En omista tätä tarinaa, Harry Potteria, ja en edes Rowlingin miljoonia, huokaus! Nyt se on myönnetty. Toivon että tulet nauttimaan tästä tarinasta yhtä paljon kuin minä nautin sen kirjoittamisesta. Täytyy myöntää että helppoa on kun tarvii enää kääntää tämä suomelle ja tietenkin vähän parannella samalla jotain juttuja mitä ei tullu mieleen enkunkielisen version kanssa. Pitää miettiä jos kääntäisi näitä mun toisia ficcejäkin mutta tämä yksi ensin nyt.
Kappale 2
Siriuksen lähti jätti Harryn jonkinlaiseen shokkitilaan ja hän vain tuijotti ovea kohti pystymättä reagoimaan mitenkään. Hän ei voinut uskoa että Sirius voisi jättää hänet tällä tavalla ilman yhtä sanaa. Samalla kun shokki alkoi hälvetä ja hän alkoi saamaan ajattelukykyään takaisin epätoivo syöksyi takaisin Harryn olemukseen. Hän tajusi että hänellä voisi olla vielä jotain mahdollisuuksia jos hän vain menisi Siriuksen perään, hän voisi varmasti muuttaa hänen mielensä. Saaden päättäväisyytensä takaisin hän nousi ylös sängystä ja säntäsi kohti ovea epätoivoisesti.
Todellisuudessa Harry oli ollut sängyssä silmät puoliavoimina tuijotellen tyhjään huoneeseen missä oli sulkeutumassa saranat naristen itsekseen kenenkään koskematta sitä.. Epätoivo paistoi hänen uneliaan liikkumisensa läpi kun hän ensin nousi istumaan ja myöhemmin pois sängyltä anellen epätoivoisesti. Hänellä ei ollut edes hänen lasejaan päällä kun hän kompasteli huoneen läpi itkien entistäkin epätoivoisemmin. Hän piti kättään edessään kuin vaikka tavoittelisi jotain ja yhtäkkiä hän alkoi liikkumaan nopeammin ovea kohti. Se oli ihme hän pysyi pystyssä oman kompastelunsa kanssa mutta hän teki sen ovella saakka.
Hän kiskaisi oven auki hädissään ja ryntäsi käytävälle silmänräpäyksessä ja pyrähti Siriuksen perään jotta hän kerkeäisi tavoittaa hänet ennen kuin se oli liian myöhäistä. Hän kuuli kuinka alhaalla oleva porras narisi, niin kuin se aina narisi kun joku painavempi astui sen päälle. Tämä vahvisti että Sirius oli nyt alakerrassa ja hän syöksähti salamana hänen peräänsä, ehkä turhankin nopeasti sillä hän törmäsi eteisen kenkätelineeseen kaataen koko telineen mukanaan eteisen lattialle.
Törmäyksen voima sai hänet melkein heräämään, mutta Siriuksen muisto piti hänet unessa. Se oli liian vahvasti hänen mielessään, ja hän halusi jäädä uneen Siriuksen kanssa. Vaikka hänen pohkeitaan särki törmäyksen takia ja unohtamatta hänen päätään mikä oli tärähtänyt parkettiin kivuliaasti hän pysyi silti unten mailla. Kaiken lisäksi hänen otsansa oli osunut Petunian hopeisiin korkokenkiin, ja nyt hänen päässään oli nyt iso viilto, josta tuli vähän liikaa verta. Mutta Siriuksella oli edelleen niin vahva ote Harryn mielestä, että hän ei voinut herätä sieltä ylös.
Vernon oli kuullut ison rysäyksen alakerrasta ja heräsi sekunnin sadasosassa. Hän ajatteli heti, että heidän talossaan oli murtovaras, ja hän ryntäsi kohti heidän vaatekaappiaan ja nappasi sieltä yhden hänen golfmailoistaan kuin aseeksi. Ja saman tien hän olikin ryntäämässä ulos huoneesta, valmiina lyömään tästä rosmosta sisukset pellolle, koska hänen taloonsa EI murtauduttu. Kun hän tavoitti makuuhuoneen oven, hän vaihtoi hiukan hiljaisempaan liikkumistapaan jotta hän voisi yllättää tunkeilijan ja saisi näin etulyöntiaseman. Hän hiipi ulos makuuhuoneesta ja hipsi portaita alas väistäen porrasta, jonka hän tiesi narisevan, jottei hälyttäisi murtovarasta liian aikaisin. Kukaan ei olisi voinut kuulla hänen hiipimistään, ja hän kuunteli hiljaista taloa tarkkaavaisesti, jotta kuulisi kaiken. Yhtäkkiä hän kuuli, kuinka sitten Petunian hyödytön sisarenpoika huusi jotakin ja sitten hän jo tavoittikin alakerran vain nähdäkseen, kuinka poika oli makaamassa eteisen lattialla verissä päin. Kaikki kengät olivat sikin sokin lattialla.
