Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 2: Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti
Luku: 3. Luku Pidätys
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-13
Parit: Draco/Hermione
Tyylilaji: Romance/Drama
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Hieman kesti tämä päivitys. Tässä luvussa saamme jo Blaisenkin mukaan.

Pidätys

Blaise Zabini väisti maassa makaavaa sammunutta. Kävellessään Iskunkiertokujalla hän katseli tarkasti mihin astui, jotta ei tulisi tallanneeksi minkään tai kenenkään päälle tai lianneeksi kaapunsa helmoja. Kuja oli paitsi synkkä ja vaarallinen, niin myös saastainen. Lähestyessään Viistokujaa Blaise havaitsi tutun hahmon ja tervehti baarin ulkopuolella seisovaa naista vähäeleisesti. Tämä vastasi tervehdykseen, mutta siirsi katseensa jo seuraavaan kulkijaan yrittäen hymyillä tälle viettelevästi. Naisen kasvot eivät enää muistuttaneet mopsia, vaan olivat periaatteessa hyvin viehättävät. Halvat ja paljastavat vaatteet ja kuolleet silmät kuitenkin veivät kaiken viehätyksen Pansy Parkinsonista Blaisen silmissä. Blaise voi lähes pahoin, kun hän muisti sen Pansyn, jonka kanssa oli käynyt koulua. Luihuisten tyttöjen johtajan ja valvojaoppilaan. Ne ajat olivat takana. Nyt Pansy yritti elättää itsensä ja aviottoman lapsensa ainoalla keksimällään keinolla. Minkään kunniallisen ammatin ovet eivät olleet sodan jälkeen olleet Parkinsonien raskaana olleelle tyttärelle avoimia, joten rahaa oli saatava muilla tavoin.

Astuessaan Viistokujalle Blaise karkoitti Pansyn mielestään. Ei ollut järkeä muistella entisiä koulutovereita sellaisina, kuin nämä olivat olleet. Suuri osa oli joka tapauksessa kuollut tai haudattu vankileireille luultavasti loppuelämäkseen ja jotkut olivat kadonneet kuin maan alle. Blaise toivoi, että mahdollisimman monilla kadonneista olisi hyvä olla, missä sitten olivatkaan. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei voinut unohtaa niitä Luihuisen tuvassa pidettyjä lähtöbileitä viimeisenä yönä, joina he olivat vielä olleet Tylypahkan oppilaita. Silloin jo tiedettiin, kuka aikoi valita minkäkin puolen, mutta silti oli juhlittu yhdessä välittämättä siitä, että he tiesivät saattavansa piankin kohdata toisensa taistelussa, jossa panoksena oli osallistujien henki.

Hän itse oli viettänyt sen viimeisen yön pääasiassa Draco Malfoyn kanssa. Silloin hän oli luullut tämän olevan Voldemortin puolella ja ylpeä asemastaan Herransa lähellä. Jos pieni epäilys olikin kaivertanut häntä, hän oli hiljentänyt sen nopeasti toiveajatteluna. Oli kuitenkin osoittautunut, että tuo epäilyksenääni oli oikeassa. Draco olikin ollut vakooja ja oli osallisena Pimeyden Lordin lopullisessa tuhoamisessa. Ei tosin niin, että sitä enää muistettaisiin, Blaise naurahti katkerasti itsekseen. Kun Päivän Profeetta oli äskettäin julkaissut erikoisnumeron toisesta Voldemort-sodasta ja Voldemortin kaatumisesta voiton viisivuotisjuhlapäivänä, ei koko lehdessä oltu edes mainittu Malfoyn nimeä, vaikka sekä Hannah Abbotista ja Luna Lovekivasta oli kolme sivua pitkät jutut ja Harry Potterin elämää käsiteltiin kymmenen sivun verran. Muutenkin Valon puolella taistelleet luihuiset oli unohdettu kirjoituksissa tyystin. Edes professori Kalkaroksen nimeä ei mainittu.

