Harry Potter lomalla

Alkusanat: Voldemort, tuo älyköiden kuningas, on taas saanut uuden majesteetillisen suunnitelman Harry Potterin kukistamiseksi. Uusi päiväkirja? Liekehtivä sikari, anteeksi, takauma, siis pikari? Idea vetää vertoja monien hullujen keksinnöille: Voldie aikoo lähettää Harryn ja pari hänen ystäväänsä autiolle saarelle ja katsella satelliitti-tv:stä heidän tekemisiään. Slashia? Survivoria? Täydellistä hulluutta ainakin tulee, kun eräs henkilö saapuu saarelle.......

A/N: Tämä... tarina on siis ensimmäinen kokeiluni. Pahoittelen, jos joku ei pidä siitä, mutta kaikki eivät voi olla täydellisiä kirjailijanalkuja. Ensimmäinen kappale on kuin vessanpöntöstä ongittu, joten jos joku jaksaa lukea tarinaa eteenpäin, luvassa on, ainakin omasta mielestäni, parempia kappaleita jne.. Vaikka tarinan päähenkilöt ovat suureksi osaksi poikia, slashia ei ole luvassa. Tarina on AU, koska se sijoittuu Harryn neljännen luokan kesälle. Lisäksi henkilöt ovat erittäin OOC. En ole kopioinut kenenkään ideoita, sillä en ole lukenut yhtään tämäntapaista tarinaa. En omista yhtään näistä henkilöistä, kaikki kuuluvat J.K. Rowlingille, vain juoni on minun. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä tapauksessa ei olla rahantekoaikeissa.

KAPPALE: Voldie paljastaa suunnitelmansa

"Harry Potter on nyt menossa viidennelle luokalleen", Voldemort mietti yksin huoneessaan, "tiesinkin, että luku viisitoista tuottaa huonoa onnea". Hän oli jo pitkän aikaa miettinyt suunnitelmaansa ja nyt se oli melkein valmis. Alaiset eivät olisi iloisia kuullessaan tästä, mutta he tottelisivat häntä, sillä kukaan heistä (paitsi ehkä se älykääpiö Goyle, Voldemort totesi) ei halunnut päästä hengestään.

Viimeiset viisitoista vuotta Voldemort oli yrittänyt tappaa Harry Potterin, tosin tuloksetta. Ensimmäisellä kerralla hän oli menettänyt voimansa ja joutunut alentumaan kastematoakin alhaisemmaksi olennoksi ja vielä seuraavatkin kerrat olivat menneet penkin alle. Hän oli kostonhimoinen ja vihainen siitä, että pikku räkänokka oli peitonnut hänet joka kerta. Ja se, että Potter oli ollut pelkkä vaippaikäinen, hampaaton piltti voittaessaan historian mahtavimman pimeyden velhon, otti häntä vielä enemmän päähän. Mutta nyt hän saisi kostonsa. Hän kikatti itsekseen mahtavaa suunnitelmaansa eikä huomannut, kuinka huoneen ovi aukesi ja joku astui sisään. Tämä joku etsi katseellaan mestariaan huoneesta ja pian hänen silmänsä osuivat tuoliin, jossa lordi istui ja puheli itsekseen. (-mestarin pää taitaa olla pehmentynyt, hän totesi mielessään, mutta hän ei ole samanlainen sekopää kuin Grindelwand. Isäni taisi joskus kertoa, että tällä julmalla, pahansuovalla velholla oli ollut kanifarmi takapihallaan, ja se vasta oli säälittävää.)

Huomatessaan vieraansa saapuneen hän lopetti höpöttämisen ja katsoi tätä päästä varpaisiin. Lucius Malfoy oli vieläkin entisellään. Vuodet eivät olleet tehneet hänelle pahaa, päinvastoin, mutta muut Kuolonsyöjät olivat jo parhaat päivänsä ohittaneita, vanhoja pieruja.

Juuri se oli Kuolonsyöjien pulma. He eivät olleet enää nuoria niin kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Voldemort tarvitsi lisää uutta sukupolvea.

"Ainakin Crabben ja Goylen pojat ryhtyvät Kuolonsyöjiksi, Voldemort mietti, ah, unohdin, ei sittenkään...."

Ensimmäistä kertaa eläessään Voldemort joutui kohtaamaan katalan totuuden: Kuolonsyöjät kuolisivat pian sukupuuttoon. Oli melkein harmillista, ettei heillä ollut Weasleyn kaltaista perhettä, joka, tilanteesta riippumatta, lisääntyisi kuin kanit . Pienen itsetehdyn tutkimuksen mukaan tilanne oli se, että perheillä oli liian usein vain yksi lapsi valittamassa, mutta poikkeuksiakin löytyi. Mutta miten kertoa Parkinsoneille, että heidän pitäisi saada vielä edes yksi käärö lisää, sillä he eivät olleet koskeneet toisiinsa sitten hääyön. Zabineilla oli kaksi lasta, mutta viimeisin oli vasta imeväinen, eikä hänestä olisi vielä mitään hyötyä.

