Nimi: Minkä taakseen jättää sen edestään löytää

Kirjoittaja: Piiska

Rating: PG ainakin vielä, mjeh mjeh mjeh

Yhteenveto: Sauron/Legolas. Seurue epäonnistui tehtävässään ja Keski-Maalla on uusi herra. AU, slash

Tekijänoikeuksista: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)

Kirjoittajan huomautus: Kooma on ystävällisesti lukenut tämän etukäteen, erinäisiä asiavirheitä varmasti on ja niistä saa mainita. En ole mikään Tolkien asiantuntija ja se antaa ehkä liiankin suuret mahdollisuudet räpeltää hänen maailmansa kanssa, wiiiii! ... Nyt vituttaa ja rankasti.. Ennen kuin päätin tämän ficin julkistaa ajattelin että vilkaisen onko aiheesta tehty muita ficcejä (tämän kanssa ollut ongelmia aikaisemminkin..) .. Bling olen sokea. Iso anteeksipyyntö Darkmarkedille..

Keski-Maa oli kukistunut. Sormusta ei oltu tuhottu ja saattue oli epäonnistunut. Kaikki vapaat kansat oli alistettu Mordorin mahdin alle ja sen ruhtinaan orjuuteen. Frodo ja Sam oli saatu kiinni nopeasti heidän yrittäessään pyrkiä tasangon yli Tuomiovuorelle ja toivo voitosta oli nopeasti hiipunut Gondoria ja Rohania puolustavien sydämissä. Heidät oli nopeasti lyöty. Uusi mahti oli noussut ja puristanut Keski-Maan otteeseensa.

Kun muut mahdit olivat heikentyneet tai tuhoutuneet, Sauronin mahti kasvoi. Hänestä oli nopeasti tullut vahvempi ja vihdoi hän oli kyennyt ottamaan jälleen ruumiillisen muodon. Hän itse oli johtanut armeijoitaan kun viimeiset kapinallisten pesäkkeet oli tuhottu. Mordorin lukemattomien linnoitusten tyrmät olivat täyttyneet hänen yhä kapinallismielisistä vangeistaan.

Mutta veri, joka oli hetken aikaa virrannut vuolaasti oli jo kuivunut ja sen tahrima maa vihersi talven jälkeen niinkuin aina ennenkin. Maanviljelijät muokkasivat jälleen peltonsa ja kylvivät tulevan syksyn antimet maahan. He jatkoivat vuosittaista rytmiään uuden herran alaisuudessa. He elivät pelossa ja Sauronin rautaisessa otteessa, mutta elivät kuitenkin. Konnussakin ensimmäiset taimet alkoivat vihertää ja hobitit alkoivat selvitä alkujärkytyksestään.

Sauron oli heti tehnyt selväksi oman herruutensa. Hänen palveluksessaan olevat örkit, uruk-hait ja ihmiset olivat levittäytyneet kaikkialle Mustan Ruhtinaan valtakuntaan ja valvoivat uutta järjestystä. Verot kerättiin nyt uudelle hallitsijalle ja hänen lakinsa olivat astuneet voimaan. Kaikkialla oli siirrytty uuteen aikaan, Sauronin herruuden aikaan.

Itse Sauron asui yhä Mustassa Tornissa, josta hän oli aikaisemmin valvonut sotajoukkojaan ja komentanut niitä sekä sormusaaveita. Hän oli saanut lihansa takaisin ja tunsi jälleen elävänsä. Hänen mustat unensa olivat väistyneet ja hän istui valtaistuimellaan hereillä. Hän oli uneksinut niin kauan, ettei kaivannut lepoa. Sormusten Sormus oli hänen sormessaan ja hän oli jälleen kokonainen. Valtava mahti asui hänen ruumiissaan ja ne, jotka tuotiin hänen eteensä pelkäsivät uutta herraansa.

Sauronin sotapäälliköt ja palvelijat virtasivat hänen valtaistuinsaliinsa katkeamattomana virtana. Heidän asiansa kuultiin ja Keski-Maan Herra oli jatkuvasti tietoinen siitä mitä hänen valtakunnassaan tapahtui. Hän tiesi kuinka korkeita ohran taimet olivat Konnussa, montako tammaa oli varsonut Rohanissa ja kuinka suuria olivat kalansaaliit Järvikaupungissa. Hän tiesi myös miten mallornit kasvoivat tyhjässä Lorienissa ja kuinka Synkmetsän hämähäkit oli pyydystetty.

