Disclaimer: J.K. Rowling'n. Kaikki mitä et tunnista kuuluu tämän tarinan kirjoittajalle.
Title: Setäni Voldemort
Author: Petal Sword & Sigil Dagger
Paring: ei vielä, kuka tietää... ;)
Summary: Petal Sword ja Sigil Dagger Kallioinen saapuvat Voldemortin luokse, Pimeyden Lordin kauhuksi. Hänen tehtävänään on vahtia veljentytärtään Petalia ja tämän adoptiosisarta Sigiliä. Selviääkö hän suomesta tulleista tytöistä järjissään?
Warnings: ei mitään viel
Rating: PG
Betareader: la marmotte
----------
Setäni Voldemort
By Petal Sword & Sigil Dagger
Luku kolme
Petal oli viettänyt suurimman osan edellisestä päivästään piileskellen muilta kissahamossaan, liian nolona tullakseen ihmisten ilmoille. Voldemort ei oikeastaan pitänyt tätä pahana asiana, sillä loppupäivä oli ollut varsin tapahtumaköyhä.
Sigil oli käyttänyt rauhan hyväseen, selvitellen papereitaan ja tutustuen saamaansa opetus materiaaliin. Hänkin menisi Tylypahkaan, mutta opettajana. Kukaan ei ollut juurikaan hämmästynyt, kuultuaan hänen olleen Luihusessa, mutta ihmettelivät miksi Petal menisi vasta nyt Britannian velhokouluun. Sigil selitti, ettei Petal ollut osannut silloin englantia vielä mitenkään hyvin, vaikka tämä olikin puoliksi englantilainen – syntyperältään. No, kyseessä ei ollut mitenkään hirveän suuri ihme ollut, olihan Petal kasvatettu Suomessa. Missäköhän systeri tällä hetkellä oli? Sigil katseli hetken ympärilleen, huomaten kuitenkin pian Petalin Voldemortin kimpussa.
"Tuletko saattamaan minua Tylypahkaan, Volimirri?" Petal kysäisi sedältään.
"En tule!" Voldemort huokaisi helpotuksesta. 'Siitä kiitän kaikkia jumalia, jotka saattavat olla kuulolla.'
Petal näytti murtuneelta setänsä päätöksestä. Kuin osoittaen loukkaantumisensa, hän muuttui taas Animagus hahmoonsa. Hän tuijotti hetken Voldemortia, kunnes huomasi setänsä lemmikki käärmeen, ja alkoi jahdata sitä.
"Hiss sss ss hiss."
"Miau?"
"SSSSssss ss ssss SS ss!"
"MOUrrrr!"
Käärme luikerteli pakoon, kissan tassutellessa sen perässä, hyppien ja syöksähdellen.
"Tulejo Petal!" Voldemort sähähti kutsunta-loitsun, kätensä ojentaen. Samassa hänellä jo olikin sylillinen hieman hämmentynyttä Petal-kissaa.
"Meou?"
"Ah, rauhoitu, pikkuinen", jästien ja velhojen kauhu mumisi tyynnyttävästi sylissään olevalle Animagukselle, paiaten tätä lempeästi. Petal asettui vähitellen kosketuksen alla, ryhtyen kehräämään.
"Ihanaa, hiljaisuus..." Sigil supisi itsekseen.
Petal katseli muita vaunuosastossa olijoita. Siellä oli Sigilin ja hänen seuranaan Harry Potter, Hermione Granger, Ron Weasley, Ginny Weasley, Luna Lovekiva ja Neville Longbottom. Sigil oli asettunut suosiolla lattialle istumaan, leikitellen kaikkien, paitsi Petalin, hermostukseksi tikarillaan.
Osaston ovi aukesi. Sisään astui Remus Lupin, jaloissaan Sirius Musta Animagus muodossaan.
Petal vilkasi mustaa koiraa kerran ja, nähtyään Animarus muodon läpi, kiljaisi: "AAAhhh, Musta!" Lähes tippuen penkiltä.
Lunaa ja Nevilleä lukuunottamatta muut osastossa olijat jähmettyivät. Kumpikaan Kallioisista ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota.
"Mainio huomiokyky, siskoseni, kyllä se koira on todellakin musta", Sigil onnitteli, pyrien pelastamaan mitä pelastettavissa oli, sarkastisen hymyn leikitellessä hänen kasvoillaan.
