Author Note: I'll probably remove this once the Finnish translation of Megamorphs #1 The Andalites Gift is published.
Kirjoittajan Muistio: Minä luultavasti poistan tämän kun suomenkielinen Megamorphs #1 Andaliitiin lahja julkaistaan. Tämä käännös on epävirallinen ja minä en tienaa siitä pennin pyörylää.
Disclaimer: I do not own Animorphs.
Erottamislausuma: En omista Animorphseja. Olen tehnyt tätä käännöstä VAIN omaksi huvikseni ja kielitaidon harjoittamiseksi.
Luku 2
Rachel
Minun nimeni on Rachel. Minä asun äitini ja kahden pikkusiskoni kanssa. Me asumme aika lähellä Jakea, joka asuu aika lähellä Marcoa. Cassie on meistä kaukaisin, koska hän asuu maatilalla.
Luulisin, että me olemme aika keskiverto joukko lapsia. Tarkoitan, että me olimme aika keskiverto joukko. Marco asuu isänsä kanssa. Minä asun äitinä kanssa. Jakellä ja Cassiellä on molemmat vanhemmat. Me käymme koulua. Me teemme läksyjä. Me pyörimme ostoskeskuksessa. Me kuuntelemme musiikkia. Käymme elokuvissa viikonloppuisin. Normaalia. Tylsistyttävän keskivertoa.
Kunnes yhtenä iltana kun me satuimme lyöttäytymään yhteen ostoskeskuksessa ja päätimme oikaista hylätyn rakennustyömaan läpi vähän matkan päässä maantiestä.
Me emme olleet "ryhmä" silloin. Jake oli minun serkkuni, mutta emme oikeastaan nähneet toisiamme, paitsi koulussa. Cassie oli paras ystäväni, ja oli ollut jo kauan aikaa. Mutta Marco oli vain Jaken ystävä, ei minun. Ja Tobias oli tämä tyyppi, jonka puolesta Jake oli pahoillaan, koska hän tuli niin hajanaisesta kodista ja joutui kovisten kiusaamaksi.
Sellainen on Jake: Kun hän näkee jonkun tyypin päätä työnnettävän vessanpyttyyn koulussa, hän aikoo ehdottomasti lopettaa sen. Jake ei ole mikään iso kova tyyppi tai mitään sellaista. Se vain on niin, että kun hän sanoo sinulle sillä rauhallisella, järkevällä äänelleen, lopeta jonkun kiusaaminen, sinä lopetat. Sinä vain teet niin.
Jake on tavallaan johdossa. Se ei ole mitään, mitä hän koskaan halusi. Hänelle vain on luonnollista ottaa johto.
Ei niin, että Jake olisi ilman omanlaistaan tyhmyyttä. Tarkoitan, hän oli juuri siellä kanssamme, kävellen eristyneen, hylätyn rakennustyömaan läpi sinä yönä. Ei ollut viisain asia, jonka olemme koskaan tehneet.
Mutta kuten ilmeni, todellinen vaara sinä yönä ei tullut jostakin hullusta viiltelijästä. Todellinen vaara oli täysin odottamattomasta suunnasta.
Katsos, sinne se vaurioitunut andaliittialus laskeutui. Juuri sinne rakennustyömaalle. Siellä me näimme ensimmäisen avaruusoliomme. Siellä me kuulimme yeerkien uhasta. Ja siellä andaliitti, prinssi Elfangor, antoi meille kyvyn morfata.
Siellä Elfangor kuoli, myös. Me katsoimme kun se tapahtui. Me katsoimme tuon rohkean, kunniallisen, ystävällisen olennon joutuvan Visser Kolmen murhaamaksi. Joutuvan murhatuksi, koska yritti suojella Maapallon ihmisiä.
Kuitenkin. Silloin meistä tuli ryhmä. Se oli Marco joka keksi meille nimen. Animorfit. Henkilöitä, jotka pystyvät morfaamaan eläimiksi.
Andaliitti jätti meille yeerkejä vastaan taistelun taakan, ja antoi meille tuon yhden aseen: kyvyn morfata. Kuten kaikki aseet, sillä on vaaroja jopa niille, jotka käyttävät sitä hyvään tarkoitukseen. Kysykää Tobiakselta.
Mutta se on kunnioitusta herättävä voima. Me olemme tehneet jonkin verran vahinkoa yeerkeille. Ja ollakseni rehellinen sinulle, joskus morfauskyky on vain puhdasta hauskuutta. Juuri nyt, kuitenkin, minun "normaali" elämäni kutsui.
Alkoi jo ruveta lämpenemään siihen aikaan kun kävelin koululle seuraavana aamuna. Bussi leirille tulisi yhdeltätoista. Minä menin koululle tunnin aikaisemmin.
Pysähdyin jalkakäytävälle koulun eteen ja katsoin kelloani. Aurinko nousi nopeasti, ja pystyi jo sanomaan, että tulisi todellla kuuma päivä. Hymyilin. Tulisi hyvä päivä lentämistä varten.
Ylitin urheilukentän ja suuntasin metsään koulun takana. Halusin käydä katsomassa Tobiasta ennen lähtöäni. Ei se ole mikään iso juttu. Se vain on niin, että minä tavallaan huolehdin tavaroista joita Tobias tarvitsee. Minä tuon hänelle kirjoja joskus. Tiedäthän – tavaroita joita hän ei voi saada metsästä.
Mutta Tobias ei aina ole helppo tyyppi löytää. Erityisesti aamulla, kun hän on todennäköisesti metsästämässä aamiaistaan. Tiesin tarvitsevani hyvät silmät ja nopeutta löytääkseni hänet ja silti ehtiäkseni ajoissa takaisin bussille.
Se on hassua kuinka se ei koskaan edes juolahtanut mieleeni, että olin hyvin vaarallisessa asemassa. Katsos, äitini ja ystäväni kaikki luulivat minun olevan menossa leirille. He eivät odottaisi näkevänsä muutamaan päivään. Mutta leirin ihmiset eivät ajatelleet minun olevan tulossa. Joten he eivät myöskään odottaisi näkevänsä minua.
Kirjoittajan muistio: Näin pitkälle minä olin päässyt kun sain tietää, että Megamorphs 1 julkaistaan vihdoin suomeksi. Luku 2 olisi kyllä jatkunut pidemmälle, mutta en ollut kääntänyt tämän enempää, enkä käännäkään, koska minun ei enää tarvitse. Virallinen versio julkaistaan tänä keväänä, ja voitte olla varmoja, että minä käyn hakemassa omani heti kun se vain ilmestyy Suomalaisen Kirjakaupan hyllyyn.