Snape ei olisi uskonut, että joskus kaipaisi vakoojan rooliaan, mutta oltuaan pari kuukautta pelkästään opettajana, hän oli toipunut saamistaan vammoista ja alkanut kärsiä toimettomuudesta. Hän oli vähitellen alkanut tuntea olonsa toivottoman hyödyttömäksi. Tylypahkassa opettaminen oli kyllä haastavaa työtä, mutta sen suorittamisessa tuskin oli muuta vaaraa kuin joutua Neville Longbottomin surkeiden taikojen uhriksi. Siitä puuttui kaikenlainen hohto ja vaihtelu. Snape ei halunnut myöntää itselleen, että hän oli ollut myös mieltynyt siihen kunnioitukseen, jota hänen vakoojana toimiminensa olivat hänelle antaneet Dumbledoren kannattajien keskuudessa. Hän oli paljastumisensa myötä menettänyt erityisasemansa. Sen myötä hän oli myös joutunut todelliseen hengenvaaraan. Pimeyden lordi ei kohdellut kevyellä kädellä niitä, jotka todella pettivät hänet tai vakoilivat hänen vihollisensa hyväksi. Ei, hän yrittäisi tilaisuuden tullessa uudestaan hänen tappamistaan. Tylypahkan alueella, Dumbledoren suojissa, hän oli turvassa, mutta hän ei voisi tai edes haluaisi, Dumbledoren neuvoista huolimatta, piileskellä täällä ikuisuuksia.

Hän silmäili tympääntyneenä ympäri työhuonettaan ja istuutui huokaisten työpöytänsä ääreen. Olisihan hänellä toki tekemistä, hän ajatteli ärtyneenä katsellessaan esseepinoa, joka oli hänen pöydällään. Hän oli itse asiassa aikataulustaan jäljessä, mutta hän ei jaksanut nyt vaivautua lukemaan ja korjaamaan oppilaidensa onnettomia räpellyksiä. He eivät yhtään kunnioittaneet sitä, että hän suunnitteli ja valitsi huolella sekä tuntiensa sisällön että vaatimansa esseiden aiheet. He olivat kiittämättömiä riiviöitä. Snape huokaisi uudestaan ja vilkaisi ulos huoneensa pikkuruisesta pölyisestä ikkunasta. Hän ei antanut kotitonttujen astua jalallaankaan hänen toimistoonsa, joka sisälsi eräitä hyvinkin tärkeitä ja salaisia aineita, eikä hän itse välittänyt pyyhkiä ikkunaansa. Yleensä hän kokonaan peitti sen ikkunanpieleen kiinnitetyllä puisella luukulla. Auringonvalo oli hänelle pelkkä riesa. Nyt oli kuitenkin jo ilta ja aurinko oli kadonnut horisontin taa. Kasvavan kuun kapea sirppi loisti yllättävän kirkkaana taivaalla. Snape kaipasi toimintaa, jännitystä, jotakin, joka saisi hänet taas tuntemaan itsensä eläväksi. Hän odotti kuin kuuta nousevaa kaksintaistelua Siriuksen kanssa. Se olisi hänen tilaisuutensa maksaa takaisin. Hän irvisti hieman omalle levottomuudelleen, kielsi itsepintaisesti itseään ajattelemasta sen todellista syytä ja ponkaisi ketterästi takaisin jaloilleen. Mitään ajattelematta hän työnsi ikkunan auki, nuuhkaisi nauttien siitä sisään tulvivaa viileää ilmaa ja liihotti sitten öiseen pimeyteen.

*******

Viikkoa myöhemmin...

