Disclaimer: J.K. Rowling'n. Kaikki mitä et tunnista kuuluu tämän tarinan kirjoittajalle.

Title: Setäni Voldemort

Author: Petal Sword & Sigil Dagger

Paring: ei vielä, kuka tietää... ;)

Summary: Petal Sword ja Sigil Dagger Kallioinen saapuvat Voldemortin luokse, Pimeyden Lordin kauhuksi. Hänen tehtävänään on vahtia veljentytärtään Petalia ja tämän adoptiosisarta Sigiliä. Selviääkö hän suomesta tulleista tytöistä järjissään?

Warnings: ei mitään viel

Rating: PG

Betareader: la marmotte

----------

Setäni Voldemort

By Petal Sword & Sigil Dagger

Luku kuusi

#Rehtorin toimistossa#

Albus Dumbledore, Tylypahkan rehtori, velhomaailman tukijalka, tuikkiva silmäinen parrakas mies huomasi puhuvansa kuuroille korville. Tai ainakin siltä tilanne näytti.

Sigil Dagger Kallionen lakkasi keskittyneesti kynsiään silmiensä kanssa sävy sävyyn sopivalla vihreällä kynsilakalla, joka jostain rehtorille tuntemattomasta syystä oli jästituote. Petal Sword Kallionen taas oli uppoutunut keskusteluun sisarensa pronssisen käärmeen kanssa.

"Kuulitteko te sanaakaan siitä mitä sanoin?" Albus viimein puuskahti, harvinaisen tuohtuneena.

"Kyll", kuului lyhyt vastaus punaisten kiharoitten alta.

"Jep, Ilkkis!" huikkasi nuorempi Kallioisista. Käytännöllisyyden vuoksi hän oli lyhentänyt rehtorille antamansa pitkän nimen: Hän Joka Oli Erittäin Ilkeä Sedälleni. Sitä kun oli vaikea henkäistä nopeasti.

Seurasi pitkä hiljaisuus.

"Niin?" Albus tiedusteli odottavasti. Hetken mietittyään lisäten: "Ilkkis?"

"Emme julista Petalin sukulaisuussuhdetta Voldieen, emmekä auta häntä maailmanvalloituksessaan", Sigil lateli, siirtyen varpaittensa kimppuun.

"Hän Joka Oli Erittäin Ilkeä Sedälleni", vaaleatukkainen tyttö totesi vakavasti.

Albus huomasi pitkästä aikaa jääneensä sanattomaksi.

"HA! Valmis!" Sigil huudahti, nousi ylös ja keräsi tavaransa. Marssiessaan ovelle hän nappasi Myrkyttären ja Petalin mukaansa. Usutettuaan sisarensa portaikkoon hän vielä tokaisi olkansa yli: "Miksi muuten etsitty murhaaja Sirius Musta juoksentelee ympäri Tylypahkaa?"

Rehtori Albus Dumbledore – Merlinin ritarinkunta, Ensimmäinen luokka, Suurtaikuri, Päänoita, Ylikörhö, Kansainvälinen Velholiitto – löysi itsensä toisen kerran hyvin lyhyen ajan sisällä sanattomana ja tuijotti sulkeutunutta ovea typertyneenä. Mikäli kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, olisi hänen tilaansa kuvailtu sanonnalla: puusta pudonnut ja rannalla säikähtynyt.

"Minä olen liian vanha tähän..."

---

Ja Kalkaroksesta puheen ollen...

Alhaalla varjoisella aukealla seisoi Kalkaros, mutta hän ei ollut yksin. Lucius oli siellä myös.

Petal hiiviskeli kissan muodossaan pusikossa, yrittäen kuulla mistä he keskustelivat.

"Taidat olla vielä hieman vihainen siitä luokka jutusta?" Severus kysäisi Malfoylta.

'Luciuksen poika oli erittäin suloinen', Petal ajatteli kaihoisasti.

"Tietenkin olen", vaaleahiuksinen mies tuhahti.

