6. James
Viikko Kittyn ja Manuelin tulon jälkeen Ktelor ja Xavier lähtivät hakemaan kolmatta nuorta mutanttia. Kyseinen poika, James Proudstar, oli John Proudstarin eli Myrskylinnun pikkuveli. Vaikka hänen vanhempansa olivatkin olleet katkeria Johnin kuoleman takia, Xavier sai heidät ylipuhuttua, ja hän ja Ktelor tulisivat keskustelemaan vielä kerran, ja jos kaikki menisi hyvin, he veisivät Jamesin mukanaan New Yorkiin.
Xavier ja Ktelor lensivät Arizonan intiaanireservaattiin pienellä jetillään. He jättivät jetin kauemmas, ja Ktelorilla oli taas hauskaa saadessaan työntää Xavieria hankalalla hiekkatiellä, puhumattakaan tukahduttavasta kuumuudesta. Onneksi ilma sentään oli kuivaa.
James istui vanhempineen talonsa terassilla puhelemassa, kun Ktelor ja Xavier saapuivat. James nousi seisomaan, katsoi Xavieriin aika halveksivasti hetken aikaa, kääntyen sitten katsomaan Kteloria. Ktelor huomasi heti, että toisin kuin lähes kaikki muut, James oletti hänen olevan tyttö. Ktelor työnsi Xavierin Jamesin vanhempien luo sisälle taloon, jonne he asettuivat keskustelemaan. James ja Ktelor jäivät ulos.
Molemmat olivat hiljaa hetken ja katselivat toisiaan. James oli Kteloria vuoden nuorempi, mutta hieman pidempi ja huomattavasti isokokoisempi. Hänellä oli päällään farkut ja vaalea T-paita. Ktelorissa James näki lähinnä atleettisen tytön. Hänelle ei tullut mieleenkään, että Ktelor ei ehkä olisi sitä, miltä näyttää. Ktelor ei jaksanut sitä alkaa selittämään ainakaan tällä haavaa, niin kuin aikaisemminkin. Hiljaisuus jatkui, ja toisin kuin useilla muilla kerroilla, tämä hiljaisuus ei ollut kiusallinen vähäisimmässäkään määrin. Ei heidän tarvitsisi puhua. James kuitenkin päätti ottaa Ktelorin nimestä selvän.
"Ootsää Ktelor?"
"Juu. Ktelor Kadrei Gilian, jos halluut pilkkuu viilata." Ktelor seisoi paikallaan hetken. "Mie tiiänkii siun nimes."
"Kas kummaa."
He kävelivät hiljalleen pois ihmisten asuttamilta alueilta katsellen maisemia. Ktelorista tuntui, että James halusi puhua jostain, mutta hän ei jaksanut ottaa selvää mistä. Kertokoon, jos siltä tuntuu tai olkoon hiljaa.
"Ktelor..."
"Mitä?"
"Miten sä kestät tota Xavieria lähelläs? Mua kauhistuttaa ajatuski siitä, että mä eläisin jonkun sellasen kanssa, joka voi lukee mun ajatuksia ja pistää mut tekemään mitä hyvänsä."
"No kas vain. Mietihän vaihtoehtoja." He olivat hiljaa. James ei tullut ajatelleeksi, että Ktelorkin oli telepaatti. "Kerrotaanpas nyh ensiks pari asiaa telepatiasta. Xavier on sellanen rautakangen nielassu puku, että se ei moraalisääntöjään rikkois vaikka henkesä ois pelissä. Toiseks telepatiaa ei ou pakko käyttee, jos hallihtee voimasa. Niinku Xavier. Mistä sie sait tuommosen asenteen?"
"Ei John ois itteensä tapattanu sillei." Hänen mielestään Xavier oli ohjaillut Johnia, ja että hän tälläkin hetkellä ohjaili Kteloria. Hänelle ei tietenkään tullut mieleen, että häntä tässä saatettaisiin ohjailla, vaikka asia ei tietenkään ollut niin. Ktelor oli hieman hämmentynyt, mutta ymmärsi Jamesin väitteen.
"Mistäs tiiät?"
"Ei se ois tehny niin. Xavier pisti sen tappamaan ittensä ihan suotta."
"Eipäs."