Sirius näki omituista unta, missä hän oli pukeutunut vähiin vaatteisiin ja yritti vietellä luokseen varjoissa lymyilevää hahmoa, jonka kasvoja hän ei kyennyt erottamaan. Hän oli suorastaan epätoivoinen ja heräsi hiestä märkänä ja pahasti hengästyneenä. Hieman nolostuneena hän havaitsi vuoteensa kostuneen unensa jäljiltä ja nousi ylös. Yö oli yhä pimeä hänen hiipiessään ulos huoneestaan ja kohti kylpyhuonetta, mutta hän ei päässyt sinne asti ennen kuin törmäsi käytävässä johonkuhun.

"Remus?" Hän kysyi ja säpsähti pelästyksestä tajutessaan, ettei hänellä ollut taikasauvaansa mukanaan. Se oli jäänyt hänen yöpöydälleen.

"Valois." Remuksen ääni komensi ja kohta pieni loistava piste syttyi hänen taikasauvansa päähän. Sirius näki ystävänsä ennen aikaa vanhentuneet ja hieman uniset piirteet ja huokaisi syvään helpotuksesta.

"Miksi sinä hiiviskelet täällä pimeässä?" Remus kysyi tutkivasti toveriaan katsoen. Hänen aistinsa toimivat normaaleja ihmisen aisteja tehokkaammin eikä hän tarvinnut paljoa valoa kulkeakseen kompuroimatta eteenpäin.

"Ajattelin kysyä samaa sinulta." Sirius mutisi ärtyneenä ja peläten, että Remus pian havaitsisi märän läikän hänen pyjamanhousujensa etumuksessa. Hänen vaistonsa käski häntä peittämään sen, mutta hänen liikkeensä olisivat vain lisänneet Remuksen uteliaisuutta.

"Olin tulossa sinun huoneeseesi. Severuksella on sinulle tärkeää asiaa."

"Severuksella? Keskellä yötä?" Sirius kysyi typertyneenä. Mitä Severus hänestä halusi? Oliko Harrylle ehkä sattunut jotain? "Onko hän täällä?" Remus pudisti päätään myötätuntoisena ja ymmärtäen hänen huolensa.

"Ei, mutta hän on tulossa tänne aivan pian." Hän vastasi ja Sirius rypisti tyytymättömästi otsaansa niin, että siihen alkoi koskea. Snapella täytyi olla hänelle jotain erityisen tärkeää asiaa, jos hän tuli tänne kertomaan sen. Hänen oli nykyisin vaarallista liikkua Tylypahkan ulkopuolella. Mutta miksi hän oli ensin ottanut yhteyttä Remukseen eikä suoraan häneen, Siriukseen? Sirius tunsi rinnassaan vihaisen pistoksen, joka muistutti liian paljon mustasukkaisuutta. Hän ei halunnut Snapen puhuvan ennemmin Remuksen kuin hänen kanssaan. Eikä hän pitänyt siitä, että tämä liikkui öiseen aikaan yksin ulkona.

"Minä alan muistuttaa Mollya!" Hän mutisi kiukkuisena itselleen.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Snape saapui pitkään mustaan viittaansa pukeutuneena ja kiihtyneempänä kuin Sirius oli hänet kertaakaan aiemmin nähnyt.

"Onko Harry kunnossa?" Sirius kysyi heti suljettuaan oleskeluhuoneen oven heidän perässään. Hän ei halunnut herättää äitiään eteisen muotokuvassa. Snape loi häneen ärtyneen silmäyksen nyökätessään ja lämmitteli käsiään takkatulen ääressä. Hän näytti tärisevän kylmästä.

"Potter on kunnossa ja turvassa Tylypahkassa." Hän murahti lyhyesti siirtämättä mustien silmiensä katsetta pois Siriuksesta. Siriuksesta tuntui, että Snapen tuijotus kykeni läpivalaisemaan hänet, riisumaan hänet kertakaikkisen alastomaksi. Hän värähti ajatusta. Se ei ollut suinkaan vastenmielinen vaan pikemminkin...hän ravisti kiireesti päätään. Hän ei voinut ajatella jotain sellaista Snapesta, ei yksinkertaisesti voinut. Snape ei varmasti koskaan tuntisi mitään sellaista häntä, entistä kiusaajaansa kohtaan. Hän näki Snapen kulmakarvojen kohoavan kysyvästi, mutta ei ollut huomaavinaan sitä.