Tämä oli jo liikaa hänelle. Hän oli antanut sen hyödyttömän lurjuksen asua täällä jälleen kerran, ja tämä oli taas hinta siitä. Joka kesä siitä lähtien, kun poika oli mennyt hänen friikki-kouluunsa, niin aina oli tapahtunut jotakin outoa tai vaarallista täällä. Hän ei voisi enää sietää tätä pelleilyä heidän kotonaan. Kun hän sitten vielä näki, kuinka heidän ulko-ovensa oli liikkumassa itsekseen, ja ketään ei näkynyt lähellä hän siristi silmiään ja tuijotti poikaa vihaisesti. Tämä oli jälleen kerran Harryn vika. Siinä se maanvaiva oli makaamassa parketin päällä itkemässä ja kasvot parketin päällä valuttamassa verta heidän kallisarvoiselle parketilleen ja kengilleen. Tällä kertaa poika ei pääsisi pälkähästä näin helposti, hän päätti. Kun hän lopulta näki kuinka poika ampaisi ylös lattiasta ja säntäsi juoksuun kohti ovea, hän näki punaista.
Sirius oli oven edessä ja juuri sulkemassa sitä, kun hän kuuli räsähdyksen takaansa ja kääntyessään näki, kuinka poika oli juuri kaatunut eteisen kenkäräkkiin ja makasi siellä naama veressä ja kyynelissä. Sirius pystyi näkemään kuinka poika oli kivuissaan juuri nyt ja tämä sai hänet virnistämään. Hän ei voinut pidätellä nauruaan, kun hän katseli, kuinka poika nosti katseensa häntä kohti. Hän päätti lähteä helkuttiin vielä kun pystyi, ja läväytti oven nopeasti kiinni vielä, kun hän pystyi naurultaan, eikä kuunnellut yhtään pojan viime hetken aneluita.
Kun Harry makasi parketilla pää pyörällään hän näki, kuinka Sirius kääntyi katsomaan häntä yllättyneen näköisenä. Hän näki kauhukseen, kuinka Siriuksen ilme muuttui huvittuneeksi ja kuinka Sirius hädin tuskin pidätti naurunsa. Ja kun Sirius sitten räjähti nauramaan, Harryn kauhu muuttui vihaksi, ja hän ampui ärsyyntyneitä silmäyksiä kohti Siriusta kun tämä jatkoi oven sulkemista. Nähtyään, että Sirius aikoa lähteä, Harryn täytti epätoivo. Hän yritti vielä kerran suostutella kummisetäänsä jäämään.
"Pliis, älä mene! Sinä olet ainoa joka minulla on jäljellä täällä!"
Mutta Sirius oli jo sulkenut oven ja jättänyt hänet yksin eteiseen itkemään. Vaikka tosiasiassa hän ei ollut yksin, mutta hän ei ollut yhtään tietoinen tästä pikku seikasta. Kun ovi oli sulkeutunut, hän oli entistä epätoivoisempi Siriuksen käyttäytymisen johdosta. Harry ajatteli, hänen täytyy lähteä siriuksen perään ja saada tämä kuuntelemaan häntä Ja tämän ajatuksen kanssa hän ampaisi ylös lattiasta, vaikka hänen päässään kuinka yritti pyöriä ja syöksähti kohti ovea.
Hän oli juuri tavoittanut oven, ja oli aukaisemassa sitä, kun joku tarttui hänen kauluksestaan ja ravisti häntä kovaa. Tämä sai hänet vihaiseksi, koska se esti häntä menemästä Siriuksen perään. Hän tunsi, kuinka tämä joku käänsi hänet ympäri, ja nosti kevyesti ilmaan. Hän kuuli, kuinka jotakin puhettta, mutta hänen aivonsa eivät jaksaneet tajuta, mitä hänelle sanottiin. Hän yritti taistella tiensä vapauteen, ja kuuli enemmän etäistä puhetta. Häntä täristettiin taas, ja tämän voimasta hänen pyjamapaitansa oli repeytymässä, kun se ei enää kestänyt hänen painoaan. Hän tajusi, että, nyt olisi hänen paras mahdollisuutensa mennä Siriuksen perään, ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Hän kiskaisi itsensä pois miehen otteesta repimällä pyjamapaitansa samalla kahdeksi kappaleeksi ja syöksyi ulos talosta Siriuksen perään.
