Kuolemantauti
Kirjoittaja: Kyoko-chan
Paritus: Hay Lin/Eric ja jossain vaiheessa Will/Matt
Ikäraja: PG (ehkä jossain vaiheessa PG-13)
Genre: romance, angsti, draama
Summary: Hay Linin ja Ericin suhde on menossa koko ajan vain parempaan suuntaan. Mutta… sitten Eric kertoo lähtevänsä takaisin sinne mistä oli tullutkin. Toiseen kotiinsa. Lentokentällä, klo seitsemältä aamulla, on hyvästien aika. Vaikka Hay Lin voisikin nukkua vielä pitempään, hän lähtee hyvästelemään poikaystävänsä. Kuitenkin matka osoittautuu painajaisten matkaksi…
Ensimmäinen osa. - Älä sano, ettet tule koskaan takaisin.
---
Ilta oli hyvin kaunis. Aurinko laski jo meren taa, kun pimeä teki tuloaan. Auringon säteillessä vielä kauniissa väreissään, oli ihmisillä aikaa ihastella taivaan luomaa kauneutta. Tosin aina se ei näkynyt kaikkialle. Ei ainakaan kunnolla. Ei esimerkiksi Heatherfieldin puistoon, jonka varjot antoivat vain tietyn määrän valoa alueelleen.
Tyttö ja poika, molemmat tummia, kävelivät puiston polkua pitkin kuunnellen hiljaisuutta ympärillään. Kumpikin oli täysin hiljaa. Tyttö katsoi ylös kuin yrittääkseen erottaa illan ensimmäisiä tähtiä. Poika taas katseli alas maahan kuin kuolemaantuomittu.
"Hay Lin… mietitkö jotakin? Näytät kuin miettisit jotakin, jonka haluaisit sanoa, muttet voi", sanoi tumma poika katsoen vihdoinkin tyttöä vierellään. Hay Lin hymähti, vilkaisi nopeasti poikaa ja katsoi sitten takaisin taivaalle. Hän hymyili.
"Milloinkohan tähtemme… anteeksi, siis minun tähteni tulee jälleen esiin? Se on niin kaunis", Hay Lin mietti katsoen vieläkin taivaisiin. Poika hymyili huokaisten ja hymisi.
"Kohtahan aurinko laskee", poika sanoi selvästi epäinnokkaalla äännellä, jota painoi selvästi jokin tunne. Hay Lin ei sanonut mitään siihen viittaavaa, vaikka tunsikin, ettei kaikki ollut kohdallaan.
"Eric… minä -", ja lause keskeytyi äkkiä siihen, kuinka poika, Eric, hänen vierellään otti Hay Linin kädestä kiinni. Käsi oli lämmin ja hellä, joka sai tytön huokaisemaan syvään ja tuntemaan olonsa lämpimäksi.
"Niin? Olit sanomassa jotakin", Eric sanoi ja hymyili Hay Linille.
"Ööh… minä… haluaisin mennä jonnekin. Merikallioille", Hay Lin ehdotti punastuen hieman. Eric hymyili oikein leveästi ja katsoi suoraan tytön tummiin silmiin.
"Hyvä idea! Kohta on tarpeeksi pimeää, jotta näkisimme tähtesi", vaikka Eric oli kiltti, Hay Lin näki, miten Eric piilotteli jotakin Hay Liniltä. Tietenkään Hay Lin ei voinut sanoa mitään, vaan hymyili sen sijaan iloisesti ja lähti kävelemään kallioille vievää polkua pitkin käsi kädessä Ericin kanssa.
Ja niin kuin Eric oli sanonutkin, kallioille päästyään oli jo hyvin pimeää. Kuu ja tähdet alkoivat nyt tulla esille valon takaa. Ystävykset kävivät istumaan kielekkeelle ja nojasivat käsiinsä katsoakseen korkealle tähtiverholle.
"Tuolla! Näetkö?" Hay Lin yritti osoittaa sormellaan yhtä ainoaa kirkasta tähteä muiden, miljoonien tähtien joukosta. Eric katsoi taivaalle, muttei ollut näköjään kuullut mitä tyttö oli sanonut. Poika vain katseli kuin suru kasvoilla kaikkia mahdollisia taivaankappaleita. "Eric?" Lopulta Eric havahtui ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan Hay Liniä.
"Öh… anteeksi! Sanoit varmasti jotakin", Eric sanoi nolona ja hymyili. Tosin hymy tuli selvästi vaivan takaa. Hay Lin katsoi ystäväänsä kysyvästi.
"Onko kaikki hyvin?" Hay Lin kysyi lohduttavan näköisenä. Eric huokaisi ja pudisti päätään kuin kaikki olisi muka hyvin.
