Title: Yhteinen salaisuus

Author: Anonymous eli minä

Genre: whatever

Pairing: Severus/Harry

Rating: R (aikuiset lukijat)

Disclaimer: Severus, Harry ja muut tässä ficissä kuuluvat J.K. Rowlingille

Warnings: AU, slash, BDSM

Summary: Harrylle selviää, että hänen liemien opettajansa on homo ja siitä seuraa tietysti...Jotain.

A/N: Omistan tämän/syytän tästä Dragonia, jonka piirustus inspiroi pervoa mieltäni. Niin ja olen häpeämättömästi käyttänyt hyväkseni Sparksin songficciä Everytime We Touch...

Se kaikki alkoi sinä päivänä, kun Sirius mainitsi minulle, että professori Kalkaros on homo. Olin kuudentoista ja juuri hyväksynyt sen tosiasian, että pidin enemmän miehistä kuin naisista. Olin viettänyt elämäni siihen mennessä parhaimman kesän kummisetäni luona, mutta en ollut uskaltanut kertoa Siriukselle, että olin ihastunut poikaan tytön sijaan. Olin pelännyt, ettei hän ymmärtäisi ja hän vahvisti pahimmat luuloni, kun hän eräänä iltana pari päivää ennen Tylypahkaan palaamistani katseli vanhoja valokuvia. Hän kertoi samalla minulle hauskoista jutuista, joita hän teki isäni, Remuksen ja Peterin kanssa, ja luihuisjengistä, jonka kanssa he kilpailivat, kun hän yhtäkkiä vaikeni ja katsoi minua inhoava ilme silmissään. Hän nojautui minuun päin ja kuiskasi

"Kerron sinulle salaisuuden, Harry. Se koskee erästä opettajaasi." Hän virnisti minulle. "Voit käyttää sitä häntä vastaan, jos hän vielä kiusaa sinua. Se on yhä hänelle arka asia." Hän lisäsi ja sanoi sitten ne sanat, jotka muuttivat kaiken. "Severus Kalkaros on homo." Myöhemmin hän katui karvaasti sitä, että oli jakanut tuon tiedon minun kanssani. Hän luuli antaneensa minulle yhden syyn lisää vihata professori Kalkarosta, mutta hän antoikin minulle syyn tuntea yhteyttä tähän. Tietämättään hän sinä hetkenä vieraannutti minut itsestään ja lähensi minua ja miestä, jota niin vihasi.

"Mistä sinä sen tiedät?" Kysyin häneltä koettamattakaan salata yllättymistäni. Hän purskahti nauruun.

"Hän itse kertoi minulle." Hän vastasi naurunsa lomasta ja nähdessään hölmistyneen ilmeeni jatkoi "hän oli ihastunut minuun ja jostain syystä kuvitteli, että minä...kuvottavaa edes ajatella sitä!" Hän lakkasi nauramasta ja hänen kasvoilleen levisi niin pahoinvoiva ilme, että luulin hänen oikeasti antavan ylen.

"Mitä sinä teit?" Kysyin, vaikken edes halunnut tietää sitä. Olin pettynyt häneen tietäessäni, että hän piti minuakin kuvottavana heti, kun kuulisi homoudestani.

"Löin häntä hänen ylisuureen nenäänsä ja käskin hänen painua hiiteen!" Hän sanoi ja tajusin, että hän itse häpesi koko tapausta. Kalkaros oli luullut häntä homoksi ja se oli hänelle vieläkin kova pala nieltäväksi.

Pari päivää myöhemmin palasin Tylypahkaan vain huomatakseni, että maailmani oli auttamattomasti kääntynyt ylösalaisin. En voinut olla kuvittelematta mielessäni, miltä Kalkaroksesta oli mahtanut tuntua, kun hän oli paljastanut Siriukselle ihastuneensa tähän ja tämä oli vastaukseksi lyönyt häntä kuin hän olisi juuri sanonut jonkin verisen loukkauksen. Saatoin kuvitella hänen tuskansa ja häpeänsä, ja tunsin sääliä häntä kohtaan. Sitä ei pystynyt poistamaan edes se, että hän kohteli minua häikäilemättömän epäoikeudenmukaisesti joka kerta kun kykeni. Huomasin siitä huolimatta yhä useammin tuijottavani häntä ja etsiväni hänestä jonkinlaisia homouden merkkejä, mutta se oli turhaa. Professori Kalkaros ei koskaan katsonut ketään muulla kuin inhoavalla tai halveksivalla silmällä.

