Marial ja Legolas kulkivat metsässä aivan hiljaa. Kummankaan askel ei päästänyt minkäänlaista ääntä. He etsivät Boromiria, joka oli epäilyksettä Frodon ja Sormuksen perässä. Yhtäkkiä Marial pysähtyi.
-Kuuletko? hän kysyi Legolasilta. Haltia nyökkäsi.
-Miekat kalahtelevat toisiaan vasten, hän totesi.
-Toivottavasti emme ole myöhässä, Marial sanoi ja lähti juoksemaan ääntä kohti. Legolas pysyi vain vaivoin hänen perässään. Kun he tulivat paikalle, he näkivät Frodon käyttävän Sormusta ja muuttuvan näkymättömäksi. Boromir jatkoi miekallaan huitomista.
Tule takaisin! Sinä viet sen Sauronille! Se on ollut koko ajan suunnitelmasi! mies huusi.
Boromir. Laita miekkasi alas, Marial sanoi matalasti normaalikovuudella, mutta teki varmaksi, että ihminen kuuli sen. Boromir kääntyi heitä kohti ja näki Marialin ja Legolasin aseistettuina. Haltia ja Noita näkivät ihmismiehen silmissä oudon loisteen ja tajusivat Sormuksen saaneen hänestä otteen. Marial tunsi Frodon käyttävän tilaisuuden hyväkseen ja juoksevan pois, yhä näkymättömänä.
Tulitko tappamaan minut? Boromir kysyi katsoen Marialia.
En. Tulin pysäyttämään sinut. Sormus on saanut sinut käyttäytymään näin, Marial vastasi.
Sormus kuuluu isälleni, hän on ansainnut sen. Tuo hobitti vie sen suoraan Sauronille, Boromir vastasi.
Sormus kuuluu Tuomiovuoren tuliseen laavaan, jossa se tuhoutuu, Marial sanoi.
EI! Se kuuluu antaa minulle ja minä vien sen isälleni! Boromir huusi.
Minä en voi sallia sitä. Sormuksen tulee tuhoutua. Se saa aikaan vain tuhoa kenen tahansa käsissä, Marial sanoi. Siinä samassa Boromir hyökkäsi häntä kohti raivoissaan. Marial veti sapelinsa esiin ja kohtasi ihmisen raivon helposti.
Lopeta Boromir! Sinulla ei ole mahdollisuuksia Mustaa Noitaa vastaan! Legolas sanoi jousi valmiina. Ei olisi hänelläkään, jos hän joutuisi menemään heidän väliinsä. Taistelu kuitenkin jatkui. Marial otti voimakkaan miekaniskun vastaan päänsä päällä laitamalla sapelinsa ristiin ja työnsi sitten miekan poispäin kierähtäen ja potkaisten samalla miestä mahaan voimalla, joka lennätti Boromirin selälleen maahan metrien päähän. Marial ei edennyt miestä kohti.
Boromir! Taistele sitä vastaan. Tiedän, että olet kunnian mies. Sinä et halua tehdä tätä, Marial sanoi. Boromir tuli kuitenkin raivoisesti uudestaan hänen kimppuunsa. Marial oli saanut tarpeekseen. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin taistella mielipuolen ihmismiehen kanssa. Hän laittoi sapelinsa pois ja otti aseekseen magian. Hänen käsissään räiskyi sinistä energiaa ja hän sinkosi sitä Boromiria päin. Ne iskivät miestä ja hän lensi taaksepäin kaatuen maahan.
-Mitä sinä teit? Legolas kysyi huolissaan Boromirin voinnista. Marial ei kuitenkaan vastannut vaan käveli ihmismiehen luo. Hänen tarkoituksensa ei ollut tainnuttaa miestä, vain pysäyttää hänet. Boromir makasi maassa lamaantuneena.
Boromir, älä anna Sauronin voittaa sinua! Marial sanoi. Mies katsoi häntä kuin ei olisi tajunnut, mitä ympärillään tapahtui.
Mitä…? Mitä täällä tapahtuu? hän kysyi.
Mitä sinä muistat? Marial kysyi takaisin. Legolaskin tuli hänen vierelleen.
Lähdin etsimään Frodoa ja keräsin samalla puita nuotioon. Löysin hobitin ja… Voi Luoja! Minä…, Boromir vastasi kauhistuen muistojaan.
Frodo on kunnossa. Et ehtinyt satuttaa häntä, Marial sanoi suoraan.
Meidän täytyy mennä. Aragorn on vaikeuksissa, hän sanoi yhtäkkiä ja lähti juoksemaan.
Pystytkö liikkumaan? Legolas kysyi Boromirilta.
Pystyn. Mene vain, mies vastasi.
Oletko varma? Sait melkoisen iskun…
Olen varma! Mene! Boromir vastasi ärtyneenä. Legolas nyökkäsi ja lähti Marialin perään. Marial oli jo ehtinyt Aragornin luo ja tappoi örkkejä hänen ympäriltään. Hän tajusi Aragornin yrittävän päästä auttamaan Frodoa mutta nyt hänellä ei ollut siihen mahdollisuutta. Örkit olivat hänen ympärillään. Samassa Legolas ja Gimli saapuivat paikalle. Haltia ampui nuoliaan tappavan tarkasti osuen joka kerta.
Aragorn! Mene! Legolas huusi. Aragorn katsoi haltiaa ja lähti sitten Frodoa kohti. Marial, Legolas ja Gimli jäivät taistelemaan örkkejä vastaan. Örkit kuitenkin liikkuivat vastustamattomalla voimalla eteenpäin ja osa niistä pääsi Aragornin perään.
Jääkää tänne. Minä lähden niiden perään, Marial sanoi ja juoksi örkkien perään kaataen niitä sapeleillaan. Ne olivat jo kuitenkin päässeet Aragornin luo, joka taisteli niitä vastaan yksinään. Marial tuli Aragornin selustaan ja kääntyi kohtaamaan hyökkäävät örkit. He taistelivat turvaten toistensa selustan.
