Puhuttu haltiakielellä

Puhuttu Mustien Noitien kielellä

-----------------

He kulkivat monta päivää Morian pimeissä käytävissä, kunnes tulivat risteyskohtaan.

-En muista tätä paikkaa, Mithrandir sanoi. He istuivat alas ja antoivat velhon miettiä rauhassa. Legolas tuli istumaan Marialin viereen.

-Minun ei ehkä pitäisi kysyä tätä, mutta se on vaivannut minua jo pitkään, hän aloitti. Marial katsoi häntä hiljaa odottaen.

-Sinä tiedät, että kuningas Thrandúil ja hänen alaisensa murhasivat sinun isäsi. Miksi et hyökännyt Synkmetsään? Legolas kysyi. Marial oli yllättynyt haltian rohkeudesta. Hän käänsi katseensa pois Legolaksesta.

-Minä halusin kyllä. Et voi uskoa, miten paljon halusin hyökätä Synkmetsään ja tappaa kaikki isäni murhaajat. Mutta Kuningatar kielsi minua ja sai puhuttua järkeä päähäni, Marial vastasi.

-Miksi Kuningatar kielsi sinua? Hänhän oli kuitenkin hänen miehensä, Legolas kysyi ihmeissään.

-Hän tiesi, että hyökkääminen Synkmetsään aiheuttaisi uuden sodan haltioiden ja Mustien Noitien välillä. Muut haltiat olisivat tulleet teidän avuksenne ja kaikki Mustat Noidat olisivat yhdistäneet voimansa. Kuningatar ei halunnut elää sota-aikoja uudelleen läpi. Enkä minäkään halunnut sotia haltioiden kanssa. Te saatte vihata meitä niin paljon kuin haluatte mutta tiedä, että Noidat eivät vihaa haltioita. Me vihaamme vain isäni tappajia, Marial vastasi. Legolas mietti hiljaa.

-Elitkö sinä haltiasotien aikaan? Marial kysyi samassa. Legolas katsoi häntä.

-En. Minä olen vasta melkein 3000-vuotias. Olen vain kuullut tarinoita sodista. Isäni tosin oli poika sotien aikaan ja menetti niissä isovanhempansa. Hänen isänsä kuoli myöhemmin sodassa Sauronia vastaan, Legolas vastasi.

-Minä elin sodan loppuvuosien aikaan. Tai siis muistan vain loppuvuodet, oli vielä pieni silloin. Minä toivon, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kokea samaa, mitä minä koin, Marial sanoi. Legolas katsoi naista hiljaa.

-Miksi sinä kerrot näin paljon itsestäsi? Puhuin Aragornin kanssa ja hän kertoi, ettet yleensä kerro itsestäsi paljoakaan, hän kysyi sitten.

-Mietin sitä itsekin. Ehkä haluan, ettet sinä tunne olevasi vaarassa minun lähelläni. Isäsi on kuitenkin viholliseni, Marial vastasi. Legolas nyökkäsi hiljaa. Samassa velho nousi ylös.

-Tännepäin. Tämä on oikea tie, Mithrandir sanoi.

-Hän muistaa!! Merri hihkui.

-Ei, mutta täällä ilma ei ole niin tunkkaista. Jos et joskus tiedä, mihin suuntaan lähteä Merri, niin seuraa nenääsi, velho sanoi ja lähti käytävään. Muut seurasivat häntä, Legolas ja Marial viimeisinä. He tulivat suureen tilaan ja Mithrandirin sauva alkoi hohtaa kirkkaammin.

-Katsokaa! Mahtava Kääpiökaivanto! velho sanoi ja muut katsoivat paikkaa suurin silmin. He kävelivät suuressa salissa, kunnes yhtäkkiä Gimli huudahti jotain ja lähti juoksemaan ovea kohti. Muut seurasivat häntä ja näkivät pian kääpiön polvistuneena suuren kivihaudan ääreen.

-Tässä lepää Balin Fundinin poika, Morian valtias. Hän on siis kuollut, Mithrandir sanoi lukien tekstin. Marial näki Legolaksen värähtävän hieman vieressään ja tiesi, että haltiakin tunsi olonsa rauhattomaksi tässä paikassa.

-Meidän pitäisi jatkaa matkaa. Emme voi viipyä täällä pitkään, haltia sanoi Aragornille. Mithrandir löysi vanhan pölyttyneen kirjan ja alkoi lukea sitä.

