Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 2: Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti
Luku: 5. Luku Oikeudenkäynti alkaa
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-13
Parit: Draco/Hermione
Tyylilaji: Romance/Drama
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Oikeudenkäynti alkaa

Draco Malfoy istui työpöytänsä ääressä ja kirosi Hermione Grangerin, Blaise Zabinin, velhomaailman ja itsensä. Granger oli jotenkin saanut hänet vedettyä mukaansa tähän toivottomaan yritykseen pelastaa Blaise Zabini ja enää hänen kunniansa ei antanut periksi vetäytyä, vaikka se olisi ilman muuta ollut viisainta. Granger oli jo palannut Britanniaan oikeudenkäyntiä varten ja he eivät olleet edes puheväleissä, mutta silti Draco ei voinut peräytyä lupauksestaan auttaa. Nyt hän yritti muotoilla asianajajilleen lähetettävää kirjettä, jossa hän pyysi heitä avustamaan Grangeria kaikin mahdollisin tavoin, mutta tekemään sen diskreetisti ja niin, että kukaan ei tajuaisi Dracon sekaantuneen juttuun.

Draco tiesi, että Granger uskoi voivansa voittaa ministeriön asiassa. Mikä pahinta, tämä uskoi pystyvänsä siihen puhtain keinoin. Toki Granger oli valmis käyttämään kaikenlaisia pikkukikkoja, mutta tämä ei tuntunut tajuavan, että tällaisessa jutussa totuus tai oikeudenmukaisuus ei merkinnyt mitään ja mieleinen lopputulos oli joko ostettava tai kiristettävä. Jos Granger yrittäisi pelata edes sinnepäin reilusti, hän häviäisi. Tilannetta pahensi se, että taikaministerin vaalit lähestyivät ja Amos Diggoryn hallinto oli saanut viime aikoina paljon kritiikkiä. Taikamaailman talous oli vajonnut syvään lamaan ja sekasortoon sodan jälkeen, kun paljon varallisuutta oli hävinnyt, siirretty ulkomaille tai tuhottu ja monet velhomaailman varakkaimmista ja tärkeimmistä liikemiehistä oli mestattu. Tietotaitoa oli kadonnut muutamassa viikossa valtavat määrät yhteishautoihin ja talous ei tahtonut pyöriä jäljelle jääneiden pienyritysten voimalla.

Tätä tosiseikkaa ei taikamaailmassa kuitenkaan haluttu myöntää, vaan talouskurimuksesta syytettiin mieluummin taikaministerin huonoa talouspolitiikkaa. Taikaministeri tajusi, että jos vaalikamppanja keskittyisi polttaviin talousongelmiin, hänellä ei olisi mahdollisuuksia uusia vakanssiaan vaan hän häviäisi. Siksi hän oli komentanut auroreita pidättämään Zabinin. Näyttävällä oikeudenkäynnillä saataisiin ihmisten huomio pois talousasioista ja palautettua heidän mieliinsä Pimeyden uhka. Juuri esiintymällä päättäväisenä taistelijana torjumassa Pimeyden uhkaa Diggorylla oli mahdollisuus jatkaa taikaministerinä. Diggory oli jo pitkään käyttänyt politiikassaan hyväkseen ihmisten pelkoja Pimeyden velhoja kohtaan. Hänen aikanaan auroreiden määrä oli kaksinkertaistettu ja näiden oikeuksia lisätty. Mutta viime aikoina ihmisten pelko Pimeyden velhoja kohtaan oli vähentynyt ja heidän huomiotaan ei ollut yhtä helppo siirtää pois ikävistä talousasioista kohti Diggoryn kiistattomia onnistumisia kriminaalipolitiikan saralla. Hellämielisimmät puhuivat jo jopa rikollisten ihmisoikeuksista ja muusta soopasta. Zabinin oikeudenkäynti kuitenkin auttaisi Diggoryn vielä kerran taikaministeriksi, tai niin hän ainakin itse uskoi.