Petal mutisi itsekkeen: "Setä eeeeeiiiiii tule pitämään tästä, hän inhoaa Mustaa."
"Minusta hän ennemminkin pitää mustasta. Et tainnut koskaan käydä hänen makuuhuoneessaan, vai? Mustaa kaikki, paitsi seinät ja katto", Sigil kommentoi. "Toisaalta, siellä ei ENÄÄ ole mustaa..." Hän ryhtyi viheltelemään viattomasti.
"Entä hänen boxerinsa, ovatko nekin mustat?" Petal kysäisi.
"Ah, siskoseni, sinähän sen tiedät", Sigil heitti, kulmakarvojaan vihjailevasti kohotellen. Viitaten siihen kuinka Petal oli useasti pyyhältänyt Voldemortin jalkojen välistä kissahahmossaan. Nuori nainen heilutteli paljaita varpaitaan, tarkastellen hopeisiksi lakattuja varpaankynsiään.
"Jaa-a, voi olla, voi olla. Mutta setä tuskin olisi kovin riumuissaan, mikäli tietäisi minun tietävän asiasta mitään."
"Ah, hänestä nyt ei koskaan tiedä."
Muut seurasivat tyttöjen keskustelua kuin tennisottelua, ihmetellen mistä ihmeestä nämä oikein puhuivat.
"Miksi setä muuten ei pidä Tylypahkan rehtorista?" Petal hämmästeli.
Sigil tarkasteli sisartaan hetken. "Monestakin syystä. Pääsyyksi käsittääkseni kuitenkin nousee heidän mennyt suhteensa. Setäsi ei ota kovin hyvin hylkäämisiä, kuten sinun pitäisi tietää."
"Hmm", oli Petalin ainoa vastaus. Hetken hiljaisuuden kulutta hän kysäisi: "Ethän aio laittaa sitä kaulapantaa minulle nyt, ethän?"
"Nyt vai myöhemmin?"
"Sekä että."
"En ja kyllä.
"Mistä ihmeen kaulapannasta te puhutte?" Hermione kysyi.
"Ah, se on vain minun keinoni pitää Petal poissa harmin tieltä ja hänen olinpaikkansa tiedossani", Sigil vastasi.
"Mikä on kyllä pirun ärsyttäv", Petal mutisi.
"Ei se pirua vaivaa, siskoseni."
Petal katsahti kohti Remusta. "Saanko silittää Mustaa?"
Oikein tarkkakorvaiset saattoivat kuulla Sigilin mutisevan: "Maahan, Mansikki!" Ja loput kuvittelivat hänen sanoneen: "Mä haluun mansikkaa."
"Se on kyllä väriltään musta, mutta sen nimi on Nuuhku. Voit silittää sit", Remus selitti rauhallisesti. Petal nousi, ja käveli koiran luokse joka katsoi häntä varautuneesti. Hän silitti sen mustaa kimmeltävää karvaa, joka tuntui karhealta silkiltä.
"Söpö Musta, pidän enemmän kissoista!" Petal ilmoitti, taputtaen Sirius koiran päälakea hellästi.
"Minä kun olin vannoa, että pidät Lohikäärmeist", Sigil letkautti, kulmaansa kohottaen.
Petal punastui heleästi, sähähtäen kiukkuisesti sisarelleen: "Ole sinä vain hiljaa. Se, että pidän Lohikäärmeestä ei kuulu sinulle!"
"Ah, mutta kun se kuuluu..."
Ovi lennähti auki. Tällä kertaan sieltä tuli Draco.
"Katsos vain, Potta Potter ja... PETAL!" Viimeisin Malfoy vesa valahti kalpeaksi, nähdessään Pimeyden Lordin veljentyttären.
"Lohikäärme!" huokaisi/kiljahti mainittu tyttö.
Nielaisu. Hopeisten silmien katse poukkoili villisti ympäri hyttiä. Käännähdys. Jump, Jump, jump, jump, kuuluivat kaikkoontuvat askeleet.
"Juokse, Lohikäärme! Niin kauan kun vielä voit!" Sigil huikkaisi Dracon perään, juuri kun Petal syöksähti käytävään.
Ronin suu roikkui auki: "Häh?"
"Mitäh?" kaikuivat toiset.
