Snape talutti Luciuksen askeettisen karuun makuuhuoneeseen, jossa oli ainoastaan leveä vuode ja yöpöytä.

"Sinä siis rakastat minua, Severus?" Lucius sanoi huvittuneesti ja pirullisesti hymyillen, vaikka olikin yhä uupunut. "Suutele siis minua." Hän pyysi naurahtaen ja työntäen vartalonsa kiinni Snapen vartaloon.

"Suu kiinni!" Snape napsautti tyrkäten hänet kovakouraisesti vuoteelle. Hän kiersi pitkin askelin vuoteen ympäri vaatimattoman yöpöydän luo ja kaivoi sen laatikosta kellertävää paksua nestettä sisältävän pullon. Hän ojensi sen Luciukselle, joka otti sen vastaan nenäänsä nyrpistäen.

"Lisää myrkkyjäsi?" Lucius kysyi nuuhkaistuaan pullon suuta hyvin varovasti. Snape irvisti hänelle happamesti.

"Se ehkäisee mahdollisia lihaskouristuksia, joita kidutuskirous saattaa aiheuttaa. Juo se ja käy takaisin nukkumaan." Hän murahti vastaukseksi ja yritti olla ajattelematta Siriusta tai sitä, mitä juuri oli tapahtunut. Sirius oli kertonut hänelle, että luuli rakastavansa häntä. Sen olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt helpottaa tilannetta ja tehdä hänen olonsa paremmaksi, mutta se oli vain pahentanut sitä. Sirius voisi joutua kärsimään hänen vuokseen ja jotenkin se ajatus oli vaikeampi kestää nyt kun hän tiesi tämän vastaavan hänen omiin tunteisiinsa. Hän myös tiesi nyt, että jos Bellatrix onnistuisi vangitsemaan hänet, Sirius yrittäisi pelastaa hänet ellei hän ollut onnistunut karkottamaan tätä valehtelemalla rakastavansa Luciusta.

"Tiesitkö, että sinä olet uskomattoman hölmö?" Lucius kysyi retorisesti tyhjennettyään juomapullon. Hän tuijotti Snapea edelleen huvittuneena. "Minä kuulin, kun Sirius Musta tunnusti sinulle rakkautensa, ja sen mukaan, mitä Bella minulle kertoi, sinä vastaat hänen tunteisiinsa. Selitä siis minulle, mikset tehnyt niin kuin olisi ollut järkevintä - ottanut häntä syleilyysi ja pannut häntä uudelleen ja uudelleen. Hän olisi pitänyt siitä ja sinä myös." Hän jatkoi virnistäen ja harmikseen Snape tunsi lievän kuumotuksen ilmestyvän kaulalleen. Luciuksen sanoissa oli totuuden siemen. Yksinkertaisinta olisi ollut vain antaa ruumiin osoittaa mitä hänen mielessään liikkui, mutta hän ei ollut rohjennut tehdä sitä. Ja hän oli yhä ollut liian ylpeä myöntääkseen Siriukselle, että hän oli tyrinyt pahan kerran. Hän oli myös pelännyt, että Sirius halveksisi häntä totuuden kuultuaan. Se olisi ollut jopa pahempaa kuin viha, jota tämä luultavasti nyt tunsi häntä kohtaan. Snape tunsi voivansa pahoin. Hän oli itsekäs pelkuri eikä sitä käynyt kieltäminen.

"En osaa selittää sitä." Hän mutisi vastaukseksi.

"Mikset ratkaisisi Bellaan liittyvää ongelmaasi yksinkertaisimmalla ja lopullisimmalla tavalla?" Lucius kysyi leveästi haukotellen.

"Miten sitten?" Snape vastasi otsaansa kurtistaen ja Lucius päästi lyhyen naurahduksen.