-Ne tulevat, me emme pääse ulos. Ne tulevat, hän lopetti. Samassa kuului kauhea ääni, kun Pippin pudotti vahingossa kääpiöluurangon kaivoon. Luuranko veti mukanaan metallisankon, joka kolisi kaivon seinämiä vasten. Kaikki jähmettyivät paikalleen odottaen pahinta. Kaikki oli kuitenkin hiljaista. He rentoutuivat hieman, mutta Marial tiesi paremmin.

-Tukin tolvana!! Heitä seuraavan kerran itsesi kaivoon, ettei meidän tarvitse kestää tyhmyttäsi! Mithrandir pauhasi hobitille. Samassa Marialin aavistukset kävivät toteen, kun syvältä maan uumenista alkoi kuulua rummutusta. Legolas kallisti hieman päätään.

-Örkkejä! hän sanoi vahingossa omalla kielellään, mutta kaikki kyllä ymmärsivät sanan tarkoituksen ja alkoivat kuulla kirkumista. Boromir meni ovelle ja katsoi halliin vetäisten yhtäkkiä päätään taaksepäin välttäen nuolet, jotka iskeytyivät vain parin sentin päähän hänen päästään. Hän sulki nopeasti ovet.

-Niillä on luolapeikko, hän sanoi. Legolas heitti hänelle suuren kirveen, jota Boromir käytti teljetäkseen oven. Aragornkin tuli auttamaan häntä ja Legolas heitti vielä yhden kirveen. He perääntyivät ovelta ja valmistautuivat taisteluun. Kaikki vetivät aseensa esiin.

-Antaa niiden tulla!! Moriassa on vielä yksi hengittävä kääpiö!! Gimli raivosi. Samassa örkit alkoivat paukuttaa ovea ja saivatkin sen rikki. Legolas ampui pienestä reiästä nuolen ja kirkumisesta päätellen nuoli oli tappava. Hän ampui heti perään toisen samalla tuloksella. Kun aukko alkoi olla tarpeeksi suuri, myös Aragorn pystyi ampumaan nuoliaan sen läpi tappaen örkkejä. Lopulta ovi rysähti kokonaan sisään ja örkit pääsivät heidän kimppuunsa. Taistelu oli ankara ja verinen. Örkkejä oli satoja. Samassa sisään rysähti myös luolapeikko, joka alkoi heiluttaa suurta moukaria. Marial taisteli tiensä sen lähelle ja lähetti sapeliensa kautta sitä kohti siniset energiasäteet. Peikko huusi tuskasta mutta ei kaatunut. Se vain raivostui enemmän. Marial taisteli sitä vastaan sapeleillaan, mutta sai aikaan vain pintahaavoja. Kerran hän pääsi iskemään sapelinsa kärjellä hirviön mahaan ja sai veren valumaan haavasta, mutta peikko ei lopettanut. Sen sijaan se läimäisi Aragornin tajuttomaksi ja iski Frodoa seipäällään. Marial päätti kokeilla aiheuttaisivatko Legolaksen nuolet enemmän vahinkoa. Hän hyppäsi hirviön selkään ja alkoi hakata sapelillaan sen päätä. Peikko karjaisi raivosta ja kivusta heittäen päätään taaksepäin. Marial tarttui sen päähän ja piti sitä taivutettuna taakse.

-Legolas!! Ammu sitä kurkkuun!! hän huusi. Legolas kuuli hänet ja ampui kaksi nuolta kerralla. Peikko kuitenkin kääntyi hieman ja Marial heilahti nuolien kulkureitille. Toinen osui peikon henkitorveen, toinen lävisti Marialin vasemman olkapään. Peikko kaatui koristen maahan ja Marial putosi sen selästä tömähtäen maahan sen takana. Nuoli liikahti terävästi hänen olassaan ja hän kiristeli hampaitaan tuskasta mutta ei huutanut.

-Marial!! Legolas huudahti kauhuissaan. Hän oli ampunut Noitaprinsessaa. Kun muut olivat tarkistamassa Frodon hyvinvointia, Legolas juoksi suoraan Noitanaisen luo. Marial oli jo pystyssä.

-Anteeksi!! Olen niin pahoillani! Legolas huudahti.