"Pitkä tarina", tikarillaan leikittelevä nuori nainen totesi.
Petal palasi jalkojaan laahaten, murtunut ilme kasvoillaan. "Snif. Se pääs pakoon." Ja murjotti. Niiskaisi taas ja murjotti lisää.
"Tosi suloinen se Lohikäärme, onneks me tavataan vielä!" Petal huokaisi kaihoisasti, "Hän on se oikea, hän on minun unelmieni prinssi!" Hän lysähti lattialle, kapsahtaen Sirius-koiran kaulaan, ei kun Nuuhkun. "Voi, Musta, olet niin söpö ja suloinen..."
"En usko, että Musta pitää siitä, että kutsut häntä hänen nimellään", Sigil huomautti. Remus räpäytti silmiään, hän ei ollut varma, tiesivätkö tytöt koiran olevan Sirius Musta vai olivatko nämä vain nimenneet tämän Mustaksi, värinsä perusteella.
"Ja muutenkin niin ihana... Mutta pidän enemmän kissoista."
"Lohikäärmeist", Sigil korjasi.
"JA kissoista."
"Niin niin... Tuli selväksi."
"Ja TIETENKIN sedästä!"
"Luonnollisesti. Kuinka saatoinkaan unohtaa!?" Sigil kiljaisi ylidramaattisesti, aivan tolaltaan unohdettuaan niin tärkeän yksityiskohdan.
"Ja me tietenkin tapaamme Sevvien?" Petal uteli.
Sigil katsahti häntä. "Hänhän ON Taikajuomien opettajasi."
"Entä Lucy?" vaaleatukkainen tyttö jatkoi kiihkeän toiveikkaasti.
"PIVOSUn opettaja, ainakin ellei setäsi vetänyt meitä höplästä ja pahasti."
"Ei hän sellaista tekisi!"
"Ai, ei vai?" kysäisi Sigil sarkastisesti.
"Pyh!" tuhahti hänen pikkusiskonsa.
"Pivosu? Mikä tai kuka se on?" Harry tiedusteli, saaden vihdoin kommentin väliin sisarusten kinastelulta.
"Ei ainakaan meidän setä!" Petal huudahti ja kiemurteli heti perään laittialla naurusta. Samalla vapauttaen Nuuhkun, ei kun Siriuksen... Ei ei. Äh, sama se. Sen MUSTAN koiran.
"Oi, se on vain käyttämämme lyhenne Pimeyden Voimilta Suojautumisesta", Sigil ilmoitti, läiskäyttäen sisartaan takalistoille.
"AII-IH-HIhii", kiljahti lattialle kiemurteleva, hysteerisesti hihittävä kasa. "Hhhheeessssasssaaaahhhh", samainen kasa sihisi. Ja nauru vain yltyi.
Harrysta se kuulosti kuin tyttö olisi sanonut: "Aukene."
Muut ihmettelivät joska tämä oli ottanut jotain.
"Pikkuinen, jos sinulla on vessahätä, niin mene toki vessaan, ennen kun päätät päälystää lattian uudelleen", Sigil totesi, yrittäen pelastaa tilanteen, jälleen kerran. Ei olisi hyvä muitten saada tietää, että Petal puhui kärmeskieltä. Ei niin, että heistä kumpikaan olisi kyseistä seikkaa hävennyt, vaan tämän turvallisuuden vuoksi, ja koska hassut englantilaiset jostain syystä pitivät sitä pahan merkkinä.
Petal rauhoittui pikkuhiljaa.
"Ah, missä tapani ovatkaan? Tai eipäs puhutakaan asiasta, tiedän kyllä täsmälleen missä ne ovat. Joka tapauksessa, minä olen Sigil Kallioinen ja tämä on sisareni Petal Kallioinen", vanhempi sisaruskaksikosta esitteli.
"Remus Lupin", vaalea hiuksinen vanhempi mies sanoi, lisäten koiraan viitaten: "Nuuhku."
"Hermione Granger." Kaikkitietäväiseltä näyttävä tyttö, valtaisan hiuspehkon kanssa.
"Ronald Weasley, sanokaa vain Ron." Punapää poika, hieman typerän näköinen.
"Virginia Weasley, mieluummin Ginny." Myös punapää, elegantin oloinen nuori tyttö.
