Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 3. luku: Ratkaiseva päätös
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: R tai K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Ratkaiseva päätös

Minerva McGarmiva huokaisi katsellessaan luokkaansa. Luihuiset eivät ikinä olleet olleet hänen lempioppilaitaan, eikä hän yleensäkään pitänyt heistä suuremmin ja tämä luokka oli pahin kaikista. Luihuisten kuudes luokka oli tunnettu kyvystään aiheuttaa ongelmia, verenvuodatusta ja muita murheita koulun henkilökunnalle ja muille oppilaille. Ongelman ydin oli kaunis vaalea poika, Draco Malfoy, joka paitsi yllytti muita huonoon käytökseen, aiheutti itse ongelmia enemmän kuin koko Puuskupuhin ja Korpinkynnen tuvat yhteensä. Ja tänä vuonna hän oli pahempi kuin ikinä ennen. Hän kiusasi muita, oli epäkunnioittava opettajia kohtaan, häiritsi luokassa ja yllytti muitakin käyttäytymään huonosti.

Professori McGarmiva epäili, että professori Kalkaros ei suhtautunut asiaan tarpeeksi vakavasti. McGarmiva yksin oli lähettänyt pojan tuvanjohtajansa puheille ainakin kymmenen kertaa ja muut opettajat varmaankin lähes yhtä usein, mutta mikään ei muuttunut. McGarmiva ei viitsinyt edes laskea montako jälki-istuntoa hän oli pojalle antanut ja paljonko vienyt Luihuisilta pisteitä ja nyt oli vasta joulunalus. Hän oli yrittänyt kaikkia keinoja pojan kanssa, mutta mikään ei auttanut. Draco Malfoy oli täysin hallitsematon. Nyt rehtori oli pyytänyt häntä lähettämään pojan luokseen, kun tämä seuraavan kerran joutuisi vaikeuksiin. Rehtori halusi ilmeisesti puhua pojan kanssa jostain muusta, mutta McGarmiva todella toivoi, että rehtori puuttuisi myös pojan viime aikaiseen käytökseen ja että se myös auttaisi edes hieman.

McGarmiva oli valmis ensimmäisenä myöntämään, että hänen omat rohkelikkonsa olivat joskus hieman kurittomia, mutta tämä oli kokonaan toisen tason ongelma. Rohkelikkojan kujeet tehtiin huvin vuoksi ja ne olivat yleensä harmittomia tai sitten ne tehtiin hyvästä syystä ja oikeudenmukaisuuden vuoksi. Luihuiset taas yleensä ja Draco Malfoy erityisesti olivat vain katalia ja heidän temppunsa olivat kaikkea muuta kuin viatonta hauskanpitoa.

Professori McGarmivan ei tarvinnut odottaa kauan, että Malfoy käyttäytyisi huonosti. Poika oli paljon kiinnostuneempi Blaise Zabinin, Luihuisten kuudesluokkalaisista siedettävimmän, härnäämisestä kuin opiskelusta ja professori komensi hänet ulos luokasta ja ilmoittautumaan rehtorin kansliassa neljältä puhuttelua varten.

* * * * *

Draco oli erittäin hermostunut ja peloissaan odottaessaan tapaamistaan rehtorin kanssa. Hänellä ei todellakaan ollut varaa tulla erotetuksi koulusta. Tylypahka oli hänen ainoa turvapaikkansa. Ehkä hän oli mennyt hiukan liian pitkälle tänä syksynä. Draco toivoi koko sielustaan, että tämä olisi vain varoitus ja hänelle annettaisiin tilaisuus parantaa tapansa. Draco oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen jäädä Tylypahkaan. Hän oli valmis vaikka rukoilemaan armoa rehtorilta, jos se olisi välttämätöntä niin paljon kuin se loukkaisikin hänen herkkää ylpeyttään. Draco ei pitänyt siitä, että hänen kohtalonsa oli vanhan jästejä rakastavan hölmön käsissä. Erityisesti kun hänen isänsä oli riidellyt useasti tuon hölmön kanssa ja yrittänyt saada hänet jopa erotettua. Eikä Draco itsekään ollut pahemmin vaivautunut rehtoria mielistelemään, vaan hän oli ollut jopa suoraan epälojaali ja epäkunnioittava tätä kohtaan. Valitettavasti menneitä ei enää voinut muuttaa.