-Minä olen kunnossa. Meidän täytyy lähteä täältä. Örkkejä on varmasti enemmänkin, hän sanoi. Legolas katsoi naista tarkkaan.

-Sinä et ole kunnossa. Tuo nuoli menee sinun olkasi läpi ja se vuotaa paljon verta, haltia sanoi. Marial katsoi häntä ja nosti oikean kätensä nuolelle. Hän veti syvään henkeä ja repäisi nuolen pois värähtämättäkään. Marial otti tunikansa helmasta pitkän siivun ja alkoi kierittää sitä olkansa ympärille.

-Anna minä, Legolas sanoi hieman järkyttyneenä ja kieritti palan tiukasti olan ympäri sitoen sen kireälle solmulle. Marial irvisti hieman mutta ei äännähtänytkään.

-Sinä tarvitset hoitoa, Legolas sanoi.

-Se saa nyt odottaa, Marial sanoi ja kuin vakuutena hänen sanoilleen kaikki kuulivat pian örkkien kirkumisen kauempana.

-Khazad-dûmin sillalle! Mithrandir huudahti ja kaikki pinkaisivat juoksuun. He eivät kuitenkaan päässeet pitkälle, kun örkit jo piirittivät heidät. Yhtäkkiä käytävän päästä alkoi kuulua voimakasta jyrinää ja he näkivät tulen hehkun. Toinen jyrähdys ja örkit katosivat kauhuissaan. Saattue jäi paikalleen.

-Mitä uutta piruutta tämä on? Boromir kysyi. Kuului taas jyrähdys, lähempää tosin.

-Balrog, sanoivat yhteen ääneen Mithrandir, Legolas ja Marial.

-Paetkaa!! Tämä vihollinen on teidän voimienne ulottumattomissa, Mithrandir huudahti ja kaikki lähtivät juoksemaan. Boromir oli juosta kuolemaansa, kun portaat yhtäkkiä kääntyivät jyrkästi oikealle miehen huomaamatta. Hän horjui hetken reunalla, kunnes Legolas sai hänestä kiinni. Marial otti Legolaksesta kiinni oikealla kädellään ja veti heidät turvaan. He juoksivat edelleen ja lopulta sillan yli. Mithrandir jäi sillalle ja muut kääntyivät kauhuissaan katsomaan. Marial oli menossa auttamaan velhoa, mutta Aragorn pidätteli häntä.

-Tästä sinä et pääse läpi!! velho huusi. Balrog tuli sillalle heiluttaen tulimiekkaansa ja Mithrandir torjui sen. Hirviö tuli lähemmäs ja Mithrandir jysäytti sauvansa siltaan rikkoen sen. Balrog romahti syvyyksiin mutta ennätti vielä kiskaista velhon mukaansa.

-Ei!! Frodo ja Marial huusivat yhtä aikaa. Boromir sai vedettyä Frodon ulos ja turvaan mutta Aragornilla oli vaikeuksia Marialin kanssa. Örkkien nuolet viuhuivat heidän ohitseen liiankin läheltä.

-Marial!! Ala tulla!! Aragorn huusi naiselle. Hän tarttui Marialin olkapäistä kiinni ja pakotti naisen katsomaan itseään. Marial kuitenkin irvisti kivusta. Vasta silloin Aragorn huomasi naisen sidotun olan.

-Sinä olet haavoittunut! hän huudahti. Marial vain katsoi häntä vihaisena.

-Tule nyt! Et voi tehdä mitään! Aragorn sanoi ja lähti viemään Marialia ulos. Ulkona Marial ei enää pidätellyt raivoaan. Hänen särkevä olkansa vain lisäsi vimmaa.

-Minä olisin voinut tehdä jotain!! Auttaa Mithrandiria!! Miksi sinä pidättelit minua?! hän huusi Aragornille. Aragorn ei vastannut, hän vain pyyhki miekkansa puhtaaksi.

-Sinun haavasi tarvitsee hoitoa. Anna minä katson sitä, hän sanoi sitten.

-Anna sen olla. Minä selviän kyllä, Marial sanoi matalasti ja käveli poispäin. Aragorn huokasi.

-Marial…, hän yritti mutta nainen vain käveli pois.

-Meidän täytyy päästä Lothlorieniin. Nouskaa ylös, hän sanoi sitten.