Oletko kunnossa? Marial kysyi.
Olen, Aragorn vastasi lyhyesti. Legolas ja Gimlikin tulivat jo paikalle ja liittyivät taisteluun.
Entä sinä? Aragorn kysyi.
Aina, Marial vastasi hymähtäen hieman. Samassa örkit tekivät rynnäkön heitä kohti ja he joutuivat erilleen. Yksi Uruk-haista sai Aragornin suurta pylvästä vasten Aragornin yrittäessä hakata sitä päähän. Örkki kuitenkin piti hänen kurkustaan kiinni vaikeuttaen hänen hengitystään. Legolas huomasi onneksi tilanteen ja ampui örkin. Samassa metsästä alempaa kuului kumea ääni.
Gondorin torvi, Legolas sanoi tunnistaen äänen. Aragorn oli kuitenkin jo liikkeessä ja juoksi ääntä kohti. Marial tuli hänen perässään.
Boromir taisteli urheasti hänen ympärillään vellovia örkkejä vastaan, mutta liika on aina liikaa. Hän ei loistavasta taistelustaan huolimatta pystynyt pitämään örkkejä kauempana. Yhtäkkiä hän sai rintaansa suuren nuolen ja lyyhistyi polvensa varaan huudahtaen. Pippin ja Merri katsoivat tilannetta kauhuissaan ja ryntäsivät sitten miehen avuksi. Heidät kuitenkin kannettiin pois. Boromir ei aikonut sallia hobittien viemistä ja nousi jaloilleen tappaen örkkejä yhä. Toinen ja kolmaskin nuoli iskeytyi hänen keskivartaloonsa. Hän putosi polvilleen maahan ja katsoi suuren Uruk-hain kävelevän hitaasti eteensä. Örkkijohtaja asetti uuden nuolen jouselle ja veti jousen ääriasentoonsa virnistäen. Nuoli irtosi jousesta mutta ei saavuttanut kohdettaan, sillä viime hetkellä Aragorn ehti taklata örkin omalla kehollaan pois Boromirin edestä. Örkki toipui nopeasti ja valmistautui taisteluun Aragornia vastaan. Marialkin tuli paikalle ja aikoi auttaa Aragornia.
Auta Boromiria! Aragorn kuitenkin huusi hänelle. Marial pysähtyi hetkeksi mutta meni sitten Boromirin luo, joka oli selällään maassa. Nuolet olivat yhä kiinni hänen kehossaan.
Yritä kestää. Kuuletko? Minä otan nämä nuolet irti, Marial sanoi ja otti kiinni yhdestä nuolesta. Boromirin käsi kuitenkin nousi estämään häntä.
Älä. Minun aikani… on jo tullut, mies sanoi. Marial katsoi häntä tarkkaan.
Ne veivät pikkuiset, ne… veivät hobittit…, Boromir sanoi.
Minä pystyn ehkä parantamaan sinut, hän sanoi. Boromir vain nyökkäsi ja Marial alkoi katsoa hänen haavojaan. Yksi nuolista meni kuitenkin hänen sydämensä vierestä. Jos hän repäisisi nuolen irti, osa sydämestä lähtisi sen mukana. Sitä edes hän ei voisi korjata. Hän katsoi Boromiria silmiin ja mies tajusi heti, ettei toivoa ollut. Hän virnisti tuskallisesti.
Niin minä ajattelinkin, hän sanoi.
Olen pahoillani, Marial sanoi.
Älä ole. Minä olen… ollut täysi idiootti sinua kohtaan…, Boromir sanoi.
Niin olet, mutta en olisi silti toivonut sinulle tätä, Marial sanoi. Hän katsoi sitten Aragornia, joka taisteli yhä örkkijohtajaa vastaan. Hän siirtyi Boromirin taakse istuen jalkojensa päälle ja nostaen miehen ylävartalon jalkojensa päälle.
Mitä sinä teet? Boromir kysyi.
Minä pystyn vain poistamaan kipusi ja pitämään sinut hengissä jonkin aikaa, jos siis haluat, Marial vastasi.
Haluan… haluan vielä puhua Aragornin kanssa, Boromir sanoi. Marial nyökkäsi ja laittoi kätensä miehen pään molemmille puolille. Boromir tunsi heti, kuinka kipu hävisi kokonaan. Marial katsoi Aragornia, joka valmistautui juuri ohjaamaan miekallaan örkin heittämän terän sivuun. Marial toivoi, että Aragorn onnistuisi, sillä hän ei itse voinut puuttua asiaan. Aragorn onnistui ja taisteli itsensä miekalla voittoon katkaisten Uruk-hain kaulan. Hän tuli sitten Boromirin ja Marialin luo laskeutuen maahan. Hän katsoi Marialia, joka pudisti päätään vastaukseksi äänettömään kysymykseen.
-Hänellä ei ole kipuja. Voin pitää hänet hengissä jonkin aikaa, mutta heti kun päästän irti…, Marial sanoi. Aragorn nyökkäsi ja katsoi taas Boromiria surullisena.
Ne veivät pikkuiset…, Boromir sanoi.
Me löydämme heidät, Aragorn sanoi rauhoittaen miestä.
Minä olisin seurannut sinua Mordorin tuliseen helvettiin veljeni… johtajani… kuninkaani, Boromir sanoi laittaen oikean kätensä sydämelleen. Aragorn nyökkäsi liikuttuneena.
Mene rauhassa, hän kuiskasi ja katsoi, kuinka Boromirin silmät lasittuivat. Hän kumartui miehen ylle ja suuteli hänen otsaansa. Hän näki Marialin irroittavan otteensa Boromirin päästä ja sulkevan hänen silmänsä toisella kädellään. Legolas ja Gimli saapuivat juuri paikalle todistamaan Gondorin miehen kuolemaa. Aragorn nousi ylös ja katsoi taivaalle kyyneleiden pyrkiessä esiin.
