Jostain syystä mä kirjoittelin lisää tekstiä. Tätä se teettää se liika vapaa-aika. Tai kun ei jaksa nukkua. Ihan sama. Tässäkään osassa ei ole yhtään mitään järkeä. On se vaan niin hauskaa kirjoitella! Mutta, jos täällä asti olet, lue toki =P. Tai älä. Ihan miten vaan.

Varoitus: Päätöntä tekstiä, huono suomi (olen kyllä aika suomalainen, en vaan osaa kirjoittaa sitä.. Niin tiedän, seli seli =P), henkilöt vähän.. No joo, varoitusten pointti: Juokse poies, älä palaja!

****

"Aaaahhh!" Harry heräsi omaan huutoonsa. Pimeässä hän haparoi ympärilleen ja huokasi helpotuksesta tuntiessaan pehmeän sänkynsä allaan.

Viereisestä vuoteesta alkoi kuulua liikehdintää ja pian jostakin peittojen alta kuului Ronin ääni, "Harry, mikä hätänä? Ei kai se naarmu taas vaivaa?"

"Ei, ei se.. Se oli vain painajainen.. Nukutaan vaan," Harry kuiskasi ääni vapisten. Saamarin painajainen tosiaan, hän ajatteli synkkänä. Uni ei ollut ollut ensimmäinen laatuaan, vain jatkoa lukuisille aiemmille unille, jotka olivat kiusanneet nuorta velhopoikaa. Ne aiheuttivat vaikeuksia päivisinkin, sillä Harryn oli vaikea katsoa ystäviään silmiin haukuttuaan, ja pahimmassa tapauksessa naituaan, heitä koko yön unissaan. Ron ja Hermione olivat kuitenkin tottuneet Harryn outouksiin ja pistivät kaiken vanhan salama-arven syyksi, sillehän Harry ei mitään voinut.

Ähistyään puoli tuntia sängyssään nukahtamatta, Harry päätteli kaipaavansa raitista ilmaa. Hän pudottautui liian korkeasta sängystä lattialle ja iski päänsä yöpöytään. Hän hieraisi otsaansa ja huomasi siihen kohonneen pienen kuhmun. Harry irvisti vihasta, sylkäisi kämmenelleen ja hieroskeli itseään lisää. Noin, aamulla kuhmun luulisi olevan poissa.

Sitten poika sieppasi lattialta ryttyisen paidan, eihän ulos alasti sopinut mennä. Paidan haju kuitenkin vastasi paskaa, ja hänen oli siirryttävä Ronin puolelle huonetta. Sängyn vieressä lattialla oli kasa vaatteita, ja Harry nosti ne reippaasti käteensä. Päällimmäisinä olivat kalsarit, ja Harry tunsi suurta tarvetta silitellä ja nuuhkia kangasta. Viime hetkellä velho sai kuitenkin itsensä takaisin todellisuuteen. Parhaan kaverin housujen tutkiminen keskellä yötä oli hieman liian epäilyttävää touhua. Niinpä hän tyytyi vetämään ylleen valkoisen paidan ja vihreän sukan.

****

Ulkona oli pimeää. Harry kiirehti katsomaan ylös taivaalle ja huoahti helpotuksesta huomatessaan sen olevan vain tumma, ilman ruskeaa sävähdystä.

Yhtäkkiä yössä mölähti pöllö. Tai hirvi, Harry ei koskaan ollut oppinut tunnistamaan erilaisia äännähdyksiä. Ääni säikäytti Harryn, mutta pian pelästys muuttui vihaksi. "Huut huuthuuuu!!! Meeneeee poieees!!" hän huusi viileään yöhön.

Vastauksena yöhön kajahti mahtava nauru. Harry valahti valkoiseksi ja oli laskea alleen. Ääni tuli hänen takaansa. Vaivoin hän sai käännettyä itsensä ympäri ja tajusi tuijottavansa professori Kalkaroksen synkeään olemukseen. "Vai täällä sitä riehutaan keskellä yötä.. Taitavat pisteet taas laskea Rohkelikko-jengillänne," professori hymyili ja heitti savukkeen kädestään Harrya päin.

