Tarina: Suuren hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen

Luku: 1. luku: Dracon kesä

Kirjoittaja: Marre

Ikäraja: R tai K-15

Parit: Draco

Tyylilaji: Angst/Action-Adventure

Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan

Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna

Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tämä suomenkielinen versio omasta alunperin englanniksi kirjoitetusta ficistä. Tale of the Great Ferret, Part One: Malfoy's heir, joka löytyy osoitteesta Tarina on kesken niin suomeksi kuin englanniksi, mutta englanninkielinen versio on kuusi lukua edellä. Suomenkielinen versio ei kuitenkaan ole aivan suora käännös, vaan erillinen versio perustuen samaan juoni- ja kohtauskaavioon. Tarina on kolmeosainen ja keskushenkilönä on Draco Malfoy. Ensimmäinen osa seuraa hänen elämäänsä jatkuen suoraan OotP:n lopusta läpi kouluvuosien ja sodan loppuun asti. Toinen osa on sitten rakkaustarina ja kolmas kertoo Dracon paluusta takaisin asemaansa ja on osittain myös next generation-tarina. Tarinaan olen saanut inspiraatiota LadyRhiyanan High Clan-maailmasta, vaikka tämä ei siihen sijoitukaan. Tarinan ikäsuositus on aiheuttanut minulle paljon päänvaivaa ja englanninkielinen versio on aluksi ollut pg-13 ja myöhemmin R. Suomalainen K-15 olisi ehkä se sopivin. Mitään suoraa tarinassa ei kerrota, mutta mukana on viittauksia melko rankkoihinkin asioihin. kuten seksuaaliseen väkivaltaan, väkivaltaan, lapsen hyväksikäyttöön jne. Tarina on muutenkin sisällöltään ja filosofialtaan enemmän aikuiseen makuun. palautetta odotan innolla.

Malfoyn perillinen

1. Dracon kesä

Draco tuli tajuihinsa vasta kotona Malfoyin kartanossa. Hän makasi omassa sängyssään täysin toipuneena kirousten ja loitsujen vaikutuksista. Hän joutui hetken miettimään, mitä oli tapahtunut, mutta muistaessaan lopulta kotimatkan tapahtumat, hän oli raivoissaan. Hänet oli taas kerran nöyryytetty perusteellisesti ja se ei todellakaan ollut hänelle mieleen. Nöyryytyksen kirvelevyydestä huolimatta pahinta oli, että hän oli tuottanut huolta äidilleen, joka oli joutunut hänet asemalta hakemaan ja parantamaan hänen vammansa. Dracon isän vangitseminen oli ollut vaikea pala hänen äidilleen ja Narcissa ei olisi tarvinnut enää lisähuolia Dracon vuoksi. Narcissa ei alunperinkään ollut maailman tasapainoisin ja vahvin persoona ja Luciuksen vangitseminen oli heittänyt hänet hyvin epämukavaan tilanteeseen. Draco olisi mieluummin jäänyt piilottelemaan huoneeseensa kuin kohdannut äitinsä, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Hän nousi huokaisten sängystä ja suuntasi kohti alakertaa ja odottavaa äitiään.

