Kun myöhemmin ponnistelin kohti rohkelikkotupaa, päässäni pyöri ainoastaan
yksi ajatus: Miksi kummassa olin tehnyt sen? Miksi kummassa olin antautunut
professori Kalkarokselle? Olin tehnyt itsestäni naurettavan. Hän oli
varmasti pitänyt minua helppona saaliina ja käyttänyt minua hyväkseen.
Hänhän oli sanonut minulle suoraan, ettei edes pitänyt minusta! Minun olisi
kuulunut vihata häntä, mutta en voinut. Tiesin olevani auttamattoman ja
typerän rakastunut häneen, ja ainoa, jota saatoin vihata sen vuoksi, olin
minä itse.
Ron ja Hermione odottivat minua oleskeluhuoneen nurkassa ja olisin antanut mitä tahansa, jotten olisi joutunut puhumaan heidän kanssaan. Mutta he huomasivat minut enkä minä voinut ohittaa heitä huomioimatta heitä mitenkään, joten menin heidän luokseen.
"Mitä se hapannaama halusi?", Ron kysyi heti, kun olin päässyt kuuloetäisyydelle heistä. "Miksei meillä koskaan käy niin hyvä tuuri, että päästäisiin Kalkaroksesta lopullisesti eroon?", hän valitti äänekkäästi ja yllätyin kuinka paljon mieleni teki sanoa jotain inhottavaa hänelle.
"Hän vain halusi osoittaa hallitsevansa minua.", vastasin hilliten itseni ja toivoen, ettei punastukseni ja kävelytyyliini paljastanut minua. Peräpuoleni oli aivan hellänä siitä, mitä oli tapahtunut. Seksi oli todella tehnyt kipeää, mutta silti muisto Kalkaroksesta häälymästä yläpuolellani sai etumukseni kihelmöimään uhkaavasti. Olisin tehnyt sen kaiken heti uudestaan, jos hän vain olisi halunnut. Kipu oli tehnyt siitä kaikesta jotenkin suloisempaa, nautittavampaa.
"Minusta on omituista, ettei hän vähentänyt pisteitä rohkelikoilta.", Hermione totesi tuijottaen minua tuiman tarkkaavaisesti. Onnistuin kohauttamaan olkapäitäni välinpitämättömästi, mutten ollut enää varma oliko hän jo keksinyt totuuden vai ei. Hermionelta tuskin mikään jäi koskaan huomaamatta ja tiesin, että ajan mittaan hän ottaisi selvän minustakin. Pidin mahdollisena myös sitä, että hän oli jo arvannut homouteni, mutta ei halunnut paljastaa sitä minulle.
"Hän oli koko tämän päivän tuntien ajan aivan omituinen.", sanoin tavoitellen ääneni tympääntynyttä sävyä toivoen vastoin toivoa, että se saisi heidät vaihtamaan puheenaihetta. En juuri silloin halunnut puhua Kalkaroksesta. Ronin ilme muuttui yhtä miettiväksi kuin Hermionen eikä se yleensä merkinnyt hyvää.
"Harry, sinä tuijotit häntä kummallisesti." Hermione totesi ärsyttävään tapaansa, joka kertoi, että hän tiesi olevansa oikeassa. Ron pelasti kuitenkin minut vastaamasta. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että minä tuijotin Kalkarosta.
"Huomasitteko kuinka hän ontui toista jalkaansa?", Ron kysyi innoissaan enkä minä tarvinnut professori Punurmion apua ennustaakseni, mitä hän Kalkaroksen ontumisesta päätteli. "Hän on aivan varmasti ollut kuolonsyöjätehtävissään! Hän ollut tappamassa ja kiduttamassa, ja joku hänen uhreistaan on puraissut häntä jalasta!", hän jatkoi vakuuttuneesti, mutta Hermione loi häneen melkein säälivän katseen.
"Dumledore ei antaisi hänen opettaa täällä, jos hän yhä olisi kuolonsyöjä.", hän sanoi Ronille ainakin tuhannennen kerran. Ron luotti Kalkarokseen yhtä vähän kuin Sirius ja etsi aina todisteita siitä, että Kalkaros oli Voldemortin puolella. Hermione ja minä olimme tottuneita siihen, mutta joskus mekin kyllästyimme.
"Joo, joo, mutta..." Ron intti vastaan, mutta minä en enää kuunnellut häntä. Uppouduin omiin ajatuksiini ja katselin hajamielisesti ulos sateiseen alkusyksyn maisemaan. Mietin, että mitä jos Kalkaros sittenkin oli kuolonsyöjä? Voldemort oli viettänyt hiljaiseloa paluunsa jälkeen, mutta jokainen päivä merkitsi sitä, että olin lähempänä hänen kohtaamistaan. Mitä jos Kalkaros olikin jostain päätellyt, että minä olen homo ja vietellyt minut? Mitä jos hän vain pelasi peliä kanssani ja odotti samalla mestarinsa käskyä? Tai mitä jos hän olikin saanut minut valtaansa jollakin taiallaan? Ehkä hän oli juottanut minulle jotain juomaa minun huomaamattani ja saanut minut rakastumaan itseensä. Kaikki nuo mahdollisuudet kävivät mielessäni, mutta järkeni hylkäsi ne. Minä olin alunperinkin kiinnostunut Kalkaroksesta vain ja ainoastaan, koska Sirius oli kertonut minulle hänen homoudestaan.
"Harry?" Hermionen ääni herätti minut ajatuksistani takaisin rohkelikkotuvan oleskeluhuoneeseen. Hän ja Ron olivat nousseet tuoleiltaan ylös.
"Oletko kunnossa?", he kysyivät kuin yhdestä suusta ja näyttivät sitten niin hölmistyneiltä, etten voinut kuin nauraa. Arvelin, että jonakin päivänä he ymmärtäisivät kuinka hyvin he loppujen lopuksi sopivatkaan yhteen.
"Joo, minä vain mietin...", vastasin eivätkä he kysyneet tarkemmin, koska heillä oli kiire ovelle päin. "Mihin te menette?", minä puolestani kysyin ja he molemmat heittivät minuun kummastuneen silmäyksen ja pyörittivät päätään.
"Nyt on päivällisaika! Ala tulla jo, minun on nälkä." Ron sanoi kärsimättömänä. Minä vilkaisin kelloani hämmästyneenä. Jotenkin olin luullut viettäneeni tyrmissä paljon pidemmän aikaa kuin oikeasti olinkaan. Olin luullut, että oli kulunut tuntikausia, mutta todellisuudessa minä ja Kalkaros olimme olleet yhdessä vain hetken.
"Minun ei ole nälkä. Menkää te vain ilman minua.", valehtelin ystävilleni. Minulla oli nälkä, mutta en voinut sillä hetkellä kuvitellakaan istuvani suuren salin kovalla tuolilla syömässä. Hyvällä onnella saattaisin parin viikon päästä selviytyä sellaisesta siedettävällä kipumäärällä.
"Oletko varma, että olet kunnossa?", he kysyivät vielä kerran, mutta jättivät sitten minut rauhaan. Huokaisin helpotuksesta, vaikka tunsin samalla oloni masentuneeksi jäädessäni yksin. Olin onneton, koska olin rakastunut mieheen, joka harrasti kanssani seksiä, mutta ei pitänyt minusta. Hetken seisottuani paikallani oleskeluhuoneen ikkunan ääressä, kiipesin ylös makuutiloihin ja heittäydyin mahalleni vuoteelleni. Professori Kalkaroksen kasvot ja kosketukset piinasivat minua. Hän ei voinut vihata minua kovinkaan pahasti, koska oli suudellut minua ja kohdellut minua kaikesta huolimatta hellästi. Se oli ainoa lohdullinen ajatukseni.
Jossain vaiheessa nukahdin raskaaseen uneen ja heräsin keskellä yötä hirveän nälkäisenä. Heitin näkymättömyysviittani ylleni ja hiivin ulos rohkelikkotornista. Oli onni, että Hermione oli ottanut aikanaan selvää siitä, miten keittiöön pääsi. Hän oli ollut kiinnostunut kotitonttuja vapautuksesta, mutta kukaan muu ei ollut lämmennyt hänen aatteelleen, kaikkein vähiten kotitontut itse, ja lopulta hän oli luopunut yrityksestään. Se oli ollut hänelle kova opetus.
Keittiössä oli hiljaista, kotitontutkin näköjään tarvitsivat silloin tällöin unta. Pitkillä työpöydillä lojui kuitenkin vielä jonkun verran edellisen aterian tähteitä ja ahmin kiitollisena niin paljon ruokaa, että mahani oli aivan täynnä, kun lopetin. Ajattelin palata suorinta takaisin nukkumaan, mutta tietenkin jalkani veivät minut tyrmiin. Se oli typerää. Mitä minä kuvittelin siellä tekeväni? En uskaltaisi kolkuttaa hänen oveaan ja toivoa, että hän laskisi minut sisään. Menin silti hänen ovelleen ja nojasin siihen raskaasti harkitsemattakaan koputtavani siihen. Olin lemmenkipeä hölmö ja olisin nauranut itselleni, jos en olisi ollut niin kamalan tosissani.
"Jätä se minun huolekseni.", huoneen sisältä kantautuva Kalkaroksen ääni sai minut terästämään kuuloani. Hän ei ollut yksin. Niin järjetöntä kuin se kenties olikin, ensimmäinen tuntemukseni oli mustasukkaisuus. Joku oli hänen huoneessaan keskellä yötä! Se oli melkein sietämätön ajatus ja hetken harkitsin ryntääväni sisään nähdäkseni mitä hän oikein teki ja kenen kanssa. Se ei ollut tarpeen, sillä pian toinen ääni kuului selkeänä korviini.
"Hyvä on, professori." Draco Malfoy sanoi aivan oven toiselta puolen ja vaistomaisesti hyppäsin sivuun. Hän saattaisi milloin tahansa avata oven. Kylmyys hiipi sisälleni. Mitä Malfoy teki Kalkaroksen luona? Hän oli takuulla kuolonsyöjä tai ainakin yksi heidän kannattajistaan, jos ei itse vielä kuulunutkaan heihin. Mutta totuuden nimessä ajatus Kalkaroksesta kuolonsyöjänä ei ollut lähellekään yhtä paha kuin sen perässä seurannut ajatus hänestä Dracon rakastajana. Jospa minä en ollutkaan koulun ainoa oppilas, jonka kanssa hän...en halunnut miettiä sitä vaihtoehtoa. Se sai minut voimaan pahoin. Mutta muistin erittäin hyvin, kuinka hän oli sanonut minulle, ettei hän pitänyt minusta. Mitä syytä hänellä siis olisi pitäytyä vain yhteen?
"Minä kyllä hoitelen hänet, Draco. Mene nukkumaan." Kalkaros sanoi lujalla äänellä ja kuulosti lähes huvittuneelta. Kenestä hän oikein puhui? Ilkeä ja piruileva ääni pääni sisälle kertoi, että hän tarkoitti varmasti minua ja että olin ollut oikeassa epäillessäni hänen olleen kanssani vain juonittelu tarkoituksessa. Tietenkin! Hänhän oli sydämetön, katkera mies ja inhosi rohkelikkoja. Mitä muutakaan olisin voinut häneltä odottaa?
Malfoy avasi oven ja livahti ulos. Mieleni teki hyökätä hänen kimppuunsa ja kuristaa hänet hengiltä, mutta hillitsin itseni. Kalkaros tai Malfoy eivät olleet sen arvoisia, että haluaisin viettää loppuelämäni velhovankilassa. Tappamisen sijaan katsoin hiljaisena, kun hän ohitti minut ja suuntasi kohti luihuisten asuintiloja. Sitten käännyin palatakseni takaisin rohkelikkotorniin, mutta pysähdyin nähdessäni Kalkaroksen seisovan ovellaan pohtiva ilme kasvoillaan. Hän tuijotti jonnekin etäisyyteen ja näytti empivän lähteäkö liikkeelle vai palatako takaisin. Hän mumisi jotakin itsekseen ja ravisti sitten päätään irvistäen vihaisesti, mutta ei liikkunut askeltakaan.