-Anna heidän olla hetki. Sääli heitä vähän! Boromir sanoi.

-Yön tullen nämä kukkulat ovat täynnä örkkejä! Meidän täytyy päästä Lorieniin ennen sitä, Aragorn sanoi ja nosti Samin ylös. Muutkin nousivat ja he alkoivat kävellä kohti haltiavaltakuntaa. Kun metsä alkoi siintää taivaanrannassa, Marial pysähtyi.

-Minä lähden eri reitille. Tapaamme sitten, kun lähdette Lorienista, hän sanoi ja lähti eri suuntaan.

-Miksi et tule mukaamme? Legolas kysyi. Marial kääntyi naurahtaen.

-Luuletko tosiaan, että olisin tervetullut haltiavaltakuntaan? Vain Elrond on ystäväni, eivät muut. Menkää te, minä menen omieni luo, Marial sanoi ja kääntyi jatkamaan matkaansa. Aragorn juoksi hänen peräänsä ja pysäytti hänet.

-Marial, sinä olet haavoittunut pahasti. Tarvitset hoitoa. En voi antaa sinun lähteä tällä tavalla, Aragorn sanoi.

-Minähän sanoin, menen omieni luo. Minä saan kyllä kaiken tarvitsemani siellä, Marial vastasi. Aragorn katsoi häntä surullisesti.

-Minun oli pakko pitää sinut kauempana tilanteesta. Mithrandir käski tehdä niin, koska arvasi… tiesi, että sinä yrittäisit auttaa häntä. Älä ole vihainen minulle, Aragorn pyysi. Marial vain nyökkäsi.

-Mene. Teidän täytyy joutua, hän sanoi ja lähti kävelemään. Aragorn katsoi hetken hänen peräänsä ja palasi sitten muiden luo. He lähtivät hiljaa kohti Galadrielin valtakuntaa.

Kuukaudet kuluivat ja Marial oli pienessä Mustien Noitien kylässä, joka sijaitsi kenenkään tietämättä Lothlorienin lähellä verhottuna vahvalla taialla. Hänen olkapäänsä oli parannettu ja hänellä oli ollut aikaa miettiä Morian tapahtumia. Hän oli ymmärtänyt, että Aragorn oli vain tehnyt, mitä Mithrandir oli käskenyt hänen tehdä. Hän ei voinut olla vihainen miehelle. Lisäksi Marial tajusi, ettei hän olisi ehkä edes voinut auttaa velhoa. Balrog on pimeyden voima ja, niin ikävää kuin se onkin myöntää, niin oli myös Marial. Hänen, kuten muidenkin Mustien Noitien, sielu oli musta, vaikka he olivatkin olleet Sauronia vastaan jo pitkään.

Lähetti tuli eräänä päivänä kertomaan hänelle, että Sormuksen Saattueen veneet olivat lähteneet Lorienista ja matkasivat Anduinia pitkin etelään. Marial lähti kylästä pikimmiten ja käveli joen suuntaisesti etelää kohti. Noitakylä oli etelämpänä kuin Lorien, joten Marial näkisi kyllä takaansa tulevat veneet. Illan hämärtyessä hän näkikin veneet mutta ei huutanut heille, sillä tiesi örkkien olevan lähellä. Hän tiesi myös, että he rantautuisivat pian. Aragorn ei vaarantaisi heitä liikkumalla yön pimeydessä. Hän käveli pitkän matkaa, kunnes lopultakin näki leirinuotion kaukana edessään. Hän tunsi Legolasin olevan lähellä ja tajusi haltian tarkastavan ympäristöä. Samassa haltia oli hänen edessään ja osoitti häntä nuolella.

-Pysähdy!! Kuka olet?! Legolas vaati tietää. Marial levitti kätensä ja antoi huppunsa pudota niskaan. Hän naurahti hieman.

-Oletko aivan varma, että haluat osoitella minua tuolla? hän sanoi vain puoliksi tosissaan. Legolas laski jousensa.

-Marial. Mukava nähdä taas. Olet ilmeisesti kunnossa? hän sanoi katsoen Marialin olkaa.

-Kyllä olen. Entä te? Ovatko kaikki kunnossa? Marial kysyi kohteliaasti, vaikka tiesi jo vastauksen. hänellä oli "kätyreitä" joka puolella Keski-Maata, jotka tiedottivat hänelle telepaattisesti kaikki tietonsa. Marial tiesi melkein kaiken, mitä Keski-Maassa tapahtui.

