Tarina:
Mahtavan hillerin taru, osa 2: Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti
Luku: Epilogi
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: K-13
Parit: Draco/Hermione
Tyylilaji: Romance/Drama
Spoiler:
Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan
luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin
kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä
saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
AN: Tähän loppuu Pakolainen ja ihmisoikeusaktivisti. Tarina jatkuu 3. osassa Malfoyn herra ja siihen siirryttäessä ajassa hypätään 15 vuotta eteenpäin. Malfoyn herra on vasta suunnitteluasteella, mutta eiköhän ensimmäinen luku ilmesty säällisen ajan kuluessa. Kommentit enemmän kuin tervetulleita!
Epilogi
Drake Malcolm seisoi amerikkalaisessa jästisairaalassa suuren ikkunan takana katsellen pienissä sängyissään uinuvia - tai hänen katseensa kohteiden tapauksessa kurkkusuorana huutavia - vauvoja. Vihaisesti huutavat, kovaääniset pienokaiset olivat Antares Janus Marius ja Shaula Arrakis Miranda Malfoy. Tai Antar ja Shaula Granger Malcolm, kuten heidät ainakin lapsuuden ajan tultaisiin tuntemaan. Mitä sitten tapahtuisi, kun lapsien tulisi aika lähteä Tylypahkaan - ja Draco oli varma, että sinne lapset menisivät, elleivät hän ja Hermione sitten päättäisi pistää heitä Beauxbatons tai jopa amerikkalaiseen velhokouluun, surkkeja hänen lapsensa eivät saattaneet olla - sitä Draco ei vielä halunnut ajatella. Se olisi sen ajan murhe ja murheille ei ollut sijaa Dracon sen hetkisessä onnenhuumassa. Vauvat olivat täydellisiä. Tyttö ja poika, kuten Malfoyn suvussa oli tapana. Kaljuja, punaisia, ryppyisiä, vihaisia ja mielipiteensä kovaan ääneen kuuluttavia. Sanalla sanoen kaksi maailman kauneinta, suloisinta, lupaavinta ja taitavinta vastasyntynyttä ikinä.
Ihaillessaan jälkikasvuaan Draco samalla mietti elämänsä onnellisinta vuotta, joka nyt alkoi olla takanapäin. Se oli alkanut siitä tammikuisesta yöstä, jonka jälkeen hän ja Hermione olivat sopineet, että heitä ei erottaisi mikään. Aluksi asuinpaikan valinta oli tuntunut ongelmalliselta, mutta yllättäen nämä pienet kiljukaulat olivat ilmoittaneet tulostaan ja ratkaisivat samalla asuinmaaongelman. Hermione halusi viettää lasten ensimmäiset vuodet kotona ja halusi samantien useamman lapsen, jotta voisi sitten muutaman vuoden kuluttua lasten kasvettua keskittyä uraansa. Suunnitellusta lapsimäärästä he olivat kiistelleet, mutta Hermione oli saanut tahtonsa läpi ja he olivat päättäneet, että ainakin kolme tai neljä lasta olisivat tervetulleita. Esikoiset olivat nyt syntyneet ja jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, olisi lapsikatras koossa muutaman vuoden kuluttua ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua Hermione olisi valmis palaamaan töihin. Silloin viimeistään he muuttaisivat takaisin Britanniaan, mutta siihen asti he voisivat hyvin asua New Yorkissa ja Drake voisi tehdä uraa täällä. Kymmenen vuoden päästä hänenkään tuskin olisi mahdotonta muuttaa takaisin Lontooseen. He voisivat elää jästi-Lontoossa, vaikka Hermione työskentelisikin velhomaailmassa. Niin pitkän ajan kuluttua kukaan tuskin tuntisi enää Dracoa ja hänkin voisi rauhassa kulkea jästikaduilla, kunhan ei vain pistäisi päätään Vuotavaan noidankattilaan tai Viistokujalle. Lasten mennessä kouluun he voisivat selittää isänsä olevan tavallinen jästi. Ketään tuskin kiinnostaisi.
Draco tunsi elämänsä olevan järjestyksessä. Hänellä oli kaunis ja rakastava vaimo, joka juuri nyt nukkui synnytyksen uuvuttamana ja pienet terveet lapset, hyvä työ ja ystäviä. Se oli paljon enemmän kuin hän olisi ikinä uskaltanut toivoa viruessaan elämän syrjässä kynsin ja hampain kiinni Voldemortin leluna ja Dumbledoren vakoilijana. Oikeastaan elämässä olisi voinut käydä huonomminkin.