Nimi:Minkä taakseen jättää sen edestään löytää

Kirjoittaja: Piiska

Rating: R

Yhteenveto: Sauron/Legolas. Seurue epäonnistui tehtävässään ja Keski-Maalla on uusi herra. AU, slash

Tekijänoikeuksista: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)

Kirjoittajan huomautus: Kooma on tämän lukenut etukäteen... Ajattelin nyt kuitenkin pistää tätä tekstiä netin tukkeeksi. Loistavaa. Kritiikki ja palaute on pop.

Vasta kun ilta alkoi tummua ja varjot syventyä neljä hobittia toivotti haltialle näkemiin. He kiiruhtivat pois ja Legolas jäi yksin tuijottamaan syvenevään pimeyteen. Se, että hän odotti pahaa tapahtuvaksi tuntui sietämättömältä, mutta hänellä ei ollut valinnanvaraa. Ja kuitenkin se, että hän odotti oli parempi kuin Mustan Ruhtinaan huorana olo. Kun yön tunnit jälleen kääntyivät kohti aamua hän uskalsi vajota parantavaan uneen ja havahtui vasta kun Sam asetti hänen eteensä lämpimän sämpylän, jonka oli pihistänyt aamiaisella keittiöstä. Sen lisäksi tämä oli tuonut joitakin hedelmiä ja vettä. Murheellisena Sam istuutui sitten hänen viereensä lattialle.

"Kumpa olisin jotenkin voinut auttaa sinua", Samin ääni oli hiljainen ja hänen silmissään kimalsi kyyneleitä. Legolas hymyili rauhoittavasti ja laski kätensä puolituisen hartialle.

"Mitään pahaa ei tapahtunut, ei sellaista josta en selviäisi. Mustelmat ja naarmut katoavat nopeasti, älä huoli Samvais", haltia puhui rauhallisesti ja Sam uskoi tätä. Ei kuitenkaan ollut aikaa laiskotella ja Sam nousi ylös. Hän pudisteli pölyjä housuistaan ja palasi parvekkeelle hoitamaan askareensa.

Legolas oli suurimman osan päivästä yksin, kun hobitit ahersivat parvekkeella. Hän kuuli nikkaroinnin ääntä ja sai myöhemmin selville, että Sam oli päättänyt tehdä muutamia lintulautoja, jotta parvekkeesta ja puutarhasta olisi edes jotakin iloa talvella. Hiljaa hän hymyili ajatellessaan hobitteja, he eivät antaneet olosuhteiden pilata kaikkea. Sam oli saanut jälleen hoidettavakseen puutarhan ja näytti olevan kovin ylpeä siitä, mitä oli saanut aikaan.

Kun hobitit poistuivat päivälliselle Legolasille jäi runsaasti aikaa tutkia huonetta. Se ei miellyttänyt häntä lainkaan. Huonekalut, sänky, pieni pöytä ja tuoli, oli kaikki tehty hyvin karkeiksi ja hän oli yhä haistavinaan niissä örkkien kädenjäljet. Huoneen mustat pinnat ja synkkyys masensivat häntä ja hän puristi kätensä kaulastaan roikkuvan ketjun ympärille. Hän kaipasi takaisin Synkmetsään, jos koko metsää enää edes oli. Hän kaipasi omiin huoneisiinsa ja metsiin. Kuinka hän halusikaan kulkea jälleen puiden alla ja tuntea niiden voiman ympärillään.

Päivät kuluivat ja aluksi Legolas rentoutui. Hän nukkui paljon ja pian hänen kehonsa oli kuin se ei koskaan olisikaan vahingoittunut. Merri ja Pippin auttoivat pesemään hänen hiuksensa ja sitten harjaamaan ne. Hän sai myös mahdollisuuden pestä muunkin lian itsestään. Uusia vaatteita hobitit eivät kuitenkaan kyenneet hankkimaan, mutta se ei ollut jaksanut masentaa haltiaa. Kun viikko oli kulunut, hän alkoi kuitenkin muuttua päivä päivältä yhä hermostuneemmaksi. Hän tiesi, että jonain iltana Musta Ruhtinas palaisi hänen luokseen ja pelkäsi, että se päivä tulisi pian.