Draco oli älynnyt lähteä velhomaailmasta ennen kuin ministeriö ja yleinen mielipide oli täysin ehtinyt unohtaa hänen osuutensa Voldemortin kaatumiseen. Blaise ei tiennyt, missä Draco oli ja mitä teki, mutta hän toivoi vanhalle koulutoverilleen ainoastaan hyvää. Oli jotenkin lohduttavaa ajatella, että edes yksi hänen luokkatovereistaan oli selvinnyt tältä myrskyltä, jolla velhomaailmaa nyt puhdistettiin "epäilyttävästä aineksesta." Blaise tiesi itsekin kuuluvansa tuohon epäilyttävään ainekseen. Hän oli sitä jo syntyperältään, aristokraattinen luihuissuvun vesana ja hänet oli myös lajiteltu Luihuiseen. Sodassa hän tosin oli valinnut Dumbledoren Voldemortin sijasta, mutta sodan jälkeen hän oli vaivojaan säästelemättä pyrkinyt auttamaan niitä, jotka eniten apua tarvitsivat. Erityisesti Pimeyden puolen orpojen asema oli sellainen, että Blaise ei voinut vain katsella sivusta, vaan hänen täytyi yrittää auttaa, maksoi mitä maksoi. Taas Blaise hymähti katkerasti. Tuo ajatus oli kuulostanut erittäin epäluihuismaiselta. Ehkä hänen olisikin pitänyt olla rohkelikko tai puuskupuh. Itsensä vaaraan saattaminen muiden auttamiseksi ei ollut kovin luihuismaista käytöstä, mutta epätoivoinen tilanne vaati epätoivoiset keinotkin.

Astuessaan kotinsa ovesta sisään, Blaise vaistosi välittömästi, että siellä oli käyty. Hän ei osannut sanoa, mitkä tavaroista olivat väärissä paikoissa, mutta heti ensisilmäyksellä hän huomasi, että koti ei ollut samassa kunnossa kuin hänen lähtiessään, tavaroita oli siirrelty ja paikkoja pengottu. Vanhan luihuisen ensimmäinen reaktio tällaisessa epävarmassa tilanteessa, jossa ei voinut tietää voimasuhteita tai edes sitä, odottiko häntä asunnossa joku, oli paeta välittömästi ja hankkia tilanteesta lisätietoja ennen toimintasuunnitelman laatimista. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lausua kaikkoontumisloitsua ennen kuin vangitseva loitsu osui häneen.

Blaise kiroili partaansa huomatessaan piilopaikoistaan esiin kömpivien auroreiden tyytyväiset virneet. Tätä hän oli pelännyt. Ministeriö oli päättänyt, että hänen toimintaansa ei enää katseltaisi, vaan siitä tehtäisiin loppu ja hänet tuhottaisiin. Blaise tiesi, että tilanne oli epätoivoinen. Hänellä ei ollut keinoja taistella ministeriötä vastaan. Kysymys oli enää siitä, heitettäisiinkö hänet vankileirille ilman oikeudenkäyntiä vai suotaisiinko hänelle edes näytösluonteinen oikeudenkäynti. Hän ei hetkeäkään uskonut, että hänet olisi haettu vain kuulusteluihin. Jos ministeriö olisi halunnut kuulustella häntä, he olisivat vain kutsuneet hänet kuultavaksi. Tarkkaan suunniteltu pidätys tarkoitti, että häntä ei ollut tarkoitus päästää enää ikinä vapaaksi tai karkuun. Hän saattoi vain toivoa, että tieto hänen pidätyksestään kantautuisi Tylypahkaan ja rehtori Dumbledore vaatisi hänelle julkista oikeudenkäyntiä. Silloin hänellä olisi edes mahdollisuus puolustaa itseään, vaikka se tuskin mitään auttaisi ja mikään lehti tuskin julkaisisi hänen puolustuspuhettaan. Se oli silti ainoa toivo, mikä hänellä enää oli jäljellä.