Narcissa Malfoy istui kartanon kirjastossa pöydän ääressä ja yritti järjestellä kartanon hoitoon kuuluvia arkipäivän yksityiskohtia. Se ei ollut helppoa, sillä Lucius oli aina pitänyt huolen sellaisista. Narcissa ei ollut tottunut tekemään päätöksiä tai hoitamaan asioitaan. Aiemmin iltapäivällä Narcissa oli hakenut heidän tajuttoman ja pahoista kirousvammoista kärsivän poikansa laiturilta 9 ja 3/4 ja nyt hän oli neuvoton, mitä tehdä tässä tilanteessa. Hän pystyi vielä muistamaan ajan, kun hän ei ollut näin avuton ja hämmentynyt, mutta oli mahdotonta karistaa pois usvaa, joka sumensi hänen aivojaan. Kerran kauan sitten hän oli ollut Tylypahkan Paras tyttö ja valvojaoppilas, vuosikurssinsa priimus. Kaunis ja älykäs puhdasverinen nuori noita nimeltään Cissa Musta. Koulunsa päätettyään hän nai Lucius Malfoyn ja pala palalta hän menetti kontrollin itseensä ja elämäänsä. Nyt hänen oli pakko myöntää, että tuosta nuoresta ja lupaavasta Cissasta oli enää hyvin vähän jäljellä. Nyt tuota vanhaa Cissaa olisi kuitenkin tarvittu. Hänen aviomiehensä, joka oli aina huolehtinut kaikesta oli vangittuna ja hänen pitäisi selvitä yksin. Koko avioliittonsa ajan Narcissa oli keskittynyt lähinnä sosiaaliseen elämäänsä ja sen velvollisuuksiin. Ja viimeisinä vuosina vielä sitäkin enemmän alkoholiin, pillereihin ja eksoottisiin taikaliemiin, jotka saivat hänet hetkeksi tuntemaan olonsa paremmaksi. Mutta nyt hänen täytyi kyetä kokoamaan kaikki voimansa, jotka hänellä vielä oli jäljellä auttaakseen poikaansa. Oli ensiarvoisen tärkeää, että hän saisi Dracon ymmärtämään heidän uuden tilanteensa.

Draco löysi äitinsä kirjastosta istumasta ja tuijottamasta tyhjyyteen. Hänen edessään pöydällä oli papereita ja pergamentteja, joita hän ehkä oli tutkinut ennen ajatuksiinsa vajoamistaan. Draco kopautti ovenkarmia merkiksi läsnäolostaan ja Narcissa havahtui hereille mietteistään. Hän hymyili kevyesti pojalleen ja viittasi Dracon istumaan itseään vastapäätä.

"Olet varmaankin kuullut isäsi vangitsemisesta?" Narcissa meni suoraan asiaan.

"Kyllä, äiti, pöllösi tuli perille ja sain kirjeesi." Vastasi Draco hieman ihmetellen mitä hänen äitinsä ajoi takaa. Totta kai Draco tiesi vangitsemisesta. Koko velhomaailmahan sen tiesi.

"Sinä varmaan myös ymmärrät, että tämä tulee muuttamaan elämäämme?" Narcissa jatkoi.

"Ymmärrän kyllä, äiti. Tarkoitatko jotain erityistä?" Draco oli jo hieman varuillaan. Tämä ei kuulostanut lupaavalta.

"Itseasiassa tarkoitan, kultaseni. Ensiksikin sinun pitää ymmärtää, että sinulla ei enää ole isääsi suojelemassa sinua. Ennen hänen maineensa suojeli sinua paljolta, mutta nyt siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Et voi enää temppuilla kuten ennen. Käytöksesi tänään junassa oli yksinkertaisesti tyhmää. Sinulla ei ole enää varaa sellaiseen." Narcissa nuhteli. Hän tutki poikansa kasvoja nähdäkseen ymmärsikö tämä, mitä hän oli sanomassa. Pojan kasvot olivat kuitenkin ilmeettömät, kuten ne niin usein olivat. Hänen isänsä oli opettanut hänet hyvin. Narcissa ei voinut kuin jatkaa ja toivoa, että poika ymmärtäisi, mitä hän yritti tälle selittää.

"Toisekseen nyt isäsi poissaollessa sinä olet Malfoyn suvun päämies. On sinun tehtäväsi pitää huolta Malfoyn maineesta, omaisuudesta ja velvollisuuksista. Sinua on kasvatettu siihen pienestä pitäen, mutta olet edelleen hyvin nuori ja ajat ovat vaikeat. Ja vaikka isäsi pystyisikin karkaamaan vankilasta, se ei auttaisi mitään. Hänen maineensa on mennyttä ja hän on lainsuojaton. Hän ei voi palata takaisin kotiin huolehtimaan velvollisuuksistaan Malfoyn herrana. Se on nyt sinun tehtäväsi." Draco näytti hiukan järkyttyneeltä, mutta ainakin hän kuunteli nyt tarkasti. Narcissa hymähti hieman ironisesti. Nykyisin oli hyvin harvinaista, että hänen poikansa todella kuunteli äitiään.