Kaikesta huolimatta Dracossa oli niin paljon Malfoyta, että hänen hätäännyksensä ei näkynyt yhtään ulospäin hänen astuessaan rehtorin kansliaan. Hän näytti itseasiassa tyyneltä ja hallitulta ja jopa hieman huvittuneelta. Dumbledoren mielestä se oli melko vaikuttavaa. Lucius oli opettanut poikansa läpikotaisin. Dumbledore ei halunnut edes ajatella Luciuksen käyttämiä opetusmenetelmiä. Hän tuskin pystyisi hyväksymään niistä yhtäkään. Malfoyden lastenkasvatustavat olivat aina olleet raakoja ja rehtorilla ei ollut mitään syytä uskoa, että Lucius olisi katkaissut tradition. Joskus Dumbledore huomasi miettivänsä, olisivatko asiat menneet paremmin, jos Luciuksen isä Marcus olisi poikennut Malfoyden perinteistä kasvattaessaan lapsiaan. Rehtorin kuuleman mukaan jopa Marcus itse oli lopulta myöntänyt, että hänen lapsensa eivät olleet kestäneet tapaa, jolla hän heitä kohteli. Tietenkin hän oli pitänyt sitä merkkinä lastensa heikkoudesta ja kelvottomuudesta kantamaan Malfoyn nimeä eikä merkkinä siitä, että hän oli ollut liian julma isä.

Dumbledore muisti edelleen elävästi päivän, jolloin Lucia Malfoy oli lopettanut itse oman elämänsä 16 vuoden iässä. Sen päivän jälkeen hänen kaksoisveljensä Lucius ei ollut enää ikinä näyttänyt herkempää ja haavoittuvaisempaa puoltaan kenellekään. Kaksoset olivat olleet epätavallisen läheiset, kuten Malfoyn kaksoset aina. Malfoyn ensimmäiset lapset olivat aina kaksoset, tyttö ja poika ja he muistuttivat toisiaan paljon. Kyse oli ilmeisesti jostain vanhasta taiasta tai kirouksesta. Toinenkin vanha kirous varjosti Malfoyden perhettä. Malfoyn lordilla saattoi olla vain yksi elävä poika kerrallaan. Aikojen kuluessa oli tämän vuoksi sitten tapahtunut muutamia lapsenmurhia, jos perillinen ei ollutkaan lordin mieleen. Uudesta perillisestä kun ei ollut toivoa niin kauan kuin edellinen eli. Todennäköisesti tämä vanha kirous oli silti estänyt vielä useampia veljesmurhia. Malfoyt olivat nimittäin intohimoisia ja kunnianhimoisia olentoja ja yleensä täysin häikäilemättömiä. Veljekset tuskin olisivat sietäneet toisiaan kovin hyvin. Tyttäriä Malfoyt saattoivat saada useita, mutta viimeisinä sukupolvina olivat Malfoyiden perheet olleet pieniä. Marcuksen kaksoissisarella oli vain yksi lapseton tytär, Lucia oli kuollut ja Draconkin kaksoissisar oli Dumbledoren tietojen mukaan kuollut synnytyksessä. He olivat syntyneet pieninä keskosina ja oli ihme, että edes Draco oli selviytynyt.