Lukuvuosi oli lopuillaan havaitessani, että olin jossain vaiheessa kokonaan unohtanut kesäisen salaisen ihastukseni. Havaitsin silloin myös sen, että olin ihastunut professori Kalkarokseen, vaikken ollut uskonut sen olevan koskaan mahdollista. Ja kevään viimeisellä liemitunnilla, muutama minuutti ennen kaksoistuntien päättymistä, hän kuiskasi minulle silkkisimmällä ja vaarallisimmalla äänellään.

"Olet tuijottanut minua tietyllä tavalla koko vuoden, Potter. Jos jatkat sitä ensi lukuvuonna, annan sanani siitä, että saat kärsiä." Naamani varmasti paljasti hämmennykseni siitä, että hän oli huomannut minun mielenkiintoni, koska hänen suupielensä kääntyivät ilkeään virneeseen. Sen olisi pitänyt riittää saamaan minut järkiini, mutta niin ei käynyt. Päinvastoin.

Seuraava kesäloma oli elämäni pahin, vaikka sain taas viettää aikaa Siriuksen kanssa ja Ron ja Hermionekin kävivät luonamme. Minä halusin kuitenkin vain palata takaisin Tylypahkaan. Onnistuin jotenkuten näyttelemään tyytyväistä ja iloista ja pitämään Siriuksenkin hyvällä tuulella. Hän teki parhaansa ollakseen minulle sekä isän korvike että kaveri, ja minä olin hänelle paljosta velkaa. En kuitenkaan voinut unohtaa hänen homokammoaan eikä hän sen vuoksi enää tuntunut niin läheiseltä kuin aiemmin.

Tylypahkaan paluu ei koskaan ollut tuntunut niin hyvältä kuin sinä syksynä, ikuisuuden kestäneen kesän jälkeen, mutta iloni oli lyhytaikaista. Professori Kalkaros ei ollutkaan siellä odottamassa ja ensimmäiset liemitunnitkin opetti nuori nainen nimeltään Taranteli. Vaivuin lähes epätoivoon ja mieleni teki tivata häneltä, mitä Kalkarokselle oli tapahtunut, mutta hillitsin itseni. En halunnut kenenkään tietävän ihastuksestani tai ylipäätään siitä, että olin homo. Olin pitänyt totuuden salassa jopa Ronilta ja Hermionelta, vaikka se tuntuikin epärehelliseltä. Pelkäsin heidän hylkäävän ystävyyteni, jos he saisivat selville homouteni. Siriuksen suhtautuminen oli tehnyt minusta varovaisen.

Ensimmäinen Tylypahkan viikko raahautui päätökseensä hyvin hitaasti. Yritin olla kuin mikään ei olisi vialla ja kuten Ron ja Hermione, iloinen siitä, että koulun kauhein opettaja oli poistunut teille tietymättömille, mutta epäonnistuin. Ajattelin Kalkarosta ja mietin, mihin hän oli joutunut. Kysyin asiaa jopa Dumbledorelta kuin ohimennen, mutta hän sanoi vain, että Kalkaros oli hoitamassa asioitaan. Hänen sanoistaan ja surullisesta ilmeestään päättelin, että hän oli odottanut tämän palaavan jo aikoja sitten. Olin varma, että Kalkaros oli kuollut. Ehkä Voldemort oli tappanut hänet. Pimeyden lordi oli piilotellut itseään jo yli vuoden ja oli varmaa, ettei hän pysyisi kätkössään enää kauaa.

