Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 5. luku: Puolten valinta
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: R tai K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Authors Note: Kuten sanottua, tämä tarina on alunperin kirjoitettu englanniksi ja mietin suomentaessani, pitäisikö minun hieman muuttaa tarinaani tässä luvussa. Valinta, joka englanniksi kirjoittaessani tuntui hieman kornilta, tuntuu suomeksi kirjoitettaessa aika paljon enemmän kornilta ;-) Päätin kuitenkin pysyä alkuperäisessä versiossa ja väistellä sitten mätiä tomaatteja suosiolla. Käännän tähän nyt suoraan alkuperäisen Authors Noteni:

"AN: Hyvä on, myönnetään, olen hieman halpahintainen tässä, mutta meillä on hyvin vähän canonia Malfoyden alkuperästä ja vaaleilla ihmisillä nyt vain usein on esi-isiä pohjoisesta. Olin päättänyt käyttää jonkinlaista 'suvun voimien lähdettä tai keskittymää' ja jostain syystä pidän enemmän yhdestä kivestä, kalliosta tai yksittäisestä puusta tällaisena keskittymänä kuin lehdosta, joka varmaankin olisi länsieurooppalaisempi tapa. Malfoyn Linna on sitä paitsi karulla saarella, joten lehto olisi hieman epäuskottava. Joten minun tarinassani Malfoyden voimat keskittyvät yhteen kiven murikkaan. Käytän siitä sanaa 'Seita', koska se on sana jolla vastaavia 'kivi idoleja' (=suora käännös, vaikkakaan seidat eivät aina ole kiviä) kutsutaan täällä. Lisäksi seita on minusta mahdottoman kaunis sana ja koska minä olen tämän tekstin kirjoittaja, voin oikeastaan kutsua luomuksiani miksi haluan."


Puolten valinta

Sota jatkui entiseen malliin. Kuolonsyöjät tekivät iskujaan ja ministeriö ja Feeniksin Kilta yrittivät estää niitä ja tekivät vastaiskuja. Mitään ratkaisevaa käännettä ei sodassa kuitenkaan tapahtunut. Kesä kului nopeasti ja pian lapset olivat taas Tylypahkan junassa matkalla kohti koulua. Dracokin oli paikalla. Hänen kesänsä oli ollut paljon siedettävämpi, kuin mitä hän oli pelännyt sen alkaessa. Toki hän oli edelleen Voldemortin seksilelu ja joskus se oli vaikeaa ja kivuliasta, mutta Pimeyden Lordi kuitenkin kohteli häntä nykyisin hieman paremmin ja Draco myös tunsi syvää tyydytystä omasta petturuudestaan tätä kohtaan, mikä myös auttoi hiukan. Hän ei vielä ollut saanut kostoaan päätökseen, mutta se eteni oikein mainiosti.

Siinäkin suhteessa asiat olivat paremmin kuin ennen, että Dracon isä ei enää uskaltanut koskea poikaansa, joten Draco oli turvassa hänen pahoinpitelyiltään ja niin oli jossain määrin myös hänen äitinsä. Valitettavasti se ei enää tuntunut auttavan hänen äitiään. Narcissa oli vajonnut entistä syvemmälle taikajuomien, pillereiden ja viinan luomaan mielikuvitusmaailmaansa. Hän myös ikävöi Luciusta. Draco ei voinut käsittää, miten hänen äitinsä saattoi yhä rakastaa hänen isäänsä kaikkien kammottavien pahoinpitelyiden täyttämien vuosien jälkeen.  Mutta Narcissa rakasti ja ikävöi suuresti aviomiestään, joka harvoin vieraili Malfoyn kartanossa. Lucius piilekseli joko Voldemortin kulloisessakin päämajassa tai sitten vanhassa Malfoyn kartanossa tai Malfoyn linnassa, kuten sitä usein kutsuttiin. Uudemmassa kartanossa, jossa Narcissa ja Draco asuivat, Lucius kävi ainoastaan joskus harvoina öinä, koska aurorit pitivät taloa silmällä.

