Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 4. luku: Seuraava kesä
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: R tai K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tein periaatepäätöksen, että en ala suomentelemaan OotP:ssa tulleita nimiä tai taikoja, kun niiden virallisia suomennoksia ei vielä tiedä. Occlumency on siis tässä tarinassa occlumencya jne. Tässä luvussa ei hirveästi tapahdu, vaan tämä on hieman välivaiheluku matkalla kohti tarinan seuraavia käänteitä.

Seuraava kesä

Dracon kevät sujui huomattavasti syksyä paremmin. Hän oli saannut varmistettua asemansa omassa tuvassaan, joten hän joutui turvautumaan huomattavasti harvemmin kiellettyihin keinoihin kevään aikana. Tästä seurasi selvästi vähentynyt jälki-istuntojen määrä. Myös hänen arvosanansa alkoivat parantua. Syksyllä hänellä oli ollut vaikeuksia keskittyä koulutyöhönsä, mutta jostain syystä päätös ryhtyä vakoojaksi oli rauhoittanut hänen mieltään ja koulukin sujui paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että hän ymmärsi täysin, että vakoojana toimiminen olisi hyvin vaarallista ja olisi epätodennäköistä, että hän selviäisi hengissä sodan loppuun asti.

Kevätlukukauden huipentuma oli viimeinen huispauspeli Rohkelikkoa vastaan. Ensimmäisen kerran Draco voitti Harry Potterin syöksyssä kohti sieppiä. Voitto oli ollut monta kertaa lähellä, mutta nyt hänen sormensa todella tavoittivat siepin ensimmäisinä. Dracon onnistumisen myötä Luihuinen voitti pelin ja samalla koko huispausmestaruuden. Tupamestaruus meni silti Rohkelikolle osaltaan Dracon vuoden aikana menettämän valtavan tupapistepinon vuoksi. Tästä tappiosta huolimatta se oli yksi Luihuisen parhaista keväistä moneen vuoteen.

Toukokuun lopulla Draco huomasi, että muut mulkoilivat häntä aamiaisella. Erityisesti rohkelikot näyttivät murhaavan vihaisilta. Dracolla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse ennen kuin Pansy Parkinson ojensi hänelle sen aamuisen Päivän Profeetan. Siinä se luki kissan kokoisin kirjaimin heti etusivulla. "Lucius Malfoy karannut Azkabanista: Nimekäs kuolonsyöjä pakeni vankilasta, ei kuolonuhreja." Voldemort oli siis viimeinkin antanut anteeksi hänen isälleen ja auttanut hänet pakoon. Hetken Draco ehti jo toivoa, että nyt kaikki palaisi ennalleen, mutta pian hän tajusi, että niin ei tulisi käymään. Hänen isänsä oli nyt lainsuojaton karkulainen täysin Voldemortin armoilla. Ministeriö metsästäisi häntä armotta ja sen vuoksi pako todennäköisesti aiheuittaisi vaikeuksia myös Dracolle ja hänen äidilleen. Draco saattoi vain toivoa, että Lucius olisi riittävän viisas pysyttelemään kaukana kartanosta. Ja ennen kaikkea, että hän välittäisi perheestään tarpeeksi niin tehdäkseen. Samalla kun ajatukset kiisivät vinhaa vauhtia hänen päässään, Draco piti ilmeensä huolellisesti neutraalina. Kukaan ei pystynyt päättelemään, mitä hän uutisesta ajatteli.

Kesäloma saapui Dracon mielestä aivan liian aikaisin. Kevät oli ollut melko huoletonta aikaa Dracolle ja hän tiesi hyvin, että kesä ei tulisi sitä olemaan. Aivan liian pian hän istui taas Tylypahkan junassa matkalla kohti Lontoota ja hänen henkilökohtaista helvettiään. Draco ei voinut estää itseään ajattelemasta kaikkea edessä olevaa kipua ja nöyryytystä. Hän myös pohti, istuisiko hän enää ikinä Tylypahkan junassa kuten nyt. Hän ei ollut edes varma, eläisikö vielä syksyllä ja vaikka eläisikin, mikään ei taannut, että Voldemort päästäisi hänet takaisin kouluun seuraavaksi vuodeksi.