-Kyllä me olemme, Legolas sanoi ja lähti johdattamaan häntä leirille. Kaikki nousivat pystyyn hänet nähdessään. Aragorn tuli hänen eteensä.

-Marial, hän vain sanoi.

-Aragorn, Marial vastasi. Mies katsoi hänen olkaansa ja näytti huojentuneelta nähdessään sen olevan kuin uusi.

-Mukava nähdä sinut kunnossa, Aragorn sanoi. Marial hymyili mutta vakavoitui sitten.

-Anteeksi siitä purkauksesta aikaisemmin. En minä sinulle vihainen ole, hän sanoi.

-Kaikki me olimme järkyttyneitä. Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi, Aragorn vastasi.

-Hyvä on. Mutta minä haluan, että sinä tiedät, etten ole vihainen sinulle, Marial sanoi.

-Minä tiedän. En ole kuollut, Aragorn sanoi virnistäen. Marial naurahti.

-No mutta! Meidän oma suojelusnoitammekin on tullut takaisin! Miten ihanaa! Boromir huudahti sarakastisesti Marialin nähdessään. Marialin hymy hyytyi. Mies alkoi mennä liian pitkälle hänen pinnansa venyttämisessä.

-Joko tuo mies sulkee suunsa tai minä suljen sen. Minä en jaksa kuunnella tuollaista Mordoriin saakka, Marial sanoi matalasti Aragornille. Myös Legolas kuuli sen ja oli samaa mieltä. Ihmismies alkoi käydä hermoille. Legolas ihmettelikin, miten Marial oli jaksanut kuunnella Boromiria näinkin pitkään. Jotain oli tehtävä.

-Jos sinulla on jotain sanottavaa, sano se minulle kielellä, jota minäkin ymmärrän. Älä Aragornille haltiakielellä, Boromir sanoi. Marial laski kätensä toisen sapelinsa kahvalle.

-Boromir! Lopeta! Aragorn käski.

-En ymmärrä, miten voit suojella tuollaista. Hän on Musta Noita! Sinäkin haltioiden parissa elänyt ja Legolas! Marial on paha! Miksi te ette ymmärrä sitä? Ties vaikka työskentelisi Sauronille itselleen…, Boromir aloitti mutta hänen puheensa katkesi lyhyeen, kun Marial veti sapelinsa esiin ja taklasi miehen maahan painaen terän hänen kurkulleen. Boromir ei ehtinyt räpäyttää silmäänsäkään.

-Minä en tiedä oletko sinä tyhmä vai lapsellinen vai molempia. Saat ajatella minusta mitä haluat mutta että kehtaat ja ennen kaikkea uskallat loukata Mustaa Noitaa… Se on tyhmyyttä. Minä olen kolmanneksi voimakkain Musta Noita, joten voin tehdä sinun olosi erittäin epämukavaksi. Suosittelen, että lopetat, kun sinulla on vielä kieli, jolla puhua, Marial sanoi matalasti. Boromir katsoi kauhuissaan yllään olevaa naista, jonka silmät muuttuivat täysin mustiksi, valkuaista ei näkynyt yhtään. Aragorn ja Legolas eivät puuttuneet tilanteeseen mutta jos se kuumenisi vielä, miesten olisi pakko tulla väliin.

-Mene Mordoriin!! Boromir sanoi. Marial naurahti.

-Sinnehän tässä ollaan kaikki menossa, hän sanoi. Boromir oli sanomassa jotain, mutta matala ääni keskeytti hänet.

-Boromir! Kehottaisin pitämään kielesi kurissa! Kenelläkään meistä ei ole mahdollisuuksia Mustaa Noitaa vastaan, Aragorn sanoi. Marial astui taaemmaksi ja laittoi sapelinsa takaisin paikalleen. Hän ei halunnut Aragornin joutuvan ristituleen eikä luottanut Boromiriin pätkääkään. Boromir nousi nopeasti ylös.

-Minä en muuta käsitystäni sinusta. Ainakaan tämän jälkeen, hän sanoi.

