A/N: Jatkoa, vähän seksiä, mutta tarkoituksellisesti vain hyvin nopeasti. Kiitos ja halaus Saunalle betauksesta. Virheet ja muut epäloogisuudet kuuluvat edelleen minulle…

Remus suuteli häntä uudestaan, tällä kertaa rohkeammin ja voimakkaammin, ja Sirius imi nauttien itseensä hänen lämpöään. Kaksitoista vuotta hän oli kärsinyt hirvittävää yksinäisyyttä ja toivottomuutta ja luullut, ettei kukaan enää koskaan pystyisi koskettamaan häntä siten. Ja nyt Remus suuteli häntä, kertoi rakastavansa häntä. Hänen täytyi todella rakastaa. Se oli ainoa järkevä syy siihen, miksi hän oli uskonut Siriuksen syyttömyyteen niin helposti. Remus halusi uskoa siihen. Hän olisi luultavasti uskonut siihen siinäkin tapauksessa, että Sirius olisi ollut syyllinen ja Sirius oli tietoinen siitä. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä. Hän upotti itsensä kokonaan Remuksen rakkauden virtaan. Remuksen huulet olivat suloisen pehmoiset ja hänen ruumiinsa oli lohduttava ja turvallinen Siriuksen omaa kehoa vasten. Sirius painautui tiiviisti kiinni häneen ja tunsi yllättäen kuuman ja vaativan sykkeen haaroissaan. Siitä oli ikuisuus, kun hän oli viimeksi kokenut sen. Hän oli melkein unohtanut sen olemassaolon. Hän oli melkein unohtanut, miltä tuntui fyysisesti rakastaa, mutta nyt hän alkoi jälleen muistaa.

"Sirius…?" Remus kuiskasi lähes ujosti, mutta hänen silmänsä loistivat ja hänen kätensä riisuivat jo hänen omaa vaatetustaan arkailematta. Sirius ei voinut olla naurahtamatta lyhyesti.

"Sinä olet totisesti yllätyksiä täynnä, Kuutamo." Hän sanoi hieman hämmentyneenä. Remus oli jo alkanut harmaantua, mutta muuten hän oli yhä se sama mies, jonka Sirius muisti. Ja silti hänessä oli jotain uutta ja villiä. Remus oli aina ollut vahvempi kuin miltä näytti. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. James oli ollut tuuliviiri, joka kääntyi suunnasta toiseen oman mielialansa mukaan ja jonka mielipide vaihtui päivästä toiseen. Remus sen sijaan oli ollut kuin puu, joka seisoi vahvasti paikoillaan juuriensa avulla ja joka taipui myrkyssä, muttei koskaan kaatunut. Hänen maailmansa oli ollut looginen ja aina järjestyksessä. James oli ollut Siriuksen paras ystävä, mutta kun Sirius oli tarvinnut vakavia neuvoja, hän oli kääntynyt Remuksen puoleen. Remus oli pelottanut häntä varmuudellaan. Hänellä oli aina ollut jonkinlainen vastaus kaikkiin kysymyksiin.

"Mitä nyt?" Remus kysyi kulmat kurtussa ja ohjasi Siriuksen kädestä pitäen kohti nurkassa hylätyn näköisenä lojuvaa kulahtanutta sohvaa.

"Milloin sinä rakastuit minuun?" Sirius kysyi heittäen yltään kauhtuneen viittansa ja veti Remuksen takaisin syleilyynsä. Hän suuteli jälleen kerran tämän lumoavia huulia. Oli mahdotonta uskoa, että hänen ystävänsä oli rakastanut häntä vuosikaudet, sanomatta koskaan mitään. Se tosiasia täytti Siriuksen oudolla omistushalulla ja intohimolla. Hän tunsi haluavansa Remusta. Tunsi haluavansa unohtaa kaiken ja vain rakastella tämän kanssa. Pelkkä ajatus synnytti miellyttävän poltteen hänen nivusissaan.

"En ole varma." Remus vastasi. "Minusta tuntuu kuin olisin aina rakastanut sinua." Hän selitti aavistuksen verran punastuen. Se muutti hänen piirteensä poikamaisen nuoriksi. Hän ei ollut varsinaisesti komea, mutta miellyttävännäköinen kuitenkin. Sirius pujotti alushousunsa jalastaan ja havaitsi melkein hämmästyneenä, että hänellä seisoi. Remus riisuutui myös alastomaksi ja Sirius tunsi ensin ujoutta katsellessaan hänen paljastettua vartaloaan suoraan edessään. Remus hymyili.