"Tappamalla hänet tietenkin! Älä sano, ettei se vaihtoehto ole käynyt mielessäsi." Hän sanoi edelleen virnistys kasvoillaan, mutta hänen silmänsä kiilsivät nyt peittelemättömän kylminä ja julmina. Ne olivat kylmäverisen tappajan silmät, ja Snape tunsi vatsaansa hieman kouristavan. Hän ei vastannut mitään. Hän oli ajatellut sitä, mutta sitä hän ei aikonut milloinkaan lausua ääneen. Ja sitä paitsi, mitä merkitsisi yhden vihollisen tappaminen, kun vastassa oli niitä monta kymmentä? "Voin jopa tarjota siihen apuani." Lucius lisäsi hiljaisuuden venyttyä turhan pitkäksi. Hän laskeutui makuulle ja ummisti silmänsä.

"Miksi?" Snape kysyi epäluuloisena. Hän oli jo aikoja sitten lakannut yrittämästä ymmärtää Luciuksen roolia tässä taistelussa. Lucius oli näennäisen uskollinen pimeyden lordille ja tämän aatteille, mutta petti silti tätä. Hän oli tiennyt Snapen olevan vakooja jo ennen kuin pimeyden lordi koki ensimmäisen tappionsa, mutta hän oli pitänyt tiedon omanaan ja edelleen jakanut tärkeitä tietoja Snapen kanssa. Snape mietti miksi. Kenen hyväksi Lucius toimi? Kenties hän piti kaikki tiet avoinna selviytyäkseen voittajaksi voittipa kumpi puoli tahansa. Siinä oli järkeä, mutta Dumbledore oli sanonut luottavansa häneen. Luottavansa miten? Sitä vanha velho ei ollut suostunut kertomaan. Lucius oli Snapelle lähempänä ystävää kuin kukaan aiemmin oli ollut, mutta se ei tarkoittanut, että Snape olisi koskaan luottanut häneen. Hän oli harkinnut juottavansa Luciukselle totuusseerumia, mutta siitä olisi tuskin ollut mitään hyötyä, koska heistä kumpikin oli oppinut vastustamaan sen vaikutusta. Hän ei uskonut olevansa itse hengenvaarassa, sillä yksikään kuolonsyöjä ei olisi niin hullu, että tulisi Tylypahkaan tappoaikeissa.

"Koska kosto on suloinen, Severus. Mieti ehdotustani." Luciuksen vastaus oli pelkkää unista supinaa. Snape alkoi miettiä.

*********

Bellatrix Lestrange istuutui miehensä vuoteelle ja kumartui suutelemaan tämän otsaa. Rodolphus nukkui syvää unta eikä ollut tietoinen vaimonsa läsnäolosta ja Bellatrix tiesi sen myös, mutta oli siitä vain iloinen. Hän ei halunnut miehensä näkevän hänen haavoittunutta ilmettään. Hän oli kylmäverinen nelissäkymmenissä oleva nainen, jossa ei ollut paljoa lempeyttä jäljellä. Kuitenkin hän vilpittömästi rakasti aviomiestään. Rodolphus oli ainoa mies, jota hän oli koskaan rakastanut. Muut miehet hänen elämässään olivat olleet pelkkää leikkiä tai valtapeliä. Hän puristi kätensä vihaisesti nyrkkiin. Severus Snape oli melkein riistänyt häneltä hänen rakkaimpansa. Bellatrix oli viikon ajan nähnyt painajaisia tuosta illasta, jolloin Rodolphus oli loukkaantunut, ja hän oli syyttänyt itseään varovaisuutensa hetkellisestä herpaantumisesta. Hänen olisi pitänyt arvata, että Severus yrittäisi kostaa hänelle paljastumisestaan ja vammautumisestaan. Pimeyden lordi oli epäillyt Severuksen luotettavuutta, mutta hänkään ei ollut uskonut, että Severuksella olisi ollut rohkeutta tai keinoja osallistua kokouksiin ylimääräisenä korvaparina silloin kun tätä itseään ei ollut kutsuttu paikalle. Bellatrixin tarkat silmät olivat onneksi havainneet tämän läsnäolon, mutta tämä oli päässyt pakoon. Mestari oli ollut raivoissaan ja hänen palvelijansa olivat saaneet kokea sen karvaimman kautta.