Olin levottomampi ja onnettomampi kuin koskaan ja vaelsin öisin näkymättömyysviitan alla pitkin käytäviä ja Tylypahkan pihaa välittämättä vaaroista. Tarvitsin liikuntaa. En kyennyt nukkumaan. Toisen kouluviikon loppupuolella, perjantaiyönä, askeleeni johtivat minut tyrmiin päin. En tiennyt, miksi olin tullut sinne ja nojasin pitkään Kalkaroksen huoneen oveen kuin toivoen, että hän ilmestyi tyhjästä avaamaan sen. Suljin silmäni kuvitellen häntä suutelemassa minua raivoisasti ja kertomassa minulle olevansa ihastunut minuun, kun ilmavirta äkkiä pöllytti hiuksiani vasemman ohimoni kohdalta. Avatessani jälleen silmäni tajusin, että Kalkaros seisoi suoraan edessäni vain muutaman sentin päässä minusta. Hän mumisi jotain, joka kuulosti aivan "korsetilta" ja hänen taikasauvansa lähes hipoi hiuksiani. Ovi suhahti auki ja minä sukelsin pois alta ennen kuin hän ehti törmätä minuun astuessaan sisään huoneeseensa. Hän ontui hieman kävellessään, mutta muuten hän näytti samalta kuin ennenkin ja minä olin taas onnellinen.

Seuraavalla liemien kaksoistunnilla muistin hänen varoitussanansa ja yritin kovasti olla tuijottamatta häntä, mutta en ollut menestyksellinen. Hän oli hiljaisempi kuin tavallisesti ja ontui aavistuksen verran vasenta jalkaansa tarkkaillessaan oppilaidensa työskentelyä. Hän näytti kauhean haavoittuvalta ja minun kävi häntä sääliksi. En yksinkertaisesti saanut katsettani irti hänen synkästä hahmostaan, joka laahusti luokkahuonetta ympäri inhoava ilme kasvoillaan.

"Mitä sinä teet, Potter? Tämä on liemitunti eikä mikään tuijotushetki!" Hän tiuskaisi saadessaan minut kiinni katselemasta häntä ja minä laskin kiireesti silmäni takaisin alas kattilaani, joka oli alkanut kiehua yli.

"Jälki-istuntoa, Potter. Jää tänne heti tuntien jälkeen." Hänen äänensä oli jälleen silkinpehmeä ja pahaenteisen lempeä ja minua alkoi pelottaa, sillä outo kuumuus valtasi ruumiini. En ollut koskaan ennen kokenut, että pelkkä ääni saisi etumukseni melkein kostumaan, mutta nyt se oli lähellä. Minusta tuntui, että huohotin koko lopputunnin ajan ja hipelöin hermostuneena viittani poimuja, mutta kukaan muu ei kiinnittänyt minuun tavanomaista enempää huomiota.

"Miksi sinä edelleen tuijotat minua, vaikka varoitin sinua, Potter?" Kalkaros sihisi minulle raivoissaan muiden poistuttua luokasta ja meidän jäätyä kahden. Hän työnsi kasvonsa hetkeksi lähes kiinni omiini lipaisten samalla kielenkärjellä huuliaan, mutta kääntyi sitten pois ja linkutti pöytänsä ääreen istumaan. "Vastaa minulle!" Hän tivasi, kun minä pysyin vaiti ja koetin keksiä hyvää selitystä. Enhän minä voinut tunnustaa hänelle totuutta!

"Tuota...ööh..." Mumisin pyyhkiessäni pois sotkua, jonka olin pöydälleni aiheuttanut ja jota en ollut vielä kokonaan korjannut pois. Haaroissani poltti pahin seisokki, minkä olin koskaan kokenut.

"Sinä tiedät, etkö vain?" Hän kysyi osoittaen minua syyttävällä sormellaan ja hänen äänensävynsä tihkui vihaa. Sekin sai poltteeni ainoastaan kuumenemaan, ei viilenemään.

"Ööh...tiedän mitä,...professori?" Minä huohotin, vaikka kamppailin pitääkseni ääneni vakaana. Sormeni syyhysivät päästä koskettamaan kaluani, mutten voinut kuvitellakaan tekeväni sitä suoraan Kalkaroksen nenän edessä.

"Sirius kertoi sinulle?" Se ei oikeastaan ollut kysymys. Ainakaan hän ei odottanut minun vastaustani ennen kuin jatkoi "käskikö hän sinun myös katsoa minua noin tehdäkseen minusta pilaa, Potter?"

