Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 2: Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti
Luku: 1. Luku Yllätystapaaminen
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-13
Parit: Draco/Hermione
Tyylilaji: Romance/Drama

Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: No niin. Tästä alkaa Hillerin tarun toinen osa. Tämä osa sisältää romanssin, parituksena D/Hr. Paljon huomiota keskitetään kuitenkin myös sodan vaikutusten kuvailuun velhomaailmassa ja Blaise Zabinilla on oma merkittävä sivujuoni. Tarina on siis jatkoa Hillerin tarun ensimmäiselle osalle Malfoyn perillinen. Tarinaan kuuluu myös kolmas osa, jonka nimeksi todennäköisesti tulee Malfoyn herra. Ikäraja on K-13, koska siihen varmaankin noustaan jossakin vaiheessa. Teksti sisältää paljon pohdiskelua ja valitettavasti tämä ensimmäinen luku saattaa olla liian pitkäpiimäinen ja tylsä, mutta tunsin tarvetta luoda pohjaa tulevalle jo tässä vaiheessa. Kaikki tekstissä mahdollisesti havaitsemasi yhteydet terrorismin vastaiseen sotaan ja Yhdysvaltojen politiikkaan siinä, ovat sattumia. Enemmän tai vähemmän.

Mahtavan hillerin taru

Osa 2

Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti

Luku 1

Yllätystapaaminen

Hermione Granger ähkäisi ja yritti siirtää jalkojaan mukavampaan asentoon. Että hän inhosikin lentokoneen liian pientä jalkatilaa. Hän oli mannertenvälisellä lennolla ja lento oli vasta puolivälissä ja jo nyt hän toivoi, että olisi valinnut jonkin muun matkustustavan kuin lentokoneen. Hänen takanaan istui kiukutteleva pikkutyttö, joka huvitti itseään potkimalla Hermionen penkin selkämystä ja marisemalla kovaan ääneen. Matka tuntui kestävän ikuisuuksia.

Hermionella oli kuitenkin ollut vähän valinnanvaraa matkustustavan suhteen. Hän oli menossa Yhdysvaltoihin osallistuakseen jästiyliopiston tarjoamaan kesäohjelmaan, jossa perehdyttäisiin ihmisoikeuksiin ja niihin liittyvään lainsäädäntöön. Matka oli osa Hermionen suurta ja kunnianhimoista unelmaa. Hän halusi luoda Britannian velhomaailmaan perustuslain, joka takaisin ihmisten ja olentojen perusoikeudet. Näin jälkikäteen Hermione ei voinut olla varma, koska tämä unelma oli syntynyt. Oliko se saanut alkunsa siitä, kun Draco Malfoy kutsui häntä kuraveriseksi ja toi esiin sen, että velhomaailmassa hän monien mielestä tulisi aina olemaan alempiarvoinen. Vai oliko se sittenkin alkanut silloin, kun Hermionen toisena vuonna Hagrid oli joutunut vankilaan ilman todisteita tai oikeudenkäyntiä. Vai kolmantena vuonna kun hän etsi laeista keinoja, jotka olisivat pelastaneet viattoman Hiinokan ja hänelle selvisi, että Sirius Musta oli virunut sanoinkuvaamattoman kauheassa vankilassa 12 vuotta syyttömänä saamatta edes oikeudenkäyntiä. S.Y.L.K.Y:n perustaminen oli jo ollut ensimmäinen askel tiellä hänen unelmansa toteuttamiseen. Monet hänen sen jälkeen todistamansa vääryydet olivat vain varmistaneet hänen päätöstään tehdä asialle jotain.

Kun valon puoli oli voittanut sodan Voldemortia ja tämän kuolonsyöjiä vastaan, Hermione oli vielä ollut tarpeeksi viaton kuvitellakseen kaiken kääntyvän parempaan ja ongelmien ratkeavan. Ikävä kyllä näin ei ollut käynyt. Vaikka poliittista ja oikeusjärjestelmää korruptoineista luihuisaristokraateista päästiin eroon ja tilanne Hermionen ja hänen ystäviensä kannalta hieman parani, oli moni asia kuitenkin ennallaan ja vääryyksiä ei ollut korjattu. Viimeaikoina Hermione oli jopa alkanut epäillä, että Valon puoli ja sen valtaan nostama uusi hallinto olivat saaneet aikaan uusiakin vääryyksiä sen lisäksi, että osa vanhoista oli edelleen tallella.