Oli kuitenkin ehtinyt kulua miltei kuukausi ennenkuin raskaat metalloidut saappaat lähettivät kaikunsa siten, että ne kantautuivat haltian korviin. Hän oli levännyt huovilla, jotka hobitit olivat tuoneet, mutta ponkaisi seisomaan heti äänet kuullesseen. Askeleet lähestyivät vääjäämättä ja tulivat koko ajan suoraan häntä kohti. Nielaisten Legolas nosti päänsä pystyyn, juuri ennenkuin ovi avautui ja Musta Ruhtinas oli siinä.

Legolas tuijotti metallista kypärää, joka piilotti kasvot syvälle sisälleen. Hän seisoi kuitenkin hievahtamatta paikoilleen kun Musta Ruhtinas tuli lähemmäs. Tämän askeleet olivat raskaat verrattuna hobittien tai hänen omiin kevyihin askeliinsa. Ilmekään ei värähtänyt kun hansikoitu käsi kohosi hänen poskelleen, se viipyili hetken ja laskeutui sitten pois.

"Sinä olet minun, orja", sihisevä ääni kuului Sauronille ja Legolas värähti sen kuullessaan. Siitä kantautui niin paljon vihaa ja katkeruutta, ettei hän ollut varma aikoiko Sauron lyödä hänet kuoliaaksi saman tien vai vasta saatuaan häneltä haluamansa. Hän ei kuitenkaan suostunut kumartamaan päätään ja hoiperteli sitten muutaman askeleen taaksepäin, kun huumaava isku oli läjähtänyt vasten hänen kasvojaan. Ollessaan iskuetäisyyden ulkopuolella hän kohotti jälleen kasvonsa kohti Mustaa Ruhtinasta ja antoi omilta kasvoiltaan loistaa sen kaiken vihan, jota tunsi tätä kohtaan.

Sauron katseli haltiaansa kypäränsä suojista ja puri hammasta, hänen ei ollut ollut tarkoitus lähestyä tätä sillä tavoin. Hän oli ajatellut ystävällisempää lähestymistapaa, mutta jokin oli pyyhkäissyt päätöksen taivaan tuuliin. Kiertämättä kuitenkaan päätöstään ,siitä että saisi haltian keinolla millä hyvänsä yöllä, hän astui lähelle haltiaa pakottaen tämän peräytymään seinää vasten. Haltia oli ylpeä, eikä antanut päänsä laskea vaikka pelko loistikin tämän silmistä. Hän kohotti kätensä jälleen hyväilemään haltian poskea ja näki tämän inhon. Kaipaus ja himo sykkivät kuitenkin jälleen vahvoina ja hän antoi kätensä liukua tämän rintakehälle. Sydämenlyönnit tuntuivat vahvoina hänen kämmentään vasten.

Ovi paiskautui jälleen kiinni ja jätti heidät syvään pimeyteen. Legolas tunsi kuinka hansikoitu käsi katosi ja kuuli Mustan Ruhtinaan liikkuvan huoneessa. Hän kuuli kuinka kypärä laskettiin alas ja hanskat sen viereen. Erilaiset hihnat avautuivat ja Legolas sulki silmänsä. Hän halusi sulkea todellisuuden mielestään. Unohtaa sen, että oli Mustan Ruhtinaan armoilla ja ilmeisesti pian tämän alla.

Legolas tunsi kahleen kaulansa ympärillä löystyvän ja putoavan sitten. Viileä käsi laskeutui hänen rintakehälleen ja kohosi sitten hänen kihelmöivälle poskelleen. Se viipyi hetken kipeällä kohdalla ja katosi sitten taas. Käsi oli viileä, mutta pehmeä. Se toi elävästi Legolasin mieleen nuoret kasvot hänen yllään kun he viimeksi kohtasivat. Hän muisti oikein hyvin silvotut kasvot ja sitten korpinmustien hiusten välistä pilkahtavan haltiakorvan. Värähtäen hän painautui vasten seinää. Sen kova järkähtämätön pinta tuntui lohdulliselta hänen selkäänsä vasten.