Bellatrix suuteli miehensä otsaa uudelleen.

"Nuku rauhassa, kultaseni.", hän kuiskasi, pyyhkäisi tummat hiuksensa silmiltään ja kohottautui seisaalleen. Hän käveli ikkunaan ääreen ja veti verhot sen eteen pimentäen valoisan huoneen. Rodolphus -parka oli lyönyt pahasti päänsä tipahdettuaan muutaman metrin alas äkkijyrkältä rinteeltä Severuksen loitsun yllättämänä. Bellatrix tiesi olleensa itse tämän loitsun kohteena, mutta se ei muuttanut mitään hänen mielessään. Nähdessään Rodolphuksen putoavan maahan ennen kuin hän oli ehtinyt tehdä elettäkään, hän oli tuntenut niin suunnatonta vihaa ja epätoivoa, että sitä oli mahdotonta sanoin selittää. Hän oli luullut menettäneensä rakkaimpansa. Hänen onnekseen Severuskin oli yllättynyt tekonsa seurauksista niin paljon, että oli hetken vain seisonut aloillaan hölmistyneenä. Snape ei koskaan ollut ollut innokas tappamaan ja Rodolphus oli sentään joskus ollut hänen verraten hyvä ystävänsä. Bellatrix oli käyttänyt hyväkseen miehen hämmennystä. Vain vaivoin hän oli hillinnyt halunsa lausua tappokirouksen ja ainoa syy siihen oli se, että kuolema olisi ollut aivan liian armeliasta. Sen sijaan hän oli lukenut miehen mieltä, kun tämän suojaukset olivat alhaalla, ja löytänyt sen pinnalta nopeasti täydellisen kostonvälineensä. Rakkaan serkkunsa Sirius Mustan.

Bellatrix jätti miehensä huoneen oven hieman raolleen kuullakseen paremmin, jos Rodolphus heräisi, vaikkei se todennäköisesti tapahtuisi tuntikausiin. Jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa tai järkeä hän olisi yrittänyt samalla onkia Severukselta mestarille hyödyllisiä salaisuuksia, mutta hän itse oli ollut hädissään ja kostonhimoinen. Heti tietonsa hankittuaan hän oli heittänyt tainnutusloitsun tämän ylle ja kiiruhtanut tarkistamaan kuinka Rodolphukselle oli käynyt. Näky, joka häntä oli odottanut hänen saavuttuaan miehensä luo ei koskaan pyyhkiytyisi pois hänen mielestään. Maassa, Rodolphuksen ruumiin vieressä, oli ollut paljon verta, aivan liikaa verta. Se oli ollut ensimmäinen kerta kolmeenkymmeneen vuoteen, kun Bellatrix oli tuntenut kyyneleet silmissään eikä hän ollut pitänyt siitä. Hän oli saanut kuin saanutkin Rodolphuksen suojaan, mutta Severus oli sillä välin ehtinyt toipua loitsusta ja häipyä. Sillä ei ollut kuitenkaan ollut väliä. Bellatrix oli saanut pimeyden lordilta luvan hoidella petturi ja hän tekisi sen viimeisen päälle.

Bellatrix meni takkahuoneeseen, jossa hän vietti suurimman osan vapaa- ajastaan. Tuli rauhoitti hänen mieltään. Severus rakasti Siriusta. Se oli Bellatrixistä yllättävää, mutta tavallaan herttaista. Olisi todella herttaista katsoa Mustan suvun mustan lampaan kärsivän. Vielä suloisempaa olisi nähdä Severuksen tuska, kun tämä voimattomana seuraisi sivusta kuinka Sirius kärsi. Bellatrix kohensi tulta takassa ja seurasi liekkien levotonta tanssia ilkeämielinen hymy huulillaan. Kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Mestari oli sentään yhä tyytyväinen hänen uskollisuutensa ja hän ja hänen aviomiehensä olivat kohonneet arvoasteikossa korkealle.

