[Based on Part II of the English Original; 'A Flame of Aman'.]
Toinen Osa: Amanin Liekki
Oli tullut hetki, jolloin Ilúvatarin lasten Esikoisten oli määrä herätä Cuiviénenin rannalla. Ja Valar kokoontuivat neuvonpitoon ja päättivät lähteä sotaan Melkoria vastaan. Ja Eönwë kantoi Manwën sinistä lippua taisteluun. Mutta sotajoukon mukana kulki myös Tinwen, Élanga vyössään, ja taistelussa hän surmasi erään, joka oli ollut hänen veljensä, tulenhengen joka oli Melkorin palvelija, valarauka. Lännen voitto oli nopea; he ajoivat Melkorin Utumnoon ja piirittivät linnoituksen. Lopulta portit murrettiin ja Tulkas vangitsi Melkorin. Sauronia he evät löytäneet, ja Tinweniä asia vaivasi.
Voittoisa sotajoukko palasi Amaniin ja Mandos tuomitsi Melkorin. Niin alkoi Ardan Kesä, ja tuli hetki, jolloin Eldar viimein saapuivat Amaniin. Siinä maassa oli suuri ilo tuohon aikaan, kun Vanyar, Noldor ja Teleri näkivät ensi kerran Laurelinin ja Telperionin valon. Tuskin kukaan oli yhtä riemuissaan kuin Tinwen Híniel, joka puki ylleen haltialapsen hahmon ja leikki pienimpien tulijoiden kanssa. Hän opetti heille laulunsa ja leikkinsä, ja molempia oli paljon. Niin kului hänen aikansa.
Sitten syntyi eräs, hohtava kuin kultainen tähti: Alatáriel, Finarfinin tytär. Tämä pikkuinen tuli Tinwenille rakkaammaksi kuin yksikään toinen. Käsi kädessä he kulkivat Kementárin puiden alla, vieri vieressä he istuivat Elentárin tähtien alla, sydän sydämessä he toisiaan ymmärsivät, sielu sielussa kiinni he kuuluivat yhteen. Kun he lepäsivät Lórienissa he jakoivat unensa, ja usein he uneksivat suuresta valosta, joka nousi idässä punaisena ja kultaisena.
Kun Alatáriel varttui neidoksi, muutti Tinwen myös hahmoaan. Hänen hiuksensa olivat yhtä kultaiset kuin hänen ystävällään, ja he olivat niin toistensa kaltaiset, että monet haltiat sekoittivat heidät keskenään.
Kun Eönwë näki Tinwenin neidon hahmossa, rakastui hän tähän ja pyysi Tinweniä vaimokseen. Tinwen kuitenkin vastasi, että halusi ensin nähdä Alatárielin menevän naimisiin. Kuitenkin he kihlasivat toisensa ja Eönwë antoi Tinwenille timanttisormuksen, joka oli Aulën tekoa.
Ardan kesä oli pitkä, mutta lopulta taidon hedelmät olivat kaikki kypsyneet, nuoruuden kukat kaikki kukkineet, riemun linnut olivat lentämässä pois ja toivon taivaat muuttumassa harmaiksi. Feänor oli tehnyt Silmarilit. Melkorin kahleet avattiin.
Tinwen vihasi Pimeyden Valtiasta joka oli riistänyt häneltä Turonin, ja surulliset muistot nousivat jälleen pintaan hänen sydämessään kun hän näki vihollisensa vapaana. Yhä enemmän hän toivoi Kevään palaavan, yhä useammin hän viihtyi yksin, vaikka yrittikin kertoa Alatárielille murheestaan. Pian Tinwen alkoi kuitenkin ajatella, että ehkä Melkor oli tosiaan muuttunut, ja pohtia, voisiko Thauronkin muuttua. Voisiko Tinwen itse muuttaa hänet. Hän meni puhumaan Melkorin kanssa. Tuolloin hän ei sitä tiennyt, mutta ajatus, että hänen tulisi etsiä Thauron käsiinsä, oli lähtöisin Melkorilta eikä häneltä itseltään. Hän sai tietoonsa paikan, jossa tämä luultavasti oli - Keski-Maassa, Angamandon alla. (Tuo linnoitus tunnetaan sindarilaisella nimellään: Angband.)
Tinwen muisti hyvin luvanneensa olla karkaamatta, joten hän pyysi Eönwëä viemään hänet ylös Taniquetilin huipulle. Siellä hän pääsi tapaamaan Manwëa ja Vardaa.
'Korkea Valtias, olen tullut pyytämään lupaa lähteä Amanista.'
'Saat mennä,' Manwë lausui, 'olkoon siunaus mukanasi.'
Vardan silmissä kuvastui kuitenkin huoli, ja Eönwë yritti kätkeä järkytyksensä. Matkalla alas hän kysyi Tinweniltä monta kysymystä, mutta vastaukseksi tämä vain palautti hänen sormuksensa.
Alatáriel oli murheissaan, muttei onnistunut muuttamaan ystävänsä päätöstä. Tinwen yritti lohduttaa häntä.
'Rakkaimpani, tiedän että tapaamme jälleen. En sano sinulle jäähyväisiä, en anna sinulle jäähyväislahjaa. Annan sinulle uuden nimen, anna sinä minulle nimi. Sinä olet Lauremiriel.'
'Sisareni, sinä olet El-Carnil.' Ja he nauroivat, ja syleilivät. He erosivat, ja itkivät.
Kielitieteellinen huomautus:
Lauremiriel = kultainen jalokivi,
El-Carnil = Carnil-tähti (punainen tähti).