Olen pahoillani, Marial sanoi hiljaa. Aragorn nyökkäsi ja katsoi Noitaprinsessaa silmiin.
Niin minäkin, hän vastasi. Hän tiesi, ettei Marial ollut pitänyt miehestä, muttei silti ollut toivonut tällaista kohtaloa hänen kohdalleen. Legolas tuli hiljaa heidän luokseen. Sanoja ei tarvittu.
Meidän täytyy pelastaa hobittit. Mutta ensin, Boromir ansaitsee viimeisen matkansa, Aragorn sanoi ja kumartui ottamaan kiinni Boromirin yläruumiista. Legolas otti kiinni hänen jaloistaan ja he lähtivät kantamaan häntä veneitä kohti. He asettivat Boromirin ruumiin keskelle venettä ja asettivat hänen miekkansa hänen käteensä hänen rintansa päälle. He laittoivat veneeseen mukaan myös hänen tappamiensa örkkien aseet ja päästivät sitten veneen menemään virran mukana. Virta nappasi veneen nopeasti ja pian se syöksyi Raurosin kuohuviin putouksiin. Aragorn, Legolas, Marial ja Gimli katsoivat hetken veneen perään. Sitten Legolas meni toiselle veneelle ja alkoi työntää sitä veteen.
Kiirehtikää. Frodo ja Sam ovat jo toisella rannalla, hän sanoi mutta kukaan ei seurannut häntä. Hän kääntyi katsomaan kumppaneitaan. Hän katsoi Aragornia ja suoristautui sitten.
Et aio seurata heitä, hän totesi. Aragorn katsoi vastarannalle.
Frodon kohtalo ei ole enää meidän käsissämme, hän vastasi. Legolas käveli muiden luo pää painuksissa ja kääntyi sitten katsomaan vielä virran yli.
Sormuksen Saattue on siis epäonnistunut, Gimli sanoi apeana. Aragorn katsoi häntä ja laittoi kätensä hänen olalleen.
Ei, jos pysymme yhdessä, hän sanoi. Kaikki katsoivat häntä. Aragorn laittoi toisen kätensä Legolasin olalle.
Saattue on tehnyt tehtävänsä, mutta me jäljellä olevat emme jätä Merriä ja Pippiniä kidutettavaksi ja tapettavaksi. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, jahtaan Uruk-haita, joka vei heidät, Aragorn sanoi silmät palaen. Legolas ja Gimli nyökkäsivät hänelle uudelleen rohkaistuina. Aragorn kääntyi katsomaan Marialia.
Entä sinä? Oletko yhä mukanamme? hän kysyi. Marial katsoi häntä silmiin.
Pitähäähän jonkun pitää huolta teistä nuorista, Marial vastasi naurahtaen. Hän vakavoitui sitten.
Sotilaani vartioivat Frodon ja Samin kulkua Mustalle portille asti. Sen jälkeen he ovat omillaan, hän jatkoi. Aragorn nyökkäsi.
Lähdetään sitten, hän sanoi ja kääntyi lähtien juoksemaan rinnettä ylöspäin. Muut seurasivat aivan hänen kannoillaan.
He taivalsivat nopeaa tahtia Uruk-hai-lauman perässä yrittäen pelastaa hobittiystävänsä varmalta tuholta. Yhtäkkiä Marial tunsi Mustien Noitien olevan heidän lähellään ja otti heihin yhteyttä.
-Mitä teette täällä? hän kysyi mielensä avulla.
-Teidän ylhäisyytenne. Olemme seuranneet Sarumanin kätyreitä jo pidemmän aikaa. He suunnittelevat jotain, tuli vastaus.
-He ovat siis lähistöllä, Marial totesi.
-Kyllä. He ovat aivan teidän lähellänne. Te kohtaatte heidät pian, sillä vaikuttaa siltä, että heidän tarkoituksensa on kohdata teidät. Heissä on jotain outoa, en tiedä mitä se on, Noita sanoi.
Mitä rotua he ovat? Marial kysyi.
-Ihmisiä
-Kuinka monta heitä on? Marial kysyi.
24. Kaikki aseistettuja kaulaan asti, Noita vastasi.
-Kiitos. Pysykää lähistöllä Marial käski.
-Teidän Ylhäisyytenne Noita vastasi kunnioittavasti. Marial mietti. Hän oli tuntenut pahuuden läsnäolon jo jonkin aikaa ja tiesi sen nyt olevan Saruman. Mitä outoa Sarumanin kätyreissä voisi olla? Hän juoksi nopeasti Aragornin vierelle.
Edessämme tulee olemaan vihollisia, hän sanoi. Aragorn pysähtyi ja katsoi naista.
Uruk-Hai? hän kysyi. Marial pudisti päätään.
Sarumanille kumartavia ihmisiä, hän korjasi.
Mistä tiedät? Aragorn kysyi mutta katui heti tyhmyyttään.
Älä edes vastaa. Mitä he aikovat? hän kysyi.
En tiedä, Marial vastasi. Aragorn katsoi häntä tarkkaan.
Menemme siis ottamaan selvää, hän sanoi ja lähti taas juoksemaan. Marial juoksi myös mutta ajatteli samalla kuumeisesti. Mitä vihollinen aikoi? Vähän matkan päässä Legolas pysähtyi ja viittasi kaikkia lähestymään hiljaa ja matalana. He tekivät niin ja tulivat Legolasin vierelle. Siellä heitä odotti kauhea näky. Aukealla heidän edessään oli parikymmentä ihmistä ja heidän vankinaan Arwen, Elrondin tytär ja Aragornin rakastettu. Marial kuitenkin aisti tilanteessa jotain outoa. Hän oli nähnyt Arwenin, vaikkeivat he ylimpiä ystävyksiä olleetkaan. Jotain oli pielessä pahemman kerran. Aragorn oli jo menossa raivoissaan kohti aukiota, kun Marial otti hänestä kiinni pysäyttäen miehen vain vaivoin. Aragorn kääntyi häntä kohti ja Marial näki niissä selvästi vihan, huolen ja rakkauden.