"Öööh...joo, hän kertoi, mutta ei hän käskenyt minun katsoa sinua hi...mitenkään." Vastasin hiljaa tuntien yhtä aikaa kylmän ja kuuman hien valuvan alas niskaani pitkin. Minun oli vaikeaa hengittää normaalisti ja hänkin viimein huomasi sen. Hänen mustat silmänsä porautuivat tiukasti omiini. Ne vaikuttivat ensin raivostuneilta, sitten huolestuneilta ja lopuksi melkein pelästyneiltä ennen kuin hän taas hillitsi itsensä.

"Mikä sinua vaivaa, Potter?" Hän kysyi kohottautuen takaisin jalkeille ja linkutti taas minua kohti.

"En voi hyvin. Minulla on varmaankin kuumetta..." Mutisin koettaen olla katsomatta häneen. Minulla oli sellainen tunne, ettei hän vastannut tunteisiini tippaakaan ja että saisin hävetä silmät päästäni, jos hän huomaisi tilani.

"Ehkä sinun olisi syytä mennä tapaamaan matami Pomfreytä..." Hän hymähti aivan minun edestäni ja yritin epätoivoisesti keskittyä vain harmahtavaan sitkeään nesteeseen, jota pyyhin tehottomasti pöydältä jo läpimärällä rätillä.

"Joo, se olisi varmaan parasta..." Vastasin ja laskin rätin käsistäni lähteäkseni heti sairastupaa kohti, mutta Kalkaroksen pehmeä, melkein kehräävä ääni sai minut jähmettymään paikoilleni.

"Sinäkin olet homo, eikö niin, Potter?" Hän sanoi ja kuulosti siltä kuin se ajatus olisi huvittanut häntä suunnattomasti. Ennen kuin ehdin vastata mitään hän jo jatkoi. "Se on ainoa järkevä syy siihen, miksei koko koulu jo tiedä minun seksuaalisista preferensseistäni. Sirius ei aikoinaan levittänyt sitä tietoa, koska hän häpesi niin paljon sitä, mitä tapahtui." Hän sanoi enkä tiennyt, mitä tehdä tai sanoa. Hän kiersi pöydän ympäri minun viereeni ja pysähtyi seisomaan niin lähelle, että saatoin aistia hänen kehostaan hohkaavan lämmön. Se vain lisäsi tykyttävää kipua kalussani. Tartuin uudelleen rättiin ja lähdin kohti perimmäisen nurkan pesualtaita katsomatta häneen, mutta tunsin hänen silmiensä seuraavan liikkeitäni herkeämättä. Lopulta en kestänyt sitä enää.

"Hyvä on. Minä olen homo. Mitä sitten?" Vastasin paiskaten rätin pesualtaaseen ja kääntyen häneen päin niin uhmakkaasti kuin kykenin. Vaikka hän nolaisi minut kuinka pahasti tahansa, hän ei ainakaan saisi minua nujerrettua. Hän ei ollut liikahtanutkaan sen jälkeen, kun oli astunut työpöytäni ääreen, mutta nyt hän käveli hitain askelin minua kohti silmäillen minua arvioivasti.

"Minä en pidä sinusta, Potter." Hän mutisi omituinen irvistys kasvoillaan. "En pidä sinusta ollenkaan." Hänen nenänsä melkein kosketti omaani hänen viimein pysähtyessään. Tajusin äkkiä, että olin kasvanut viimeisen vuoden aikana ja että olimme lähes samanpituisia. Olin jo aikuinen, mutta hänen edessään olin pelkkä koulupoika. Vain vaivoin pystyin vastustamaan halua väistää hänen intensiivisen tuijotuksensa, joka tuntui olevan hänen pahin aseensa. Jopa pahempi kuin hänen ilkeät huomautuksensa.

"Olen huomannut sen, professori." Vastasin hengästyneenä. Ruumiini tarpeet tekivät minut hulluksi ja kuvittelin mielessäni hyökkääväni hänen kimppuunsa, kaatavani hänet alleni luokan lattialle ja unohtavani kokonaan sen, että se merkitsisi minulle tappotuomiota.

"Miksi sitten katsot minua aivan kuin olisit ihastunut minuun?" Hän supisi silkkiseen sävyyn valuttaen puheensa suoraan huulilleni.