Bellatrix hymyili itsekseen eikä hänen hymynsä hyytynyt hänen kuullessaan korkokenkien lähestyvän kopinan käytävästä. Hän oli odottanut tätä vierailua jo pari päivää - siitä hetkestä lähtien, kun hän oli "unohtanut" nimikoidut pikkuhousunsa Malfoyn kartanoon rakkaan sisarensa löydettäviksi. Hän oli yllättynyt, että Narcissa oli hillinnyt itsensä näinkin kauan ennen kuin oli tullut puhumaan siitä. Ehkä hänen pikkusisarensa alkoi vihdoinkin oppia, mistä elämässä oli kyse.

"Rakas, Sissy!", hän lirkutti viattomasti kääntyessään sisareensa päin. Narcissa oli pukeutunut tyylikkääseen tummansiniseen polvipituiseen samettiseen mekkoon, joka korosti hänen vartalonsa naisellista sopusuhtaisuutta. Bellatrix piti häntä itseään kauniimpana, mutta ei yhtä älykkäänä tai kunnianhimoisena.

"Suotta yrität näytellä rakastavaa sisarta, Bella! Sinä et välitä minusta tippaakaan!" Narcissa sihahti astuessaan oviaukosta peremmälle huoneeseen, jonka pääväri oli kirsikanpunainen. Sohvanpäällyste, lattian yksivärinen paksu antiikkisen pylvässängyn ohuet verhot ja sen silkkinen päiväpeitto olivat kaikki samaa sävyä.

"Eihän tuo pidä paikkaansa. Sissy, sinä tiedät, että sinä olet minulle tärkeä." Bellatrix sanoi ottaen kasvoilleen kärsivän ja loukkaantuneen ilmeen, joka ei ollut täysin epäaito. Narcissa ei koskaan ollut ymmärtänyt valtaa tai sitä, miten miehet todella taivutettiin tottelemaan. Se oli surullista, sillä Bellatrix näki, että hänellä olisi ollut kaikki avut siihen. Narcissa käveli nopein, hiukan keinuvin askelin vuoteen luo ja istuutui hitaasti sille. Hänen pitkät, useilla kalliilla sormuksilla koristetut sormensa pusersivat päiväpeittoa kuin hän olisi yrittänyt kuristaa sitä hengiltä.

"Se alkoi jo vuosia sitten, eikö alkanutkin?", hän kysyi suutaan hädin tuskin liikuttaen. "Jo ennen kuin sinä joudut Azkabaniin.", hän lisäsi tasaisella ja värittömällä äänellä, mutta Bellatrix tiesi, että hänen mielensä kiehui. Hän käveli Narcissan luo.

"En aio kieltää sitä.", hän vastasi istuutuen sisarensa viereen sängylle ja nostaen hienostunein elkein vasemman jalkansa oikean päälle. "En ymmärrä, miksi sinä siitä välität. Sinähän tiedät, että minä rakastan Rodolphustani. Hänellä ei ole koskaan ollut sen asian kanssa mitään ongelmia.", hän vastasi kepeästi tarkkaillen samalla sisarensa olemusta kiinnostuneena. Narcissan silmät punoittivat ja hänen silmänalusensa olivat aavistuksen turvoksissa. Bellatrix saattoi haistaa hänen kalliiseen hajuveteensä sekoittuneen ranskalaisen appelsiiniviinin miedon lemun.

"Kyse on ainoastaan pienestä valtapelistä.", hän sanoi totuudenmukaisesti. Narcissa tuijotti häneen huulet yhtenä viivana ja silmät leiskuen.

