Nimi:Minkä taakseen jättää sen edestään löytää

Kirjoittaja: Piiska

Rating: R

Yhteenveto: Sauron/Legolas. Seurue epäonnistui tehtävässään ja Keski-Maalla on uusi herra. AU, slash

Tekijänoikeuksista: Tolkienin hahmot eivät kuulu minulle, enkä saa tästä mitään rahallista korvausta (Duh!)

Kirjoittajan huomautus: Angstia kenties hiukan lisää.. Kertokaahan mitä mieltä olette tästä kyhäelmästäni.

Musta Ruhtinas istui valtaistuimellaan ja katseli palvelijoitaan. Hän oli huonolla tuulella ja kukaan ei voinut olla aistimatta sitä.Vasta tuntien kuluttua hän tunsi mielensä hieman rauhoittuvan, se ei kuitenkaan poistanut yhä jatkuvaa polttavaa tunnetta hänen alavatsassaan. Haavan hän oli parantanut miltei heti terän poistuttua hänen lihastaan, mutta jäljellä oleva arpi sykki kipua kaikkialle. Se piinasi ja väsytti häntä. Kahtakaan vuorokautta ei ollut ehtinyt kulua, kun hänen oli pakko palata huoneisiinsa. Polttava tunne oli muuttunut sykkiväksi kivuksi, joka sai kaikki vanhatkin arvet aristamaan. Hän ei pystynyt istumaan taikka makaamaan. Liikkeet lähettivät viiltävän tuskan hänen kehonsa läpi.

Sauron ei ollut liian ylpeä ollakseen hakematta apua haltioilta. Hän oli lähettänyt yhden palvelijoistaan Elrondin luo tyrmiin, mutta tämä oli kieltäytynyt kidutuksen ja kuolemankin uhalla auttamasta Mustaa Ruhtinasta. Niin hän joutui kestämään kipunsa ja kun ne vihdoin kahdeksan päivän kuluttua hänen eristäytymisestään alkoivat helpottaa, hän vajosi raskaaseen uneen. Eikä uni ollut tyhjää, mustat ajatukset täyttivät hänen sen ja herätessään hän ei aluksi tajunnut saaneensa ruumiinsa takaisin. Hän huusi vihasta ja tornin kivet tärisivät sen voimasta.

Legolas istui kylmässä sellissä nojaten seinään. Hän ei tiennyt kuinka kauan oli siellä ollut. Päivillä ei ollut merkitystä ikuisessa pimeydessä. Kaikki oli kovin hiljaista, kukaan ei jaksanut puhua. He olivat liian masentuneita. Varovasti haltia kurotti kätensä ja puristi toisen haltian kättä rauhoittavasti. Hän jakoi tyrmänsä Elrondin toisen pojan kanssa. Elladan ei jaksaisi enää pitkään, hän oli nuori ja kaipasi avaraa taivasta enemmän kuin mitään. Hän kuihtui hitaasti pimeydessä.

Kaksikko säpsähti tuntiessaan kivien liikahtavan. Kammottavan huudon kaiku kantautui syvälle maahan ja Elladan valitti hiljaa. Legolas kietoi kätensä tämän ympärille ja silitti pehmeitä hiuksia rauhoittavasti. Hän oli voimakkaampi heistä kahdesta, vietettyään ylhäällä viimmeiset kuukaudet. Oli hänen velvollisuutensa auttaa nuorta haltiaa. Hän alkoi aluksi hyräillä tuttua sävelmää, mutta korotti pian äänensä lauluun. Hän tunsi haltian käsivarsillaan rentoutuvan hiukan ja hymyillen lempeästi Legolas jatkoi lauluaan.

Musta Ruhtinas istui valtaistuinsalissaan. Hänen heräämisestään oli ehtinyt kulua jo muutamia viikkoja ja hänen mielensä oli rauhoittunut huomattavasti. Hymyillen kypäränsä suojassa hän katseli ihmisia edessään. Rohanin ihmisiä, jotka olivat viimein saaneet tarpeeksi pimeydestä ja halusivat jälleen nähdä oman maansa. He vaannoivat uskollisuutta uudelle herralleen ja saivat sitten poistua. Ihmisiä hänen tyrmissään oli enää vähän. Vähitellen he olivat vaihtaneet mielipidettään ja uutiset, jotka kantautuivat Sauronin korviin eivät kertoneet kapinoinnista vaan uudelleen rakentamisesta.

Ihmiset halusivat kotinsa takaisin ja unohtaa olevansa varjon palvelijoita. He halusivat aloittaa uuden elämän. Monet olivat kaatuneet sodassa, mutta yllättäviäkin kohtaamisia tapahtui. Kuolleeksi luullut palasivat loputtomista tyrmistä synnyinseuduilleen. Uusi elämä ei ollut helppoa ja viha kyti yhä Mustaa Ruhtinasta kohtaan, mutta elämä oli silti turvallisempaa. Örkkejä ja muita pimeyden palvelijoita ei enää tarvinnut pelätä, vaan he olivat nyt suojelijoita. Useilla seuduilla uruk-hait ja örkit rakensivat asumuksia ja teitä ihmisille.

Ilta oli hämärtynyt jo yöhön ja Sauron siveli viinilasin reunaa huulillaan. Hän oli hermostunut. Tunteet, jotka olivat heränneet hänessä niinä kuukausina, joina haltia oli ollut osa hänen maailmaansa, olivat hämmentäviä. Aluksi ne olivat kadonnet kaiken vihan taakse, eikä hän ollut kyennyt niitä tunnistamaan. Nyt ne olivat ehtineet kiusata häntä riittävän pitkään ja hänen oli ollut pakko tunnustaa ne. Hän oli mieltynyt vaaleaan haltiaansa ja kaipasi tämän vartaloa itseään vasten. Kuulessaan askeleet kaukana alempana tornissa hän laski lasin kädestään ja kohotti kypärän pöydältä.

Legolas tunsi kuinka pelko puristi hänen sydäntään ja kulki portaita ylös vastahakoisesti. Elladan oli ollut aivan yhtä kauhuissaan kuin hänkin, kun örkit olivat tulleet hakemaan häntä. Raskas puinen ovi huokui uhkaa kun hän lähestyi herransa huoneita. Hän pelkäsi sitä mikä odotti.

Sauron odotti haltiaansa seisten parvekkeella. Hän halusi antaa tälle tilaa ja pysytteli tulen heittämän valon ulottumattomissa. Kun örkit lopulta saivat tämän sisälle, hän huokasi hiljaa. Haltia oli kaunis, haluttava. Pitkät vaaleat hiukset olivat heilahtaneet peittämään kasvoja ja haltia oli selvästi jännittynyt. Kun ovi kolahti kiinni tämä vilkaisi varuillaan ympärilleen. Vaikka haltia ei voinutkaan nähdä Mustan Ruhtinaan silmiä heidän katseensa kohtasivat. Haltia värisi.