"Mistä sä sen muka tiiät?"
"Mie olin siellä."
"Ai jaa." James ei ollut tätä odottanut, mutta se ei hänen puhettaan haitannut. "Mistä sä tiiät että Xavier ei pistäny sua uskoon että se muka teki niinku sää sanoit?
"Mie oon ite ainaki melkein yhtä vahva telepaatti."
"Häh?!"
"Ja ihan vaan omaks tiiokses, mie en lue siun mieltä tai tee mitään muutakaan. Ei ou syytä."
"Miten mä voin muka sen tietää?"
"Et kai sie voi." Ktelor pysähtyi ja hyppäsi eräälle kivelle, joka oli ison puun varjossa. "Kyllä mie tiiän, että sitä on hankala hyväksyy. Mutta nyt ku täällä kerran on telepaatteja, niin ei sille voi mittään. Totuttele siihen. Ja usko vaan, jos mie olisin niin voimakas kun sie luulet miun olevan, tämä maailma olis ollut parempi paikka jo pitkään."
"Se on epäreiluu."
"Niin on kaikki muukii." James ei vastannut. "Eikös se nyt kuitenkin ole tässä tärkeintä, että sie tunnet olos hyväks? Luota minnuun. Mie en piä Xavierista kovinkaan paljo enempi kun sie. Se äijä ärsyttää minnuu. Ja mie tiiän, että se ei lueskele muitten mieliä ees vahingossa. Kyllä mie sen huomaisin. Mie en hallihe voimiani yhtä hyvin, mutta kokemusten perusteella niitä mieliä on parempi olla lukematta. Siinä vaan masentuu." James seisoi paikallaan ja katseli ympärilleen. Ktelor nojasi taaksepäin, katsellen taivaalle ja alkoi ajatella jotain ihan muuta.
James yritti päättää, mitä ajatella tilanteesta. Hän ei voisi periaatteessa mitenkään tietää, lukiko joku hänen mieltään vai ei. Hänestä itsestään ei tuntunut erilaiselta. Ehkä Ktelor puhui totta. Ja miksei olisi puhunut? Ehkä koko homma oli järjestetty, vain siksi että Xavier saisi hänet kartanoon, aivopesisi hänet ja pakottaisi hänet liittymään miniarmeijaansa. Eihän hän siitä aivopesun jälkeen mitään tietäisi. Mutta jos Xavier haluaisi tehdä niin, miksi hän viettäisi pitkiä aikoja puhuessaan ja keskustellessaan Proudstarien kanssa? Hänhän voisi vain pakottaa Jamesin mukaansa ja pistää Jamesin vanhemmat uskomaan, että James meni vapaaehtoisesti. Siispä James tuli päätökseensä, että Xavier oli sittenkin rehellinen, vaikka hänen tapansa olivatkin hieman kummallisia. Tuskinpa James siitä huolimatta antaisi veljensä kuolemaa anteeksi, mutta hänellä ei ollut syytä pelätä.
James katsoi Kteloriin, joka parhaillaan rötkötti kivellä yrittäen haihduttaa vähän enemmän lämpöä ja mietti autolla ajamista. James hyppäsi hänen luokseen ja istui hänen viereensä. Ktelor katsoi häneen, ja hän oli hetken hiljaa.
"Mä päätin luottaa suhun ja Xavieriin."
"No sehän on hyvä. Kiinnostaako vielä lähtee mukkaan?"
"No kaipa siellä paremmin elää kun tällä tylsällä tilalla, rajotetussa reservaatissa." Ktelor käänsi katseensa jälleen taivasta kohti. "Onksulla kuuma?"
"Totta kai."
"Tää muka kuuma? Missä sä oikein oot eläny? Etelämantereella vai?"
"No siellä just."
"Häh? Ihan totta?"
"Juu. Asuin ensimmäiset 12 vuotta siellä, sitten muutin Kanadaan ja sitten New Yorkiin. New York on kans hirveen kuuma kesällä... Onneks mie voin istua sisällä." He hiljenivät jälleen. Ktelor jatkoi makaamista, ja James nojasi käsiinsä katsellen ympärilleen.
"Sä näytät aika kivalta."