Minä hiivin varovasti lähemmäksi ja pysähdyin vasta, kun olin kädenojennuksen päässä hänestä. Halusin kovasti koskettaa häntä. Niin kovasti, että vihasin itseäni sen vuoksi. Hän ei pitänyt minusta eikä minun silloin olisi pitänyt pitää hänestä, mutta kun hän seisoi siinä vaikuttaen ilkeän sijasta ainoastaan hämmentyneeltä, en voinut kieltää tunteitani. Vaikkei hän pitäisikään minusta, minä silti olin rakastunut häneen. Ojensin hitaasti käteni. Hän kallisti hieman päätään ja siristi silmiään. Hänen kasvoilleen levisi vaarallisennäköinen virne.
"Mitä sinä täällä teet, Potter?", hän kysyi yhtäkkiä ja minä säpsähdin. Olin ollut liian rohkea lähestyessäni häntä ja hän oli huomannut minut. Ehkä olisin voinut vielä paeta, jos olisin heti yrittänyt, mutta minä jähmetyin paikoilleni ja hänen kätensä haparoivat eteenpäin löytäen minut. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, hän oli jo vetänyt minut sisälle huoneeseensa ja sulkenut oven perässämme. Minä vain tuijotin häntä ja tunsin lämpöaallon pyyhkivän ylitseni. Tiesin tosissani olevani heikko, mutta hänessä oli jotain synkkää vetovoimaa, jota en kyennyt ymmärtämään, mutta jonka tunsin joka kerta ollessani hänen läheisyydessään. "Kymmenen pistettä pois rohkelikoilta. Kysyin sinulta kysymyksen, Potter, ja odotan, että minulle vastataan.", hän lausui pehmeästi ja pujotti näkymättömyysviitan hupun pois päästäni. Sitten hän päästi minut nopeasti otteestaan.
"En saanut unta.", vastasin latteasti ja hieman peloissani. Hän saattaisi luovuttaa minut Vorolle.
"Joten sinä päätit vähän jaloitella? Viis koulun säännöistä, kunhan herra Potter saa tarvittavan määrän liikuntaa.", hän sanoi inhottavasti virnuillen enkä voinut estää itseäni huomauttamasta hänelle, mitä välillämme oli aiemmin päivällä tapahtunut.
"Tuskin koulun säännöissä myöskään kehutaan sitä opettajaa, joka harrastaa seksiä oppilaansa kanssa!", huusin hänelle päin naamaa ja tunsin nautintoa nähdessäni syvän punan kohoavan hänen kalpeille kasvoilleen. Hän oli vihainen, mutta sen alla oli havaittavissa pieni häpeän pilke. Hän ei voinut enää moralisoida minua minun sääntörikkeistäni, koska hän oli tehnyt itse vielä suuremman. Opettajan vastuu oli isompi kuin oppilaan. Jos Dumbledore saisi tietää meistä, meidät molemmat erotettaisiin.
"En pidä sinusta.", hän mutisi mutristaen huuliaan ja näyttäen hetken aivan murjottavalta pikkulapselta. Vastaavan ilmeen olin nähnyt Dudleyn naamalla monta kertaa Petunia-tädin kieltäessä häneltä makeisten syönnin ja se melkein sai minut ratkeamaan nauruun pelostani huolimatta, mutta estin itseäni puristamalla huuleni tiukasti yhteen. Hän olisi luultavasti tappanut minut, jos olisin juuri sinä hetkenä nauranut hänelle. Minä en halunnut hänen murhaavan minua vaan tekevän minulle jotain ihan muuta.
"Mutta entä jos minä pidän sinusta?", kysyin päättäen uudesta lähestymistavasta. En ollut suinkaan unohtanut Malfoyta, mutta olin työntänyt sen mielessäni taka-alalle, huolehdittavaksi joskus myöhemmin. Kalkaros risti kätensä rinnalleen ja tuijotti minua nyt viileästi. Pikkulapsimainen ilme oli kadonnut jäljettömiin, jos sitä oli koskaan hänen kasvoillaan ollutkaan.
"Sitten sinä olet typerämpi kuin uskoinkaan, Potter.", hän vastasi lyhyesti ja välinpitämättömästi, mutta hänen silmänsä välähtivät kummallisen kiivaina. "Riisu näkymättömyysviittasi. Minua rasittaa katsoa pelkästään ilmassa leijuvaa päätäsi.", hän lisäsi ja minä tein niin kuin hän pyysi ja pujotin yltäni viittani. "Miksi sinä pitäisit minusta?", hän kysyi kuulostaen ärtyneeltä ja hänen katseensa seurasi minun riisuutumistani niin intensiivisesti, että se sai kaluni seisomaan.
"En tiedä sitä itsekään.", sanoin hänelle olkapäitäni kohauttaen, mutta en tuntenut oloani vaivautuneeksi tai noloksi. Hänen kasvoilleen levisi epäilyttävä ilme, hänen mittaillessaan minua katsellaan, enkä osannut sanoa, tarkoittiko se hyvää vai pahaa, mutta joka tapauksessa se sai minut haluamaan häntä entistäkin enemmän. Hänkin huomasi sen, sillä äkkiä hän irvisti lähes hurjistuneena.
"Hölmö poika! Et tiedä mitä haluat!", hän puuskahti kiivaasti, mutta minä pysyin rauhallisena.
"Kyllä minä tiedän, mitä minä haluan.", totesin ja vastasin tyynesti hänen katseeseensa. Hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja kohotti kätensä ohimoilleen kuin olisi kärsinyt pahasta päänsärystä, mutta sitten hän nopeasti laski ne takaisin ja virnuili minulle.
"Osoitan sinulle, että olet väärässä.", hän sanoi ja hänen äänensä hiljainen sointi riitti kertomaan minulle, että olin voittanut ja että hän tekisi niin kuin minä halusin. Hän veisi minut sänkyynsä. Sitä olin toivonutkin, mutta en kuitenkaan ollut niin hölmö, että olisin paljastanut hänelle riemuni ja varmuuteni. Ehkä takaraivossani myös kummitteli edelleen epämääräinen pelko siitä, että hän vain pelasi kanssani.
"Riisu vaatteesi", hän käski tylysti, mutta hankasi huuliaan yhteen tavalla, joka jätti vain vähän tulkinnan varaa. Hän ehdottomasti kävi kuumana minuun! Vaikka hän ei olisikaan ajatuksen tasolla pitänyt minusta, hänen kehonsa ainakin piti minusta, ja se teki minut iloiseksi. Minun elintäni kihelmöi entistäkin voimakkaammin sen tosiasian kirkastuessa ja varmistuessa mielessäni. Oli mahdollista, että hänellä oli jotakin Dracon kanssa, mutta se ei vähentänyt hänen minua kohtaan tuntemaansa tarvetta ja toistaiseksi se riitti minulle.
"Miksi, professori?", kysyin häneltä tekemättä elettäkään totellakseni häntä. En ollut varma siitä, miksi uhmasin häntä. Luullakseni minun täytyi saada täysi vahvistus hänen aikeistaan ennen kuin alistuisin. Hänen mustat silmänsä ja hänen nenänsä leveät sieraimet laajenivat entisestään. Hän kostutti kielenpäällään huuliaan ja sihahti käärmemäiseltä kuulostaen
"Koska minä käsken, Potter!", sen täytyi toistaiseksi riittää minulle. Tahallisen hitain ja hieman nykivin liikkein aloin riisua pois vaateparsiani. Hänen katseensa ei siirtynyt hetkeksikään syrjään minusta, kun avasin kaapuni ja ujutin sen pois päältäni. Se kasvatti hyvänolon tunnettani ja nautintoani. Minä esiinnyin hänelle kuin ne stripparit, joita jästien televisiokanavilla näkyi ja joita Dudley tuijotteli kesälomallaan silloin, kun hänen äitinsä ei ollut lähettyvillä. Kalkaros oli minun yleisöni ja hän oli täysin lumoissani. Hän jopa hetkeksi unohti säilyttää pysyvästi närkästyneen ilmeensä kasvoillaan, niin kiinteästi hänen silmänsä seurasivat minua, poikaa, jota hän omien sanojensa mukaan vihasi.
Pujotin yltäni paitani unohtamatta sivellä ja hyväillä käsivarsiani ja litteän rintani vaatimattomia lihaksia matkien hyvin kömpelösti pornoelokuvien näyttelijöiden liikkeitä. Olin muutaman kerran pelkästä mielenkiinnosta vakoillut Dudleytä ja nähnyt televisiosta heidän eleitään. Ne olivat vaikuttaneet minusta hassuilta, mutta nähdessäni Kalkaroksen ahnaan katseen aloin kummasti uskoa niiden tehoon. Kalkaros vaikutti parin sekunnin verran olevan valmis tarttumaan kiinni minuun, mutta malttoi mielensä ja antoi minun jatkaa keskeyttämättä.
Potkaisin housut pois jalastani melkein kompastuen omaan näppäryyteeni ja kaatuen naamalleni hänen eteensä, mutta päästen lopulta viime sekunnilla tasapainoon. Odotin hänen huomattavan siitä jotain, mutta hän ei näyttänyt edes huomanneen tunarointiani - hän tuijotti liian hievahtamatta alushousujeni sisältöä. Ohuet housuni eivät vähimmässäkään määrin kyenneet peittämään siittimeni turvotusta, jonka hänen pelkkä läsnäolonsa oli saanut aikaan. Vasta kun hän huomasi minun seuraavan hänen katseensa suuntaa, hän muuntautui takaisin omaksi yrmeäksi itsekseen. Olin siitä aavistuksen verran pettynyt, mutta en antanut hänelle sitä tyydytystä, että olisin näyttänyt sen hänelle. Sen sijaan työnsin käteni kalsareitteni sisään ja tartuin kaluuni aikoen vetää sen esiin, mutta silloin hän huudahti.
"Lopeta!", se muistutti etäisesti tuskanulvahdusta. Hän kohotti vasemman kätensä ärtyneenä takaisin ohimolleen ja kaivoi oikealla kiivaasti taskuaan. Hänen silmänsä liikkuivat levottomasti pitkin alastonta ruumistani. Päästä varpaisiin ja varpaista päähän, mutta pitkään aikaan hän ei hievahtanutkaan. Hän näytti käyvän jostakin asiasta kovaa kamppailua itsensä kanssa ja tumma punastus nousi hänen poskilleen. Hän hikoili ja hengitti hyvin raskaasti. Koko ajan hänen kätensä penkoi hermostuneesti hänen kaapunsa taskua kunnes hän veti esille jotain sellaista, mitä en ollut tiennytkään hänen kantavan mukanaan, mutta joiden näkeminen ei kyennyt siitä huolimatta yllättämään minua. "Tiedätkö, mitkä nämä ovat?", hän kysyi ja hänen mustat silmänsä äkkiä leimusivat lähes mielipuolisesti. Sekunnin murto-osan ajan minä harkitsin karkuun juoksemista, mutta pysyin kuitenkin paikoillani. Hänen ilmiselvä hulluutensakaan ei säikäyttänyt minua. Minä olin ilkosillani, kiihottunut ja katselin häntä silmästä silmään haluten häntä.
"Käsiraudat. Jästit käyttävät niitä pidättäessään roistoja, mutta en tiennytkään, että myös velhot käyttävät niitä.", vastasin ja toivoin, että se saisi hänet vihdoinkin liikkeelle. Hän virnisti minulle häijysti ja kilisytti kaksia käsirautoja kädessään muutaman kerran kuin ne olisivat olleet hänen leikkikalunsa.
"Jästit käyttävät näitä myös muihin tarkoituksiin, Potter, ja velhotkin ovat oppineet näkemään niiden hyödyt.", hän sanoi niin hiljaisella äänellä, että minun oli vaikea saada hänen puheestaan selvää. Sydämeni löi nyt aiempaa kiivaammin. Hän aikoi sitoa minut jonnekin ja kiduttaa minua ennen kuin antaisi minulle sen, mitä kaipasin. Hän tarvitsi minua, mutta ei halunnut vieläkään myöntää sitä.
"Aiotko opettaa minulle niiden käytön, professori?", hän melkein hymyili kysymykselleni, mutta hänen katseensa oli vihainen ja laskelmoiva, kun hän astui lähemmäs minua. Hitaasti hän painoi huulensa huulilleni. Hän aikoi suudella minua vain kevyesti ja vetää sitten nopeasti huulensa pois, mutta minä estin häntä toteuttamasta suunnitelmaansa. Minä puristin omat huuleni niin tiukasti hänen omiaan vasten, ettei hän kyennyt irrottautumaan minusta. Kiedoin molemmat käteni hänen kuumalta tuntuvan kaulansa ympärille ja nautin hänen ruumiinsa läheisyydestä, vaikka en ollut varma siitä, mitä rohkeuteni tulisi minulle maksamaan. Kalkaros koetti ensin vapauttaa itsensä minusta, mutta luopui yrityksestään lopulta nopeasti ja suuteli minua samalla intohimolla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Se oli minulle toinen voitonmerkki ja itseluottamukseni vahvistui. Hän ei voinut olla pitämättä minusta, jos hän kerran piti niin kovasti suutelemisestani.