Käsi palasi jälleen Legolasin iholle ja hän sulki silmänsä ja käänsi päänsä pois. Hän tiesi, että Musta Ruhtinas oli vain askeleen päässä hänestä. Hän tunsi käden viipyvän kaulallaan ja hartiallaan, siitä se laskeutui hänen käsivarrelleen ja katosi jälleen. Hän puristi silmänsä tiiviimmin kiinni kun käsi palasi jo niin tutulle paikalleen hänen poskelleen ja hyväili sitä kevyesti. Peukalo hyväili, kuin epäröiden, hänen alahuultaan ja Legolas tunsi kuinka Musta Ruhtinas yritti hienovaraisesti kääntää hänen päätään. Rangaistuksen uhallakin hän piti kasvonsa tiukasti käännettynä ja käsi katosi. Sen tilalle hänen kaulalleen laskeutuivat kylmät huulet, jotka hyväilivät herkkää ihoa hitaasti. Legolas tunsi pahan olon alkavan velloa vatsassaan, hän ei halunnut huulien koskettavan itseään, muttei voinut muutakaan. Kun huulet siirtyivät hänen poskelleen ja lähemmäksi suuta hän kuitenkin keräsi voimansa ja työni Mustan Ruhtinaan kaikin voimin poispäin itsestään. Huulet katosivat hänen iholtaan ja hän kuuli tämän ottavan askeleen taaksepäin. Sitten kädet tarttuivat häneen julmasti ja viskasivat sängylle. Hän tunsi ilman iskeytyvän ulos keuhkoistaan ja haukkoi ilmaa avuttomana. Kädet palasivat hänen ihollen ja painoivat hänet olkavarsista tiukasti kiinni patjaan. Julmiksi muuttuneet huulet painautuivat hänen huulilleen ja vartalo painautui raskaana hänen päälleen.

Sauronin huulet jättivät ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Legolasin ja vartalo haltian päältä katosi myös. Kovat kädet riisuivat hänen housunsa ja hän kuuli kankaan repeävän. Samat kovat kädet tarttuivat sitten häneen ja käänsivät hänet vatsalleen. Kauhu alkoi saada hänet valtaansa ja hän puri huultaan ettei huutaisi, kun kädet levittivät hänen jalkansa kovakouraisesti.

"Ei...", Legolasin ääni oli heikko ja rukoileva. "Älä tee sitä minulle, älä..."

Kädet jähmettyivät paikoilleen ja Legolas puristi silmänsä kiinni. Hän pelkäsi lyöntejä ja hengitti katkonaisesti, tahattomat kyyneleet valuivat hänen silmistään patjalle. Patja heilahti ja iho hipaisi hänen jalkaansa, mutta muuta kosketusta ei tullut.

Varovasti Legolas käänsi katseensa kohti huonetta ja näki hämärästi hahmon ääriviivat. Kuu ja tähdet paistoivat kirkkasti ulkona ja niiden kylmä valo toi valonhäivän pimeyteen. Hahmo seisoi selin häneen, tulenkarvaiset silmät eivät porautuneet häneen.

Musta Ruhtinas seisoi paikoillaan kunnes liikahti. Hän asteli poispäin ja haarniska palasi hänen ylleen ennenkuin hän oli ehtinyt poistua huoneesta. Raskaat saappaat iskeytyivät kiveen ja Legolas värähti jokaisen askeleen kaikuessa huoneissa. Ovi jäi auki ja hän makasi sängyllä uskaltamatta miltei hengittää. Kun hän ei enää kuullut mitään, hän nousi ylös ja avasi oven parvekkeelle. Kuun ja tähtien valo helpotti hiukan hänen oloaan. Palatessaan sisälle hän nosti housunsa lattialta. Ne olivat repeytyneet, niinkuin hän arvasikin. Viskaten ne täristen syrjään hän vajosi polvilleen ja yritti hengittää syvään.

Aamulla haltia heräsi kuten ennenkin hobittien iloiseen jutusteluun. Se tuntui kuitenkin väärältä, sillä he kaikki olivat Mordorissa ja Mustan Ruhtinaan armoilla. Hän sulki silmänsä ja kääriytyi entistä syvemmälle huopiinsa. Edes hobittien yritykset puhua hänelle ja ruuan tuoksu, eivät saaneet häntä avaamaan silmiään ja kohtaamaan uutta päivää.