"Istu alas ja syö", Mustan Ruhtinaan ääni sihisi ilman halki yhtä kammottavana kuin aikaisemminkin. Legolas kalpeni ja tuijotti vielä hetken herraansa. Sitten hän irrotti silmänsä pelottavasta hahmosta ja kääntyi pöytää kohden.

Karulle pöydälle oli katettu höyryävää muhennosta, tuoretta leipää ja hedelmiä. Niiden tuoksu sai Legolasin sulkemaan silmänsä ja hengittämään syvään. Ne olivat tuoksuja joita hän oli kaivannut. Pihkainen puu räiskähteli palaessaan ja huone kylpi lämpimän keltaisessa valossa. Hän ei nähnyt mitään syytä olla tottelematta käskyä.

Legolas istuutui tuolille ja huomasi mielihyväkseen, että oli Keski-Maan Herran näkökentän ulkopuolella. Hän oli kuitenkin yhä varuillaan ja söi hitaasti. Syödessä hänen nälkänsä kuitenkin kasvoi ja pian hän oli uppoutunut maistelemaan kaivattuja makuja. Ruoka suorastaan suli hänen suussaan ja hiukan hymyillen hän käänteli sormissaan päärynää. Hänen oli lämmin ja mukava olla, vaikka jatkuva vaaran tunne väijyikin jossain hänen mielensä nurkissa.

Kun haltia oli lopettanut ruokailun, hän asettui tuolilleen mukavammin ja kampasi sormilla hiuksiaan. Hän nautti rauhallisuudesta niin kauan kuin kykeni ja pelkäsi sen olevan vain lyhyt hetki. Lämpö tuuditti hänet horteeseen ja hän säpsähti tuntiessaan hansikoideut kädet harteillaan. Raskaasti nielaisten Legolas suoristautui tuolillaan ja pysytteli hiljaa. Hän ei halunnut ärsyttää herraansa.

Sauron antoi käsiensä levätä haltian hartioilla. Nahkaisten hansikkaidenkin läpi hän tunsi tämän lämmön. Se houkutteli häntä kuten aikaisemminkin ja hymähtäen hän ymmärsi kuinka helposti haltia tietämättäänkin vietteli hänet. Pienellä eleellä hän sai haltian nousemaan ylös ja ilman käskyäkin tämä kulki makuuhuoneeseen. Hän seurasi haltiaa tuntien kuinka kiihottui jokaisella askeleella enemmän.

Legolas ei tiennyt tarkalleen mitä häneltä odotettiin ja makuuhuoneessa hän pysähtyi. Hän seisoi huoneen keskellä ja pelkäsi tulevansa erittäin kaltoin kohdelluksi. Kylmät kädet hyväilivät kevyesti hänen ranteitaan ja hän tunsi voimakkaan vartalon takanaan. Se täytti hänen mielensä hienoisella pelolla, mutta hän pysytteli paikoillaan, vaikka olisikin halunnut paeta. Haltia tunsi sydämensä lyövän kuin pikkulinnulla ja puristi silmänsä kiinni. Kädet katosivat ja hän kuuli solkien kilahduksia. Hitaasti hän kääntyi ja oli muutamalla askeleella herransa vierellä. Hän auttoi tätä riisumaan raskaat varusteet ja suoristautui lopulta herransa edessä. Hän ei vastustellut kun hänet ohjattiin sängylle ja makuulle, hän pelkäsi liikaa.

Sauron hyväili haltiaa tämän vaatteiden päältä ja painoi huulensa tämän kaulalle. Hän oli päättänyt tällä kertaa ottaa aikansa haltiansa kanssa. Hänellä ei ollut mitään kiirettä ja hän halusi nauttia niin pitkään kuin mahdollista. Haltia saisi korvata aiheuttamansa tuskan tuottamalla hänelle nautintoa. Hymyillen hiljaa hän riisui hitaasti tämän paidan ja piirsi kielellään reitin kaulalta alemmas rintakehälle. Hän sulki huulensa nännin ympärille ja leikitteli sillä kielellään. Haltia äännähti hiljaa.

Legolasin silmät pyöristyivät kun hän tunsi Mustan Ruhtinaan kielen hyväilyt. Hän ei ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Varovasti hän kohotti hiukan päätään ja katseli lähes olemattomassa valossa herraansa. Tämä kohottautui pian ja heidän katseensa kohtasivat. Legolas värisi Mustan Ruhtinaan silmien alla ja käänsi katseensa pian pois. Joka kerta kun hän näki nuo silmät, kylmä pelko puristui hänen sydämensä ympärille. Voimakkaat sormet tarttuivat hänen leukaansa ja pakottivat hänet jälleen kohtaamaan herransa.

"Sinä olet minun", sanat pureutuivat syvälle Legolasin sisimpään ja hän hengitti katkonaisesti. Oli kuin hänet olisi suljettu paljon pahempaan vankilaan kuin siihen, johon hänet oli lukittu kaukana maan alla. Hän yritti kääntää katseensa pois, mutta ote ei hellittänyt hänen leuastaan. Kyyneleet valuivat hänen silmistään kun kylmät huulet jälleen vangitsivat hänet suudelmaan.

Sauron päästi haltian suudelmasta ja tarkasteli tämän kasvoja, nähdessään kyyneleet hänen suupielensä kaartuivat pieneen hymyyn. Hän kumartui ja nuolaisi suolaisen kyyneleen pois. Haltia yritti vetäytyä kosketuksesta, mutta hän ei päästänyt. Hän ei aikonut antaa tämän karata jälleen. Hitaasti hän seurasi kielellään haltian korvanmuotoja ja tunsi vartalon allaan värisevän nautinnosta. Hymyillen tyytyväisesti hän antoi kätensä liukua haltian kyljellä. Iho oli pehmeää hänen sormiensa alla ja hän pysähtyi katsomaan näkyä hetkeksi. Olento hänen allaan oli kaunis ja heijasti pimeässä hennosti hopeista valoa. Kalpea kuunhohde sai nuoren haltian näyttämään viattomalta, tämän suuret silmät lähes sädehtimään ja hänen oli vaikea riistää katseensa irti. Ulkona lähes täysi kuu loisti pilvettömällä taivaalla ja hän synkkeni.