Käsirautapari kilahteli hänen kädessään ja painautui sitten kovana ja kylmänä reittäni vasten hänen käsiensä haparoidessa otetta minusta ja pysähtyessä pakaroilleni. Saatoin tuntea hänen elimensä jäykkyyden ja hänen himonsa koko kuumuuden, kun hän hengitti suoraan suuhuni ja nuoli pehmeällä kielellään kitalakeani. Toivoin, ettei minun tarvitsisi koskaan päästää häntä irti. Olin enemmän kuin vain vakuuttunut, että minä rakastin häntä. Hänen täytyi myös rakastaa minua.
Suudelma katkesi vasta, kun olimme molemmat liian hengästyneitä jatkamaan, ja hän käytti väsymykseni hyväkseen kootakseen taas itsensä. Olin ottanut johdon hetkeksi omiin käsiini eikä se varmasti ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Minä haastoin hänet ja hän sekä piti siitä että vihasi sitä. Hän tuijotti minua tiukasti, mutta minä näin hänen katseessaan myös ripauksen hämmästystä ja epäuskoa. Hän halusi hallita, mutta minä todellisuudessa hallitsinkin häntä.
"Minä näytän sinulle, Potter, mistä minä pidän.", hän kähisi suu irvistykseen vääntyneenä ja työnsi minut edellään toiseen huoneeseen, jossa oli ainoastaan yksi kapea vuode. "Minä pidän tyhjästä tilasta.", hän sanoi lukien ajatukseni ja puristi minut vuoteen viereistä seinää ja itseään vasten. Hän suuteli nenääni, leukaani ja rintaani nautinnollisesti, ja ennen kuin olin huomannutkaan, hän oli levittänyt käteni lähes vaaka- asentoon sivuilleni ja kiinnittänyt minut käsiraudoilla seinässä oleviin metallisiin lenkkeihin, joita vähän aiemmin ei ollut ollut olemassakaan.
"Oletko tuonut ennen minua montakin oppilasta tähän huoneeseen, professori?", kysyin purevasti koettaen peittää hyökkäävyydellä pelkoni. Minä olin äkkiä aivan varma siitä, että hän oli suunnitellut etukäteen koko jutun. Hän oli tiennyt, miten paljon minä tunsin vetoa häneen ja arvannut, että minä tulisin alas tyrmiin. Hän oli haistanut tai jollain taikakeinolla havainnut minut ja nyt minä olin hänen vankinaan. Minä yritin muistaa, oliko hän lausunut hiljennysloitsut suljettuaan yksityistiloihinsa johtavan oven, mutta en onnistunut. En ollut pitänyt sitä asiaa silloin niin kovin tärkeänä.
"Sinua pelottaa, Potter?", hän hymähti ylimalkaisesti vastaamatta aiempaan kysymykseeni ja silmäili minua pienen etäisyyden päästä nyt selvästi himoiten. Pudistin kiireesti päätäni ja keräsin rohkeuteni. Nivusiani poltti äkkiä enemmän kuin koskaan. Jännitys ja suoranainen pelko pani hormonini hyrräämään entistäkin pahemmin.
"En minä pelkää sinua, professori. Minä olen selvinnyt Voldemortistakin.", vastasin uhmakkaasti pää pystyssä ja hän säpsähti säikähtäneenä kuullessaan pimeyden lordin nimen. Sinä silmänräpäyksenä hän vaikutti aivan kauhistuneelta pikkupojalta, mutta pian hän hillitsi taas itsensä ja hänen ilmeensä muuttui hetkessä lähes pahansuovaksi. Hän virnisti minulle leveästi.
"Sinä et kuitenkaan harrastanut seksiä pimeyden lordin kanssa, vai harrastitko?", hän kysyi hitaasti riisuen samalla mustan kaapunsa pois yltään. Hänen äänensävynsä oli yhtä aikaa huvittunut ja ärtynyt - aivan kuin hän ei olisi itsekään tiennyt, miltä hänestä todella tuntui. Kaavun alla hänellä oli pelkkä pyjama ja pyjamanhousujen etumuksessa muhkea muhkura, jota hän vaistomaisesti hieroi toisella kädellään. Minä yritin matkia hänen liikettään, mutta en tietenkään voinut, koska olin käsiraudoilla tukevasti kiinni seinässä.
"Minä en harrastanut hänen kanssaan seksiä, mutta hän laittoi minut kärsimään.", vastasin ärtyneesti, vaikka minua yhä pelottikin hänen hieman mielipuoliselta vaikuttava ilmeensä, kun hän kulki edestakaisin edessäni hieroen yhä kiivaammin housujen kätkössä pullottavaa siitintään. Aloin kuitenkin jokaisen kuluvan sekunnin jälkeen aina vain enemmän toivoa, että hän vetäisisi sen esille ja tunkisi sen taas takamukseeni. Tunnustin itselleni, että olin jossain vaiheessa todella menettänyt järkeni.
"Minä voin laittaa sinut kärsimään vielä pahemmin.", hänen silkkinen äänensä oli täynnä lupausta ja minä pystyin vain vaivoin estämään valitusta pääsemästä huuliltani. Minä halusin, että hän tekisi jotain, mitä tahansa! Edes hipaisisi minua kalpeilla käsillään, jotka näyttivät vapisevan kiihtymyksestä hänen kosketellessaan jatkuvasti kaluaan.
"Minä uskon sen, professori.", vinkaisin avuttomasti, mutta pidin kasvoillani periksi antamattoman ilmeen. Olin oppinut, että se ärsytti häntä eniten. Luulin sen myös kiihottavan häntä, vaikkei hän halunnut sitä myöntääkään. Hän katsoi minuun tyytymättömästi ja kuitenkin selvästi himoiten minua joka solullaan.
"Minä en tarvitse sinua, Potter.", hän supisi tuskin kuuluvasti, mutta kaikki hänen eleensä ja tekonsa puhuivat hänen sanojaan vastaan niin paljon, että minun teki mieleni nauraa. Olisin luultavammin hekottanutkin ääneen ellen olisi ollut kahlehdittuna hänen makuuhuoneensa seinään ja ellen olisi niin epätoivoisesti kaivannut häntä. Minä hillitsin siis kurittoman kieleni ja vastasin vain
"Mutta minä tarvitsen sinua.", minä tunnustin suoraan tuntien hienoista häpeää. Sirius olisi varmasti hakannut minut tai ainakin kieltänyt olevansa kummisetäni, jos olisi kuullut puheeni. Mutta minä en välittänyt siitä mitä hän tai kukaan muukaan ajattelisi. Kalkaros pysähtyi hetkeksi eteeni neuvottomannäköisenä. Hänen vihansa ja inhonsa valahtivat alas hänen kasvoiltaan ja hän vaikutti ainoastaan tavalliselta mieheltä. Mieheltä, joka on elämässään kärsinyt ja kokenut kovia eikä ole saanut keneltäkään rakkautta. Lyhyen hetken ajan hän oli hukassa.
"Sinä puhut typeryyksiä! Sinä olet pelkkä ylimielinen koulupoika!", hän murahti sitten ja vihainen puna värjäsi hänen poskensa. Hänen mustat silmänsä lähettivät salamoita suuntaani, mutta hänen kätensä kopeloivat entistä kiivaammin hänen etumustaan.
"Loukkauksesi eivät tehoa minuun, professori. Minä tiedän, että sinä haluat minua yhtä paljon kuin minä sinua! Miksi pelkäät myöntää sitä?", huudahdin hänelle kuulostaen takuulla juuri siltä ylimieliseltä koulupojalta, jonka hän minussa näki. Hänen jääräpäisyytensä teki minut kärsimättömäksi ja levottomaksi. Hän oli väärässä suhteeni. Hän oli aina ollut väärässä ajatellessaan, että kuuluisuus oli noussut päähäni. Löin melkein vetoa, että hän oli erehtynyt samalla tavoin myös isäni kohdalla. Olin varma, että jos hän vain antaisi minulle mahdollisuuden osoittaa millainen todellisuudessa olin, hän rakastaisi minua.
"Minä en pelkää!", hän huusi kovalla, karhealla äänellä ja tuijotti minua villiintynein silmin. Sitten hän työntyi aivan lähelleni ja jatkoi sihisten "en ainakaan sinua, Potter, sen voin vaikka vannoa." Hänen suupielensä vääntyivät arveluttavaan hymyyn ja hän kumartui vangitsemaan huuleni omiensa väliin. Minä yritin työntää ruumiini kiinni hänen kehoonsa, kun hän suuteli minua. Yritin kietoa jalkani hänen ympärilleen, mutta en onnistunut alkuunkaan. Hän irrottautui minusta vaivattomasti ja astui pienen askeleen taaksepäin, pois ulottuviltani. Minä inahdin pettymyksestä. Haaroihini koski eikä jalkojen hankaaminen elintäni vasten paljoa helpottanut oloani. Hän hymyili minulle omituisesti ja ojensi kätensä sivelläkseen rintaani kapeilla valkeilla sormillaan.
Olin toivonut hänen kosketustaan luullen, ettei mikään voisi olla pahempaa kuin se, että hän seisoisi edessäni tyydyttämässä itseään edes hipaisemattakaan minua.
Huomasin nopeasti olleeni aivan väärässä. Kun hänen sormenpäänsä hivelivät kevyesti rintakehääni, kulkivat tarkoin harkiten vatsaani pitkin ja saavuttivat alushousujeni peittämät nivuseni välttäen vahingossakaan koskettamasta tarpeesta kiljuvaan elimeeni, ymmärsin, että hipaisu oli kamalampaa kidutusta kuin olla kokonaan ilman kosketusta. Lihakseni värähtelivät hänen käsiensä alla. Minä kiemurtelin kahleissani, huohotin ja lopulta voihkin toivoen epätoivoisesti, että laukeaisin. Kalkaros tarkasteli minua kuin olisin ollut hänen koekaniininsa. Hymynkare tanssi hänen suupielissään.
"Katsos, Potter, on monta tapaa tuottaa tuskaa. Tämä on yksi niistä.", hän sanoi kuulostaen ihan samanlaiselta kuin aina opettaessaan meitä liemien valmistamisessa. Hänen sormensa kutittivat juuri alavatsaani. Vähän alemmas ja ne osuisivat...minä valitin. Minun olisi pitänyt potkaista häntä täysillä jalkoväliin kiusaamisestani, mutta minä nautin siitä seksuaalisesta kärsimyksestä.
"Minä...ymmärrän...", minä vastasin vinkuen ja hän nyökkäsi kuin kertoen minulle, että uskoi sanojani. Hän riisui pyjamanhousunsa vihdoin jalastaan ja hankasi hetken hajamielisennäköisenä kädellään siitintään.
"Se riittäköön tämänkertaiseksi oppitunniksi...", hän mumisi sitten heilauttaen kättään ja käsiraudat tipahtivat kilahtaen maahan. Minä tuijotin häntä äimistyneenä yhden silmänräpäyksen ajan. En tiennyt mitä tehdä. Odotin puolittain, että hän käskisi minun häipyä, vaikka olin puolihulluna kiihotuksesta. Sitten ujutin kiireesti käteni alushousujeni sisään ja huokaisin helpotuksesta päästessäni koskettamaan erektiotani. Se oli kovempi kuin olisin koskaan kuvitellut olevan mahdollista. "Riisu housusi." Kalkaros käski hengästyneenä.
"Miksi?", kysyin vastustaen kiusausta hypätä hänen kimppuunsa ja pakottaa hänet heti ottamaan minut.
"Koska minä käsken, Potter! Olen yhä opettajasi.", hän sanoi katsoen minua ahnaasti ja minä tottelin häntä. Heti, kun olin suoriutunut tehtävästäni, hän painautui raskaasti minuun kiinni ja hänen kätensä luikersivat vartaloni ympärille nälkäisinä. Ne hyväilivät ja tunnustelivat minua kaipaavina ja himoavina. Hän huokaili ja vaikeroi, kun hänen huulensa suutelivat kaulaani ja hampaansa kevyesti näykkivät sitä.