"Milloin se alkoi?", hän kysyi vaarallinen värinä äänessään. Bellatrix sormeili hajamielisesti pitkän mustan kaapunsa poimuihin kätkettyä taikasauvaansa. Narcissa olisi aseeton häntä vastaan, mutta saattaisi silti heittäytyä hankalaksi. Bellatrix ei halunnut vahingoittaa häntä ellei se olisi ehdottomasti välttämätöntä.

"Itse asiassa se alkoi jo ennen kuin sinä aloit seurustella hänen kanssaan.", hän vastasi pieni huvittunut hymy huulillaan. "Mutta niin kuin sanoin, kyse ei ole rakkaudesta vaan val-", hän jatkoi puhuen ainaisen kevyeen sävyynsä.

"Olet tehnyt sitä selkäni takana vuosikausia!", Narcissa kirkui hysteerisenä ja ojensi kätensä kuristaakseen Bellatrixia, mutta hän oli liian hidas. Bellatrix hypähti takaisin jaloilleen ja kikatti kylmästi.

"En tehnyt sitä yksin, rakas aviomiehesi oli siinä mukana.", hän sanoi ilkkuen ja sipaisi hiuksiaan vasemmalla kädellään ylimielisesti. "Sinun on aika ymmärtää millaisessa maailmassa sinä elät, rakas siskoni.", hän jatkoi halveksuvasti. Hän ei ollut ikinä päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka Narcissa oli hänelle tuottanut. Narcissa ei ollut itse liittynyt pimeyden lordin kuolonsyöjiin. Hän oli pelkuri ja piilotteli mieluummin Luciuksen selän takana kuin riskeerasi oman henkensä minkään aatteen puolesta. Bellatrix ei voinut sietää sitä. Hän oli toivonut Narcissasta läheistä kumppania, mutta tämä oli pettänyt hänet, joten hän oli kääntynyt Luciuksen puoleen.

"Senkin petturi! Huora!" Narcissa kiljui hänelle kuin järkensä menettäneenä ja Bellatrix läimäytti häntä kasvoihin.

"Sinä petit minut ensin! Odotin sinulta enemmän, mutta sinä olet pelkuri! Sinä olet melkein yhtä paljon häpeäksi suvullemme kuin serkkumme Sirius! Sinulla ei ole kunnianhimoa edes sen vertaa, että seisoisit ylpeänä miehesi rinnalla pimeyden lordin armeijassa!", hän sylkäisi sana halveksien suustaan ja katseli tyydytyksellä Narcissan teräväpiirteisten kasvojen kalpenemista. "Sinunlaisesi nainen ei pysty pitämään Luciuksen kaltaista älykästä ja vallanhimoista miestä tyytyväisenä.", hän jatkoi julmasti hymyillen eikä olisi lopettanut siihen, ellei kotitonttu Blinky olisi ilmestynyt ovelle ilmoittamaan, että Lucius Malfoyn saapumisesta. Sen kuuleminen pyyhki hymyn pois hänen kapeilta kasvoiltaan ja sai Narcissan huudahtamaan ja kalpenemaan entisestäänkin.

"Käske hänen tulla tänne." Bellatrix komensi järkähtämättä kotitonttua ja kohensi vaistomaisesti samalla hiustensa asentoa. Oli tavallaan onni, että Lucius ei koskaan vain kävellyt muitta mutkitta sisälle hänen taloonsa. Nyt ehti hän ehtisi hieman valmistautua. Toisin kuin Narcissan tuloa, hän ei ollut odottanut Luciuksen ilmestyvän taloonsa vielä ainakaan pariin päivään. Tämän saapuminen jo nyt herätti hänessä levottomuutta, samoin kuin Narcissan läsnäolo. Hän oli kuvitellut saavansa hoidella sisarensa kaikessa rauhassa.

Molemmat naiset odottivat hiljaisuudessa Luciuksen astuvan huoneeseen ja tämän verkkaisten, aina hillittyjen askelten viimein lähestyessä, Bellatrix kiirehti ovelle tätä vastaan viehättävä hymy huulillaan.