"Koska...ööh...koska..." Änkytin kuin mikäkin idiootti ja tunsin naamani muuttuvan kirkuvan punaiseksi. Laskin katseeni jalkoihini, mutta jalkojeni sijasta jokin muu kiinnitti huomioni. Kalkaros oli työntänyt kätensä mustan kaapunsa taskuun, siihen samaan, jossa hän näytti pitävän taikasauvaansa, mutta olin varma, ettei hän tällä kertaa hipelöinyt sitä vaan...kohotin katseeni takaisin hänen kasvoihinsa.

"Jokin vialla, Potter?" Hän kysyi täysin ilmeettömästi ja hänen äänensä pysyi tasaisena. Mikään siinä ei paljastanut sitä, mitä hän juuri oli tekemässä. Tiesin tuijottavani häneen vähäjärkisen tavoin, mutta aivojeni oli mahdotonta sulattaa sitä, minkä olin omin silmin nähnyt.

"Te...ööh...sanoitte, ettette pidä minusta ja kuitenkin..." Ääneni kuulosti äkkiä käheältä ja suuni tuntui kuivalta. Professori Kalkaros kävi kuumana minuun! En ollut koskaan edes kuvitellut, että se olisi mahdollista, vaikka itse olin haaveillut hänestä jo pitkään. Se oli hullua!

"Aivan niin. Aiotko tehdä asialle jotain vai seisommeko vain tässä kunnes olemme...hmm...valmiit?" Hän kysyi ivaillen.

"Mitä tarkoitatte, professori?" Olin pelännyt nolaavani itseni hänen edessään ja nyt todella tein. Olin neuvoton. Enhän minä voinut tehdä aloitetta! Hänhän tappaisi minut, jos tekisin sen. Miksei hän itse tehnyt mitään muuta kuin vain seisoi siinä tyydyttämässä itseään kaapunsa suojissa?

"Potter, minä olen opettajasi. Muodollisesti ottaen en siis voi tehdä aloitetta suhteesi." Hän vastasi aavistuksen kärsimättömänä enkä ollut uskoa korviani. Hän puhui muodollisuuksista siinä tilanteessa! Mitä hän odotti minun tekevän? En ollut koskaan tehnyt mitään miehen kanssa ja hän odotti minun aloitettani! Sekunnit kuluivat epäröidessäni. Olin hukassa ja mietin olisiko viisainta ennemminkin paeta kuin...mutta olin halunnut häntä ja tämä oli minun tilaisuuteni. Miten voisin koskaan kohdata hänet silmästä silmään, jos nyt juoksisin karkuun. Hän pitäisi minua pelkurina. Hänen mustat silmänsä eivät siirtyneet hetkeksikään syrjään minun silmistäni ja lopulta päätin koettaa onneani. Nielaisin kerran, nojauduin eteenpäin ja suljin samalla silmäni. Painoin huuleni hänen huulilleen ja suutelin häntä lyhyesti ja kömpelösti. Sitten vetäydyin pois ja toivoin, että maa olisi pettänyt jalkojeni alla tai että Voldemort olisi ilmestynyt tappamaan minut. Olin varma, että Kalkaros alkaisi nauraa minulle enkä uskaltanut edes katsoa häntä. Kauhuissani totesin, että nolostuksestani huolimatta fyysiset haluni olivat yhä tallella.

"Siinäkö kaikki?" Kalkaros kuiskasi huvittuneesti ja hänen hengityksensä tuoksui minttuteelle. Hämmästyin sitä. En ollut kuvitellut, että hänen kaltaisensa mies keittelisi itselleen minttuteetä. Mutta toisaalta - mitä minä hänestä tiesin? Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän teki vapaa-ajallaan. "Yksi suudelma tuskin parantaa olotilaamme, Potter." Hän huomautti. Hän ei sentään nauranut, mutta jotenkin hänen huvittuneisuutensa oli pahempaa kuin se, että hän olisi avoimesti pilkannut tai nauranut. Arvelin, että hän kääntyisi nyt pois ja jättäisi minut ikuiseen häpeään, mutta hänen kätensä tarttuivatkin kylkiini ja hän veti minut uuteen suudelmaan. Hänen huulensa olivat aggressiiviset ja hyökkäävät omiani vasten. Ne osoittivat minulle minun paikkani aivan samoin kuin niiden omistaja aina muutoinkin osoitti minulle minun paikkani. Sen olisi luullut tekevän minut vihaiseksi ja uhmakkaaksi, mutta se ei tehnyt. Minä antauduin hänelle, koska jotenkin tiesin, että se oli ainoa tapa ylipäätään saada hänet. Hän halusi hallita.