"Professori...? Aiotko...?", minä kysyin ja silloin hän käänsi meidät ympäri samalla tavoin kuin aiemmin tyrmissä. Oletin, että hän työntäisi minut huoneen vuoteelle, mutta hän ohjasikin minut ovelle päästämättä hetkeksikään vartaloitamme eroamaan toisistaan. "Ei...et voi..."
"Suu kiinni, Potter!", hän sihahti huulilleni ja suuteli minua vihaisesti. Minä pusersin häntä tiukasti itseäni vasten peläten, että hän aikoi heittää minut tylysti ulos huoneistaan, mutta sitten tajusin, että hän oli kuljettanut minut toiselle ovelle. Pian me olimme sisällä siistissä, valkoiseksi kaakeloidussa kylpyhuoneessa. En edes huomannut hänen kääntävän hanaa, mutta silti vesi alkoi suihkuta. Se kasteli meidät hetkessä likomäriksi. Hänen ihonsa tuntui liukkaalta sormieni alla ja hänen hiuksensa rasvaisemmilta. Ajattelin sanoa hänelle siitä, mutta katsoin viisaammaksi todellakin pitää suuni kiinni paitsi silloin, kun suutelin häntä. Minä halusin, että hän harrastaa seksiä kanssani ja varoin tekemästä tai lausumasta mitään, mikä saisi hänet muuttamaan mieltään. Suihku rentoutti minut ja minusta tuntui, että hän tunsi samoin. Hänen raivonsa laantui ja hänen liikkeensä pehmenivät. Hän piteli pian minua syleilyssään lähes hellästi.
"Sinä olet oikea kiusankappale, tiesitkö sitä, Potter?", hän murahti pyöräyttäessään minut ympäri käsivarsillaan ja valmistautuessaan vihdoin viimein työntymään minuun.
"Mutta sinä pidät siitä.", minä kuiskasin toiveikkaana epäillen kuitenkin, ettei hän kuullut ääntäni suihkun pauhun läpi. Hän todisti, että olin väärässä.
"Toiveajattelua, poika.", hänen silkkinen äänensä hykersi ja hän painoi minut hieman etukumaraan hyväillen koko ajan samalla selkääni toisella kädellään.
"Mikset voi myöntää sitä, professori?", minä intin tietäen jälleen muistuttavani pikkulasta, joka kiusaa vanhempiaan tyhmillä kysymyksillä. Hän ei ensin vastannut mitään. Hän jatkoi vain selkäni silittämistä tasaisin pitkin vedoin, hellästi ja kiirehtimättä. Sitten hänen toinen kätensä kiertyi koskettamaan vatsaani ja toinen siirtyi tunnustelemaan pakaroideni väliä. Hänen huulensa laskeutuivat nälkäisinä oikealle olkapäälleni.
"Minulla on siihen syyni.", hän huohotti ja levitti huolellisesti aukkoani oikean kätensä pitkillä sormilla. Minä nojasin käsilläni kauniin valkoisiin seinäkaakeleihin tarjotakseni hänelle mahdollisimman paljon tilaa. Lämmin vesi kihelmöi ihollani, kun minä keinutin kiihkeässä tahdissa itseäni hänen sisälleni työntyneitä sormiaan vasten. Olin kärsimätön. Hän eteni liian hitaasti, kidutti minua harkinnallisesti ja sadistisesti. Jopa hänen hellyytensä oli tuskaa tuottavaa.
"Mitkä syyt?", minä vinguin ja hän päästi suustaan kummallisen äänen, joka oli joko murahdus tai naurahdus. En ollut varma kumpi se oli. En välittänyt ottaa selvää. Minulle oli tärkeämpää, että hän tunkisi pakaraani vasten houkuttelevasti tökkivän peniksensä minuun. Tunsin itseni taas rohkeaksi.
"Sinä olet liian nuori...ymmärtämään aikuisten todellisuutta, Potter. Älä pyydä minua selittämään sitä.", hän vastasi puuskuttaen. Hänen äänensävynsä oli ainoastaan hiukan ärtynyt, mutta kenties hänen ärtymyksensä vähyys johtui vain hänen kiihottuneisuudestaan.
"Miksi...sitten...?", kysyin häneltä huokauksina tulevalla, katkonaisella äänellä. Yritin olla valittamatta tai voihkimatta liian huomiota herättävästi, vaikka minä halusin huutaa hänelle ja käskeä häntä pitämään kiirettä.
"Haluatko...että...lopetan.", hän murahti vaimeasti ja haukkoi kuuluvasti henkeään. Tunsin hänen sormiensa liukuvan äkkiä pois minusta ja olin varma, että hän hymyili minulle. Saatoin aistia niskani iholla, että hänen huulensa olivat kääntyneet virneeseen, joka oli epäilemättä pirullinen.
"Ei! En tietenkään!", minä vakuutin hänelle kauhuissani ja hänen huultensa asento muuttui yhä leveämmäksi. "Jatka, professori.", pyysin ja tein itseni naurunalaiseksi, mutta minä rakastin häntä enemmän kuin omaa ylpeyttäni ja olin valmis osoittamaan sen hänelle. Hän huokaisi syvään.
"Lakkaa sitten kysymästä hölmöjä!", hän sihahti siirtäen hiuksiani syrjään ja painaen sitten suudelman niskakuoppaani. Hänen hengityksensä oli kuuma ja raskas, mutta hänen otteensa kertoivat, että hän oli jälleen saanut itsensä hallintaan. Hän leikki minulla ja lapsellisen innokkaalla intohimollani.
"Mutta...enhän minä..."
"Sanoin, että suu kiinni, Potter.", hänen sormensa palasivat takaisin sisälle minuun ja minä värähdin tahtomattanikin. "Ellet halua...että...lähetän sinut...yläkertaan.", hänen puheensa noudatti täsmällisesti hänen sormiensa rytmiä enkä minä uskonut hänen viileydestään huolimatta, että hän olisi kyennyt päästämään irti minusta, vaikken olisikaan tehnyt niin kuin hän halusi. Minä olin luonut hänelle tarpeen, jota hän ei voinut vastustaa. Hän oli minun orjani yhtä paljon kuin minä olin hänen orjansa. Sen ymmärtäminen teki minut taas iloiseksi ja tyyneksi. Minä lakkasin puhumasta ja antauduin pelkästään tuntemaan. Milloinkaan ennen suihkuveden juoksu vasten kasvojani ei ollut tuntunut yhtä hyvältä, mutta en kertonut sitä koskaan kenellekään, koska se olisi tehnyt minusta nolostuttavan romantikon. Kukaan ei olisi ymmärtänyt minua.
Veden höyryssä ja lämmössä hän vihdoin viimein kyllästyi omaan viivyttelyynsä ja peliinsä ja otti minut. Huudahdin sekä kivusta että helpotuksesta, kun hänen kalunsa tunkeutui voimalla peräaukkooni. Hänen oikea kätensä kietoutui yllättäen tiukasti minun elimeni ympärille ja kulki sitä pitkin samassa rytmissä hänen sisälläni liikkuvan siittimen kanssa. Hän huohotti kuumasti niskaani ja minun sormeni porautuivat kaakelien välisiin rakoihin parempaa otetta hakien. En voinut enää estää itseäni voihkimasta vaan ääneni kajahteli kylpyhuoneen seinistä kovana suihkuveden suhinankin yli. Toistin hänen nimeään ja sopersin ja ähkin kaikkea järjetöntä eikä hän enää käskenyt minun vaieta. Hän vain rakasteli kanssani kuin olisi todellakin ollut minun kumppanini. Joku, joka oikeasti välitti minusta ja rakasti minua. Se oli epätodellista ja unenkaltaista ja se loppui aivan liian pian.
Hänen vasemman kätensä sormet haroivat hiuksiani ja hänen huohotuksensa muuttui voihkeeksi meidän yhteisen rytmimme nopeutuessa. Suljin silmäni ja talletin muistiini sen hetken aavistellen nautintoni huipullanikin, että se voisi olla viimeinen kerta, kun olisin näin hänen kanssaan. Siinäkään tapauksessa minä en olisi katunut valintaani.
"Minä...rakastan..sinua!", minä huusin nenäni edessä olevalle seinälle silmänräpäystä ennen tulemistani ja muutaman sekunnin ennen hänen laukeamistaan. Sitten minä tunsin polvieni pettävän ja vajosin lattialle. Hän seurasi perässäni, kädet suojelevasti ympärilläni ja minä nojasin kiitollisena häntä vasten. Olisin voinut viettää siinä loppuyön ja nukahtaa virtaavan veden ja hänen ruumiinsa lämpöön, mutta hän ravisti minut hereille vaaleanpunaisesta unelmastani.
"Potter", hän murahti voipuneesti ja vetäytyi kauemmas minusta havaitessaan, että olin tajuissani. Minä nurisin vastalauseeni, vaikka tiesin jo, ettei se tehoaisi häneen. Hän aikoi hankkiutua minusta eroon.
"Enkö voisi jäädä tänne loppuyöksi?", minä kysyin ja äkkiä muistin taas Dracon. "Vai onko Draco tulossa takaisin nyt, kun olet hoidellut minut?", käännyin katsomaan häntä suoraan silmiin. Hän kohottautui seisomaan silmäillen minua tyynesti ja kääntäen suihkun hanat kiinni. Kylmyys takertui heti iholleni ja sai minut vapisemaan päästä jalkoihin.
"Ei, sinä et voi jäädä tänne.", hän vastasi ja heitti minulle yhden naulakossa roikkuvista useista pyyhkeistään, joista suurin osa näytti koskemattomilta. Minua huvitti nähdä, että ne olivat kaikki väriltään mustia. Yhden niistä hän kietoi oman kalpean kehonsa ympärille. "Mitä taas Dracoon tulee...hänen ja minun välini eivät kuulu sinulle.", hän jatkoi katsoen minua hyvin kylmästi ja minä nousin nopeasti takaisin jaloilleni. Rakastavat hetket välillämme olivat siltä kertaa ohi ja hän oli täydellisesti palannut inhoavan opettajan rooliinsa. Kiedoin kiireesti pyyhkeen alastoman ruumiini ympäri ja tunsin oloni kurjemmaksi kuin koskaan ennen, kun hän seurasi liikkeitäni pilkallisin ilmein.
"Minun vaatteeni...", mutisin häveten itseäni. Toivoin, että olisin osannut kaikkoontua pois hänen huoneistaan tai että olisin osannut porata pelkällä mielen voimalla reiän hänen kylpyhuoneensa lattiaan ja paeta hänen katsettaan.
"Tuon ne sinulle.", hän tokaisi värittömällä äänellä ja poistui kiireettömästi ulos ovesta. Minä halusin huutaa vihasta ja turhautuneisuudesta, mutta pysyin kuitenkin vaiti ja kärsin hiljaisuudessa. Miksi hitossa minä olin kuvitellut, että hän rakastaisi minua? Minun olisi pitänyt tietää paremmin! Kalkaros vihasi minua. Hän oli aina vihannut minua eikä mikään ollut muuttunut, paitsi, että hän oli arvannut homouteni ja käytti nyt minua hyväkseen. Lisäksi hän juonitteli jotakin Dracon kanssa ja se jokin taatusti liittyi minuun. Niin minä päättelin, kun seisoin yksin viileässä kylpyhuoneessa ja kuivailin märkää vartaloani. Vain minuutteja sitten koetut kuumat seksin hetket olivat pelkkää teinipojan naurettavaa hourailua. Ainoa todiste, joka minulla oli siitä, että jotain oli todella tapahtunut minun ja professorin välillä, oli aristava peräaukkoni.
Kalkaros palasi ja sanomatta sanaakaan ojensi minulle vaatteeni nätisti pinoon kerättynä. Hän jätti minut yksin ja minä pukeuduin vannoen samalla itsekseni, etten tulisi tänne uudelleen, vaikka hän rukoilisi minua polvillaan. Jotenkin kuitenkin tiesin, etten pystyisi pitämään lupaustani. Yritin livahtaa ulos hänen huomaamattaan, mutta se oli turha toivo. Hän seisoi ovella odottamassa minua.
"Hyvää yötä sitten, professori.", tiuskaisin hänelle kiukkuisesti, kun hän avasi minulle oven. Hän tuhahti halveksivasti.