Draco ymmärsi kyllä hyvin taikaministerin motiivit. Häntä oli pienestä pitäen opetettu ymmärtämään politiikkaa ja hänen asianajajiensa raportit olivat niin perusteellisia, että hän pystyi helposti päättelemään, mitä velhomaailmassa oli menossa. Nyt pitäisi vain keksiä joku keino, joka saisi Diggoryn vapauttamaan Zabinin. Oikeudenkäynti oli taikaministerille tärkeä ja lisäksi arvovaltakysymys, joten Draco ymmärsi, että Zabinin syyttömyys ei riittäisi vapauttavaan tuomioon, vaikka tuomareissa todennäköisesti oli muutamia rehellisiäkin mukana. Draco yritti muistella, tiesikö hän Diggorysta mitään, jolla tätä voisi kiristää tai painostaa, mutta mitään ei heti tullut mieleen. Itseasiassa hänellä oli Diggorysta hyvin vähän tietoa asianajajiltaan saamansa lisäksi.

Hän mietti voisivatko hänen isänsä vanhat arkistot auttaa asiassa. Ne lojuivat edelleen Malfoyn uudessa kartanossa Wiltshiressä, sillä ne oli piilotettu niin hyvin, että aurorit eivät olleet niitä tarkastuksissaan löytäneet. Niissä oli mittaamattomasti arkaluontoista tietoa tuhansista velhoista ja noidista ja juuri nuo tiedot olivat aikoinaan muodostaneet yhden kulmakiven hänen isänsä vallasta. Sieltä kannattaisi ehdottomasti katsoa, mutta keneen hän saattoi luottaa niin paljon, että paljastaisi arkistojen sijainnin. Asianajajat olivat muuten luotettavia, mutta he saattaisivat käyttää tietoja hyväkseen ja sitäkautta paljastaa niiden olemassaolon. Sitäpaitsi heitä saatettiin tarkkailla, jos Ministeriö edelleen etsi häntä. Granger oli toinen vaihtoehto, mutta hänestä ei ikinä tiennyt. Hän saattaisi sydämistyä niin paljon jostakin samassa salaisessa varastohuoneessa näkemästään, että kutsuisi aurorit paikalle. Rohkelikoista ei koskaan tiennyt. Sitäpaitsi häntä tarkkailtiin varmasti. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis hänen isänsä vanha ystävä. Severus Kalkaros osasi pitää salaisuuksia, niin omiaan kuin muidenkin. Hän tosin varmasti käyttäisi arkistojen tietoja hyväkseen, mutta tekisi sen niin taitavasti, että ei jäisi kiinni. Hän osaisi myös huolehtia, että ei vetäisi arkistojen piilopaikkaan perässään epätoivottuja henkilöitä. Olisi siis parasta kirjoittaa Tylypahkan liemimestarille samantien. Draco hymähti itsekseen. Hänen entinen opettajansa saattaisi jopa ilahtua, kun saisi häneltä kirjeen, josta selviäisi ainakin se, että hän oli edelleen hengissä.

-

Hermione Granger oli hukkua työpöydän valloittaneiden kirjojen ja paperipinojen sekaan. Hän oli vihdoin onnistunut saamaan ministeriöltä täydelliset syytteet asiakkaansa tapauksessa. Ne eivät näyttäneet hyviltä. Blaisea syytettiin yhteyksistä tunnetusti rikollisiin tahoihin, kansankiihotuksesta laillista esivaltaa vastaan ja kaikenhuipuksi maanpetoksesta. Syytteet olivat vakavia ja syyttäjä oli ilmoittanut vaativansa vähintään kymmenen vuoden vankeustuomiota, kansalaisoikeuksien pysyvää poistamista, siihen liittyvää sauvan katkaisua ja lisäksi omaisuuden takavarikkoa. Syyttäjänä jutussa toimi Phillip Hewitt, nuori mies, jonka Hermione muisti ensimmäiseltä Tylypahkan vuodeltaan, jolloin tämä oli ollut seitsemäsluokkalainen rohkelikko. Hän oli jo silloin ollut lahjakas poika ja oli päässyt aurorinkoulutukseen. Sodan ajan hän oli toiminut aurorina ja kunnostautunut taisteluissa sankarillisesti. Sodan jälkeen hän oli vaihtanut hieman alaa ja kohonnut nopeasti ministeriössä. Nyt hän oli ministeriön tärkeimpiä syyttäjiä, josta kertoi sekin, että hänet oli valittu tähän juttuun. Syynä siihen saattoi hyvinkin olla hänen tunnetusti loistava esiintymisensä oikeussalissa. Hän oli karismaattinen, komea, kaunopuheinen, vakuuttava ja älykäs. Häntä olisi hyvin vaikea voittaa.