Hän katseli sivusta koulutovereitaan, jotka odottivat innokkaina loman alkua ja huolettomia kesäpäiviä. Hän tunsi sisällään kateuden vihlaisun, mutta tukahdutti sen nopeasti. Itsesääli ei auttaisi nyt pätkääkään. Oli aika kasvaa lopulta aikuiseksi. Hänen elämänsä nyt vain oli tällainen ja sitä hänen täytyi sietää, jos yleensä aikoi elää. Vaihtoehtoja ei ollut. Niin yksinkertaista se oli. Hänen lapsuutensa oli nyt lopullisesti ohi ja sen asian kanssa oli syytä pärjätä. Tästä eteenpäin hän olisi vakooja, Malfoy hakemassa kostoaan. Hänen elämässään ei enää ollut tilaa lasten leikeille tai nuoruuden haaveille. Hän ei tulisi kokemaan ensirakkautta ja suurta teiniromanssia tai nuoruuden vahvoja ystävyyssuhteita, jotka jatkuisivat läpi elämän. Ne eivät kuuluneet hänen maailmaansa. Hänen maailmansa oli kova ja julma paikka ja siellä hänen täytyi selviytyä parhaan taitonsa mukaan ja olisi parasta unohtaa kaikki typerät unelmat, joita hän ennen oli elätellyt.

Katsellessaan muita, Draco tunsi itsensä kauhean vanhaksi ja väsyneeksi. Nostalgiakin nosti päätään ja Dracosta tuntui, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ansaitsivat hieman railakkaammat jäähyväiset. Ilkeä hymy nousi hänen kasvoilleen, kun hän keksi mitä tekisi. Hän haki Crabben ja Goylen mukaansa ja lähti kiusaamaan rohkelikkokolmikkoa. Hän ei päässyt alkua pidemmälle loukkauksissaan ennen kuin taikominen alkoi. Taas kerran hän päätyi tajuttomana junan lattialle muutaman kunnolla osuneen taian ja kirouksen jälkeen, mutta tällä kertaa se oli sen arvoista. Weasley tulisi sylkemään etanoita jonkin aikaa ja kestäisi pitkään ennen kuin Grangerin hiukset olisivat ennallaan. Potterillakin olisi jästisukulaisilleen paljon selitettävää verijuotikaissa, joita roikkui ympäri hänen kehoaan kymmeniä.

* * * * * * * * *

Dracon hämmästykseksi kesän pääsisältö olikin rankkaa opiskelua ja harjoittelua. Voldemort käytti häntä edelleen omaksi nautinnokseen miten tahtoi, mutta hän myös aloitti pojan koulutuksen pimeyden voimissa ja muussa hyödyllisessä. Draco oppi pimeyden voimista enemmän yhdessä kesässä kuin suurin osa ihmisistä tai edes suurin osa kuolonsyöjistä ikinä oppisi. Koulussa Draco oli selvästi keskitasoa parempi oppilas ja suorastaan loisti muutamissa aineissa. Pimeyden voimat näyttivät kuitenkin olevan hänen todellinen lahjakkuutensa. Hän oppi jopa yllättävän paljon sauvatonta taikuutta. Se johtui ehkä hänen sukunsa vanhasta ja puhtaasta velhoverestä. Malfoyt olivat loppujen lopuksi olleet velhoja jo paljon ennen kuin sauvoja oli edes keksitty ja he käyttivät edelleen hieman ikivanhaa taikuutta. Erityisesti he käyttivät sitä eräissä vanhoissa ja tärkeissä riiteissä, jotka suorastaan määrittelivät sen, mitä Malfoyt olivat ja edustivat ja auttoivat heitä säilyttämään voimansa. Malfoyden häät, hautajaiset ja lasten nimeämisseremoniat suorastaan tulvivat vanhaa taikuutta ja myös veritaikuutta, joka nykyisin luettiin useinmiten kokonaan pimeyden voimiin, vaikka se ei sitä alunperin ollut ollutkaan.