Luciuksen ja Dracon välit olivat hieman kankeat. Lucius ymmärsi Dracon tilanteen olevan hänen omaa syytään, joten hän ei voinut syyttää Dracoa siitä. Lucius ei ollut tyytyväinen tilanteeseen ja oli huolissaan perillisensä puolesta. Hän ei kuitenkaan voinut asialle mitään ja hänellä ei ollut aikomustakaan pyytää aiheuttamaansa tilannetta anteeksi. Malfoyn herrat eivät yksinkertaisesti pyydelleet anteeksi, eivät edes omiltaan. Sitä paitsi anteeksipyynnöt eivät muuttaneet mitään. Hän oli tehnyt valintansa ja joutuisi kantamaan sen seuraukset. Samoin joutuisi hänen poikansa, vaikka hänellä ei ollut osaa eikä arpaa noihin valintoihin. Mutta sellaista elämä nyt vain oli ja hänen poikansa oli aika oppia hyväksymään se.

Junassa Draco kyllästyi kuuntelemaan viimeisen vuoden luihuisten laveretelua ja lähti vaeltelemaan pitkin junaa. Tylypahkan junassa kaikki vaikutti olevan ennallaan. Mukana oli hermostuneita ensiluokkalaisia, heitä ylimielisesti katselevia toisluokkalaisia ja hyväntuulisia vanhempia lapsia. Paluu Tylypahkaan oli aina mieluinen tapaus suurimmalle osalle oppilaista. Vaikka se tarkoittikin uutta kouluvuotta, oppitunteja ja tiukkaa kuria ja opettajia, se tarkoitti myös ystävien tapaamista, huispausta ja kaikkea kivaa. Tämä olisi Dracon viimeinen vuosi. Hän oli jo paljon vanhempi kuin ikävuotensa ja paljon kouluelämän viehätyksestä oli karissut, mutta silti hänestä oli mukavaa palata takaisin. Tylypahka oli edelleen hänen turvapaikkansa ja paikka, jossa hän pystyi hengittämään hieman vapaamminen, paikka, jossa hän saisi levätä.

Draco törmäsi unelmatiimiin junan käytävällä. Hän huomasi heti, että Potterilla ja Grangerilla oli johtajapojan ja –tytön merkit kaavuissaan. 'Onpa yllätys', hän ajatteli ja irvisti, 'kultapoika ja kuraverinen ovat uudet johtajaoppilaat, kuka olisi osannut arvata.' Granger tosin oli todennäköisesti ansainnutkin johtajatytön aseman, mutta Potter ei takuulla ollut koulumenestyksen suhteen paras poika ja hän oli ollut vuosien kuluessa lähes yhtä monessa jälki-istunnossa kuin Dracokin. Ja se tarkoitti todella montaa. Mutta hän oli Suuri Kultainen Rohkelikko Sankari, joten tottakai hän oli myös johtajapoika.

"Huomasitko, että Hermione ja Harry ovat uudet johtajaoppilaat? Nyt et voi enää tehdä mitä haluat ilman seuraamuksia. Jos edes ajattelet sääntöjen rikkomista, olet tästä eteenpäin jälki-istunnossa." Weasley pilkkasi.

Draco ei vaivautunut vastaamaan. Hän ainoastaan hymyili sarkastisesti rohkelikoille ja jatkoi matkaansa eteenpäin.

Rohkelikko kolmikko katseli häneen peräänsä kummissaan.

"Mikä ihme hänet on muuttanut?" Hermione ihmetteli ääneen. "Tuo ei ollut tavallista Malfoyn käytöstä."

"Ehkä hän pelkää teitä. Te olette nyt johtajaoppilaat ja ehkä hän pelkää joutuvansa vaikeuksiin. Tai ehkä hän ei vain keksinyt mitään ilkeätä vastausta." Ron ilakoi.

"Älä ole naurettava. Malfoy istui viime vuonna kymmenissä jälki-istunnoissa ja suurimman osan niistä hän otti ihan tieten tahtoen. Jälki-istunnoilla ei ole mitään vaikutusta häneen ja sen kovempia rangaistuskeinoja ei Tylypahkassa käytetä." Hermione tuhahti.

"Ja hän on jo syntymästään asti ollut niin ilkeä, että hänellä on aina takuulla ainakin tusina ilkeitä kommentteja valmiina mihin tahansa tilanteeseen." Harry myötäili.

"Ehkä hänellä oli jotain muuta mielessään tai ehkä hän on jopa aikuistunut pikkuriikkisen." Hermione ehdotti.

"Vaikea uskoa. Mutta miksi ihmeessä me puhumme Malfoysta? Meillä on varmasti parempaakin puhuttavaa. Miten te luulette käyvän huispauksessa tänä vuonna?" Ron vaihtoi puheenaihetta.