Hermione oli pitkän miettimisen jälkeen päätynyt hankkimaan juristinkoulutuksen jästiyliopistosta toivoen, että pystyisi sen avulla muuttamaan velhomaailman lakeja oikeudenmukaisemmiksi. Hän oli juuri valmistumassa brittiläisestä yliopistostaan ja Columbian yliopiston ihmisoikeuksien kesäohjelma vaikutti todella hyödylliseltä hänen lopullisen tavoitteensa suhteen. Hermione ei enää ollut yhtä idealistinen ja naiivi kuin perustaessaan S.Y.L.K.Y:ä ja hän tiesi, että hänen unelmansa toteuttaminen tulisi olemaan vaikeaa, ellei mahdotonta. Jos hän aikoi onnistua, hän tarvitsisi kaiken mahdollisen tiedon ja avun.

Hermione huokaisi ja mietti, kuinka paljon korjattavaa olikaan vielä jäljellä. Kotitonttujen oikeudet olivat hieman parantuneet ja halutessaan kotitonttu sai nyt jättää isäntäperheensä. Suurin osa kotitontuista ei sitä kuitenkaan halunnut ja kunnon palkka ja lomat olivat vielä kaukaisia tavoitteita. Jästisyntyisten halveksunta ja syrjintä oli vähentynyt merkittävästi, mutta puolirotuisia ja olentoja vainottiin lähes yhtä pahoin kuin ennenkin.

Viimeisen parin vuoden aikana Hermionen oli ollut myös yhä vaikeampi hyväksyä ministeriön toimia pimeän taikuuden uuden nousun ehkäisemiseksi. Alusta asti pieni ääni hänen sisällään oli nakertanut häntä ja kertonut, että niin laajamittainen pimeän velhojen teloitus ei voinut olla aivan oikein ja että nopeisiin päätöksiin kätkeytyi riski vääristä tuomioista. Hän oli kuitenkin silloin vaientanut tuon ärsyttävän äänen. Velhomaailmalla piti olla oikeus suojella itseään rasistisilta fanaatikoilta! Hän tiesi, että teloitettujen silmissä hän itse jästisyntyisenä noitana ei ollut edes rotan arvoinen. Sellaista arvomaailmaa täytyi vastustaa. Mutta oliko todella tarpeen tapaa niin hirveästi ihmisiä? Ja niin monia vanhuksia ja lähes koululapsia.

Epäilyksen siemen oli jäänyt itämään ja uutiset yhä uusista pimeydensuojalaeista olivat kasvattaneet sitä. Nykyisin kenet tahansa väärää syntyperää olevan velhon tai noidan saattoi vangita ennalta määräämättömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä, todisteita tai edes syytettä. Yhteyksistä pimeyden velhoihin epäillyillä ei ollut oikeutta asianajajaan ja heidän perheilleen ei kerrottu, miksi heidät oli vangittu. Heille oli perustettu oma uusi vankileiri, jonka tapahtumista liikkui vain kuiskauksia. Britannian velhoministeriö oli katkaissut diplomaattiyhteydet moniin Itä-Euroopan mihin, joita perinteisesti pidettiin suopeampina pimeyden voimille. Sodastakin Albanian velhoyhdyskuntaa vastaan kuiskittiin jo ministerin pidettyä monta tulista puhetta siitä, miten Albania suojeli karkuun päässeitä kuolonsyöjiä ja miten Pimeyden Voimat siellä keräsivät voimia hyökätäkseen myöhemmin taas uuden johtajan alaisuudessa.

Vielä hengissä, vapaina ja Britanniassa olevien aristokraattisten luihuissukujen jäsenten tilanne ei myöskään ollut kehuttava. Tylypahkan rehtori Dumbledore oli sentään tyrmännyt ministeriön esityksen, jonka mukaan kaikki Tylypahkassa jo olevat tällaisten sukujen lapset erotettaisiin ja nuorempia ei enää Tylypahkaan hyväksyttäisi. Hän piti tiukasti kiinni siitä, että jokaisella lapsella, jolla vain virtasi veressä kykyjä taikuuteen, oli myös oikeus saada opetusta Tylypahkassa. Minerva McGarmiwa oli kuitenkin kertonut Hermionelle, että oli lähes mahdotonta pitää muiden tupien oppilaita pois luihuisten kimpusta. Hermione muisti hyvin oman kouluaikansa ja kuinka Draco Malfoy ja hänen luihusystävänsä olivat piinanneet heitä ja ei voinut olla tuntematta pienoista vahingoniloa. Toisaalta hän tiesi, että ei ollut oikein kostaa menneitten sukupolvien tekoja seuraaville.

