Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 8. luku: Kalkaroksen kohtalo
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tämä luku on yksi omista suosikeistani tässä tarinassa. Erityisen tyytyväinen olin ensimmäiseen kohtaukseen englanninkielisenä ja se kääntyikin ihan siedettävästi, vaikka edelleen kovasti kaipaisin sopivaa vastinetta englannin Sir:lle ja mentori sanan mentor käännöksenä ei ole aivan niin luonteva kuin toivoisi. Toivottavasti pidätte. Palaute on edelleen enemmän kuin tervetullutta.

Kalkaroksen kohtalo

Draco Malfoy kuljeksi kärsimättömänä Malfoyn kartanon puistossa. Hän odotti kummisetäänsä ja mentoriaan Severus Kalkarosta. Missä ihmeessä tämä viipyi? Draco oli yhä ärtyneempi mitä pidemmälle aika kului. Hänellä oli todella tärkeää asiaa. Viimein Kalkaros ilmiintyi paikalle.

"Missä sinä olet oikein ollut?" Draco kysyi. "Minä olen odottanut iäisyyden ja minulla on todella tärkeää asiaa."

"En päässyt aiemmin. Mikä kiire nyt on? Oletko saanut selville jotain tärkeää?"

"No todellakin olen. Feeniksin killassa on vuoto!" Draco melkeinpä huusi.

"Oletko varma?" Kalkaros kysyi. "Olen pelännyt tätä jo pitkään ja viime aikoina minulla on ollut tiettyjä epäilyksiä, mutta ei mitään varmaa tietoa."

"No nyt on. Pimeyden Lordi kertoi Matohännälle, että he olivat saaneet jotain sisäpiirintietoa Killasta ja minusta tieto tuntuu luotettavalta. Se ei ole mitään erityisen tärkeää tai salaista, mutta se on aitoa sisäpiiritietoa." Draco kertoi kiihtyneesti.

"Shhh! Ole hiljaa. Tämä on melko turvallinen paikka, mutta täälläkin voi olla ylimääräisiä korvia lähistöllä." Kalkaros kivahti.

Mietittyään asiaa hetken hän jatkoi. "Sinulla ei pitäisi olla mitään hätää. Minun ja Dumbledoren lisäksi kukaan ei tiedä henkilöllisyyttäsi. Meidän täytyy..."

Draco keskeytti hänet kiihtyneenä. "En minä itsestäni ole huolissani. Jokainen Killan jäsen tietää sinusta. Kuka sitten onkaan petturi, hän paljastaa sinut ennemmin tai myöhemmin. Ja sinä tiedät miten Pimeyden Lordi suhtautuu pettureihin!"

"Muista käytöstapasi, Malfoy! Älä keskeytä minua. Kuten olin sanomassa, meidän täytyy yrittää löytää vuotokohta. Äläkä sinä huolehdi minusta. Minä osaan pitää huolen itsestäni." Kalkaros ärähti. "Kuuntele sinä vain tarkasti, mitä Pimeyden Lordi puhuu Killasta äläkä ota mitään turhia riskejä tai tee mitään epäilyttävää."

"Pyydän anteeksi. Teen kuten haluatte." Draco sanoi selvästi loukkaantuneena.

Kalkaros huokaisi ja tarttui Dracoa hartioista ja käänsi pojan itseään kohti. "Kuuntele mitä minulla on sanottavana, Draco. Sinä olet meidän ainoa todellinen sisäpiirinlähteemme Pimeyden Lordin joukoissa ja on elintärkeää Killalle, että et vaaranna asemaasi. Se on äärettömän tärkeää myös minulle. En halua, että kuolet. Jos alat tekemään typeriä ja uhkarohkeita temppuja, sinä jäät kiinni. Se on viiminen asia mitä haluan."

"Sinun täytyy luvata minulle, että vaikka minä jäisinkin kiinni, niin sinä et tee mitään typerää. Ymmärrätkö?" Kalkaros ravisti nuorta miestä edessään keveästi ja jatkoi. "Sinun täytyy ymmärtää, että olet minua paljon tärkeämpi joka suhteessa. Lupaa minulle, Draco!"

Draco riiputti päätään eikä katsonut Kalkarosta silmiin, kun hän vastasi pehmeästi: "Kyllä professori."

* * * * * * * *

Feeniksin killan kokous:

"Meillä on nyt hieman ongelmia käsissämme. Joukossamme on petturi. En tiedä kuka tai edes millä tasolla, mutta joku ja melko lähellä Kiltaa kuitenkin." Kalkaros katkaisi yleisen hälinän kommentillaan heti, kun kaikki Killan sisäpiirin jäsenet olivat kokoontuneet kokoushuoneeseen.