Legolas tuijotti seinää kun suu katosi kiusaamasta hänen korvaansa. Hetkeen hän ei tajunnut mitään, kun kevyet hyväilyt loppuivat, mutta sängyn heilahtaessa ja Mustan Ruhtinaan kadotessa huoneesta hän tajusi kylpevänsä kirkkaassa kuunvalossa. Hän ei nähnyt ketään huoneessa, eikä kuullut askeleita.Varovasti hän nousi sängyltä ja puki paidan taas päälleen. Hiljaa hän kurkisti takan valaisemaan huoneeseen. Havaitessaan sen tyhjäksi hän pujahti tuolille takan viereen ja lisäsi tuleen puita. Hän halusi pitää huoneen mahdollisimman valoisana ja pitää herransa loitolla. Vetäen väristen henkeä hän veti jalkansa lähelle isteään ja kiersi kätensä niiden ympärille.

Yöinen viima pureutui Mustan Ruhtinaan ihoon, mutta hän ei huomannut sitä. Tyydyttämätön halu teki hänen olonsa yhä epämukavaksi. Huokaisten hän nojautui kaiteeseen ja painoi otsansa kylmää kiveä vasten. Hän ei ymmärtänyt miksi tunsi olonsa niin epävarmaksi. Hänen jos kenen pitäisi olla oman itsensä herra. Turruttaen mielessään riehuvan kaaoksen hän lopulta suoristautui ja palasi sisälle.

Legolas hätkähti tuolillaan kuullessaan liikkeitä viereisessä huoneessa. Hän ei kääntänyt katsettaan tulesta kuullessaan raskaiden askelien lähestyvän, vaan pysytteli kuin paikoilleen naulittuna. Hän pelkäsi herraansa ja tiesi tämän aistivan sen. Vasta oven sulkeutuessa Keski-Maan Herran takana, hän saattoi jälleen rentoutua.

Sauron antoi ajan kulua ennen kuin palasi taas haltiansa luo. Hän oli pistänyt palvelijansa kantamaan tälle ruokaa ja vettä peseytymiseen. Urukit eivät olleet olleet innoissaan haltian palvelemisesta, mutta eivät valittaneet herralleen. Ja hyvä niin, hän ei halunnut tuhlata palvelijoitaan vain osoittaakseen olevansa se jota tuli kunnioittaa. Hän toivoi saaneensa haltian myötämielisemmäksi itseään kohtaan näillä pienillä eleillä, mutta epäili vahvasti tulosta. Haltia oli kuitenkin saattanut ymmärtää tilanteensa ja alistua, mutta hän oli silti epävarma astuessaan omiin tiloihinsa. Se hämmensi häntä.

Haltiaa ei aluksi näkynyt ja Musta Ruhtinas rypisti kulmiaan kypärän suojissa. Hän siirtyi makuuhuoneeseen eikä vieläkään nähnyt tätä. Ulkona oli jo suhteellisen pimeää ja hän hylkäsi kypäränsä pöydälle. Haltiaa olisi helpompi lähestyä ilman sitä, vaikka se saikin hänet tuntemaan olonsa jotensakin alastomaksi. Kuitenkin varjojen suoma piilo rauhoitti häntä hiukan.

Sauron tuli ulos parvekkeelle ja lähestyi hitaasti haltiaansa, joka katseli häntä kiinteästi. Haltia oli levoton, mutta niin oli hänkin. Päästyään riittävän lähelle hän veti haltian lähelleen ja hetken tarkasteltuaan tämän kasvoja, suuteli tätä. Pieni ynähdys oli ainoa vastaus, eikä hän tulkinnut sitä liian vastaanpanevaksi. Suudelman loputtua hän hengitti haltian tuoksua sisäänsä.Ilmassa tuoksui jo talvi ja lumi, mutta hänen haltiansa tuoksui puhtaalta kotoisalta lämmöltä. Hetkeksi hänen ajatuksensa jäivät pohtimaan sanaa koti, mutta sillä ei ollut merkitystä hänen tuntemassaan maailmassa. Hän ei jaksanut ajatella syitä moisen mielikuvan syntyyn. Oli tärkeämpiä ja kiireellisempiä asioita. Hän halusi haltian.

"Tule", se ei ollut käsky, muttei pyyntökään, ennenminkin toteamus. Legolas ei voinut kyseenalaistaa määräystä ja seurasi herraansa hitaasti. Tämä oli ehtinyt jo sisälle, ennenkuin hän oli edes puolessa matkassa takaisin makuuhuoneeseen. Päästyään oviaukolle hän näki herransa jo odottavan. Tämä seisoi keskellä huonetta ja näytti kärsimättömältä. Hän nielaisi ja otti muutaman askeleen lähemmäs. Kutsuksi ojennettu käsi pakotti hänet menemään yhä lähemmäs ja hän tarttui siihen yrittäen peitellä edes osan vastahakoisuudestaan.

Sauron veti haltiansa uudelleen lähelleen ja huokasi hiljaa. Hän halusi tätä ja ymmärsi haltian tietävän sen kun tämä katsoi häneen. Hän näki haltian silmissä epävarmuutta, johon oli sekoittunut pelkoa. Hanskat ja varusteet ärsyttivät häntä yhtäkkiä suuresti ja saatuaan kätensä vapaaksi hän upotti ne haltian hiuksiin. Hän nautti niiden tunnusta ja suuteli jälleen pehmeitä huulia. Ne antoivat periksi ja laskivat hänet sisään. Hetken kuluttua hän sai kielenkin houkuteltua mukaan leikkiin. Suudelman loputtu hän siirtyi avaamaan solkia ja haltia astui askeleen taaksepäin pysytellen sivussa. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, ennen kuin hän oli selviytynyt tehtävästään ja nyt hän halusi haltiansa, halusi tämä sitä tai ei.

Legolas jättäytyi sivuun ja antoi herransa selviytyä itse varusteistaan. Hän joutuisi kuitenkin vielä palvelemaan tätä ja tyytyi nyt vain odottamaan. Kun Musta Ruhtinas oli valmis hän nielaisi jännittyneenä. Hän näki tuskin mitään ja inhosi sitä, ettei kyennyt kunnolla havainnoimaan kaikkea mitä tapahtui. Hidas hyväilevä kosketus käsivarrella sai hänet säpsähtämään, häneltä odotettiin asioita, eikä hän tiennyt kuinka kieltäytyä. Hänen harteillaan ei ollut vain yksi elämä vaan muidenkin vangittujen. Hänen olisi mahdollisimman pian saatava Elladan ja muuta haltiat pois pimeydestä ja takaisin avaran taivaan alle. Heidän kuolemansa tyrmissä olisivat turhia, eikä hän kestänyt ajatusta menettää lisää sukulaisiaan ja ystäviään.

