Oh vaan, tosi hienoa tietää, että ainakin yksi ihminen on lukenut tätäkin
roskaa. Lol! Mä en voi uskoa sitä.. Mutta kiva nyt kuitenkin. Niin ja, mä
myönnän, että kyseessä on aika sekavaa paskaa. Mistä se sitten tulee, on jo
vaikeampi kysymys vastata. Häiriintyneen mielen sopukoista??
Hehee siis, oli taas pakko kirjotella jotain ja tällaista tuskaahaan siitä syntyi.
Niin ja ettei kukaan vedä hernettä nenään, disclaimaan kaikki oikeudet Harryyn ja muihin. Eivät kuulu minulle vaan hienolle ladylle Rowlingille. Kumartakaamme kaikki hänen suuntaansa!
****
Seuraava aamu saapui sateisen synkeänä. Rohkelikko tornissa kävi kova kuhina, Ronin vihreä sukka oli hävinnyt. Kaikki yrittivät näyttää pahoittelevilta ja muka kovasti sukkaa etsiviltä, vaikka tosiasiassa suurinta osaa rohkelikoista ei yhden paskaisen sukan kohtalo olisi vähempää voinut kiinnostaa. Kaikki kuitenkin tunsivat pienoista sääliä poikaa kohtaan. Ei varmasti ollut helppoa olla köyhä ja samalla näyttää liekehtivältä rotalta.
"Voiperse!" Ronin naama vääntyi raivosta saaden pojan muistuttamaan entistä enemmän rottaa. Hermione huokasi syvään, miksei poika voinut oppia hallitsemaan kasvonliikkeitään ja kieltään. Sitä paitsi margariini oli paljon terveellisempää. Tyttö kuitenkin käveli ystävänsä luo ja taputti tätä hellästi lapaluun tietämille. "Älä nyt Ronski, on sitä ennenkin ilman sukkia menty. Ja ilman vähän muutakin," hän lisäsi vinkaten silmäänsä pornosti.
Samalla hetkellä Harry käveli ulos kylpyhuoneesta. Hän koitti vaikuttaa mahdollisimman normaalilta, mutta Hermionen vinkkaus ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Sisäisesti Harry irvisti koko maailmalle, Ron alkoi vaikuttaa varsin laajasti käytetyltä nuorukaiselta. Ja minua haluavat vain vanhat opettajat, poika synkkeni vielä lisää. "Mennään syömään!" hän kajautti töykeällä äänellään, ja kaikki kerääntyivät Harryn taakse. Olihan vain oikeudenmukaista ja sopivaa, että Rohkelikon prinssi johdatti heidät saliin joka ainoana aamuna.
****
Myöhemmin samana päivänä kolme kaverusta valuivat kohti Kalkaroksen luokkaa. Hermione kiehnäsi kiinni Ronissa, ja Harry koitti välttyä katsomasta heihin. Asiaa kuitenkin vaikeuttivat huomattavasti Hermionesta lähtöisin olevat pienet äännähdykset, joita Harry ei kuitenkaan osannut tulkita.
Hänen kokemuksensa tytöistä oli hyvin vähäistä. Ja sekin ainoa tyttö, Harry ajatteli vihaisena, oli samanlainen kuin veljensä. Eihän siinä perheessä ollut väliä kenen kanssa oli, samanlaisia reikiä jokainen. Harryn välit Weasleyn perheeseen olivat viilenneet kesän jälkeen, jolloin hän oli joutunut pakenemaan Kotikolosta. Ronin isoveli Charlie oli tullut lomalle kotiin pahasti päänsä loukanneena ja täysin varmana siitä, että Harry oli unelmien nainen, vain odottamassa Charlieta. Pelastuttuaan täpärästi Charlien kolmannesta päälle käynnistä Harry oli toivottanut koko perheelle hyvät jatkot ja muuttanut loppu lomaksi erään sillan alle asumaan. Siellä hän oli tutustunut Ericiin ja Marcoon, kahteen hilpeään nuorukaiseen, joista oli tullut Harrylle läheisiä ystäviä.