"Kolmas asia on se, että meidän Mestarimme ei ole juuri nyt erityisen tyytyväinen isäsi suorituksiin ja minä pelkään, että se tulee aiheuttamaan meille ongelmia. On myös täysin mahdollista, että Pimeyden Lordi ei auta isääsi pakenemaan." Narcissa lopetti yhteenvetonsa heidän tilanteestaan.

Draco yllättyi äitinsä puheesta. Hän rakasti äitiään vilpittömästi, mutta hän ei ollut koskaan arvostanut tai kunnioittanut tätä kovin paljoa. Äiti oli aina vaikuttanut vähän typerältä ja kiinnostuneelta ainoastaan vaatteista ja seurapiirielämästään. Nyt Draco kuitenkin ymmärsi äitinsä puhuvan järkeä. Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, kuinka mittavia vaikutuksia hänen isänsä vangitsemisella oli. Hän oli vain hieman lapsellisesti ajatellut, että hänen isänsä pakenisi vankilasta ja sitten kaikki olisi kuten ennenkin, mutta eihän se niin olisi. Pakeni Lucius vankilasta tai ei, niin ongelmat pysyisivät aivan samoina.

Draco alkoi jo kuumeisesti miettiä, mitä vaihtoehtoja hänellä tässä tilanteessa oli, kun hän huomasi äitinsä olevan romahtamaisillaan. Hän oli antanut kaikkensa pitämäänsä puheeseen ja oli nyt aivan tyhjä. Draco tiesi kokemuksesta mikä auttaisi ja meni baarikaapille hakemaan huolettomuuslientä. Liemi oli erittäin addiktoivaa ja tuhosi ajattelu- ja keskittymiskykyä, mutta sai ongelmat unohtumaan hetkeksi. Yleensä sitä käyttivät vain epätoivoisimmat tai piittaamattomimmat noidat ja velhot, sillä muut pelkäsivät sivuvaikutuksia. Jokainen järkevä noita tai velho pysyi siitä tiukasti erossa. Hänen äitinsä kuitenkin käytti sitä säännöllisesti. Draco kaatoi äidilleen lasillisen, johon tämä tarttui innokkaasti ja tyhjensi lasin parilla kulauksella. Katsoessaan äitiään, kun juoma alkoi hitaasti vaikuttaa, Draco tajusi, että hän oli nyt maailmassa aivan yksin ja omillaan.

* * * * * * * * * * * * *

Kesäloman pari ensimmäistä viikkoa menivät hiljaisesti ja rauhallisesti. Kartano tuntui lähes kuolleelta. Normaalisti kartanossa oli aina elämää. Pöllöjä lensi sisään ja ulos ja ihmisiä tuli ja meni. Mutta nyt kaikkialla oli hiljaista. Narcissa ja Draco Malfoy eivät olleet enää hyödyllisiä tuttavuuksia kenellekään. Kartanon ainoat vieraat näinä viikkoina olivat ministeriön aurorit, jotka tekivät loputtomia kotietsintöjä kartanoon ja yrittivät pelotella Narcissaa ja Dracoa kertomaan Luciuksen kuolonsyöjä yhteyksistä. Draco ei ymmärtänyt, mitä ministeriö kuvitteli kartanosta löytävänsä. Täytyihän heidän tajuta, että kaikki laiton materiaali oli jo aikoja sitten piilotettu paikkoihin, joista aurorit eivät niitä ikinä löytäisi.

Eräänä iltapäivänä hiljaiselo loppui yhtäkkiä. Ovelta kuului voimakas koputus. Oven avannut kotitonttu pakeni keittiöön piiloon pelästyneenä lähes järjiltään ja jätti oven auki naamioituneiden kuolonsyöjien tulla. Narcissa keräsi kaiken rohkeutensa ja meni toivottamaan ei-toivotut vieraat tervetulleiksi ja tiedustelemaan heidän asiaansa. Joukon johtaja kertoi Narcissalle, että he olivat tulleet hakemaan Dracoa Voldemortin puheille. Narcissa yritti ensin väittää ponnettomasti vastaan, mutta menetti rohkeutensa ja antoi kuolonsyöjien astua sisään kartanoon ja haetutti poikansa alakertaan. Draco ymmärsi, että oli viisainta olla taistelematta vastaan ja lähti tottelevaisesti joukon matkaan.