"Taisin keskeyttää sinun varsin kuuman yösi." Snape totesi pilkalliseen ja jotenkin vihaiseen sävyyn. "Kutsuin sinua yhteyspeilillä, mutta sinusta kuului pelkkää voihkinaa."

"Näin painajaista." Sirius vastasi lievästi häpeissään muistaessaan tuoreesti kuinka hän oli kostuttanut housunsa nukkuessaan ja nähdessään kummallista eroottista unta. "Mitä asiasi koskee?" Hän tivasi kiukkuisena Snapen nöyryytyksestä.

"Asiani koskee sinua, Sirius." Snape vastasi. "Olen kuullut...saanut selville, että sinä olet suuressa vaarassa. Bellatrix suunnittelee jotakin pääsi menoksi." Hän jatkoi siirrellen hermostuneesti jalkojaan puhuessaan ja laskien katseensa maahan. Liekkien loimussa hänen kasvonsa vaikuttivat ankaran miettiviltä, kuin hän olisi kamppaillut itsensä kanssa. Sirius naurahti haukahdusta muistuttavasti.

"Minä olen vaarassa? Täällä neljän seinän sisälläkö? Täällä minä olen ainoastaan vaarassa tulla seinähulluksi!" Hän huudahti heilauttaen kättään, mutta sitten hän pysähtyi tuijottamaan Snapea epäluuloisesti.

"Miten sinä olet saanut kuulla Bellatrixin suunnitelmista? Ethän sinä enää ole vakoojanamme! Eikös Dumbledore ole kehottanut sinua pysymään Tylypahkassa?"

"Sillä ei ole väliä, mistä minä tiedon sain! Väliä on vain sillä, että heillä on jokin suunnitelma sinun varallesi. He tarvitsevat sinua johonkin." Snape sihahti raaputtaen hajamielisennäköisenä vasenta käsivarttaan ja Sirius pohti tunsiko hän Pimeyden Piirron polttelevan, entisen Lordinsa kutsuvan.

"Minä siis olen suuressa vaarassa? Niin suuressa vaarassa, ettei tieto siitä voinut odottaa aamuun? Ei, sinun, jota koko kuolonsyöjäkaarti vaanii petturina, täytyi tulla oikein henkilökohtaisesti kertomaan minulle...jokin tässä ei ole kohdallaan." Sirius naulitsi nyt Snapen katsellaan, ja tämä näytti hetken melkein pelästyneeltä, mutta peitti sen nopeasti ärtyneen ilmeen taakse. "Et ole kertonut minulle kaikkea." Sirius tuumasi kytäten nyt puhekumppaninsa jokaista elettä kuin saaliin vainunnut metsästyskoira. Snape kääntyi seuraamaan liekkien tanssia takassa tarkoituksella vältellen katsomasta häneen. Siltä Siriuksesta ainakin tuntui. Hän oli siitä jopa aavistuksen loukkaantunut eikä voinut olla miettimättä eikö hän Snapen mielestä ollut tarpeeksi komea katsottavaksi. Hän otti askeleen tätä kohti.

"Mitä minun pitäisi sanoa? Että tulin, koska kaipasin koiramaista seuraasi?" Snape ivaili hyökkäävästi, mutta ei vieläkään suostunut katsekontaktiin.

"Kaipasitko?" Sirius vastasi kysymykseen kysymyksellä ja hänen ajatuksensa harhailivat takaisin siihen yöhön, jolloin hän oli koirana lähestynyt loukkaantunutta Snape-lepakkoa peläten, että oli jo myöhäistä. Tämä oli ollut niin liikkumaton, aivan kuin kuollut. Sirius ei ollut koskaan uskonut näkevänsä Snapea sellaisena, niin pienenä ja haavoittuvaisena. Jollei se olisi ollut aivan naurettava väite, Sirius olisi sanonut, että hänellä oli jostain syystä tarve pitää huolta Severuksesta.