* * * * *

Pian koulun alkamisen jälkeen rehtori pyysi Dracon toimistoonsa. Myös Kalkaros oli siellä, kun Draco saapui paikalle.

"Mukava nähdä sinua Malfoy. Kuinka koulu on lähtenyt käyntiin? Huomasin suureksi ilokseni, että et ole saanut tähän mennessä yhtään jälki-istuntoa tänä vuonna." Vanha rehtori aloitti silmät tuikkien.

"Senkö takia halusitte tavata minut? Jos asia häiritsee teitä, voin helposti korjata tilanteen. Minulla on huomenaamulla kaksoistunti muodomuutoksia. Olen varma, että pystyn hankkimaan sieltä ainakin kaksi tai kolme jälki-istuntoa, jos oikein yritän." Draco vitsaili takaisin vain hieman ärsyyntyneenä.

"Ei ei. Ei ole mitään tarvetta siihen, poika kulta. Minä selviydyn kyllä ilman Professori McGarmiwan nalkutusta sinun käytöksestäsi." Dumbledore hykersi.

"Oikea syy, jonka vuoksi sinut on kutsuttu tänne on se, että ministeriö ja Kilta ovat tulleet siihen tulokseen, että isäsi pidättäminen on ensisijaisen tärkeää." Kalkaros meni asiaan. "Sinä varmaankin tiedät, että hän on paennut vanhaan Malfoyn Linnaan. Kilta haluaa nyt tietää, kuinka me saamme hänet sieltä."

"Me tiedämme, että se on yksi parhaiten vartioituja paikkoja koko Britanniassa. Todennäköisesti jopa turvallisempi kuin Tylypahka. Pelkäämme, että isäsi tarjoaa sitä Voldemortin päämajaksi. Olisi käytännössä mahdotonta voittaa Voldemortia, jos hänellä olisi sen tasoinen turvapaikka." Dumbledore jatkoi.

"Se ei ole mahdollista. Isäni ei tarjoa Linnaa Voldemortilla." Draco vastasi ilman epäilyksen häivää.

"Ehkä hän ei tarjoaisikaan, mutta Voldemort voi ottaa sen pakolla." Dumbledore väitti.

"Ei. Malfoyn Linna ei ole kenenkään otettavissa. Eikä Voldemort edes haluaisi sitä." Draco vakuutti. "Kuinka paljon te tiedätte Linnasta?"

"En paljoakaan", Dumbledore tunnusti. "Vain, että se on yksi vanhimmista ja taikavoimaisimmista paikoista Britanniassa. Se ei näy kartoissa ja harva tietää missä se on. Sanotaan myös, että ainoastaan he, joilla on Malfoyn verta suonissaan voivat mennä sinne turvallisesti ja että se puolustaa Malfoyita viimeiseen asti. Jotkut myös väittävät, että Malfoyt ovat voittamattomia siellä. Malfoyn Linnasta on vähän varmaa tietoa ja paljon vanhoja taruja ja legendoja. En tiedä, mitkä niistä ovat totta ja mitkä eivät."

"Tietonne ovat pääasiassa oikeita. Linnan sijainti on salattu ja ihmiset, joilla ei virtaa Malfoyn verta suonissaan, voivat tulla Linnaan vain kutsuttuina. Linna tottelee Herraansa ja jos hän ilmoittaa, että kukaan ei ole tervetullut, niin vain muut Malfoyt voivat päästä Linnaan ja hekään eivät pääse Herran luokse ilman hänen suostumustaan. Linna on elävä ja sen tarkoitus on suojella Malfoyn sukua. Ei ole mitään keinoa saada Luciusta pois sieltä, jos hän ei itse halua tulla." Draco kertoi. "Mutta teidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä Voldemortin saavan Linnaa haltuunsa. Isäni ei ikinä antaisi sitä vapaasta tahdostaan ja vaikka hän haluaisi sen antaa, hän ei voisi niin tehdä. Linna palvelee Malfoyn sukua ja minä olen laillinen perillinen, jonka isäni on esitellyt Linnalle ja mikä tärkeintä Seidalle. Seita ja Linna eivät anna Luciuksen antaa pois sellaista, mikä kuuluu minulle hänen jälkeensä. Sitä paitsi Voldemort ei edes haluaisi Linnaa. Hän ei olisi ikinä turvassa siellä. Seita moninkertaistaa Malfoyden taikavoimat ja todellakin olemme käytännössä voittamattomia siellä."