Älä mene. Tämä ei tunnu oikealta, Marial sanoi.
Ei tosiaan tunnu. Arwen on tuolla Sarumanin palvelijoiden vankina. Se tässä on pielessä, Aragorn sanoi kiristellen hampaitaan.
Jokin muukin on pielessä. Älä mene vielä. Minä pyydän, luota minuun. Minä tiedän tunteesi Arwenia kohtaan enkä halua hänelle mitään pahaa. Mutta minulla on paha aavistus… Luota minuun, Marial sanoi. Aragorn katsoi häntä tarkkaan ja käänsi sitten katseensa aukiolle Arweniin. Hän katsoi vielä Marialia.
Hyvä on. Minä luotan sinuun. Mutta heti jos ne tekevät jotain…
He eivät ehdi tehdä mitään, kun minä olen jo heidän kimpussaan, Marial sanoi. Aragorn nyökkäsi ja laskeutui takaisin alas. Marial katsoi tilannetta edessään. Hän tarkkaili heidän jokaista liikettään, erityisesti Arwenia. Jokin oli pielessä. Miten Arwen olisi voitu saada tänne asti hänen tietämättään siitä? Hän otti yhteyttä Noitiin lähellä Rivendelliä.
-Prinsessa Marial tässä. Mitä siellä oikein tapahtuu? hän kysyi.
-Ylhäisyys. En tiedä, mitä tarkoitatte tuli hämmentynyt vastaus.
-Minä olen lähellä Rohania ja katson juuri edessäni Elrondin tytärtä Arwenia, joka istuu sieppaajiensa keskellä. Joten kysyn vielä. Mitä siellä tapahtuu? Marial kysyi ärtyneenä.
-Olen pahoillani, en ymmärrä, mistä puhutte. Arwen Undomiel on turvallisesti Rivendellissä. Takaan sen hengelläni. Kaikki on kunnossa tuli yhä hämmentynyt vastaus.
-Hyvä on. Kiitos Marial sanoi kummissaan. Arwen oli siis turvassa. Niinpä… Sitten se valkeni hänelle. Saruman yritti saada heidät kiinni käyttämällä Arwenia! Heidän edessään oleva hahmo ei todella ollut Aragornin rakastama haltianeito vaan joku muu!
Aragorn, tämä saattaa kuulostaa oudolta mutta… Edessäsi näkyvä Arwen ei ole oikea, Marial sanoi. Aragorn katsoi häntä.
Mitä sinä oikein puhut? Hän on tuolla. Minä näen hänet aivan selvästi, mies sanoi.
Minä tiedän, niin näen minäkin. Mutta minä sanon sinulle, hän ei ole sama Arwen, jonka tunnet ja jota rakastat. Saruman yrittää saada meidät kiinni ja käyttää rakkauttasi Arweniin hyväkseen, Marial sanoi. Myös Legolas katsoi häntä ihmeissään.
Neito, jonka näemme edessämme, onkin siis vain hämäystä? Hän ei todella ole Arwen? haltia kysyi. Marial nyökkäsi.
Etkö sinä tunne sitä? hän kysyi haltialta.
Miten voit olla varma? Aragorn kysyi. Marial puri huultaan. Hän ei saisi kertoa miehelle Noidista joka puolella Keski-Maata raportoimassa hänelle tapahtumista ja pitämässä huolta rauhan säilymisestä. Kuitenkin Aragornin piti saada jonkinlainen varmistus asialle. Hän ei saattaisi tyytyä Marialin sanaan tällä kertaa. Kyse oli kuitenkin naisesta, jota hän rakasti enemmän kuin elämää.
Miten voit olla varma? Aragorn kysyi voimakkaammin.
Sinun täytyy vain luottaa minuun. En voi kertoa enempää. Luota minuun, Marial sanoi tietäen, ettei se riittäisi.
Miten voit olla varma, että nainen, jonka näen edessäni, ei ole Arwen! Aragorn jylisi ja Marial toivoi, etteivät viholliset olisi kuulleet häntä. Aragorn oli aina luottanut Marialiin eikä epäillyt hänen sanaansa nytkään. Mutta hän näki Arwenin aivan selvästi edessään. Hänen piti saada tietää, miksi Marial oli niin varma väitteessään.
Kuulitko sinä? Miten voit olla varma! Aragorn kysyi ja tarttui kaikkien hämmästykseksi Marialiin kiinni ravistellen häntä hieman.
Aragorn! Legolas huudahti hiljaa yllättyneenä ystävänsä toimista. Hän ei ollut koskaan nähnyt Aragornin käsittelevän naista siten. Marial järkyttyi syvästi. Aragorn ei ollut ikinä käynyt häneen käsiksi. Hän kuitenkin toipui äkkiä ja ennen kuin Legolas ehti tilanteeseen hän irtautui miehen otteesta painaen hänet vatsalleen maahan ja taivuttaen hänen kätensä hänen taakseen. Marial istui Aragornin päällä estäen hänen liikkumisensa ennen kuin Legolaskaan ehti tajuta mitään. Marial painautui Aragornin selkää vasten puhuen lähellä hänen korvaansa.
Älä koskaan enää käy minuun käsiksi! Sinä olet hyvä ystäväni ja ymmärrän, miksi haluat tietää varmuuteni asiassa, mutta älä enää koskaan tee noin! Marial sihisi miehelle. Aragorn oli yhtä järkyttynyt teostaan kuin kaikki muutkin, ehkä hieman enemmänkin. Hän ei koskaan ollut ravistellut naista, ei koskaan. Marial nousi pois hänen päältään mutta hän jäi vielä makaamaan maahan.