"Olisin jo aikoja sitten ollut nukkumassa, jos sinä et olisi ollut niin typerä, että häiritsit minua.", hän mutisi vihainen ryppy otsallaan ja minä astuin hänen ohitseen käytävään. Olisin ollut epätoivoinen ja raivoissani lähtiessäni tyrmistä, ellei hän olisi äkkiä kumartunut minua kohti, tarttunut minua olkapäästä kipeää tekevällä otteella ja kuiskannut minulle kiihkeään, värisevään äänensävyyn. "Potter, ole viisas. Älä rakasta minua."
Ron ja Hermione odottivat minua oleskeluhuoneen nurkassa ja olisin antanut mitä tahansa, jotten olisi joutunut puhumaan heidän kanssaan. Mutta he huomasivat minut enkä minä voinut ohittaa heitä huomioimatta heitä mitenkään, joten menin heidän luokseen.
"Mitä se hapannaama halusi?", Ron kysyi heti, kun olin päässyt kuuloetäisyydelle heistä. "Miksei meillä koskaan käy niin hyvä tuuri, että päästäisiin Kalkaroksesta lopullisesti eroon?", hän valitti äänekkäästi ja yllätyin kuinka paljon mieleni teki sanoa jotain inhottavaa hänelle.
"Hän vain halusi osoittaa hallitsevansa minua.", vastasin hilliten itseni ja toivoen, ettei punastukseni ja kävelytyyliini paljastanut minua. Peräpuoleni oli aivan hellänä siitä, mitä oli tapahtunut. Seksi oli todella tehnyt kipeää, mutta silti muisto Kalkaroksesta häälymästä yläpuolellani sai etumukseni kihelmöimään uhkaavasti. Olisin tehnyt sen kaiken heti uudestaan, jos hän vain olisi halunnut. Kipu oli tehnyt siitä kaikesta jotenkin suloisempaa, nautittavampaa.
"Minusta on omituista, ettei hän vähentänyt pisteitä rohkelikoilta.", Hermione totesi tuijottaen minua tuiman tarkkaavaisesti. Onnistuin kohauttamaan olkapäitäni välinpitämättömästi, mutten ollut enää varma oliko hän jo keksinyt totuuden vai ei. Hermionelta tuskin mikään jäi koskaan huomaamatta ja tiesin, että ajan mittaan hän ottaisi selvän minustakin. Pidin mahdollisena myös sitä, että hän oli jo arvannut homouteni, mutta ei halunnut paljastaa sitä minulle.
"Hän oli koko tämän päivän tuntien ajan aivan omituinen.", sanoin tavoitellen ääneni tympääntynyttä sävyä toivoen vastoin toivoa, että se saisi heidät vaihtamaan puheenaihetta. En juuri silloin halunnut puhua Kalkaroksesta. Ronin ilme muuttui yhtä miettiväksi kuin Hermionen eikä se yleensä merkinnyt hyvää.
"Harry, sinä tuijotit häntä kummallisesti." Hermione totesi ärsyttävään tapaansa, joka kertoi, että hän tiesi olevansa oikeassa. Ron pelasti kuitenkin minut vastaamasta. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että minä tuijotin Kalkarosta.
"Huomasitteko kuinka hän ontui toista jalkaansa?", Ron kysyi innoissaan enkä minä tarvinnut professori Punurmion apua ennustaakseni, mitä hän Kalkaroksen ontumisesta päätteli. "Hän on aivan varmasti ollut kuolonsyöjätehtävissään! Hän ollut tappamassa ja kiduttamassa, ja joku hänen uhreistaan on puraissut häntä jalasta!", hän jatkoi vakuuttuneesti, mutta Hermione loi häneen melkein säälivän katseen.
"Dumledore ei antaisi hänen opettaa täällä, jos hän yhä olisi kuolonsyöjä.", hän sanoi Ronille ainakin tuhannennen kerran. Ron luotti Kalkarokseen yhtä vähän kuin Sirius ja etsi aina todisteita siitä, että Kalkaros oli Voldemortin puolella. Hermione ja minä olimme tottuneita siihen, mutta joskus mekin kyllästyimme.
"Joo, joo, mutta..." Ron intti vastaan, mutta minä en enää kuunnellut häntä. Uppouduin omiin ajatuksiini ja katselin hajamielisesti ulos sateiseen alkusyksyn maisemaan. Mietin, että mitä jos Kalkaros sittenkin oli kuolonsyöjä? Voldemort oli viettänyt hiljaiseloa paluunsa jälkeen, mutta jokainen päivä merkitsi sitä, että olin lähempänä hänen kohtaamistaan. Mitä jos Kalkaros olikin jostain päätellyt, että minä olen homo ja vietellyt minut? Mitä jos hän vain pelasi peliä kanssani ja odotti samalla mestarinsa käskyä? Tai mitä jos hän olikin saanut minut valtaansa jollakin taiallaan? Ehkä hän oli juottanut minulle jotain juomaa minun huomaamattani ja saanut minut rakastumaan itseensä. Kaikki nuo mahdollisuudet kävivät mielessäni, mutta järkeni hylkäsi ne. Minä olin alunperinkin kiinnostunut Kalkaroksesta vain ja ainoastaan, koska Sirius oli kertonut minulle hänen homoudestaan.
"Harry?" Hermionen ääni herätti minut ajatuksistani takaisin rohkelikkotuvan oleskeluhuoneeseen. Hän ja Ron olivat nousseet tuoleiltaan ylös.
"Oletko kunnossa?", he kysyivät kuin yhdestä suusta ja näyttivät sitten niin hölmistyneiltä, etten voinut kuin nauraa. Arvelin, että jonakin päivänä he ymmärtäisivät kuinka hyvin he loppujen lopuksi sopivatkaan yhteen.
"Joo, minä vain mietin...", vastasin eivätkä he kysyneet tarkemmin, koska heillä oli kiire ovelle päin. "Mihin te menette?", minä puolestani kysyin ja he molemmat heittivät minuun kummastuneen silmäyksen ja pyörittivät päätään.
"Nyt on päivällisaika! Ala tulla jo, minun on nälkä." Ron sanoi kärsimättömänä. Minä vilkaisin kelloani hämmästyneenä. Jotenkin olin luullut viettäneeni tyrmissä paljon pidemmän aikaa kuin oikeasti olinkaan. Olin luullut, että oli kulunut tuntikausia, mutta todellisuudessa minä ja Kalkaros olimme olleet yhdessä vain hetken.
"Minun ei ole nälkä. Menkää te vain ilman minua.", valehtelin ystävilleni. Minulla oli nälkä, mutta en voinut sillä hetkellä kuvitellakaan istuvani suuren salin kovalla tuolilla syömässä. Hyvällä onnella saattaisin parin viikon päästä selviytyä sellaisesta siedettävällä kipumäärällä.
"Oletko varma, että olet kunnossa?", he kysyivät vielä kerran, mutta jättivät sitten minut rauhaan. Huokaisin helpotuksesta, vaikka tunsin samalla oloni masentuneeksi jäädessäni yksin. Olin onneton, koska olin rakastunut mieheen, joka harrasti kanssani seksiä, mutta ei pitänyt minusta. Hetken seisottuani paikallani oleskeluhuoneen ikkunan ääressä, kiipesin ylös makuutiloihin ja heittäydyin mahalleni vuoteelleni. Professori Kalkaroksen kasvot ja kosketukset piinasivat minua. Hän ei voinut vihata minua kovinkaan pahasti, koska oli suudellut minua ja kohdellut minua kaikesta huolimatta hellästi. Se oli ainoa lohdullinen ajatukseni.
Jossain vaiheessa nukahdin raskaaseen uneen ja heräsin keskellä yötä hirveän nälkäisenä. Heitin näkymättömyysviittani ylleni ja hiivin ulos rohkelikkotornista. Oli onni, että Hermione oli ottanut aikanaan selvää siitä, miten keittiöön pääsi. Hän oli ollut kiinnostunut kotitonttuja vapautuksesta, mutta kukaan muu ei ollut lämmennyt hänen aatteelleen, kaikkein vähiten kotitontut itse, ja lopulta hän oli luopunut yrityksestään. Se oli ollut hänelle kova opetus.
Keittiössä oli hiljaista, kotitontutkin näköjään tarvitsivat silloin tällöin unta. Pitkillä työpöydillä lojui kuitenkin vielä jonkun verran edellisen aterian tähteitä ja ahmin kiitollisena niin paljon ruokaa, että mahani oli aivan täynnä, kun lopetin. Ajattelin palata suorinta takaisin nukkumaan, mutta tietenkin jalkani veivät minut tyrmiin. Se oli typerää. Mitä minä kuvittelin siellä tekeväni? En uskaltaisi kolkuttaa hänen oveaan ja toivoa, että hän laskisi minut sisään. Menin silti hänen ovelleen ja nojasin siihen raskaasti harkitsemattakaan koputtavani siihen. Olin lemmenkipeä hölmö ja olisin nauranut itselleni, jos en olisi ollut niin kamalan tosissani.
"Jätä se minun huolekseni.", huoneen sisältä kantautuva Kalkaroksen ääni sai minut terästämään kuuloani. Hän ei ollut yksin. Niin järjetöntä kuin se kenties olikin, ensimmäinen tuntemukseni oli mustasukkaisuus. Joku oli hänen huoneessaan keskellä yötä! Se oli melkein sietämätön ajatus ja hetken harkitsin ryntääväni sisään nähdäkseni mitä hän oikein teki ja kenen kanssa. Se ei ollut tarpeen, sillä pian toinen ääni kuului selkeänä korviini.
"Hyvä on, professori." Draco Malfoy sanoi aivan oven toiselta puolen ja vaistomaisesti hyppäsin sivuun. Hän saattaisi milloin tahansa avata oven. Kylmyys hiipi sisälleni. Mitä Malfoy teki Kalkaroksen luona? Hän oli takuulla kuolonsyöjä tai ainakin yksi heidän kannattajistaan, jos ei itse vielä kuulunutkaan heihin. Mutta totuuden nimessä ajatus Kalkaroksesta kuolonsyöjänä ei ollut lähellekään yhtä paha kuin sen perässä seurannut ajatus hänestä Dracon rakastajana. Jospa minä en ollutkaan koulun ainoa oppilas, jonka kanssa hän...en halunnut miettiä sitä vaihtoehtoa. Se sai minut voimaan pahoin. Mutta muistin erittäin hyvin, kuinka hän oli sanonut minulle, ettei hän pitänyt minusta. Mitä syytä hänellä siis olisi pitäytyä vain yhteen?
"Minä kyllä hoitelen hänet, Draco. Mene nukkumaan." Kalkaros sanoi lujalla äänellä ja kuulosti lähes huvittuneelta. Kenestä hän oikein puhui? Ilkeä ja piruileva ääni pääni sisälle kertoi, että hän tarkoitti varmasti minua ja että olin ollut oikeassa epäillessäni hänen olleen kanssani vain juonittelu tarkoituksessa. Tietenkin! Hänhän oli sydämetön, katkera mies ja inhosi rohkelikkoja. Mitä muutakaan olisin voinut häneltä odottaa?
Malfoy avasi oven ja livahti ulos. Mieleni teki hyökätä hänen kimppuunsa ja kuristaa hänet hengiltä, mutta hillitsin itseni. Kalkaros tai Malfoy eivät olleet sen arvoisia, että haluaisin viettää loppuelämäni velhovankilassa. Tappamisen sijaan katsoin hiljaisena, kun hän ohitti minut ja suuntasi kohti luihuisten asuintiloja. Sitten käännyin palatakseni takaisin rohkelikkotorniin, mutta pysähdyin nähdessäni Kalkaroksen seisovan ovellaan pohtiva ilme kasvoillaan. Hän tuijotti jonnekin etäisyyteen ja näytti empivän lähteäkö liikkeelle vai palatako takaisin. Hän mumisi jotakin itsekseen ja ravisti sitten päätään irvistäen vihaisesti, mutta ei liikkunut askeltakaan.
Minä hiivin varovasti lähemmäksi ja pysähdyin vasta, kun olin kädenojennuksen päässä hänestä. Halusin kovasti koskettaa häntä. Niin kovasti, että vihasin itseäni sen vuoksi. Hän ei pitänyt minusta eikä minun silloin olisi pitänyt pitää hänestä, mutta kun hän seisoi siinä vaikuttaen ilkeän sijasta ainoastaan hämmentyneeltä, en voinut kieltää tunteitani. Vaikkei hän pitäisikään minusta, minä silti olin rakastunut häneen. Ojensin hitaasti käteni. Hän kallisti hieman päätään ja siristi silmiään. Hänen kasvoilleen levisi vaarallisennäköinen virne.