"Mitä? Ei voi olla totta. Kaikki Killan jäsenet ovat luotettavia. Olemme valinneet huolella..." Tonks aloitti, mutta loppuosa hänen lauseestaan katosi yleiseen tyrmistyneiden vastalauseiden hälinään.

Järkyttynyt metelöinti jatkui kunnes Lupin sanoi hiljaisella äänellä: "Meidät on petetty aiemminkin. Se on mahdollista myös nyt. Mutta oletko todella aivan varma tästä, Severus?"

Kaikki kääntyivät katsomaan Kalkarosta joka mulkoili heitä ylimielisenä, mutta vastasi sentään: "Tottakai olen varma. Jossain on vuoto. Voldemort tietää aivan liikaa meistä ja nyt hän on itsekin ilmoittanut, että hänellä on meidän keskuudessamme vakooja."

"Ja miten sinä voit tietää kaiken tämän?" Kysyi Tonks, "kertoiko hän sen sinulle itse?"

"Minä tiedän. Muu ei kuulu teille. Hankin tietoni omia reittejäni pitkin ja ne eivät ole teidän asianne." Kalkaros kivahti.

"Hyvä on. Ei nyt aleta riitelemään siitä. Nämä ovat todella huonoja uutisia. Meidän täytyy löytää vuoto ja tukahduttaa se." Dumbledore puuttui keskusteluun ennen kuin se ehti kääntyä ilmiriidaksi. "Severus, mitä mieltä sinä olet, onko sinun turvallista palata Voldemortin luokse vai onko vuoto niin paha, että sinun asemasi on saattanut paljastua?"

"Tietenkään en voi olla varma, mutta luulen, että en ole vielä paljastunut. Vaikuttaisi siltä, että kuka ikinä vuotaja onkaan, hän on vasta aloittanut tietojen kauppaamisen."

"Siinä tapauksessa sinä voit palata Voldemortin luokse hänen kutsuessaan sinua seuraavan kerran ja voit yrittää saada jotain lisätietoja vuotajasta. On elintärkeää, että saamme vuodon pysäytettyä." Dumbledore sanoi ja jatkoi. "Mutta muista olla varovainen Severus."

* * * * * * * *

Professori Kalkaros oli pilkkomassa aineksia Lupinin sudenmyrkkyjuomaa varten, kun hänen pimeänpiirtonsa alkoi polttaa. Hän lähti tyrmistä välittömästi ja käveli Tylypahkan tilusten ulkopuolelle ilmiintyäkseen. Silti hän oli viimeinen saapuja. Kyse oli selvästi harvinaisen suuresta tapaamisesta. Kuolonsyöjien kohtaamiset olivat yleensä paljon pienempiä ja harvoin samassa tapaamisessa oli enempää kuin parikymmentä kuolonsyöjää. Pimeyden Lordi näyttäytyi harvoin alempiarvoisille seuraajilleen. Alemmat kuolonsyöjät tapasivat yleensä vain jonkun ylempiarvoisista kuolonsyöjistä saadakseen ohjeensa. Tavallinen rivikuolonsyöjä tapasi harvoin edes ketään Kuolonsyöjien kenraaleista. Mutta nyt kenttä oli täynnä kaiken arvoisia kuolonsyöjiä  ja kaikki Pimeyden Lordin kenraalitkin olivat läsnä. Lopulta myös Pimeyden Lordi itse saapui Draco Malfoy mukanaan. Tämä todellakin oli erikoinen kokous, Kalkaros ajatteli. Pimeyden Lordi ei nimittäin yleensä antanut alempien palvelijoidensa edes nähdä rakastajaansa. Poika oli arvostettu ja hyvin vartioitu osa Pimeyden Lordin henkilökohtaista omaisuutta eikä häntä näytetty alemmille riveille kovin usein. Ehkäpä tämä kokous oli tarkoitettu nostamaan henkeä Kuolonsyöjissä.

Kokous alkoi kuten kunnon hengenkohotuskokouksen kuuluikin. Pimeyden Lordin kenraalit antoivat rohkaisevat raporttinsa viimeaikaisista menestyksistä kaikkien kuullen. Pimeyden Lordi kutsui nimeltä eteensä muutamia alempiarvoisia kuolonsyöjiä ja ylisti heidän toimintaansa. Hän jopa ylensi muutamia ja muutamia uusia jäseniä otettiin mukaan ja he saivat pimeänpiirtonsa. Tämän jälkeen näyttikin jo siltä, että tapaaminen olisi ohi, mutta kuin jälkiajatuksena Pimeyden Lordi puhui.

"Kalkaros, tule tänne." Hän käski.

Kalkaros oli huolissaan, mutta yritti kätkeä sen ja totteli. Hän polvistui ja kosketti Pimeyden Lordin kaavun helmaa huulillaan. "Niin, Herrani."