-Älä muuta. Mutta älä myöskään ärsytä minua kertomalla sitä käsitystäsi, Marial sanoi. Boromir irvisti ja käveli metsään. Kun hän oli poissa näkyvistä, Marial kääntyi takanaan olevaa kalliota kohti ja iski siihen nyrkkinsä. Seinämään tuli suuri halkeama. Kaikki kavahtivat hieman kauemmaksi noidasta. Vain Aragorn pysyi paikallaan.

-Kiitos, että pysyit melko rauhallisena. Tiedän, ettei se ollut helppoa, hän sanoi. Marial kääntyi häntä kohti.

-Minä olin lähellä tappaa sen miehen, hän murisi silmät yhä mustina. Aragorn nyökkäsi katsoen Boromirin perään. Mies oli todella koetellut onneaan. Aragorn tiesi, että Marialin pinna ei ollut pitkä ja hänen tempperamenttinsa oli tulinen.

-Hänen veljensä on täysin erilainen. En tiedä, miten samoista lähtökohdista voi syntyä kaksi niinkin erilaista ihmistä, Marial jatkoi rauhoittuen ja hänen silmänsä palautuivat normaaleiksi.

-Samaa voisi miettiä sinun ja Geilin kohdalla, Aragorn vastasi hymyillen. Marialin isoveli, Angmarin kruununprinssi Geil oli täysin Marialin vastakohta. Siinä missä Marial oli kiivas ja äkkipikainen, Geil oli rauhallinen ja mietiskelevä. Kummallakin oli kuitenkin erinomainen oikeudentaju, mistä Aragorn oli erittäin kiitollinen. Heidän voimillaan olisi saatu paljon tuhoa aikaan Keski-Maassa.

-No, sen vuoksi veljeni onkin kruununprinssi. Minusta ei kuningattaren hommaan olisi. Sitä paitsi, Boromir on veljeksistä vanhempi. Hänellä pitäisi olla hieman aikuismaisemmat tavat. Faramirillakin on kärkeviä mielipiteitä mutta ei hän lauo niitä tuohon sävyyn. Hän osaa esittää ne järkevästi, Marial sanoi.

-En ole tavannut Faramiria, mutta minun täytyy sanoa, että olen nähnyt Boromirin käyttäytyvän yleensä paljon järkevämmin, Aragorn sanoi.

-Tarkoitat, että minun läsnäoloni saa hänen pimeämmän puolensa esiin, Marial sanoi.

-Ei. Tarkoitan, että sinun läsnäolosi saa hänet hermostuneeksi. Hän pelkää sinua, Aragorn korjasi. Marial nyökytti päätään. Aragorn oli oikeassa. Hän oli nähnyt miehen selvästi pelkäävän häntä ja piilottavan sen sarkastisuuden ja vihan alle. Silti Marial ei ollut pystynyt hillitsemään itseään, kun mies oli solvannut häntä, vaikka tiesikin miehen puhuvan totta. Marial tiesi olevansa paha. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Hänen sielunsa oli musta ja pysyisi mustana hänen kuolemaansa saakka.

-Hänellä on siihen hyvät syyt. Mutta minunkin pinnallani on rajat. Minä en kuuntele aivan mitä tahansa ihmiseltä, joka ei edes tunne minua, Marial sanoi.

-Mutta sinun pitäisi ymmärtää, että ihmiset eivät tunne sinua. He pelkäävät Noitia ja varsinkin Mustien Noitien kuninkaallisia. Osa ihmisistä juoksee karkuun, osa uhmaa teitä, vaikka kaikki pelkäävät. Boromir on Gondorin käskynhaltijan vanhin poika. Hän ei juokse, Aragorn sanoi.

-Pelkäätkö sinäkin minua? Marial kysyi.

-Alussa. Mutta kun opin tuntemaan sinut, pelko lieventyi, Aragorn vastasi.

-Ja nyt? Marial kysyi.

-Luottaisin henkeni sinun käsiisi, Aragorn vastasi. Marial hymyili hieman.

-Niin minäkin. Mutta te tarvitsette nyt lepoa. Minä pidän vahtia, hän sanoi ja lähti metsään.

Seuraavana aamuna he lähtivät taas matkaan veneillä. Marial istui Legolasin ja Gimlin veneessä miesten keskellä. Legolas vaikutti hieman jännittyneeltä ja Marial aavisti hänen aistivan vihollisen lähellä. Haltia katseli jatkuvasti itärannikkoa etsien tarkoilla silmillään. Samassa Legolas kuitenkin katsoi ylös. Suuri varjo liikkui heidän päällään. Legolas veti heti Galadrielin antaman jousen esiin ja osoitti nuolella taivasta kohti.