Anteeksi… En tiedä, mikä minuun meni… Olen pahoillani, hän sanoi ja nousi sitten hitaasti istumaan.
Sinä rakastat Arwenia ja tämä tilanne on sinulle todella vaikea. Minä ymmärrän kyllä, Marial sanoi.
En silti olisi saanut…
Anna sen jo olla. Tule hieman sivummalle, Marial sanoi ja käveli hieman kauemmaksi muista. Aragorn nousi ylös ja seurasi naista. Marial pysähtyi vähän matkan päähän ja odotti miehen tulevan eteensä. Hän loi sitten suojamuurin heidän ympärilleen, jottei edes Legolas olisi kuullut, mitä he puhuivat. Aragorn katsoi naista silmiin.
Ymmärrän, jos et koskaan voi antaa minulle anteeksi…
Lopeta jo. Sellaista sattuu. Minä ymmärrän kyllä, Marial sanoi. Aragorn katsoi häntä tarkkaan.
Tuollaista ei vain satu. En olisi saanut tehdä sitä sinulle eikä sinun pitäisi ymmärtää minua. Sinun pitäisi vähintäänkin…
Aragorn, lopeta! Kaikki on kunnossa. Minä en ole vihainen sinulle. Saat anteeksi. Kaikki on hyvin, Marial keskeytti hänet. Aragorn katsoi häntä edelleen tietämättä mitä sanoa. Miten Marial pystyi kuittaamaan hänen tekonsa vain olankohautuksella?
Minä tiesin, että sinä haluaisit jotain muutakin kuin sanani siitä, miksi olen niin varma, ettei näkemämme nainen ole todella Arwen. Mutta tiesin myös, etten voisi kertoa syytä varmuuteeni vaarantamatta Mustien Noitien turvallisuutta. Mitä minä nyt sinulle kerron, täytyy pysyä meidän välisenämme. Sinä et saa koskaan kertoa sitä kenellekään. Ymmärrätkö? Et kenellekään. Etkä saa kertoa muille Mustille Noidille tiedostasi, Marial sanoi. Aragorn nyökkäsi. Hän ei ymmärtänyt, miten Maria saattoi yhä luottaa häneen niin paljon, että kertoi Noitien salaisuuksia hänelle.
Mustat Noidat kommunikoivat telepaattisesti toistensa kanssa. Se sinä tiedät. Mutta et vielä tiennyt, että minulla on Noitia ympäri Keski-Maata. He ottavat minuun yhteyttä tietyin väliajoin raportoiden tilannetta. He pitävät yllä rauhaa ja suojelevat muita. Jos he eivät selviä tilanteesta yksin, he ottavat minuun yhteyttä, Marial kertoi. Aragorn vain tuijotti häntä.
Kun näimme Arwenin tuolla, otin heti yhteyttä Noitiin Rivendellin lähellä. He kertoivat, että Arwen oli yhä turvassa kotonaan. Arwen on Rivendellissä, Aragorn. Siksi minä olen niin varma, että Arwen, jonka näemme tuolla, ei ole oikea, Marial jatkoi.
Ei voi olla totta… Miten se on mahdollista? Aragorn kysyi.
En tiedä. Mutta olen varma. Oikea Arwen on turvassa kotonaan, ei silmiemme edessä. Saruman yrittää saada meidät kiinni ja käyttää sinun tunteitasi Arweniin aseenaan. Et saa antaa hänen hämätä itseäsi, Marial sanoi. Aragorn nyökkäsi ja samassa Marial kuuli Legolasin kutsuvan heitä. Hän laski suojamuurin ja käveli Aragornin seuratessa takaisin Legolasin ja Gimlin luo.
Mitä nyt? Marial kysyi. Legolas vain nyökkäsi kohti heidän vahtimiaan ihmisiä. Kaikki kääntyivät katsomaan tilannetta ja vetäisivät nopeasti henkeä. Ihmiset seisoivat polvistuneen "Arwenin" ympärillä ja yksi heistä piti miekkaansa korkealla päänsä yllä aikoen sivaltaa hänen päänsä irti. Ihmiset olivat siis huomanneet heidän läsnäolonsa ja yrittivät saada heidät hyökkäämään.
Aragorn! Auta! "Arwen" huusi epätoivoisena.
Oletko aivan varma Marial? Aragorn kysyi melkein täristen.
Olen. Hän ei ole Arwen, Marial vastasi pitäen varmuuden vuoksi kiinni miehen käsivarresta. Samassa miekka laskeutui ja "Arwenin" pää tippui vierien jonkin matkaa. Ruumis ja pää pysyivät kuitenkin yhä Arwenin naköisinä.
Jos se ei ollut Arwen, miksi se näyttää yhäkin häneltä? Eikö sen pitäisi saada oma muotonsa takaisin? Legolas kysyi. Aragorn oli huomannut saman ja oli jo lähdössä tappamaan kaikki, kun Marial astui hänen eteensä. Hän ei pystyisi pidättelemään fyysisillä voimillaan miestä kovinkaan pitkään eikä mielellään olisi käyttänyt henkisiä voimiaan häneen.
Aragorn, usko minua. Se ei ole Arwen! En tiedä, miksi se näyttää yhä häneltä, mutta se ei ole hän. Teidän silmänne valehtelevat. Se ei ole Arwen. Luota minuun, Marial sanoi.
Minä luotan sinuun, Aragorn sanoi.
Sano se, Marial käski. Aragorn veti henkeä.
Se ei ole Arwen, hän sanoi ja samassa ruumis muutti muotoaan ihmismieheksi. Kaikki huokaisivat helpotuksesta mutta tunne oli lyhytkestoinen, kun ihmiset yhtäkkiä ryntäsivät heitä päin hyökäten.