"Mitä sinä täällä teet, Potter?", hän kysyi yhtäkkiä ja minä säpsähdin. Olin ollut liian rohkea lähestyessäni häntä ja hän oli huomannut minut. Ehkä olisin voinut vielä paeta, jos olisin heti yrittänyt, mutta minä jähmetyin paikoilleni ja hänen kätensä haparoivat eteenpäin löytäen minut. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, hän oli jo vetänyt minut sisälle huoneeseensa ja sulkenut oven perässämme. Minä vain tuijotin häntä ja tunsin lämpöaallon pyyhkivän ylitseni. Tiesin tosissani olevani heikko, mutta hänessä oli jotain synkkää vetovoimaa, jota en kyennyt ymmärtämään, mutta jonka tunsin joka kerta ollessani hänen läheisyydessään. "Kymmenen pistettä pois rohkelikoilta. Kysyin sinulta kysymyksen, Potter, ja odotan, että minulle vastataan.", hän lausui pehmeästi ja pujotti näkymättömyysviitan hupun pois päästäni. Sitten hän päästi minut nopeasti otteestaan.
"En saanut unta.", vastasin latteasti ja hieman peloissani. Hän saattaisi luovuttaa minut Vorolle.
"Joten sinä päätit vähän jaloitella? Viis koulun säännöistä, kunhan herra Potter saa tarvittavan määrän liikuntaa.", hän sanoi inhottavasti virnuillen enkä voinut estää itseäni huomauttamasta hänelle, mitä välillämme oli aiemmin päivällä tapahtunut.
"Tuskin koulun säännöissä myöskään kehutaan sitä opettajaa, joka harrastaa seksiä oppilaansa kanssa!", huusin hänelle päin naamaa ja tunsin nautintoa nähdessäni syvän punan kohoavan hänen kalpeille kasvoilleen. Hän oli vihainen, mutta sen alla oli havaittavissa pieni häpeän pilke. Hän ei voinut enää moralisoida minua minun sääntörikkeistäni, koska hän oli tehnyt itse vielä suuremman. Opettajan vastuu oli isompi kuin oppilaan. Jos Dumbledore saisi tietää meistä, meidät molemmat erotettaisiin.
"En pidä sinusta.", hän mutisi mutristaen huuliaan ja näyttäen hetken aivan murjottavalta pikkulapselta. Vastaavan ilmeen olin nähnyt Dudleyn naamalla monta kertaa Petunia-tädin kieltäessä häneltä makeisten syönnin ja se melkein sai minut ratkeamaan nauruun pelostani huolimatta, mutta estin itseäni puristamalla huuleni tiukasti yhteen. Hän olisi luultavasti tappanut minut, jos olisin juuri sinä hetkenä nauranut hänelle. Minä en halunnut hänen murhaavan minua vaan tekevän minulle jotain ihan muuta.
"Mutta entä jos minä pidän sinusta?", kysyin päättäen uudesta lähestymistavasta. En ollut suinkaan unohtanut Malfoyta, mutta olin työntänyt sen mielessäni taka-alalle, huolehdittavaksi joskus myöhemmin. Kalkaros risti kätensä rinnalleen ja tuijotti minua nyt viileästi. Pikkulapsimainen ilme oli kadonnut jäljettömiin, jos sitä oli koskaan hänen kasvoillaan ollutkaan.
"Sitten sinä olet typerämpi kuin uskoinkaan, Potter.", hän vastasi lyhyesti ja välinpitämättömästi, mutta hänen silmänsä välähtivät kummallisen kiivaina. "Riisu näkymättömyysviittasi. Minua rasittaa katsoa pelkästään ilmassa leijuvaa päätäsi.", hän lisäsi ja minä tein niin kuin hän pyysi ja pujotin yltäni viittani. "Miksi sinä pitäisit minusta?", hän kysyi kuulostaen ärtyneeltä ja hänen katseensa seurasi minun riisuutumistani niin intensiivisesti, että se sai kaluni seisomaan.
"En tiedä sitä itsekään.", sanoin hänelle olkapäitäni kohauttaen, mutta en tuntenut oloani vaivautuneeksi tai noloksi. Hänen kasvoilleen levisi epäilyttävä ilme, hänen mittaillessaan minua katsellaan, enkä osannut sanoa, tarkoittiko se hyvää vai pahaa, mutta joka tapauksessa se sai minut haluamaan häntä entistäkin enemmän. Hänkin huomasi sen, sillä äkkiä hän irvisti lähes hurjistuneena.
"Hölmö poika! Et tiedä mitä haluat!", hän puuskahti kiivaasti, mutta minä pysyin rauhallisena.
"Kyllä minä tiedän, mitä minä haluan.", totesin ja vastasin tyynesti hänen katseeseensa. Hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja kohotti kätensä ohimoilleen kuin olisi kärsinyt pahasta päänsärystä, mutta sitten hän nopeasti laski ne takaisin ja virnuili minulle.
"Osoitan sinulle, että olet väärässä.", hän sanoi ja hänen äänensä hiljainen sointi riitti kertomaan minulle, että olin voittanut ja että hän tekisi niin kuin minä halusin. Hän veisi minut sänkyynsä. Sitä olin toivonutkin, mutta en kuitenkaan ollut niin hölmö, että olisin paljastanut hänelle riemuni ja varmuuteni. Ehkä takaraivossani myös kummitteli edelleen epämääräinen pelko siitä, että hän vain pelasi kanssani.
"Riisu vaatteesi", hän käski tylysti, mutta hankasi huuliaan yhteen tavalla, joka jätti vain vähän tulkinnan varaa. Hän ehdottomasti kävi kuumana minuun! Vaikka hän ei olisikaan ajatuksen tasolla pitänyt minusta, hänen kehonsa ainakin piti minusta, ja se teki minut iloiseksi. Minun elintäni kihelmöi entistäkin voimakkaammin sen tosiasian kirkastuessa ja varmistuessa mielessäni. Oli mahdollista, että hänellä oli jotakin Dracon kanssa, mutta se ei vähentänyt hänen minua kohtaan tuntemaansa tarvetta ja toistaiseksi se riitti minulle.
"Miksi, professori?", kysyin häneltä tekemättä elettäkään totellakseni häntä. En ollut varma siitä, miksi uhmasin häntä. Luullakseni minun täytyi saada täysi vahvistus hänen aikeistaan ennen kuin alistuisin. Hänen mustat silmänsä ja hänen nenänsä leveät sieraimet laajenivat entisestään. Hän kostutti kielenpäällään huuliaan ja sihahti käärmemäiseltä kuulostaen
"Koska minä käsken, Potter!", sen täytyi toistaiseksi riittää minulle. Tahallisen hitain ja hieman nykivin liikkein aloin riisua pois vaateparsiani. Hänen katseensa ei siirtynyt hetkeksikään syrjään minusta, kun avasin kaapuni ja ujutin sen pois päältäni. Se kasvatti hyvänolon tunnettani ja nautintoani. Minä esiinnyin hänelle kuin ne stripparit, joita jästien televisiokanavilla näkyi ja joita Dudley tuijotteli kesälomallaan silloin, kun hänen äitinsä ei ollut lähettyvillä. Kalkaros oli minun yleisöni ja hän oli täysin lumoissani. Hän jopa hetkeksi unohti säilyttää pysyvästi närkästyneen ilmeensä kasvoillaan, niin kiinteästi hänen silmänsä seurasivat minua, poikaa, jota hän omien sanojensa mukaan vihasi.
Pujotin yltäni paitani unohtamatta sivellä ja hyväillä käsivarsiani ja litteän rintani vaatimattomia lihaksia matkien hyvin kömpelösti pornoelokuvien näyttelijöiden liikkeitä. Olin muutaman kerran pelkästä mielenkiinnosta vakoillut Dudleytä ja nähnyt televisiosta heidän eleitään. Ne olivat vaikuttaneet minusta hassuilta, mutta nähdessäni Kalkaroksen ahnaan katseen aloin kummasti uskoa niiden tehoon. Kalkaros vaikutti parin sekunnin verran olevan valmis tarttumaan kiinni minuun, mutta malttoi mielensä ja antoi minun jatkaa keskeyttämättä.
Potkaisin housut pois jalastani melkein kompastuen omaan näppäryyteeni ja kaatuen naamalleni hänen eteensä, mutta päästen lopulta viime sekunnilla tasapainoon. Odotin hänen huomattavan siitä jotain, mutta hän ei näyttänyt edes huomanneen tunarointiani - hän tuijotti liian hievahtamatta alushousujeni sisältöä. Ohuet housuni eivät vähimmässäkään määrin kyenneet peittämään siittimeni turvotusta, jonka hänen pelkkä läsnäolonsa oli saanut aikaan. Vasta kun hän huomasi minun seuraavan hänen katseensa suuntaa, hän muuntautui takaisin omaksi yrmeäksi itsekseen. Olin siitä aavistuksen verran pettynyt, mutta en antanut hänelle sitä tyydytystä, että olisin näyttänyt sen hänelle. Sen sijaan työnsin käteni kalsareitteni sisään ja tartuin kaluuni aikoen vetää sen esiin, mutta silloin hän huudahti.
"Lopeta!", se muistutti etäisesti tuskanulvahdusta. Hän kohotti vasemman kätensä ärtyneenä takaisin ohimolleen ja kaivoi oikealla kiivaasti taskuaan. Hänen silmänsä liikkuivat levottomasti pitkin alastonta ruumistani. Päästä varpaisiin ja varpaista päähän, mutta pitkään aikaan hän ei hievahtanutkaan. Hän näytti käyvän jostakin asiasta kovaa kamppailua itsensä kanssa ja tumma punastus nousi hänen poskilleen. Hän hikoili ja hengitti hyvin raskaasti. Koko ajan hänen kätensä penkoi hermostuneesti hänen kaapunsa taskua kunnes hän veti esille jotain sellaista, mitä en ollut tiennytkään hänen kantavan mukanaan, mutta joiden näkeminen ei kyennyt siitä huolimatta yllättämään minua. "Tiedätkö, mitkä nämä ovat?", hän kysyi ja hänen mustat silmänsä äkkiä leimusivat lähes mielipuolisesti. Sekunnin murto-osan ajan minä harkitsin karkuun juoksemista, mutta pysyin kuitenkin paikoillani. Hänen ilmiselvä hulluutensakaan ei säikäyttänyt minua. Minä olin ilkosillani, kiihottunut ja katselin häntä silmästä silmään haluten häntä.
"Käsiraudat. Jästit käyttävät niitä pidättäessään roistoja, mutta en tiennytkään, että myös velhot käyttävät niitä.", vastasin ja toivoin, että se saisi hänet vihdoinkin liikkeelle. Hän virnisti minulle häijysti ja kilisytti kaksia käsirautoja kädessään muutaman kerran kuin ne olisivat olleet hänen leikkikalunsa.
"Jästit käyttävät näitä myös muihin tarkoituksiin, Potter, ja velhotkin ovat oppineet näkemään niiden hyödyt.", hän sanoi niin hiljaisella äänellä, että minun oli vaikea saada hänen puheestaan selvää. Sydämeni löi nyt aiempaa kiivaammin. Hän aikoi sitoa minut jonnekin ja kiduttaa minua ennen kuin antaisi minulle sen, mitä kaipasin. Hän tarvitsi minua, mutta ei halunnut vieläkään myöntää sitä.
"Aiotko opettaa minulle niiden käytön, professori?", hän melkein hymyili kysymykselleni, mutta hänen katseensa oli vihainen ja laskelmoiva, kun hän astui lähemmäs minua. Hitaasti hän painoi huulensa huulilleni. Hän aikoi suudella minua vain kevyesti ja vetää sitten nopeasti huulensa pois, mutta minä estin häntä toteuttamasta suunnitelmaansa. Minä puristin omat huuleni niin tiukasti hänen omiaan vasten, ettei hän kyennyt irrottautumaan minusta. Kiedoin molemmat käteni hänen kuumalta tuntuvan kaulansa ympärille ja nautin hänen ruumiinsa läheisyydestä, vaikka en ollut varma siitä, mitä rohkeuteni tulisi minulle maksamaan. Kalkaros koetti ensin vapauttaa itsensä minusta, mutta luopui yrityksestään lopulta nopeasti ja suuteli minua samalla intohimolla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Se oli minulle toinen voitonmerkki ja itseluottamukseni vahvistui. Hän ei voinut olla pitämättä minusta, jos hän kerran piti niin kovasti suutelemisestani.
