Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 1: Malfoyn perillinen
Luku: 9. luku: Petturi
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-15
Parit: Draco
Tyylilaji: Angst/Action-Adventure
Varoitukset: Sisältää viittauksia raiskaukseen ja väkivaltaan. Luku 9 sisältää myös itsemurhan ja näin ollen myös henkilön kuoleman.
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tämä luku ei saanut tuulta alleen sitten mitenkään. Englanninkielisenä olin tähän äärettömän pettynyt ja vaikka yritin parannella tätä suomentaessani, niin en edelleenkään ole tyytyväinen tulokseen.

PS. Antakaa sitä palautetta. Edes joku. Olkaa nyt kilttejä. Edes ihan pikkaisen.

Petturi

Severus Kalkaros oli kärsinyt ansaitsemaansa rangaistusta petturuudestaan viikon ajan, kun Pimeyden Lordi päätti, että oli aika lopettaa hänen kärsimyksensä. Uskollisimmat kuolonsyöjät kerääntyivät autiolle nummelle seuraamaan, kun Pimeyden Lordi kiduttaisi petturin kuoliaaksi. Myös Draco Malfoy oli paikalla. Draco oli nähnyt entisen professorinsa vain pari kertaa tämän lyhyen vankeuden aikana ja järkyttyi nyt nähdessään, kuinka huonossa kunnossa tämä oli. Liemimestarin ruumiista ei varmaankaan löytynyt yhtään vahingoittumatonta kohtaa ja hän oli vain vaivoin tajuissaan. Mutta katsoessaan kummisetäänsä silmiin, Draco näki niissä yllätyksekseen edelleen terveen mielen ja tiukan hänelle suunnatun varoituksen olla tekemättä mitään typerää. Draco oli luullut, että monet kidutuskiroukset olisivat jo ajaneet Kalkaroksen mielipuolisuuteen, mutta jotenkin tämä oli pystynyt pitämään otteensa selväjärkisyydestään kaiken keskelläkin.

Maatessaan siinä kuolonsyöjien muodostaman ympyrän keskellä kärsien Pimeyden Lordin kidutu-kirouksesta professori Kalkaros näytti lähinnä säälittävältä veren, lihan, luiden ja vaateriekalaiden muododtamalta tummalta mytyltä. Dracon oli vaikea salata kauhuaan ja jopa Marcus Flint hänen vieressään näytti pahoinvoivalta, vaikka Draco tiesi hänen olevan horjumattoman uskollinen Pimeyden Lordille. Draco teki kaikkensa pitääksen kasvonsa ilmeettöminä ja ihmetteli miten hänen isänsä saattoi niin kylmäverisesti auttaa Herraansa vanhimman vielä elossa olevan ystävänsä kiduttamisessa kuoliaaksi ja jopa nauraa tämän viimeisille pyristelyille kuolinkamppailussaan.

Kesken tämän iljettävän näytöksen Draco huomasi jotain omituista isänsä toiminnassa. Lucius ei pysynyt paikallaan ringissä vaan käveli jatkuvasti uhrin ympärillä ja pilkkasi tätä samalla lähettäen tämän kiusaksi pieniä, mutta kivuliaita kiruksia. Omituista oli, että joka kerta kulkiessaan Matohännän ohi, Lucius ohitti tämän yhä lähempää. Yleensä Lucius pysyi niin kaukana rottamiehestä kuin mahdollista. Viimein Draco huomasi, että Matohännän taskusta roikkui tipahtamaisillaan Kalkaroksen taikasauva, jonka Piskulainen oli ottanut itselleen, kun Kalkaros oli paljastettu vakoojaksi. Seuraavan kerran Lucius ohitti miehen niin läheltä, että hänen kaapunsa lieve hipaisi sauvaa ja se putosi hiljaisesti pehmeään maahan vain metrin päähän piirin keskellä kyyhöttävästä avuttomasta velhosta. Lucius Malfoy jatkoi yhä kiertelyään ja uhrin härnäämistä, mutta pysähtyi lopulta tämän kasvojen eteen. Dracon hämmästykseksi Lucius etsi katseellaan Kalkaroksen silmiä ja saatuaan tämän huomion itseensä liikautti katsettaan aavistuksen maassa lojuvan sauvan suuntaan. Kalkaros ei kuitenkaan tuntunut tajuavan vihjettä vaan tuijotti edelleen tylsänä eteensä ja Lucius kirosi hänet taas kerran kivuliaasti ja jatkoi kiertelyään. Hetken kuluttua Draco kuitenkin huomasi Kalkaroksen vilkaisevan varovasti sauvaa kohti.