Meidän täytyy jatkaa matkaa. Tästä taistelusta voi tulla pitkä. Hobiteilla ei ehkä ole niin kauaa, Marial sanoi.
Ne hyökkäävät. Emme voi enää paetakaan. Meidän täytyy taistella, Aragorn sanoi.
Jätä se minun huolekseni. Mennään, Marial sanoi. Ihmiset olivat enää sadan metrin päässä. Samassa heidän sivuiltaan ilmestyi kuin tyhjästä kymmenen mustiin pukeutunutta ratsastajaa, jotka kävivät ihmisten kimppuun.
Mustia Noitia. Mutta miten se voi olla mahdollista? Legolas kysyi. Marial vain kohautti olkiaan.
Mennään nyt. Merri ja Pippin tarvitsevat meitä enemmän, hän sanoi ja lähti kävelemään kohti heidän alkuperäistä suuntaansa. Muut seurasivat häntä hiljaa ja pian he jo juoksivat etsiessään merkkejä hobiteista. Seuraava este tuli eteen kuitenkin äkkiä.
Ratsastajat piirittivät heidät nopeasti ja sisemmässä ringissä olevat osoittivat terävät keihäänsä heitä kohti. He eivät kuitenkaan vetäneet aseitaan esiin. Rohirrimin johtaja ohjasi hevosensa heidän eteensä.
Ketä olette ja mitä teette Rohanissa? mies kysyi matalalla ja voimakkaalla äänellä.
Jahtaamme örkkilaumaa, joka vei ystävämme, Aragorn vastasi. Johtajan katse kiersi heissä ja hänen katseensa pysähtyi sitten Marialiin, jolla oli huppu päässään.
Otatteko huppunne alas? hän käski. Marial teki niin paljastaen kasvonsa.
Rikkokaa saartorengas ja laskekaa aseenne! johtaja käski miehiään, jotka tottelivat heti. Hän laskeutui ratsailta ottaen kypäränsä pois päästään ja käveli Marialin eteen hymyillen.
Sinuakin näkee, hän sanoi. Marial hymyili.
Pitäähän sitä välillä käydä, hän sanoi. Eomer tuhahti ja suuteli sitten häntä laittaen toisen kätensä naisen kaulalle. Marial vastasi suudelmaan. Legolas ja Gimli olivat aivan hämillään. Musta Noita ja ihmismies?
Olen Eomer Eomundin poika, Riddemarkin kolmas marssalkka. Olette Marialin kanssa, joten uskon, että olette hyvällä asialla. Haluan kuitenkin tietää, ketä olette, mies sanoi sitten.
Minä olen Aragorn Arathornin poika ja tässä ovat ystäväni Legolas Synkmetsästä ja Gimli Gloinin poika. Marialin jo tunnetkin. Olemme kuningas Theodenin ystäviä, Aragorn sanoi hymyillen. Eomer hymyili hetken mutta vakavoitui sitten.
Kuningas ei enää erota ystävää vihollisesta, hän sanoi.
Sanoit, että jahtaatte örkkilaumaa. Me tapoimme lauman suuria örkkejä päivä sitten. Emme nähneet ystäviänne niiden joukossa, Eomer jatkoi.
He ovat hobitteja, vain lapsia teidän silmissänne, Gimli sanoi.
Olen pahoillani. Me tapoimme kaiken, mikä liikkui. Emme nähneet heitä, Eomer sanoi. Kaikki huokaisivat syvään.
Missä ruumiit ovat? Aragorn kysyi.
Tuolla, mistä nousee yhä sankka musta savu. Me kokosimme örkit yhteen ja sytytimme ne palamaan. En usko, että löydätte ystäviänne, Eomer vastasi.
Yritämme kuitenkin, Aragorn sanoi. Eomer vihelsi ja kaksi hevosta tuli hänen luokseen.
Voin antaa teille vain kaksi ratsua, enempään en pysty. Pyydän kuitenkin, että tuotte ne takaisin Edorakseen, hän sanoi.
Kiitos. Me tuomme ne takaisin mahdollisimman pian, Aragorn sanoi. Eomer nyökkäsi ja kääntyi Marialia päin. Legolas, Aragorn ja Gimli nousivat jo ratsuille ja menivät hieman kauemmaksi.
Minä tulen heidän mukanaan takaisin, Marial sanoi.
En minä sitä epäillytkään, Eomer sanoi.
Kuulin Theodredin kuolemasta. Olen pahoillani. Se oli varmasti kova pala, Marial sanoi surullisesti. Eomer oli ollut läheinen serkkunsa kanssa. Eomer laski katseensa.
Hänen löytämisensä oli lähinnä vaikeinta. Hänet oli niin pahasti silvottu, ennen kuin ehdimme paikalle. Hänen kuolemansa oli lähinnä helpotus, niin hänelle kuin meillekin. Mitään ei ollut enää tehtävissä, hän sanoi.
Anteeksi, etten ollut täällä silloin. Minulla oli ongelmia kotona… Vaikka eihän se mikään selitys ole, Marial sanoi. Eomer katsoi häntä.
Älä turhaan pyytele anteeksi. En usko, että sinäkään olisit voinut tehdä mitään, mies sanoi.
En ehkä Theodredille mutta olisin voinut olla täällä sinun tukenasi, Marial vastasi.
Angmarista Rohaniin on pitkä matka. En minä voi olettaa sinun tulevan tänne aina, kun minulla on vaikeaa. Enkä minäkään ole aina ollut paikalla, kun sinä olisit tarvinnut minua, Eomer sanoi.
Sinun pitäisi varmaan mennä, hän sanoi sitten katsahtaen Saattueeseen päin. Marial nyökkäsi hymyillen. He suutelivat.
Minä rakastan sinua, Eomer sanoi.
Minäkin rakastan sinua, Marial vastasi.