-Se on Nazgûl, Marial sanoi hiljaa. Legolas kuitenkin kuuli sen ja ampui nopeasti taivaisiin. Hetken päästä kuului kaamea kirkaisu ja varjo hävisi heidän yltään.

-Se oli mahtava laukaus, Gimli sanoi.

-Mutta kuka pystyy sanomaan, miten pahasti se osui, Legolas sanoi. Hän huomasi Marialin istuvan edessään aivan hiljaa ja liikkumatta. Hän laittoi kätensä naisen olalle ja Marial säpsähti.

-Oletko kunnossa? Legolas kysyi huolissaan.

-Olen. Älä minusta huolehdi. Olin vain ajatuksissani, Marial vastasi. Legolas tiesi jonkin olevan vialla mutta tyytyi vastaukseen.

-Raurosin putoukset alkavat olla lähellä! Virta voimistuu! Aragorn huusi. Totisesti, virta alkoi viedä pieniä veneitä ja melojat saivat tehdä kaikkensa pitääkseen oikean kurssin.

-Meidän täytyy päästä rantaan! Emme voi jatkaa melomista! Aragorn huusi ja kaikki meloivat minkä pystyivät ehtiäkseen rantaan ennen kuin virta veisi heidän putouksille asti. Kaikki pääsivät turvaan ja he päättivät pystyttää leirin yötä varten.

-Pystyttäkää leiri tähän. Jatkamme aamulla ja lähestymme Mordoria pohjoisesta, Aragorn ohjeisti heitä. Gimli katsoi miestä.

-Niinkö? Ihan pikkujuttuhan se on Emyn Muilin suoalueen läpi. Ja sen jälkeen tie menee vielä paremmaksi. Tikarinteräviä kiviä niin kauan kuin silmä kantaa, kääpiö sanoi.

-Se on tiemme. Suosittelen että lepäät, Aragorn sanoi. Gimli vain puhisi mahdottomalle ajatukselle ja siirtyi omiin oloihinsa. Legolas tarkkaili metsikköä ja tuli sitten nopeasti Aragornin vierelle.

-Meidän pitäisi lähteä heti. Täällä ei ole turvallista, haltia sanoi.

-Me lähdemme aamulla. Örkit ovat itärannikolla, Aragorn sanoi rauhallisesti.

-Ei minua itärannikko huolestuta. Jokin muu lähestyy, jokin häilyvä, Legolas sanoi.

-Missä on Frodo? Pippin kysyi yhtäkkiä. Kaikki alkoivat etsiä häntä silmillään mutta Frodo ei ollut enää paikalla. Aragorn ei huolestunut asiasta sen suuremmin. Frodolla oli paljon mietittävää ja hän varmasti halusi mietti rauhassa. Hän huolestui kuitenkin huomatessaan, että myös Boromir oli hävinnyt näkyvistä. Hän katsoi Marialia ja huomasi naisen tajunneen saman. Marial tuli hänen vierelleen.

-Minä etsin hänet. Etsikää te hobitti, hän sanoi ja lähti.

-Marial… Minä voin etsiä hänet, Aragorn yritti.

-Minusta tuntuu, että etsintämme johtavat meidät kaikki yhteen paikkaan, Marial sanoi ja jatkoi kävelyään. Aragorn tiesi naisen olevan oikeassa. Boromir oli varmastikin Frodon perässä.

-Hyvä on. Mutta Legolas tulee mukaasi, Aragorn sanoi.

-Minä en tapa häntä! Marial huusi.

-Silti! Aragorn huusi perään.

-Legolas, mene hänen kanssaan. Jos ne kaksi kohtaavat, jälki ei tule olemaan kaunista. Boromirilla ei ole mitään mahdollisuuksia Marialia vastaan, Aragorn sanoi haltialle.

-Luuletko tosiaan, että Marial…?

-En. Marial ei tapa Boromiria, tiedän sen. Mutta haluan paikalle jonkun puolueettoman, Aragorn sanoi. Legolas nyökkäsi ja kiirehti Noitaprinsessan perään.

------------------