-

Hermione Granger istui Etelä-Afrikan ihmisoikeustilannetta käsittelevällä luennolla, mutta kerrankin hän ei tehnyt tarkkaavaisena muistiinpanoja, vaan pyöritteli kynää sormissaan vaipuneena syvälle omiin ajatuksiinsa. Hän ei voinut ymmärtää, mikä häneen oli iskenyt, kun hän oli päätynyt sänkyyn Draco Malfoyn kanssa. Se oli ollut täysin järjetöntä käytöstä. Ja pahinta oli, että hän oli nauttinut siitä aivan liikaa. Mies oli hyvä sängyssä ja Hermionen suureksi yllätykseksi otti kumppaninsa hyvin huomioon. Olisi ollut helppo uskoa, että Malfoy olisi ollut itsekäs rakastaja, mutta niin ei ollut. Mutta eihän hänen Malfoyn kyvykkyyttä lakanoiden välissä pitänyt miettiä, tuhahti Hermione itselleen vihaisesti. Se ei ollut hänen ongelmansa, vaan se, että hän yleensä oli päätynyt niitä taitoja testaamaan.

Olihan Malfoy toki muuttunut paljon. Pojasta oli kasvanut erilainen mies, kuin mitä Hermione olisi kuvitellut. Eikä yhdellä yöllä ollut mitään merkitystäkään. Se oli vain mihinkään sitomatonta seksiä vanhan tuttavan kanssa, jonkun kanssa, jonka kanssa ei tarvinnut valehdella siitä kuka ja mitä oli. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli ollut sängyssä miehen kanssa, joka tunsi hänet. Se, että hän ei pitänyt Malfoysta, oli itseasiassa tuntunut melko merkityksettömältä sen rinnalla, että he tunsivat toisensa. Hermione muisti lukeneensa jostain sitaatin, jossa sanottiin, että ihminen kaipaa enemmän kuollutta vihamiestään kuin ystäväänsä. Eihän se ihan niin ollut, mutta siinä oli mukana hitunen totuuttakin. Pitkäaikainen vihamies muuttui todellakin jollain oudolla tavalla läheiseksi ihmiseksi. Ja varsinkin, kun hänellä ei enää ollut ystäviä samalla tavoin kuin ennen. Harry, Ginny ja hän olivat etääntyneet toisistaan jo Ronin kuoleman jälkeen ja muita läheisiä ysäviä hänellä ei ollut ollutkaan. Lisäksi hänen paluunsa jästimaailmaan opiskelemaan ja toimintansa kotitonttujen ja myöhemmin luihuisten hyväksi oli etäännyttänyt loputkin kouluaikaiset kaverit hänestä.

Hermione ei huijannut itseään, hän tiesi kyllä, että Malfoylla oli varmasti ollut itsekkäät motiivit mennä hänen kanssaan sänkyyn. Luultavasti mies halusi varmistaa, että Hermione ei kehtaisi kertoa tapaamisesta kenellekään. Se ei kuitenkaan häirinnyt Hermionea. Hän oli jo päättänyt, että hän ei paljastaisi Malfoyn salaisuutta. Tämä oli tehnyt valtavia uhrauksia heidän voittonsa eteen sodassa ja kieltämättä ansaitsi pakonsa päälle romahtavasta velhoyhteiskunnasta. Malfoyn paluu olisi ongelmallinen kaikille ja eniten siitä saisi todennäköisesti kärsiä Malfoy itse. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostikin, Malfoy vaikutti hyvin sopeutuneelta ja onnelliselta eläessään jästinä jästien joukossa. Vanha vihamies tai ei, niin Hermionella ei ollut sydäntä riistää sitä häneltä.

-

Toisaalla samassa kaupungissa Drake Malcolm, tai ehkä sittenkin Draco Malfoy, pyöritteli tietämättään mielessään hyvin samanlaisia ajatuksia. Hän yritti keskittyä kartoittamaan erään pikkufirman, jonka ostamista hänen asiakkaansa suunnitteli, tilaa, mutta keskittyminen oli vaikeaa. Hän huomasi pitkästä aikaa miettivänsä isäänsä. Mitä tämä olisi sanonut, jos tietäisi poikansa maanneen kuraverisen kanssa ja nauttineen siitä? Ehkä ei mitään, Lucius Malfoyn elämänfilosofiaan oli aina kuulunut hyödyn ja nautinnon ottaminen sieltä, mistä sen sai. Eri asia olisi ollut, jos hän olisi ilmoittanut rakastuneensa tai haluavansa naida kuraverisen.