"Häh? Ai... näytän vai? Mi... ihanko totta?" Ktelor hämmentyi; mitään tällaista hän ei todellakaan ollut odottanut. "Öh... tämä on vähän hassua. Ylleensä porukka lulloo minnuu pojaks."
"Miks?"
"No en mie tiiä. Ei sillä että mie olisin tyttö tai poika, mutta silti.
"Siis mitä?"
"Mie oon sukupuoleton. Johtuu siitä kun oon mutantti."
"Ai. No, musta sä näytät enemmän tytöltä."
"Aivan sama se miulle on. Ne kaks muuta siellä Xavierin koulussa luulloo minnuu pojaks, vaikka kyllä niille on kerrottu etten mie oo." Ktelor vilkaisi sivulleen, Jamesin taakse, ja näki siellä noin kolmen sormen paksuisen käärmeen. Hän ei tunnistanut sitä, eikä hänellä ollut harmaintakaan aavistusta, oliko käärme myrkyllinen vai ei. Hän päätti kuitenkin olla ottamatta riskiä. Ktelorin koko keho hätkähti, kun hän heilautti nopeasti kättään ja nappasi käärmeen pään sormiensa väliin. James kääntyi katsomaan.
"Mitä?" Käärme kietoutui Ktelorin käden ympärille.
"No... se oli käärme... ja mie kun en tiiä, onko tuo myrkyllinen tai vaarallinen tai jotain, niin päätin napata sen, ettei pääse puremaan meitä."
"Ei toi vaarallinen oo... Kyllä siitä ehkä vähän pahemman tulehuksen saa jos se puree. Mut ei tommonen minikäärme pysty ees puremaan mun ihon läpi."
"Jaa ei vai?"
"Mä oon superkestävä niin kun Johnki. Sä taisit tässä olla pahemmassa vaarassa."
"No enpä ny niinkää. Miulla on paranemisvoima."
"Aha." Ktelor alkoi irrottaa käärmettä kätensä ympäriltä, ja saatuaan sen irti hän heitti sen pensastoon. Hän nousi istumaan. "Onko siellä Xavierin koulussa paljonki muita?"
"No ei oikee. Mie ja kaks muuta kidiä. Ne on kumpikii sinnuu nuorempii. ...Pitäskös meiän männä takasin? Tuskin niillä kovin kauaa mennee puhhuu..."
"Mitä?"
"Männäänkö takasi."
"Vaikka." He laskeutuivat kiveltä ja lähtivät kävelemään takaisin tilalle. "Sä puhut vähän hassusti."
"No niih puhut siekii." James ei vastannut. He jatkoivat hidasta kävelyään, katsellen maisemia. Kohta James pysähtyi. Hänen pysähdyttyään Ktelor teki heti samoin. "Kumma ääni."
"Nii just. Joku elukka on tulossa. Joku biisoni tai jotain."
"No, onko ideoita?"
"Juoksutetaan se pois mun kodin läheltä."
"Se palloomisesta."
Eläin oli juoksemassa Ktelorin ja Jamesin ohi aika tarkkaan päin Jamesin kotia. Oletettavasti se tietenkin kääntyisi nähdessään ihmisasutusta, mutta James ei voinut vastustaa haluaan näyttää Ktelorille, mihin hän pystyi.
"Kuinka lujaa sää juokset?"
"Luultavasti lujempoo kun sie."
"No, koita pysyä perässä." James pinkaisi juoksuun lähtien biisonin suuntaan. Ktelor lähti hänen peräänsä. James ei juossut kovinkaan lujaa, vaikka vauhti oli huomattavasti enemmän, kuin mihin tavalliset ihmiset pystyvät.
"Etkö sie piäse lujempoo?" Ktelor heitti Jamesille. "Mie juoksen kaks kertoo kovempoo!" James virnisti ja alkoi juosta vielä lujempaa. Ktelor kiihdytti vauhtiaan samoin mitoin. Saavutettuaan biisonin James kiersi sen toiselle puolelle, joten hän ja Ktelor juoksivat nyt biisonin eri puolilla.