Kuolonsyöjät saattoivat hänet Malfoyn kartanon porttien ulkopuolelle ja siellä he kaikki tarttuivat porttiavaimeen, joka kuljetti heidät jonkun vanhan linnan raunioihin johonkin päin Britanniaa. Draco huomasi, että he olivat rannikolla, mutta ei pystynyt päättelemään sijainnista sen enempää. Voldemort odotti heitä.

"Ilo tavata sinua, nuori Malfoy. Hauskaa, että noudatit kutsuani." Voldemort pilkkasi.

Draco ymmärsi välittömästi tilanteen vakavuuden ja yritti nopeasti päättää miten yrittäisi selviytyä pelottavasta tilanteesta. Lopulta hän päätyi siihen, että ei voisi todennäköisesti tehdä mitään, mikä auttaisi hänen asemaansa. Paras vaihtoehto oli siis käyttäytyä, kuten Malfoyn kuului, ylpeästi ja ivallisesti. Hän kumarsi Pimeyden Lordille antaen eleensä tihkua ivaa ja vastasi mitä kohteliaimmalla äänensävyllä.

"Ilo on kokonaan minun puolellani, Herrani."

Voldemort vaikutti hieman huvittuneelta pojan sisusta. "Sinä selvästikin olet isäsi poika ja vielä enemmän isoisäsi pojanpoika." Hän sanoi. "Valitettavasti en ole täysin tyytyväinen isääsi juuri nyt. Hän on noudattanut toivomuksiani jo pitkään, mutta pelkäänpä, että hän ei ole koskaan uhrannut mitään henkilökohtaisesti merkittävää minun hyväkseni. Kuten ehkä tiedätkin, minä arvostan suuresti henkilökohtaisia uhrauksia minun eteeni palvelijoiltani. Se mittaa erinomaisesti heidän uskollisuuttaan."

"Olen pahoillani, että tuotan pettymyksen, mutta pelkäänpä, että en ole paras uhrivasikka mittaamaan isäni uskollisuutta. Meidän välillämme ei ole aivan lämpimintä mahdollista isä-poika-suhdetta." Draco vastasi.

"Älä viitsi olla naurettava. Tiedät vallan mainiosti, että olivat teidän välinne millaiset hyvänsä, olet hänen arvokkain omaisuutensa. Perillinen on tärkein asia maailmassa jokaiselle Malfoyn lordille. Minä en ole ikinä epäillyt isäsi uskoa meidän asiaamme, mutta pelkäänpä, että hän asettaa velvollisuutensa Malfoyn lordina korkeammalle kuin velvollisuutensa kuolonsyöjänä." Voldemort murahti.

Draco ei keksinyt siihen mitään fiksua vastausta. Oikeassahan Voldemort tietenkin oli, miten tilanne olisi muu voinut ollakaan. Draco kuitenkin epäili, että ei olisi hedelmällistä sanoa sitä ääneen, joten hän vain kumarsi kevyesti ja sanoi, "Kuten sanotte, Herrani."

"On hienoa nähdä, että yläluokan tavat ovat vielä hengissä, mutta vakuutan sinulle, että kitken vielä tuon aristokraattisen nokkavuuden sinusta. Kun isäsi tapaa sinut seuraavan kerran, hänen perillisensä ja tämän asenne on muuttunut paljon. Silloin hän tulee ymmärtämään, mitä tarkoittaa kaiken uhraaminen Mestarilleen."

"Tulemme vapauttamaan muut vangitut kuolonsyöjät lähiaikoina, mutta Lucius saa odottaa Azkabanissa ja miettiä kenelle hänen uskollisuutensa kuuluu."

Draco ei sanonut enää mitään vaan ainoastaan katsoi Voldemortia silmiin ja yritti salata pelkonsa. Hän tosin epäili, että ei ehkä onnistunut siinä kovin kehuttavasti.

Voldemort virnisti ilkeästi ja jatkoi, "Nyt on ensimmäisen oppituntisi aika, poikaseni. Seuraa minua."

Draco oli melko varma, että hänen pahin painajaisensa oli juuri alkamassa.