Sitä paitsi hänellä oli ollut syy mennä sänkyyn Grangerin kanssa. Tämä tuskin kehtaisi mennä kertomaan ministeriölle, että oli löytänyt Draco Malfoyn - ja päätynyt sänkyyn tämän kanssa. Tavallaan edellinen yö oli siis ollut paluuta niihin aikoihin, jolloin hän käytti ruumistaan kerätäkseen tietoja, varmistaakseen asemiaan tai "henkivakuutuksena", kuten hän kerran oli ajatellut. Pitkään hän olikin harrastanut seksiä vain omaksi nautinnokseen. Toisaalta hän ei voinut väittää, että ei olisi nauttinut edellisestä yöstä. Heidän kemiansa olivat sopineet hyvin yhteen ja seksi oli ollut todella hyvää.

Draco mietti, oliko osasyynä siihen ollut se, että hän oli kerrankin ollut rehellinen seksikumppanilleen. Itseasiassa hän ei muistanut, koska olisi ollut niin rehellinen kenellekään, kuin hän oli Grangerille ollut. Eläessään jästien keskellä hänen täytyi salata täysin kuka ja mikä hän oli. Hän ei voinut kertoa taustastaan oikeastaan mitään valehtelematta. Ja ennen tuloaan jästimaailmaan hän oli ollut vakooja. Valehdellut kaikille, esittänyt muuta kuin mitä hän oli. Ollut jatkuvasti varuillaan, ettei totuus paljastu. Ja jo ennen vakoojaksi ryhtymistään hänellä oli ollut rooli esitettävänään. Se oli ollut tarpeen menestyäkseen Luihuisessa. Toki silloin oli vielä ollut monia, jotka näkivät roolin läpikin ja se oli ollut omalla tavallaan nautinnollista peliä, joka valmensi sitä pienten käärmeiden pesää, jota Luihuiseksikin kutsuttiin, tulevaisuutta varten. Heillä vain ei ollutkaan ollut mitään tulevaisuutta. Mutta Draco ei halunnut ajatella sitä nyt. Hän ei halunnut ajatella tai edes tietää vanhojen luokkatovereidensa kohtaloita.

Joka tapauksessa oli tuntunut hyvältä, kun Granger oli yöllä käyttänyt sängyssä hänen oikeaa nimeään. Siitä oli pitkään, kun häntä viimeeksi oli kutsuttu Dracoksi, mutta silti se tuntui jotenkin oikeammalta kuin Drake ikinä tulisi tuntumaan. Lopultakin Drake Malcolminkin oli vain yksi Draco Malfoyn monista rooleista, vaikka hän kuinka halusi ajatella sitä hänen uutena ja kokonaisena minänään. Mutta ei se niin ollut. Hän oli syntynyt Draco Malfoyksi, puhdasveriseksi aristokraattiseksi velhoksi, ja se ei ikinä muuttuisi, vaikka hän eläisi Drake Malcolmina sata vuotta. Ajatus aiheutti hänelle tuskaa. Hän ei halunnut olla enää mitään muuta kuin Drake Malcolm ja hän oli jo jonkin aikaa onnistunut valehtelemaan itselleen, että niin asia olikin, mutta nyt hän joutui taas myöntämään, että ei se niin ollut. Grangerin tapaaminen oli taas herättänyt eloon sen puolen hänestä, jonka hän oli tiukasti tukahduttanut velhomaailmasta lähtönsä jälkeen. Nyt hän joutuisi taas kamppailemaan saadakseen Draco Malfoyn haudattua uudelleen historian hämäriin pois mielestään. Mutta ehkä se oli ollut sen arvoista. Hän tunsi itsensä elävämmäksi kuin aikoihin.

