yritti kovasti tehdä samoin, mutta ei lopulta saanut päätään ylös tyynyltä.
Elrond kääntyi lähteäkseen. "Pitäkää hyvää huolta toisistanne. Kun olette taas jaloillanne, tahtoisin mielelläni keskustella kanssanne enemmänkin."
Legolas nyökkäsi. "Jos vain olemme tervetulleita keskustelemaan kanssanne, teemme sen mielellämme."
Lord Elrond lähti, ja Legolas kääntyi taas rakkaansa puoleen. "Me olemme vapaita," hän kuiskasi Haldirin korvaan ja kumartui sitten suutelemaan tätä. He eivät päästäneet toisistaan irti pitkään aikaan.
"Me olemme vapaita."
***
Fin.