"Ääh! Kerro nyt ensin, mitä sanoit niin se piristää minua", Eric hymyili ja laski hiljaa ja varovasti kätensä Hay Linin poskelle. Hay Lin punastui hieman, hymyili, katsoi takaisin taivaalle ja sanoi:
"Tuo tähti, joka on kaikkein kaunein ja kirkkain, on se sinun antamasi tähti. Mietin vain… millaistakohan olisi elää tähdellä. Olisiko siellä elämää? Ja jos olisi niin millaista", Hay Lin pohti ääneen ja katsoi hymyillen kauniisti kimaltelevaa tähteään. Eric puolestaan katsoi Hay Liniä surullisella hymyllä ja selvästi lumoutuneena. "Ääh! Ajattelen minäkin outoja asioita! Pidät minua varmasti typeränä…", Hay Lin naurahti, laski katseensa maahan ja sulki silmänsä.
"Ei, Hay Lin… minusta tuo oli mielenkiintoinen ja kaunis ajatus. Minusta kuitenkin…", Eric silitti taas Hay Linin poskea ja hymyili. Hay Lin kohotti katseensa hiljaa Ericiin ja punastui.
"Niin? Mieltäsi painaa edelleenkin jokin, eikö niin?" Hay Lin kysyi nielaisten. Eric lopetti Hay Linin posken silittämisen ja katsoi murheellisena jalkoihinsa. "Eric?" Poika mietti selvästikin mitä sanoisi tai tekisi.
"Hay Lin… minä…", Eric huokaisi syvään, katsoi taas suoraan Hay Linin tummiin silmiin ja… teki sitten jotain, jota ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt; eli suuteli Hay Liniä keskelle suuta. Hay Lin pelästyi hieman, mutta ei kuitenkaan halunnut missään tapauksessa kieltäytyä. Suudelma oli hellä, lämmin ja turvallinen, eikä Hay Linin tehnyt mieli lopettaa. Hän sulki silmänsä ja nautti ensisuudelmastaan. Hänestä tuntui kuin kaikki hänen ympärillään olisi täynnä unelmia. Ja kun yksi niistä suurimmista unelmista täyttyi, ei siitä halunnut koskaan päästää irti.
Kuitenkin joskus joku niistä unelmista päättyy, mutta jatkuu seuraavilla unelmilla. Lopulta suudelma loppui, Hay Lin ja Eric avasivat silmänsä ja katsoivat toisiaan muutaman sekunnin hiljaa, kunnes Eric sanoi hiljaa, mutta varmasti:
"Minä rakastan sinua." Tästä Hay Lin sai syystäkin pari kyyneltä silmäkulmiin ja näytti sanattomalta.
"E- Eric… todellako?" Hay Lin kysyi ja katsoi Ericiä silmät kiiltäen onnesta. Eric hymyili, nyökkäsi ja lisäsi:
"Olen ollut ihastunut sinuun ensitapaamisestamme lähtien, mutta nyt… nyt olen täysin varma, että merkitset minulle enemmän kuin ystävänä ja ihastuksena. Rakastan sinua." Hay Lin katsoi Ericiä liikuttuneena, silitti pojan kasvoja ja hiuksia ja hymyili huokaisten.
"Voi, Eric… Eric!" Lopulta Hay Lin huusi ääneen Ericin nimen ja hyppäsi pojan syliin. "Minäkin. Minäkin rakastan sinua", Hay Lin sanoi iloisena ja antoi Ericin pidellä häntä kuin olisivat aina olleet yhdessä.
"Ei ole kuin yksi mutta", Eric huokaisi, irtautui Hay Linistä ja katsoi surullisena maahan. Hay Lin oli ilmeetön.
"Mikä se on?" Hay Lin kysyi ja laski kätensä pojan olkapäälle.
"Joudun lähtemään pois lauantaina", Eric sanoi äänellä, joka oli kuin painettu suurella, painavalla kivellä. Hay Liniin tieto iski kuin kirves sydämeen. Hän toivoi kuulleensa tai ymmärtäneensä väärin. Eric lähtisi pois…
"Lähdet pois? Minne?" Hay Lin kysyi järkyttyneellä ja pelästyneellä äänellä.
"Sinne mistä tulinkin. Toiseen kotiini, enkä tiedä, tulenko koskaan takaisin", Eric sanoi surullisena. Hay Lin oli sanaton. Kaiken sen äskeisen ihanuuden jälkeen kaikki oli jälleen palasina.
"Ei… älä sano noin. Älä sano, ettet tule koskaan takaisin. Ole kiltti äläkä sano niin, koska… koska minä tiedän, että tulet vielä joskus takaisin. Minä tiedän sen!" Hay Lin melkein huusi ja kyyneleet tulvivat väkisin hänen silmiinsä. Eric huokaisi surullisesti ja hymyili hieman.