Ehkäpä Lucius ei olisi etsinyt Voldemortin luota lisää valtaa ja voimaa, jos hänen oma isänsä olisi ollut hieman armeliaampi poikaansa kohtaan. Se olisi säästänyt maailman monelta tuskalta. Vaikka Lucius Malfoy oli vain yksi kuolonsyöjä, hän oli yksi voimakkaimmista ja oli saanut monia seuraamaan itseään pimeyden puolelle. Dumbledore oli kuullut, että pojanpoikansa syntymän jälkeen Marcus Malfoy oli pitänyt tätä paljon malfoymaisempana kuin omaa poikaansa ja elätellyt pojanpoikansa suhteen suuria toiveita. Marcus oli kuitenkin kuollut pojan ollessa vasta viisivuotias. Hänen vaimollaan Pandoralla oli ollut hieman vaikutusta pojanpoikansa kasvatukseen kunnes hänkin oli kuollut Dracon ollessa kolmentoista. Pandoran ja hänen poikansa välit eivät kuitenkaan olleet olleet mitenkään lämpimät ja hän olikin elännyt Malfoyn vanhassa kartanossa, kun taas Lucius perheineen eli Malfoyden 'kaupunkitalossa', jota nykyisin yleensä tarkoitettiin, kun puhuttiin Malfoyn kartanosta. Vanhaan kartanoon viitattiin yleensä linnana silloin harvoin, kun siitä puhuttiin. Harva tiesi siitä paljoakaan ja vielä harvempi nykyisin elävistä oli siellä vieraillut. Draco lähetettiin silloin tällöin lapsena viettämään aikaa isoäitinsä luokse vanhaan linnaan, mutta Lucius ja Pandora tapasivat hyvin harvoin. Vaikka Lucius olikin itse kärsinyt kovin julmasta kasvatuksestaan, ei Dumbledorella ollut mitään syytä olettaa, että hän olisi ollut yhtään helläkätisempi isä omalle pojalleen vaan pikemminkin päin vastoin.

Dumbledore ravistautui irti ajatuksistaan ja keskittyi edessään seisovaan poikaan. Tulisi olemaan haasteellista tehdä minkäänlaista vaikutusta tähän nuoreen mieheen.

"Hyvää iltapäivää, Malfoy. Minä olen kuullut, että sinä olet viimeaikoina joutunut usein vaikeuksiin. Professori McGarmiva on aika käärmeissään sinun käytöksesi vuoksi ja samoin ovat muutkin opettajasi. Jopa professori Kalkaros myöntää sinun olevan melkoinen ongelmakimppu  tätänykyä ja hän yleensä aika pitkälle puolustaa luihuisiaan. Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että sinun käytöksellesi on tehtävä jotain. Haluaisitko ensin itse selittää, miksi olet käyttäytynyt kuten olet tänä syksynä?" Dumbledore aloitti nuhtelemalla poikaa tiukasti.

Dracon tempperamentti nosti päätään ja hän olisi halunnut tiuskaista Dumbledorelle mielipiteensä asiasta, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi kohteliaasti. "Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut ongelmia. Se ei ole ollut tarkoitukseni." Hän päätti olla vastaamatta kysymykseen käytöksensä syistä.

"Todellako? Jos niin on, olet todellakin onnistunut siinä erinomaisesti ihan ilman tarkoituksellisuutta. En halua edes tietää, mihin pystyt, jos ottaisit huononkäytöksen ja ongelmien aiheuttamisen tavoitteeksesi ja panostaisit siihen hieman suunnittelua." Dubledore puuskahti, mutta hänen oli vaikea peittää huvittuneisuuttaan ja hän pelkäsi, että hänen silmänsä tuikkivat. "Käytöksesi ei ole ollut hyväksyttävää. Neuvon sinua harkitsemaan ja muuttamaan sitä mahdollisimman pikaisesti."

"Kiitos neuvostanne, herra rehtori. Minä tulen harkitsemaan asiaa." Draco ei pystynyt enää estämään sarkasmin tihkumista ääneensä. Hänen kuuma tempperamenttinsa oli taas viemässä hänestä voiton. Vanhan miehen nuhteet ärsyttivät häntä. Hän oli kyllä pahoissa vaikeuksissa, mutta McGarmivan suututtaminen ei todellakaan ollut pahin niistä.

