Disclaimer: J.K. Rowling'n. Kaikki mitä et tunnista kuuluu tämän tarinan kirjoittajalle.

Title: Setäni Voldemort

Author: Petal Sword & Sigil Dagger

Paring: ei vielä, kuka tietää... ;)

Summary: Petal Sword ja Sigil Dagger Kallioinen saapuvat Voldemortin luokse, Pimeyden Lordin kauhuksi. Hänen tehtävänään on vahtia veljentytärtään Petalia ja tämän adoptiosisarta Sigiliä. Selviääkö hän suomesta tulleista tytöistä järjissään?

Warnings: ei mitään viel

Rating: PG

Betareader: la marmotte

----------

Setäni Voldemort

By Petal Sword & Sigil Dagger

Luku viisi

#Ensimmäinen Kaksintaistelu tunti#

Sigil katseli luokkaansa tulvinutta oppilasmäärää, etsien sisartaan näiden joukosta, tietäen hyvin, ettei tämä ollut vielä saapunut.

   Yllättäen käytävältä alkoi kuulua laulantaa Batman-sarjan tunnussävelen mukaisesti: "Dumbbis oli mielipuoli, hyppäs katolta ja kuoli, Voldie..."

   Luokka värähti, kuin yhtenä.

  "...ajoi humalassa, Sigil huusi roskiksesta..."

   "PETAL!" Sigil karjaisi, sisarensa tanssahdellessa raikuvasti laulaen luokkaan.

   Mainittu tyttönen räpäytti hämmästyneenä silmiään, puhkesi hymyilemään ja rynnisti siskonsa luokse, tukka takanaan aaltoillen. "Voi, sait sen JUURI oikein!" Ja halasi yllättynyttä isosiskoaan.

   Muu luokka katseli kohtausta hämmentyneenä. Mitä oli juuri tapahtunut?

   Nuori professori riuhtoi sisarensa kaulastaan ja tuuppasi tämän luokkatoveriensa joukkoon.

   "Nyt, voimme viimein aloittaa tunnin. Kuten kaikki kuulitte eilen, olen Sigil. Ja voin taata, ettette halua kutsua minua neiti Kallioiseksi tai professori Kallioiseksi, sen puoleen. Remus toimii toisena opettajana, en tiedä miksi hän haluaa itseään kutsuttavan", Sigil aloitti tunnin. "Täällä säännöt ovat hyvin yksinkertaisia: 1. Ei tappeluita. 2. Vihollisenne määritän minä, tai Remus. 3. Tehkää kuten sanon, älkää kuten minä teen. 4. Tehkää yhteistyötä ja auttakaa kaveria pulassa, myös toisesta tuvasta. Näitä sääntöjä seuraamalla tulemme varsin hyvin toimeen."

   "En suosittelisi niiden rikkomista", mutisi Remus.

   Viidesvuotiset Rohkelikot ja Luihuset katselivat pöydälleen risti-istuntaan istahtanutta Sigiliä ihmeissään. Tämä oli varmasti oudoin heillä ollut opettajansa, vaikkei vaikuttanut hullummalta.

   Petal oli puheen aikana yrittänyt hivuttautua lähemmäs Dracoa.

   "Petal, jätä Lohikäärme rauhaan, voit ahdistaa häntä luokkani ULKOPUOLELLA!" Sigil huomautti lähes hajamielisesti, katseensa kertaakaan harhautumatta sisareensa.

   Petal murjotti, mutta totteli. Hän EI halunnut tulla kahlehdituksi pöytäänsä. Kaulapanta oli jo tarpeeksi, kiitos vaan.

   "Avatkaa kirjanne sivulta neljä, opettelemme kaksintaistelun säännöt, muodollisuudet ja muut vastaavat. Voitte jakautua neljän ryhmiin luettuanne ensimmäisen luvun ja harjoitella kaksintaistelun aloittamista. EI taikoja, eikä sauvoja, voitte käyttää kirjoitusvälinettänne, mikäli tarvitsette jotain kiinteää pideltävää harjoitellessanne."

   Oppilaat jakaantuivat ryhmiksi ja ryhtyivät hommiin. Muutamat vilkuillen varuillaan tikaria, jolla Sigil leikitteli seuratessaan tunnin kulkua, sekä hämmästyneinä tämän paljaita jalkoja.

   Miten outo nainen...

---

Sigilin tunnin loputtua, Petal kulki Kielletyssä Metsässä yksin. Petal ei hirveästi välittänyt metsän synkkyydestä, vaikka välillä valittikin ääneen sitä, ettei metsässä ollut väriä. Suurimman osan ajasta hän oli hyräillyt Rafaelin enkeliä. Yhtäkkiä hän huomasi valtavan peikon, värähtäen inhosta.

   Tuo tarvitsee vähän väriä, hän ajatteli.

   Peikko mörähti, kääntäen katseensa tyttöön. Yrittäen lyödä tätä suurella nyrkillään.

   Petal väisti nyrkin ketterästi, huutaen: "Minulle et kyllä mustaa silmää tee!"

   Hän muuttui taas Animagus hahmoonsa, hämäten tyhmää peikkoa. Tällä kertaa se yritti saada hänet kiinni, varmaankin syödäkseen.

