Title: Meidän tiemme
Author: Piiska
Rating: PG
Summary: Haldir/Legolas. Haldir kohtaa Rivendellissä rakastettunsa, eikä kaikki ole kuin ennen. AU, slash
Disclaimer: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)
Authors Note: Betana toimi edelleen Kooma ^_^ Kiitoksia kovasti sinne. Henkilöt eivät välttämättä käyttäydy luonteidensa mukaisesti, mutta älkää antako sen häiritä! Kritiikkiä olisi mukava saada... *hint hint, nudge nudge* Tämän ficin päivittämisessä oli pienoinen tauko, johtuen lomailusta ^_^
Legolas istui penkillä aivan neuvottelusalin ulkopuolella ja nautti auringonvalosta kasvoillaan. Ilma oli täynnä kesän rikkaita tuoksuja ja nuori haltia hengitti sen paksua aromia syvään. Hän ei voinut olla ihailematta sitä taitoa, jolla Rivendellin haltiat pitivät huolta puutarhoistaan. Kääntäessään katseensa ylös Legolas saattoi nähdä kirkkaansinisen taivaan kirsikkapuun lehtien välistä. Värikylläisyys ja kaiken ympäröivä vahva elinvoima saivat hänet hymyilemään onnellisena. Juuri tällaisia päiviä prinssi oli oppinut rakastamaan jo varhain.
Hetken lumous rikkoutui kun ylpeät, lähes kopeat askeleet lähestyivät. Askelten kaiku tuntui masentavalta, eikä kestänyt kauaa ennenkuin Legolas ymmärsi syyn; kirsikkapuun hiljainen kuiskinta oli vaiennut. Legolas käänsi vastentahtoisesti katseensa tulijaa kohti ja hämmentyi nähdessään Haldirin. Hän muisti liiankin hyvin vanhemman haltian kasvoilla olevan ylimielisen ilmeen, joka ei paljastanut mitään siitä minkä alleen kätki. Synkmetsän prinssi vihasi sydämensä pohjasta sitä, ettei ollut saanut koskettaa sitä osaa Haldirista, jonka vanhempi haltia kielsi kaikilta. Hänen oli annettu nähdä vain muutamia vilauksia, eikä se ollut riittänyt Legolasille. Kuitenkaan hän ei ymmärtänyt miksi luonto tuntui vaikenevan Haldirin ympärillä.
Haldir ohitti nuoremman haltian tervehtimättä, ja Legolas oli salaa iloinen. Hänen sydäntään oli hipaissut pimeyden tunne, kun Lorienin haltia oli kulkenut hänen editseen. Pelko ja hämmennys aaltoilivat Legolasin mielessä. Hän ei tiennyt mikä pimeys soturissa asui, sillä koskaan hän ei ollut tuntenut sellaista toisessa haltiassa. Tuntien vastenmielisyyttä Legolas kuitenkin asteli saliin ja hakeutui paikalleen Elrondin lähettyville. Helpotus kulki nuoren haltian läpi, kun Aragornin hymyilevät kasvot tervehtivät häntä.
Pitkään ei Legolas kuitenkaan voinut kieltää hermostuttavia ajatuksiaan, sillä sama levottomuus asui jokaisen muunkin haltian mielessä, eikä hän saattanut olla tuntematta sitä. Varovasti hän kääntyi katsomaan Elrondia, jonka otsa oli hiukan rypistynyt. Neuvotteluiden isäntä pääsi kuitenkin pian tunteidensa herraksi ja aloitti kokouksen estääkseen levottomuuden leviämisen muidenkin kuin haltioiden pariin. Legolasille se oli laiha lohtu, mutta hän myönsi Elrondin toimineen viisaasti, vaikka olisikin toivonut tämän unohtavan velvollisuudet ja selvittävän mikä pimeys oli asettunut Lorienin haltian ruumiiseen. Kylmä väristys kulki Legolasin selkää pitkin, kun hän erehtyi katsomaan haltiaa, jonka kanssa oli jakanut osan elämästään.
Haldir istui paikallaan ilmekään muuttumatta ja kuunteli puheenvuoroja tarkkaavaisesti. Kun hän puhui, oli hänen äänessään jäätävä sävy, joka ei kuitenkaan ollut paljoa normaalista poikkeava, mutta sai silti Legolasin niskahiukset nousemaan pystyyn. Legolas halusi ulos salista enemmän kuin oli ikinä halunnut pois mistään. Valtava huojennus valtasi hänet kun keskustelu viimein lakkasi ja hän oli vapaa lähtemään Aragornin kanssa.