"Sinä punastut, Anturajalka. Minä luulin, että sinä olet tällaisissa asioissa kokenut." Hän kiusoitteli hyväntuulisesti ja kaatoi nauraen Siriuksen alleen natisevalle sohvalle. Se sai Siriuksen arkuuden katoamaan kuin taikasauvan heilautuksesta. Hän antautui täydellisesti tarpeensa vietäväksi ja kuunteli ainoastaan ruumiinsa hekumallista ääntä. Remus olisi hänen! Sirius vaati pian häntä itselleen omistajan otteella ja Remus alistui hänen tahtoonsa, toteutti kaiken hänen halunsa mukaisesti. Sirius tunnusteli rakastajansa vartalon jokaista kohtaa sormillaan tai huulillaan, painoi mieleensä, miltä ne tuntuivat tai maistuivat. Hän nautti siitä, että Remus huokaili hänen nimeään, kutsui häntä Anturajalaksi hänen suudellessaan pehmeää lihaa tämän vatsan tienoilla ja silitellessään herkkää ihoaluetta tämän nivusissa. Hän nautti myös siitä, että Remus kiihottuessaan puri hänen kaulaansa kuin olisi ollut vampyyri. Erityisesti Sirius kuitenkin nautti siitä, että Remus niin helposti, kuin he olisivat olleet ikuisuudet yhdessä, löysi oikean rytmin heidän rakastelussaan.

Kun se oli ohi ja he makasivat sohvalla yhä toistensa syleilyssä, Sirius aisti ensin rauhan. Remuksen ääni, joka oli soinut syyttävästi hänen päänsä sisällä läpi kaikkien Azkabanin vuosien, vaikeni nyt. Remus olisi hänen puolellaan ja hänen kanssaan. Hän ei olisi enää yksin. Hänellä olisi nyt toivoa ja rakkautta. Ja silloin syyllisyyden tunne hulmahti uudelleen hänen ylitseen. Hänellä ei ollut oikeutta toivoon ja rakkauteen. Hän oli syyllinen Jamesin ja Lilyn kuolemaan. Ilman hänen idioottimaista ideaansa he olisivat yhä elossa. Jos hän vain olisi ollut heidän salaisuudenvartijansa…hän riistäytyi rajusti irti Remuksen syleilystä, nousi sohvalta ja tunsi kyynelten valuvan poskillaan. Hän pyyhki ne pois. Hänen onnensa oli merkityksetöntä. Hän oli tullut kostamaan Peterille ja pelastamaan Jamesin pojan, Harryn, hengen.

"Harry on vaarassa." Hän murahti kiskoen kiireesti vaatteensa takaisin ylleen. Remus seurasi hänen esimerkkiään hämillisenä, mutta Sirius ei ollut huomaavinaan hänen ilmettään. Hän kertoi ystävälleen Peteristä ja tämän petturuudesta, siitä, että tämä oli yleisen tiedon vastaisesti selvinnyt elossa ja että tämä oli nyt Tylypahkassa. Sirius kuuli äänensä tärisevän puhuessaan Jamesin ja Lilyn kuolemasta, mutta hän ei sallinut itsensä vuodattaa enempää kyyneliä. Hän torjui myös päättäväisesti Remuksen yritykset koskettaa häntä uudestaan. Hän inhosi itseään nähdessään pettymyksen ja huolen toverinsa lämpimissä silmissä, mutta hänestä tuntui, että hän teki oikein. Mitä toivoa hän voisi antaa Remukselle? Hän ei kykenisi antamaan tälle sellaista rakkautta, jota tämä kaipasi. Hän ei osannut sanoa, mitä hän tunsi Remusta kohtaan, mutta hän oli varma, ettei se ollut rakkautta. Remuksen suudelma ja tunnustus olivat yllättäneet hänet. Se oli ollut juuri sitä, mitä Sirius oli tarvinnut ja hän oli tarttunut tilaisuuteen saada lohtua ja omistamiseniloa. Niin kauan oli kulunut siitä, kun hänellä oli ollut jotain. Hän oli juuri käyttänyt Remusta ja tämän rakkautta hyväkseen.

"Sirius…?"

"Sinun on vaarallista viettää aikaasi minun kanssani. Minun on parasta mennä. Pidä silmäsi auki." Sirius ei kohdannut Remuksen katsetta. Hän astui ovelle, mutta ennen kuin hän ehti poistua, Remus sanoi hiljaisella mutta varmalla äänellä

"Sinä et tehnyt mitään väärää. Minä houkuttelin sinut siihen."

tbc…