Jostain kissan läheltä kuului uhkaavaa murinaa, hän kääntyi äänen suuntaan, vain nähdäkseen harmaavalkoisen suden, tuijottavan häntä nälkäisesti kullanruskeilla silmillään.

Petal-kissa sähähti sudelle, näyttäen tälle terävät pinkiksi lakatut kyntensä. Toisin kuin sisarensa, hän käytti yleensä lumottuja kynsilakkoja.

Petal sai aivan mainion idean. Hän käveli suden luokse alkaen kehrätä tämän jalkojen juuressa. Susi murahti uhkaavasti, Petal-kissa katsahti sutta viattomasti, ja puraisi tämän jalkaa. Susi ulvaisi tuskasta.

"Kuulitko tuon, Severus?" Lucius kysyi.

"Tottakai. Varmaan Lupinin hurtta kärsii!" Severus vastasi virnistäen. Malfoy patriarkka räpäytti silmiään, Severus taisi todella vihata mainittua koiraa, yleensä hän ei erityisemmin reagoinut suuntaan tai toiseen jokin eläimen kärsiessä.

Vähän kauempana puskissa Petal-kissa yritti väistellä suden hampaita ja kynsiä. Kissa sai kuitenkin pari osumaa. Susi puraisi hänen tassuansa, josta alkoi vuotaa verta, sitä vihloi myös tuskallisesti. Petal-kissa lähti juoksemaan niin kovaa kuin kintuistaan pääsi, susi aivan kintereillään. Hän tuli paikalle jossa Sevvie ja Lucy olivat.

Miehet katsahtivat häntä kysyvästi, suden tullessa paikalle.

Petal muuttui ihmishahmoonsa, pidellen vertavuotavaa kättään hän osoitti sauvallaan ja kiljahti: "TAINNUTU!"

Susi mätkähti maahan tainnutettuna, Petalin mutistessa: "Kuinkakohan monta elämää minulla on vielä jäljellä?"

"Voi ei! Sisko eiiii tule pitämään tästä! Juuri kun sain pannan hetkeksi pois, niin saan sen jälleen takaisin! Voi ei, Voi Ei. VOI EIII!" Petal lausahti melodramaattisesti.

"Hmmp", Severus ynähti myönnellen.

Lucius hieroi käsiään yhteen. "Aah, täydellistä..." Ja pinkaisi juoksuun.

"EI! Lucy, EEEEEEIIIIIIIIIIIIII!"

Taikajuoma mestari mutisi sarkastisesti: "Luuletko todellakin TUON nimen käytön auttavan asiaa?"

---

#Suuressa Salissa#

"EI! Lucy, EEEEEEIIIIIIIIIIIIII!" kajahti jostain. "Ei ei ei ei eieieieiei EI EI EI EIEIEIEI EI EI EIEIEIEIEIEIEIEI!"

Seuraavassa hetkessä Lucius pyyhälsi saliin, vaaleat hiuksensa sekaisin, verta vaatteissaan, ja... Petal kietoutuneena hänen toisen jalkansa ympärille, roikkuen kuin henkensä hädässä jaloillaan ja toisella kädellään, uikuttaen professori Malfoyta olemaan tekemättä jotakin – mitä, ei aivan käynyt selväksi.

"Ah, Sigil, juuri sinua etsinkin..." Lucius aloitti.

"EEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!" Petal ulvaisi. Salissa olijat vavahtivat tuskasta.

Sigil hieraisi korviaan. "Taas ne kuolivat..."

"Tämä lapsukainen", Malfoy patriarkka jatkoi, saaden lapsukaisen kuulostamaan yllättävän paljon marakatilta, "tarvitsee kaulapantansa takaisin", hän jatkoi julistustaan.

"EI! Ei missään nimessä!"

Luonnollisesti kukaan ei kuunnellut nuorimman Kallioisen tuskan vaikerruksia.