Vasta kun päivä kääntyi kohti iltaa ja puolituiset lähtivät Legolas nousi ylös. Hän kietoi huovan lanteilleen ja söi haluttomasti omenan, jonka Merri ja Pippin olivat hänelle säästäneet ja joi kulauksen vettä. Hän tuijotti synkästi ulos ja mietti mitä peliä Musta Ruhtinas yritti pelata hänellä. Hän myönsi, että oli kiduttavaa tulla piinatuksi sillä tavoin, kuin tämä oli häntä piinannut. Kuin kaukaa hän kuuli matallisten saappaiden osuvan kiveen. Ne eivät tulleet viereisestä huoneesta vaan kaikuivat parvekkeelta. Hän tunsi olevansa kuin yöperhonen, joka lentää kohti liekkiä kulkiessaan hitaasti parvekkeelle ja äänen suuntaan.

Legolas kiersi hitaasti parveketta ja näki lopulta Mustan Ruhtinaan. Tämä seisoi lähellä kaidetta ja tämän kämmenellä lepäsi pikkulintu. Lintu istui siinä ja käänteli välillä päätään. Se jopa suki hieman siipiensä höyheniä, ennenkuin ponnistautui jälleen lentoon.

Legolas seisoi hiljaa ja katseli kulmiaan kurtistaen näkyä edessään. Musta Ruhtinas oli riisunut kypäränsä ja tuijotti linnun perään pieni hymy huulillaan. Auringonlasku ei ylettynyt tämän kasvoille, mutta arvet loistivat luunvalkoisina kalpealta iholta. Mustat hiukset liikkuivat pehmeästi tuulessa ja tärvelty suippo korva pilkahti niiden lomasta.

Hetken aikaa he molemmat seisoivat hiljaa, kunnes punakeltaiset vihaiset silmät pureutuivat Legolasiin. Hän astui askeleen taaksepäin ja käänsi katseensa pois. Hän kuuli metallin iskeytyvän kiveen ja hetken kuluttua kaikki oli taas hiljaista. Paikalla ei enää ollut muita kuin hän. Hän ei voinut sille mitään, että Mustan Ruhtinaan kasvojen näkeminen järkytti häntä ja hän vajosi kaiteen viereen voiden pahoin. Haltian kasvot eivät voineet olla sellaiset ja silti ne olivat olleet. Julmasti tärvellyt, mutta haltian kasvot. Sen täytyi olla Sauronin juoni hänen kiduttamisekseen.

Legolas istui seuraavan päivän korjaten housujaan ja tunikaansa Samin hankkimilla tarvikkeilla. Hän ei vieläkään kiinnittänyt paljoakaan huomiota hobitteihin ja he jättivät hänet rauhaan. Ainakin melkein.

"Omissa murheissaan istuminen ei tee hyvää. Ei varsinkaan kun ollaan Mordorissa ja kaikkea", Merrin ääni keskeytti Legolasin työskentelyn ja hän nosti katseensa puolituiseen. Merri söi omenaa seisten vain muutaman metrin päässä. Sanoissa tuntui olevan järkeä ja haltia hymyili.

"Kiitos."

"Eipä kestä", Merri tallusteli takaisin parvekkeelle ja rakkaan Pippininsä kiusaksi. Legolas katseli hänen peräänsä ja hymyili edelleen. Ei ollut mitään syytä vaipua murheeseen, ei nyt kun oli hetki aikaa nauttia auringon lämmöstä. Haltia asettautui selälleen aurinkoon makaamaan ja antoi sen lämmittää itseään.

Legolas sai olla rauhassa jälleen useampia päiviä, ennenkuin Musta Ruhtinas jälleen palasi. Tämä saapui kun ilta oli jo vaihtumassa yöksi ja Legolas nousi istumapaikaltaan parvekkeen ovensuusta. Hän katseli haarniskoitua hahmoa hiljaa ja tunsi jälleen pelkäävänsä. Hän oli kyllästynyt tähän kaavaan ja halusi siitä irti. Vaikka se tarkkoittaisikin kuolemaa ja kipua. Kunhan kaikki vain loppuisi pian. Hän ei kyennyt elämään tällä tavoin vankeudessa ja pelossa.