Tylypahkan ulkopuolella entinen luihuisaristokratia eli köyhyydessä piilossa kunnon ihmisten katseilta. Iskunkiertokujan pimeimmistä loukoista saattoi löytää ryysyissään ennen niin ylpeiden ja rikkaiden sukujen jäseniä. Sadoille sodassa ja niitä seuranneissa teloituksissa orvoksi jääneille ja vanhempansa vankileireille tai maanpakoon menettäneille oli perustettu orpokoteja, jotka monilta osin muistuttivat kasvatuslaitoksia ja rangaistusleirejä. Valon puolen orpoja näihin orpokoteihin ei sijoitettu ja tavanomaiset orpokodit eivät ottaneet entisten aristokraattien lapsia.

Sodan aikana Hermione oli tutustunut Blaise Zabiniin, joka oli johtanut Valon puolelle kääntyneitä luihuisia. Blaise oli siitä harvinainen luihuinen, että hänen perheellään ei ollut ollut mitään yhteyksiä Pimeyden Lordiin. Sodassa Blaise oli taistellut urheasti ja Hermione oli huomannut, että tämä hiljainen ja usein tarkkailijan osaan tyytyvä poika oli paitsi miellyttävä niin myös älykäs. Juuri Blaise oli sodan jälkeen näyttänyt Hermionelle, kuinka kurjasti jäljelle jääneet aristokraatit elivät. Blaise teki kaikkensa auttaakseen erityisesti orvoksi jääneitä lapsia, mutta kaikesta yrityksestä huolimatta, hänen saavutuksensa jäivät turhauttavan pieniksi. Hän oli jo käyttänyt lähes kaiken perimänsä Zabinien omaisuuden, mutta se oli vain pisara meressä suuren hädän edessä ja ministeriön säädökset vaikeuttivat auttamistoimintaa suuresti.

Hermione huokaisi. Ratkaisujen löytäminen kaikkiin näihin ongelmiin tuntui ylivoimaiselta ja luihuisaristokratian oikeuksien perään huutelu vielä toivottomammalta kuin aikoinaan S.Y.L.K.Y:n ensiaskeleet. Kotitonttuja puolustaessaan hän ei sentään ollut ollut vaarassa itse joutua syytettyjen penkille, kuten nyt luihuisaristokratian asemasta puhuessaan. Tällä kertaa edes Harry ei ollut hänen tukenaan. Silti Hermione uskoi lujasti siihen, että vielä joskus velhomaailmassakin olisi riippumaton ja oikeudenmukaisesti toimiva oikeuslaitos ja ihmisten ja olentojen perusoikeudet takaava perustuslaki. Hän ei ehkä sitä yksin saisi aikaan ja se ei ehkä toteutuisi hänen elinaikanaan, mutta hän ainakin yrittäisi kaikkensa. Siksi hän nytkin oli matkalla New Yorkin opiskellakseen lisää.

-

David "Drake" Malcolm istui yliopiston kahviossa teekupin äärellä ja selaili Kotlerin perusmarkkinointiopasta etsien tarvitsemaansa kaaviota esseetään varten. Essee olisi hänen viimeinen palautettava työnsä ja sitten hän vihdoin valmistuisi kauppatieteiden MBA:ksi. Hän oli jo aloittanut ensimmäisessä oikeassa työssään ja opiskelijaelämä alkoi olla taaksejäänyttä. Hän valmistuisi yhtensä kurssinsa priimuksista ja ensimmäinen työpaikka oli sen mukainen. Columbian yliopiston parhaat kauppatieteenopiskelijat saivat käytännössä itse valita työpaikkansa ja Drake oli valinnut konsultin paikan firmassa, joka keskittyi fuusioihin, yritysten saneerauksiin ja toisaalta tuotelanseerauksiin. Pitkään hän oli harkinnut tarjottua paikkaa mainostoimistossa, vaikka siitä luvattu palkka oli ollut pienempi kuin hänen nykyisessä paikassaan. Siellä hän olisi saanut käyttää taiteellisia kykyjään ja erinomaista psykologista silmäänsä. Lopulta hän oli kuitenkin päätynyt siihen, että hän ei brittinä tuntenut amerikkalaista kulttuuria tarpeeksi läpikotaisin ollakseen työssä parhaimmillaan. Tai niin hän ainakin oli asian perustellut ystävilleen ja paikkaa tarjonneelle yritykselle.

