A/N: Hahaa, saitte odottaa (taas) uutta kappaletta! Tämä on aika lyhyt, mutta luulen, että seuraava kappale on hiukan pidempi...
3X Kiitokset Altanalle ja Edanalle betauksesta! Järripäänä unohdin laittaa teidät betoiksi aikaisemmin... sorry, ei millään pahalla... ja Tiuwiulle kiitos myös! Toivottavasti manaattikortti ei harmittanut: ne ovat lempieläimiäni ja todella söpöjä palluroita (okei, olen sekaisin...)
Kuten yleistä: jos joku luulee että tekisin tätä rahan takia niin... tulen ja syön korvanne!!
Kappale 4: Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani... Tai jonnekin lähelle.
Se, miten tämä erikoinen joukkio sai sovittua asiansa, on edelleen arvoitus. Koska kenelläkään ei ollut kattoa pään päällä päätettiin, että he rakentaisivat yhdessä pienen majan rannan lähistölle. Ensimmäiseksi aloitettiin kuitenkin sopivan tontin valinta.
- Eikö tämä paikka sopisi? Harry oli jo selvästi kyllästynyt hyvän paikan etsimiseen.
- Minä en ainakaan jää tähän. Tiedätkö, kuinka korkealle nousuvesi pystyy nousemaan iltaisin? Malfoy oli selvästi lukenut läksynsä biologian tunnille.
- Eli emme jää tähän.
- Sinä ymmärsit, vaude!
- Lopeta jo tuo, Malfoy. Et itse ole löytänyt yhtään parempaa paikkaa kuin tämä.
- Entäs tuo sitten? Tasainen, vähän puita... Mielestäni se on oikein mukavan oloinen.
- Alligaattoreille ehkä. Malfoy, tuohan on suo!
- Aijaa...
- Hei pojat, löysin aika kivan paikan!
Pojat juoksivat Nevillen ääntä kohti. Palmut alkoivat vähentyä joka askeleelta ja pian joukko oli aukiolla, jota luonto ei taatusti ollut omin voimin luonut.
- Vähän coolia, Dean totesi kirkas ilme kasvoillaan.
Yleisen hyväksynnän jälkeen ryhmä alkoi tutkia perusteellisemmin aluetta. Aukion lähettyvillä olevassa kalliossa oli suurikokoinen aukko, joka myöhemmässä katsauksessa todettiin luolaksi. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut mennä suuaukkoa pitemmälle, sillä luolassa oli pimeää eikä Malfoy suostunut lainaamaan tulitikkujaan etsijöille.
- Ties minkälaisia pyromaaneja te olette.
Olosuhteiden pakosta joukko joutui siis oleskelemaan luolan ulkopuolella, ja murhaavia katseita vaihdettiin puolin jos toisinkin. Se ei kuitenkaan estänyt poikia tutustumasta lisää uuteen "asuntoonsa" (- luola kuin luola, se ansaitsee luvan tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti asuntona, Malfoy totesi) , jonka he jakaisivat keskenään kunnes joku tulisi hakemaan heidät pois tältä jumalanhylkäämältä paikalta, jonka he arvelivat olevan pikkuinen saari. Luolan lähellä kasvoi kukkia, joita floristi - Seamus alkoi tutkia silmät kiiluen. Hän kuitenkin lopetti lyhyeen muiden oudoksuvien katseiden vuoksi, ja meni istumaan Deanin viereen. Hän katseli kuitenkin kukkia surullisen kaihoisasti koko illan. Muut tutkivat aluetta varsin vapaasti. Goyle löysi epäilyttävän näköisiä sieniä, Crabbe tutustui lähemmin luolaa reunustaviin palmuihin, Neville juoksi kirkuen takaisin rannalle löydettyään luun pusikosta, Terry totesi, että lähellä elävistä 45:stä lintulajista 30 sopisi ruoanlaittoon ja niin edelleen. Kaikilla oli siis jotenkin hauskaa. Kaikilla paitsi Harryllä, joka mietti vaikeroiden katalaa tilannetta, jonka Voldemort oli aiheuttanut.
Rannalta alkoi kuulua yhtäkkiä vaimeaa, tyttömäistä kirkunaa. Terry astui esiin läheisestä puskasta, ja istahti Harryn viereen tympeä ilme kasvoillaan.
- Voihan peruna sitä idioottia. Terryn silmät kertoivat kaiken: hän oli nähnyt edessään sanoinkuvaamatonta typeryyttä.
- Kuka? Harry oli ulkona kuin kulunut pahvilaatikko.
- Longbottom.
- Mitä hän nyt on tehnyt?
- Sanooko sana 'tuhopolttaja' mitään?
- Aijaa...
- Leikkinyt Malfoyn tulitikuilla, vai? Terryn ja Harryn yllätykseksi Ron istui heidän viereensä tultuaan ensin pois salakuuntelupaikastaan eli kukkapuskasta.
- Juuh... En voi tosin ymmärtää, miten nuotion sytyttäminen voi olla niin vaikeaa. Jos en olisi ollut vieressä katsomassa, koko saari olisi varmaan palanut poroksi.
- Nyt tiedät, miltä tuntuu olla sankari. Harry taputti toverillisesti Terryä olkapäähän.