"Sanoin, etten tiedä. Uskoisin kuitenkin, että pystyn tulemaan joskus takaisin", Eric totesi ja halasi Hay Liniä kunnolla. Hay Lin huokaisi syvään ja yritti keksiä jotain sanottavaa. Hänen oli hyvin vaikea muotoilla tunteensa sanoiksi.
"Mutta… en minä oikeastaan sitä… minä vain… Minä vain pelkään", Hay Lin laski katseensa maahan ja mietti sanoja, jotka lausuisi. Eric silitti Hay Linin pitkiä, mustia hiussuortuvia ja näytti hieman kysyvän huolestuneelta.
"Pelkäät? Mitä sinä pelkäät?"
"En tiedä miten sen sanoisi. Minä pelkään, että… menetän sinut. Tarkoitan, että maailma on täynnä muitakin tyttöjä ja… muutenkin. Mitä tahansa voi tapahtua sen aikana, kun olemme erossa", Hay Lin huomautti silmät kiiltäen kyynelistä. Eric pudisti päätään ja yritti hymyillä.
"Yritäpä olla vähän optimistisempi. Ensinnäkään älä ajattele, että jotain kamalaa voisi tapahtua. Toiseksi se kaikkein tärkein asia: en aio koskaan edes vilkuilla muita tyttöjä. Hay Lin, en ole koskaan ennen tuntenut tällä tavoin ketään tyttöä kohtaan. Enkä aio. Lupaan sen ja siitä voit olla varma", Eric piteli Hay Liniä lähellä omaa vartaloaan, hymyili ja suuteli toisen kerran häntä. Hay Lin puolestaan nyyhkytti yrittäen tyynnyttää itseään. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä hänen kyyneleensä kertoivat niin surusta kuin ilostakin. Kuultuaan, että Eric rakasti häntä, Hay Lin tunsi olonsa niin onnelliseksi siihen asti, kunnes tieto Ericin lähdöstä mursi tytön sydämen kuin maljakon.
"Tuletko vielä kouluun huomenna, torstaina ja perjantaina?" Hay Lin kysyi nojaten Ericin syliin.
"Huomenna ja torstaina vielä, mutta perjantaina pitää jo pakata. Lähdemme aikaisin lauantaiaamuna, kun on vielä aika pimeää", Eric sanoi ja katsoi tähtiverhoa, joka oli hyvin kaunis ja valaiseva.
"Pitäisikö meidän mennä jo? On aika myöhä ja pimeää. Puiston läpi ei ole kiva kävellä, kun ei näe mitään", Hay Lin totesi ja Eric oli samaa mieltä. Niinpä he nousivat ylös kallioilta, kohdistivat viimeiset katseensa kuun valaisemalle merelle ja katosivat sitten pimeälle metsäpolulle. He pitivät toisiaan kädestä kiinni niin lujaa, mutta pehmeästi, ettei uskoisi kummankaan päästävän koskaan irti.
Myöhemmin kävellessään puiston läpi, Hay Lin ja Eric kohtasivat pari humalaista. Yksi humalaisista alkoi huutamaan Hay Linille ja lopulta tönäisi tyttöä niin lujaa, että tämä oli kaatua maahan. Tästä Eric tietysti raivostui ja teki taas asian, jota ei ollut koskaan tehnyt ainakaan Hay Linin tietojen mukaan: veti humalaista täysillä turpaan! Hay Lin kirkaisi, toinen humalaisista nauroi kaverilleen, jonka nenä vuosi runsaasti verta.
"Eric!" Hay Lin huudahti säikähtäneenä ja toljotti Ericiä pöllämystyneenä.
"Mennään", Eric sanoi purren hammastaan. Ei pelkästään vihasta, vaan myös kivusta, joka kihelmöi pojan nyrkissä. Eric tarttui vasemmalla kädellään tytön oikeaan käteen ja jatkoi kävelyä yhdessä Hay Linin kanssa.
"Eric… sinun ei olisi pitänyt", Hay Lin sanoi katsoen huolestuneena Ericin oikeaa kättä.
"En anna kenenkään satuttaa sinua", Eric sanoi taistellen selvästi kipua vastaan. Hay Lin huokaisi.
"Siitä huolimatta satutit itseäsi. Tule meille hetkeksi niin sidon sen", Hay Lin sanoi hymyillen.
"Ääh! Ei tämä ole niin vakavaa. Pari hiusmurtumaa sinne tai tänne. Ainakaan se kummajainen ei ehtinyt satuttaa sinua", Eric totesi ja hymyili helpottuneena. Hay Lin ei pystynyt tekemään muuta kuin nojaamaan poikaystäväänsä ja toivoa, että tunteet olivat aitoja. Hay Lin todellakin rakasti Ericiä ja toivoi, että Eric tunsi samoin.