Lapsipohdintojen lomassa hän sattui katsomaan vierastaan ja viimein huomasi tämän. Huomatessaan saaneensa Voldemortin huomion itselleen hän sanoi:

"Lordini, teillä oli asiaa minulle."

"Käsitinkö nyt varmasti oikein?" vanhempi Malfoy kysyi tuohtuneena ja sellainen ilme kasvoillaan, että pian silmät tipahtaisivat pois kuopistaan ja alkaisivat tanssia hullunlailla saksanpolkkaa lattialla.

"Aiotte lähettää Potterin ja hänen kurapäiset ystävänsä jonnekin autiolle saarelle Tyynen valtameren alueelle?"

"Käsitit aivan oikein, Lucius."

"Anteeksi, että sanon tämän, herrani, mutta suunnitelmanne kuulostaa varsin, miten sen nyt sanoisin, oudolta."

"Olet aivan oikeassa, palvelijani, suunnitelmaani ei pysty heti ensimmäisellä kerralla sulattamaan. Mutta mieti toki: aikaisemmat suunnitelmat Potterin nitistämiseksi ovat menestyneet surkeasti. Viimeisin ei mennyt päin mäntyä, mutta aikaisemmat menivät. Meillä ei ole periaatteessa mitään menetettävää, eikö vain? Ja etkö haluaisi nähdä Potterin saavan hitaan, tuskallisen kuoleman kuin tavallisen, armahtavan Avara Kedavran? Olemme ansainneet sen, Lucius, kaikkien näiden vuosien jälkeen haluaisit varmasti nähdä, kuinka James Potterin poika kuolee ilman, että isi pelastaa?"

"Mutta miten minun poikani liittyy tähän asiaan?"

"Aivan. Hän lähtee mukaan."

"MITÄ?"

"Ota rauhallisesti, Lucius, en tekisi koskaan pojallesi pahaa. Hän menee sinne pitämään Potteria silmällä ja niin edespäin. Sulautuu joukkoon, tiedäthän? Sitä voisi pitää hänen Kuolonsyöjä- kokeenaan."

"Antakaa anteeksi, herrani, luulin, että aioitte tappaa hänetkin."

"Ei siinä mitään. Mene kertomaan muille suunnitelmistani ja käske heidän tulla tänne työnjaon vuoksi. Annan tarkemmat ohjeet myöhemmin, mutta sinun täytyy tuoda Draco alas tyrmään silloin, kun käsken. Voit poistua."

Lucius Malfoyn päässä humisi. Aluksi hän oli luullut, että Voldemort lähettäisi hänen poikansa sinne vain tappaakseen tämän, mutta eihän siinä ollut mitään järkeä. Sitä paitsi Voldemort lähettäisi saarelle myös muiden Kuolonsyöjien poikia, joten sen oli pakko olla jonkinmoinen koetus heille. Mutta jokin silti vaivasi häntä. Jotakin oli taatusti vinossa.

KAPPALE: Harry kidnapataan

Päästyään, tai pikemminkin jouduttuaan, takaisin Dursleyden luokse kesäloman ajaksi, Harry Potter ei ollut lainkaan loistotuulella. Muistot viimekertaisesta kesästä kirvelivät vielä muistissa ja Harry olisi mieluummin työntänyt päänsä vessanpönttöön kuin mennyt takaisin näiden jästisukulaistensa luokse. Oli hyvä, jos Dursleyt pitivät häntä edes sokean maaoravan arvoisena, mutta parin ensimmäisen päivän jälkeen Harry sai huomata, että Dursleyt vihasivat häntä vielä enemmän kuin ennen ja tekivät kaikkensa saadakseen hänet kärsimään. Pää saattaisi olla vessanpöntössä muutenkin kohtapuoliin, jollei Harry pitäisi varaansa, sillä Dudley oli kasvanut taas sekä leveys- että pituussuunnassa ja nyt hän oli sellaisen auringon koollansa peittävän pienen vuoren kokoinen. Äidin pikku demoni ei ollut tosin huomannut kasvattaa aivojaan samalla kun muu ruumis kasvoi, joten Harry saattoi serkkunsa puheista päätellä, että aivot olivat taantuneet jo sikiövaiheessa ja että ne olivat suurinpiirtein saksanpähkinän kokoiset. Kohtelu tulisi olemaan surkeata, sillä heti ensikättelyssä Vernon heitti Harryn tavarat maakellariin, jonka hän oli valmistanut varta vasten juuri Harrylle. Lukittuaan kaikki seitsemän lukkoa ja laitettuaan valvontakameran päälle hän virnisti Harrylle juuri sellaisella tavalla, mikä sai Harryn toivomaan, että olisi jo aikuinen jotta voisi lyödä tuon mairean ilmeen kurkkuun ja samalla hampaat jotka virnettä tehostivat. Tavarat olisivat "turvassa", kuten Vernon asian ilmaisi.