Pimeyden syleilyssä Legolas kohotti kasvonsa kohti herraansa ja pakottautui painautumaan tätä vasten. Hiljainen äännähdys karkasi Mustan Ruhtinaan huulilta ja haltia hyväili tämän alaselkää hitaasti. Hän pelkäsi herraansa, mutta toivoi voivansa välttyä paljolta kunhan vain miellyttäisi tätä. Jos hän voisi vaihtaa kaltaistensa vapauden muutamaan suudelmaan, hän tekisi sen värähtämättäkään. Varovasti hän painoi huulensa viileälle kaulalle.

Yllättynyt nautinnollinen henkäys karkasi Sauronin huulilta kun hän tunsi kuumat huulet kaulallaan. Niiden hyväilyt saivat hänen ajatuksensa sumenemaan. Hän ei ajatellut enää selkeästi eikä halunnutkaan. Huulet ja kädet hänen ihollaan saivat kaiken painumaan taka-alalle ja unohtumaan. Hän kaipasi haltian lämpöä ja äännähti pettyneesti kun kosketukset katosivat.

Legolas irrotti otteensa Mustasta Ruhtinaasta ja vilkaisi tätä pelästyneenä kuullessaan vastustelevan ynähdyksen. Kiireesti hän riisui tunikansa ja olisi palannut tehtäviinsä ellei ovelta olisi kuulunut varovainen, mutta vaativa koputus. Hetken aikaa hän tuijotti hämmentyneenä yhtä hämmentyneisiin tulisiin silmiin, sitten Musta Ruhtinas kääntyi ja alkoi pukeutua. Varovasti Legolas seurasi sivusta ja kun hänen herransa sai haarniskansa koottua ja poistui hän saattoi taas hengittää.

Päivien muuttuessa viikoiksi Legolas tunsi olonsa muuttuvan levottomaksi. Hän pelkäsi Elladanin puolesta. Jokainen päivä heikensi nuorta haltiaa ja Synkmetsän entinen prinssi halusi kiihkeästi saada tämän pois pimeistä tyrmistä. Hobitit pitivät hänelle seuraa kylmenevinä iltoina ja ensilumi valaisi maisemaa hiukan. Pimeä maa oli kuitenkin lohduton samoin kuin haltiakin.

Legolas seisoi parvekkeella ja tuijotti hiljalleen leijailevia lumihiutaleita. Hän oli syventynyt ajattelemaan, eikä välittänyt seurakseen saamastaan uruk-haista. Iso ja kömpelö olento täytti lintulautoja siemenillä. Hobitit olivat vilustuneet ja potivat flunssaansa huoneissaan ja nyt haltia joutui kestämään Mustan Ruhtinaan palvelijoita lähes jatkuvasti. Ihmisiä hän sieti, mutta kun kyseessä olivat muut Keski-Maan Herran palvelijat hän tunsi lähinnä ärtymystä ja inhoa. Ja ne tunsivat yhtälaista vihaa häntä kohtaan. Uruk-hai irvisti Legolasille pahasti ohittaessaan hänet.

Oli ehtinyt kulua miltei kaksi kuukautta siitä kun Legolas oli viimeksi tavannut herransa. Hän tuijotti mietteliäästi urukia, joka yritti kärsivällisyytensä äärirajoilla saada siemenet siististi lintulaudalle. Lopulta se näytti siltä kuin aikoisi viskata koko kapistuksen raunan yli ja Legolas hymyili hiukan. Hän lähestyi urukia ja otti siemenpussin sen käsistä. Näppärästi hän sai tehtävän päätökseen ja ojensi pussin takaisin synkälle olennolle. Se irvisti hiukan ja jatkoi matkaansa seuraavalle. Iso uruk näytti huvittavalta siemenpussin kanssa ja haltia ei voinut olla hymyilemättä.

Pitkään ei Legolas voinut kuitenkaan hymyillä. Hänen mieltään painoi ajatus ystävistä kaukana maan alla. Päivä tummeni nopeasti ja kun se oli ehtinyt iltaan kaikkialla oli pimeää. Lumi hohti hiukan valoa kaukana alhaalla, mutta muuten maisema heijasteli haltian mielen synkkyyttä. Hän oli päässyt eroon suurimmista peloistaan Mustaa Ruhtinasta kohtaan ja odotti hienoisen inhon sävyttämällä kärsimättömyydellä tämän paluuta.

Surumielisyys sai pian vallan Synkmetsän haltiasta. Talvi tuimeni päivien kuluessa, eikä Keski-Maan Herra ollut saapunut tiloihinsa. Legolas vietti yhä enemmän aikaa parvekkeella vain tuijottaen kaukaisuuteen. Hän seurasi katseellaan Mustaan Torniin vievän tien liikennettä. Pikkuruiset hahmot kiirehtivät molempiin suuntiin ja öiseen aikaan soihtujen vana jatkui niin pitkälle kuin silmä kantoi. Hän ikävöi metsiä yhä enemmän. Nyt hänen ikävänsä riudutti häntä hitaasti, eikä iskenyt vasten kasvoja nopeasti ja arvaamattomasti kuten aikaisemmin. Ruoka oli alkanut maistua tuhkalta hänen suussaan ja hän pelkäsi ystäviensä jo menettäneen henkensä tyrmien pimeydessä. Hobititkin olivat huomanneet muutoksen haltiaystävässään. Merri ja Pippin viettivät usein suuren osan päivästään hänen seurassaan, yrittäen piristää häntä.

Lunta pyrytti sakeasti taivaalta kun Legolas hätkähti ääniin joita oli yrittänyt kuulostella jo kuukausia. Metalli raapi kiveä ja sisältä kantautui askeleiden aiheuttamia kolahduksia. Vilkaistuaan vielä taivaalle hän kääntyi ja palasi takkatulen lämpöön.

Legolas ei halunnut päästää lunta satamaan sisälle ja sulki oven takanaan. Takkatuli risahteli ja levitti huoneeseen lämpöä ja valoa. Mustan Ruhtinaan ympärillä asui kuitenkin, kuten aina, syviä varjoja. Ne näyttivät haltian mielestä seuraavan tätä ja kietoutuvan tämän ympärille. Hermostuneena haltia jäi nojaamaan oveen, jonka oli sulkenut. Nyt kun Keski-Maan Herra seisoi siinä hänen edessään, hän ei enää tiennytkään mitä tehdä. Lähinnä hän olisi halunnut paeta, juosta pois kaiken keskeltä ja kadota sankkoihin metsiin, jos niitä enää oli.