"No, joka tapauksessa tuolle kädelle on tehtävä jotakin. Sehän vuotaa verta."
Koulupäivät kuluivat haikein mielin ainakin Hay Linin ja Ericin osalta. Ensimmäistä kertaa he odottivat viikonloppua kaikkein vähiten. Eric oli lähdössä, eikä kumpikaan halunnut niin käyvän.
"Ööh… Hay Lin? Oletko kunnossa?" Taranee kysyi hiljaa Hay Liniltä historian tunnilla. Hay Lin huokaisi ja pudisti hitaasti päätään. Irma katsoi häntä kuin tyttö vain vitsailisi.
"Etkö sinä sanonut, että olisi kivaa elää aivan normaalia elämää?" Irma muisteli.
"Sanoin, mutta -", Hay Lin ei saanut sanottua asiaansa loppuun, kun Irma jatkoi.
"Niin! Ja nyt kun aivan ihana Oraakkeli-pomomme antoi meille vähän lomaa, sinä näytät kuolemaan tuomitulta. Käydään jäätelöllä koulun jälkeen, niin piristyt", Irma ehdotti hymyillen, mutta Hay Lin oli edelleen aivan maassa.
"Ei kiitos. Ei huvita", Hay Lin sanoi ääni seivästettynä.
"Siltä tuo vähän näyttääkin. Käydään rannalla kävelemässä. Jos vaikka tuulenvire vähän piristäisi", Irma jakeli ehdotuksia, mutta kaikki tuli kuin kuuroille korville.
"Ei kiitos. Ei huvita", Hay Lin toisti. Irma näytti jo hieman ärtyneeltä.
"Vai näytänkö sinulle, miten sinun käy, jos et ala pian hymyillä?" Irma ärtyi ja huomaamattaan herra Horseberg olikin jo ilmestynyt heidän luokseen.
"Irma Lair! Miten lasketaan suorakulmaisen kolmion pinta-ala?" Horseberg kysyi ilkeän näköisenä. Irma ei näyttänyt olevan vastaustuulella ja pommitti tarkoituksella väärän vastauksen.
"En tiedä! Eikä kiinnosta! Hay Liniä- ", Irma aloitti, mutta hänen historianopettajansa ei näyttänyt olevan kovinkaan innostunut.
"Ette tiedä vai? Eikä teitä kiinnosta? Sen sijaan kun keskustelisit ystäviesi kanssa, voisit yhtä hyvin seurata vaikka oppitunnilla", herra Horseberg näytti olevan kiusaustuulella, eikä ainakaan Irmaa, Hay Liniä ja Taraneeta naurattanut yhtään.
"Hay Liniä vaivaa jokin! Oletteko te sokea! Hänen on päästävä terveydenhoitajalle!" Irman vitsit olivat nyt vähissä. Kun hän näki ystävänsä olevan surullinen, hänkin tuli surulliseksi. Horseberg katsoi tyttöjä hetken, kunnes näki, ettei Hay Lin ollut havahtunut edes Irman huutoreaktiosta.
"Hyvä on. Menkää, mutta jos saan selville, että huijasitte, tiedätte varmaan mitä tarkoittaa jälki-istunto", Horsebergin ilme oli julma, mutta ei kuitenkaan estänyt Irmaa, Hay Liniä ja Taraneeta poistumasta luokasta.
Päästyään pois luokasta ja tarpeeksi kauas, ettei kukaan kuullut, Irma avasi suunsa:
"Mikä sinua vaivaa?" Hay Lin katsoi ystäväänsä kuin kaikki olisi okei, mutta se katse muuttui pian kyyneliksi.
"Minulla on vain vähän heikko olo. Mennään tyttöjen pukuhuoneisiin, niin kerron", Hay Lin sanoi surullisena. Niinpä he menivät tyhjään pukuhuoneeseen juttelemaan Hay Linin kanssa. Tosin tarinan alkamiseen meni aikaa.
"Ööh… luulin, että aiot kertoa meille jotakin?" Irma ihmetteli.
"Anna hänen rauhoittua hieman. Jotakin kamalaa on varmasti tapahtunut", Taranee sanoi aistien Hay Linin tunteet. Taranee polvistui ystävänsä eteen ja hymyili. "Mitä tapahtui? Kerro rauhassa", Taranee tiesi selvästi, että kyse oli ihmissuhteista.
"No, minä ja Eric… me… tunnustimme toisillemme eilen illalla ja suutelimme", Hay Lin sanoi ja hymyili hieman. Tästä uutisesta varsinkin Irma riemastui.
"Tuohan on ihana uutinen!"