"Ei lemmeskelyä käytävissä!"
Huudahdus sai Harryn palaamaan nykyhetkeen. Hän katsahti vieressään seisovaan Kalkarokseen ja kääntyi sitten vahingoniloisena ystäviensä puoleen. Hermione näytti kiinni jääneeltä oravalta, ja Ron.. Noh, Harrysta Ron näytti aina samalta, hieman rottamaiselta, liian laihalta pojalta. Nyt tämän naama oli kuitenkin lähes yhtä punainen kuin tämän päässä leimuava tukka, ja avatun viitan lomasta pilkotti jotakin pientä. Ron kuitenkin sai tempaistua pienokaisensa piiloon ennen kuin Harryn oli mahdollista katsella sitä enempää.
"Jälki-istuntoa molemmille, eri luokissa! Nyt, menkää pois. En tahdo nähdä teitä luokassani!" Kalkaros sylki Ronin päälle. Kolmikko lähti liikkeelle kuin hirvilauma metsästäjien edellä. Yhtäkkiä vahva käsi tarttui Harryn hiuspehkoon ja tiukka ääni komensi, "Et sinä, senkin typerä poika!" Harry kurtisti kulmiaan niin että salama vääntyi tuhannen mutkalle. Hän alkoi todellakin kyllästyä typerys-nimitykseen. "Minne sinä luulet meneväsi? Tunti on alkamaisillaan," mies sanoi pitäen kättään Harryn pään päällä hieman pidempään, kuin olisi oikeasti ollut sopivaa. Harry, toisinaan hitaan puoleisena nuorukaisena, ei kuitenkaan huomannut mitään ja jatkoi huolettomasti sisälle hämyisään luokkaan.
Sisällä hän kuitenkin jähmettyi seipääksi, hyvin hämmentyneeksi seipääksi. Luokka oli tyhjä, vain seinän vieressä nökötti leveä sänky, jolle oli levitetty tumma silkkinen peite. Harryn päässä alkoi raksuttaa, aivot ynnäsivät yhtä ja kahta. Tyhjä huone, kummallinen opettaja, sänky, Harry aivan yksin, oppitunti, sänky, mies, ei muita.. "Aaaaaaaa!! Ei käy!!" Harry rynnisti hämmentyneen Kalkaroksen ohi ja paineli täyttä kyytiä takaisin Rohkelikko torniin ja siellä sohvan nurkkaan kyyhyttämään. Pian hän oli jo täydessä unessa.
****
Harryn ympärillä oli nauravia ihmisiä, kaikki halaillen jotakuta toista. Harry yritti liittyä joukkoon, mutta ihmiset kääntyivät kukin vuorollaan pois hänestä nauraen hilpeästi. Poika turhautui ja yritti tarttua pyöriviin ihmisiin entistä hanakammin, kuitenkin epäonnistuen joka kerta.
Lopulta hän heittäytyi maahan väsyneesti nyyhkyttäen. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota hänen surkeaan hahmoonsa, vain ohi kiiruhtava nainen potkaisi häntä kipeästi selkään. Isku sai Harryn nostamaan päätään. Samassa hän näki ihmisten takana tumman miehen, joka tuijotti eteensä synkeänä. Mies näytti olevan aivan yksin. Harry hyppäsi jaloilleen, ja lähti puskemaan ihmisjoukon läpi kohti tummaa muukalaista.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua nuori velho seisoi kohteensa edessä ja nosti ujosti kasvonsa ylös. Hänen edessään seisoi Kalkaros, joka ei kuitenkaan näyttänyt tunnistavan Harrya. "Professori?" Harry yritti ujosti.
Mies laski silmänsä poikaan ja näytti tajuavan jotakin. Hän tarttui Harrya olkapäistä ja laskeutui tämän kasvojen tasalle. "Sinä? Vihdoinkin," vanhempi velho sanoi ja siirsi toisen kätensä Harryn poskelle silittäen sitä hiljaa. Harry pullautti silmänsä ulos osoittamaan järkytystään, mutta mies ei tuntunut huomaavan. Hän kumartui painamaan huulensa Harryn huulille ja suuteli tätä varovaisesti. "Älä taistele, sinulle ei ole ketään muuta."