Pimeyden Lordi laajensi rivejään ja paljon uusia jäseniä liittyi Kuolonsyöjiin. Pimeydenpiirron sai vasta 18 vuotta täytettyään, mutta myös nuorempia oli silloin tällöin mukana helpommassa toiminnassa. Dracon ura oli nopeasti nousussa Pimeyden Lordin joukoissa ja häntä pidettiin jo Kuolonsyöjien nuorisosiiven johtajana. Voldemort myös otti häntä mukaansa tärkeisiin Kuolonsyöjien tapaamisiin ja kertoi hänelle paljon ajatuksistaan ja suunnitelmistaan yhteisten öiden aikana. Vakoojalle Dracon asema oli suorastaan ihanteellinen.

Pian oli jo edessä Dracon ensimmäinen varsinainen tehtävä Pimeyden Lordin joukoissa. Hän johti nuoret kumppaninsa pelottelemaan melko vähäisiä velhoja, jotka Pimeyden Lordi halusi tekemään jotain puolestaan. Muut tehtävät olivat samanlaisia. He pelottelivat heikompia velhoja ja noitia tai jästejä, huvittelivat uhkailemalla kuraverisiä ja satunnaisesti varastivat Pimeyden Lordin haluamia esineitä. Draco oli iloinen, että Voldemort piti häntä liian nuorena ja kokemattomana mihinkään vaativampiin tehtäviin. Nyt Dracon ei tarvinnut ylittää Dumbledoren ja Kalkaroksen hänelle asettamia rajoja. He olivat asettaneet ne, koska eivät halunneet hänen joutuvan Azkabaniin tai tekevän mitään, mikä olisi liian tuhoisaa hänen sielulleen, vaikka Dumbledore pystyisi hänet poissa vankilasta pitämäänkin.

Vaikeinta Dracolle oli oman inhonsa ja vihansa piilottaminen Voldemortilta. Kalkaros oli opettanut hänelle occlumencya ja hän oli oppinut nopeasti, mutta ei hän toki vielä mikään Kalkaroksen veroinen mestari ollut. Oli hyvin vaikeaa salata ajatuksensa, kun Voldemort kosketti häneen ja satutti häntä. Kyse ei ollut siitä, että Draco ei olisi aiemmin harrastanut seksiä, tai että ajatus vastentahtoisesta seksistä olisi ollut Dracolle uusi, sillä sitä se ei ollut. Hänen perheensä ja yhteiskuntaluokkansa piti seksiä lähinnä välineenä. Välineenä, jonka avulla pystyi saamaan erilaisia hyötyjä ja josta siinä sivussa toki sai nauttiakin, mutta jonka harrastamiselle nautinto ei ollut mikään edellytys. Tämän vuoksi Dracoa ei edes lapsena oltu erityisen aktiivisesti suojeltu vanhempien ystävien päällekarkauksilta. Lucius oli pitänyt niitä lähinnä hyvinä oppituntina seksistä pojalleen ja Narcissa tuskin oli ikinä edes mitään huomannut. Draco oli biseksuaali kuten monet muutkin hänen sukunsa miehistä. Se oli heiltä oikeastaan odotettua, sillä niin tärkeän aseen kuin seksin käytön rajoittamista vain yhteen sukupuoleen olisi pidetty tuhlauksena ja typeryytenä. Draco ei myöskään ollut seksikumppaneidensa kohdalla erityisen nirso ja hänellä oli niitä paljon, kuten niin monilla muilla Malfoyn ja muun korkean aatelin miehillä ennen häntä. Silti Voldemortin vuoteen jakaminen oli Dracolle vaikeaa. Draco saattoi seksin aikana vain yrittää kuvitella, että Voldemort oli joku toinen, mikä teki seksistä hieman siedettävämpää. Tosin sekin auttoi vain satunnaisesti, sillä Voldemortin mieltymykset olivat hyvin eksoottisia ja loppujen lopuksi jopa Malfoyn kyvyllä käsitellä riettautta oli rajansa. Tosin eipä Dracolla hirveästi ollut muitakaan vaihtoehtoja kuin kestää.