Draco ymmärsi tämän olevan viimeinen mahdollisuus yrittää pelastaa hänen rakastamansa opettaja ja hän syöksyi toimintaan. Hän horjahti päin Marcus Flintiä, joka tarttui Dracon käsivarteen pitääkseen heidät molemmat pystyssä. Draco löi toista nuorukaista ja alkoi huutaa kovalla äänellä.

"Pidä likaiset näppisi erossa minussa senkin alaluokkainen moukka." Hän aloitti ja jatkoi esitystään kuin kuka tahansa pilalle hemmoteltu snobi kakara kiukkukohtauksessa. Taas kerran hänelle oli hyötyä äidiltä perityistä näyttelijänlahjoistaan. Jos Draco jotain oli aina osannut, niin olla halutessaan täydellinen dramaqueen. Hän tunsi lähes häpeää käytöksestään, mutta hätä ei lukenut lakia.

Pimeyden Lordi kääntyi katsomaan nuoren rakastajansa kiukkukohtausta ja Lucius Malfoy ryntäsi eteenpäin lähelle poikaansa valmiina nuhtelemaan tätä. Jostain syystä Lucius valitsi parhaaksi paikaksi pojan moittimiselle juuri sen kohdan, jossa seisomalla hän katkaisi Pimeyden Lordin näköyhteyden heidän kiduttamaansa vankiin. Kun muidenkin kuolonsyöjien huomio oli nuoressa Malfoyssa, jonka hermot tuntuivat pettäneen, jäi vanki hetkeksi oman onnensa nojaan. Se hetki riitti Severus Kalkarokselle. Hän keräsi viimeiset voimanrippeensä, syöksyi kohti sauvaa, tarttui siihen ja huusi:

"Kaikkoonnu!"

Kuului vain kovaääninen POP! Ja kaikki hiljenivät.

* * * * * * * * *

Kun verinen mytty ilmestyi Killan kokoushuoneen lattialle kesken kokouksen, harvat uskoivat, että professori Kalkaros oli yhä elossa. Ensin he luulivat Voldemortin lähettäneen vakoojan kidutetun ruumiin pilkatakseen heitä. Pian he kuitenkin huomasivat, että mytty liikkui hieman hengityksen tahdissa. Kalkaros olikin vielä elossa! Juuri ja juuri, mutta kuitenkin elossa. Tämä huomio aiheutti melkoista häslinkiä ennen kuin he toipuivat sen verran, että pystyivät järjestämään Kalkaroksen kiireellisen siirron St. Mungon sairaalaan.

Kalkaroksen tila oli kriittinen, mutta parantajat antoivat hieman toivoa, että hän saattaisi vielä toipua. Hän oli kuitenkin tajuton ja Killalla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtunut. Killan toisesta sisäpiirin vakoojasta he eivät kuulleet mitään muutamaan viikkoon.

* * * * * * * * *

Samaan aikaan kun Kalkaros aloitti hitaan toipumisen St. Mungossa kaksi Malfoyn miestä lojui vastakkaisissa selleissä toisiaan kalteriovien ja seinien raoista tuijottaen Pimeyden Lordin vankityrmissä. Heidän onnekseen Pimeyden Lordi ei ollut tajunnut, että he olivat auttaneet petturin tahallaan karkuun. Rangaistus vahingossa tapahtuneesta paon mahdollistamisesta oli aivan tarpeeksi kova. Muut kuolonsyöjät olivat innokaita maksamaan takaisin vanhoja kalavelkoja ylpeälle Malfoyn perheelle, kun siihen kerrankin oli tilaisuus, joten kumpikaan Mafoyista ei saanut pahemmin rauhassa kärsiä ja parannella vammojaan.

Tällä kertaa Draco olisi murtunut kidutuksen jatkuessa, elleivät hänen isänsä jäiset silmät olisi pakottaneet häntä kestämään. Hän ei voinut romahtaa sen miehen silmien edessä, jota hän oli lapsuudessaan palvonut, rakastanut, pelännyt ja salassa vihannut, inhonnut ja halveksinut tämän vangitsemisen jälkeen ja jota hän nyt vastentahtoisesti kunnioitti. Isän miellyttäminen oli lähes aina ollut hänen elämänsä tärkein päämäärä, vaikka hän ei siinä koskaan tuntunut täysin onnistuvankaan. Jopa silloin kun hän oli halveksinut isäänsä, hän oli tuntenut velvollisuudekseen käyttäytyä kunnioittavasti tätä kohtaan, sillä vaikka Lucius oli hänen isänsä, tämä oli ennen kaikkea hänen lordinsa. Ja Draco ei halunnut halventaa Malfoyn lordia, vaikka henkilökohtaisesti tuntisi mitä hyvänsä.