"Hypätään sen selkään!" James huusi Ktelorille ja hyppäsi hetken kuluttua sen selkään. Ktelor jatkoi juoksemista hetken, katsoi Jamesiin ja hyppäsi hänkin biisonin selkään, Jamesin taakse. Hän otti kiinni Jamesin olkapäistä. Biisoni hämmentyi hieman ylimääräisestä kuormasta selässään mutta jatkoi silti juoksemistaan, vaikka tuntui hieman siltä, että se ei osannut päättää mitä tekisi. "Mä aion kääntää sen poispäin meiän tilan suunnalta. Pidä kiinni."
"Sopii." Ktelor aisti, että James oli tehnyt tämän aiemminkin. James tiesi, että tästä saattaisi tulla hankalaa, ellei jopa vaarallista. Siispä Ktelor irrotti kätensä Jamesin olkapäiltä kietoen ne hänen rintakehänsä ympärille. James hivuttautui eteenpäin, kunnes ylsi biisonin sarviin. Hän tarttui niihin ja käänsi niitä varovaisesti vasemmalle. Biisoni säikähti liikahtaen vasemmalle, kiihdytti vauhtiaan ja teki pari äkillistä liikettä, joiden aikana Ktelor ja James melkein putosivat. Sen jälkeen James aloitti uudestaan, kunnes hän sai biisonin juoksemaan haluamaansa suuntaan. Hän kiskaisi biisonin sarvia vielä kerran säätääkseen suuntaa, mutta biisoni, joka tässä vaiheessa oli jo perin kyllästynyt ylimääräiseen kuormaansa ja sarvien kiskomiseen, päätti viskaista päätään niin lujaa, että voima lennätti ilmaan Jamesin ja Ktelorin tämän mukana.
James lensi pääasiassa ylösalaisin, joten hän ei voinut tarttua kunnolla juuri mihinkään. Ktelor oli päästänyt irti juuri sen verran, että hänen kehonsa oli kääntynyt sopivaan asentoon. Hänen vasen kätensä oli vapaa, kun oikea vielä piteli kiinni Jamesista. James nappasi nopeasti Ktelorin käden omallaan ja piti kiinni. Ktelor huomasi puunoksan sujahtavan aivan vierestä, ja nopeasti tarttui siihen vapaalla kädellään. Vauhdin voima oli kuitenkin liian suuri, joten vaikka Ktelorin ote piti rasituksesta huolimatta, oksa ei ollut asiasta samaa mieltä. Ktelorin ja Jamesin vauhti melkein pysähtyi ennen kuin oksa katkesi. James putosi maahan jaloilleen, samoin kuin Ktelor. Biisoni juoksi jo matkan päässä.
"No olipa tuokii kokemus", Ktelor sanoi hymyillen ja hieroen käsiään, jotka olivat hieman venähtäneet rasituksesta.
"Niin oli. Ooksä kunnossa?"
"Juu. Käet vähän venähti. Männöö kohta ohi."
"Sä otit hienosti kiinni siitä oksasta." Ktelor hymyili, mutta ei sanonut mitään. "Oikeestaan mä luulin, et sä putoisit ennen kun mä saisin se biisonin menemään oikeeseen suuntaan."
"Epäuskone." Ktelor nosti molemmat kätensä ylös ja vei ne siitä alas taakseen, jolloin niistä kuului pari mukavaa naksahdusta. "Aah. Paljo parempi." James katsoi Kteloriin hieman huvittuneena. Ktelor käänteli vasenta rannettaan useisiin suuntiin, jonka seurauksena se naksahteli vielä enemmän.
"Joko on valmista?" James kysyi hymyillen.
"Eiköhä." Ktelor vilkaisi Jamesin kodin suunnalle. "Koitahhan pyssyy perässä." Ktelor pinkaisi juoksuun jättäen taakseen heikon pölyvanan. James kummastui Ktelorin vauhtia, mutta lähti kuitenkin pian juoksemaan. Hän ei mitenkään pysynyt Ktelorin perässä. Hetken kuluttua hän saapui talolleen, jonka luona Ktelor seisoskeli. James oli hieman nolona, eikä sanonut mitään.
Ktelor huomasi sen. "Elä ny. Miun voima on yliluonnollinen ketteryys ja nopeus. Ei se mikkään ihme oo, että mie juoksen kovempoo."
"No, munki pitäis olla ketterä ja nopee."
"No ei kai kaikki voimat samantasosia oo."