Hermione oli jo ymmärtänyt, että Blaisen oikeudenkäynti oli osa Taikaministerin uudelleenvalintakampanjaa ja se tarkoitti ainakin sitä, että julkisuutta oikeudenkäynniltä ei tulisi puuttumaan. Hermione oli jo saanut hieman tuntea nahoissaan mitä se merkitsisi, sillä kun Päivän profeetassa oli kerrottu, että hän toimisi syytetyn puolustusasianajajana, oli hänelle alkanut tulvia pöllöjä mukanaan räyhääjiä ja muuten vain tulikivenkatkuisia kirjeitä. Jopa itse Harry Potter oli ottanut Hermioneen pitkästä aikaa yhteyttä ja kysynyt, aikoiko hän oikeasti puolustaa "sitä luihuista", kuten Poika-joka-elää oli asian muotoillut. Harry oli edelleen velhoyhteiskunnassa puolijumalan asemassa, mutta Hermione tapasi häntä enää harvoin. Hermionen ja Ginnyn välit eivät koskaan täysin korjautuneet Ronin kuoleman jälkeen ja sen vuoksi he Harryn kanssakaan eivät enää olleet niin läheisiä. Harry ja Ginny elivät Hermionen tietämän mukaan onnellisina yhdessä ja heidän esikoisensa oli määrä syntyä pian. Ginny oli opiskellut lääkintänoidaksi ja Harry oli Englannin suurin huispaustähti. Aurorin tehtävät hän jätti heti sodan jälkeen ja keskittyi todelliseen intohimoonsa huispaukseen. Edellisenä vuonna Englanti oli Harryn johdolla lopulta voittanut huispauksen maailmanmestaruuden ja hän oli nyt ehkä vieläkin ihaillumpi kuin ennen. Välillä Hermione kaipasi heidän entistä ystävyyttään niin, että kipeää teki. Enää hänellä ei ollut ketään sellaista tosiystävää. Mutta menneet olivat menneitä ja niitä ei voinut saada takaisin.

-

Neljän oikeudenkäyntipäivän jälkeen Hermione alkoi olla epätoivoinen. Hänen juttunsa oli vankka. Hän oli pystynyt horjuttamaan jokaista syyttäjän todistajaa ja puolustuksen todistajat olivat todistaneet uskottavasti Blaisen syyttömyyden puolesta. Hän oli jopa saanut professorit Dumbledoren ja McGarmiwan todistamaan Blaisen puolesta. Hän oli pystynyt kumoamaan jokaisen syytekohdan ja yksikään tuomari ei voisi puhtain omatunnoin tuomita Blaisea. Huomenna olisi oikeudenkäynnin viimeinen päivä. Vain loppupuheet olivat jäljellä ja Hermione oli varma, että hänen huolella valmisteltu puheensa päihittäisi kaikki Hewittin yritykset. Kaiken olisi siis pitänyt olla kunnossa. Mutta niin ei ollut. Kuulustellessaan viimeistä todistajaansa Hermione oli lukenut tuomion tuomareiden kasvoilta. Millään hänen todisteluillaan ei ollut väliä. Blaise tultaisiin tuomitsemaan joka tapauksessa. Jo taikaministerin tyytyväinen hymy kertoi sen. Hermione oli käyttänyt kaikki taitonsa, kaikki rehelliset keinot ja kaikki keksimänsä, ja Draco Malfoyn asianajajien keksimät, vaikutuskanavat puolustaessaan asiakastaan, mutta mikään ei auttanut.