"Lucius, tämäpä yllätys!", hän liversi tavallista kuuluvammalla ja korkeammalla äänellä tarttuessaan lyhyesti miehen käsiin ja tervehtiessään häntä. Lucius hymyili hänelle viileästi heittäessään viittansa pois harteiltaan.

"Bella, minähän lupasin hoitaa tehtäväni niin nopeasti kuin mahdollista.", hän sanoi ylimieliseen, hieman venyttelevään tapaansa ja laski viittansa lähimmän nojatuolin selkänojalle.

"Tarkoitatko, että...?" Bellatrixin silmät alkoivat hehkua hänen päänsä täyttyessä orastavan koston mahdollisuudesta ja hän unohti Narcissan läsnäolon hetkeksi kokonaan. Lucius käänsi viittansa kulmaa ylöspäin ja paljasti sen suojista pienen lepakon, joka roikkui pää alaspäin ohuesta langasta viittaan ommellun silmukan varassa. Hän virnisti naiselle ja tämän ahnaalle ilmeelle ja iski tälle silmää.

"Milloin minä olisin epäonnistunut tekemään sen, minkä olen luvannut? Severus on aina kuunnellut minua - silloinkin, kun hänen ei olisi pitänyt.", hän sanoi viimeisen lauseen hyvin halveksien ja Bellatrix päästi lyhyen kikatuksen ennen kuin kohotti taskustaan esille ottamansa taikasauvan. Lepakko havahtui nyt liikkeelle, mutta sillä ei ollut enää mitään toivoa päästä pakoon. Bellatrixin taikasauvan kärjestä suihkuava kirkkaanpunainen valo osui siihen ja tiputti sen heti alas maahan hänen jalkojensa juureen. Se jäi makaamaan liikkumattomana paikoilleen. Bellatrix kikatti uudestaan, mutta sitten hänen sievät kasvonsa vääristyivät pelottavasti. Niiltä kuvastui kaikki hänen tuntemansa raivo.

"Laitan sinut kärsimään sen vuoksi, mitä teit rakkaalleni!", hän kiljahti ja vastusti vain vaivoin kiusausta tallata jalallaan lepakon päälle. Severuksen täytyisi säilyä hyväkuntoisena, jotta hän voisi tuntea joka solullaan kaiken sen tuskan, minkä Sirius kävisi lävitse.

"Miten Rodolphus muuten voi?" Lucius kysyi kuulostamatta hiukkaakaan kiinnostuneelta Bellatrixin aviomiehen terveydentilasta.

"Hän on pian ennallaan." Bellatrix vastasi tuntien ristiriitaista halua sekä lyödä että suudella Luciusta, mutta tekemättä lopulta kumpaakaan. Sen sijaan hän taikoi lattialla tajuttomana makaavan lepakon muuttumaan takaisin ihmishahmoonsa. Hän halusi nähdä vihollisensa ja varmistaa, että Severus Snape oli todella nyt hänen vankinaan. Hän huokaisi syvään ja hymyili sitten havaitessaan, että mies, joka makasi hänen edessään ei ollut kukaan muu kuin Severus itse. Mies, joka oli kerran ollut hyvin ihastunut, ellei jopa rakastunut häneen. Bellatrix irvisti pahoinvoivasti sen muistaessaan.

"Entä Sirius?", hän kysyi siirtämättä katsettaan Severuksesta, joka oli paitsi pettänyt ja vahingoittanut hänen miestään, myös yrittänyt tappaa hänet. Hänen olisi pitänyt tappaa tämä heti silloin kun tämä oli paljastunut. Miksei hän ollut tehnyt sitä? Koska hän oli ollut hidasälyinen ja typerä, niin kuin hän nyt itselleen tunnusti.

