Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 2. luku: Paluu Tylypahkaan
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: R tai K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Palaute on edelleen erittäin tervetullutta, joten olkaa kilttejä ja antakaa sitä, jos tämän luette. Muuten minä en edes saa tietää, onko kukaan tätä yleensä viitsinyt lukea, vai kirjoittelenko tätä vain omaksi ilokseni.

Paluu Tylypahkaan

Draco katseli elämää kuhisevaa asemalaituria hieman kiusaantuneena. Hän ei ollut ollut ihmisjoukoissa koko kesänä ja ihmisten paljous tuntui oudolta. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että hänellä oli kovia kipuja. Draco oli ollut yllättynyt ja iloinen saadessaan kuulla, että Voldemort päästäisi hänet takaisin Tylypahkaan seuraavaksi lukuvuodeksi. Hän oli nimittäin pelännyt, että ei koskaan pääsisi takaisin entiseen elämäänsä. Voldemort oli kuitenkin jättänyt jälkensä Dracoon. Hänet oli pahoinpidelty pahoin vielä edeltävänä iltana ja jäljet Voldemort oli taikonut pois näkyvistä. Hän ei kuitenkaan ollut parantanut Dracoa, joten kipu ei ollut hävinnyt mihinkään, ainoastaan todisteet pahoinpitelystä. Voldemort oli myös kertonut, että hän oli kironnut vammat niin, että ne parantuisivat mahdollisimman hitaasti ja aiheuttaisivat koko sen ajan tuskaa Dracolle, jotta hän muistaisi, kuka hänen Herransa oli. Pimeyden piirtoa häneen ei onneksi oltu piirretty. Voldemortin mielestä hän ei ollut sen arvoinen eikä hän myöskään halunnut pilata lempilelunsa kaunista käsivartta rumalla ja pysyvällä polttomerkillä. Jäljet Voldemortin omistuksesta olivat piirtoa isompia ja kivuliaampia ja Draco oli iloinen, että muut eivät voineet niitä nähdä. Hänellä ei ollut paljon jäljellä ja ylpeys oli hänen jäljellä olevista voimavaroistaan tärkein.

Se oli myös hänen tärkein aseensa. Hän tunsi luihuispolitiikan kuin omat taskunsa ja oli varma, että hänen asemansa joukonjohtajana tultaisiin haastamaan tänä vuonna. Hän oli aina perustanut oman asemansa isänsä asemaan ja varakkuuteen ja nyt Lucius oli molempien osapuolten inhoama ja halveksima ja edes Mafoyn varallisuus ei voisi Dracoa auttaa tuvan politiikassa. Hän oli siis täysin riippuvainen itsestään. Hänellä ei ollut jäljellä muuta, kuin oma älykkyytensä, taikavoimansa, juonikkuutensa, kaunis ulkomuotonsa ja ylpeytensä. Niiden avulla hänen pitäisi selvitä taistelusta, joka hänen asemastaan uudessa tilanteessa tultaisiin käymään. Draco tiesi, että niin kauan kuin hän näyttäisi vahvalta ja itsevarmalta, olisi muiden kynnys suoraan hyökkäykseen korkea. Mutta heti kun hän näyttäisi pienenkin merkin heikkoudesta, muut tulisivat susilaumana kimppuun. Jos niin kävisi, hän jäisi pahasti alakynteen jo puhtaan määrällisen ylivoiman edessä. Hänen paras mahdollisuutensa selviämiseen olisi se, että hän pitäisi päänsä pystyssä ja tekisi pikaisesti selväksi, että hän oli yhtä vahva kuin ikinä. Draco huokaisi ja lähti kävelemään kohti odottavaa junaa. Hänellä oli liittolaisia vakuutettavana, vihollisia peloteltavana  ja käskyläisiä käskettävänä.

* * * * * *

Päästyään junaan Draco ensin etsi Crabben ja Goylen. He olisivat helpoimmin vakuutettavat vanhat vasallit ja hän tulisi tarvitsemaan heitä käydessään läpi vaikeampia tapauksia. Ilman heitä Draco oli fyysisesti pahasti alakynnessä lähes ketä tahansa vastaan, sillä hän ei edelleenkään ollut kovin suurikokoinen. Hän oli keskimittainen ikäisekseen ja oli kesän aikana kasvanut useita senttejä, mutta hän oli edelleen hyvin hoikka. Malfoyn miehet kehittyivät usein fyysiesti melko myöhään ja Draco ei ollut poikkeus tästä säännöstä. Kuten Draco oli ajatellutkin, Crabben ja Goylen vakuuttaminen oli helppoa. He eivät olleet kovin älykkäitä ja he olivat vuosien myötä tottuneet tottelemaan Dracoa. Jos heillä olikin ollut kapinallisia aikeita, he unohtivat ne nopeasti, kun Draco alkoi komennella heitä yhtä itsevarmasti ja kopeasti kuin aina ennenkin.