Nyt Hermionen sormet pyrkivät automaattisesti kohti kansiota, jonka Severus Kalkaros oli hänen suureksi yllätyksekseen itse toimittanut Hermionelle viikkoa ennen oikeudenkäynnin alkua. Päällä luki Amos Diggory tyylikkäällä käsialalla ja sisältö oli kaikkea muuta kuin tyylikästä. Sieltä löytyi liikkuvia taikakuvia nykyisestä taikaministeristä tekemässä kaikenlaista sopimatonta nätin, mutta hieman halvan näköisen nuoren noidan kanssa. Sieltä löytyi todisteita pienistä kavalluksista Diggoryn aikaisemman ministeriöviran ajalta. Ja mikä raskauttavinta, sieltä löytyi selvät ja kiistattomat todisteet siitä, että Diggory oli ottanut lahjuksia Lucius Malfoylta monen vuoden ajalta ja virassaan ajannut tämän etua. Kansion paljastukset olisivat kuumaa kamaa, jos ne vuotaisivat julkisuuteen. Todisteet aviorikoksesta ja kavalluksista riittäisivät todennäköisesti viemään Diggoryn viran ja tieto lahjuksien otosta veisi taikaministerin todennäköisesti yhteen omista vankiloistaan. Muutamaa vuotta aiemmin oli miehiltä katkottu päitä vähemmilläkin todisteilla yhteyksistä tunnettuihin kuolonsyöjiin. Tietenkin vain harvoja keskiluokkaisia ministeriönvirkamiehiä oli asiasta syytetty, vain paria muodon vuoksi, sillä muuten ministeriön henkilöstökato olisi ollut sietämätön, niin auliisti muutamat kuolonsyöjät olivat virkamiehiä lahjoneet. Mutta jos nämä todisteet pääsisivät julkisuuteen, ei auroreilla olisi mitään muuta mahdollisuutta, kuin pidättää pomonsa.

Hermione tiesi, mitä varten Malfoy oli kansion hänelle toimittanut. Hän ei kuitenkaan ollut halunnut käyttää sitä. Hermione oli halunnut voittaa jutun oikeudessa, ei kiristää haluamaansa tulosta taikaministeriltä. Sitäpaitsi kansion sisällön käyttö tuntui epäreilulta. Ei Diggory todellakaan ollut ainoa lahjuksia ottanut ja jos asia tulisi julki, tehtäisiin Diggorysta vain varoittava esimerkki ja monet paljon suurempia lahjusmääriä ottaneet ministeriön virkamiehet pääsisivät kuin koira veräjästä. Kavallukset taas olivat melko pieniä ja Hermione epäili, että Diggory oli saatettu hyvinkin houkutella ansaan nuoren noidan suhteen. Kansion käyttäminen olisi siis yksinkertaisesti väärin. Sitäpaitsi käyttämällä sitä, hän tuhoaisi koko työnsä tarkoituksen. Voittamalla jutun puhtaasti hän aloittaisi uuden ajan velhomaailmassa. Huijaamalla hän vajoaisi samalle tasolle ministeriön kanssa ja koko taistelun idea katoaisi.

Toisaalta väärin oli sekin, että hänen asiakkaansa tuomittaisiin syyttömänä.

-

Drake Malcolm oli juuri palannut kotiin kuntosalilta, avannut tietokoneensa ja valmistautui päivällisen laittoon, kun piippaus ilmoitti Instant Messagen saapumisesta. Hän kumartui tarkastamaan kenellä oli hänelle asiaa ja yllätyksekseen huomasi viestin olevan Grangerilta. He eivät olleet puhuneet toisilleen yli kuukauteen, joka oli kulunut heidän suuresta riidastaan ja Hermionen ? ei, Grangerin, Draco korjasi itseään - paluusta Englantiin. Draco inhosi itseään, mutta hänen oli pakko myöntää, että hänen oli ollut hieman ikävä naista. Tai jos Draco oli rehellinen itselleen, niin aika paljon enemmänkin kuin hieman. Hän oli nauttinut naisen huumorintajusta ja terävyydestä ja siitä, että nainen tunsi hänet eritavalla kuin kukaan täällä. Ja seksi oli kieltämättä ollut upeaa. Yhä useammin Draco oli myös huomannut ajattelevansa, että ehkä puhdasverisyys ei enää ollutkaan niin tärkeää kuin se oli ennen ollut. Lopultakin mitään Malfoyn lordia ja huonetta ei oikeastaan enää edes ollut. Olisiko sillä mitään väliä, jos jossain Amerikassa asuisi Malcolmin puoliverinen perhe, jonka äiti olisi jästisyntyinen noita ja isä ainakin maailman silmissä puhdas jästi?