-

Hermione tarkisti sähköpostiaan ja poisti sieltä roskapostin toisensa jälkeen. Hetken jo näytti, että muuta kuin roskaa ei ollut tullutkaan, mutta sitten Hermione huomasi Tsoplwo postivälitystoimistosta tulleen sähköpostin. Hermione avasi sähköpostin ja sai selville, että häntä odotti Tsoplwoin Manhattanin toimistossa postilähetys. Tsoplwoin postivälitys oli virallisesti erikoistunut postilokeroihin ja väliaikaisissa osoitteissa asuvien postien välityksiin, mutta todellisuudessa se välitti pöllöposteja velhoille ja noidille, jotka eivät voineet ottaa koteihinsa pöllöjä vastaan. Toimistolla oli suurten kapunkien ulkopuolella farmeja, joihin pöllöt posteineen saapuivat ja josta kirjeet ja muut lähetykset kuljetettiin jästipostiautolla eri kaupunkien keskustoissa sijaitseviin toimistoihin, joista velhot ja noidat sitten hakivat postinsa saatuaan sen tulosta ilmoituksen joko jästipostin tai sähköpostin välityksellä. Tsoplwoin kautta oli myös mahdollista lähettää postia toiseen suuntaan.

Hermionen saamassa viestissä oli merkintä, että saapunut kirje oli merkitty kiireelliseksi, joten Hermione päätti hakea kirjeen heti, eikä odottaa lauantaita, jolloin hän yleensä kävi hakemassa viikon Päivän Profeetat ja muun postinsa. Tsoplwoin toimisto näytti aivan tavalliselta jästien postivälityspalvelulta ja sillä olikin jonkin verran jästiasiakkaita siitä huolimatta, että se ei suuremmin mainostanut palveluitaan heille. Jästien kanssa tehdyn liiketoiminnan tuotot auttoivat kuitenkin pitämään varsinaisen toiminnan hinnat miellyttävän alhaisina, joten kaikki hyötyivät järjestelystä.

Hermione sai kirjeensä toimiston virkailijalta ja huomasi, että lähettäjäksi oli merkitty A. Dumbledore. Tämä oli omiaan herättämään Hermionen uteliaisuuden ja Hermione päätti avata kirjeen heti toimistossa. Se olisi siinäkin tapauksessa järkevää, että viesti vaatisi välitöntä vastausta. Hermione avasi sinetin ja alkoi lukea purpuraisella musteella kirjoitettua viestiä.

Hyvä Miss Granger,

Minun on valitettavasti kerrottava, että yhteinen ystävämme Blaise Zabini on pidätetty eilen. Ministeriö syyttää häntä potentiaalisesti rikollisen aineksen tukemisesta ja villitsemisestä. Jouduin käyttämään kaiken arvovaltani varmistaakseni, että hän saa oikeudenkäynnin asiassaan. Tapasin hänet tänään ja hän pyytää sinua toimimaan puolustusasianajajanaan. Pelkään pahoin, että tilanne ei vaikuta hyvältä, mutta silti pidän tärkeänä, että taistoon herra Zabinin puolesta edes ryhdytään. Ministeriö ei anna herra Zabinin asianajajille oikeutta tavata asiakastaan ennenkuin juuri ennen oikeudenkäynnin alkua, mutta herra Zabini vakuutti minulle, että hän ei ole syyllistynyt rikoksiin, joista häntä syytetään. Tosin hän ei ole vielä saannut tiedoksi lopullista syytettäkään tai oikeudenkäyntipäivämäärää, mutta ehkä Ministeriö pystyy auttamaan sinua siinä asiassa, jos otat tehtävän vastaan. Odotan vastaustasi mahdollisimman pikaisesti siitä, suostutko ottamaan herra Zabinin tarjoaman tehtävän vastaan.

Albus Dumbledore
Tylypahkan rehtori jne.