Lucius katsahti alas päin. "Ja sotki housuni! Grr, nämä olivat lempiparini, sinä senkin..." Sigil katsoi hyväksi sensuroida loput hänen litaniastaan. Paikallahan oli kutakuinkin viattomia korvia.

Severus valui paikalle harppoen, kaapunsa liehuessa kuten tavallista – hän ei ollut nähnyt erityisemmin mitään syytä pitää kiirettä – tuoden tainnutetun suden mukanaan.

Sigil piirsi ilmaan muutaman riimun. Petal ulvaisi tuskaisesti, nykien turhaan punaista pantaa kaulastaan. Luciuksen käsi lennähti tunnustelemaan kurkkuaan. Mies päästi epäuskoisen äännähdyksen.

Severus vilkaisi häntä uteliaana. Tuijotti. Tainnutettu susi tömähti maahan. Vilkaisi Sigiliä. Tuijotti vähän lisää Luciuksen kaulaa. Ja teki jotain, mitä kukaan oppilaista, eikä suurin osa professoreista ollut koskaan edes kuvitellut kuulevansa tai näkevänsä: hän purskahti raikuvaan nauruun!

Vain saadakseen Luciuksen kurkkuunsa.

"Grr..."

"Ha ha ha... Lucius... Haha ha.... lopeta.... ha ha haaa.... lopeta lopeta... ha ha..."

"Lucy! Sinä liiskaat minut!" kiljui edelleen mainitun miehen jalassa roikkuva Petal.

Sigil katseli kissamaisen uteliaasti tappelevaa kolmikkoa. Lopulta hän nousi, tassutteli tyynesti heidän luokseen ja nappasi Luciusta tämän hopeisesta kaulapannasta – jonka tämä oli itseasiassa saanut vahingossa, naisen huomion harhauduttua.

"Tulehan sitten. Sinä myös Petal, kis kis."

Toiset saattoivat vain tuijottaa pienen naisen raahatessa itseään lähes kaksikertaa suuremman miehen – Lucius Malfoyn! – ja itseään pidemmän nuoremman sisarensa ulos salista, kuin nämä olisivat olleet tottelemattomia viisivuotiaita.

Severus kieriskeli lattialla, kylkiään pidellen, edelleen naurun pauloissa.

Ovien sulkeuduttua oudon kolmikon perässä, kuului Eteishallista selvästi: "SIGIL!" Joka lähetti lattialla istumaan kömpineen Taikajuoma mestarin takaisin hysteerian aaltoihin, tämän kuultua ystävänsä karjaisun.

---

#Rohkelikkojen tupapöydässä#

"Näitkö sinä saman kuin minä, Harry?" Ron kysyi ystävältään. Harry saattoi vain nyökätä mykkänä. "Todella outoa..."

---

#Sigilin työhuoneessa#

Remus asteli professori Kallioisen huoneessa ympyrää erittäin hermostuneena. 'Miten Sigil saattoi tietää Siriuksen olevan minun koirani?' Remus ajatteli tuohtuneena.

"Sirius, muutu takaisin koiraksi!"

Sirius kohotti kulmaansa. "Miksi?"

Remus vilkaisi häneen ärtyneenä. "Ellet halua takaisin Azkabaniin, niin suosittelisin."

Sirius virnisti anteeksipyytävästi ystävälleen. "Aye aye, sir!" muuttuen sitten taas isoksi mustaksi koiraksi. Samalla Sigil avasikin jo oven, raahaten Luciuksen ja Petalin perässään.

Remuksen kulmakarvat kohosivat.

"Remus, Musta", Sigil kohotti toista kulmaansa – Kallioiset kutsuivat koiraa edelleen tämän värin perusteella, tai niin kaikki ainakin olettivat – tuupaten Malfoy patriarkan tuoliinsa istumaan ja ohjaten Petalin pöydänkulmalle, tarkastellakseen tämän veristä käsivartta. "Se susiko? Haluanko edes tietää?"