Ole varovainen, Eomer sanoi. Marial hymyili. Vaikka hän oli Mustien Noitien prinsessa ja oli kyllä enemmän kuin kykenevä huolehtimaan itsestään, mies oli aina huolissaan hänen hyvinvoinnistaan.
Aina, Marial vastasi. Hän käveli sitten Aragornin ratsun viereen ja heilautti itsensä miehen taakse Aragornin tarjoamaa kättä käyttäen. He ratsastivat Eomerin osoittamalle paikalle, mistä musta savu ja sanoinkuvaamaton löyhkä eivät olleet poistuneet.
Jos hobitit ovat tuolla, emme me heitä löydä, Gimli sanoi laskeutuessaan ratsailta. Örkkiruumiit oli todella koottu kasoihin ja sytytetty palamaan. Muutkin laskeutuivat hevostensa selästä. Aragorn heittäytyi polvilleen kasojen eteen.
Heidät on menetetty. Olen taas epäonnistunut, hän sanoi painaen päänsä alas. Marial tuli hänen taakseen ja laittoi kätensä hänen olalleen.
Et voi syyttää itseäsi. Sitä paitsi, he saattavat olla vielä hyvinkin elossa, Marial sanoi. Aragorn nousi ylös ja katsoi naista.
Tiedätkö sinä, missä he ovat? hän kysyi. Marial huokaisi syvään.
Heidät nähtiin viimeksi menevän Fangorniin. Sotilaani ampuivat heidän perässään meneviä örkkejä mutta Fangorniin he eivät uskaltautuneet. Eomerin miehet tulivat melko pian sen jälkeen, hän vastasi.
Miksi et kertonut tätä heti? Aragorn kysyi.
En voi kertoa sinulle aina kaikkea. Sinä tiedät sen, Marial vastasi. Aragorn huokaisi syvään.
Me menemme siis Fangorniin. Heti huomenaamuna, hän sanoi.
Te menette. Minä en astu jalallanikaan siihen metsään, Marial sanoi.
Miksi et? Legolas kysyi ihmeissään.
Se ei pidä rodustani. Olen saanut kokea sen henkilökohtaisesti, Marial vastasi.
En ymmärrä. Fangorn on kyllä saanut kokea kovia mutta olen kuullut sen vihaavan vain örkkejä. Mikä syy sillä on vihata Mustia Noitia? Legolas kysyi.
Legolas, rotuni on saanut nimensä hyvästä syystä. Minun, kuten muidenkin omieni, sielu on musta. Sysimusta. Fangorn vihaa kaikkea pahuutta, Marial vastasi.
Mutta sinä et ole paha, Legolas sanoi.
Voi olla, mutta sieluni on silti musta. Älä erehdy luulemaan minua joksikin, mitä en ole. tämän ulkokuoren alla velloo sellaista pahuutta, mitä sinä et ole ikinä kohdannut. Se ei ikinä tule häviämään minusta eikä yhdestäkään Mustasta Noidasta. Se on perintömme muinaisilta Noidilta, Marial sanoi.
En usko tuota, Legolas sanoi.
Minunkin oli vaikeaa uskoa sitä. Tuntemani Marial on oikeudenmukainen, Keski-Maata rakastava nainen, joka puolustaa hyvyyttä viimeiseen asti, Aragorn sanoi.
Puolustan sitä, minkä katson olevan oikein. Se ei aina ole hyvyyttä, millaisena sinä ymmärrät sen. En voi kuitenkaan muuttaa perintöäni. Se kulkee minussa aina, Marial sanoi.
Saanko nähdä sen? Legolas kysyi yhtäkkiä. Marial katsoi haltiaa ihmeissään.
Mitä? hän kysyi.
Sinun todellisen luontosi. Saanko nähdä sen? Legolas toisti. Marial tiesi, että haltiat pystyivät katsomaan elävien olentojen sisimpään. Siksi hän olikin pitänyt henkiset muurinsa koko matkan ajan estämässä Legolasta tutkimasta häntä tarkemmin.
Miksi haluaisit tehdä sen? Marial kysyi.
Haluan nähdä sen pimeyden, josta sinä puhut. En voi uskoa kertomaasi, ellen tunne sitä itse, Legolas vastasi.
En näe siinä mitään järkeä. Sinä pelkäisit minua siitä lähtien eikä se ole toivottavaa tehtäväämme ajatellen, Marial sanoi.
Tietääkö Eomer mustasta sielustasi? Legolas kysyi ja Marial säpsähti yllättyneenä.
Eiköhän se ole hieman henkilökohtaista? Marial sanoi. Legolas vain katsoi häntä odottaen vastausta.
Minä en suostu siihen ja sillä selvä, Marial sanoi.
Sitten en usko sinua, Legolas sanoi. Marial naurahti.
Älä usko. Minulle se on aivan sama. En näe syytä, miksi minun pitäisi todistella puheitani sinulle. Jos et usko minua, et usko minua. Minun mielenrauhani ei siitä järky, hän sanoi ja kääntyi Aragornia päin.
Minä valvon tämän yön. Nukkukaa rauhassa, hän sanoi ja käveli pois.
-Hyvin tehty, Aragorn sanoi sarkastisesti. Legolas huokaisi.
-Oletko sinä tuntenut hänen sisimpänsä? hän kysyi.
-Olen. Usko minua, hän puhuu totta. Hänen sielunsa on mustempi kuin voisit ikinä kuvitella. Marial ei kuitenkaan paljasta itseään helposti muille. Mutta olen melko varma, että Eomer on sen saanut tuntea. Marial todella rakastaa häntä. En usko, että Marial antaisi hänen rakastaa itseään ilman että Eomer todella tietää, millainen hän on, Aragorn vastasi.
-Mutta Eomer on silminnähden rakastunut Marialiin. Jos hän todella tietää Marialin todellisen luonnon, miksi hän on yhä hänen kanssaan? Legolas kysyi. Aragorn katsoi haltiaa tarkkaan.
