A/N: Aloin vain kirjoittamaan. Tämä voi olla täyttä paskaa tai sitten
minusta tulee Eino Leino. Ei tiedä vielä. Jos tykkäät, kerro se. Jos et,
älä. Tämän ei ole tarkoitus olla hyvä. Hahmot J.K.Rowlingin.
Edit. Kukaan ei muuten tajua mitään mitä selitän. Tajusin sen juuri.
Edit3. Kiitos kaikille ihanille, jotka ovat kommentoineet tuotoksiani!
~*^*~
Luna käveli rauhassa pitkin Tylypahkan käytäviä. Hän mietti miltä hänen lantionsa näyttää hänen kävellessään. Hänestä se oli huvittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi jotkut pitivät lantiostaan niin suurta melua. Luna ei välittänyt sellaisista asioista. Lunalla oli lähes täydellinen vartalo. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen erityistä huomiota, koska hänen muut puolensa olivat hallitsevampia. Luna ei ollut koskaan edes kummemmin ajatellut ruumistaan. Tietysti hän huomasi muutokset, ja tiesi mitä niiden avulla sai ihmisiä tekemään, mutta hän ei tarvinnut niitä vaikutuskeinoja vielä. Luna pärjäsi ilmankin, miksi siis suotta pilaamaan uutuuden viehätystä, josta voisi myöhemmin olla hyötyä.
Jos kuulisi Lunan ajatukset, saattaisi pitää häntä kylmän laskelmoivana. Sitä hän ei suinkaan ollut. Hän toimi aina tunteella. Hänen tunteensa nyt vain sattuivat olemaan älykkäistä ja kehittyneitä. Ne eivät olleet satunnaisia viettejä, jotka tulivat ja menivät. Lunan tunteen katsoivat tulevaisuuteen, muistivat menneen ja toimivat tässä ja nyt.
Luna oli vaarallinen vihollisilleen. Hän ei toiminut, ennen muin piti ja aina ajallaan. Viholliset saattoivat unohtaa, mutta Luna ei koskaan. Oli eri asia pitikö hän muistoaan tärkeänä vai hyödyttömänä. Luna oli hyvin viisas. Hän peitti sen myös aivan yhtä hyvin. Ei hän sitä salaillut. Jos vain viitsi hieman raottaa verhoa, niin kyllä pääsi Lunan syvyydestä selville, useimmat eivät viitsineet. He pitivät häntä yksinkertaisesti hulluna ja yksinkertaisena.
Luna oli tärkeä ystävilleen. Hän osasi rakastaa ja välittää niin etteivät ihmiset alkaneet tuntea yksityisyyttään loukatuksi. Luna pysyi aina pienen matkan päässä. Se saattoi myös olla luottamuksen puutetta muihin ihmisiin. Luna ei päästänyt ketään lähelleen. Hän oli perillä kaikista, mutta kukaan ei hänestä. Hän olisi niin halunnut, että joku selvittäisi Lunan salaisuuden, niin ettei hänen tarvitsisi enää tuntea raskasta painoa päällään.
~*^*~
En jaksanut edes lukea uudelleen läpi. Tästä tuli nyt tällainen ylistyslaulu Lunalle. Älkääkä valittako pituudesta, en osaa kirjoittaa romaaneja.
Edit. Kukaan ei muuten tajua mitään mitä selitän. Tajusin sen juuri.
Edit3. Kiitos kaikille ihanille, jotka ovat kommentoineet tuotoksiani!
~*^*~
Luna käveli rauhassa pitkin Tylypahkan käytäviä. Hän mietti miltä hänen lantionsa näyttää hänen kävellessään. Hänestä se oli huvittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi jotkut pitivät lantiostaan niin suurta melua. Luna ei välittänyt sellaisista asioista. Lunalla oli lähes täydellinen vartalo. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen erityistä huomiota, koska hänen muut puolensa olivat hallitsevampia. Luna ei ollut koskaan edes kummemmin ajatellut ruumistaan. Tietysti hän huomasi muutokset, ja tiesi mitä niiden avulla sai ihmisiä tekemään, mutta hän ei tarvinnut niitä vaikutuskeinoja vielä. Luna pärjäsi ilmankin, miksi siis suotta pilaamaan uutuuden viehätystä, josta voisi myöhemmin olla hyötyä.
Jos kuulisi Lunan ajatukset, saattaisi pitää häntä kylmän laskelmoivana. Sitä hän ei suinkaan ollut. Hän toimi aina tunteella. Hänen tunteensa nyt vain sattuivat olemaan älykkäistä ja kehittyneitä. Ne eivät olleet satunnaisia viettejä, jotka tulivat ja menivät. Lunan tunteen katsoivat tulevaisuuteen, muistivat menneen ja toimivat tässä ja nyt.
Luna oli vaarallinen vihollisilleen. Hän ei toiminut, ennen muin piti ja aina ajallaan. Viholliset saattoivat unohtaa, mutta Luna ei koskaan. Oli eri asia pitikö hän muistoaan tärkeänä vai hyödyttömänä. Luna oli hyvin viisas. Hän peitti sen myös aivan yhtä hyvin. Ei hän sitä salaillut. Jos vain viitsi hieman raottaa verhoa, niin kyllä pääsi Lunan syvyydestä selville, useimmat eivät viitsineet. He pitivät häntä yksinkertaisesti hulluna ja yksinkertaisena.
Luna oli tärkeä ystävilleen. Hän osasi rakastaa ja välittää niin etteivät ihmiset alkaneet tuntea yksityisyyttään loukatuksi. Luna pysyi aina pienen matkan päässä. Se saattoi myös olla luottamuksen puutetta muihin ihmisiin. Luna ei päästänyt ketään lähelleen. Hän oli perillä kaikista, mutta kukaan ei hänestä. Hän olisi niin halunnut, että joku selvittäisi Lunan salaisuuden, niin ettei hänen tarvitsisi enää tuntea raskasta painoa päällään.
~*^*~
En jaksanut edes lukea uudelleen läpi. Tästä tuli nyt tällainen ylistyslaulu Lunalle. Älkääkä valittako pituudesta, en osaa kirjoittaa romaaneja.