Sauron katseli hiljaa haltiaa. Hän ei ollut ehtinyt palata tämän luo pitkiin aikoihin ja hän oli väsynyt. Talven kylmyys hiipi hänen luihinsa aivan eri tavalla kuin ihmisten, haltioihin se ei edes vaikuttanut. Hän ei muistanut enää koska oli viimeksi tuntenut olonsa lämpimäksi. Roihuava takkakaan ei lämmittänyt häntä, sen lämpö kosketti kevyesti hänen ihoaan, muttei pureutunut syvemmälle jossa hyinen talven kylmyys asui.

Kypärä tuntui raskaalta kun Sauron riirui sen. Hän ei antanut haltian katseen vaikuttaa itseensä. Hän tiesi sen kiinnittyneen kasvoihinsa, muttei antanut häpeän kohota mieleensä. Hitaasti Musta Ruhtinas laski kypäränsä pöydälle, joka seisoi takan vieressä. Hän ei kuitenkaan kohdannut haltian katsetta, hän pelkäsi liikaa. Hän ei halunnut kohdata haltiaa, ei sellaisena kuin oli ja tulisi aina olemaan. Hän muisti hyvin millainen oli joskus ollut, sen kaiken mitä häneltä oli otettu pois. Hän muisti liiankin hyvin kun katsoi haltian kasvoja. Tänä iltana hän ei halunnut muistaa. Hän halusi levätä, nukkua pois väsymyksensä, hän halusi unohtaa.

Legolas hämmentyi kun Musta Ruhtinas aluksi lähestyi häntä vain laskeakseen sitten kypärän pöydälle. Sitten tämä oli kääntynyt ja kadonnut makuuhuoneeseen. Hitaasti haltia astui muutaman askeleen ovelta, hän kuuli solkien ja hihnojen kilahduksia. Hän tiesi entuudesta Mustan Ruhtinaan riisuvan haarniskaansa, muttei ollut varma siitä mitä häneltä odotettiin. Varovasti hän lähestyi oviaukkoa vaikka kammosikin ajatusta olla lähellä herraansa. Turmellut kasvot vaikuttivat häneen yhä voimakkaasti. Ne synnyttivät hänessä inhoa ja pelkoa.

Kun Legolas oli ehtinyt makuuhuoneen ovelle oli jo hiljaista. Pienintäkään risahdusta ei kuulunut ja huone oli pimeä. Hän saattoi kuitenkin erottaa tumman hahmon vuoteella selin häneen. Hiljaa haltia kulki huoneen läpi ja pysähtyi sängyn vierelle. Punakeltaiset silmät eivät kääntäneet katsettaan häneen, mikä aiheutti hienoisen helpotuksen ja samalla hermostuneisuuden aallon hänen vatsanpohjassaan. Hän seisoi hetken aikaa neuvottomana.

"Herrani?", Legolasin ääni ei ollut kuiskausta voimakkaampi kun hän pakotti itsensä puhumaan. Silmät kääntyivät nyt hänen puoleensa ja hän nielaisi. Ne katsoivat häneen ilmeellä, jota hän ei kyennyt määrittelemään ja kääntyivät taas pois. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Hetkeen Legolas ei liikahtanut, sitten hän kääntyi ja poistui huoneesta sulkien oven perässään.

Jäädessään yksin Sauron tuijotti seinää. Hän ei tiennyt miksi kylmyys äkkiä otti hänestä voimakkaamman otteen. Maattuaan tunteja hereillä ilman merkkiäkään levosta hän kohottautui istumaan vuoteella ja kietoutui tiukemmin huopaan. Sen tuoma lämpö oli tuskin havaittavaa ja hän tunsi olonsa hirveäksi. Edellinen talvi oli ollut samanlainen. Hyytävä kylmyys tarttui häneen ja se suli pois vasta kesän kynnyksellä. Hitaasti hän nousi ja kulki parvekkeelle. Tuiskuava lumi takertui hänen hiuksiinsa ja huopaan, muttei tuntunut kylmältä.

Sauron ei tiennyt kuinka kauan oli seissyt yksin parvekkeella, mutta lopulta lumisade laantui ja yö kirkastui. Tähdet ja kapea kuunsirppi ilmestyivät taivaalle. Hiukan hymyillen hän kohotti katseensa niihin ja hätkähti. Hänen ulos puhaltamansa ilma ei aiheuttanut pientä valkoista pilveä, eikä hänen poskelleen leijaillut lumihiutale sulanut. Hän oli muuttunut niin paljon ikuisuuksien kuluessa, hän oli pelkkä varjo entisestä. Tuskin sitäkään. Tarpeeton huopa valui maahan hänen harteiltaan.

Legolas istui takkatulen ääressä ja lisäsi siihen tasaisesti puita. Hän ei halunnut istua pimeässä. Vähitellen ulkona puhaltava tuuli laantui ja hiljaisuus laskeutui jälleen. Hetken kuluttua hiljainen kahahdus tavoitti hänen korvansa ja hän kääntyi kohti parveketta. Epävarmana hän avasi oven ja astui lumiselle parvekkeelle. Muutamien metrien päässä Musta Ruhtinas seisoi katsellen käsiään ja puristaen ne välillä kiinni ja avaten sitten taas. Tulinen katse porautui kuitenkin pian haltiaan, joka otti tahtomattaan askeleen taaksepäin. Rohkaisten kuitenkin mielensä hän lähestyi herraansa ja pysähdyttyään tämän eteen kurottautui painamaan kevyen suudelman tämän suupieleen. Hän saattoi tuntea rosoisen arven huuliensa alla, muttei antanut sen ajaa itseään kauemmaksi.

"Herrani?", Legolas toisti aiemmin esittämänsä kysymyksen yhtä hiljaa kuin aikaisemminkin. Hän laski katseensa herransa edessä, sillä ei kyennyt kohtaamaan tämän katsetta. Se sai hänet liian helposti kavahtamaan inhosta.

Sauron seurasi katseellaan haltiaa kun tämä tuli varovaisesti hänen luokseen. Kevyt suudelma ja hiljainen kysymys vaikuttivat häneen voimakkaasti, voimakkaammin kuin hän olisi odottanut. Peitetyt muistot olivat liian pinnassa haltian takia ja ne tuottivat tuskaa. Lyhyt, miltei hellyydenosoitusta muistuttava ele sai hänet hymyilemään. Kuitenkin kun hän katseli haltiaa, joka käänsi katseensa heti pois hänestä, hän aisti liiankin selvästi kuinka luotaantyöntävänä haltia häntä todellisuudessa piti. Sillä ei pitänyt olla merkitystä, ja kuitenkin oli. Varovasti hän nosti kätensä haltian poskelle ja silitti lähes polttavan tuntuista ihoa hitaasti. Haltia värähti kosketuksesta, mutta pakotti selvästi itsensä jäämään.