****
Hehee siis, oli taas pakko kirjotella jotain ja tällaista tuskaahaan siitä syntyi.
Niin ja ettei kukaan vedä hernettä nenään, disclaimaan kaikki oikeudet Harryyn ja muihin. Eivät kuulu minulle vaan hienolle ladylle Rowlingille. Kumartakaamme kaikki hänen suuntaansa!
****
Seuraava aamu saapui sateisen synkeänä. Rohkelikko tornissa kävi kova kuhina, Ronin vihreä sukka oli hävinnyt. Kaikki yrittivät näyttää pahoittelevilta ja muka kovasti sukkaa etsiviltä, vaikka tosiasiassa suurinta osaa rohkelikoista ei yhden paskaisen sukan kohtalo olisi vähempää voinut kiinnostaa. Kaikki kuitenkin tunsivat pienoista sääliä poikaa kohtaan. Ei varmasti ollut helppoa olla köyhä ja samalla näyttää liekehtivältä rotalta.
"Voiperse!" Ronin naama vääntyi raivosta saaden pojan muistuttamaan entistä enemmän rottaa. Hermione huokasi syvään, miksei poika voinut oppia hallitsemaan kasvonliikkeitään ja kieltään. Sitä paitsi margariini oli paljon terveellisempää. Tyttö kuitenkin käveli ystävänsä luo ja taputti tätä hellästi lapaluun tietämille. "Älä nyt Ronski, on sitä ennenkin ilman sukkia menty. Ja ilman vähän muutakin," hän lisäsi vinkaten silmäänsä pornosti.
Samalla hetkellä Harry käveli ulos kylpyhuoneesta. Hän koitti vaikuttaa mahdollisimman normaalilta, mutta Hermionen vinkkaus ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Sisäisesti Harry irvisti koko maailmalle, Ron alkoi vaikuttaa varsin laajasti käytetyltä nuorukaiselta. Ja minua haluavat vain vanhat opettajat, poika synkkeni vielä lisää. "Mennään syömään!" hän kajautti töykeällä äänellään, ja kaikki kerääntyivät Harryn taakse. Olihan vain oikeudenmukaista ja sopivaa, että Rohkelikon prinssi johdatti heidät saliin joka ainoana aamuna.
****
Myöhemmin samana päivänä kolme kaverusta valuivat kohti Kalkaroksen luokkaa. Hermione kiehnäsi kiinni Ronissa, ja Harry koitti välttyä katsomasta heihin. Asiaa kuitenkin vaikeuttivat huomattavasti Hermionesta lähtöisin olevat pienet äännähdykset, joita Harry ei kuitenkaan osannut tulkita.
Hänen kokemuksensa tytöistä oli hyvin vähäistä. Ja sekin ainoa tyttö, Harry ajatteli vihaisena, oli samanlainen kuin veljensä. Eihän siinä perheessä ollut väliä kenen kanssa oli, samanlaisia reikiä jokainen. Harryn välit Weasleyn perheeseen olivat viilenneet kesän jälkeen, jolloin hän oli joutunut pakenemaan Kotikolosta. Ronin isoveli Charlie oli tullut lomalle kotiin pahasti päänsä loukanneena ja täysin varmana siitä, että Harry oli unelmien nainen, vain odottamassa Charlieta. Pelastuttuaan täpärästi Charlien kolmannesta päälle käynnistä Harry oli toivottanut koko perheelle hyvät jatkot ja muuttanut loppu lomaksi erään sillan alle asumaan. Siellä hän oli tutustunut Ericiin ja Marcoon, kahteen hilpeään nuorukaiseen, joista oli tullut Harrylle läheisiä ystäviä.
"Ei lemmeskelyä käytävissä!"