Sauron katseli haltiaansa yhtä tiiviisti kuin tämäkin katseli häntä. Hitaasti hän veti tämän voimillaan luokseen ja sulki oven parvekkeelle samalla. Hän ei halunnut näyttää kasvojaan, sillä tiesi täsmälleen miten ne vaikuttivat muihin. Ne saivat muut kavahtamaan ja inhoamaan häntä. Kun haltia oli pyytänyt häntä olemaan raiskaamatta tätä, hän oli muistanut. Hämärät muistot rakastajista olivat kurottuneet hänen tietoisuutensa kaukaa menneisyydestä. Hän muisti kauniita sanoja ja kasvoja, halukkuutta ja jopa himoa häntä kohtaan. Mutta niin ei ollut ollut enää pitkiin pitkiin aikoihin. Viimeisinä rakastajinaan hänellä oli ollut örkkejä, rujompia kuin hän itse, mutta halukkaita. Hän ei ollut inhonnut niiden kosketusta, tietäen hyvin mihin ne oli tuomittu. Muut kansat eivät voisi ikinä tuntea niitä kohtaan muuta kuin vihaa. Ja samaan kohtaloon hänen oli alistuttava. Aikojen taakse ylettyvä viha erotti hänet muusta maailmasta. He vihasivat häntä ja hän vihasi heitä.

Pimeys laskeutui ja Sauron riisui kypäränsä. Hän laski sen pöydälle ja kiersi toisen hansikoiduista käsistään haltian niskaan. Hän veti vastaanpyristelevän olennon lähemmäs itseään ja suuteli tätä pehmeästi. Huulet hänen omiensa alla olivat jäykät ja torjuvat. Hän päästi haltiasta irti ja katseli kuinka tämä perääntyi toiselle puolelle huonetta. Viha kuohahti hänen suonissaan.

"Sinä olet minun tai valitset kuoleman", hänen äänensä leikkasi ilmaa kuin ruoska ja hän lähestyi haltiaa uhkaavasti. Hän ei ollut varma kykenisikö pakottamaan haltian palvelemaan itseään ruumiillisesti, jos tämä valitsisi hänet ja sitten kieltäytyisi. Hän kuitenkin toivoi, että saisi haluamansa annettuna. Hän ei tiennyt miksi, mutta toivoi siitä huolimatta.

"Sitten valitsen kuoleman", haltia astui seinän vierestä pää ylpeästi pystyssä ilman pelkoa. Sauron tieti olevansa järjetön, kun vastaus tuntui iskulta vasten hänen kasvojaan. Hän seisoi vihdon kasvotusten haltian kanssa ja oli täynnä katkeraa vihaa. Hän antoi haltialle mahdollisuuden nähdä hänet ja huone ryöpsähti täyteen valoa. Sauron katsoi silmät kavenneina haltiaa ja tarttui tämän kurkkuun hansikoidulla kädellään. Vihaa uhkuen hän työnsi haltian selkä edellä päin seinää.

"Halveksitko minun lihaani niin paljon!" Sauron huusi ja Legolas sulki silmänsä kääntäen samalla päänsä pois. Se ei kuitenkaan kelvannut Mustalle Ruhtinaalle.

"Katso minuun, haltia!" hän lausui viimeisen sanan kuin kirouksen ja hänen otteensa haltian kurkulla tiukkeni. Vihdoin Legolas käänsi katseensa takaisin Mustaan Ruhtinaaseen. Hänen silmissään ei ollut enää pelkoa, vain rauhallista varmuutta.

"Halveksin, enkä ikinä voisi kumartaa sinua. Eikä kukaan muukaan haltia", Legolas tuijotti edessään seisovaa Mustaa Ruhtinasta, jonka kasvot olivat kuin kiveä. Heidän katseensa olivat hetken aikaa lukkiutuneet toisiinsa.

"Sitten te kaikki kuolette", Sauronin ääni oli hiljainen, mutta lävisti silti Legolasin sydämen. Mustan Ruhtinaan kasvoilla oli nyt pieni hymy, mutta kun tämä kääntyi pois haltia näki sen sulavan katkeruuden naamioksi ja yhden yksinäisen kyyneleen valuvan tämän poskelle. Rautainen käsi tarttui rautaiseen kypärään ja haltiakasvojen irvikuva oli jälleen peitetty.