   Petal kiersi peikon taakse, muuntautuen takaisin ihmiseksi. Hän osoitti tätä taikasauvallaan, josta tuli vaaleanpunaisia kipinöitä, pian peikolla jo olikin vaaleanpunainen baletti mekko, tossuineen päivineen.

   Peikko ulvaisi tuskaisena, juosten metsän syvyyksiin. Ilmeisesti jopa se tajusi tilanteensa olevan häpeällinen.

   Raahaappaas takamuksesi sisään, siskoseni. Vai etkö ole vielä kiusannut tarpeeksi viattomia luontokappaleita? Sigil kysäisi heidän lumottujen korujensa kautta.

   "Annoin vain peikolle baletti tunnin", Petal lausahti viattomasti.

   Pikemminkin nöyryytystunnin. Alahan tulla, tai lähetän Luciuksen perääsi. Hän ei ole kovin hyvällä tuulella, näin sivumennen sanottua. Joku oli ilmeisesti sisustanut hänen luokkahuoneensa uudeleen, pinkiksi ja pörröiseksi, puhumattakaan vaaleanpunaisista pupujusseista, joita kukaan ei saanut katoamaan.

   "Ei siitä minua voi syyttää", Petal vannoi viattomuuttaan.

   Ihan miten vain. Tulehan jo. Vai kiinnostaako vastaavasti lento läpi koulun tänne huoneistooni? Meidän pitäisi lähteä setäsi luo.

   "Okei, okei, minä tulen."

---

#Pimeyden Lordin lymypaikassa#

"SETÄ, setä, Setä, setä", Petal hoki nuotia vaihdellen, hypähdelleessään Voldemortin luokse.

   "No, mitä?" tämä tokaisi ärtyneesti.

   "Sain silittää Mustaa!" tyttö huudahti, tehden kädellään paiaus liikkeitä.

   "Anteeksi kuinka?"

   "Tiedäthän, Sirius Mustaa", kommentoi Sigil väliin.

   "Joo ja sain uusia ystäviä! Har, Herm, Gin, Nev, Ronald, Kuu, Rem ja Gred'n'Forge! Ai niin, ja tietenkin Mustan!" Petal selitti innoissaan.

   Voldemort räpäytti silmiään. 'Häh?'

   "Siis, Harry Potter, Hermione Granger, Ginny Weasley, Neville Longbottom, Ronald Weasley, Luna Lovekiva, Remus Lupin, Weasley kaksoset ja Sirius Musta. Tosin en tiedä pitäisikö koiraa laskea..." selvensi Sigil.

   Voldemort tuijotti heitä. "Jaa..." hän viimein lausahti neutraalisti.

   "Etkö ole iloinen puolestani?" Petal mutristi huuliaan.

   Pimeyden Lordi vain hymähti epämääräisesti. Ja mutisi itsekseen: "Miksi minä?"

   "Olin jo unohtaa! Puin tänään peikon vaaleanpunaiseen baletti mekkoon ja tossuihin!" Petal hihkaisi.

   Hänen setänsä käänsi katseensa häneen. "Vaaleanpunaiseen...?" Ja alkoi nauraa. "Sinulla on kyllä kamala väri maku, peikothan ovat likaisen vihreitä! Pukea ne nyt vaaleanpunaiseen..." hän mutisi päätään puistellen.

   "Vielä yksi juttu... joku oli muuttanut Lucyn luokkahuoneen pinkiksi ja pörröiseksi, siellä oli myös sisustukseen sopivia pupujusseja", Petal kertoi.

   "Miten niin 'joku'?" Sigil kysäisi. "Ei tarvitse olla kummoinenkaan etsivä tietääkseen sen olleen sinä."

   "Minä? Miten niin minä? Enhän minä mitään sellaista tekisi!"

   "Hmmp. Etkä ahdistelisi pikku Lohikäärme parkaakaan, ei ei, ethän sinä mitään sellaista tekisi, et et", Sigil totesi sarkastisesti. "Tai kutsuisi Minervaa Miniksi tai Katiksi, tai MinKatiksi. Tai tekisi koskaan mitään muutakaan."

   "Jaaaa", Petal sanoi, silmiään pyöritellen.

   Voldemort yritti edelleen kerätä itseään kasaan, kuultuaan Luciuksen luokkahuoneelle sattuneen tapaturman.

   Petal etsi katseellaan setänsä lemmikkikäärmettä, Nesniraa. Huomaten tämän lepäämässä eräällä tuolilla, tyttö virnisti ilkikurisesti ja muuttui kissaksi. Seurasi hurja sekamelska jalkoja, häntiä, suomuja ja karvaa.

   Paikallinen Pimeyden Lordi huokaisi. Sigil vilkaisi kaksikkoa kyllästyneenä ja päätti ruveta kertomaan pikkusiskonsa kohtalosta Severuksen käsissä, tytön ahdistettua Dracoa Lukukauden Alkajaispidoissa.

----------

Toivottavasti nautitte tarinasta.

Kommentteja, kiitos! Ne saavat uuden hienon kodin ja lämmittävät mukavasti... ;)

Ideat ja sen sellaiset ovat tervetulleita.

              Teitä viihdyttivät: Petal Sword ja Sigil Dagger