Title: Voitonmerkki
Author: Lizlego
Genre: Angst
Pairing: Voldemort/Lily
Rating: PG-13
Warnings: Raiskaus
Summary: Lily on menettänyt toivonsa tulevaisuudesta...

Varhainen aamu. Valkoinen kuura peittää maan pehmeään läpinäkyvään peittoon ja maa nukkuu kylmyydessäkin untuvaista unta. Harva vielä valvoo. Ihmiset ovat oppineet uinumaan ohi pimeyden syvimpien tuntien. Aina iltaisin he sammuttavat kirkkaina loistavat kynttilänsä, sulkevat raskaina painavat silmäluomensa ja vetävät peittonsa päänsä yli. He antautuvat yön armolle levollisin mielin luottaen siihen, ettei mikään paha tavoita heitä ennen aamua. Se on elinehto heidän mielensä kirkkaudelle. Yössä lepäävä saa unesta voimansa seuraavaan päivään. Aamulla eilinen asettuu oikealle paikalleen, ja ajatus avartuu näkemään vanhan päivän horisontin taa. Ihminen on levollinen.

Mutta jos uni katkeaa raakaan heräämiseen, kipuun, joka polttaa kurkkua ja käteen, joka tukahduttaa niin hengen kuin huudon, luottamus yöhön vesittyy. Jos rauhallisesta pimeydestä ilmestyy äkkiä ilkkuvat kasvot, jotka ilmentävät vain pahaa tahtoa, eivät lepoa ja rauhaa, ikuinen valveillaolo on turvallisempaa. Mieli ajattelee, että silmät auki on helpompaa. Mutta liukuessaan äänettömästi eteenpäin valvotut tunnit kuluttavat ihmisen, kaluavat hänet pala palalta kunnes jäljellä ovat pelkät ulkokuoret. Ihmisen sielu on silloin kuin pystyyn kuollut puu. Se ei kaadu vielä, mutta silti se on lakannut kokonaan elämästä.

Niin kävi Lily Evansille, nuorelle naiselle, joka juuri oli elänyt elämänsä onnellisinta aikaa ja luullut olevansa turvassa nukkuessaan rakkaan miehensä vieressä. Herääminen karuun todellisuuteen oli vienyt hänen aiemman romanttisen uskonsa hyvän ja oikean voittoon. Pimeydessä kiiluvat punaiset silmät, jotka olivat tunkeutuneet hehkuvan kuumina hänen omiinsa samalla kun hänen ruumiinsa oli ryöstetty, olivat haihduttaneet hänen järkensä ja rauhansa.

Hän valvoi ja valvoi, katsoi auringon karvaanpunaista palloa, kun se hivuttautui vaivalloisesti taivaanrannan ylle. Se oli tilapäinen voitonmerkki valolle niin kuin yö ja se mitä se oli tehnyt Lilylle, olivat voitonmerkki pimeydelle. Niiden sota oli aina ollut käynnissä, vaikka ihmiset ummistivatkin siltä silmänsä ja nukkuivat ohi sen, mitä eivät tahtoneet tietää. Lily tiesi ja tunsi nyt totuuden. Yöunessa ei ollut turvaa tai luottamusta, eikä aamu tuonut mukanaan pysyvää muutosta tai edes toivoa siitä. Taistelu pimeyden lordia vastaan jatkuisi aina ikuisuuksiin asti. Ajanvirta toisi molemmille puolille voittoja ja tappioita, mutta Lily ei olisi sitä näkemässä. Hän oli varma siitä ja valvoi odottaen pahuuden paluuta. Hänen uupunut mielensä oli antautunut sisäiseen kuolemaan, lohduttomuuteen ja synkkyyteen, joka näkee kauniissa järvenpinnassakin vain kuvajaisen hukkuneista kasvoista.

Hän itse oli hukkunut jo ennen kuin hänet lopullisesti hukutettiin.

Loppu