"Mikä tämä Seita on, mistä puhut?" Rehtori kysyi.

"Se on koko Malfoyiden taikuuden perusta ja keskus ja tietysti samoin myös Linnan. Se on kuitenkin paljon Linnaa vanhempi. Ensimmäiset Malfoyt toivat sen mukanaan tullessaan Britanniaan Ranskasta. Emme tiedä varmasti, mutta sukulegendan mukaan sukumme on alkujaan kaukaa pohjoisesta. Sieltä on peräisin perinteinen ulkonäkömme ja värityksemme ja samoin Seita, jonka olemme tuonneet mukanamme. Sen nimi, Seita, on todennäköisesti jotain vanhaa kieltä, jota siellä on puhuttu. Jokainen Malfoyn lapsi esitellään Seidalle ja juuri Seita tekee Linnasta niin taikavoimaisen ja turvallisen paikan." Draco kertoi hieman kierrellen. Nämä olivat vanhoja perhesalaisuuksia, joita ei ollut tapana paljastaa helposti ulkopuolisille.

"Missä Linna on? Ja miten sinne pääsee?"

"Se on pienellä saarella jossakin rannikolla. Sinne on monia sisäänpääsyjä, mutta mitkään niistä eivät ole avoinna vihamielisille vieraille. Suurinta osaa niistä voivat käyttää vain Malfoyt itse." Draco vastasi hieman omahyväisesti.

"Sinä siis sanot, että meillä ei ole mitään keinoa saada Luciusta, jos hän pysyy Malfoyn Linnassa?" Kalkaros veti keskustelun yhteen.

"Kyllä, sitä minä yritän sanoa. Jos kuitenkin haluatte yrittää, minä en teitä auta. Minä olen kuitenkin Malfoy. Minä en auta ketään hyökkäämään meidän turvapaikkaamme vastaan." Draco vahvisti.

"Hyvä on. Se siitä sitten. Nyt meidän vain pitäisi saada Toffeekin ymmärtämään sen." Dumbledore huokaisi.

"Haluatko sitruunatoffeeta, poikaseni?" Rehtori kysyi sitten Dracolta.

* * * * *

Uusi vuosi, koko ajan uhreja vaativa sota ja lähestyvä aikuisuus muuttivat ratkaisevasti seitsemäsluokkalaisten luihuisten keskinäisiä politiikkoja. Tähän asti heidän oli ollut helppo käyttäytyä ja puhua kuten heiltä 'juniori kuolonsyöjinä' odotettiin. Mutta nyt lähestyi aika, jolloin heidän todella pitäisi valita puolensa. Oli ollut helppo puhua Pimeyden Lordin puolesta, kun vielä oli Tylypahkan ja Dumbledoren suojeluksessa. Mutta kun koulu seuraavana kesänä loppuisi, he olisivat omillaan julmassa maailmassa. He myös tiesivät, että päin vastoin kuin muiden tupien oppilaiden, heidän olisi kaikkien pakko valita puolensa ja että valitsivat he miten tahansa, sillä olisi myös vakavia seuraamuksia heille. Oli harvinaista, että nuoren puuskupuhin tai korpinkynnen tai edes rohkelikon oli todella pakko valita puolensa. He olivat automaattisesti Valon puolella ja todennäköisesti heitä ei kukaan ikinä vaatisi toimimaan sen edestä tai uhkaisi tai houkuttelisi heitä Valosta luopumaan millään tavalla. Heidän oli helppo valita 'oikean ja helpon' väliltä, kun ne molemmat tarkoittivat heidän kohdallaan yleensä samaa asiaa. Sitä vastoin joka ainoa luihuinen tiesi, että heidän valintansa olisi merkittävä ja valitsivat he miten hyvänsä, he joutuisivat siitä maksamaan.