"Harry Potter." Mukavan näköinen poika, muttei Petalin tyyliä. Kammottavat pyöreäsankaiset lasit, jotka tosin olisivat joutaneet roskiin.
"Luna Lovekiva", unelmoivalta näyttävä tyttö esittäytyi. Oliko hän huuruissa? Vai vain omissa maailmoissaan?
"Neville Longbottom." Pyöreä, anteeksipyytävänoloinen poika. Ihan söpö omalla tavallaan, totesi Petal.
"Oikein mukava tavata, Nev, Kuu, Har, Gin, Ron, Herm, Rem ja Lup! Ei kun...Öööh...anteeksi, Musta siis!"
Mainitut henkilöt nyökkäsivät, Musta haukahti. Kaikki olivat hieman hämmillään saamistaan nimistä.
"Hmm... Teidän ei tarvitse hämmästellä, nimeän ne joista pidän!" Petal naurahti, lievästi huvittuneena. Kaikki nyökkäsivät uudelleen, ja taas Musta haukahti.
"Mihin tupaan te kuulutte?"tyttö kysyi innoissaan, turkoosit silmät tuikkien.
"Me kaikki kuulumme Rohkelikkoon, paitsi Luna, joka on Korpinkynsi", Harry vastasi, Petalin uteliaisuutta ruokkien.
"Mihin sinä kuulut?" Ginny kysyi vuorostaan.
"En kuulu vielä mihinkään, mutta toivon pääseväni Rohkelikkoon!"
"Ah, yrittäisit Puuskupuhia, niin sitten meillä olisi koko sarja", Sigil kommentoi, virnistäen ilkikurisesti.
"Miten niin 'koko sarja'?" Ron kysyi
"Pimeyden Lo-o-oomaaa!" Petal hihkaisi, ansaiten siskoltaan terävän katseen.
"Hänellä on pari ruuvia löysällä, tapaa töksäytellä outoja juttuja kesken kaiken", Sigil totesi hyväntuulisesti. "Ron, se on jästisanonta, kun kerätään jotain. Tarkoitin, että sitten perheessämme olisi ollut vähintään yksi joka tuvassa."
"Missä tuvassa sinä sitten olit?" Hermione kysyi.
Punatukkainen nuori nainen tuijotti häntä laskelmoiden. "Luihusessa", hän viimein paljasti, hymyillen toispuoleisesti.
"Luihunen? Olet liian mukava Luihuseksi!" Ron kiekaisi.
Tummanvihreät silmät kääntyivät tutkimaan häntä, ilmeettömästi, toisen kulmakarvan kohotessa. Harry läimäytti ystäväänsä takaraivoon, Hermione taas polkaisi hänen varpaitaan.
Petal mulkoili Weasley poikaa murhaavasti.
"Miksi sinä olet menossa Tylypahkaan, Sigil? Sinähän olet jo valmistunut", Remus uteli hyväntahtoisesti.
"Opetan uutta ainetta", tikarillaan leikkivä nuori nainen vastasi, hymyillen kuin kermansa latkinut kissa.
"Mitä ainetta?" Luna kysyi.
"Ah, näette sitten. Se tosin on valinnainen, sen verran voin sanoa."
"Niin salaperäinen sisko, niitä minulla on vaikka muille jakaa!" Petal ilmoitti, katsahtaen sisartaan ilkikurisesti.
"Ja minulla Petalin päiväkirjoja. Kuka haluaa?" heitti Sigil puolestaan.
"EI! Ei päiväkirjojani!" Petal hyperventiloi, hyökäten sisarensa kimppuun. Tikari kalahti lattialle.
"Ha-haa!" jompikumpi kiljahti.
Ja täten alkoi hervoton kutitus-sota.
Jonka Sigil luonnollisesti voitti. Miten muka voi kukistaa kutitus-sodassa vastustajan joka ei kutia? Ainakin lukuunottamatta muutamaa herkkää paikkaa, joihin siskokset eivät yleensä koske.
----------
Toivottavasti nautitte tarinasta.
Kissa ja käärme tappelun ideasta kiitämme Rachelia, hänen tarinassaan Paws in the Night (osoite profiilissani)
Kommentteja, kiitos! Ne saavat uuden hienon kodin ja lämmittävät mukavasti... ;)
Ideat ja sen sellaiset ovat tervetulleita.
Teitä viihdyttivät: Petal Sword ja Sigil Dagger