Päätään puistellen hän ryhtyi paikkaamaan sisartaan. "Oliko teillä jotain asiaakin?" hän kysyi, osoittaen sanansa huoneeseensa selvästi kutsumatta tulleille vierailleen.

Remus vilkaisi mukavasti asettunutta Malfoyta, pistäen huvittuneesti merkille tämän kaulassa komeilevan hopeisen kaulapannan.

"Puhuisin siitä mieluusti kahdenkesken, jos sopii?"

Sigil huitaisi kädellään taakseen, jolloin hänen huoneistoonsa johtava ovi aukesi. "Lucius", hän lausui kehottavasti.

"Entä Petal?" mies kysäisi noustessaan. Hän oli liian tottunut naisen komenteluihin välittääkseen paljoakaan.

"Paikkaa sinä hänet sitten", kuului vastaus ja Malfoy patriarkka löysi itsensä lempeästi, mutta varmasti työnnettävän huoneistoon sylin täydellinen viisitoista vuotiasta tyttöä mukanaan.

"No, sitten..." Sigil totesi, kulmaansa odottavasti kohottaen.

"Mitä tiedät Siriuksesta?" Remus kysyi.

"Sirius Mustasta, oletan?"

Lempeä ihmissusi nyökkäsi.

"Hän on etsitty murhamies, karkasi Azkabanista, pyrkii tappamaan Harry Potterin..."

Remus keskeytti hänet: "Viittasin rehtorille heittämääsi kommenttiisi."

"Ah", punatukkainen nainen totesi.

"Joten voisitko ystävällisesti kertoa miten tiedät Siriuksesta?"

Sigil kohautti harteitaan. "Siitähän oli lehdessä ja suunnilleen joka pylväässä ympäri Englantia. Etsitty massamurhaaja: Sirius Musta, karannut Azkabanista."

Remus harkitsi päänsä paukuttamista toisen työpöytään, mutta hylkäsi ajatuksen, toistaiseksi. "Mutta miten tiedät Siriuksen olevan täällä?!"

"Aah... Tuossahan hän on vieressäsi. Sokeaksiko olet tullut?" kuului viaton vastaus.

"Miten sinä näet hänet?"

Sigil katsoi miestä kuin tälle olisi kasvanut toinen pää. "Kaksi silmää. Tuo koira tuossa, tuo MUSTA koira."

"Tietääkö sisaresi Petal tästä?"

"Että koirasi on musta?"

"Siis, että koirani on Sirius Musta?" Pöydän pinta alkoi näyttää todella houkuttelevalta...

"Ahaa! Myönnät, että koirasi on Sirius Musta!" Sigil hihkaisi innoissaan.

Ehkä hän sittenkin kuristaisi vanhemman Kallioisen naisista...

"Kyllä kyllä. Mutta kuinka sinä tiedät?"

"Itsehän kerroit juuri. Vai onko muistisikin jo huonontunut?"

Remus hakkasi päätään pöytään. Ei! Ei! Miten raivostuttavia Luihuset saattoivatkaan olla. 'Älä myönnä mitään, mikäli et hyödy siitä mitään, ellei sinun ei ole ehdottomasti pakko, eikä mitään muuta vaihtoehtoja enää ole' tuntui olevan heidän tunnuslauseensa.

---

#Sigilin huoneistossa#

"Alohamora!" Petal yritti jälleen oveen.

"Tiedät, ettei se toimi. Jos hän haluaa päästää sinut sinne, ovi aukeaa, jos ei, se yksinkertaisesti pysyy kiinni", Lucius tokaisi, silmiään pyöritellen.

"Mitä kello on?" tyttönen kysäisi.

"19.35."

"Tuletteko sinä ja Sevvie tänään setäni luokse?"

---

#Sigilin työhuoneessa#

"Tietääkö sisaresi koiran olevan Sirius?" Remus jatkoi epätoivoisia yrityksiään.

"Tietenkin, onhan hänelläkin silmät päässään", Sigil tuhahti.