Seuraavaksi Draco päätti etsiä rohkelikkojen kolmiapilan ja härnätä heitä hieman. Se oli parasta tehdä julkisesti, jotta kaikki näkisivät, että hän ei ollut menettänyt otettaan kesän aikana ja että hän oli edelleen yhtä itsevarma kuin ennenkin eikä tuntenut tarvetta piilotella. Tietenkin oli riskialtista uhkailla rohkelikkoja viime kevään junamatkan fiaskon jälkeen, mutta Draco oli melko vakuuttunut, että he eivät turvautuisi voimankäyttöön, jos Dracokin pidättäytyisi pelkässä suunpieksennässä. He tuskin halusivat joutua vaikeuksiin lukukauden ensimmäisenä päivänä. Silti Draco päätti, että ei menisi yhtään pidemmälle, kuin oli välttämätöntä, sillä hänen uskottavuutensa tuhoutuisi täysin, jos hän päätyisi taas kerran tajuttomana junan lattialle noiduttuna.

Draco ja hänen henkivartijansa löysivät rohkelikkokolmikon vaunuosaston. Siellä oli heidän lisäkseen Longbottom, pikku-Weasley ja muutamia muita oppilaita, joita Draco ei tuntenut.

"Terve, Potty, mikä ilo taas nähdä sinua pitkästä aikaa! Oliko sinulla miellyttävä kesä komerossasi? Vai vietitkö koko kesän nyyhkyttäen edesmenneen koirasi perään?" Draco aloitti varmoilla osumilla.

"Ala vetää, Malfoy", oli kaikki mitä Potter suostui vastaamaan. Draco pisti mieleensä, että Potter oli ilmeisesti aikuistunut kesän aikana ja näin ollen hän siirtyi palkitsevimpiin kiusaamiskohteisiin. Weasley oli aina varma nakki.

"Ja mitä sinulle kuuluu Weasel? Luuletko, että tänä vuonna selviydyt huispauksesta hieman paremmin? Oletko jo kehittynyt yhtä hyväksi pitäjäksi, kuin keskiverto ekaluokkalainen jästisyntyinen Puuskupuh tyttö?" Draco virnisti pahantahtoisesti.

"Entä mitä perheelle kuuluu? Ovatko veljesi jo kuolleet nälkään, sen säälittävän puotinsa kanssa?" Hän jatkoi. Ron muuttui kasvoiltaan punaiseksi ja Draco oli tutkivinaan häntä pitkään, kuin etsien jotain erikoista. Sitten Draco napsautti sormiaan ja oli ihmettelevinään: "Miten ihmeessä sinulla ei ole uutta äidin kutomaa villapaitaa päälläsi? Onko teidän perheenne talous jo niin kuralla, että hänellä ei ole varaa ostaa edes niitä jätelankoja, jotta saisit uuden paidan?" Perheen köyhyyteen viittaaminen, huispaus taitojen arvostelu ja muutama loukkaava huomautus perheestä saivat Weasleyn aina menettämään malttinsa, jos hänellä nyt sellaista oli ikinä ollutkaan, mikä oli melko kyseenalaista.

"Sinä senkin limanuljaska! MINUN isäni EI räydy parhaillaan Azkabanissa ja ainakin minun äitini välittää minusta tarpeeksi tehdäkseen minulle lahjoja. Sinun äitisi ei varmaankaan edes halua tavata sinua, enkä yhtään ihmettele!" Ron huusi naama paloauton punaisena. Draco virnisti ilkeästi. Weasley oli aina helppo ennakoitava. Myös Draco oli aikuistunut hieman, eikä enää ottanut itseensä äitiinsä kohdistuneista loukkauksista kuten joskus pari vuotta aiemmin. Weasley ei ikinä ymmärtäisi Dracon ja hänen äitinsä suhdetta, joten oli aivan turha suuttua tämän aivottomista loukkauksista. Ja loppujen lopuksi hän oli itse aloittanut äitien haukkumisen.