Mielessään Dumbledore kirosi, kuinka ei oikein ikinä ollut oppinut käsittelemään luihuisia kuten muita oppilaitaan. He olivat hänelle ikuisia arvoituksia. Dumbledore päätti käyttää toista lähestymistapaa. Suuttuneen ja täysin puolustuskannalle vetäytyneen pojan kanssa hän ei pääsisi eteenpäin. Pojan puolustusta ei myöskään pystyisi murtamaan keinoilla, joita rehtori olisi ollut valmis käyttämään, joten olisi parempi kokeilla muita lähestymistapoja. Ehkä suoruus ja myötätunto toimisivat paremmin.

"Olen kuullut joitakin erittäin hälyttäviä huhuja sinun kesästäsi Draco. Onko niissä mitään perää?" Rehtori kysyi pehmeästi.

Piru vieköön, tiesikö vanha hölmö todella aivan kaiken? Draco mietti. Hän ei vastannut kysymykseen millään lailla ja kieltäytyi katsomasta rehtoria silmiin. Dumbledore otti sen vastauksena ja myös lupana jatkaa.

"Me voimme auttaa sinua, poikaseni. Sinun ei tarvitse kärsiä isäsi teoista. Tylypahka voi suojella sinua ja kukaan ei enää pääse koskemaan sinuun. Sinun tarvitsee vain pyytää. Mutta jos et pyydä apua, jos et myönnä sitä tarvitsevasi, me olemme voimattomia sitä antamaan." Dumbledore jatkoi ystävällisesti. Hänen teki mieli koskettaa pojan olkaa lohduttaakseen, mutta hän ei uskaltanut. Malfoyt eivät ikinä olleet innokkaita hyväksymään kosketuksia ja tämä poika oli elänyt helvetillisen kesän ja oli todennäköisesti hyvin säikky kosketusten suhteen.

"Te ette ymmärrä. Jos minä pakenen, kärsii äitini seuraukset. Ja ne tulevat olemaan pahemmat kuin mitä hän pystyy kantamaan. Hänellä ei ole voimaa niiden kestämiseen." Draco vastasi lähes epätoivoisesti. Helppohan rehtorin oli käskeä häntä pyytämään apua, ei hän voisi ikinä ymmärtää Dracon tilannetta.

"Me voimme auttaa myös äitiäsi, jos hän niin haluaa" Dumbledore vastasi. "Etkä sinä edes ole vastuussa hänestä. Hän on aikuinen nainen ja jos muistan oikein niin myös melkoisen pätevä noita."

"Hän ehkä oli sitä jonain toisena aikana ja jossain toisessa paikassa, mutta nyt hän ei sitä enää ole. Hän ei pysty huolehtimaan itsestään, mutta hän ei myöskään tule hyväksymään apua teiltä. Hän ei ikinä petä tai hylkää isääni. Minä en myöskään voi pettää kumpaakaan heistä." Draco kertoi ja jatkoi vihaisena: "Ja minä en sitä paitsi tarvitse teidän apuanne. Minä selviän kyllä enkä tarvitse suojelua. Minä haluan vain kostoni."

"Miksi sinä ja äitisi olisitte uskollisia Luciukselle? Hän ei ole ikinä kohdellut teitä hyvin. Minusta tuntuu, että on asiallista sanoa, että hän on pahoinpidellyt teitä molempia kaikilla mahdollisilla tavoilla." Dumbledore kysyi. Hän ei ikinä pystynyt käsittämään, kuinka paljon väärin kohdistunutta lojaaliutta vanhimmista velhosuvuista löytyi.