"Näettekö te Animagin lävitse?"

"Aivan kiinteältä tuo minulle näyttää."

"Sigil!!"

"Kyllä kyllä, jos sinun on aivan pakko tietää. Mikäli olisit lukenut suvustamme enemmän olisit kyllä tiennyt kysymättäkin", nainen tuhahti.

"Ettekö aio kertoa tästä kenellekään?"

"Haluatko minun?"

Remus puisti päätään.

"Remus, jos olisin aikonut, olisin jo kertonut. Minulla on vain yksi kysymys: Tekikö hän sen?"

"Ei tietenkään. Peter Piiskulainen on syyllinen."

Ihmissuden noustessa lähteäkseen, Sigil nyökkäsi mietteliäästi. Aivan kuten hän oli arvellutkin.

---

#Sigilin huoneistossa#

Lucius katseli Petalia epäillen. "Olemme tulossa, mutta Severus ei välttämättä voi viipyä koko viikonloppua."

"Tuleeko Lohikäärme?" Petal kysyi toiveikkaasti.

Malfoy patriarkka kohotti kulmaansa. "Saattaa tullakin."

"Jessss, ihanaa", tyttönen kiljahti riemuissaan.

Lucius hieraisi korvaansa, mutisten: "Alan ymmärtää Sigilin jatkuvan puheen korviensa tarvitsemista hautajaisista..."

Petal vilkaisi miestä hieman epäröiden, työnsi sitten epäilyksen syrjään ja muuntautui nuoreksi Siiamilaiskissaksi. Hän tassutteli lähemmäs Malfoy miestä, hypähti tämän syliin ja ryhtyi kehräämään.

Lucius vilkaisi syliinsä asettunutta hännällistä karvakasaa säpsähtäen. "Mitä sinä...?" Hetken kuluttua hän kuitenkin rentoutui, silittäen Petal-kissaa toisinaan.

Yllättäen Sigil tupsahti huokaisten huoneistoon. "Ah, pääsinpäs heistä. Uskomattoman sinnikkäitä otuksia nuo Rohkelikot."

"Oletko joskus epäillyt sitä?" Lucius kysäisi huvittuneena.

"En. Olenhan elänyt Petalin kanssa. Tosin Remus osaa olla toisinaan varsin luihusmainen kun sille päälle sattuu." Nainen heittäytyi sohvalle kaksikon viereen. "Ah, huomaan hänen ryhtyneen pehmittämään sinuakin", hän huomautti, rapsuttaen sisartaan tämän korvien välistä.

"Hmm." Vaalea mies jatkoi kissan laiskaa silittelyä. "Hän taitaa nukahtaa pian."

Sigil vilkaisi Petal-kissaa tarkemmin. "Nukkuu jo." Hän käpertyi miehen kylkeen, lähes kehräten kuten sisarensa.

"Entä kaulapantani?" Lucius kysäisi.

"Sopii sinulle..." kuului uninen vastaus.

Lucius räpsäytti silmiään yllättyneenä.

Seurasi hetken hiljaisuus.

"Sigil?"

Pieni huokaus. Nainen vain käpertyi syvemmälle "tyynyns" lämpöön.

"Sigil!"

"Hm?!" tämä säpsähti osittain hereille.

"Kaulapantani!" vaalea mies vaati.

"Sopii sinulle... Nuku nyt, Lucius..." Vihreät silmät painuivat kiinni.

"Sigil?"

Ei reaktiota.

"Voi Salazarin tähden... Sigil?!"

"Nuku... Lucius..."

"ARRG!"

----------

Toivottavasti nautitte tarinasta.

Kommentteja, kiitos! Ne saavat uuden hienon kodin ja lämmittävät mukavasti... ;)

Jos haluatte vastauksen, jättäkää e-mailinne, kiitos.

Ideat ja sen sellaiset ovat tervetulleita.

Teitä viihdyttivät: Petal Sword ja Sigil Dagger