Rohkelikko ystävysten kolmaspyörä ( tai se hieman riippui siitä, miten asiaa tarkasteli) Hermione Granger oli vaikeammin loukattavissa, joten Draco päätti tyytyä helppoon ratkaisuun. "Ja mitä meidän rakas kuraverisemme, oletko jo opetellut kaikki tämän vuoden oppikirjat ulkoa? Olisi varmaan syytä, että ei kävisi niin kauheasti, että et saakaan jostain kokeesta yli täysiä pisteitä. Se olisi sinulle varmaankin maailmanloppu. Ehkä olisi parasta, jos ottaisit pienen stressiloman ja jättäisit Tylypahkan oikeille noidille ja velhoille."

"Etko sinä ole nyt hieman säälittävä, Malfoy?" Granger kysyi kulmakarvaansa kohauttaen pitäen samalla toisella kädellä raivokasta Ronia tämän istuimella.

Vilkaistuaan Weasleyn murhanhimoista ilmettä, Draco päätti jättää Longbottomin ja Pikku-Weasleyn loukkaamisen sikseen. Hän ei halunnut joutua Longbottomin kiroamaksi ja tämä oli melko arvaamaton vastalöydettyine kaksintaistelutaitoineen. Ja Pikku-Weasley oli joka tapauksessa Weasleyn pikkusisko, joten Weasley todennäköisesti raivostuisi lisää, jos Draco loukkaisi tyttöä. Hän oli myös kaikesta päätellen Potterin tulevaisuuden tyttöystävä, joten tämäkin voisi olla melko suojeleva tytön suhteen. Sitä paitsi hän oli jo saavuttanut tavoitteensa. Crabbe ja Goyle olivat takaisin vanhoilla poluillaan ja jo unohtaneet mahdolliset kapinalliset ajatuksensa. Hän oli myös näyttänyt kaikille, että hän oli kaikkea muuta kuin lopullisesti nujerrettu, vaan päinvastoin entisessä kunnossaan. Hän oli varma, että tieto tästä kulki jo läpi junan. Draco Malfoy aikoi taistella asemastaan luihuisten prinssinä kynsin ja hampain ja kaikki jotka olivat toivoneet pääsevänsä potkimaan kuollutta leijonaa, olivat erehtyneet pahasti.

* * * * * *

Dracon syksy oli melko tavanomainen. Aluksi oli ollut pieniä väärinkäsityksiä luihuisten nokkimisjärjestyksestä, mutta Draco kukisti kaikki kapinayritykset häikäilemättömästi ja nopeasti. Hän oli myös joutunut useammin jälki-istuntoihin kuin koskaan aiemmin, mutta kaikella oli hintansa ja muutamat jälki-istunnot olivat pieni hinta hänen asemastaan luihuisten hallitsevana prinssinä. Draco oli myös sekä hieman yllättynyt että ennenkaikkea huojentunut siitä, kuinka harva näytti edes tietävän hänen asemastaan Voldemortin poikahuorana. Ehkä kuolonsyöjävanhemmat eivät halunneet lastensa tietävän, että heidän Lordinsa oli viehättynyt kauniista nuorista pojista ja erityisesti eräästä aatelisesta blondista.

Draco tiesi, että hänen odotettiin tulevan joululomalla 'kotiin', mikä käytännössä tarkoitti Voldemortia ja hän oli kauhuissaan jo pelkästä ajatuksesta. Hän oli yrittänyt keksiä koko syksyn, miten hän pystyisi saamaan kostonsa, mutta oli tajunnut, että hän ei yksin pystynyt tekemään asioille mitään. Hän tarvitsi muita ihmisiä puolelleen. Vaikutusvaltaisia ja voimakkaita ihmisiä. Helpoin ja yksinkertaisin ratkaisu olisi liittyä jo olemassaolevaan vastarintaan, mutta olisi todella vaikea liittyä Dumbledoren puolelle. Vaikka hän unohtaisi kaiken periaatteellisen vastahakoisuutensa, niin käytännönkin esteet olivat suuria. Hän ei voinut vain kävellä Dumbledoren luokse ja ilmoittaa, että halusi osaksi vastarintaa. Häntä ei ikinä uskottaisi ja hän ei missään nimessä halunnut kertoa todellista tilannetaan vanhalle hölmölle. Ja sitäpaitsi, Draco ajatteli sarkastisesti, eihän hän edes voisi kävellä Dumbledoren puheille, kun hänellä ei edes ollut aavistustakaan, missä tämän kanslia mahdollisesti sijaitsi.