* * * * * * * * * * *

Seuraavana aamuna Draco makasi vuoteessa yrittäen olla liikahtamattakaan. Jokainen liike nimittäin sattui enemmän kuin hän kykeni sietämään ja hän oli lähes varma, että hän kuolisi pelkkään kipuun. Voldemort oli todellakin antanut hänelle oppitunnin. Se ei ollut ensimmäinen kova ja kivulias oppitunti, jonka Draco oli elämässään kokenut, mutta se oli paljon pahempaa kuin mikään, mitä hänen isänsä oli hänelle ikinä tehnyt. Draco halusi vain unohtaa kuinka monta kertaa pimeyden Lordi oli hänet hakannut, kironnut ja raiskannut edellisenä yönä. Hän ei halunnut ajatella asiaa ollenkaan. Hän vain tiesi, että hän oli helvetissä, jota edes hän ei ehkä olisi ansainnut.

Hän tiesi, että hänen tilanteensa oli täysin toivoton. Hänen isänsä ei pystyisi auttamaan häntä, hänen äitinsä oli siinä suhteessa täysin hyödytön ja kukaan muu ei välittänyt hittojakaan hänestä. Draco oli raivoissaan isälleen, jonka syytä tilanne oli. Luciuksen pakkomielle Pimeyden Lordiin oli syynä siihen, että Draco nyt makasi tuntemattomissa raunioissa kärsien kovista kivuista. Joskus Draco epäili, että hänen isoisänsä oli ollut oikeassa pitäessään Luciusta heikkona ja epämalfoyimaisena. Todellinen Malfoy ei ikinä palvellut saatikka sitten palvonut ketään, ei kumartanut yhtäkään herraa. Ja Lucius ei edes ollut Pimeyden Lordin palvelija vaan oikeammin hänen orjansa.

Draco päätti käyttäytyä, kuten oikea Malfoy, eikä antaa Voldemortin pakottaa häntä rukoilemaan armoa tai palvomaan häntä sokeasti. Voldemort saattoi helposti tappaa hänet ilman, että hän voisi asialle mitään, mutta hän saattoi itse valita miten kuolisi. Ja hän tulisi kuolemaan kuten Malfoyn kuuluikin, pää pystyssä ja ylpeänä.

* * * * * * * * * * *

Dracon oli vaikea pitää päätöstään seuraavina viikkoina ja kuukausina. Hänen elämänsä oli puhdasta helvettiä ja kidutusta. Voldemort kidutti häntä ja piti häntä omana lelunaan. Vaikka Draco pystyi säilyttämään hieman ylpeyttään, hänen täytyi myös antaa hieman periksi. Hän oppi, että sarkasmi tai suora vastustus rankaistiin ankarasti ja julmasti ja että hänen ruumiinsa ei pystynyt kestämään rajaansa enempää. Hän oppi myös, että parannusrohdoilla ja –taioillakin oli rajansa. Ei niin, että hänelle olisi niitä kovin usein sallittu muutenkaan. Voldemort piti hänet elossa, mutta siinä se sitten olikin. Draco pohti, kuinka kauan hän pysyisi järjissään loputtoman kärsimyksensä keskellä.

Hän ei pelännyt pelkästään omasta puolestaan, vaan koko maailman puolesta. Hän oli tajunnut, että hänen vangitsijansa ei enää ollut järjissään. Voldemort oli täysin hullu. Hän oli älykäs, juonitteleva ja mahtava, mutta järkensä hän oli menettänyt jo aikoja sitten. Vaikka hän voittaisi sodan, hänen valtansa ei tulisi kestämään. Hänen palvelijansa tuhoaisivat hänet ja hänen valtakuntansa nopeasti. Valitettavaa oli, että siinä vaiheessa koko taikamaailma olisi jo ehditty tuhota. Kyse ei enää ollut pelkästä poliittisesta erimielisyydestä, josta oli ollut kyse vielä silloin, kun hänen isänsä oli liittynyt taisteluun vuosikymmeniä sitten.