Lagolas ynähti kun kylmät huulet painautuivat hänen omilleen. Ne vaativat vastausta ja haluttomasti hän vastasi suudelmaan. Huuliakin kylmemmät kädet kiertyivät hänen ympärilleen ja vetivät hyistä ruumista vasten. Jäinen syleily päättyi kuitenkin nopeasti ja hän tunsi herransa katseen ihollaan. Hän ei nostanut katsettaan vaan odotti tietoa siitä mitä häneltä toivottiin. Samalla hän odotti tilaisuutta puhua kaltaistensa puolesta.

Sauron kumartui nostamaan huovan lumesta ja ojensi sitten kätensä kutsuna haltialle. Hän näki tämän inhon, mutta kaipasi lämpöä itseään vasten. Hän hyväksyi katkerana sen tosiseikan, että tuskin koskaan saisi yhtäkään vilpitöntä kosketusta vastauksena omiinsa. Ei hän voinut kuitenkaan syyttää haltiaa, hän tiesi mitä oli ja mitä oli tehnyt. Ne jättivät ammotavan kuilun hänen ja maailman välille. Kuilun jota hän ei itsekään halunnut sulkea.

Legolas seurasi herraansa makuuhuoneeseen jossa tämä poimi vielä muutaman huovan sängyltä ja sieltä toiseen huoneeseen, jossa takkatuli yhä roihusi. Punertavankeltaiset liekit heittivät loimunsa hänen herransa piirteille ja hänen oli käännettävä katseensa muualle. Nuo kasvot ahdistivat häntä ja jollei hän kääntäisi katsettaan pois hän saattaisi paeta sitä mitä häneltä haluttiin.

Musta Ruhtinas riisui paitansa ja Legolas kohotti kiireesti kätensä riisuakseen omansa, kun käsi painutui hänen käsiensä päälle estäen hänen aikeensa. Hän seisoi hiljaa katsellen lähinnä lattiaa samalla kun hänen herransa riisuutui. Hän näki vaatteiden putoavan sivummalle ja odotti pää painuksissa herransa toiveita.

Sauron nielaisi hiljaa pudottaessaan viimeisen vaatekappaleensa ja kääntäessään sitten katseensa haltiaansa. Hän ei kyennyt kieltämään vartalonsa haluja, vaikka olisi mieluiten ollut näkemättä haltiaa enää koskaan. Vanhat umpeutuneet haavat olivat auennet uudestaan ja ne satuttivat. Hän oli niin väsynyt kipuun, jota jokainen päivä väistämättä oli. Jos haltia nyt olisi upottanut veitsen häneen hän ei olisi vastustellut, hän olisi toivottanut iskut tervetulleiksi ja vajonnut mielellään ikuiseen pimeyteen ja unohdukseen. Mutta haltia käänsi vain päänsä kavahtaen sitä mitä hän oli.

Varovasti Musta Ruhtinas astui haltiansa luo ja kosketti höyhenenkevyesti tämän käsivarsia. Heikko värähdys kulki tämän hoikan ruumiin läpi ja hän puri huultaan. Haluten hukuttaa kaiken kivun ja häpeän Sauron veti haltian itseään vasten ja suuteli tätä voimakkaasti. Haltia ynähti, mutta vastasi lopulta suudelmaan.

Legolas tunsi kiireiset sormet, jotka nykivät hänen vaatteitaan. Hän ei halunnut pitkittää tapahtuvaa vaan avusti herraansa riisumaan tunikan ja housut. Saatuaan ne pois hän laskeutui huopien päälle maaten vatsallaan ja odotti. Kylmät kädet ilmestyivät pian hänen vartalolleen. Ne hyväilivät hänen pehmeää ihoaan kuumeisina ja kärsimätön suu suuteli hänen selkäänsä. Haltia puristi silmänsä kiinni ja kohotti hiukan lanteitaan, hän tarjosi takapuolensa herralleen ja häpesi.

Sauron tunsi hengityksensä kiihtyneen ja ahmi silmillään haltiaansa. Hän halusi tätä. Hän ei piitannut siitä, että vahingoitti lähinnä vain itseään, kunhan vain saisi nauttia hetken lihan iloista. Vinosti hymyillen hän kumartui tarjotun takapuolen ylle ja valmisteli haltiansa kielellään, käyttäen puuhaan huomattavasti aikaa ja taitoa. Vasta saatuaan haltian ynähtelemään kannustavasti hän käänsi tämän ympäri, pakottaen siten haltian kohtaamaan hänet kasvoista kasvoihin. Häkeltynyt ja hiukan pelästynyt ilme kohosi tämän kasvoille ja Sauron hymyili synkästi. Hän nosti haltiansa jalat ylös ja työntyi lopulta hitaasti tämän sisälle. Huumaava tunne pakotti hänet sulkemaan silmänä ja huokaamaan nautinnosta.

Haltian ruumis tuntui polttavan Mustaa Ruhtinasta. Hän halusi upottaa itsensä kokonaan tämän lämpöön ja tunsi kaikkien järjellisten ajatustensa katoavan. Jäljellä oli vain hänen halunsa ja huumaava nautinto, jonka haltia aiheutti. Hän työntyi tähän yhä uudestaan välittämättä enää mistään. Mitään muuta ei ollut olemassa kuin nautinto ja haltia hänen allaan. Hän tunsi hukkuvansa haltiaan, hän menetti merkityksensä. Hän oli kaikki ja ei mitään, ja hänen edessään olivat haltian hehkuvat kasvot.

Legolas ynähti kun Musta Ruhtinas tunkeutui häneen. Hän ei kuitenkaan voinut irrottaa katsettaan herrastaan, jonka kasvoilta loisti nautinto tämän saadessa haluamansa. Hetken kiinni pysyneet silmät avautuivat jälleen ja ne katsoivat rävähtämättä häneen. Hetken niissä asui vielä varjoja, mutta kun he löysivät jotakuinkin yhteisen rytmin niiden syvyydessä näkyi jotain muuta, jokin tai joku muu. Legolas katsoi takaisin ja mitä kiihkeämmin he liikkuivat sitä vahvempana tuo joku katsoi häneen Mustan Ruhtinaan silmistä.