Professori Kalkarokselle olisi helppoa mennä puhumaan, mutta Draco ei tiennyt millä puolella hän oli. Hän oli ainakin ollut kuolonsyöjä, sen Draco tiesi varmasti. Hän tiesi myös, että Kalkaros oli vaihtanut puolta, mutta hän ei tiennyt oliko se ollut vain valhe, jonka avulla Kalkaros oli selvinnyt ministeriöstä Voldemortin katoamisen jälkeen. Kalkaros oli Voldemortin paluun jälkeen palannut tämän riveihin, mutta Draco ei tiennyt oliko Kalkaros todella Voldemortin puolella vai oliko hän mahdollisesti vakooja. Molemmista vaihtoehdoista kuiskittiin kuolonsyöjien kesken, mutta Voldemort tuntui luottavan Kalkarokseen. Dracon isä uskoi tai oli ainakin uskovinaan, että Kalkaros oli aidosti palannut, mutta Draco ei ollut niin varma. Draco oli aika varma, että Kalkaros ei halunnut luihuisistaan tulevan kuolonsyöjiä, mutta tämän Draco oli päätellyt vain pienistä vihjeistä ja kyse saattoi olla puhtaasti hänen omasta toiveajattelustaan. Tosiasia oli, että Draco ei tiennyt, kenelle Kalkaros oli uskollinen ja siksi hän ei voinut kääntyä tämän puoleen. Toinen ikävä tosiasia oli, että ei ollut ketään muutakaan, keneltä hän olisi voinut pyytää apua.

* * * * * *

Severus Kalkaros istui toimistossaan työpöytänsä ääressä ja tarkisti kuudesluokkalaisten taikaliemien esseitä. Hänellä oli suuria vaikeuksia keskittyä työhönsä ja se jos mikä oli hyvin poikkeuksellista hänelle. Normaalisti hän hallitsi mielensä lähes täydellisesti, eikä kärsinyt keskittymiskyvyttömyydestä tai muista vastaavista ongelmista. Nyt kuitenkin eräs hänen kuudesluokkalaisistaan vaivasi hänen mieltään. Draco Malfoy oli tuijottanut häntä koko oppitunnin ajan pulpetistaan ikään kuin miettien jotain hyvin tarkkaan. Ihan kuin miettien, voisiko hän luottaa opettajaansa vai ei. Kalkaros pelkäsi, että päätös oli ollut kielteinen. Hän tiesi, että nuori Malfoy tarvitsi kipeästi jonkun, johon voisi luottaa. Draco Malfoy oli pahoissa vaikeuksissa, jos liemimestarin tiedot pitivät paikkansa. Kalkaros myös arveli, että hän ei tiennyt kuin pintaa siitä, kuinka paha hänen kummipoikansa tilanne todella oli. Ja jo se, minkä hän tiesi, sai niskakarvat nousemaan pystyyn.

Valitettavasti liemimestari ei keksinyt mitään keinoa auttaa lempioopilastaan. Hän ei voinut edes puhua pojalle asiasta, ettei vaarantaisi peitetarinaansa. Ja niin tärkeä kuin nuori Malfoy olikin professorille henkilökohtaisesti oli aate ja uskollisuus Dumbledorelle vielä tärkeämpi. Silti hän ei voinut vain unohtaa koko asiaa ja antaa kummipoikansa kärsiä. Täytyi olla jokin keino auttaa poikaa.

Kalkaros nousi tuolistaan ja käveli rehtorin kansliaan. Kun hän astui sisään Dumbledore tervehti häntä ensin hilpeästi.

"On aina ilo nähdä sinua Severus. Mutta vaikutat huolestuneelta, poikaseni. Mikä tuo sinut tänne?" Rehtori kysyi huolen hiipiessä hänen ääneensä.

"Olen huolissani Draco Malfoysta. Pelkäänpä, että hänen tilanteensa on erittäin vaikea. Olen kuullut huhuja, mutta Pimeyden Lordi ei kerro minulle mitään suoraan. Todennäköisesti koska hän tietää minun välittävän Luciuksen pojasta aidosti." Kalkaros kertoi.