"Minä olen, koska Lucius on minun isäni ja koska hän on Malfoyn lordi. Ja äitini on, koska Lucius on hänen aviomiehensä ja koska hän rakastaa isääni kaikesta huolimatta. Isäni on ehkä tehnyt muutamia virheitä, mutta se ei muuta mitään, ei varsinkaan minun velvollisuuksiani hänen poikanaan." Draco lähes huusi.

"En voi auttaa sinua pois tilanteestasi, jos et apuani halua. Mutta ehkä voin auttaa sinua saamaan kostosi." Dumbledore sanoi surullisena.

"Ja mitenkäköhän se onnistuisi?" Draco kysyi haastavasti.

"Et pysty lyömään Voldemortia yksinäsi, mutta voit auttaa meitä voittamaan hänet. Me tarvitsemme tietoa ja sinä voit todennäköisesti saada sitä. Olen varma, että Voldemortilla on suuria suunnitelmia sinun varallesi ja tulet kuulemaan paljon mielenkiintoisia asioita. Tietenkin sinun pitäisi olla erittäin varovainen ja silti se olisi hyvin riskialtista, mutta niin pystyisit kostamaan, jos sitä kerran haluat." Dumbledore ehdotti.

"Haluatteko te minusta siis vakoojan?" Draco kysyi nostaen samalla toista kulmakarvaansa hämmästyksen ja huvittuneisuuden osoituksena.

"Suoraan sanottuna kyllä." Vastasi vanha velho yrittäen löytää pojan kasvoilta vihjettä siitä, mitä tämän päässä pyöri.

"Minä harkitsen ehdotustanne. Olisitteko halunnut keskustella kanssani vielä jostain muusta?" Draco päätti keskustelun.

Rehtoria pojan komentelevuus ja nenäkkyys huvittivat hieman, joten hän ei viitsinyt oikaista poikaa vaan myöntyi ja sanoi vain: "Siinä kaikki. Voit mennä."

* * * *

Dracon paluu Tylypahkaan joululomalta oli vielä tuskallisempi kuin kesälomalta paluu. Hänen piti kerätä koko sisunsa ja ylpeytensä pystyäkseen edes kävelemään suorassa. Istuminen oli silkkaa kidutusta. Silti hän näytti samalta kuin aina. Ainoastaan tarkkasilmäinen katselija saattoi huomata pientä jäykkyyttä hänen liikkeissään. Osa hänen normaalista sulavuudestaan ja liikkeiden viehkeydestä puuttui. Hän oli jo tehnyt päätöksensä. Kukaan ei voisi häntä enää pelastaa, mutta kostonsa hän voisi vielä saada. Hän tarttuisi Dumbledoren tarjoukseen ja yrittäisi aiheuttaa Voldemortille niin paljon vahinkoa kuin mahdollista. Hän saattaisi olla viimeinen Mafoy, mutta piru vieköön hän ei suostuisi lähtemään täältä häväistynä. Voldemort saattoi tappaa hänet ja hänen sukunsa hänen mukanaan, mutta hän ei pystyisi täysin tahraamaan suvun ikivanhaa nimeä ja kaikkea, mitä se joskus oli merkinnyt. Edes Voldemort ei pystyisi nujertamaan ja omistamaan viimeistä Malfoyta täysin.

Kun Draco viimein oli takaisin Tylypahkassa, hän ainoastaan huolehti ensin tavaransa makuusaliinsa ja lähti sitten suoraan rehtorin puheille. Hän löysi Dumbledoren tämän omasta toimistosta.

"Harkitsin tarjoustanne jouluna. Minä suostun siihen. Minusta tulee teidän vakoojanna." Draco meni suoraan asiaan. "Ainoa ehtoni on, että jos kuolen ennen Voldemortia, hän ja koko maailma saavat tietää mitä tein."