* * * * * * * * *

Kun kesälomaa oli kulunut muutama viikko, Draco tapasi Kalkaroksen luovuttaakseen ensimmäisen kerran keräämiään tietoja. He olivat sopineet, että Draco lähettäisi kiireelliset tiedot tarkoin koodattuina yleisillä postipöllöillä ja vähemmän kiireelliset saisivat odottaa, kunnes Kalkaroksen ja Dracon olisi mahdollista tavata. Oli tärkeää, että Kalkaroksen mahdollisesti paljastuessa Dracon osuus pysyisi kuitenkin salassa, joten Draco ja Kalkaros eivät voineet tapailla kovin usein tai avoimesti. Se, että Kalkaros oli Dracon kummisetä, auttoi selittämään heidän satunnaisia tapaamisiaan ja samoin se, että Draco sai Kalkarokselta Herransa käsittelyjen jäljiltä parantuakseen tarvitsemiaan taikajuomia. Vaikka nämä seikat antoivatkin heille hyvän syyn pitää yhteyttä, he olivat tarkkoja, että heitä ei nähtäisi liian usein yhdessä. Tällä kertaa he tapasivat Malfoyn kartanon puistossa ja Narcissa oli turvallisesti unten mailla joka iltaisen taikajuoma ja huume annoksensa jäljiltä.

Dracon tilanne inhotti Kalkarosta suuresti. Hän itse hyväksyi elämänsä vakoojana ja siihen liittyvät vaarat ja varjopuolet, mutta hän ei olisi halunnut kummipoikansa elävän samanlaisessa tai vielä pahemmassa helvetissä. Se ei todellakaan ollut sellaista elämää, jota kukaan toivoisi ihmisille, josta välitti. Eikä hän oikeastaan voinut tehdä mitään Dracon hyväksi. Hän ei osannut edes lohduttaa poikaa. Ja vaikka hän olisi osannutkin, hän ei olisi sitä uskaltanut tehdä. Lohdutus oli asia, johon Dracolla ei ollut varaa. Hänen täytyi pysyä koko ajan tarkkana, eikä hän voinut rentoutua hetkeksikään tai hän olisi pian pahoissa vaikeuksissa.

Draco yritti lievittää mentorinsa huolia ja sanoi: "Kaikki on ihan hyvin, kunhan tieto asemastani vakoojana ei vuoda Killasta. Voldemort ei epäile minua nyt, eikä herkästi alakaan epäillä. Hän uskoo omistavansa minut ja hänelle olisi henkilökohtainen epäonnistuminen, jos osoittautuisin epäluotettavaksi. Hän ei halua myöntää, että hän voisi epäonnistua, joten niin kauan kun petturuudestani ei ole varmoja todisteita olen epäilysten yläpuolella. Äläkä muutenkaan ole huolissasi minusta, minä pärjään kyllä. Minä olen jo tottunut häneen, eikä hän edes satuta minua niin usein nykyään. Ole kiltti, äläkä huolehdi minun takiani, minä en tosiaan ole sen arvoinen."

"Älä ole naurettava. Tottakai sinä olet huolehtimiseni arvoinen ja paljon enemmän. Minä en todellakaan pidä tästä. En haluaisi, että joudut sietämään tällaista elämää, mutta vaihtoehdot ovat valitettavan vähissä. Muista kuitenkin, että voit koska tahansa tulla Tylypahkaan tai Killan päämajaan hakemaan turvapaikkaa ja me pidämme huolta siitä, että Pimeyden Lordi ei enää pääse käsiksi sinuun. Älä ikinä unohda sitä ja jos tilanne käy liian vaikeaksi, niin ole kiltti ja tule meidän luoksemme." Kalkaros saarnasi ja jatkoi: "Ja muista, että äitisi ei ole mikään syy olla tulematta. Hän ei haluaisi sinun uhrautuvan itsensä takia. Sitä paitsi hänestä on enää vain kuoret jäljellä, joten hän ei edes ole sinun uhrauksesi arvoinen. Oikea Narcissa Musta on hirttänyt itsensä hitaasti hengiltä ja jäljelle jäänyt kuori ei ole sinun arvoisesi. Tiedän, että tämä on karkeasti sanottu, mutta minä tunsin oikean Cissan joskus kauan sitten ja tiedän, että se nainen ei olisi ikinä halunnut lapsensa uhrautuvan hänen puolestaan."

"Hän on arvokas minulle!" Draco tiuskahti. "Ja minä olen vain käytettyä ja pilalle mennyttä romua, joten älä puhu minulle mitään minun arvostani. Saatan ehkä olla Killalle arvokas vakooja, mutta ihmisenä olen vain halpa huora."