-Niin olen minäkin ja Marial on minun hyvä ystäväni, olemme olleet läheisiä jo nuoruudestani lähtien. Hänen sielunsa saattaa olla musta mutta hän on silti meidän puolellamme. Marial on oikeudenmukainen, aito ja lojaali. Eomer näkee varmasti saman hänessä ja enemmänkin, hän vastasi matalasti. Haltia tajusi loukanneensa Aragornia.
-Anteeksi, en tarkoittanut loukata sinua. Olen ymmärtänyt, että välillänne on syvää ystävyyttä ja kunnioitusta. Marial on kaikkea, mitä sanoit hänen olevan. Olen puhunut hänen kanssaan ja teot puhuvat omaa kieltään. Mutta sinun täytyy kuitenkin ymmärtää minun epäröintini luottaa häneen. Haltiat ovat tottuneet vihaamaan kaikkea, millä on musta sielu. Me olemme tottuneet vihaamaan Mustia Noitia. Lisäksi isäni on kaikkien Mustien Noitien vihan kohteena, hän tappoi Noitien kuninkaallisen. Minä en hyväksy hänen tekoaan mutta asemani ei silti ole helppo, Legolas sanoi.
-Luulin, että Marial teki asian jo selväksi. Hän ei kanna kaunaa sinua kohtaan, vain Thrandúilia kohtaan. Marial ei vihaa sinua, Aragorn sanoi.
-Minä tiedän sen. Mutta hän on kuitenkin vannonut tappavansa isäni. Minä en voi sallia sen tapahtua, oli Marial miten hyvä ystäväni tahansa, Legolas sanoi.
-Hän ei tapa Thrandúilia, jos isäsi ei ensin tule hänen tielleen. Marial ei hyökkää Synkmetsään, Aragorn sanoi.
-Tiedän, hän ei halua uutta sotaa rotujemme välille. Isäni on kuitenkin… Sinä tiedät, millainen hän on. Hän tulee jossain vaiheessa kohtaamaan Marialin ja raivostuttamaan hänet niin pahasti, ettei kukaan pysty enää auttamaan häntä, Legolas sanoi. Aragorn tiesi haltian olevan oikeassa. Thrandúil ja Marial tulisivat väistämättä kohtaamaan eikä tulos tulisi olemaan kaunista. Thrandúil tulisi kuolemaan ja uusi sota haltioiden ja Mustien Noitien välillä tulisi tuhoamaan haltiat. Lisäksi se tekisi paljon tuhoa Marialin ja Legolasin väleille.
-Se on Thrandúilin ja Marialin välinen asia. Et voi puuttua siihen, Aragorn sanoi.
-Miten voisin olla puuttumatta? Antaisin Marialin tappaa isäni noin vain? Legolas kysyi.
-Sinä et ymmärrä. Tämä on asia, jonka kanssa Marial on joutunut elämään jo tuhansia vuosia. Jos Thrandúil sattuu hänen tielleen, kukaan ei pysäytä häntä. Et sinä enkä minä, Aragorn sanoi. Legolas katsoi häntä tarkkaan.
-Tarkoitat siis, että isäni kohdatessaan Marial saattaa tappaa kaikki tielleen tulevat. Jopa sinut, hän sanoi. Aragorn nyökytti päätään.
-Hän on joutunut hillitsemään itsensä jo niin pitkään, etten usko, että hän antaa minkään tai kenenkään tulla tielleen. Suru ja raivo ajavat häntä eteenpäin. Hän ei pysähdy, hän sanoi. Legolas kääntyi pois.
-En voi uskoa, että hän tappaisi sinut päästäkseen isäni kimppuun. Olen tuntenut Marialin vasta vähän aikaa mutta silti en usko, että hän tekisi sellaista, hän sanoi.
-En minäkään. Mutta en myöskään haluaisi kokeilla onneani, Aragorn vastasi.
-Mitä tekisit jos isäni tulisi nyt tänne ja Marial näkisi hänet? Legolas kysyi kääntyen ihmismiestä päin. Aragorn katsoi haltiaa tarkkaan. He olivat olleet ystäviä jo kauan ja luottivat toisiinsa täysin. Mutta myös Marial oli hänelle rakas ystävä, jonka kanssa hän oli kokenut monet vaikeudet ja hyvät ajat.
-Sinä laitat minut pahaan välikäteen. Sinä ja Marial olette molemmat hyviä ystäviäni, joihin luotan täysin. Ymmärrän Marialin raivon Thrandúilia kohtaan mutta samalla tiedän, että isäsi on sinulle erittäin rakas, Aragorn sanoi.
-En kysynyt, mitä ajattelet. Kysyin, mitä tekisit, Legolas sanoi.
-Legolas, älä pyydä minua valitsemaan sinun ja Marialin väliltä. Se on valinta, jota en voi tehdä, Aragorn sanoi. Haltia katsoi häntä hetken ja kääntyi sitten pois.
-Tiedän, että pyyntöni on sinulle vaikea, jopa mahdoton. Mutta tilanne saattaa tulla eteemme milloin vain. Haluaisin vain tietää, keneen pystyn silloin luottamaan, hän sanoi.
-En anna Marialin tappaa sinua, siinä pystyt luottamaan minuun täysin. En koskaan antaisi sen tapahtua. Mutta en voi vannoa, että menen Thrandúilin ja Marialin väliin, Aragorn sanoi. Legolas kääntyi häntä kohti.
-Hyvä on. En voi pyytää sinulta enempää. Levätään nyt. Huomenna on pitkä päivä, hän sanoi. Aragorn nyökkäsi ja he asettuivat makuulle. Pimeydessä kaukana heistä seisoi Marial, joka oli kuullut kaiken eikä pystynyt peittämään suruaan. Kukaan ei kuitenkaan nähnyt tai tuntenut häntä suojamuurin sisältä.