"Totta puhuen..." Snape suoristi hieman kumaran asentonsa ennen kuin pyörähti uhmakkaana Siriukseen päin. Hänen tummat silmänsä kipinöivät ja hänen nyt sivuillaan roikkuvat kätensä puristuivat tiukoiksi nyrkeiksi. "En!" Hän kähisi tuskin kuuluvasti, mutta Sirius oli näkevinään ristiriidan hänen sanojensa ja silmiensä välillä, ja hetken mielijohteesta hän teki jotain, mitä pian katui. Hän sulki välimatkan heidän välillään, kietoi käsivartensa Snapen kaulan ympäri ja suuteli tämän huulia. Snape ei vetäytynyt pois, mutta hän jähmettyi eikä vastannut Siriuksen suudelmaan. Hänen silmänsä supistuivat kapeiksi kylmiksi viiruiksi ja Sirius vapautti hänet nopeasti otteestaan nolostuksesta punastuen. He seisoivat usean minuutin ajan paikoillaan painavan hiljaisuuden vallitessa kunnes Sirius ei kestänyt sitä enää enempää.

"Severus, olen pahoillani tuosta...en ajatellut..." Hän mutisi lattiaa mittaillen ja tuntien poskiensa yhä hehkuvan. Hän kirosi itsekseen omaa typeryyttään, mutta tunsi myös raskaan pettymyksen poltteen sielussaan. Hän oli tullut tylysti torjutuksi, vaikkei se odottamatonta ollutkaan.

"Säästä typerät sanasi!" Snape äyskäisi vihaisesti. "Sinä sitten nautit pelistäsi, etkö vain? Ja minä kun uskoin, että olit muuttunut ja oikeasti pahoillasi siitä, mitä aikoinaan minulle teit!" Hän kääntyi kiihtyneenä kannoillaan ympäri viittansa liepeet takanaan hulmahtaen ja suuntasi ovelle Siriuksen tuijottaessa typertyneenä hänen peräänsä. Ovella Snape vielä kerran kääntyi ja suuntasi Siriukseen murhaavan silmäyksen.

"Muista, mitä sanoin. Bellatrix suunnittelee jotain pääsi menoksi. Pysy talossasi, vaikka tapahtuisi mitä. Haluan sinun säilyvän hengissä kaksintaisteluumme asti." Hän neuvoi sähisten ennen kuin paiskasi oven jäljessään kiinni niin voimakkaasti, että Siriuksen äiti heräsi muotokuvassaan ja täytti talon kirkunallaan. Sirius ei kuitenkaan kuullut sitä. Hän oli liian hämmentynyt ja keskittyi niin täydellisesti yritykseensä käsittää, mitä juuri oli tapahtunut, ettei hän olisi havahtunut sadankaan äidin huutoon.

******

Aamuyön vielä pimeinä tunteina pieni ja huomaamaton vampyyrilepakko palasi takaisin Tylypahkan linnaan. Se sujahti sisään pienestä avoimesta ikkunasta ja muutti heti muotonsa mieheksi, jolla oli tavanomaista kelmeämmät kasvot ja leimuavat sysimustat silmät. Snape oli vihainen, sillä hän tiesi juuri epäonnistuneensa pahemman kerran. Hän oli mennyt Siriuksen luo kahdesta syystä. Hän oli todellakin halunnut nähdä tämän, mutta enemmän kuin sitä, hän oli aikonut kertoa Siriukselle jotakin. Jotakin, jonka kertominen olisi ollut tärkeää. Siitä huolimatta hän oli tosipaikan tullen vaiennut. Ylpeys ja Siriuksen ylimielinen käytös olivat pysäyttäneet hänet eikä hän ollut saanut tunnustettua sitä, mitä aiemmin illalla oli tapahtunut. Hän ei ollut selittänyt Siriukselle, miksi tämä oli nyt vieläkin suuremmassa vaarassa kuin ennen.