"Olet oikeassa. Huhut ovat huolestuttavia. Tiedät kuitenkin itsekin, että me voimme tehdä hyvin vähän hänen auttamisekseen, jos hän ei itse apua pyydä. Ja vaikka hän pyytäisikin, ovat kätemme sidotut. Niin ikävää kuin se onkin, meillä on hyvin rajoitetusti mahdollisuuksia auttaa kuolonsyöjien lapsia ja he joutuvat kärsimään vanhempiensa valinnoista ja teoista." Dubledore huokaisi surullisesti ja jatkoi. "Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, ei nuori Malfoy osoita mitään merkkejä, että hän haluaisi meidän apuamme. Ehkä hän on tyytyväinen asemaansa Voldemortin lähipiirissä. Hän todennäköisesti tulee nousemaan kuolonsyöjien arvojärjestyksessä nopeasti. Nyt hän on Voldemortin lemmikki ja hän on älykäs ja ovela sekä voimakas omilla ansioillaan. Eikä ole syytä unohtaa, että hän on Malfoy ja tulee olemaan Malfoyn lordi. Sillä on painoarvonsa vielä nytkin."

"Sinä et ymmärrä, Albus. Draco todellakin on Malfoy sormenpäitään myöten. Hän on enemmän Malfoy kuin hänen isänsä on ikinä ollut tai tulee ikinä olemaan. Hän ei ole kenenkään palvelija ja vielä vähemmän orja. Hän ei tule ikinä vapaasta tahdostaan kumartamaan kenenkään edessä. Ja nyt hän on pelkästään lelu Pimeyden Lordille." Kalkaros vastasi kärsimättömästi. "Luulen, että hänen oli jopa ennen viime kesää vaikea hyväksyä isänsä täydellistä alistumista ja alamaisuutta Pimeyden Lordille. ja nyt hän ei ole muuta kuin orja itsekään. Hän ei tule ikinä hyväksymään sitä ja hän tarvitsee apua päästäkseen vapauteen. Todennäköisesti hän myös janoaa kostoa ja on valmis uhraamaan kaiken sen eteen."

Kalkaros katsoi rehtoria silmiin ja sanoi: "Luulen, että Malfoy on valmis kääntämään takkinsa, mutta hänellä ei ole ketään, jolle voisi siitä puhua. Hän ei tiedä kenelle minä ole uskollinen, joten minulle hän ei voi puhua ja ketään muuta hänellä ei ole. Cissasta ei ole hänelle mitään apua nykyisessä kunnossaan. Päinvastoin Cissa on hänelle todennäköisesti vain lisätaakka."

"Voisitko sinä puhua Malfoylle hänen vaihtoehdoistaan ja tarjoutua auttamaan häntä?" Kalkaros pyysi hiljaisella äänellä.

"Tiedät hyvin, että en nauti yleistä kunnioitusta luihuistesi joukossa. En voi luvata sinulle, että Malfoy kuuntelisi minua." Dubledore varoitti nuorempaa miestä.

"Se on sitten hänen oma valintansa, mutta haluaisin antaa hänelle edes jonkinlaisen mahdollisuuden." Kalkaros myönsi.

"Hyvä on, Severus. Minä puhun hänelle. On ehkä parempi järjestää keskustelu näyttämään muiden silmissä joltakin kouluun liittyvältä, jottei poika joudu enää pahempiin vaikeuksiin, jos joku raportoi asian eteenpäin. Pyydän Minervaa lähettämään hänet luokseni, kun hän seuraavan kerran käyttäytyy huonosti. Olen varma, että en joudu odottamaan sitä kauan." Dubledore hykersi.

Kalkaros vastasi virnistyksellä ja sanoi: "Luulen, että olet oikeassa. Hän on ollut oikea maanvaiva koko syksyn. Ja tarkoitan nyt, että enemmän kuin tavallisesti ja sekin on jo ihan riittävän paljon. Enimmäkseen kyse on ollut luihuispolitiikasta. Hänen on täytynyt tukahduttaa kapinansiemeniä ennen kuin ne ovat karanneet hänen käsistään. Muut ovat vaikuttaneet hyvin innokkailta ryöväämään hänen valtaistuimensa, jos hän osoittaa pienintäkään merkkiä heikkoudesta."