"Upeaa! Mahtavaa, Hay Lin! Sinunhan pitäisi olla koko ajan pää pilvissä, mutta sinulla se on maan alla", Irman energisyys ei kuitenkaan kamalasti ilahduttanut Hay Liniä.
"Mutta… mutta se on mahdotonta. Emme voi olla yhdessä kuin tämän ja huomisen päivän. Eric lähtee lauantaina takaisin kotiinsa, toiselle puolelle maapalloa! Emmekä enää koskaan tapaa!" Hay Lin oli hyvin hysteerinen, ehkä liiankin. Mutta kai nyt jokainen tyttö itkisi murrettuaan sydämensä viiden minuutin sisällä.
Irma ja Taranee vilkaisivat toisiaan sanattomina ja surullisina. He eivät osanneet valita oikeita sanoja.
"Sanoiko hän muka, ettei koskaan tule takaisin?" Taranee kysyi.
"Hän sanoi, ettei tiedä. Mutta jos hän asuu kuitenkin toisella puolella maapalloa, ei hän voi lennellä kahden maailman välillä rahaa tuhlaten. Jos hän asuisi edes samassa maanosassa, voisin vaikka käydäkin hänen luonaan, tai hän minun luonani. Minä vain… minä rakastan häntä!" Hay Lin sanoi yrittäen pidätellä kyyneliään. Onneksi ystävät olivat kuitenkin olemassa. Irma ja Taranee halasivat ystäväänsä kunnolla ja lohduttaen.
"Hei! Kyllä kaikki järjestyy. Kyllähän sinä kestit kaksi viikkoa ilman häntä Redstonessa, muistatko? Varmasti totut, ettei -", Irma ei saanut tilaisuutta jatkaa, kun Hay Lin keskeytti.
"Mutta ei se ole läheskään sama asia. Silloin olimme vielä ystäviä, mutta nyt… nyt suhteemme on muuttunut. Emme ole enää vain ystäviä, vaan jotain enemmän. Mutta miksi? Miksi en koskaan ihastu poikaan, jonka kanssa voin olla!" Hay Lin itki ja antoi kyynelten valua ystäviensä hartioille.
"Voi, Hay Lin! Silloin kun Nigel ja minä riitaannuimme, minusta tuntui, etten koskaan tapaisi samaa vanhaa Nigelia enää. Yritin kestää, unohtaa ja ajatella optimistisesti, mutta… se oli liian vaikeaa. Ihan kuin sydämestä olisi revitty puolet irti ja päivä päivältä hengittäminen olikin kuin tuskaa. Ja uskon, ettet ole ainoa, joka on kokenut saman kohtalon", Taranee sanoi ja hymyili Hay Linille, joka mietti. Aluksi Hay Lin ei tajunnut, mistä oli kyse, kunnes muisti: Cornelia.
"Tiedän, mutta… se minua kaikkein eniten pelottaakin. Se, että hän unohtaa minut tyystin ja löytää jonkun toisen tytön", Hay Lin sanoi masentuneena. Irma ei tainnut sitä kuitenkaan ymmärtää.
"Mutta ainahan sinullekin voi löytyä toinenkin poikakaveri. Maailma on täynnä mukavia poikia, eikä Eric varmasti ole ainoa", Irma iski silmää, mutta Hay Lin pudisteli vain päätään.
"Ei, Irma. Et ymmärrä! Tämä ei ole enää ihastumista, vaan rakkautta. Ensimmäistä kertaa tajuan, mitä rakkaus oikeasti tarkoittaa. Haluan, että hän jää! En halua, että hän unohtaa minut!" Hay Lin sanoi samaan aikaan, kun kellojen ääni kaikui käytävällä oppilaiden riemuhuutojen saattelemana. Kaikki pääsivät vihdoinkin kotiin viettämään keskiviikkoiltapäivää.
"Enpä usko. Olet sinä kuitenkin niin rakastettava ihminen, ettei kukaan voisi sinua unohtaa. Ja jos Eric unohtaa, niin muista, että minä, Taranee, Will ja Cornelia olemme aina ystäviäsi", Irma muistutti ja hymyili suu leveässä hymyssä. Hay Lin liikuttui niin, että hyppäsi halaamaan Irmaa ja Taraneeta, hymy vihdoinkin huulillaan.
"Olette maailman parhaimmat ystävät!"
Meni keskiviikko ja torstai, molemmat ehkä liian nopeasti. Hay Lin ja Eric viettivät kaiken mahdollisen vapaa-aikansa yhdessä olemiseen ja unohtivat ympäriltään kaiken muun tuskan. He kiersivät koko Heatherfieldiä kuin turistit ja perjantain päätteeksi he menivät illalla kiinalaiseen ravintolaan, ei Silver Dragoniin, vaan toiseen syrjäisempään ravintolaan, syömään. He keskustelivat siitä kaikesta, jonka olivat kokeneet yhdessä ensimmäisestä päivästä lähtien.