Snape poistui työhuoneestaan ja kulki hämäriä hiljaisia käytäviä ja portaita pitkin alas kohti tyrmiä ja hänen henkilökohtaisia asuintilojaan. Hän oli kaivannut jännitystä ja vapautta kyyhötettyään muutaman kuukauden Tylypahkassa, ja ottanut tavakseen tehdä öisiä lentoretkiä, jotka olivat vaikuttaneet hänestä itsestäänkin täysin päämäärättömiltä. Mutta tänä iltana hän oli tajunnut itsepetoksensa koko syvyyden. Hän oli ollut rauhaton, koska hänen sielunsa oli näennäisessä tylsistymisessäänkin janonnut kahta asiaa. Rakkautta ja kostoa. Hän hymähti vihaisesti. Hän ei ollut antanut itselleen anteeksi paljastumistaan vakoojana eikä sitä, että Bellatrix oli onnistunut haavoittamaan häntä hengenvaarallisesti. Ei, hän oli alitajuisesti etsinyt tilaisuutta kostaa tuolle hullulle naiselle, johon hän oli aikoinaan ollut ihastunut, ja edellisenä iltana hän oli kuvitellut saaneensa kaipaamansa. Kuinka typerä hän olikaan ollut!

Snape lausui salasanan ja tempaisi huoneensa oven tarpeettoman kovalla voimalla auki. Sirius oli kehdannut suudella häntä. Se, miten vaivattomasti ja suorasukaisesti hän oli sen tehnyt, puhui Snapelle omaa kieltään. Siriukselle hän oli edelleen huvittava pikku leikkikalu, josta saattoi saada hieman hupia tylsiin hetkiin. Ei mitään muuta. Hänen rakkaudentunnustuksensa olisi epäilemättä naurattanut tätä suuresti. Varsinkin, kun tämä oli juuri viettänyt kiihkeän yön jonkun toisen kanssa. Hän ei halunnut ajatellakaan sitä! Hän oli kuullut vain yhden huokailevan äänen ja kuvitellut ensin Siriuksen tyydyttävän yksinäisyydessä itseään, mutta se, miten tottuneesti Sirius oli tuntunut häntä suutelevan, oli muuttanut hänen mieltään. Sirius tuskin vietti öitään yksin niin kuin hän itse teki. Ei, hänellä oli luultavasti ollut seuraa, joka oli juuri tyydyttänyt häntä Snapen ottaessa yhteyttä. Mutta kuka tämä seuralainen oli ollut? Rakastettu vai pelkkä satunnainen rakastaja?

Snape heittäytyi täysissä pukeissa vuoteelleen. Sirius ei olisi voinut kutsua ketä tahansa taloonsa. Siriuksen rakastajan täytyi siis olla joku luotettu, sisäpiiriin kuuluva. Arvatenkin Remus Lupin, joka asui aina välillä Siriuksen talossa ja oli tämän läheinen ystävä. Remus oli varmaankin juuri lopettanut tehtävänsä ja vastannut. Hän oli vaikuttanut uniselta, mutta saattoi yhtä hyvin olla voipunut. Snape puristi kätensä tiukoiksi nyrkeiksi ja takoi voimattomasti sänkynsä patjaa. Naurettavaa, että hän oli rakastunut kiusaajaansa, joka aina vain nöyryytti häntä ja jakoi vuoteensa toisen kanssa. Naurettavaa tosiaan, mutta totta. Ja Siriuksen henki oli hänen vuokseen nyt enemmän vaarassa kuin aiemmin. Hänen ei auttaisi muu kuin tunnustaa.

*******