Legolas seisoi lamaantuneena paikoillaan ja tuijotti Mustan Ruhtinaan selkää kun tämä harppoi pois. Sitten lausutut sanat upposivat hänen tajuntaansa. Hänen kansansa pyyhkäistäisiin pois. He eivät purjehtisi Kuolemattomille maille vaan heidän verensä vuodatettaisiin Mordorin saastuneeseen maahan. Mikä hän oli valitsemaan heidän kohtalonsa? Hän juoksi Mustan Ruhtinaan perään ja tarrautui tähän toisen huoneen keskellä. Hänet viskattiin maahan ja hänen yllään kohosi julma hallitsija. Hän puri hammastaan ja painoi päänsä kunnioituksen osoituksena. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen.

"Anna minun palvella sinua herra", Legolas nieli viimeisetkin rippeet ylpeydestään ja pysytteli pää painuksissa Mustan Ruhtinaan edessä. Hän ei ollut varma voisiko enää auttaa asiaa, mutta hän yrittäisi. Hän ei voisi kantaa käsissään kansansa verta.

"Nouse ylös", kuiskaus ei ollut suoranainen komento, mutta Legolas totteli. Hän seurasi uutta herraansa nyt pimeään huoneeseen. Vaikka mitään ei sanottu, hän tiesi mitä häneltä haluttiin vastapalvelukseksi hänen kaltaistensa säästämisestä. Ilman valoakin Legolas osasi helposti avata haarniskan soljet. Jokainen avattu hihna kasvatti hänen tuntemaansa häpeää, mutta hän pakotti itsensä jatkamaan.

Riisuttuaan lopulta herransa koko haarniskan Legolas suoristutui. Hän seisoi Mustan Ruhtinaan edessä ja tuntiessaan käden rintakehällään työntävän itseään taaksepäin hän totteli. Tullessaan sängyn reunalle hän riisui oman tunikansa ja pudotti sen lattialle. Viileät kädet tarttuivat hänen käsiinsä ja veivät toisen rintakehälle. Hän ymmärsi ja hyväili ihoa karkean kankaan läpi hitaasti. Hän näki punahehkuisten silmien sulkeutuvan ja tunsi toisen kätensä alla kovan nännin. Hän nielaisi hiljaa ja jatkoi käsiensä tutkimusmatkaa, joskaan ei ollut kovinkaan innostunut. Hän jatkoi hyväilyä, mutta hänet keskeytettiin, kun hän oli keskittynyt ainoastaan rintakehän hyväilyyn. Hän oli tuntenut kankaankin läpi syvät arvet ja hänen kasvoilleen oli noussut inhoava ilme. Kädet tarttuivat jälleen hänen käsiinsä ja hänet painettiin istumaan sängyn reunalle.

Sauron tunsi kihelmöivää nautintoa tuntiessaan haltiansa käsien kosketukset. Haltia teki kuten hän tahtoi ilman käskyjäkin ja hiljaisuus oli rauhoittava. Hän sulki silmänsä nauttiessaan lämpimistä hyväilevistä käsistä. Hän ei myöskään halunnut säikyttää haltiaansa silmillään, he olivat tasaväkisempiä kun kumpikaan ei nähnyt mitään. Kun kädet jäivät hyväilemään hänen rintakehäänsä, hän puristi silmänsä tiukemmin kiinni tuntiessaan nöyryytyksen kyyneleet luomiensa takana. Hän pakotti haltian kädet irti itsestään ja tämän istumaan. Hän riisui itse tunikansa ja siirtyi sitten avaamaan housujaan, kun lämpimät kädet keskeyttivät hänet. Ne hapuilivat hetken ja avasivat sitten varmasti housujen kiinnityksen. Haltia kumartui riisumaan housut loppuun saakka ja riitti, että hän astui niistä ulos.