"Muistatko, kun tapasimme ensimmäisen kerran?" Hay Lin kysyi. Eric nauroi.
"Muistan! Miten voisinkaan unohtaa? Mutta oikeasti siinä olisi voinut käydä todella pahasti."
"Ääh! Parempi näin kuin toisin, vai mitä?" Hay Lin nauroi ja hymyili iloisesti.
"Tietysti! Sinun tapaamisesi on ollut elämässäni kaikkein paras asia", Eric myönsi.
"Ihan tosi!" Hay Lin ilahtui.
"Ikävä kyllä elämäni oli ollut aika tylsää siihen asti, kun tapasin sinut. Heatherfield on upea kaupunki", Eric totesi iloisena.
"Miksi sitten… miksi sitten et jää?" Hay Lin sanoi hieman surullisesti.
"No, kun… se ei ole niin yksiselitteinen juttu. Haluaisin kyllä jäädä tänne, mutta isä ja äiti haluavat, että tulen takaisin kotiin. Pääsen nyt heidän mukanaan matkoille, kun he kiertävät maailmaa. Mutta vain joillekin matkoille. Meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut pysyvää kotia. Vain yksi yhteinen, äidillä ja isällä monta ja minulla kaksi. Olen jo sanonut, että lähden mukaan, mutta vasta nyt tajuan, että tästä matkasta saattaa tulla aika pitkä", Eric selitti pidellen Hay Linin hentoja ja kauniita käsiä. "Nyt on liian myöhäistä perua mitään."
"Sinä siis haluaisit jäädä. Okei, joo… ymmärrän. Ainakin yritän ymmärtää", Hay Lin sanoi ja nyökkäili yrittäen hymyillä. Tosin hymyileminen oli nyt kaikkein vaikein asia, jonka tyttö tiesi.
Hay Linin ja Ericin poistuessa lopulta ravintolasta, oli taas myöhä ja hyvin pimeää. Siitä huolimatta he kävelivät hitaasti kohti seuraavaa kiinalaista ravintolaa, Silver Dragonia. Mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän heillä oli aikaa olla yhdessä. Ainakin näin he olettivat. Kuitenkin, Ericin oli joka tapauksessa lähdettävä nukkumaan, sillä lentokentällä piti olla jo seitsemältä aamulla.
Silver Dragonin tullessa näkyviin kadunkulmassa, Hay Lin hidasti vauhtiaan ja lopulta pysähtyi ravintolan oven eteen.
"Tänään oli ihana ilta, Hay Lin. Kiitos!" Eric sanoi äkkiä ja hymyili Hay Linille. Hay Lin yritti vastata hymyyn, mutta hänen iloinen energiansa oli lopussa.
"Minustakin tämä oli hyvin kosminen ilta. Kiitos!" Hay Lin nauroi ja hymyili, kun Eric kaivoi jotain esille taskustaan.
"Suljehan silmäsi", Eric painoi vasemman kätensä Hay Linin silmille, minkä jälkeen hän otti jotain taskustaan. Hay Lin tunsi, kuinka Eric tarttui tytön oikeaan käteen ja pujotti nimettömään jonkin esineen. "No niin, avaa ne." Heti avattuaan silmänsä, Hay Lin katsoi oikeaan nimettömäänsä. Siinä oli kaunis hopeasormus, johon oli kaiverrettu kanji- merkein(kanjit kiinalaisia merkkejä) kirjoitus: wo ai ni, joka tarkoittaa kiinaksi "Minä rakastan sinua."
"Eric… se on ihana! Kiitos!" Hay Lin kiljahti ja hyppäsi pojan kaulaan antaen samalla suudelman pojan huulille. "Rakastan sinua! Et hän koskaan unohda minua?"
"Unohda sinua! En ikinä!" Eric sanoi vahvasti ja piteli Hay Liniä sylissään kuin aarretta, jota ei saisi missään tapauksessa pudottaa. "Nyt… nyt vain käännyt ja kävelet ovesta sisään kuin kaikki olisi ok. Ajattele, etteivät nämä ole lopulliset hyvästi. Ja muista, että minäkin rakastan sinua", Eric sanoi, hymyili ja käänsi tytön ympäri kasvot kohti ravintolan ovea.
"Mutta… tämä on viimeinen kerta, kun näen sinut", Hay Lin totesi ja kuuli takanaan taskun ja valokuvan kahinaa.
"Tässä. Itselläni on kopio. Tämä on se hetki, kun Peter nappasi minusta ja sinusta kuvan rannalla. Peter lahjoitti kuvan minulle ja otin siitä kopiot, jotta voisin antaa toisen sinulle muistoksi, ettei kumpikaan koskaan unohda", Eric selitti ojentaen Hay Linin valokuvan, jossa näkyi Eric ja Hay Lin. Ericillä oli kasvot kameraan päin, mutta Hay Lin oli juuri kääntynyt ja näyttänyt voitonmerkkiä hymyssä suin kameralle. Muistot saivat tytöt kyyneliin.
