Lohikäärme hän on. Enkä minä kutita häntä hänen nukkuessaan, vaan annan hänen päänsä levätä vasten rintaani. Näinä suloisen uneliaina hetkinä saatan unohtaa kaiken. Saatan jopa unohtaa sen, kuinka hän satutti minua vain pari tuntia sitten, syöksyttyään huoneeseeni melkein tulta syösten. Hän oli turhautunut ja raivoissaan, ja minä sain sen tuta. Hän raastoi minut tuolistani lattialle, raastaen tukkaani ja purren kaulaani samalla kun työntyi sisääni pelottavalla voimalla. Hän rusensi, kahlitsi minut alleen. Hän ei välittänyt rääkäisystäni. Hän ei välittänyt siitä kun syljin häntä silmille. Hän tuskin edes huomasi. Kaiken tuon jälkeen minä silitän hänen päätään lempein sormin, annan anteeksi. Olen hölmö.