Draco karkotti kerettiläiset ajatukset pois mielestään. Granger tuskin koskisi häneen enää pitkällä tikullakaan sen riidan jälkeen. Mutta mykkäkoulun tämä oli näköjään päättänyt lopettaa, joten asia oli varmaankin tärkeä. Viesti oli lyhyt. Vain tervehdys ja kysymys, oliko Draco kotona ja ehtisikö puhua eräästä asiasta. Draco vastasi olevansa paikalla ja jäi odottamaan vastausta. Se tulikin pian.

-hgranger(18:31:28): Sain Diggorya koskevan kansion. Ilmeisesti sinulta. Aika kuumaa materiaalia. Mistä ihmeestä sait sen käsiisi?

-Drakemal(18:31:56): Ministeriö ei koskaan löytänyt kaikkia isäni kätköjä, sinne jäi keikenlaista mielenkiintoista...

-hgranger(18:32:41): Oikeudenkäynti ei suju turhan hyvin. Minä olen todistanut Blaisen syyttömäksi ja syyttäjä ei ole onnistunut esittämään vakuuttavia syytöksiä. Silti taidamme hävitä.

-Drakemal(18:33:45): Et sitten ole käyttänyt sen kansion sisältöä? Sinun ei tarvitse kuin näyttää niistä kopiot Diggorylle ja pyytää kauniisti, niin voitto on sinun. Mutta huolehdi sitä ennen, että alkuperäiset paperit ovat hyvässä tallessa. Anna ne vaikka takaisin Kalkarokselle, hän piilottaa ne turvalliseen paikkaan.

-hgranger(18:34:34): Se olisi halpamainen tapa voittaa. Etkö sinä ymmärrä? Tässä on kyse isommistakin asioista kuin Blaisesta. Jos voitan tämän rehellisesti, se voi oikeasti muuttaa jotain. Jos huijaan, Blaise ehkä pelastuu, mutta mikään ei muutu.

-Drakemal(18:35:40): Ja jos et voita, niin Zabinista tulee sinun asiasi martyyri? Sellaisenakin hän toki auttaa asiaasi. Suuret muutokset ovat aina vaatineet martyyrinsa ja Zabini sopisi sellaiseksi varmasti hyvin. Ihmiset tajuaisivat tuomion vääryyden muutamassa vuodessa ja muutokset saisivat tuulta alleen. Sinä voittaisit lopulta ja viis Zabinista. Saisipa ainakin nimensä historiankirjoihin. Näinkö sinä ajattelet?

-hgranger(18:36:05): Kuinka sinä kehtaat? Yritätkö sinä väittää, että minä en välittäisi Blaisesta? Että minä uhraisin hänet omalle kunnianhimolleni?

-Drakemal(18:36:28): Etkö sinä sitten juuri niin ole tekemässä? Sinä voit puhua kauniita niin paljon kuin lystäät, mutta et sinä minua sillä huijaa.

-hgranger(18:36:50): Haista home! Jos olisit tässä niin löisin. Sinä olet viimeinen, jolla on mitään oikeutta saarnata minulle!

-hgranger(18:45:10): Sinun mielestäsi minun pitäisi siis käyttää sitä materiaalia? Luuletko, että se oikeasti auttaisi?

-Drakemal(18:46:03): Kyllä ja kyllä. Mutta itsepähän päätät. Ei se minun murheeni ole.