Koitti vihdoin päivä jolloin Sauron haetutti eteensä haltioiden ruhtinaat. Synkistä vankiloistaan Mustan Ruhtinaan eteen tuotiin Galadriel ja hänen puolisonsa Celeborn, Synkmetsän entinen kuningas Thranduil ja Rivendellin Elrond. He seisoivat yhä ylpeinä ja kauniina herransa edessä taivuttamatta tälle päätään ja vannomatta tälle uskollisuuttaan. Miksi he yhä elivät, he eivät tienneet.

Sauron tarjosi heille vapautta, jos he alistuisivat hänen valtaansa. Jos he palvelisivat häntä, he saisivat paitsi oman vapautensa myös kansojensa vapauden. He voisivat jälleen tuntea viileän ilman kasvoillaan ja ruohon jalkojensa alla, heidän täytyisi vain kumartaa uutta herraansa ja totella hänen käskyjään. Yksikään haltiaruhtinaista ei puhunut, he seisoivat hiljaa kieltäytyen orjuudesta varjon alla. Ja niin he palasivat tyrmiinsä. Ihmisten entiset kuninkaat tuotiin myös Mustan Ruhtinaan luo, mutta myös he kieltäytyivät palvelemasta häntä.

Kevät eteni nopeasti ja vähitellen asiat alkoivat virrata rauhallisesti uomissaan. Kaikki tuntui olevan Mustan Ruhtinaan hallussa, mutta hänen tyrmänsä eivät olleet juuri tyhjentyneet ja hän alkoi olla kärsimätön. Hän ei sietänyt nähdä haltioiden ja ihmisten jäykkiä ja ylpeitä kasvoja edessään. He kärsivät mieluummin pimeydestä vankiloiden loputtomissa selliriveissä, kuin kumarsivat häntä. Asiat eivät edenneet hänen haluamallaan nopeudella. Kääpiöt eivät hakanneet kivestä holvikaareja tai koristeita hänen saleihinsa, eivätkä haltiat valmistaneet kauniita patsaita tai suihkulähteitä. Heidän kansansa olivat järkähtämättömiä.

Neljä hobittia istui ankeassa sellissään syvällä maan sisällä. He eivät muistaneet koska olivat viimeksi nähneet aurongonvaloa tai hengittäneet muuta, kuin tunkkaista kosteaa ilmaa. He jakoivat keskenään kaksi olkipatjaa, eivät muuta. Käytävää valaisivat vain harvoin soihdut , eivätkä he juuri nähneet toistensa kasvoja tai vastakkaisessa sellissä olevien ihmisten kasvoja. Kirkas soihdunvalo ja useat askeleet pelästyttivät heidät ja he toivoivat örkkien menevän ohi, mutta ne tulivat heidän sellilleen.

"Kuka teistä haisevista otuksista on Samvais Gamgi? No äkkiä, ei tässä ole koko päivää aikaa!", hobitteja puhutellut örkki näytti kärsimättömältä ja vihaiselta. Neljä hobittia oli kauhuissaan. Miksi örkit halusivat Samin ja minne aikoivat viedä hänet. Haluamatta aiheuttaa ystävilleen vaaraa Sam astui eteenpäin.

"Minä se olen", Frodo henkäisi kauhusta, kun hänen Saminsa astui lähemmäs örkkejä. Ne tarttuivat häneen ja veivät pois puhumatta enää. Sam ehti vilkaista kauhuissaan olkansa yli ennenkuin hän oli jo kaukana sellistään.

Sauron seisoi leveällä parvekkeella, joka ulkoni tornin seinämästä. Se kiersi koko tornin ja oli muuten autio. Se oli hänen omaa tilaansa, niinkuin muukin osa tornin ylimmistä kerroksista. Hän katseli reunan yli kauas levittäytyvää lohdutonta maisemaa. Hän ei kääntynyt kun örkit toivat hänen haluamansa hobitin. Vasta hetken kuluttua Musta Ruhtinas siirsi huomionsa hobittiin ja tarkasteli tätä hetken. Hobitti oli laiha puolituiseksi ja yhdestä käskystä örkit poistuivat takaisin sisälle torniin. Hobitti värisi kylmästä seisoessaan repaleisissa vaatteissaan parvekkeella. Sauron näki, että hän pelkäsi. Hymyillen kypäränsä suojassa Musta Ruhtinas astui lähemmäs ja tarttui kauhuissaan olevan hobitin hartiaan. Hän työnsi puolituisen edellään takaisin sisälle ja istutti tämän tuolille ison pöydän ääreen. Itse Musta Ruhtinas kiersi toiselle puolelle pöytää ja jäi seisomaan.