Nyt nuo häntä koko lapsuuden tyytymättöminä seuranneet vaativat ja hillityt silmät kantoivat hänet yli kidutuksen, kivun ja epätoivon. Hän ei voinut luovuttaa isänsä nähden. Kun hänen omat voimansa ja hänen oma tahtonsa loppui, hän imi voimaa ja tahtoa isänsä silmistä tietäen, että isä ei hyväksyisi epäonnistumista ainoalta pojaltaan. Luciukseen kivulla, nöyryytyksellä, väsymyksellä ja pelolla tuntui olevan vähemmän vaikutusta tai ehkä hän vain kesti ne paremmin, koska hän tunsi sen velvollisuudekseen poikaansa ja perijäänsä kohtaan. Siitähän kaikessa lopulta Malfoyden kannalta oli kyse. Tärkeintä oli suvun ketjun jatkuminen. Yksilö oli korvattavissa toisella, mutta ainoa perijä oli korvaamaton.

Lopulta Pimeyden Lordi saapui itse vankityrmiin tekemään ehdotuksen. Hän todella tarvitsi parhaan kenraalinsa takaisin kentälle ja hän oli varma, että keksisi hyvää käyttöä myös lempilelulleen. Ehdot olivat selvät: Ei enää epäonnistumisia. Jos Lucius kuitenkin vielä epäonnistuisi, Pimeyden Lordilla oli hänen kallisarvoinen poikansa ja perillisensä käden ulottuvilla ja Draco kärsisi isänsä epäonnistumisen seuraukset. Pimeyden Lordi oli varma, että tämä tieto auttaisi Luciusta olemaan epäonnistumatta enää.

* * * * * * * * *

Dracolta kesti vielä pari viikkoa saada selville, mistä tiedot Killan sisältä tulivat. Ja senkin jälkeen häneltä kesti muutama päivä löytää tapa, jolla hän saisi tietonsa lähetettyä turvallisesti eteenpäin. Häntä vahdittiin tarkemmin kuin ikinä ennen. Samaan aikaan Lucius teki hyvää työtä ja Kuolonsyöjät alkoivat saada etulyöntiaseman Valon joukoista.

Draco ei ollut ikinä edes kuullut miehestä, joka oli vuotanut Killan salaisuudet Pimeyden Lordille. Pimeyden Lordi sanoi, että hän oli vanha ja uskollinen palvelija, mutta Draco ei ollut häntä ikinä tavannut ja nimikin oli vieras. Draco oli ihmeissään miten tämä matala-arvoinen ministeriön virkamies saattoi tietää niin paljon Killasta. Miehen nimi oli Jude Terris ja hän työskenteli ministeriön sosiaali- ja terveysosastolla, mutta edelleenkään Dracolla ei ollut edes aavistusta siitä, missä todellinen vuoto Killan sisäpiirissä oli.

Dracon tiedot saivat mykistyneen reaktion aikaan Killassa. Jotkut Killan jäsenet tunsivat Jude Terrisin ja Arthur Weasley oli jopa ollut hänen kanssaan yhtä aikaa Tylypahkassa ja siellä Rohkelikossa, mutta hänellä ei olisi pitänyt olla mitään yhteyksiä Killan sisälle. Hän oli vain yksi lukemattomasti ministeriön virkamiehistä.

Ron Weasleylle arvoitus ei tietenkään ollut niin vaikea. Aluksi hän ei voinut uskoa, että hänen suloinen Odelensa oli petturi. Ron olisi halunut uskoa, että tytön isä oli käyttänyt tyttöä hyväksi ilman tämän omaa myötävaikutusta. Pian hän joutui kuitenkin myöntämään, että siitä ei voinut olla kyse. Odele oli täysillä mukana juonessa. Nyt kun Ron ajatteli asiaa, tyttö oli taitavasti ohjaillut keskustelua Killan asioihin. Ron ei voinut käsittää, kuinka hän oli voinut olla niin tyhmä, että oli paljastanut niin paljon salaista tietoa huomaamattaan. Hän oli jopa kertonut Kalkaroksesta ja nyt hän makasi St. Mungossa ja ei ehkä koskaan toipuisi entiselleen. Ei niin, että Ron olisi pahemmin kaivannut vanhaa rasvatukkaa, mutta kuitenkin.