Harry oli liian hämmästynyt väistääkseen, ja heitto osui, polttaen pienen reiän valkoiseen paitaan. "Aaa! Polttaa!" Harry kiljahti selvittyään hämmästyksestä.

Professori tuijotti edessään hypähtelevää poikaa ilmeettömästi, "Eikö mieleesi tullut väistää? Se olisi voinut olla vaikkapa kirous! Typerä, typerä poika.."

"Polttaa, polttaa.. Ai, ai, ai.."

"Voihan jestas sentään, näytä nyt sitten tänne," professori harppasi Harryn eteen ja nosti tämän paidan helman ylös. Seurasi hetkellinen, syvä hiljaisuus. Sitten, "Hmm.. Että ilman housuja pöllöjahdissa, Potter. Ehkä on parempi olla kysymättä mitään.."

Harry tunsi itsensä noloksi, mutta professori vaikutti tyyneltä. Potterin näkemisessä alasti ei enää ollut mitään uutta kenellekään. Rohkelikon huispausjoukkue oli edellisenä vuonna tehnyt joulupilana valokuvasarjan kylpevästä Harrysta, tämän luonnollisesti asiasta tietämättä. Kuvat olivat joutuneen levitykseen koulussa aiheuttaen suurta hilpeyttä oppilaissa. Kalkaros oli ollut mukana takavarikoimassa kuvia, ja jotenkin osa niistä oli päätynyt hänen yksityisiin kokoelmiinsa. Kyllä, hän tunsi Potterin alastoman ruumiin hyvin tarkoin. Hän hymyili kierosti sisään päin. Olihan aidon tavaran näkeminen kuitenkin tuhannesti parempaa kuin valokuvat.

"Umm, professori," Harry sanoi arasti. Miehen katseessa jokin sai nuorukaisen tuntemaan lievää levottomuutta.

Pojan ääni sai Kalkaroksen havahtumaan aatoksistaan, ja hän riuhtaisi nopealla liikkeellä sauvan taskustaan peittääkseen hetkellisen herpaantumisensa. Hän käänsi sauvan poikaan ja aloitti taikasanat, "Mun.."

"Seis! Mitä, mitä.." Harry änkytti tuijottaen sauvaa pitelevää miestä hypäten kaksi metriä taakse päin. Ei kai professori aikonut tehdä hänelle mitään.. perverssiä, hän ajatteli kauhistuneena. Harry oli kuullut paljon tarinoita vaarallisista metsistä, joissa pikkupojat kohtasivat vaaran, mutta hän ei ollut koskaan pitänyt Tylypahkan maita vaarallisina.

Kalkaros katsoi poikaa hurjistuneena, kuinka tämä edes kehtasi epäillä häntä moisesta! Sehän oli ennen kuulumatonta, hän ajatteli, unohtaen täysin vähemmän kauniit ajatukset, joita hänellä vielä hetki sitten oli pojan suhteen ollut. "Vain taika. Parantamaan tuon palojäljen."

Harryn katseessa viipyi epäluulo, mutta hän nyökkäsi hiljaa siirtäen samalla kätensä suojaamaan itseään. Kalkaros astui lähemmäs ja aloitti uudelleen, "Munputi mun, ahh.. Par, ahhh! Parane palo hirviö! Ahh, nyt jo pois, palo!" Loitsinta oli vimmaista ja Harry tuijotti suu auki kun jälki hänen iholtaan alkoi kadota, kunnes se lopulta oli poissa. "Hmm.. Kiitos," hän tokaisi mahaansa hinkaten.

Kalkaros kääntyi pois ja sytytti uuden savukkeen. Harry seisoi kärsivällisenä ihmetellen aikoiko pahatapainen mies edes vastata. Lopulta Kalkaros kuitenkin kääntyi Harryn puoleen puhaltaen savut tämän kasvoille, "Eipä kestä, eipä kestä niin." Ilo oli kokonaan minun puolellani, hän lisäsi hiljaa mielessään.

Harry nyökkäsi ja lähti kävelemään takaisin linnaan. Yö ilman unia, mutta silti kuin painajainen, Harry pudisteli päätään.

****