"Olen iloinen päätöksestäsi, Draco ja voin luvata sen mitä pyydät, mutta haluaisin vielä tehdä selväksi, että meidän tarkoituksemme on pitää sinut hengissä. Me emme tee mitään kuoleella vakoojalla ja olisi muutenkin sääli heittää nuori ja lupaava elämä hukkaan. Saanko muuten kysyä, miksi haluat tulla meidän puolellemme? Minä aina luulin, että sinä todennäköisesti valitsisit toisin." Dumbledore sanoi.

"Eikö se nyt ole melko itsestään selvää? Minä haluan kostoni. Minua ei voi kukaan pelastaa ja todennäköisesti Pimeyden lordi tulee lopulta tuhoamaan minut, mutta en aio alistua siihen ilman taistelua. Minä olen Malfoy. Malfoyt eivät koskaan luovuta. Voldemort voi ehkä tuhota meidät, mutta hän tulee myös maksamaan siitä. Hän saa maksaa siitä, mitä hän on tehnyt isälleni ja äidilleni, ja siitä, mitä hän on tehnyt koko velhomaailman aristokratialle. Hän on tuhoamassa kaikkia vanhoja sukuja ja minun velvollisuuteni Malfoyn perillisenä on taistella vastaan. Tietenkin on olemassa myös se pikku juttu, mitä hän on tehnyt minulle. Kukaan ei tee Malfoysta leluaan ja huoraansa joutumatta siitä tilille, ei kukaan!" Draco lähes sylki sanat suustaan. Hän oli selvästikin raivoissaan joulun tapahtumista.

"Ymmärrän hyvin. Mutta minun täytyy neuvoa sinua miettimään vielä hieman syitäsi uudelleen. Kosto on erittäin kuluttava ja haavoittava elämäntarkoitus. Se tulee vielä todennäköisesti satuttamaan sinua pahasti tulevaisuudessa ja minä en toivoisi sitä. Mutta ymmärrän kyllä, miksi haluat kostaa. Ehkä me kuitenkin voimme vielä löytää sinulle jonkin hieman vähemmän tuhoisan syyn elää tulevaisuudessa. Nyt minun täytynee tyytyä tähän tilanteeseen." Dumbledore katsoi Dracoa hieman surullisesti ja yhtäkkiä hän näytti Dracosta hirveän vanhalta ja väsyneeltä.

Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana Dumbledore katseli käsiään uupuneen näköisenä. Sitten hän näytti kokoavan itsensä ja kysyi Dracolta: "Oletko kunnossa vai onko sinulle hoitoa kaipaavia vammoja?"

"On minulla muutamia vammoja, mutta ehkä ei ole viisasta parantaa niitä. Voldemort voi saada sen selville. Selviän kyllä ilman hoitoakin, jos se on välttämätöntä." Draco kertoi.

"Siinä tapauksessa menemme nyt heti saairalasiipeen ja Matami Pomfrey saa katsoa, miten hän osaa auttaa sinua. Keksimme sitten jonkin selityksen, jos se on tarpeen." Dumbledore vastasi. "Minä en halua, että kärsit turhaan täällä Tylypahkassa. Olet valinnut tien, joka tuo sinulle kyllä aivan riittävästi kipua ja kärsimystä muutenkin."

* * * *

Sairaalasiivessä:

"Sinuun on laitettu melko vahvoja salaus- ja peittoloitsuja, poika." Matami Pomfrey sanoi. "Luulenpa, että tarvitsen professori Kalkaroksen apua näiden kanssa. Minä käyn pyytämässä hänet tänne."

"Tarkemmin ajatellen minä olenkin täysin kunnossa. Ei ole mitään tarvetta vaivata professori Kalkarosta tämän asian takia." Draco sanoi hätäisesti.

"Rauhoitu, kaikki on kunnossa. Professori Kalkaros on meidän puolellamme. Hän se itseasiassa alunpitäen ehdotti, että puhuisin kanssasi." Dumbledore rauhoitteli hätääntynyttä poikaa.