Kaapumme kahisivat äänekkäästi toisiaan vasten, kun hän veti minua lähemmäs itseään, uskaltauduin viimein kietomaan omat käteni hänen ympärilleen. Hämmästyin kuinka kapealta hänen selkänsä tuntui. Olin aina pitänyt häntä isokokoisena ja vahvana, koska olin pelännyt häntä, mutta jokin minussa muuttui, kun kosketin häntä oikeasti. Hän oli kuin kuka tahansa mies - lihaa, luuta ja verta. Hänen pelottavuutensa katosi lopullisesti mielestäni. Siitä hetkestä lähtien hän oli ainoastaan mies, johon minä olin rakastanut ja jonka halusin tehdä tyytyväiseksi.

Raotin huuleni ja hänen kielensä liukui pehmeästi suuhuni. Se painoi helposti alleen omani, mutta minä en välittänyt siitä. Minä en taistellut vallasta hänen kanssaan ja hän näytti pitävän siitä. Hänen kielensä tutki nopeasti, järjestelmällisesti ja perusteellisesti suuni ennen kuin suudelmamme oli ohi ja me molemmat huohotimme raskaasti. Hikipisarat kutittivat otsaani ja ohimoitani ja näin hien kihonneen myös hänen rasvaisennäköisille ohimoilleen. Hänen silmänsä tuikkivat, mutten osannut lukea niiden katsetta.

Äkkiä hän työnsi jalkansa haaroihini ja kosketti sillä pakottavaa miehuuttani niin, että minä haukoin tosissani henkeä. Piruileva hymy käväisi hänen huulillaan ja hän alkoi hitaasti hangata jalkaansa kaluani vasten. Tahtomattanikin voihkaisin ja hänen virneensä leveni. Hän oli sadisti, kiusasi minua tahallaan ja minä tajuisn sen, mutta en edes hävennyt havaitessani, että nautin siitä. Että nautin kärsimyksestä, jota hän minulle tuotti. Minä halusin häntä entistäkin enemmän. Suutelin hänen leukaansa ja kaulaansa, ja avasin hänen kaapunsa ja valkoisen aluspaitansa napit saadakseni koskettaa hänen paljasta pintaansa. Hänen ihonsa oli kalpea mutta kiinteä ja kuuma kokemattomia huuliani vasten.

Hänen jalkansa kiusoitteleva liike sai minut vapisemaan. Aavistin, että hän odotti minun pyytävän armoa, mutta minä halusin osoittaa, etten taipuisi muusta kuin omasta tahdostani. Hitaasti, kuin tarkkaan harkiten hänen sormensa työntyivät ensin kauluksesta sisään vaatteideni alle ja silittivät hartioitani, vasta sen jälkeen hän kuori kaavun ja paitani yltäni. Kaikki raivoisa himo näytti kadonneen hänestä. Hän hallitsi itsensä taas täydellisesti ja leikki kanssani. Hän sai minut vaivattomasti sekopäiseksi tarpeesta ja himosta. Minuutit kuluivat nautinnon ja kirouksen ristitulessa kunnes en enää kestänyt.

"Lopeta...tämä...professori." Anoin lopulta kuiskaten ja näykkäsin hänen korvalehteään tuskissani. Hänen jalkansa pysähtyi heti.

"Sinä pidät kivusta, Potter?" Hän kysyi kuivalla ja karhealla äänellä.

"Jos sinä olet se, joka sitä aiheuttaa." Vastasin totuudenmukaisesti. Hän hymähti tulkitsemattomasti ja pyöräytti meidät molemmat ympäri sulavin liikkein. Hän työnsi minut lähimmän työtason luo ja hänen kova kalunsa puski sisäreittäni vasten. Pelko kuristi äkkiä kurkkuani ajatellessani, että hän aikoi työntää sen takapuoleeni. Olin ottanut selvää sitä, miten miehet sen tekivät eikä se ollut huolettanut minua ennen kuin nyt. Vakuuttelin itselleni, että pidin kivusta, mutta levottomuuteni ei kaikonnut. Kalkaros nuolaisi kaulaani kevyesti ja rauhoittavasti, ja hänen kätensä vetivät auki housujeni nyörit.