Jotakin hieman mieltä parantavaa tapahtui. Hänen ei tarvinnut nukkua Dudleyn kanssa samassa huoneessa, joten hän oli ainakin hetken iloinen tästä uutisesta. Vain harvat tietävät, mitä joutuu kestämään kun nukkuu Dudleyn kanssa samassa huoneessa. Dudleyn ystävätkään eivät koskaan halunneet olla yötä hänen luonaan ja jos he olivat, he pyysivät, että saisivat nukkua lattialla käytävällä. Totuus nimittäin oli, että Dudleyn huoneessa haisi aivan navetalta, jonka kaikki ilmatiereitit oli suljettu ja hajun oli annettu muhia sellaiset viisikymmentä vuotta. Navetalta se myös näytti, sillä tavarat lojuivat siellä täällä..... joku oli kertonut nähneensä huoneessa pienen emakon pahnueineen. Harry oli siis edellä mainittujen asioiden takia kauhistunut eikä missään tapauksessa halunnut jakaa huonettaan Dudleyn, viiden biljoonan villakoiran, emakon, kuuden porsaan ja kuolleen variksen kanssa. Mutta onni olisi hänen kanssaan vain hetken aikaa.....

Toistuvat kiusaamiset ja huono kohtelu saivat Harryn toivomaan, että hän olisi kuollut. Hänen mielialansa ei muutenkaan ollut iloinen Cedric Diggoryn kuoleman johdosta, ja se, että kaikki syyttivät häntä tapahtuneesta, oli erittäin masentavaa. Muutkin halusivat hänen jättävän elollisen maailman ja siirtyvän tuonpuoleiseen: erään kerran vessaan mentyään hän löysi hirttoköyden kiinnitettynä suihkun verhojen pidikkeeseen ja lapun, johon oli kirjoitettu Dudleyn kömpelöllä käsialalla: TEE SE. Huomattuaan, ettei köyteen pystynyt millään hirttäytymään, hän vain pudisti päätään ja jatkoi alamaissa oloaan.

Viikon päästä saapumisesta Harry toivoi jo kaihoisasti pääsevänsä takaisin Tylypahkaan. Kalkaroksenkin tapaaminen olisi saanut hänet paremmalle tuulelle, sillä jopa hän muistutti, että vielä oli syytä elää. Hän odotti kiihkeästi kirjettä Hermionelta tai Ronilta, mutta kummaltakaan ei tullut mitään, ei yhtikäs mitään. Harry jatkoi turhautuneena odottelua.

Parin viikon päästä hänen päässään napsahti. Hän haistatteli Petunialle, Dudleylle ja Vernonille ja lupasi näille olla ikinä palaamatta heidän kotiinsa. Hän haki tavaransa kellarista (pari alohomoraa tepsii aina kaikkiin jästilukkoihin) ja painui ulos pää punaisena. Katuja pitkin kävellessään hän toivoi, että Sirius voisi ottaa hänet kotiinsa, tosin hän ei tiennyt, missä Sirius asui. Ties missä huitsin nevadassa tälläkin kertaa, Harry pohti samalla kun mietti, mihin mennä yöksi.

Käveltyään pari tuntia hän löysi halvan, mutta sisäsiistiltä näyttävän pikku jästihotellin. Hotellin työntekijä katsoi häntä kummastuneena mutta ei sanonut hänelle mitään. Huoneeseen päästyään hän huomasi, että oli juuri saapunut pienehköön vaaleanpunaiseen maailmaan. Kaikki oli vaaleanpunaista. Harryn päässä pyöri ja hän ajatteli, että kyllä vessa olisi normaalien ihmisten maailmasta. Paha virhe. Huomattuaan, että myös vessanpönttö oli vaaleanpunainen hän totesi, että oli juuri astunut Barbie-maailmaan ja odotti hetken aikaa, että nukke astuisi ovesta sisään venytetty hymy kasvoillaan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten Harry päätteli, että oli vain hieman väsynyt tapahtuneesta ja päätti ottaa kunnon suihkun ennen kuin menisi nukkumaan.

Nurkasta kuului ääntä. Harry nosti päätään huomatakseen, että oli saanut uuden vieraan. Keijuista ja menninkäisistä poiketen tämä oli pukeutunut kokonaan mustiin ja piti jotakin naurettavaa naamaria kasvoillaan.

"Terve mieheen, Harry totesi leppoisasti muukalaiselle ja heilautti kättään. Muukalainen ei vastannut mitenkään, vaan liikkui lähemmäksi Harrya. Samassa se veti esiin mustan taikasauvan."

"Mitä v****a", Harry kysyi samalla kun tajusi mitä oli tekeillä, mutta liian myöhään, sillä kirous iski häneen ennen kuin hän ehti liikkua pakoon. Pimeys laskeutui Harryn ympärille ja hän tunsi, kuinka joku nosti hänet ylös ja vei mukanaan.