"Jo tässä kuvassa näyttää, että olisimme aina olleet yhdessä, vaikka tuossa olemmekin vielä vain ystäviä", Hay Lin huomautti ja Eric oli samaa mieltä.
"Totta. Mutta nyt minun on pakko mennä. Kävele vain ovesta sisään, äläkä katso taaksesi", Eric sanoi ja johdatti tyttöystävänsä kohti ovea. Kun Hay Lin oli viiden metrin päässä ovesta, hänen ja Ericin kädet irtautuivat toisistaan. Aivan oven edessä Hay Lin huokaisi syvään, avasi avaimella oven ja astui sisään. Vaikka Eric oli kieltänyt Hay Liniä kääntymästä, tyttö kuitenkin kääntyi ja hymyili. Eric vastasi hymyyn ja vilkutti. Sitten Hay Lin sulki oven hiljaa. Hetken hän siinä seisoi, kunnes hermot eivät enää kestäneet ja tyttö vajosi pimeän huoneen lattialle kädet silmillä peittäen kyyneleet.
Hay Lin ei saanut yöllä unta. Niin paljon oli tapahtunut puolenviikon aikana. Hän vain katseli Ericin antamaa kuvaa heistä kahdesta. Pikkuhiljaa kuva tahriutui kyynelistä, eikä Hay Lin osannut rauhoittua. Hän vain mietti yhtä asiaa: "Minun on pakko nähdä hänet vielä. Pakko! Viimeisen kerran, kun on vielä aikaa!"
Ja tosiaankin, Hay Lin nousi ylös sängystä, puki vaatteet yllensä ja soitti taksin niin hiljaisella äänellä kuin pystyi. Taksi saapui pian ja sitten noin puoli seitsemän aikoihin, Hay Lin saapui lentokentälle. Tyttö juoksi nopeasti lentokentän aulaan ja katsoi lentoaikoja. Ericin olisi mentävä viimeistään vartin päästä koneeseen.
"Eric… et saa olla vielä koneessa. Et saa", Hay Lin huohotti juostessaan kohti porttia numero 15. Ihmisiä alkoi näkyä ja Hay Lin erotti yhden tummahiuksisen pojan istumassa penkillä odottamassa vuoroaan. "Eric. Eric!" Hay Lin huusi lujempaa ja juoksi pojan luokse. Poika havahtui ja huomatessaan Hay Linin, Eric nousi pöllämystyneen näköisenä seisomaan.
"Hay Lin!"
"Eric!" Hay Lin kiljaisi ja hyppäsi poikaystävänsä syliin. Eric nosti häntä lattialta ja syleili ilmassa.
"Miksi, Hay Lin! Miksi! Miksi sinä tulit!" Eric ihmetteli ja rutisti tyttöä.
"Minä rakastan sinua, Eric! Älä mene pois, ole kiltti!" Hay Lin tiesi, ettei hän sanoillaan ainakaan parantanut tilannetta, mutta mitä hän tunteilleen voi.
"Hay Lin… sinä tiedät, etten -", Eric aloitti, mutta Hay Lin jatkoi.
"Tiedän! Minä tiedän, mutta halusin vain nähdä sinut vielä viimeisen kerran. En saanut nukuttua koko yönä, koska ajattelin sinua. Minun oli pakko tulla!" Hay Lin nyyhkytti Ericin rintaa vasten. Eric huokaisi, halasi Hay Liniä ja sanoi:
"Hei! Ei tämä ole viimeinen kerta. Lupaan sen", Ericin ilme oli lohduttava ja huolehtiva, josta Hay Lin ei halunnut päästä koskaan eroon.
"Mutta…",
"Eric! Meidän on mentävä tavarahihnojen luokse. Oho! Hay Lin! Kiva, kun tulit hyvästelemään", Ericin äiti, Louise ilmestyi heidän luokseen. Hän hymyili, kunnes huomasi Hay Linin kasvot, jotka olivat muuta kuin iloiset.
"Äiti!" Eric sanoi toruvasti.
"Onko kaikki hyvin, Hay Lin?" Louise kysyi.
"Äh! Ei tässä mitään. Olen ihan kunnossa. Minulle tulee vain vähän ikävä niin tulin hyvästelemään", Hay Lin sanoi ja yritti hymyillä parhaansa mukaan, vaikka Louise kyllä huomasi tytön surulliset kasvot.