"Minä en kuuntele tuollaisia puheita. Sinä olet hyvin kallisarvoinen juuri tuollaisena kuin olet ja mitään mitä Voldemort sinulle tekee, ei voi muuttaa sitä." Kalkaros vastasi. "Lupaa minulle, että et ota turhia riskejä ja että pidät huolta itsestäsi, etkä anna Voldemortin uskotella sinulle, että olet arvoton. Jos alat ajatella niin, annat hänen voittaa ja sitähän sinä et halua!"

Sanottuaan tämän Kalkaros katsoi Dracoa pitkään vaativasti silmiin, kunnes hän näki Dracon antavan periksi. "Minun täytyy mennä nyt. Draco, pidä huolta itsestäsi ja ole varovainen. Me näemme taas parin viikon päästä."

* * * * * * * * *

Feeniksin Kilta kokoontui sinä kesänä usein. Sota oli täydessä käynnissä ja vielä nytkin, kun ministeriö oli mukana siinä, Kiltaa tarvittiin. Ministeriö ei ollut täysin luotettava. Siellä oli takuulla useitakin Voldemortin vakoojia ja Killalla oli paljon salaisuuksia, jotka eivät saaneet vuotaa vastapuolelle. He siis antoivat pääosan saamastaan tiedostaan ministeriölle, mutta olivat hyvin hiljaa tavoista, joilla se oli hankittu. Kilta teki myös omia tarkoin valittuja taktisia iskujaan käyttäen hyväkseen luottamuksellismpia tietojaan ja ministeriö oli sallinut sen. Killan jäsenistön luotettavuudesta oltiin hyvin tarkkoja ja valinta oli tiukkaa. Silti heidän toisen vakoojansa henkilöllisyys oli tiukasti varjeltu salaisuus Killan sisälläkin. Vain Kalkaros ja Dumbledore tiesivät Dracon henkilöllisyyden. Muut Killan sisäpiiriläiset olivat hieman loukkaantuneita siitä, että vakoojan henkilöllisyyttä ei heille kerrottu, mutta Dumbledoren mielestä niin oli parasta.

Killalla oli kokous taas Kalkaroksen ja Dracon tapaamista seuraavana päivänä. Kalkaros kertoi muille Dracolta saamansa tiedot. Se oli sitä tavallista, Voldemort suunnitteli useita iskuja seuraaville viikoille. Kalkaros suositteli, että he torjuisivat vakavimman iskuista, joka tehtäisiin erästä uskollista ministeriön työntekijää ja hänen perhettään vastaan. Tämä Wilhelm Bellstriker oli juuri muutama viikko aiemmin kieltäytynyt Voldemortin käskystä luovuttaa tämän haluamia tietoja ja kostoiskua tästä hyvästä olikin jo osattu pelätä. Bellstrikerit olivat vanhaa hyvää Korpinkynteläistä perhettä ja ehdottomasti Valon puolella. Olisi helppoa saada Valon vastaisku näyttämään siltä, että Voldemortin uhkausten jälkeen perheen turvatoimia olisi kiristetty ja sen vuoksi Kuolonsyöjien isku onnistuttaisiin torjumaan. Kuolonsyöjät eivät osaisi epäillä vuotoja omalta puoleltaan, vaikka Bellstrikerin taloa suojeltaisiinkin. Kalkaros ehdotti, että he estäisivät myös toisen iskun, jossa sekä hän että Killan toinen vakooja olisivat mukana. Kun isku ehkäistäisiin niin, että yksikään kuolonsyöjä ei jäisi kiinni, se olisi omiaan lisäämään vakoojien luottoa Pimeyden puolella. Muut suunnitellut iskut eivät olleet niin vakavia, että ne olisivat välttämättä vaatineet toimenpiteitä ja näin ollen ne oli parasta jättää rauhaan. Jos Kilta tuntuisi tietävän liikaa Voldemortin suunnitelmista, se asettaisi vakoojat suureen vaaraan tulla paljastetuiksi.

Osa Killan jäsenistä oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen Kalkaroksen esitykseen.

"Me olemme sodassa! Miksi ihmeessä meidän pitäisi sallia vihollisen hyökkäyksiä, jos voimme estää ne? Ja miksi emme pidättäisi kaikkia kuolonsyöjiä, jotka voimme? Mitä vähemmän heitä on sen parempi." Vauhkomieli narisi.