"Oletan, että tiedät, mitä nyt tapahtuu." Hän sanoi korvaani silkkisesti ja minä astuin ulos housuistani väristen. Vasta silloin aistin ensi kertaa pitkästä aikaa tyrmien kylmyyden. Hätäännys iski mieleeni. Olin tekemässä jotain todella järjetöntä ja kiellettyä. Minut erotettaisiin koulusta ja samoin kävisi Kalkarokselle, jos me jäisimme kiinni.

"Kukaan ei pääse tänne, Potter, mutta jos olet tullut katumapäälle, päästän sinut..." Kalkaros puhui pehmeällä äänellä ravistaen kaapunsa ja aluspaitansa alas harteiltaan. Hän teki parhaansa kuulostaakseen välinpitämättömältä, mutta siitä huolimatta erotin hänen äänessään loukkaantuneen sävyn. Kaduin heti pelkoani ja epävarmuuttani.

"En kadu mitään. Haluan tehdä tämän." Vakuutin hänelle pujottaen alushousuni pois jaloistani ja istuutuen tyhjälle puiselle pöydälle, joka oli kylmä alastonta ihoani vasten. Kaluni pullea pää kiilteli ja minua houkutti koskea siihen, mutta hillitsin itseni. Kalkaroksen mustat silmät laajenivat hänen nähdessään elimeni paljastettuna edessään ja hän nuolaisi huuliaan äkkiä selvästi hermostuneena. Hänen sormensa tärisivät hänen kaivaessaan oman erektionsa ulos housuistaan. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta ääntä ei kuulunut. Muutaman sekunnin ajan hän näytti epäröivän ja hän astui askeleen taaksepäin mutisten jotain. Luulin, että hän oli tullut yhtäkkiä järkiinsä ja että hän aikoi muuttaa mieltään, mutta sitten hän vain kumartui etsimään jotain maahan pudottamansa kaavun kätköistä.

Minä vapisin katsellessani häntä. Hänen vartalonsa oli sopusuhtainen, mutta hänen jalkansa olivat liian laihat. Hän oli kietonut omalaatuisen siteen vasemman nilkkansa ympärille. Ajattelin kysyä mitä hänen nilkalleen oli tapahtunut, mutta sitten hän jälleen suoristautui pidellen taikasauvaa vasemmassa kädessään ja minä ihmettelin mitä hän aikoi. Kiinnittämättä minuun mitään huomiota hän tähtäsi sauvansa oikean kätensä etu -ja keskisormeen ja niille ilmestyi heti valkoista nestemäistä ainetta. Tyytyväisenä suoritukseensa hän pudotti taikasauvansa huolettomasti kaapunsa päälle. Hän tarttui siittimeensä ja voihki matalalla hiljaisella äänellä sivellessään sen päälle sormiinsa taikoman aineen. Minä liikutin omaa kättäni omalla kalullani tuntien epätoivoa ja ärtymystä häntä kohtaan. Hän piinasi minua ja teeskenteli unohtaneensa minut. Muutaman hetken kuluttua en sietänyt sitä yhtään enempää vaan ojensin kärsimättömät käteni häntä kohti. Ulotuin ainoastaan hipaisemaan hänen rintaansa.

"Professori..." Minä valitin kuin pikkulapsi enkä edes hävennyt sitä. Olin valmis nöyrtymään, sillä minun oli kylmä ja minuun koski. Hän oli aiheuttanut tuskani ja hänen täytyisi myös parantaa minut. Hänen tumma katseensa kääntyi minuun ahnaana. Hän virnisti, muttei pystynyt piilottamaan levottomuuttaan. Ymmärsin myöhemmin, ettei hänkään ollut kovin kokenut tällaisessa. Hän ainoastaan kykeni salaamaan sen minua paremmin. Hän astui luokseni ja minä heittäydyin hänen kimppuunsa kuin nälkäinen ja vihainen susi. Suutelin hänen huuliaan lujasti samalla kun pituutemme päät osuivat vastakkain ja saivat koko ruumiini värähtämään. Me molemmat voihkaisimme toistemme suuhun ennen kuin hän kaatoi minut selälleen. Tyrmien kylmyys oli hävinnyt sekunnissa hänen koskettaessaan taas minua, ja odottaessani hänen viimeistelevän sen mitä olimme aloittaneet, minä aistin pelkästään poltetta.

