Title: Lorienin lahja
Author: Piiska
Rating: G
Summary: Elladan/Elrohir, Rumil/Orophin, Elladan/Rumil, Elrohir/Orophin Rakkaus ja yhteisymmärrys kukoistavat Lorienissa , AU, slash
Disclaimer: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)
Author's Note: Erittäin pitkän tauon jälkeen jotain uutta, ei kovin paljon mutta kumminkin. Niin ja mä en tule toimeen tietokoneiden kanssa, en sitten yhtään.
Lorien tarjosi kaksosille loputtoman tuntuisesti nähtävää ja koettavaa. He kuluttivat tuntikausia vaeltaen puiden alla ja ihmetellen niiden ikää ja laulun kauneutta. Vaikka ikivanhat mallornit eivät kertoneetkaan tarinoitaan kuten ihmiset tai haltiat, niiden tasaisesta olemassaolon laulusta saattoi erottaa sävyjä, jotka muuttuivat sanoiksi tottuneen korvissa. Tarinat joita puut osasivat kertoa olivat kauniita ja ihmetyksekseen kaksoset huomasivat, että ne tuntuivat kertovan heille kahdesta haltiasta, veljeksestä, kuten Elladan ja Elrohir. Rakastavaisista, jotka jakoivat miltei yhtä vahvan siteen välillään kuin Rivendellin valtiaan pojat. Oli lumoavaa kuunnella sen kaltaisesta rakkaudesta ja tapahtumista, joista puut olivat todistaneet. Ne olivat nähneet miten kaksi kehoa liittyi yhdeksi ja miten kaksi haltiaa vaihtoi ikuisia rakkaudenvaloja tähdet todistajinaan.
Kaksosissa heräsi uudenlaisia tunteita. Aikaisemmin he eivät olleet nähneet muita, mutta puiden laulu sai heidät uteliaiksi. He näkivät tiedonjanon toistensa silmissä, eikä se saanut heitä säpsähtämään tai tuntemaan oloaan uhatuksi. Side heidän välillään antoi heille luottamusta paitsi toisiinsa niin myös itseensä. Vuosia aiemmin he olivat tunteneet suhteensa tukahduttavana ja kahlitsevana, mutta opittuaan sen voiman jonka side antoi, he olivat tukeutuneet toisiinsa yhä enemmän. Jos he kuuluivat jollekin toiselle olennolle kuin itselleen niin he kuuluivat toisilleen, eikä sitä vakautta uhannut uteliaisuus muita kohtaan. Varsinkaan nyt kun pieni kipinä kyti heissä molemmissa.
Elladan seisoi mietteissään lammen rannalla. Hän oli aina pitänyt vedestä, sen liikkeet olivat rauhallisia ja tasaisia. Pieni häiriö veden ikuisessa liikkeessä tasaantui nopeasti ja katosi kun laineet olivat kulkeneet oman matkansa ja törmänneet rantaan. Hymy kohosi hänen huulillen kun kala nousi sameasta vedestä pintaan sieppaan veden varaan joutuneen hyönteisen. Elladan tunsi olonsa yhtä rauhalliseksi kuin vesi, pinta väreili ja pinnan alla liikkui jatkuvasti jotakin, mutta ne eivät kyenneet vavahduttamaan rauhaa joka vallitsi.
Hitaasti mustahiuksinen haltia kohotti katseensa vedestä, jota oli tarkastellut ja käänsi huomionsa vaaleahiuksiseen haltiakaksikkoon. Elladanin oli helppo tunnistaa nämä kaksi, hän oli kuunnellut puiden laulua ja painanut mieleensä niiden sanat. Orophin ja Rumil, komeat haltiasoturit, jotka jakoivat keskenään voimakkaan rakkauden. Elrondin poika sai varastettua mielihyväkseen lumoavien veljesten huomion hetkeksi ja soi näille raukean hymyn. Jäämättä katsomaan hymynsä vaikutusta Elladan kääntyi ja käveli pois antaen vartalonsa liikkua yhtä raukean aistikkaasti kuin oli hymyillytkin. Hän tunsi ja kuuli puilta kuinka kaksi soturia tuijotti hänen peräänsä hämmentyneinä.