Voldemort osoitti häntä sauvallaan ja hymyili ennen kuin huusi: "Kidutu!"

Kipu syöksyi Kalkaroksen ruumiin läpi, mutta hänen onnistui vaimentaa huutonsa. Hän tiesi pystyvänsä kestämään viisi minuuttia kidutus-kirousta ennen kuin hän murtuisi ja alkaisi huutaa. Kärsimyksensä keskelläkin hän tunsi, kuinka joku otti hänen sauvansa pois häneltä. Hän tajusi jääneensä kiinni. Killan petturin oli täytynyt pettää hänet sittenkin. Kalkaros pystyi lähes arvostamaan tilanteen ironiaa. Petturin oli pettänyt toinen petturi.

Voldemort odotti kunnes Kalkaros päästi ensimmäiset huutonsa ja nosti sauvaansa katkaisten näin kirouksen. "Tämä mies on pettänyt minut. Hän on tehnyt sen jo kahdesti ja tulee maksamaan siitä moninkertaisen hinnan. Hänen kuolemastaan tulee pitkä ja tuskallinen ja te tulette kaikki muistamaan, mitä tapahtuu niille, jotka pettävät minut ja vapisette pelosta kun muistatte hänen kohtaloaan."

"Viekää hänet vankityrmiini. Hän ei tule saamaan nopean kuoleman armollisuutta." Voldemort käski kahta kenraaleistaan, Averya ja Nottia.

* * * * * * * *

Draco käveli hermostuksissaan ympyrää huoneessaan. Hän oli lähes paniikissa. Professori Kalkaros oli jäänyt kiinni ja häntä kidutettiin tälläkin hetkellä tyrmissä. Pimeyden Lordi oli pakottanut Draconkin seuraamaan hetken aikaa, kun kuolonsyöjät pieksivät ja kiduttivat hänen kummisetäänsä. Hänen oli ollut lähes mahdotonta salata kauhunsa, mutta hän muisti isänsä varoittavan katseen kokouspaikalta, kun Kalkaroksen petturuus oli paljastettu. Katse oli varoittanut Dracoa sanomasta mitään tai edes paljastamasta tunteitaan ilmeillään. Draco tiesi isänsä olevan oikeassa. Dracon olisi vaarallista osoittaa mitään muuta kuin halveksuntaa mentoriaan kohtaan. Silti se oli vaikeaa. Ja hetken verran Dracosta tuntui, että se oli vaikeaa myös hänen isälleen. Tämän silmissä oli ollut niin paljon surua, väsymystä ja itseinhoa, että Draco oli lähes huudahtanut hämmästyksestä. Sitä kesti vain häviävän hetken ja sitten Lucius Malfoy oli huolellisesti järjestänyt kasvoilleen mitään kertomattoman ilmeen ja Draco ei ollut enää varma oliko hän sittenkin vain kuvitellut kaiken.

Draco yritti löytää keinon pelastaa vanhan professorinsa, mutta hän ei pystynyt keksimään mitään. Joka paikassa oli aivan liikaa kuolonsyöjiä ja Kalkarosta vartioitiin aivan liian tarkasti. Ainoa mitä hän voisi tehdä, oli ilmoittaa tapahtuneesta Killalle ja hekään eivät voisi tehdä mitään auttaakseen. Oli myös hieman vaikeaa löytää tapaa ilmoittaa tapahtuneesta Dumbledorelle. Hän ei todellakaan voinut vain lähettää pöllöä tai lähettää viestiä hormipulverin avulla.

Häneltä kesti kaksi päivää keksiä riittävä tekosyy ja käydä Malfoyn kartanossa ja Viistokujalla sekä etsiä Dumbledore. Kalkaros oli vielä elossa, mutta hänen kuntonsa ei ollut erityisen hyvä. Kun Draco lopulta löysi Dumbledoren, tämä oli jo arvannut mitä oli tapahtunut.

 "Draco, ole kiltti ja kerro mitä tapahtui? Onko Severus kuollut?" Riutunut vanha rehtori kysyi.

"Ei ole vielä, mutta kuolee pian. Pimeyden Lordi oli saanut tiedon professori Kalkaroksen petturuudesta ja on päättänyt rankaista häntä esimerkiksi muillekin siitä, mitä pettureille tapahtuu. Professori Kalkaros  viruu tällä hetkellä Pimeyden Lordin tyrmissä ja häntä kidutetaan jatkuvasti. En tiedä onko hän enää järjissään." Draco kertoi tylysti.