Parin pienen sanan lisäyksellä vastauksesta olisi tullut hieman rehellisempi, mutta ihmiset olisivat pitäneet häntä sekopäänä. Oikeampi vastaus olisi nimittäin ollut, että hän ei brittiläisenä puhdasverisenä velhona tuntenut amerikkalaista jästikulttuuria kovinkaan syvällisesti. Sanat 'puhdasverinen' ja 'jästi' olivat kuitenkin sellaisia, joita Drake Malcolm ei ikinä käyttäisi. Ne sanat oli haudattu pieneen puiseen arkkuun, jota Drake säilytti vaatehuoneensa perukoilla ja josta löytyivät myös hänen taikasauvansa, muutamia taikaliemipulloja, hänen velhomaailmassa toimivien asianajajiensa hänelle lähettämiä kirjeitä, velhopankki Irvetassa sijaitsevien holvien avaimia ja pari harvaa todistetta siitä, että hänen oikea nimensä ei ollut David Malcolm vaan Draco Malfoy ja hän oli yksi maailman puhdasverisimmistä velhoista.

Draco Malfoy oli jotain, mitä Drake oli jättänyt taakseen 5 vuotta sitten. Hän oli saapunut Yhdysvaltoihin lähes täysin ummikkona jästimaailman suhteen. Hän oli kuitenkin ollut nopea oppimaan ja nyt häntä ei ulkoisesti erottanut muista kuin puheen yläluokkaisesta brittikorostuksesta. Korostuksestaan Drake piti tarkkaa huolta. Se selitti hänen satunnaiset tiedonpuutteensa jenkkikulttuurista ilman epäilyksiä ja lisäkysymyksiä ja hän oli myös huomannut, että se auttoi häntä liike-elämässä. Monet amerikkalaiset suhtautuivat ehkä tietoisesti hieman ylenkatseellisesti vanhaan mantereeseen, mutta toisaalta se edusti heille myös sivistystä ja tietynlaista ylempää asemaa. Drake käytti mielellään näitä alitajuisia mielikuvia hyödykseen.

Ajatellessaan sitä Draco Malfoyta, joka viisi vuotta sitten nousi elämänsä ensi kerran lentokoneeseen, Drake naurahti. Hän oli muuttunut paljon näinä vuosina. Hän ei ehkä ollut tippakaan vähemmän ylimielinen tai yhtään mukavampi ihminen, mutta muuten muutos oli huima. Draco Malfoy oli ollut ennen kaikkea velvollisuuksilleen elävä aristokraatti, jonka juuret olivat lujasti kiinnittyneet suvun ikiaikaisiin maihin ja joka kuului vahvaan puhdasveristen velhojen yhteisöön ja Luihuisen tupaan. Drake Malcolm kuului ylempään keskiluokkaan ja oli perheetön ja suvuton individualisti vailla velvollisuuksia ketään muita kuin itseään kohtaan ja jolla ei ollut muita juuria tai taustaa, kuin kuuluminen löyhähköön ja liikkuvaiseen, mutta tavallaan läheiseen ystäväporukkaan.

Tullessaan maahan Drake oli löytänyt ensimmäiset ystävänsä homopiireistä. Siellä ei ollut tapana kysellä kiusallisen tarkkoja kysymyksiä perheestä ja vanhemmista, vaan hänen lyhyt ja ytimekäs selityksensä, jonka mukaan hänen vanhempansa olivat kuolleet, isä onnettomuudessa ja äiti sairauden murtamana, hyväksyttiin enempiä kyselemättä. Hän huomasi, että yrittäessään tapailla tyttöjä, nämä jo ensitreffeillä halusivat tietää kaiken Draken taustasta ja vanhemmista ja Drake pelkäsi, että saattaisi vahingossa puhua itsensä pussiin ja paljastua huijariksi. Tapaillessaan toisia poikia, ei vanhempia taas otettu oikeastaan koskaan puheeksi. Monella muullakin oli menneisyydessään ja perheessään asioita, joita he eivät halunneet muille kertoa.

Draken ajatukset siirtyivät Mikeen. Hänen pitäisi lähettää tälle sähköpostia. Heidän erostaan ja Miken muutosta länsirannikolle oli nyt muutama kuukausi, mutta vieläkin Drakella oli tapana kertoa Mikelle kaikki tärkeä ja nyt hän halusi kuulla Miken mielipiteen eräästä Draken uuden pomon ehdotuksesta Draken uran suhteen. Ehkä hänen ja Miken suhde olikin aina ollut enemmän kahden ystävän tai opettajan ja oppilaan suhde, kuin tasavertainen rakkaussuhde ja siihen se kai oli lopulta kaatunutkin. Vallan epätasapainoon suhteen sisällä. Oikeastaan valtajako oli ollut kahdellakin tavalla epätasapainoinen. Toisaalta Mike oli selvästi vanhempi ja kokeneempi ja kohdellut Drakea jopa hieman isällisesti ja toisaalta Draken lopulta Mikelle paljastama perhehistoria ja taikakyvyt vinouttivat valtatasapainoa rajusti toiseen suuntaan. Aluksi se, että Mike suhtautui häneen opetettavana ja ohjattavana ei ollut häirinnyt Drakea. Hän oli todella tarvinnut sitä opastusta, mutta ei Drakesta ollut pysymään suhteessa jatkuvasti alistuneessa asemassa ja kun valtarakenne oli jo asettunut sellaiseksi kuin se oli, eivät he enää kyenneet sitä muuttamaan ja ero oli väistämätön, vaikka se oli koville ottanutkin.