"Totta puhut, voisimme saada monia lukituksi Azkabaniin, jos tekisimme vastahyökkäykset kaikkiin suunniteltuihin iskuihin. Voisimme saada jopa Lestranget tai Malfoyn vangituksi." Tonks myönteli.

"Ja kuinkahan kauan kuvittelet heidän mahdollisesti pysyvän Azkabanissa nyt kun ankeuttajat ovat poissa?" Kalkaros huokaisi kyllästyneesti.

"Viime kerralla Malfoy oli vankilassa vuoden ennen kuin hän onnistui karkaamaan ja nyt pystyisimme pitämään hänet kauemmin." Tonks väitti.

"Kuvitteletko sinä todellakin, että Lucius Malfoy pysyi Azkabanissa meidän vartijoidemme ansiosta? Että Pimeyden Lordi ei olisi pystynyt vapauttamaan häntä aiemmin? Hän pysyi siellä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Voldemort halusi antaa hänelle oppitunnin, ei mistään muusta syystä. Läksy on nyt annettu ja ehkä jopa opittu ja jos Malfoy pidätettäisiin uudestaan, hän olisi vapaalla jalalla muutamassa päivässä." Kalkaros kertoi ääni halveksuntaa tihkuen. "Mitä pahaa minä olen oikein tehnyt ansaitakseni sen, että joudun tekemään taistelusuunnitelmia rohkelikkojen kanssa? Sen on täytynyt olla jotain todella kamalaa. Teillä ei ole hajuakaan suunnittelusta, vehkeilystä tai strategiasta. Ymmärrättekö te edes kuinka elintärkeää meidän tiedustelutietomme Kuolonsyöjien toimista on? Ymmärrättekö te, että meillä on vain kaksi vakoojaa Pimeyden Lordin riveissä, hänellä on kymmeniä ministeriössä?  Sodasta tulee pitkä, eikä meillä ole varaa menettää tietolähteitämme vielä. Jos menetämme ne, emme todennäköisesti saa tilalle uusia. Pimeyden Lordi sen sijaan pystyy helposti rekrytoimaan uusia vakoojia. Ettekö te ymmärrä, että jos käytämme kaiken meillä olevan tiedon, he huomaavat vuodon välittömästi? Pettureiden etsintä Pimeyden Lordin menetelmillä ei kestä kauan."

Kalkaros mulkaisi turhautuneena ympärilleen ja jatkoi: "Te ajattelette, että koska heillä on erilaiset poliittiset mielipiteet, he ovat paitsi läpeensä pahoja myös tyhmiä. Voitte ajatella heitä pahoina, jos välttämättä haluatte, se ei minua haittaa, mutta älkää erehtykö pitämään heitä tyhminä, koska sitä he eivät ole. He ovat älykkäitä, juonikkaita ja he ovat kurinalaisia. Jos me toimimme rohkelikkomaisesti ja syöksymme pää edellä teosta tekoon, me tulemme häviämään. Kurinalaiset ja suunnitelmalliset armeijat ovat aina lopulta voittaneet sodat, vaikka vastapuoli olisi kuinka rohkea ja täynnä taitavia yksittäisiä taistelijoita. Tämä on sotaa eikä mitään lasten leikkiä tai satua, jossa rohkein, oikeamielisin ja kaunein voittaa aina lopulta pahan. Jopa heidän pahuutensa on hieman kyseenalaista. Heillä on oma totuutensa, meillä omamme ja he uskovat omaan totuuteensa siinä missä me omaamme. Sodissa voittajan totuudella on tapana jäädä vallitsevaksi ja lopulta ei kukaan mitään muuta totuutta muista olleen olemassakaan."

Tässä vaiheessa Dumbledore katsoi viisaaksi puuttua keskusteluun ja katkaista riidan ennen kuin se ehti täyteen vauhtiinsa. Hän antoi tukensa Kalkaroksen toimintasuunnitelmalle ja muut taipuivat hänen tahtoonsa.

Killan onnistui pelastaa Bellstrikerin perhe ja pelottaa tiehensä jästejä kiusannut porukka, jossa kalkaros ja Dracokin olivat mukana. Tästä huolimatta monet Killan jäsenet olivat hyvin epäileväisiä nimetöntä vakoojaansa ja hänen tietojaan kohtaan.