Jälkeenpäin muistan, että päässäni vilahti kuva siitä, miltä Siriuksen kasvot olisivat näyttäneet, jos hän olisi nähnyt minut sillä hetkellä - makaamassa alastomana liemien luokkahuoneen pöydällä, kalu sojottamassa pystyssä ja jalat kiedottuna Professori Kalkaroksen vyötärölle. Hän olisi järkyttynyt niin, että olisi kerrankin jäänyt sanattomaksi. Ajatus oli pakostakin huvittava, mutta Sirius unohtui nopeasti Kalkaroksen ujuttaessa liukastetut sormensa sisälle pakaroitteni väliin. Sormet tuntuivat viileämmiltä kuin olin arvannutkaan ja minä huudahdin hiljaa. Yllätyksekseni Kalkaros pysähtyi heti. Kuulin hänen raskaan huohotuksensa omani ylitse ja hänen silmänsä katsoivat minua valppaina ja kysyvinä. Tajusin hämmästyneenä, ettei hän jatkaisi ilman minun lupaani. Lipaisin huuliani, mutta vastasin lopulta nyökäten vain päätäni. En luottanut ääneeni. Hän nyökkäsi myös ja sormet jatkoivat matkaansa tutkien ja levittäen sisääntuloaukkoani. Aivan kuin taiottuna lantioni mukaili rytmikkäästi niiden kulkua, sekunnista toiseen. Kipu elimessäni kasvoi ja silmissäni sumeni, kun aika kului. Ruikutin, voihkin ja tuijotin häneen anovasti kunnes sormet lopulta lipuivat pois jättäen jäljelle tyhjyyden.

Pian maailmassani oli kuitenkin tyhjyyden sijasta täyteyttä. Kipu raastoi sisälläni voimakkaampana kuin koskaan ja valitin ääneen yrittämättäkään hillitä itseäni. Siitä huolimatta huuliltani tuli ulos vain pieni onneton vaikerrus. Kalkaros kumartui ylleni suudellen leukaani ja kaulaani kuin rauhoitellen. Hänen silmissään oli tulkitsematon katse, joka ei kuitenkaan vaikuttanut pahaenteiseltä, ja hänen kätensä hyväilivät pehmeästi kylkiäni, rintaani ja niskaani. Mieleni rentoutui tuntiessani hänet itseäni vasten, tuntiessani hänen lempeytensä. Vähitellen kipu sisälläni hälveni ja himo palasi polttaen kekäleen tavoin siittimessäni. Se sai minut työntämään lantiotani rohkeasti eteenpäin ja tuntemaan kuinka hän liikkui sisälläni. Ennen kokematon hyvänolontunne täytti mieleni niellen alleen uuden kivunaallonkin. Vangitsin hänen päänsä tiukasti käsieni väliin ja rusensin huuleni hetkeksi nälkäisesti hänen huulilleen ennen kuin laskin ne taas irti. Hän ymmärsi vaivatta vihjeeni ja alkoi keinuttaa lantiotaan hitaasti kiihtyvässä tahdissa. Hänen kasvoilleen levisi omalaatuinen keskittynyt ilme, jota en ollut ennen nähnyt, mutta joka tuli minulle myöhemmin minulle hyvin tutuksi. Minä nautin siitä, kun hänen elimensä hivuttautui vähitellen yhä pidemmälle minuun ja hänen vatsansa hieroi omaa miehuuttani lempeästi. Kumpikaan meistä ei puhunut mitään ja se oli kai parasta. Sanat olisivat eittämättä pilanneet välillemme kehittyneen kemian, jonka kehomme olivat havainneet, vaikka mielemme kielsivät sen toisiltaan. Tyrmien kiviset seinät kaikuivat voihkettamme, kun hän työntyi rajusti ponnistaen yhä syvemmälle minuun. Me olimme hänen kanssaan yhtä. Maatessani siinä hänen syleilyssään olin varma, että hän rakasti minua yhtä paljon kuin minä häntä. Kunnes kliimaksimme hetki koitti. Silloin hän sanoi käheällä äänellä.

"En edelleenkään pidä sinusta, Potter."