Author: Piiska
Rating: PG
Summary: Haldir/Legolas. Haldir kohtaa Rivendellissä rakastettunsa, eikä kaikki ole kuin ennen. AU, slash
Disclaimer: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)
Authors Note: Betana toimi edelleen Kooma ^_^ Kiitoksia kovasti sinne. Henkilöt eivät välttämättä käyttäydy luonteidensa mukaisesti, mutta älkää antako sen häiritä! Kritiikkiä olisi mukava saada... *hint hint, nudge nudge* Tämän ficin päivittämisessä oli pienoinen tauko, johtuen lomailusta ^_^
Legolas istui penkillä aivan neuvottelusalin ulkopuolella ja nautti auringonvalosta kasvoillaan. Ilma oli täynnä kesän rikkaita tuoksuja ja nuori haltia hengitti sen paksua aromia syvään. Hän ei voinut olla ihailematta sitä taitoa, jolla Rivendellin haltiat pitivät huolta puutarhoistaan. Kääntäessään katseensa ylös Legolas saattoi nähdä kirkkaansinisen taivaan kirsikkapuun lehtien välistä. Värikylläisyys ja kaiken ympäröivä vahva elinvoima saivat hänet hymyilemään onnellisena. Juuri tällaisia päiviä prinssi oli oppinut rakastamaan jo varhain.
Hetken lumous rikkoutui kun ylpeät, lähes kopeat askeleet lähestyivät. Askelten kaiku tuntui masentavalta, eikä kestänyt kauaa ennenkuin Legolas ymmärsi syyn; kirsikkapuun hiljainen kuiskinta oli vaiennut. Legolas käänsi vastentahtoisesti katseensa tulijaa kohti ja hämmentyi nähdessään Haldirin. Hän muisti liiankin hyvin vanhemman haltian kasvoilla olevan ylimielisen ilmeen, joka ei paljastanut mitään siitä minkä alleen kätki. Synkmetsän prinssi vihasi sydämensä pohjasta sitä, ettei ollut saanut koskettaa sitä osaa Haldirista, jonka vanhempi haltia kielsi kaikilta. Hänen oli annettu nähdä vain muutamia vilauksia, eikä se ollut riittänyt Legolasille. Kuitenkaan hän ei ymmärtänyt miksi luonto tuntui vaikenevan Haldirin ympärillä.
Haldir ohitti nuoremman haltian tervehtimättä, ja Legolas oli salaa iloinen. Hänen sydäntään oli hipaissut pimeyden tunne, kun Lorienin haltia oli kulkenut hänen editseen. Pelko ja hämmennys aaltoilivat Legolasin mielessä. Hän ei tiennyt mikä pimeys soturissa asui, sillä koskaan hän ei ollut tuntenut sellaista toisessa haltiassa. Tuntien vastenmielisyyttä Legolas kuitenkin asteli saliin ja hakeutui paikalleen Elrondin lähettyville. Helpotus kulki nuoren haltian läpi, kun Aragornin hymyilevät kasvot tervehtivät häntä.
Pitkään ei Legolas kuitenkaan voinut kieltää hermostuttavia ajatuksiaan, sillä sama levottomuus asui jokaisen muunkin haltian mielessä, eikä hän saattanut olla tuntematta sitä. Varovasti hän kääntyi katsomaan Elrondia, jonka otsa oli hiukan rypistynyt. Neuvotteluiden isäntä pääsi kuitenkin pian tunteidensa herraksi ja aloitti kokouksen estääkseen levottomuuden leviämisen muidenkin kuin haltioiden pariin. Legolasille se oli laiha lohtu, mutta hän myönsi Elrondin toimineen viisaasti, vaikka olisikin toivonut tämän unohtavan velvollisuudet ja selvittävän mikä pimeys oli asettunut Lorienin haltian ruumiiseen. Kylmä väristys kulki Legolasin selkää pitkin, kun hän erehtyi katsomaan haltiaa, jonka kanssa oli jakanut osan elämästään.
Haldir istui paikallaan ilmekään muuttumatta ja kuunteli puheenvuoroja tarkkaavaisesti. Kun hän puhui, oli hänen äänessään jäätävä sävy, joka ei kuitenkaan ollut paljoa normaalista poikkeava, mutta sai silti Legolasin niskahiukset nousemaan pystyyn. Legolas halusi ulos salista enemmän kuin oli ikinä halunnut pois mistään. Valtava huojennus valtasi hänet kun keskustelu viimein lakkasi ja hän oli vapaa lähtemään Aragornin kanssa.