Huudahdus sai Harryn palaamaan nykyhetkeen. Hän katsahti vieressään seisovaan Kalkarokseen ja kääntyi sitten vahingoniloisena ystäviensä puoleen. Hermione näytti kiinni jääneeltä oravalta, ja Ron.. Noh, Harrysta Ron näytti aina samalta, hieman rottamaiselta, liian laihalta pojalta. Nyt tämän naama oli kuitenkin lähes yhtä punainen kuin tämän päässä leimuava tukka, ja avatun viitan lomasta pilkotti jotakin pientä. Ron kuitenkin sai tempaistua pienokaisensa piiloon ennen kuin Harryn oli mahdollista katsella sitä enempää.
"Jälki-istuntoa molemmille, eri luokissa! Nyt, menkää pois. En tahdo nähdä teitä luokassani!" Kalkaros sylki Ronin päälle. Kolmikko lähti liikkeelle kuin hirvilauma metsästäjien edellä. Yhtäkkiä vahva käsi tarttui Harryn hiuspehkoon ja tiukka ääni komensi, "Et sinä, senkin typerä poika!" Harry kurtisti kulmiaan niin että salama vääntyi tuhannen mutkalle. Hän alkoi todellakin kyllästyä typerys-nimitykseen. "Minne sinä luulet meneväsi? Tunti on alkamaisillaan," mies sanoi pitäen kättään Harryn pään päällä hieman pidempään, kuin olisi oikeasti ollut sopivaa. Harry, toisinaan hitaan puoleisena nuorukaisena, ei kuitenkaan huomannut mitään ja jatkoi huolettomasti sisälle hämyisään luokkaan.
Sisällä hän kuitenkin jähmettyi seipääksi, hyvin hämmentyneeksi seipääksi. Luokka oli tyhjä, vain seinän vieressä nökötti leveä sänky, jolle oli levitetty tumma silkkinen peite. Harryn päässä alkoi raksuttaa, aivot ynnäsivät yhtä ja kahta. Tyhjä huone, kummallinen opettaja, sänky, Harry aivan yksin, oppitunti, sänky, mies, ei muita.. "Aaaaaaaa!! Ei käy!!" Harry rynnisti hämmentyneen Kalkaroksen ohi ja paineli täyttä kyytiä takaisin Rohkelikko torniin ja siellä sohvan nurkkaan kyyhyttämään. Pian hän oli jo täydessä unessa.
****
Harryn ympärillä oli nauravia ihmisiä, kaikki halaillen jotakuta toista. Harry yritti liittyä joukkoon, mutta ihmiset kääntyivät kukin vuorollaan pois hänestä nauraen hilpeästi. Poika turhautui ja yritti tarttua pyöriviin ihmisiin entistä hanakammin, kuitenkin epäonnistuen joka kerta.
Lopulta hän heittäytyi maahan väsyneesti nyyhkyttäen. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota hänen surkeaan hahmoonsa, vain ohi kiiruhtava nainen potkaisi häntä kipeästi selkään. Isku sai Harryn nostamaan päätään. Samassa hän näki ihmisten takana tumman miehen, joka tuijotti eteensä synkeänä. Mies näytti olevan aivan yksin. Harry hyppäsi jaloilleen, ja lähti puskemaan ihmisjoukon läpi kohti tummaa muukalaista.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua nuori velho seisoi kohteensa edessä ja nosti ujosti kasvonsa ylös. Hänen edessään seisoi Kalkaros, joka ei kuitenkaan näyttänyt tunnistavan Harrya. "Professori?" Harry yritti ujosti.
Mies laski silmänsä poikaan ja näytti tajuavan jotakin. Hän tarttui Harrya olkapäistä ja laskeutui tämän kasvojen tasalle. "Sinä? Vihdoinkin," vanhempi velho sanoi ja siirsi toisen kätensä Harryn poskelle silittäen sitä hiljaa. Harry pullautti silmänsä ulos osoittamaan järkytystään, mutta mies ei tuntunut huomaavan. Hän kumartui painamaan huulensa Harryn huulille ja suuteli tätä varovaisesti. "Älä taistele, sinulle ei ole ketään muuta."
****