Niin paljon kuin Draco halveksikin toista puolta ja sen naiiviutta, hänen täytyi olla yhtä mieltä eräästä asiasta. Voldemort oli pysäytettävä. Ei sen takia, että kyse olisi sodasta mustan ja valkoisen, hyvän ja pahan välillä. Draco ei edes uskonut hyvään tai pahaan, hän tiesi, että kaikki oli enemmän tai vähemmän harmaata. Vielä vähemmän sen takia, että jästit ja kuraveriset kärsivät Voldemortista. Voldemort oli pysäytettävä, jotta velhot voisivat selviytyä.

Malfoyt olivat vanhinta aristokratiaa. Kauan sitten oli ollut aika, jolloin kaikki valta taikamaailmassa oli ollut muutamien sukujen käsissä. Pitkään taikamaailmaa hallitsi muutamien mahtavien sukujen harvainvalta. Nämä mahtavat suvut omistivat lähes kaiken mitä taikamaailmaan kuului. Ja tietenkin Malfoyt olivat olleet tämän harvainvallan ytimessä. Aikojen kuluessa oligarki menetti enemmän ja enemmän valtaansa. Jästisyntyiset lisäsivät noitien ja velhojen määrää ja taikamaailmaankin syntyi uusi suuri keskiluokka. Vanha feodaalinen järjestelmä alkoi mureta. Jästisyntyiset nopeuttivat muutosta tuomalla jästimaalilmasta uusia outoja aatteita, kuten esimerkiksi demokratian, jonka mukaan kaikki olivat saman arvoisia. Ministeriön perustivat keskiluokkaiset suvut viemään eteenpäin näitä aatteita ja pian vanhat mahtisuvut ja heidän uskolliset vasallinsa jäivät vähemmistöön verrattuna kuraverisiin ja puhdasveriseen roskasakkiin, jotka vaativat itselleen parempia asemia ja paloja aristokratian omaisuudesta.

Siitä alkoi kilpailu vanhan aristokratian ja ministeriön välillä. Poliittinen valta ajautui enemmän ja enemmän ministeriön käsiin, mutta taloudellinen valta säilyi aristokratialla. Totta puhuen niin säilyi myös suuri osa taikavoimista. Suuri enemmistö noidista ja velhoista kykeni juuri ja juuri suoriutumaan helpoista jokapäiväisessä elämässä tarvituista taioista. Kaikki edistyneempi taikuus oli harvinaista rahvaan joukossa. Aristokratia taas piti tiukasti kiinni puhdasverisyydestään ja kyvyistään vaativampaan taikuuteen. Tietenkään tämä ei tarkoittanut, etteikö keskiluokastakin olisi löytynyt päteviä velhoja ja noitia, siellä heitä vain oli harvemmassa. Silti heillä oli niin suuri määrällinen ylivoima, että suuri osa parhaistakin oli nykyisin jo taustaltaan keskiluokkaisia.

Taistelu aristokratian ja ministeriön välillä oli hitaasti kääntynyt ministeriön eduksi ja Voldemort oli näyttänyt täydelliseltä käsikassaralta tämän tosiseikan muuttamiseksi. Tämä oli syy, miksi monet aristokratiasta olivat ensin antaneet Voldemortille tukensa. Esimerkiksi Lucius Malfoy ja monet muut lordit olivat luotsanneet vanhat ja luotetut vasallinsa Voldemortin joukkoihin. Draco pelkäsi, että nyt monet heistä olivat jo enemmän uskollisia Voldemortille kuin ikiaikaisille herroilleen ja liittolaisilleen. Voldemort oli päässyt riistäytymään aristokratian käsistä ja nyt oli korka aika pysäyttää hänet. Ja pysäytettävä hänet oli, vaikka se sitten vaatisi yhteistyötä kuraveristen, sekasikiöiden, jästienrakastajien ja ministeriön kanssa.

Tietysti kyseessä oli Dracolle myös henkilökohtainen kosto. Kukaan ei pelleillyt Malfoyn kanssa ilman rangaistusta. Draco oli valmis mihin tahansa tuhotakseen Voldemortin. Ainoa ongelma oli, että hän oli vankina, täysin Voldemortin armoilla ja häntä oltiin hitaasti kiduttamassa kohti järjen menetystä tai kuolemaa, kumpi nyt tapahtuisikin ensin ja hänellä ei näin ollen ollut mitään keinoja toteuttaa päätöstään ja tuhota Pimeyden Lordia.