"No hyvä. Ikävä kyllä meidän on nyt mentävä. Olet todella mukava tyttö, Hay Lin. Ericillä taisi olla tuuria löytäessään sinut", Louise sanoi hymyillen ja taputtaen Hay Linin olkapäätä. "Minä ja isäsi menemme edeltä, Eric. Tule nopeasti", Louise sanoi ja käveli pois nuorten luota. Kun hän oli pois kuuloetäisyydeltä, Hay Lin ja Eric katsoivat toisiaan hetken, kunnes syöksyivät halaamaan toisiaan.
"Saitko sinä tulla?" Eric kysyi.
"Ööh… en kysynyt. Halusin vain päästä tänne niin nopeasti kuin mahdollista", Hay Lin myönsi.
"Nähdään, Hay Lin. Sitten taas joskus", Eric totesi hymyillen tyttöystävälleen, joka nyökkäili ja oppi taas hymyilemisen taidon.
"Törmäillään", Hay Lin sanoi hymyillen leveästi kyyneleet silmissään. Eric nauroi, jonka jälkeen he suutelivat. He eivät uskoneet, että suudelma olisi heidän viimeisensä. He luottivat syvästi siihen, että he joskus vielä tapaisivat ja suutelisivat.
"Ei enempää. Säästetään vähän siihen kun tapaamme jälleen", Eric hymyili.
"Hyvä on! Nyt…", Hay Lin ei kuitenkaan osannut sanoa "Hyvästi", sillä nämä eivät varmasti olleet hyvästit. Hay Lin uskoi siihen ja niin uskoi Erickin. Eric hyssytti niin, ettei kummankaan tarvinnut sanoa enää mitään. Sitten Hay Lin kääntyi ympäri, käveli kymmenen metriä ja juoksi. Kyyneleet kimaltelivat kuin timantit hänen poskillaan.
Taksissa oli kovan tuskan takana olla surullinen tai edes iloinen. Äkkiä Hay Linin suru ja ilo olivat muuttuneet peloksi. Taksi heittelehti tiellä puolelta toiselle ja taksikuski höpötti koko ajan kuin hullu. Taksikuski oli lievässä humalassa.
"Apua! Olkaa hyvä ja pysäyttäkää! Olette juovuksissa!" Hay Lin huusi hädissään ja piteli kovasti kiinni taksin penkeistä.
"Hehehee! Haluaako tyttö lisää vauhtia! Mennään vaan!" kuski oli täydellisessä humalassa, eikä Hay Lin keksinyt muuta kuin odottaa, että poliisi pysäyttäisi heidät.
"PYSÄHDY! Tämä on pelottavaa! Apua!" Hay Lin kirkui, mutta mitä enemmän hän kirkui, sitä enemmän kuski kiihdytti vauhtia. Ihan kuin kirkuna olisi riemunkiljuntaa. Mutta pian riemunkiljahduksista ei ollut enää tietoakaan, kun painajainen ilmestyi suoraan mutkan takana. Suuri linja-auto ilmestyi mutkan takaa niin nopeasti, ettei kenelläkään ollut varaa edes tajuta, mitä oli ehtinyt jo tapahtua. "EEEEEEEEEIIIII!" Hay Lin kirkui, kun bussi ajoi suoraan päin taksia niin, että taksi jäi osaksi bussin alle. Molemmat ajoneuvot liukuivat kirskuen tiellä, kauhunhuutojen ja -kiljahduksien saattelemana. Hay Lin törmäsi suoraan lasiin ja sai avattua taksin oven siten, että lensi ojaan. Kuitenkin pahinta oli, että taksi ja bussi kaatuivat hänen mukanaan ojaan. Taksi tuli osaksi Hay Linin päälle ja bussi täydeltä mitaltaan ojaan.
Äkkiä huudot olivat loppuneet ja syntyi kuolemanhiljaisuus. Kukaan muu paitsi Hay Lin ei päästänyt hiiskaustakaan. Koko oja oli täynnä lasinsiruja, verta ja kauhunilmeitä.
"Will… Irma… Taranee… Cornelia… Eric! Auttakaa… hyvä luoja, täällä tarvitaan apua…", nämä olivat Hay Linin viimeiset sanat ennen kuin menetti kaiken ympäriltään. Hän ei kuullut enää mitään. Näkö sumeni.
----
Ekasta osasta tuli aika pitkä, mutta teen seuraavista osista hieman lyhyempiä. Tämä on ensimmäinen W.I.T.C.H.- aiheinen ficci, jonka olen kirjoittanut julkaistavaksi. On siis kyse parista Hay Lin/Eric. Itse pidän heistä hyvin paljon, ja ovat parina paremmuusjärjestyksessä ensimmäisenä. Niin täydellinen pari!
Varoitan, että tästä on tulossa hyvin surullinen. Muistakaa, että suru voi myös olla myönteinen tunne.