Tilanne oli Ronille mahdoton. Hän oli urhea Rohkelikko, Harry Potterin paras ystävä ja Weasley ja hän oli pettänyt Killan. Se ei vain ollut mahdollista. Hän ei pystynyt edes kuvittelemaan, mitä hänen äitinsä sanoisi tai miten Harry katsoisi häntä, jos he saisivat tietää. Ja miten hänen veljensä suhtautuisivat? Charlie oli antanut henkensä Valon puolesta ja nyt Ron petti heidät kaikki. Ron ei uskaltanut ajatella, miten Hermione suhtautuisi. Miten hänen silmänsä täyttyisivät halveksunnasta. Kuinka tämä kaikki todistaisi, miten oikeassa tyttö oli ollut valitessaan Lagerfieldin Ronin sijasta. Ron ei yksinkertaisesti voinut mennä Killan kokoukseen ja kertoa, että hän oli vuotaja. Hän ei vain voinut.

Hän oli häpeäksi kaikille, jotka rakastivat häntä ja kaikelle, jota hän oli luullut edustaneensa. Hänellä ei enää ollut vaihtoehtoja. Hän ei voisi korjata tekemiään virheitä. Hän saattoi vain minimoida vahingot. Hän päätti kirjoittaa kirjeen, jossa kertoisi kaiken. Sen jälkeen hän pitäisi huolen, että hän ei enää ikinä häpäisi perhettään ja rakkaitaan elämällään.

* * * * * * * * *

Ron löydettiin seuraavana aamuna Kotikolon läheltä. Hän oli syöksynyt maahan luudallaan ja kuollut välittömästi. Ensin tapahtumaa luultiin onnettomuudeksi, mutta hänen taskustaan löytynyt kirje kertoi muuta. Surevat vanhemmat lukivat kirjeen ääneen seuraavassa Killan kokouksessa sydän murtuneena.

Rakkaat Äiti ja Isä,

Olen niin pahoillani kaikesta tästä. Minun täytyy tunnustaa teille jotain. Olen ollut äärettömän tyhmä. Luotin ihmisiin, joihin ei olisi pitänyt. Minä olen ollut Feeniksin killan vuotaja. En tietenkään tahallani, mutta lopputulos on silti sama.

Muutama kuukausi sitten tapasin mukavan tytön nimeltään Odele Terris. Hän vaikutti upealta tytöltä. Hän oli kiinnostunut minusta ja minun tekemisistäni ja näytti ihailevan minua. Olin liian naiivi tajutakseni, mitä hän minusta todella haki. Ja vieläkin sitä on lähes mahdotonta uskoa. Mutta jos hänen isänsä todella on Tiedät-Kai-Kenen vakooja ja on kertonut hänelle Killan salaisuuksia, on päivän selvää, että minä olen silloin alkuperäinen lähde.

Odele oli taitava lypsäessään minusta tietoja. En ikinä tajunnut kertoneeni niin paljon. Minun ei todellakaan ollut tarkoitus kertoa hänelle Kalkaroksesta ja kaikesta muusta. En edes osannut epäillä häntä, kun meille kerrottiin, että Killassa oli vuoto. En vieläkään ymmärrä, miten he saattoivat tehdä tämän. Hänhän on puuskupuh! Heidänhän piti olla uskollisia ja rehellisiä.  Ja hänen isänsä on rohkelikko! Ei heidän kaltaistensa pitänyt olla pettureita!

Luulen, että olin heille helppo saalis, koska olin niin yksinäinen ja innokas löytämään jonkun. Olin mustasukkainen, koska Hermionella oli toinen. Minä todella rakastin häntä ja hän hylkäsi minut. Minä vain halusin löytää jonkun. Kun tapasin Odelen, olin niin innokas miellyttämään häntä, että tein mitä hyvänsä hänen pyynnöstään. Eikä se ikinä tuntunut väärältä.

Olen pahoillani kaikesta, enkä voi ikinä hyvittää tätä. En halua tuoda enempää häpeää perheelleni, joten tämä on ainoa keino. Älkää surko minua. En ollut sen arvoinen.

Harry, tee loppu tästä hulluudesta. Ole kiltti ja tapa Voldemort!

Ginny, rakastan sinua pikkusisko.

Hermione, rakastin sinua enemmän kuin mitään, enemmän kuin elämääni. Olisin antanut sinulle kaiken, jos vain olisit sallinut. Miksi et voinut valita minua? Tule onnelliseksi elämässäsi, sinulla on minun rakkauteni ikuisesti!

Rakkaudella,

Ronald Weasley