Ei ollut ehtinyt kulua kuin hetki, kun ovesta saapui isoon huoneeseen muutamian örkkejä. Ne toivat mukanaan ruokailuvälineet puolituiselle ja astioita kukkuroillaan höyryävää ruokaa. Kaikki aseteltiin örkeiltä epätavallisen kauniilla ja siistillä tavalla hobitin eteen pöydälle, joka katseli ihmeissään ruuan määrää. Örkit poistuivat vikkelästi saatuaan työnsä päätökseen.

Sauron katseli kuinka hobitti nökötti paikoillaan. Tämä ei koskenutkaan ruokaan, joka oli tuotu, vaan istui pienen ja pelokkaan näköisenä tuolillaan.

"Syö!", Mustan Ruhtinaan antama käsky sihisi ilman poikki ja hobitti säpsähti säikkynä. Käskyä kuitenkin noudatettiin ja puolituinen nosteli tärisevin käsin lautaselleen esille pantuja herkkuja. Hitaasti tämä sitten kävi syömään annostaan, uskaltamatta nostaa katsettaan lautasesta.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja hobitti yritti parhaansa mukaan olla päästämättä ääntäkään syödessään. Sauron katseli tätä ja pysyi vaiti. Vasta kun puolituinen oli saanut annoksensa loppuun Musta Ruhtinas liikahti. Hän laski kätensä pöydälle ja suuntasi katseensa istuvaaan hobittiin.

"Sinä rakennat minulle puutarhan", Sauronin ääni pelästytti jälleen hobitin, joka ei uskaltanut kohottaa katsettaan. Hiljaisuus palasi heidän välilleen ja Sauron kääntyi pois. Hän poistui huoneesta ja komensi yhden ihmispalvelijoistaan sisälle. Hän oli antanut tälle ohjeet puutarhan rakentamisesta parvekkeelle ja että hobitti suunnittelisi kaiken, päättäisi kasvit ja toteutuksen. Ihminen kirjaisi kaiken ylös ja hoitaisi sen, että kaikki tarvittava saataisiin. Itse Musta Ruhtinas palasi valtaistuimelleen.

Kevät oli ehtinyt vaihtua kesään, ennenkuin multa ja kasvit oltiin saatu Mordoriin. Samvais seisoi örkkien ja ihmisten keskellä Sauronin parvekkeella ja yritti saada jotain tolkkua siihen miten asiat saataisiin sujumaan. Hän oli jotenkin oppinut tulemaan toimeen örkkien kanssa ja se oli hänen mielestään jo pienoinen saavutus. Vaikka ne otukset osasivatkin olla suhteellisen näppäriä käsistään hän olisi mielellään nähnyt pienemmät ja herkemmät kädet käsittelemässä herkkiä kasveja. Kun multa oli aseteltu erilaisiin ruukkuihin ja laatikoihin Samwais nyki erään ihmisen, joka oli huolehtinut kaikista hänen pyynnöistään ja suunnitelmien toteuttamisista, hihaa. Tämä kääntyi hänen puoleensa ja jätti kasvintaimet joita oli tarkastellut.

"Kuulkaas nyt vaan, mutta ei tästä tulee mitään, jos nuo örkit rusentavat kaikki kasvit ennenkuin ne ovat edes mullassa. Tässä tarvittaisiin nyt vähän pienempiä käsiä. Ja ajattelin, että minun ystäväni, jotka edelleen lojuvat tyrmässä sopisivat tähän hommaan", Sam katseli isoa miestä ylöspäin ja vastaamatta mies, tälle ominaiseen tapaan, kääntyi örkkien ja muiden puoleen ja komensi työt seis. Sitten mies katosi sisälle ja örkit istuutuivat kiveykselle nauttimaan tauosta, jonka olivat saaneet. Ihmiset istuutuivat myöskin tai tähyilivät reunan yli kaukaisuuteen puhellen hiljaa keskenään. Samwais itse tarkasteli kasveja ja oli onnellinen siitä, että oli päässyt taas huolehtimaan vihreästä ja kasvavasta.