Nyt he pystyivät pohtimaan eri vaihtoehtoja ja miettimään kumman valinnan hinta olisi helpompi maksaa. Harvat heistä uskoivat 'oikeaan' tai 'totuuteen' tai 'Valoon ja Pimeyteen.' Heille ne olivat vain satuja. He uskoivat voimaan, seuraamuksiin, voittoon ja hyötyyn. Jos he olisivat saaneet valita vapaasti, suurin osa olisi mieluiten pidättäytynyt valitsemasta ja ollut puolueeton, mutta se ei ollut vaihtoehto. Heidän oli pakko valita ja valinnan seuraamukset olisivat raskaita kantaa. Harvalla heistä oli mitään halua tappaa muita ihmisiä. Suurimmalla osalla oli ennakkoluuloja jästejä ja kuraverisiä vastaan, mutta se harvoin oli mikään tärkeä asia heille. Ainakaan se ei ollut riittävä syy seurata Pimeyden Lordia. Tottakai Luihuisessa oli myös vannoutuneita Pimeyden Lordin tukijoita, mutta heitä oli vähän. Suurin osa vanhemmista luihuisista ei vielä ollut sitoutunut kummallekaan puolelle.

Pimeyden valitsemiseen oli muutamia erittäin hyviä syitä. Ensinnäkin sitä heiltä odotettiin. Heidän perheensä yleensä halusivat heidän valitsevan Pimeyden. Olisi myös vaikeaa saada Valon puoli uskomaan, että he eivät olleet valinneet Pimeyttä. Toisekseen he todennäköisesti eläisivät pidempään, jos he eivät yrittäisi kieltää Pimeyden Lordia. Pimeyden Lordi ei ollut ystävällinen niitä kohtaan, jotka kielsivät hänet ja myöskin osan perheet toisivat pettymyksensä jälkikasvun valintaan julki melko konkreettisilla tavoilla. Kolmanneksi, jos Pimeys voittaisi, heillä olisi hyvä mahdollisuus saada valtaa. Jos Valo voittaisi, he olisivat hylkiöitä, vaikka olisivat taistelleet sen puolesta. Valon voittaessa taikamaailma muuttuisi rohkelikkojen valtakunnaksi, jossa ei olisi tilaa luihuisille. Ja jos taas olit häviävällä puolella, kohtalosi olisi kauhea riippumatta siitä, kumpi puoli voittaisi.

Suurimman osan luihuisista mielestä tilanne ei ollut aivan reilu heitä kohtaan, mutta siihen he olivat jo tottuneet. Nekin, joiden lapsuus oli ollut valoisa ja oikeudenmukainen, tottuivat epäoikeudenmukaisuuteen viimeistään Tylypahkassa, jossa Rohkelikot olivat kultaisia lapsia ja Luihuiset roskasakkia. Ja he olivat harvassa. Valtaosa luihuisista oli menettänyt lapsen viattomuutensa jo paljon ennen yhdettätoista ikävuottaan, jolloin he tulivat Tylypahkaan. Onnellinen lapsuus oli harvinainen lahja Luihuisessa erityisesti näinä synkkinä aikoina.

Vaikka monet järkevät syyt puolsivat Pimeyden valitsemista, jotkut silti pohtivat vaihtoehtoakin. Dracoa pidettiin niiden johtajana, jotka valitsisivat Pimeyden Lordin ja Blaise Zabini oli nousemassa johtamaan toiseen suuntaan. Draco ei pistänyt kaikkia kykyjään peliin taistelussa luihuisten sieluista vaan päin vastoin oli salassa tyytyväinen siihen, kuinka moni kuunteli Zabinia. Tietenkin hänen täytyi edes hieman yrittää taistella Zabinia vastaan, jotta hänen todelliset sympatiansa eivät paljastuisi. Muutamia kertoja Draco jopa pelkäsi, että oli ollut liian läpinäkyvä haluttomuudessaan mainostaa Pimeyden Lordia koulutovereilleen, kun huomasi Zabinin katselevan itseään hieman hämmentyneenä. Sen vuoksi hän teki hyvin selväksi, että hänen mielestään Pimeyden Lordi ei tarvinnut heikkoja palvelijoita, jotka harkitsivat muitakin vaihtoehtoja.

Tuvan sisällä oli selvää, että kenenkään päätöstä siitä, kumman puolen hän halusi valita, ei otettu henkilökohtaisesti Luihuisten sisällä. Sillä hetkellä molemmat valinnat olivat hyväksyttyjä Luihuisten seitsemäsluokkalaisten keskuudessa ja kukaan ei kokenut mitään tarvetta irtautua heistä, jotka valitsivat toisin. Niin kauan kun he yhä olisivat Tylypahkassa, Luhuisen tupa olisi yhtenäinen ulospäin. Mitä tulisi tapahtumaan sen jälkeen, voisi vain aika kertoa.