Käsirautapari kilahteli hänen kädessään ja painautui sitten kovana ja kylmänä reittäni vasten hänen käsiensä haparoidessa otetta minusta ja pysähtyessä pakaroilleni. Saatoin tuntea hänen elimensä jäykkyyden ja hänen himonsa koko kuumuuden, kun hän hengitti suoraan suuhuni ja nuoli pehmeällä kielellään kitalakeani. Toivoin, ettei minun tarvitsisi koskaan päästää häntä irti. Olin enemmän kuin vain vakuuttunut, että minä rakastin häntä. Hänen täytyi myös rakastaa minua.
Suudelma katkesi vasta, kun olimme molemmat liian hengästyneitä jatkamaan, ja hän käytti väsymykseni hyväkseen kootakseen taas itsensä. Olin ottanut johdon hetkeksi omiin käsiini eikä se varmasti ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Minä haastoin hänet ja hän sekä piti siitä että vihasi sitä. Hän tuijotti minua tiukasti, mutta minä näin hänen katseessaan myös ripauksen hämmästystä ja epäuskoa. Hän halusi hallita, mutta minä todellisuudessa hallitsinkin häntä.
"Minä näytän sinulle, Potter, mistä minä pidän.", hän kähisi suu irvistykseen vääntyneenä ja työnsi minut edellään toiseen huoneeseen, jossa oli ainoastaan yksi kapea vuode. "Minä pidän tyhjästä tilasta.", hän sanoi lukien ajatukseni ja puristi minut vuoteen viereistä seinää ja itseään vasten. Hän suuteli nenääni, leukaani ja rintaani nautinnollisesti, ja ennen kuin olin huomannutkaan, hän oli levittänyt käteni lähes vaaka- asentoon sivuilleni ja kiinnittänyt minut käsiraudoilla seinässä oleviin metallisiin lenkkeihin, joita vähän aiemmin ei ollut ollut olemassakaan.
"Oletko tuonut ennen minua montakin oppilasta tähän huoneeseen, professori?", kysyin purevasti koettaen peittää hyökkäävyydellä pelkoni. Minä olin äkkiä aivan varma siitä, että hän oli suunnitellut etukäteen koko jutun. Hän oli tiennyt, miten paljon minä tunsin vetoa häneen ja arvannut, että minä tulisin alas tyrmiin. Hän oli haistanut tai jollain taikakeinolla havainnut minut ja nyt minä olin hänen vankinaan. Minä yritin muistaa, oliko hän lausunut hiljennysloitsut suljettuaan yksityistiloihinsa johtavan oven, mutta en onnistunut. En ollut pitänyt sitä asiaa silloin niin kovin tärkeänä.
"Sinua pelottaa, Potter?", hän hymähti ylimalkaisesti vastaamatta aiempaan kysymykseeni ja silmäili minua pienen etäisyyden päästä nyt selvästi himoiten. Pudistin kiireesti päätäni ja keräsin rohkeuteni. Nivusiani poltti äkkiä enemmän kuin koskaan. Jännitys ja suoranainen pelko pani hormonini hyrräämään entistäkin pahemmin.
"En minä pelkää sinua, professori. Minä olen selvinnyt Voldemortistakin.", vastasin uhmakkaasti pää pystyssä ja hän säpsähti säikähtäneenä kuullessaan pimeyden lordin nimen. Sinä silmänräpäyksenä hän vaikutti aivan kauhistuneelta pikkupojalta, mutta pian hän hillitsi taas itsensä ja hänen ilmeensä muuttui hetkessä lähes pahansuovaksi. Hän virnisti minulle leveästi.
"Sinä et kuitenkaan harrastanut seksiä pimeyden lordin kanssa, vai harrastitko?", hän kysyi hitaasti riisuen samalla mustan kaapunsa pois yltään. Hänen äänensävynsä oli yhtä aikaa huvittunut ja ärtynyt - aivan kuin hän ei olisi itsekään tiennyt, miltä hänestä todella tuntui. Kaavun alla hänellä oli pelkkä pyjama ja pyjamanhousujen etumuksessa muhkea muhkura, jota hän vaistomaisesti hieroi toisella kädellään. Minä yritin matkia hänen liikettään, mutta en tietenkään voinut, koska olin käsiraudoilla tukevasti kiinni seinässä.
"Minä en harrastanut hänen kanssaan seksiä, mutta hän laittoi minut kärsimään.", vastasin ärtyneesti, vaikka minua yhä pelottikin hänen hieman mielipuoliselta vaikuttava ilmeensä, kun hän kulki edestakaisin edessäni hieroen yhä kiivaammin housujen kätkössä pullottavaa siitintään. Aloin kuitenkin jokaisen kuluvan sekunnin jälkeen aina vain enemmän toivoa, että hän vetäisisi sen esille ja tunkisi sen taas takamukseeni. Tunnustin itselleni, että olin jossain vaiheessa todella menettänyt järkeni.
"Minä voin laittaa sinut kärsimään vielä pahemmin.", hänen silkkinen äänensä oli täynnä lupausta ja minä pystyin vain vaivoin estämään valitusta pääsemästä huuliltani. Minä halusin, että hän tekisi jotain, mitä tahansa! Edes hipaisisi minua kalpeilla käsillään, jotka näyttivät vapisevan kiihtymyksestä hänen kosketellessaan jatkuvasti kaluaan.
"Minä uskon sen, professori.", vinkaisin avuttomasti, mutta pidin kasvoillani periksi antamattoman ilmeen. Olin oppinut, että se ärsytti häntä eniten. Luulin sen myös kiihottavan häntä, vaikkei hän halunnut sitä myöntääkään. Hän katsoi minuun tyytymättömästi ja kuitenkin selvästi himoiten minua joka solullaan.
"Minä en tarvitse sinua, Potter.", hän supisi tuskin kuuluvasti, mutta kaikki hänen eleensä ja tekonsa puhuivat hänen sanojaan vastaan niin paljon, että minun teki mieleni nauraa. Olisin luultavammin hekottanutkin ääneen ellen olisi ollut kahlehdittuna hänen makuuhuoneensa seinään ja ellen olisi niin epätoivoisesti kaivannut häntä. Minä hillitsin siis kurittoman kieleni ja vastasin vain
"Mutta minä tarvitsen sinua.", minä tunnustin suoraan tuntien hienoista häpeää. Sirius olisi varmasti hakannut minut tai ainakin kieltänyt olevansa kummisetäni, jos olisi kuullut puheeni. Mutta minä en välittänyt siitä mitä hän tai kukaan muukaan ajattelisi. Kalkaros pysähtyi hetkeksi eteeni neuvottomannäköisenä. Hänen vihansa ja inhonsa valahtivat alas hänen kasvoiltaan ja hän vaikutti ainoastaan tavalliselta mieheltä. Mieheltä, joka on elämässään kärsinyt ja kokenut kovia eikä ole saanut keneltäkään rakkautta. Lyhyen hetken ajan hän oli hukassa.
"Sinä puhut typeryyksiä! Sinä olet pelkkä ylimielinen koulupoika!", hän murahti sitten ja vihainen puna värjäsi hänen poskensa. Hänen mustat silmänsä lähettivät salamoita suuntaani, mutta hänen kätensä kopeloivat entistä kiivaammin hänen etumustaan.
"Loukkauksesi eivät tehoa minuun, professori. Minä tiedän, että sinä haluat minua yhtä paljon kuin minä sinua! Miksi pelkäät myöntää sitä?", huudahdin hänelle kuulostaen takuulla juuri siltä ylimieliseltä koulupojalta, jonka hän minussa näki. Hänen jääräpäisyytensä teki minut kärsimättömäksi ja levottomaksi. Hän oli väärässä suhteeni. Hän oli aina ollut väärässä ajatellessaan, että kuuluisuus oli noussut päähäni. Löin melkein vetoa, että hän oli erehtynyt samalla tavoin myös isäni kohdalla. Olin varma, että jos hän vain antaisi minulle mahdollisuuden osoittaa millainen todellisuudessa olin, hän rakastaisi minua.
"Minä en pelkää!", hän huusi kovalla, karhealla äänellä ja tuijotti minua villiintynein silmin. Sitten hän työntyi aivan lähelleni ja jatkoi sihisten "en ainakaan sinua, Potter, sen voin vaikka vannoa." Hänen suupielensä vääntyivät arveluttavaan hymyyn ja hän kumartui vangitsemaan huuleni omiensa väliin. Minä yritin työntää ruumiini kiinni hänen kehoonsa, kun hän suuteli minua. Yritin kietoa jalkani hänen ympärilleen, mutta en onnistunut alkuunkaan. Hän irrottautui minusta vaivattomasti ja astui pienen askeleen taaksepäin, pois ulottuviltani. Minä inahdin pettymyksestä. Haaroihini koski eikä jalkojen hankaaminen elintäni vasten paljoa helpottanut oloani. Hän hymyili minulle omituisesti ja ojensi kätensä sivelläkseen rintaani kapeilla valkeilla sormillaan.
Olin toivonut hänen kosketustaan luullen, ettei mikään voisi olla pahempaa kuin se, että hän seisoisi edessäni tyydyttämässä itseään edes hipaisemattakaan minua.
Huomasin nopeasti olleeni aivan väärässä. Kun hänen sormenpäänsä hivelivät kevyesti rintakehääni, kulkivat tarkoin harkiten vatsaani pitkin ja saavuttivat alushousujeni peittämät nivuseni välttäen vahingossakaan koskettamasta tarpeesta kiljuvaan elimeeni, ymmärsin, että hipaisu oli kamalampaa kidutusta kuin olla kokonaan ilman kosketusta. Lihakseni värähtelivät hänen käsiensä alla. Minä kiemurtelin kahleissani, huohotin ja lopulta voihkin toivoen epätoivoisesti, että laukeaisin. Kalkaros tarkasteli minua kuin olisin ollut hänen koekaniininsa. Hymynkare tanssi hänen suupielissään.
"Katsos, Potter, on monta tapaa tuottaa tuskaa. Tämä on yksi niistä.", hän sanoi kuulostaen ihan samanlaiselta kuin aina opettaessaan meitä liemien valmistamisessa. Hänen sormensa kutittivat juuri alavatsaani. Vähän alemmas ja ne osuisivat...minä valitin. Minun olisi pitänyt potkaista häntä täysillä jalkoväliin kiusaamisestani, mutta minä nautin siitä seksuaalisesta kärsimyksestä.
"Minä...ymmärrän...", minä vastasin vinkuen ja hän nyökkäsi kuin kertoen minulle, että uskoi sanojani. Hän riisui pyjamanhousunsa vihdoin jalastaan ja hankasi hetken hajamielisennäköisenä kädellään siitintään.
"Se riittäköön tämänkertaiseksi oppitunniksi...", hän mumisi sitten heilauttaen kättään ja käsiraudat tipahtivat kilahtaen maahan. Minä tuijotin häntä äimistyneenä yhden silmänräpäyksen ajan. En tiennyt mitä tehdä. Odotin puolittain, että hän käskisi minun häipyä, vaikka olin puolihulluna kiihotuksesta. Sitten ujutin kiireesti käteni alushousujeni sisään ja huokaisin helpotuksesta päästessäni koskettamaan erektiotani. Se oli kovempi kuin olisin koskaan kuvitellut olevan mahdollista. "Riisu housusi." Kalkaros käski hengästyneenä.
"Miksi?", kysyin vastustaen kiusausta hypätä hänen kimppuunsa ja pakottaa hänet heti ottamaan minut.
"Koska minä käsken, Potter! Olen yhä opettajasi.", hän sanoi katsoen minua ahnaasti ja minä tottelin häntä. Heti, kun olin suoriutunut tehtävästäni, hän painautui raskaasti minuun kiinni ja hänen kätensä luikersivat vartaloni ympärille nälkäisinä. Ne hyväilivät ja tunnustelivat minua kaipaavina ja himoavina. Hän huokaili ja vaikeroi, kun hänen huulensa suutelivat kaulaani ja hampaansa kevyesti näykkivät sitä.
"Professori...? Aiotko...?", minä kysyin ja silloin hän käänsi meidät ympäri samalla tavoin kuin aiemmin tyrmissä. Oletin, että hän työntäisi minut huoneen vuoteelle, mutta hän ohjasikin minut ovelle päästämättä hetkeksikään vartaloitamme eroamaan toisistaan. "Ei...et voi..."