Kun Vernon oli nähnyt, kuinka poika oli melkein ovella raivo otti hänet lopullisesti valtaansa, ja hän juoksi pojan perään tarraten kiinni hänen kaulukseensa, ettei hän tekisi heistä hölmöjä naapurien edessä taas. Poika oli melkein päässyt ulos talosta, mutta viime hetkessä ennen kuin ovi oli auki hän oli saanut kouransa hänen kauluksesta. Hän tunsi, että olisi voinut vaikka tappaa pojan ja ravisti häntä raivokkaasti kauluksesta kiinni pitäen. Sitten hän käänsi pojan ympäri, ja alkoi huutaa hänelle raivokkaasti.
"Tämä oli viimeinen kerta, kun sinä teet näitä friikki-juttujasi meidän kattomme alle. Anti olla viimeinen kerta, tajusitko?"
Mutta poika oli jatkanut taistelemista ihan kuin Vernon ei olisi sanonut yhtikäs mitään, ja se raivostutti Vernonia vielä enemmän. Poika oli aina ennen kuunnellut häntä, kun hän oli huutanut, ja se ei käynyt Vernonille, että se loppuisi nyt. Niin hän jatkoi huutamistaan ja tarkkaili poikaa, josko tämä olisi lopettanut kamppailunsa.
"Kun minä sanon jotakin sinulle, sinä kuuntelet minua. Ymmärrätkö, minua, poika?"
Mutta vielä poika oli käyttäytynyt ihan kuin Vernon ei olisi sanonut yhtään mitään ja hänen oli ymmärrettävä että poika ei ilmeisesti jostain kumman syystä näyttänyt ymmärtävän häntä. Hän mietti, mikä voisi olla kaikkein paras tapa saada tungettua järkeä pojan päähän, ja ravisti häntä taas, jos se auttaisi yhtään mitään. Hänen kauhukseen ainoa lopputulos oli, että pojan paita alkoi repeytyä ja poika selvästikin tajusi edes tämän jutun hänen kauhukseen. Hän yritti pitää pojan hänen edessään, mutta poika oli saanut nyt loputkin omasta paidastaan repeytymään. Harry liukui pois Vernonin otteesta, ennen kuin tämä pystyi tekemään yhtään mitään. Jostain syystä hänellä oli aavistus että jotain pahaa oli tapahtumassa ja hän pystyi ainoastaan katselemaan kauhulla, kuinka poika säntäsi ovesta ulos suoraan naapurien eteen verisenä ja pyjama repeytyneenä. Poika sitten pysähtyi oven eteen tuijottamaan eteensä tyhjyyteen. Kummallinen tunne että jotakin oli tapahtumassa vahvistui ainoastaan ja hän katseli Pojan tuijottelua kykenemättä liikkumaan senttiäkään. Hän ihmetteli ensimmäistä kertaa koko aikana, mitä oli meneillään, ja hän tiesi, että kaikki ei ollut kunnossa nyt. Hän ei ollut vihainen enää, vaan pelästynyt jostain tuntemattomasta syystä.
Kun Harry oli talon edessä, hän näki onnekseen Siriuksen katsovan kohti katua heidän talonsa edessä. Kun hän sitten pysähtyi, hän näki, kuinka Sirius kääntyi katsomaan kohti häntä hymyillen säteilevästi taas. Nyt hän oli helpottunut huomattavasti ja itsekin puhkesi hymyilemään.Hän päästi huokauksen ulos suustaan ja sulki silmänsä. Hän nautti tästä onnen tunteesta, kun hän kuuli Siriuksen puhuvan hänelle, ja avasi silmänsä.
"Se on okei, sinä pääset seuraani todella pian!"
Tätä Harry ei aivan ymmärtänyt ja kun hän katsoi kohti Siriusta taas hän näki Siriuksen hymyilevän hänelle punaisten silmien kanssa. "Sirius" heilautti hänen sauvaansa ja Harry menetti hänen tajuntansa.
Jatkuu