"Sirius on helppo saalis. Hän on rakastunut pikku Severukseemme." Lucius vakuutti tietävä kylmä hymy suupielissään, mutta Bellatrix havaitsi nyt ensi kertaa, että hän näytti kummallisen väsyneeltä. Se sai hänet äkkiä muistamaan sisarensa, joka istui yhä vuoteella, mutta joka nousi ylös huomatessaan hänen katsovan. Lucius lähes säpsähti huomatessaan vaimonsa, mutta silmänräpäyksessä hänen tyyneytensä oli taas palannut. Bellatrixiä nauratti Narcissan raivoisa mutta voimaton ilme, jonka tämä kohdisti häneen ennen Luciusta.

"Sissy..." Lucius lausui vaimonsa nimen kuin kärsivällinen ja rauhallinen opettaja, joka yrittää käsitellä poikkeuksellisen hankalaa lasta ja se sai Narcissan loikkaamaan häntä kohti.

"Älä kutsu minua sillä nimellä!" Narcissa kirkui täyttä kurkkua ja asteli hieman keinuen miehensä luo. "Sinä olet pelkkä vallanhimoinen, valehteleva paskiainen!", hän jatkoi ja läimäytti miestään avokämmenellä poskelle. Bellatrix tunsi olevansa pahoillaan ja ärtynyt siitä, ettei ollut ehtinyt takoa sisareensa järkeä ennen kuin Lucius oli saapunut. Kaikki olisi ollut niin paljon yksinkertaisempaa ja hauskempaa, jos Sissy olisi ollut enemmän samanlainen kuin hän. Sisarparina he olisivat olleet lyömättömiä, mutta Narcissa oli aina ollut heikko.

"Olet juovuksissa, Narcissa. Mene kotiin." Lucius sihahti vaimolleen ja työnsi tämän tylysti pois luotaan. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja hänen silmissään paloi vaarallinen palo, mutta hän hillitsi itsensä.

"Mene kotiin?! Että sinä voit jäädä tänne Bellan kanssa leikkimään sänkyleikkejä, niinkö?!" Narcissa huusi keuhkojensa kyllyydestä, mutta Lucius vain hymähti.

"Voin tehdä sen myös läsnäollessasi.", hän vastasi kylmästi, mutta hänen ilmeestään saattoi päätellä, että hän oli raivoissaan. Narcissa vaikeni ja Bellatrix näki, että hänen silmänsä täyttyivät nopeasti kyynelistä.

"Tule minun kanssani kotiin...", hänen sisarensa anoi miestään ja tarttui tämän käsivarteen. "Minä lopetan juomisen ja teen sinusta taas onnellisen...", hän sopersi itkuisesti, mutta Lucius lopetti hänen kerjäämistulvansa lyhyeen. Hän kieltäytyi lähtemästä ja Narcissa purskahti valittavaan äänekkääseen itkuun, joka sai Bellatrixin harkitsemaan vaimennusloitsua ja inhoamaan häntä entistäkin enemmän. Lopulta Narcissa lähti tappion kärsineensä pois ja hänen sisarensa tiesi, että hän palaisi Malfoyn kartanon ylellisiin tiloihin rypeäkseen itsesäälissä ja hukuttaakseen onnettomuuteensa lohduttavaan ryyppyyn.

"Hän tulee kyllä pian järkiinsä. Hän ei koskaan jättäisi sinua, vaikkei hän ymmärräkään sinua." Bellatrix sanoi lohduttavasti ja melkein lempeästi, ja Lucius nyökkäsi laskien kätensä rakastajattarensa kaavun peittämille pyöreille olkapäille ja silittäen niitä.

"Siirretään Severus kellariin odottamaan rakastettunsa saapumista.", hän ehdotti liu'uttaessaan samalla kätensä alas naisen rinnoille. Bellatrix nauroi äänekkäästi ja kiersi kätensä hänen kaulansa ympäri.

"Hän ei herää vielä aikoihin ja Rodolphus -parkakin on unessa, joten...", hän kujersi suudellen miehen huulia kevyesti ja houkuttelevasti. Lucius kahmaisi hänet syliinsä vastaamatta sanaakaan.

*********