Hermione huokaisi syvään ja painoi sormillaan nenänvarttaan. Tätä he olivat pelänneet. Hermione pelkäsi, että hän ei voisi auttaa Blaisea, mutta silti hänelle ei tullut mieleenkään kieltäytyä tarjotusta tehtävästä. Hän ei ehkä ollut erityisen kokenut asianajaja, mutta parempaakaan Blaise ei saisi. Hän kirjoitti lyhyen vastauksen, jossa ilmoitti ottavansa tehtävän vastaan ja pyysi samalla rehtori Dumbledorea auttamaan syytekirjelmän ja muiden tarvittavien asiakirjojen saamisessa Ministeriöltä.

-

Hermione astui epäröiden pramean toimistopilvenpiirtäjän aulaan. Pilvenpiirtäjä oli täynnä hyvinmenestyvien yritysten toimistoja ja hän tiesi, että konsulttitoimisto, jossa Draco Malfoy työskenteli, sijaitsi 63. kerroksessa. Hermione ei ollut sopinut tapaamista miehen kanssa, mutta hän uskoi pystyvänsä puhumaan tiensä tämän puheille. Hän ei vain ollut ihan varma, toimiko hän viisaasti. Oliko mitään järkeä pyytää Malfoylta apua lähes toivottomalta tuntuvaan yritykseen, joka koski tämän entistä tupatoveria. Malfoy oli tehnyt selväksi, että hän ei halunnut enää sekaantua velhomaailman asioihin, mutta hän oli ainoa ihminen, jonka Hermione keksi edes voivan harkita Blaisen auttamista. Hermione ei tosin tiennyt pystyisikö Malfoy auttamaan, mutta ainakin tämä tunsi velhopolitiikan aivan toisella tavalla kuin hän. Lisäksi Malfoylla olisi todennäköisesti edelleen suhteita jäljellä tärkeisiin tahoihin ja ainakin rahaa Blaisen puolustuksen kulujen kattamiseen. Silti Hermionea inhotti ajatus avun kerjäämisestä entiseltä viholliseltaan.

Päästyään Roberts, Fletcher, Garner & Co.:n, lyhyemmin RFG:nä tunnetun konsulttitoimiston tiloihin hänet pysäytti ensin aulaemäntä, joka vastaanpanematta neuvoikin Drake Malcolmin toimiston sijainnin. Hermione toivoi jo päässeensä helpolla, mutta hänen yllätyksekseen Malfoyn ovea vartioi haukansilmäinen sihteeri. Ilmeisesti Malfoy pärjäsikin paljon paremmin kuin hän oli kuvitellut, jos hänellä jo nyt oli oma sihteeri. Sihteerin paikallaolo kuitenkin mutkisti Hermionen pääsyä miehen puheille.

Hermione sai puhua pitkään ennen kuin sihteeri edes suostui kysymään pomoltaan, ottaisiko tämä kesken kiireisen päivän kutsumattoman vieraan vastaan. Hermione ehti jo pelätä, että mies käskisi heittää hänet ulos talosta, mutta empimisen jälkeen hän suostui ottamaan Hermionen lyhyesti vastaan.

"Mitä sinä oikein ajattelit, kun tunkeuduit tänne kutsumatta?" Malfoy sähähti vihaisesti heti kun Hermione oli tullut sisään hänen huoneeseensa ja sulkenut oven perässään. "Minä en halua nähdä täällä mitään muistutuksia menneestä! Minua pidetään täällä aivan tavallisena ja kunniallisena ylemmän keskiluokan brittinä ja siinä luulossa haluan kaikkien pysyvänkin."

"Luuletko sinä, että tulin tänne taikasauvaa heilutellen ja heitellen loitsuja ja kirouksia jokaisen vastaantulijan niskaan?" Hermione tuhahti. "Usko pois, minä osaan liikkua täysin diskreetisti jästimaailmassa. Jos joku nyt sattuisi edes muistamaan minun käyntini vielä tunnin kuluttua, niin he pitävät sitä vain jonkun vanhan tuttavasi tervehdyskäyntinä. Toisin kuin sinun, minun ei tarvitse edes esittää kunniallista ylemmän keskiluokan jästibrittiä, sillä jos olet sattunut unohtamaan, niin minä alunperin synnyin sellaiseksi." Hermionea alkoi jo huvittaa miehen huoli paljastumisestaan.