"Pelkäänpä, että me emme voi tehdä mitään auttaaksemme. Meillä ei ole tarpeeksi voimaa hyökätä Voldemortin turvapaikkaa vastaan juuri nyt. Pelkään, että Kalkaroksesta tulee yksi tämän sodan uhreista ja me emme voi tehdä mitään estääksemme sitä." Dumbledore sanoi kyyneleitä silmissään. "Draco, älä sinä tee mitään tyhmää. Et voi auttaa häntä. Ja me tarvitsemme sinua. Professori Kalkaros oli valmis uhraamaan itsensä meidän päämäärällemme, joten älä pilaa mitään."

"Te hylkäätte hänet kuin vanhan sukan, kun hän ei enää ole teille hyödyllinen. No, en minä mitään enempää teiltä odottanutkaan. Hän ei ole yksi teidän kultaisista rohkelikoistanne, joten on melko ilmiselvää, että hän on sopiva uhrattavaksi." Draco sylki katkerat sanat suustaan.

"Draco, älä..." Dumbledore huudahti, mutta ennen kuin hän ehti sanoa enempää, Draco Malfoy kaikkoontui pois paikalta.

* * * * * * * *

Sen iltainen Killan kokous oli yksi synkimmistä ikinä. Severus Kalkaros ei ollut ehkä kaikkein pidetyin Killan jäsen, mutta ainakin häntä kunnioitettiin. Paikalla oli myös muutamia, jotka olivat aidosti pitäneet hänestä. Professori McGarmiwa kyynelehti ja todella suri työtoverinsa kohtaloa. Heidän välilleen oli vuosien kuluessa syntynyt omalaatuinen ystävyyssuhde. He kilpailivat keskenään, mutta myös kunnioittivat ja pitivät toisistaan.

Myös Remus Lupin näytti surevan muutakin kuin vain sudenmyrkkyjuomansa lähdettä. Joskus vanhaa vihollista suri lähes yhtä paljon kuin vanhaa ystävää. He olivat olleet aikanaan vihollisia, mutta Lupin oli todella pahoillaan siitä, miten he olivat kohdelleet miestä heidän kouluaikoinaan. Hän oli yrittänyt parantaa heidän välejään myöhemmin, mutta Kalkaros ei ollut ollut halukas luopumaan katkeruudestaan. Silti hän oli ainoa jäljelle jäänyt linkki Lupinin onnellisiin kouluvuosiin. Hänen ystävänsä olivat kuolleet tai pahempaa kuin kuolleet ja nyt heidän lapsuutensa päävihollinen ja kilpakumppani oli myös menetetty. Lupinista tuntui, että hän oli nyt jäänyt hyvin yksin tähän maailmaan.

Silti kaikkein murtunein oli Albus Dumbledore. Hän oli taas menettänyt yhden pojistaan. Sen, jolle hän oli pitkään tuntenut olevansa eniten velkaa. Ensin hän oli ollut kyvytön suojelemaan poikaa tämän ollessa lapsi. Hän oli pettänyt tämän silloin niin monella tapaa. Oli tuntunut ihmeeltä, kuin poika oli palannut hänen luokseen. Mutta senkin jälkeen hänen oli täytynyt pistää tämä kaikkein vaarallisimpiin tehtäviin. Hänellä ei ollut ollut valinnanvaraa, mutta silti hänestä tuntui, että hän oli vaatinut aivan liikaa ja antanut takaisin aivan liian vähän. Severus Kalkaroksen kohtalo oli yksi niistä, joita hän kantaisi omallatunnollaan loppuelämänsä. Omasta surustaan huolimatta Dumbledore yritti kuitenkin helpottaa muiden oloa ja siksi hän puhui heille.

"Severus Kalkaros oli yksi rohkeimmista ja velvollisuudentuntoisimmista ihmisistä, joita koskaan olen tavannut. Hän ei ollut aina kaikkein miellyttävin kaveri, mutta hän oli varmasti yksi uskollisimmista ja urheimmista. Olen pahoillani, että me emme voi tehdä mitään hänen auttamisekseen, mutta meidän on syytä muistaa, että hän oli itse valmis uhraamaan itsensä päämäärämme vuoksi. Hän tiesi, minkä riskin hän otti ja hän tiesi, että hän ei ehkä selviytyisi. Hän tiesi, että hänen päätöksensä palata vakoilemaan Voldemortia tuottaisi hänelle kipua ja että hän ei todennäköisesti tulisi kuolemaan rauhallisesti omassa vuoteessaan vanhuuteen. Silti hän ei ikinä edes epäröinnyt. Hän tiesi, mitä teki ja oli sitä mieltä, että se oli riskien arvoista. Meidän on syytä kunnioittaa hänen valintaansa viemällä päämäärämme loppuun asti."

Dumbledoren sanoja seurasi syvä hiljaisuus.