Se kaikki oli kuitenkin jo menneisyyttä ja lopulta Drake ja Mike olivat pystyneet eroamaan ystävinä ja Mike tarjosi edelleen Drakelle tukea tämän sitä tarvitessa. Drake taas oli jo viisi vuotta aiemmin tehnyt päätöksen olla katsomatta enää ikinä taakseen. Hänen elämänsä oli tässä ja nyt ja menneet olivat menneitä ja sellaisina hän halusi niiden pysyvänkin.

-

Hermione Granger tasapainoili tarjotin kädessään etsiessään vapaata pöytää Columbian yliopiston kahvilassa. Paikka oli täynnä häliseviä opiskelijoita ja tyhjää tilaa oli vähän. Lopulta hän huomasi pöydän, jossa istui vain yksi kirjaansa syventynyt nuori mies. Hermione lähestyi pöytää ja yritti herättää miehen huomion rykäisemällä.

"Anteeksi, onko tässä tilaa. Täällä tuntuu olevan kauhean täyttä joka paikassa." Hermione kysyi.

"Totta kai, istu alas vain." Vaalea mies vastasi nostamatta katsettaan lehteilemästään kirjasta.

Hermione istuutui ja oli juuri hörppäämässä kahvia kupistaan, kun hän jähmettyi paikoilleen. Jokin miehessä oli hirveän tuttua. Hermione yritti miettiä oliko mies hänen kanssaan samalla ihmisoikeuskurssilla vai oliko hän nähnyt tämän käytävillä. Mutta ei. Kyse ei ollut siitä. Mies muistutti jotakuta jonka hän oli tuntenut joskus aiemmin. Hermione yritti miettiä, mikä miehessä oli niin tuttua. Miehen hiukset olivat hyvin vaaleat ja kasvot näyttivät kapeilta, vaikka Hermione ei kunnolla hänen kasvojaan nähnytkään. Olemuksessa oli jotain hämärästi tuttua, samoin äänessä. Mies oli ilmiselvästi britti, mutta missä ihmeessä Hermione oli hänet tavannut?

Drake aisti pöytään istuneen naisen tuijotuksen ja nosti katseensa kirjasta. Miellyttävän näköinen nuori nainen, varmaankin samaa ikäluokkaa Draken kanssa, ruskeat letillä olevat hiukset ja melko kauniit kasvot. Ei mikään tyrmäävä kaunotar, mutta hyvän näköinen nainen kyllä. Ja hirveän tutun näköinen. Drake kaiveli muistiaan ja yritti miettiä oliko kyse jostain ohimennen yliopistolla tavatusta, mutta ei. Sitä paitsi nainen oli puhunut brittiläisellä korostuksella. Pohtiessaan asiaa, Drake näki naisen kasvoilla oivalluksen ja sitä seuranneen hämmästyksen ja kauhistuksen. Drake kirosi. Nainen oli tuntenut hänet ja ilmiselvästi ei Drake Malcolmina. Draken kuppi oli ollut jo hetken tyhjä, joten hän nousi pöydästä, hymyili puolihuolimattomasti naiselle ja aikoi paeta paikalta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen poispäin, kun nainen avasi suunsa.

"Malfoy?"

Drake pysähtyi ja mietti äkkiä, mitä olisi parasta tehdä. Esittää, että ei tiennyt kenestä nainen puhui? Vai yrittää puhua nainen ympäri pitämään hänen salaisuutensa? Draken pohtiessa vaihtoehtojaan kuumeisesti samalla, kun kääntyi kohti naista kulmakarvat koholla, palaset loksahtivat paikoilleen Draken aivoissa ja hän kirosi uudelleen mielessään. Olisi ollut parempi, jos nainen olisi ollut kuka tahansa muu. Tietämättömän näyttely ei kuitenkaan tämän naisen kohdalla auttaisi. Ei siis jäänyt kuin yksi vaihtoehto.

"Granger", hän vastasi.