Aluksi yli kuukausi takaperin Samvais oli ollut kauhusta kankea, huomatessaan palvelevansa Mustaa Ruhtinasta. Hän oli miettinyt kieltäytyisikö, mutta oli päätellyt ettei puutarhan rakentamisessa ja hoivaamisessa ollut mitään sellaista pahaa, että hänen täytyisi hävetä päätöstään. Niinpä hän oli hyvillä mielin alkanut suunnitella kaikkia kasveja ja asetelmia, joita toisi ilahduttamaan muuten niin harmaata ja kolkkoa maisemaa. Sam oli yrittänyt saada ystäviään vapaaksi jo pitkään, muttei ollut keksinyt aikaisemmin mitään sellaista työtä, johon heidät oltaisiin voitu pistää, joten mitään ei ollut tapahtunut. Nytkin hän pelkäsi, ettei saisikaan pyyntöään läpi. Hermostuneena hän tutki pienen omenapuun lehtiä ja odotti mitä tapahtuisi.

Neljän hobitin ilo oli miltei rajaton, kun he kohtasivat jälleen, vaikkakin tapaaminen tapahtui Mordorissa. Frodo, Pippin ja Merri olivat jo luulleet Samin kuolleen, kun tätä ei ollut kuulunut takaisin. Nyt kun he näkivät, että hän eli ja voi paksusti sai heidät paremmalle tuulelle kuin mikään koskaan. Heidän ilonsa kuitenkin keskeytettiin pian ja he joutuivat töihin, kun örkit lähetettiin pois. Sama ihmismies, jonka Sam oli jotenkuten oppinut tuntemaan huusi käskyjä ja pian nelikko oli kyynärpäitään myöten mullassa.

Kun ilta alkoi laskeutua hobitit pääsivät lepäämään kahteen huoneeseen, jotka oli varattu Samille. Tiloihin oli tuotu kolme uutta pienikokoista patjaa ja petivaatteet. Vasta sellistä päässeiden hobittien ilo oli valtava kun he saivat vieläpä uudet vaatteet ja pöytään olin tuotu runsaasti ruokaa. Samilla oli paljon vastattavaa kolmikolle kun he kyselivät häneltä kaikesta mitä oli ehtinyt tapahtua.

Hobitit ahersivat seuraavana päivänä seuranaan vain toisensa ja se kelpasi heille paremmin kuin hyvin. Sam joutui tosin jatkuvasti neuvomaan mitä mihinkin piti pistää ja mitä tehdä. Puoliltapäivin he laskeutuivat portaita kauas alas torniin ja söivät ruokansa ihmisille varatussa ruokasalissa. Sen jälkeen he saivat kavuta uuvuttavia portaita taas ylös ja jatkaa kasvien kanssa puuhastelua. Illalla he menivät taas alas hakemaan illallista ja toivat ylöstullessaan itselleen ruokaa aamiaiseksi. Tarjoamukset eivät ollet yhtä anteliaat kuin sinä iltana, jona Sam oli tuotu ylös tyrmistä, mutta paremmat kuin mitä he olivat saaneet vangittuina.

Viikot kuluivat rauhallisesti ja Sam oli jäänyt eräänä iltana pidemmäksi aikaa huolehtimaan kasveista, kuin muut ja kyykki erään taimilaatikon vieressä, nyppien sieltä rikkaruohoja. Hän oli hyvällä tuulella ja oli juuri alkamaisillaan hyräillä, kun raskaat askeleet kaikuivat hänen korviinsa. Varovasti Sam kiersi pareveketta äänen suuntaan ja unohti miltei hengittää nähdessään Mustan Ruhtinaan. Hän ei ollut nähnyt tätä ensimmäisen illan jälkeen ja oli miltei ehtinyt unohtaa kenelle oli puutarhan rakentanut.

Sauron seisoi lähellä kaidetta, eikä näyttänyt kiinnittävän huomiota Samiin. Hän riisui kypäränsä ja kannatteli sitä toisessa kädessään. Huulillaan hänellä oli pehmeä hymy ja hän kosketti omenapuun lehtiä kevyesti. Näytti siltä kuin hän olisi ollut onnellinen tai jonkun muiston vallassa. Sam yritti hiipiä pois, mutta samassa Mustan Ruhtinaan katse oli porautunut häneen. Rauhallinen ilme Kesli-Maan herran kasvoilla oli muuttunut vihaiseksi irvistykseksi ja Sam pinkaisi pakoon minkä jaloistaan pääsi.