Haltia tunsi polttavan tarpeen itsessään ja myötäili herransa liikkeitä haluten enemmän. Hän häpesi sitä kuinka hänen omakin halunsa syttyi, vaikkei sen olisi pitänyt. Kun Mustan Ruhtinaan työnnöt kävivät yhä voimallisemmiksi hän tunsi hienoista pettymystä tietäen olevansa vielä itse liian kaukana huipusta saadakseen palkkiota alistumisestaan. Hänen yllään hänen herransa kasvot vääristyivät nautinnosta ja tämä työntyi häneen vielä muutaman kerran hätäisesti ynähtäen samalla hiljaa. Legolasin huomio oli lukkiutunut hänen herransa kasvoihin. Niiden voimakasta nautintoa kuvastanut ilme oli muuttunut raukeaksi hymyksi ja vain muutamaksi räpäykseksi heidän katseensa kohtasivat. Ilme hänen herransa silmissä muuttui nopeasti, hetkellinen nautinnollinen raukeus katosi jättäen jälkeensä jotakin muuta ja Musta Ruhtinas käänsi katseensa pois. Tämä vetäytyi ulos hänestä ja painutui hänen päälleen lepuuttaen samalla päätään hänen hartiallaan.

Sauron makasi hetken haltian päällä yrittäen pitää kiinni nautinnon jättämästä raukeudesta, muttei kyennyt siihen. Haltian lämpö, joka oli vielä äsken houkutellut häntä tuntui nyt sietämättömältä. Se muistutti häntä siitä mitä hän ei ollut ja nostatti katkerana polttelevan häpeän mukanaan. Hän tiesi ettei ollut saanut haltialta mitään tämän vapaasta tahdosta, vaan ainoastaan vastoin tahtoa ja pakotettuna annettuna. Ja hän vihasi sitä, että haltia toi esiin niin pitkään kuolleena pysyneen osan hänestä. Tuo osa ei ollut ikinä tuonut hänelle mitään hyvää. Se oli lopulta ollut hänen tuhonsa, hän oli luottanut ja toivonut liikaa ja miten se oli maksanut hänelle. Hän oli ristiriidassa itsensä kanssa ja kohottautui haltian päältä välttäen tämän katsetta. Hän tunsi kuinka hänen pitkään jäätyneenä pysytellyt sydämensä hajosi. Se ei jättänyt hänelle mitään. Haltia ei jättänyt hänelle mitään. Kesti hetken ennenkuin hän pystyi jälleen liikkumaan. Sitten hän ponnistautui pystyyn ja pakotti itsensä pukeutumaan jälleen. Hän tunsi haltian katseen ja halusi suojautua siltä. Hän ei kestänyt sen inhoa, hän ei kertakaikkiaan pystynyt olemaan haltian katseen alla. Se korvensi häntä ja sai hänet vihaamaan itseään musertavalla tavalla. Aina hän oli vihannut itseään, mutta nyt hän katsoi itseään ulkopuolelta ja vihasi itseään niinkuin maailma häntä vihasi.

Legolas makasi hiljaa huovilla, hän kaipasi jonkinlaista läheisyyttä, mutta ei ollut varma haluaisiko Mustan Ruhtinaan koskevan itseensä. Vaieten hän katseli herraansa kun tämä pukeutui, hän ei kyennyt näkemään tämän kasvoja hiusten takaa, mutta tämän keho kertoi omaa tarinaansa. Hänen herransa oli jäykkä ja vetäytyi kauemmas pelkästä katseesta. Hän ei kyennyt katsomaan arpisia käsiä ja jalkoja värähtämättä. Kuin vastauksena hänen reaktioihinsa hänen herransa kätki kätensä puristaen ne rinnalleen piiloon ja kääntyi pois kadoten pää painuksissa makuuhuoneeseen.

Legolas nousi ylös, vaikka liikkuminen tuntui epämukavalta. Hän kuuli metallin äkäistä kolahtelua, mutta halusi saada asiansa esitettyä. Hän pelkäsi että jos odottaisi saattaisi jo olla myöhäistä muiden auttamiseksi. Päästyään makuuhuoneen ovelle hän kohtasi jälleen herransa, joka veti metalloitua hansikasta käteensä. Musta Ruhtinas ei näyttänyt tyytyväiseltä.

"Herrani?", Legolas käänsi päänsä pois kun tulenkarvaiset silmät porautuivat häneen. Hän pelkäsi puhua Keski-Maan Herran läsnäolessa, varsinkin kun hän osoitti sanansa juuri tälle. Vastaamattä tämä kuitenkin marssi hänen ohitseen toiseen huoneeseen.

Legolas seurasi herraansa tuntien olonsa vähitellen epätoivoiseksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä miten saisi Mustan Ruhtinaan vapauttamaan muut haltiat. Kun hänen herransa oli jo nostanut kypäränsä pöydältä ja kääntyi ovelle lähteäkseen, Legolas tarrautui tämän käteen tuntien kuumien kyynelten kasautuvan silmiensä taakse.

"Herrani, pyydän. Odottakaa", häpeä poltteli haltian poskia, mutta hän ei voinut muutakaan kuin yrittää parhaansa auttaakseen kaltaisiaan. Kun Musta Ruhtinas seisahtui ja loi katseensa häneen, hän pakottautui kohtaamaa katseen ja katsomaan herraansa kasvoista kasvoihin. Se puistatti häntä, mutta hän puri huultaan estääkseen itseään liikahtamastakaan. Hän laskeutui polvilleen pidelleen yhä kiinni herransa kädestä.

"Teidän täytyy päästää kaltaiseni vapaiksi. Minä pyydän herrani, he kuolevat..", Legolas tunsi kyynelten valuvan silmistään. Hän ei ollut uskonut itkevänsä Mustan Ruhtinaan edessä mutta lausuessaan ääneen pelkonsa hän ei voinut voinut estää kyyneleiden virtaa. Ilmekään ei värähtänyt Keski-Maan Herran kasvoilla. Sitten niille ilmestyi vino, julmaakin muistuttava, hymy.

"Sinä puhut heille", Mustan Ruhtinaan ääni oli sihisevä ja piti sisällään halveksuntaa.

"Sinä menet alas ja puhut heille. He joko alistuvat...", ilme Mustan Ruhtinaan kasvoilla muuttui julmemmaksi. "Kuten sinäkin alistuit tai he kuolevat.. He kutsuvat minua joko Herrakseen tai jäävät maan alle."

Legolas kalpeni ja käänsi päänsä pois. Hän antoi otteensa livetä ja antoi käsiensä pudota lohduttomasti syliinsä. Pelosta ja murheesta valuneet kyyneleet vaihtuivat nöyryytyksen kyyneleiksi. Jostain hän löysi kuitenkin voimaa nyökätäkseen. Hän oli iloinen siitä ettei hänen herransa jäänyt pidemmäksi aikaa, vaan harppoi ovelle ja poistui. Häpeä sai hänen vatsansa kääntymään nurin ja haltia raahautui parvekkeelle ennen kuin antoi ylen kaiteen yli.