"Hän sitten tosiaan vakoilee Voldemortia ja kuolonsyöjiä? Minä olen aina miettinyt sitä. Isäni on aina näyttänyt uskovan täysin professori Kalkaroksen uskollisuuteen Pimeyden lordille, mutta itse olen hieman epäillyt." Draco kysäisi uteliaana.

"Kyllä hän on ja on ollut jo pitkään. Voit luottaa häneen. On ehkä parasta, että toimit tulevaisuudessa hänen kauttaan. Hän myös opettaa sinulle kaikenlaista mitä tulet tarvitsemaan." Rehtori vastasi.

"Ehkä niin on parasta. Olisin onnellinen, jos mahdollisimman harva tietäisi minun statuksestani vakoojana. Huhut liikkuvat nopeasti ja jos yli kaksi ihmistä tietää salaisuuden, se ei todennäköisesti pitkään pysy salassa. Minusta olisi miellyttävää, jos Voldemort ei tietäisi minun pettävän häntä niin kauan kuin olen hänen lähistöllään." Draco sanoi hieman sävyttömästi.

"Älä huolehdi. Asemasi pidetään erittäin salaisena tietona. En halua yhtään enempää kuin sinäkään, että se vuotaa Voldemortin korviin." Dumbledore vakuutti.

Matami Pomfrey palasi professori Kalkaros mukanaan. Kalkaros näytti tavallistakin kalpeammalta. Dracosta näytti, että miehen silmissä oli hieman huolta hänen puolestaan, mutta hän ei ollut aivan varma. Miksi ihmeessä hänen synkkä professorinsa olisi huolissaan hänestä? Eihän hän ollut kenenkään huolen arvoinen.

Kalkaros antoi Dracolle muutamia taikajuomia ja niiden ja muutamien voimakkaiden loitsujen yhteisvaikutus pystyi hävittämään vammoja piilottavat salausloitsut. Matami Pomfrey henkäisi kauhuissaan ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. "Kuka voi tehdä mitään näin kauheaa pelkälle lapselle?" Hän huudahti vihaisena.

"Rauhoitu, Poppy." Dumbledore pyysi. "Tee mitä voit hänen auttamisekseen ja yritä lievittää hänen kipujaan. Sen jälkeen on parasta, että yrität unohtaa mitä näit. Älä ikinä kerro tästä kenellekään. Se on melko tärkeää."

"Minä en ole ikinä rikkonut salasswapitovelvollisuuttani, rehtori. Teidän ei tarvitse huolehtia siitä. Mutta minä todella haluaisin vaihtaa pari sanaa sen kanssa, joka on tehnyt jotain näin kamalaa tälle lapselle." Matami Pomfrey ilmoitti silmät rautaisen kovina. "Severus, olisitko kiltti ja toisit minulle vahvimpia kivunlievitysrohtojasi ja unijuomaa. Pelkäänpä, että minulla ei ole kaikkea tarvitsemaani täällä. En yleensä hoida näin vakavia vammoja."

"Tottakai, Poppy. Käyn katsomassa, mitä löydän." Kalkaros vastasi.

Kun Dracon vammat oli hoidettu ja sidottu ja hänet oli lääkitty, hän tunsi olonsa paremmaksi kuin aikoihin. Hän tunsi edelleen särkyä ja jomotusta, mutta se oli helppo kestää, kun kauheat viiltävät kivut olivat vihdoin poissa. Hän oli valmis nukahtamaan ja Matami Pomfrey toivottikin hänelle hyvää yötä ja lähti toimistoonsa. Miehet jäivät kuitenkin seisomaan pojan sängyn viereen ja katselemaan nukahtavaa poikaa. Kun Draco nukahti, hän oli tuntevinaan, että joku silitti hänen hiuksiaan, mutta hän ei ollut varma, oliko se vain unta.

Kalkaros ja Dumbledore seisoivat katsellen poikaa pitkään tämän jo nukahdettua ja molempien silmissä näkyi syvä murhe.