"Mutta en tullut tänne vain tervehdeyskäynnille", hän jatkoi, "vaan tulin pyytämään apuasi. Blaise Zabini on vangittu pari päivää sitten ja tilanne on paha. Häntä voi uhata pitkäkin vankeustuomio."

"Mitä hän sitten on tehnyt? Tai siis mistä Ministeriö häntä aikoo syyttää?" Malfoy kysyi nopeasti ja Hermione huomasi kiinnostuksen ja tuohtumuksen pilkkeen hänen silmissään, mutta se sammui nopeasti ja silmät muuttuivat jäätäviksi kuin talvinen myrskysade ja jopa hieman huolestuneelta kuulostanut ääni muuttui tympeäksi ja kyllätyneeksi, kun mies jatkoi: "Sitäpaitsi mitä sinä tätä minulle tulet kertomaan? En minä voi häntä auttaa. Etkö ymmärtänyt mitään siitä, mitä kerroin sinulle, kun viimeeksi tapasimme?"

"Syytteen sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta varmaankin kyse on uusien pimeydensuojalakien rikkomisesta, kansankiihotuksesta ja avunannosta rikollisille. He aikoivat ilmeisesti vain heittää Blaisen häkkiin ja unohtaa sinne, mutta Dumbledorella on vielä sen verran arvovaltaa, että hän sai Ministeriön pakotettua suostumaan siihen, että Blaise saa edes oikeudenkäynnin. Minä olen suostunut Blaisen puolustusasianajajaksi." Hermione kertoi yrittäen vedota Malfoyn velvollisuudentunteisiin. "Ei Blaise ole mitään laitonta tehnyt, hän on vain auttanut Pimeyden puolen orpoja ja muita yhteiskunnan pohjasakkaan viskeltyjä. Kerroit olevasi hieman perillä velhoyhteiskunnan viimeaikaisista tapahtumista. Sitten varmaan tiedät senkin, kuinka kurjat olot luihuisaristokratialla on. Erityisesti orvot lapset ovat pulassa. Tylypahka suostuu ottamaan heitä kouluun Ministeriön vastustuksesta huolimatta, mutta ennen kouluikää ja kesäisin, he ovat käytännössä heitteillä. Ja kun heillä ei ole rahaa, on Blaise käyttänyt omia rahojaan ja lisäksi yrittänyt kerätä muiltakin rahaa siihen, että nämä lapset saisivat tarvittavat koulukirjat ja muut pakolliset tavarat ja pystyisivät näin ollen käyttämään hyväkseen mahdollisuuden koulutukseen."

"Kaunista häneltä, suorastaan Puuskupuhmaista, mutta miten tuo kaikki minuun liittyy. Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt siinä, että minä en halua mihinkään tekemisiin velhomaailman kanssa?" Malfoy kysyi ilkeästi, mutta Hermione oli aistivinaan pientä epäilyä miehen olemuksessa. Ehkä ei kannattanut painostaa enempää, vaan jättää asia hautumaan.

"Hyvä on, hyvä on. Enhän minä ollut vaatimassakaan sinua palaamaan velhomaailmaan, minä vain ajattelin, että ehkä sinä voisit auttaa Blaisen puolustusta rahallisesti ja antamalla minulle jotain taustatietoja. Minä kun tosiaan aina luulin, että aristokraatin etuarvoinen asema tuo mukanaan myös velvollisuuksia, mutta saathan sinä toki piiloutua tänne ja antaa muiden kantaa ikävyydet. Mikä minä olen sinua estämään!" Hermione tokaisi kääntyessään kannoillaan ja kävellessään ulos toimistosta. Lähtiessään hän toivoi kovasti, että oli arvioinut miehen oikein. Mutta jos hän olisi väärässä, niin sitten olisi. Kyllä hän pärjäisi yksinkin, Hermione päätti hammasta purren.