3. luku

Kävin nopeasti sviitissäni peseytymässä, ja sitten vain ruokalaan. Vaaleahiuksinen Gargina istui jo yhden pöydän ääressä odottamassa. Kävelin hänen luokseen. Hän vetäisi taskustaan hieman kämmentään pienemmän äänityslaitteen – se oli niin iso ilmeisesti siksi, että sen piti pystyä tallentamaan myös ajatuspuhetta – ja avasi haastattelun kehotuksella: "No, Visser, kerrohan miten sinusta tuli imperiumimme kolmanneksi korkea-arvoisin kenraali?" Huokaisin ja kertasin elämäntarinani lyhyesti Garginalle.

"Jotkut ihmiset väittävät vallan kiihottavan naisia. Mitäs tästä ajattelet, onko siinä perää meidän yeerkien keskuudessa?" jatkoi Gargina.

(Ainahan noita tarjokkaita on ollut), kiertelin. (Sekä nais- että miespuolisia tosin.)

Gargina näytti jotenkin pettyneeltä, kun olin sanonut viimeisen lauseen. Hän kuitenkin ryhdistäytyi nopeasti ja kysyi suoraan: "Montako seksikumppania sinulla on ollut sinä aikana, kun olet ollut tuossa isäntäkehossa?"

Olin pitkään hiljaa. Laskin. Lopulta kiljaisin turhautuneena: (En muista! Villi arvaus on, että 150!)

Gargina näytti siltä, kuin olisi juuri saanut ylimääräisen latauksen kandrona-säteitä. "Millainen on sukupuolijakauma tuossa luvussa?"

(Melko tarkkaan kolme neljäsosaa naispuolisia), arvioin.

"Eli pidät kuitenkin heistä enemmän?" Gargina varmisti typeränä.

(Näin on.)

Gargina hihitti. "Millainen nainen saa sinut sitten kuumaksi?"

Mitäköhän minä nyt tuohonkin vastaisin? (Hmm… sellainen viehättävä ja elegantti… itsevarma… ja hulluna minuun!) täräytin lopuksi.

"Oletko löytänyt tällaista olentoa vielä?"

(No, Jill on varmaan lähimpänä.)

"Miten monta kertaa yössä?"

(Häh? Mitä?) ihmettelin.

"Montako aktia jaksat yhdessä yössä!" Gargina melkein huusi.

(Aa, vai niin. Kymmenen!) heitin. Se ei ollut aivan totta, mutta valehdellahan voi aina.

Garginan silmät rävähtivät suuriksi. "Oh! Sinullahan on hyvä kunto! Jilliä käy kateeksi. Mitä sinulla on päälläsi kun nukut?"

En ollut uskoa korviani. (Ei mitään, dapsen!) tiuskaisin. (Olen andaliittiohjastaja, ellet ole sattunut huomaamaan, enkä pidä tässä ruumiissa vaatteita kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa!)

Hetken Gargina vain tuijotti minua. Sitten hän kokosi taas itsensä ja kysyi varovasti: "Miten olet saanut nuo upeat lihaksesi?"

(Tulivat luontaisetuna isännän mukana), mukailin maapallolla kuulemaani lausetta, josta en tosin ollut aivan varma, mitä se tarkoitti. Joka tapauksessa Gargina nauroi ja esitti seuraavan kysymyksen: "Millainen on hurjin fantasiasi?"

Naurahdin ilkeästi ja kerroin sen kuiskaten. Näin Garginan ilmeiden vaihtelevan kiihotuksesta puhtaaseen kauhuun ja vastenmielisyyteen. Syyttäköön itseään, mitäs kysyi! Järkytyksestä toivuttuaan hän tiedusteli minulta vielä terveisiäni Seyranen lukijoille. Mietin hetken ja vastasin virnuillen: (Uskokaa tai älkää, on rankkaa olla näin hyvännäköinen.)

Myöhemmin illalla Medrash tuli hakemaan minuaa sviitistäni "bileisiin". Seurasin tyttöä saliin, jonne oli jo kerääntynyt ilmeisesti koko Seyranen toimitusväki. Ne heistä, jotka yleensä pukeutuivat, olivat vähentäneet vaatetustaan huomattavasti. Ifrish lyllersi luokseni ja hihkaisi: "Iltaa, Visser Golme! Ihanaa eddä dulid!" Hän viittasi taakseen sanoen: "Musiiggia, juomista, yleisdä hausganbidoa segä diedysdi…" hän virnisti, "gaurabuuroa."

Morfasin ihmiseksi ja kävelin yhden porukan luo. Nämä olivat jo tässä vaiheessa iltaa aikamoisessa kaurapuurohumalassa. Huomasin nyt ensimmäistä kertaa, että Seyranen toimituksessa oli myös miespuolisia ohjastajia, näidenkin mitä erilaisempia lajeja edustavien naaraiden kanssa istui pari miestä.

"Heeeii, Visserrr…" kihersi eräs nuori nainen. "Liity vaan seuraan! Tässä olisi vähän kaurapuuuuuroa…"

En yleensä alennu sekoittamaan päätäni sillä mössöllä, mutta päätin nyt tehdä poikkeuksen. Tunsin aineen nousevan aivoihini samalla kun vartalolleni painautui käsipari toisensa jälkeen –mukaan lukien ohjastajamiesten kädet…

Heräsin seuraavana aamuna omassa kehossani keskeltä lattiaa, ylläni takahaaroista revennyt räikeänpunainen PVC-puku, toisessa kädessäni pörröiset vaaleanpunaiset käsiraudat ja hännänalus veressä, ilman minkäänlaista muistikuvaa menneestä yöstä.

Kun pääsin vihdoin palaamaan takaisin Maahan, kaikki jotka uskalsivat kyselivät minulta juurta jaksaen, millaista siellä Seyranen kuvauksissa oli oikein ollut? Vastailin lyhyesti ja ilman yksityiskohtia, kunnes seitsemännen kyselijän kohdalla minulta meni hermot ja karjuin tappavani seuraavan joka mainitseekin Seyranen minulle.

Jill oli tietysti poikkeus. Tapasin hänet illalla sapelialuksella eikä hän sanonut aluksi sanaakaan Seyranesta. Hän vain tervehti minua ihastuttavan muodollisesti: (Iltaa, Visser. Hienoa että olette palannut. Menikö matka hyvin?)

En voinut olla nauramatta. (Aiotko puhutella minua noin ensi yönäkin?)

Jillkin nauroi. Varovaisesti, mutta nauroi kuitenkin. ('Haluatteko, että hieron teitä, Visser? Olen varsin otettu siitä, että tämä tuntuu teistä hyvältä.') Hän astui lähemmäs ja katsoi minua pääsilmiin. (Entä jaksaisiko arvoisa Visser kertoa minulle, mitä hänelle tapahtui Seyranen kuvauksissa?)

Virnistin. (Katsotaan nyt.) Kävelimme yhdessä minun omaan huoneeseeni. Ja minä kerroin Jillille, millaista Seyranen kuvauksissa oli ollut. Hyvin yksityiskohtaisesti. Hyvä on, bileitä lukuunottamatta.