"Suu kiinni, Potter!", hän sihahti huulilleni ja suuteli minua vihaisesti. Minä pusersin häntä tiukasti itseäni vasten peläten, että hän aikoi heittää minut tylysti ulos huoneistaan, mutta sitten tajusin, että hän oli kuljettanut minut toiselle ovelle. Pian me olimme sisällä siistissä, valkoiseksi kaakeloidussa kylpyhuoneessa. En edes huomannut hänen kääntävän hanaa, mutta silti vesi alkoi suihkuta. Se kasteli meidät hetkessä likomäriksi. Hänen ihonsa tuntui liukkaalta sormieni alla ja hänen hiuksensa rasvaisemmilta. Ajattelin sanoa hänelle siitä, mutta katsoin viisaammaksi todellakin pitää suuni kiinni paitsi silloin, kun suutelin häntä. Minä halusin, että hän harrastaa seksiä kanssani ja varoin tekemästä tai lausumasta mitään, mikä saisi hänet muuttamaan mieltään. Suihku rentoutti minut ja minusta tuntui, että hän tunsi samoin. Hänen raivonsa laantui ja hänen liikkeensä pehmenivät. Hän piteli pian minua syleilyssään lähes hellästi.
"Sinä olet oikea kiusankappale, tiesitkö sitä, Potter?", hän murahti pyöräyttäessään minut ympäri käsivarsillaan ja valmistautuessaan vihdoin viimein työntymään minuun.
"Mutta sinä pidät siitä.", minä kuiskasin toiveikkaana epäillen kuitenkin, ettei hän kuullut ääntäni suihkun pauhun läpi. Hän todisti, että olin väärässä.
"Toiveajattelua, poika.", hänen silkkinen äänensä hykersi ja hän painoi minut hieman etukumaraan hyväillen koko ajan samalla selkääni toisella kädellään.
"Mikset voi myöntää sitä, professori?", minä intin tietäen jälleen muistuttavani pikkulasta, joka kiusaa vanhempiaan tyhmillä kysymyksillä. Hän ei ensin vastannut mitään. Hän jatkoi vain selkäni silittämistä tasaisin pitkin vedoin, hellästi ja kiirehtimättä. Sitten hänen toinen kätensä kiertyi koskettamaan vatsaani ja toinen siirtyi tunnustelemaan pakaroideni väliä. Hänen huulensa laskeutuivat nälkäisinä oikealle olkapäälleni.
"Minulla on siihen syyni.", hän huohotti ja levitti huolellisesti aukkoani oikean kätensä pitkillä sormilla. Minä nojasin käsilläni kauniin valkoisiin seinäkaakeleihin tarjotakseni hänelle mahdollisimman paljon tilaa. Lämmin vesi kihelmöi ihollani, kun minä keinutin kiihkeässä tahdissa itseäni hänen sisälleni työntyneitä sormiaan vasten. Olin kärsimätön. Hän eteni liian hitaasti, kidutti minua harkinnallisesti ja sadistisesti. Jopa hänen hellyytensä oli tuskaa tuottavaa.
"Mitkä syyt?", minä vinguin ja hän päästi suustaan kummallisen äänen, joka oli joko murahdus tai naurahdus. En ollut varma kumpi se oli. En välittänyt ottaa selvää. Minulle oli tärkeämpää, että hän tunkisi pakaraani vasten houkuttelevasti tökkivän peniksensä minuun. Tunsin itseni taas rohkeaksi.
"Sinä olet liian nuori...ymmärtämään aikuisten todellisuutta, Potter. Älä pyydä minua selittämään sitä.", hän vastasi puuskuttaen. Hänen äänensävynsä oli ainoastaan hiukan ärtynyt, mutta kenties hänen ärtymyksensä vähyys johtui vain hänen kiihottuneisuudestaan.
"Miksi...sitten...?", kysyin häneltä huokauksina tulevalla, katkonaisella äänellä. Yritin olla valittamatta tai voihkimatta liian huomiota herättävästi, vaikka minä halusin huutaa hänelle ja käskeä häntä pitämään kiirettä.
"Haluatko...että...lopetan.", hän murahti vaimeasti ja haukkoi kuuluvasti henkeään. Tunsin hänen sormiensa liukuvan äkkiä pois minusta ja olin varma, että hän hymyili minulle. Saatoin aistia niskani iholla, että hänen huulensa olivat kääntyneet virneeseen, joka oli epäilemättä pirullinen.
"Ei! En tietenkään!", minä vakuutin hänelle kauhuissani ja hänen huultensa asento muuttui yhä leveämmäksi. "Jatka, professori.", pyysin ja tein itseni naurunalaiseksi, mutta minä rakastin häntä enemmän kuin omaa ylpeyttäni ja olin valmis osoittamaan sen hänelle. Hän huokaisi syvään.
"Lakkaa sitten kysymästä hölmöjä!", hän sihahti siirtäen hiuksiani syrjään ja painaen sitten suudelman niskakuoppaani. Hänen hengityksensä oli kuuma ja raskas, mutta hänen otteensa kertoivat, että hän oli jälleen saanut itsensä hallintaan. Hän leikki minulla ja lapsellisen innokkaalla intohimollani.
"Mutta...enhän minä..."
"Sanoin, että suu kiinni, Potter.", hänen sormensa palasivat takaisin sisälle minuun ja minä värähdin tahtomattanikin. "Ellet halua...että...lähetän sinut...yläkertaan.", hänen puheensa noudatti täsmällisesti hänen sormiensa rytmiä enkä minä uskonut hänen viileydestään huolimatta, että hän olisi kyennyt päästämään irti minusta, vaikken olisikaan tehnyt niin kuin hän halusi. Minä olin luonut hänelle tarpeen, jota hän ei voinut vastustaa. Hän oli minun orjani yhtä paljon kuin minä olin hänen orjansa. Sen ymmärtäminen teki minut taas iloiseksi ja tyyneksi. Minä lakkasin puhumasta ja antauduin pelkästään tuntemaan. Milloinkaan ennen suihkuveden juoksu vasten kasvojani ei ollut tuntunut yhtä hyvältä, mutta en kertonut sitä koskaan kenellekään, koska se olisi tehnyt minusta nolostuttavan romantikon. Kukaan ei olisi ymmärtänyt minua.
Veden höyryssä ja lämmössä hän vihdoin viimein kyllästyi omaan viivyttelyynsä ja peliinsä ja otti minut. Huudahdin sekä kivusta että helpotuksesta, kun hänen kalunsa tunkeutui voimalla peräaukkooni. Hänen oikea kätensä kietoutui yllättäen tiukasti minun elimeni ympärille ja kulki sitä pitkin samassa rytmissä hänen sisälläni liikkuvan siittimen kanssa. Hän huohotti kuumasti niskaani ja minun sormeni porautuivat kaakelien välisiin rakoihin parempaa otetta hakien. En voinut enää estää itseäni voihkimasta vaan ääneni kajahteli kylpyhuoneen seinistä kovana suihkuveden suhinankin yli. Toistin hänen nimeään ja sopersin ja ähkin kaikkea järjetöntä eikä hän enää käskenyt minun vaieta. Hän vain rakasteli kanssani kuin olisi todellakin ollut minun kumppanini. Joku, joka oikeasti välitti minusta ja rakasti minua. Se oli epätodellista ja unenkaltaista ja se loppui aivan liian pian.
Hänen vasemman kätensä sormet haroivat hiuksiani ja hänen huohotuksensa muuttui voihkeeksi meidän yhteisen rytmimme nopeutuessa. Suljin silmäni ja talletin muistiini sen hetken aavistellen nautintoni huipullanikin, että se voisi olla viimeinen kerta, kun olisin näin hänen kanssaan. Siinäkään tapauksessa minä en olisi katunut valintaani.
"Minä...rakastan..sinua!", minä huusin nenäni edessä olevalle seinälle silmänräpäystä ennen tulemistani ja muutaman sekunnin ennen hänen laukeamistaan. Sitten minä tunsin polvieni pettävän ja vajosin lattialle. Hän seurasi perässäni, kädet suojelevasti ympärilläni ja minä nojasin kiitollisena häntä vasten. Olisin voinut viettää siinä loppuyön ja nukahtaa virtaavan veden ja hänen ruumiinsa lämpöön, mutta hän ravisti minut hereille vaaleanpunaisesta unelmastani.
"Potter", hän murahti voipuneesti ja vetäytyi kauemmas minusta havaitessaan, että olin tajuissani. Minä nurisin vastalauseeni, vaikka tiesin jo, ettei se tehoaisi häneen. Hän aikoi hankkiutua minusta eroon.
"Enkö voisi jäädä tänne loppuyöksi?", minä kysyin ja äkkiä muistin taas Dracon. "Vai onko Draco tulossa takaisin nyt, kun olet hoidellut minut?", käännyin katsomaan häntä suoraan silmiin. Hän kohottautui seisomaan silmäillen minua tyynesti ja kääntäen suihkun hanat kiinni. Kylmyys takertui heti iholleni ja sai minut vapisemaan päästä jalkoihin.
"Ei, sinä et voi jäädä tänne.", hän vastasi ja heitti minulle yhden naulakossa roikkuvista useista pyyhkeistään, joista suurin osa näytti koskemattomilta. Minua huvitti nähdä, että ne olivat kaikki väriltään mustia. Yhden niistä hän kietoi oman kalpean kehonsa ympärille. "Mitä taas Dracoon tulee...hänen ja minun välini eivät kuulu sinulle.", hän jatkoi katsoen minua hyvin kylmästi ja minä nousin nopeasti takaisin jaloilleni. Rakastavat hetket välillämme olivat siltä kertaa ohi ja hän oli täydellisesti palannut inhoavan opettajan rooliinsa. Kiedoin kiireesti pyyhkeen alastoman ruumiini ympäri ja tunsin oloni kurjemmaksi kuin koskaan ennen, kun hän seurasi liikkeitäni pilkallisin ilmein.
"Minun vaatteeni...", mutisin häveten itseäni. Toivoin, että olisin osannut kaikkoontua pois hänen huoneistaan tai että olisin osannut porata pelkällä mielen voimalla reiän hänen kylpyhuoneensa lattiaan ja paeta hänen katsettaan.
"Tuon ne sinulle.", hän tokaisi värittömällä äänellä ja poistui kiireettömästi ulos ovesta. Minä halusin huutaa vihasta ja turhautuneisuudesta, mutta pysyin kuitenkin vaiti ja kärsin hiljaisuudessa. Miksi hitossa minä olin kuvitellut, että hän rakastaisi minua? Minun olisi pitänyt tietää paremmin! Kalkaros vihasi minua. Hän oli aina vihannut minua eikä mikään ollut muuttunut, paitsi, että hän oli arvannut homouteni ja käytti nyt minua hyväkseen. Lisäksi hän juonitteli jotakin Dracon kanssa ja se jokin taatusti liittyi minuun. Niin minä päättelin, kun seisoin yksin viileässä kylpyhuoneessa ja kuivailin märkää vartaloani. Vain minuutteja sitten koetut kuumat seksin hetket olivat pelkkää teinipojan naurettavaa hourailua. Ainoa todiste, joka minulla oli siitä, että jotain oli todella tapahtunut minun ja professorin välillä, oli aristava peräaukkoni.
Kalkaros palasi ja sanomatta sanaakaan ojensi minulle vaatteeni nätisti pinoon kerättynä. Hän jätti minut yksin ja minä pukeuduin vannoen samalla itsekseni, etten tulisi tänne uudelleen, vaikka hän rukoilisi minua polvillaan. Jotenkin kuitenkin tiesin, etten pystyisi pitämään lupaustani. Yritin livahtaa ulos hänen huomaamattaan, mutta se oli turha toivo. Hän seisoi ovella odottamassa minua.
"Hyvää yötä sitten, professori.", tiuskaisin hänelle kiukkuisesti, kun hän avasi minulle oven. Hän tuhahti halveksivasti.
"Olisin jo aikoja sitten ollut nukkumassa, jos sinä et olisi ollut niin typerä, että häiritsit minua.", hän mutisi vihainen ryppy otsallaan ja minä astuin hänen ohitseen käytävään. Olisin ollut epätoivoinen ja raivoissani lähtiessäni tyrmistä, ellei hän olisi äkkiä kumartunut minua kohti, tarttunut minua olkapäästä kipeää tekevällä otteella ja kuiskannut minulle kiihkeään, värisevään äänensävyyn. "Potter, ole viisas. Älä rakasta minua."