Legolas yritti nähdä jotain pimeässä, mutta yö oli pilvinen ja kätki tähdet näkyvistä. Hän näki kuitenkin lopulta parin punakeltaisia silmiä edessään riisuttuaan herransa kokonaan. Haluamatta pitkittää asioita hän nousi seisomaan ja riisui omatkin housunsa. He seisoivat sängyn vieressä katsellen toisiaan silmiin. Lopulta Musta Ruhtinas rikkoi hiljaisuuden.

"Käy makuulle", ääni oli tuskin kuuluva, mutta Legolas ei osannut sanoa siitä oliko se kehotus vai määräys. Hän kuitenkin totteli ja asettui vatsalleen sängylle, arvellen sen olleen Mustan Ruhtinaan tarkoitus. Patja keinahti ja hän tunsi kädet vartalollaan, ne tutkivat ja hyväilivät hänen selkäänsä. Pian niiden lisäksi hänen ihoaan hyväilivät kylmät huulet. Ne suutelivat hänen niskaansa ja jatkoivat reittiään alaspäin hänen selkäänsä.

Legolasin silmät pyöristyivät kun hän tunsi kielen pakaroidensa välissä. Hän ei ollut osannut odottaa moista, mutta antautui hyväilylle. Jos hän oli rehellinen, hän ei ollut odottanut minkäänlaista valmistelua, vaan vain lyhyen ja raa'an ottamisen. Viileät kädet jatkoivat hänen selkänsä hyväilyä kunnes nekin siirtyivät alemmas ja hyväilivät nyt reisien sisäosaa. Hän huokasi hiljaa ja painautui huomaamattaan paremmin herransa kosketuksiin.

Kieli katosi hetken kuluttua ja Legolas ynähti hiljaa. Hän tunsi Mustan Ruhtinaan kuitenkin haarojensa välissä ja parahti, kun tämä työntyi hitaasti hänen sisälleen. He eivät liikkuneet hetkeen, mutta huoneen täytti raskas hengitys. Hän parahti uudestaan kun Musta Ruhtinas liikkui liian aikaisin.

"Pahoillani", kuiskaus tuli yllätyksenä Legolasille ja hän tuijotti pimeään hämmentyneenä. Huulet hyväilivät kevyesti hänen niskaansa ja hän alkoi hiljlleen rentoutua.

"Ei se mitään."

Sauron vetäytyi miltei ulos haltiasta allaan ja tunkeutui tähän sitten taas hitaasti. Tällä kertaa liikettä ei seurannut tuskainen parahdus ja hän antoi nautinnolle etusijan. Ruumis hänen allaan oli lämmin ja täynnä elämää. Se oli kovin erilainen kuin hän itse oli nyt. Hän kuitenkin tiesi edelleen miten koskettaa sellaista vartaloa. Hän kuuli pian altaan nautinnollisen huokauksen ja hymyili hiukan. Hän myönsi tekevänsä parhaansa, muttei jaksanut kyseenalaistaa miksi niin teki. Haltia hänen allaan tuli huudahtaen hiljaa, eikä hänen täytynyt jatkaa pitkään sen jälkeen. Hän työntyi vielä muutaman kerran syvälle haltiaan ja äännähti tukahtuneesti saavuttaessaan oman huippunsa. Varovasti hän vetäytyi ulos haltiasta ja kierähti selälleen sängylle. Hän hengitti raskaasti ja kuunteli silmät kiinni omansa ja haltian sydämen sykettä.

He makasivat hetken paikoillaan, mutta sitten Legolas nousi ylös. Sauron seurasi tätä katseellaan ja tunsi huulilleen kohoavan pienen hymyn, kun haltia keräsi joitakin huopian lattialta ja heitti ne sängylle. Hän levitti kaksi haltian heittämää huopaa patjan päälle ja jätti loput odottamaan. Haltia meni avaamaan parvekkeen oven ja sulkemaan toisen.

Raikas yöilma tulvi sisälle ja Sauron asettui kunnolla makuulle. Hän katseli haltiaa, joka lopulta tuli hänen viereensä ja veti huovan päälleen. Lepo tuntui mukavalta ajatukselta ja hän sulki silmänsä ajatellen nauttivansa haltiansa lämmöstä vielä hetken ennekuin nousisi. Auringon säteet olivat kuitenkin se mihin hän säpsähti hereille.