- Täydeltä paskalta: jalkani paloivat...
3X Kiitokset Altanalle ja Edanalle betauksesta! Järripäänä unohdin laittaa teidät betoiksi aikaisemmin... sorry, ei millään pahalla... ja Tiuwiulle kiitos myös! Toivottavasti manaattikortti ei harmittanut: ne ovat lempieläimiäni ja todella söpöjä palluroita (okei, olen sekaisin...)
Kuten yleistä: jos joku luulee että tekisin tätä rahan takia niin... tulen ja syön korvanne!!
Kappale 4: Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani... Tai jonnekin lähelle.
Se, miten tämä erikoinen joukkio sai sovittua asiansa, on edelleen arvoitus. Koska kenelläkään ei ollut kattoa pään päällä päätettiin, että he rakentaisivat yhdessä pienen majan rannan lähistölle. Ensimmäiseksi aloitettiin kuitenkin sopivan tontin valinta.
- Eikö tämä paikka sopisi? Harry oli jo selvästi kyllästynyt hyvän paikan etsimiseen.
- Minä en ainakaan jää tähän. Tiedätkö, kuinka korkealle nousuvesi pystyy nousemaan iltaisin? Malfoy oli selvästi lukenut läksynsä biologian tunnille.
- Eli emme jää tähän.
- Sinä ymmärsit, vaude!
- Lopeta jo tuo, Malfoy. Et itse ole löytänyt yhtään parempaa paikkaa kuin tämä.
- Entäs tuo sitten? Tasainen, vähän puita... Mielestäni se on oikein mukavan oloinen.
- Alligaattoreille ehkä. Malfoy, tuohan on suo!
- Aijaa...
- Hei pojat, löysin aika kivan paikan!
Pojat juoksivat Nevillen ääntä kohti. Palmut alkoivat vähentyä joka askeleelta ja pian joukko oli aukiolla, jota luonto ei taatusti ollut omin voimin luonut.
- Vähän coolia, Dean totesi kirkas ilme kasvoillaan.
Yleisen hyväksynnän jälkeen ryhmä alkoi tutkia perusteellisemmin aluetta. Aukion lähettyvillä olevassa kalliossa oli suurikokoinen aukko, joka myöhemmässä katsauksessa todettiin luolaksi. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut mennä suuaukkoa pitemmälle, sillä luolassa oli pimeää eikä Malfoy suostunut lainaamaan tulitikkujaan etsijöille.
- Ties minkälaisia pyromaaneja te olette.
Olosuhteiden pakosta joukko joutui siis oleskelemaan luolan ulkopuolella, ja murhaavia katseita vaihdettiin puolin jos toisinkin. Se ei kuitenkaan estänyt poikia tutustumasta lisää uuteen "asuntoonsa" (- luola kuin luola, se ansaitsee luvan tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti asuntona, Malfoy totesi) , jonka he jakaisivat keskenään kunnes joku tulisi hakemaan heidät pois tältä jumalanhylkäämältä paikalta, jonka he arvelivat olevan pikkuinen saari. Luolan lähellä kasvoi kukkia, joita floristi - Seamus alkoi tutkia silmät kiiluen. Hän kuitenkin lopetti lyhyeen muiden oudoksuvien katseiden vuoksi, ja meni istumaan Deanin viereen. Hän katseli kuitenkin kukkia surullisen kaihoisasti koko illan. Muut tutkivat aluetta varsin vapaasti. Goyle löysi epäilyttävän näköisiä sieniä, Crabbe tutustui lähemmin luolaa reunustaviin palmuihin, Neville juoksi kirkuen takaisin rannalle löydettyään luun pusikosta, Terry totesi, että lähellä elävistä 45:stä lintulajista 30 sopisi ruoanlaittoon ja niin edelleen. Kaikilla oli siis jotenkin hauskaa. Kaikilla paitsi Harryllä, joka mietti vaikeroiden katalaa tilannetta, jonka Voldemort oli aiheuttanut.
Rannalta alkoi kuulua yhtäkkiä vaimeaa, tyttömäistä kirkunaa. Terry astui esiin läheisestä puskasta, ja istahti Harryn viereen tympeä ilme kasvoillaan.
- Voihan peruna sitä idioottia. Terryn silmät kertoivat kaiken: hän oli nähnyt edessään sanoinkuvaamatonta typeryyttä.
- Kuka? Harry oli ulkona kuin kulunut pahvilaatikko.
- Longbottom.
- Mitä hän nyt on tehnyt?
- Sanooko sana 'tuhopolttaja' mitään?
- Aijaa...
- Leikkinyt Malfoyn tulitikuilla, vai? Terryn ja Harryn yllätykseksi Ron istui heidän viereensä tultuaan ensin pois salakuuntelupaikastaan eli kukkapuskasta.
- Juuh... En voi tosin ymmärtää, miten nuotion sytyttäminen voi olla niin vaikeaa. Jos en olisi ollut vieressä katsomassa, koko saari olisi varmaan palanut poroksi.
- Nyt tiedät, miltä tuntuu olla sankari. Harry taputti toverillisesti Terryä olkapäähän.
- Täydeltä paskalta: jalkani paloivat...