Kolme uruk-haita saapui myöhemmin aamun valjetessa mukanaan uudet vaatteet haltialle. Hän pukeutui haluttomasti ja poistui huoneista, jotka olivat olleet hänen ainoa maailmansa viimeiset kuukaudet. Portaat tuntuivat loputtomilta, mutta siltikin liian lyhyiltä. Jokainen askel tuntui haltiasta raskaammalta kuin edellinen ja hän oli haluton kohtaamaan muita kaltaisiaan. Uruk-haiden läsnäolo ahdisti häntä entistä enemmän. Ne muistuttivat häntä siitä häpeästä, johon hän oli itsensä saattanut. Tultuaan alas tyrmiin, hän ei katsonut sivuilleen vaan tuijotti tiukasti eteensä kivistä lattiaa. Uruk-haiden seuraan oli liittynyt ihminenkin, joka opasti heitä loputtomissa sokkeloissa.

Lopulta ryhmä kuitenkin pysähtyi. Se oli väistämätöntä, mutta silti Legolas toivoi että he olisivat vain kävelleet ikuisesti, hän ei tiennyt kuinka pystyisi kohottamaan katseensa ja kohtaamaan pystypäin ketään. Tietäen kuitenkin että oli valinnut kohtalonsa hän pakotti itsensä nostamaan katseensa ja kohtasi Elrondin. Hän tiesi katsomattakin että läheisissä selleissä oli myös hänen isänsä ja Lorienin entiset valtiaat. Lihakset hänen leuassaan jäykkenivät ja hän puri huultaan, ennen kuin kumarsi kunnioittavasti puolihaltialle, joka katsoi häntä kurtistaen kulmiaan.

"Minut lähetettiin tänne, Hän lähetti minut", Legolas pakottautui puhumaan yleiskielellä kuten urukien komento oli kuulunut. Puhuessaan hän näki Rivendellin valtiaan synkkenevän ja katsovan häntä kylmästi. Hän ymmärsi hyvin miksi toinen haltia kuvitteli hänen pettäneen kansansa ja alistuneen vapaasta tahdotaan Mustan Ruhtinaan valtaan.

"Yksikään haltia ei enää näe.. minun lisäkseni taivasta ellette te hyväksy Hänen valtaansa", varovasti Legolas vilkaisi Elrondin lisäksi isäänsä, sekä Galadrielia ja Celebornia. He ymmärsivät kyllä, että valinta oli heidän harteillaan ja kaikkien heidän palavat katseet olivat suuntautuneet häneen. Varoituksista huolimatta hän vaihtoi puhumaan omaa kieltään.

"Herrani Elrond, teidän poikanne kuolevat. Älkää heittäkö heidän elämiään pois, älkää antako heille tapahtua sitä mitä minulle tapahtui...", Legolas ei ehtinyt puhua enempää kun uruk-hai paiskasi hänet vasten kaltereita ja potkaisi sitten kylkiluihin. Hän kuuli rusahduksen, muttei ehtinyt keskittyä kipuun, joka säteili hänen oikeasta kyljestään. Kovakouraisesti uruk-hai veti hänet hiuksista ylös.

"Hän haluaa vastauksenne huomenna... Lopullisen vastauksenne", Legolasin oli vaikea puhua, sillä hänen oli tuskaista hengittää ja sanat nostivat veren hänen huulilleen. Hän kohtasi vielä isänsä katseen, ennen kuin uruk-hait veivät hänet pois. Isänsä kasvoilta hän saattoi lukea huolta ja surua, mutta myös vihaa. Kyynelten sumentaessa hänen näkökenttänsä hänet pakotettiin liikkeelle ja hän oli iloinen että pääsi haltioiden edestä joiden kunnioituksen hän oli menettänyt. Päästyään takaisin ylös hän vajosi lattialle ja itki.

Vuorokautta myöhemmin uruk-hait palasivat haltian luo. Ne pakottivat hänet nousemaan ylös ja komensivat häntä karkeasti siistiytymään. Legolasin ei ollut vaikea arvata mitä varten hänet haettiin. Hänen ruumistaan särki pahoinpitelyn jäljiltä, mutta se tuntui miltei lohduttavalta sen kivun rinnalla jota hän tunsi häpeänsä vuoksi. Haluttomasti hän lopulta seurasi uruk-haita.

Mustan Ruhtinaan vallan keskuksena toimiva sali oli täynnä kuten aina ja Musta Ruhtinas istui itse pitkän kammion toisessa päässä mustasta kivestä louhitulla istuimella. Hänen luokseen kulki lukematon määrä hänen palvelijoitaan ja tuota istuinta kohti vietiin myös Legolasia. Hän tunsi ihmisten ja örkkien hämmentyneet ja uteliaat katseet, mutta niillä ei ollut merkitystä. Musta Ruhtinas vei kaiken hänen huomionsa. Tämä istui mustana ja hirvittävänä korkealla valtaistuimellaan ja odotti. Hän tunsi sen ja tiesi että hänet oli tuotu paikalle tarkoituksella. Kovakouraisesti hänet istutettiin yhdelle askelmista Keski-Maan Herran eteen. Hän painoi katseensa lattiaan ja yritti olla värähtämättä kun hansikoitu käsi silitti hänen hiuksiaan.

Saliin muodostui leveä väylä kun haltioiden entiset ruhtinaat tuotiin Mustan Ruhtinaan eteen. Heidän kasvonsa olivat kylmät ja kauniit, mutta Legolas näki isänsä silmissä miltei epätoivoista surua kun heidän katseensa hetkeksi kohtasivat. Legolas tunsi kyynelten polttelevan silmiään ja käänsi kasvonsa pois, jottei joutuisi enää näkemään rakastamiaan ja kunnioittamiaan kasvoja.

Legolas istui yksin takan valaisemassa huoneessa. Hän oli tunnotton. Hän oli täyttänyt tehtävänsä ja hänen kaltaisensa olivat vapaita. He saisivat palata koteihinsa nyt kun haltiaruhtinaat olivat vihdoin vannoneet kuuliaisuutta ja uskollisuutta Mustalle Ruhtinaalle. Hän joutuisi jäämään. Hän ei saisi palata kotiinsa Synkmetsään, vaan hänen olisi jäätävä Mordoriin palvelemaan Häntä. Legolas oli täynnä surua kohdannut isänsä kauhistuneen katseen kun Musta Ruhtinas oli vastannut tämän vaatimukseen saada viedä poikansa mukanaan. Legolas oli heti isänsä pyynnön kuullessaan tiennyt, ettei vapaus koskisi häntä. Hän oli tuntenut sen sisimmässään jo mennessään vuorokautta aikaisemmin tyrmiin. Hän oli velkaa Mustalle Ruhtinaalle, hän oli kääntynyt tätä vastaan alistumisensa jälkeen ja häntä rangaistaisiin siitä.