Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 3: Malfoyn herra
Luku: Prologi

Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: PG-13

Parit: Draco/Hermione, Post-Hogwarts
Tyylilaji: General/Drama
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tässä lyhyt prologi Malfoyn herralle. Malfoyn Herra on kolmiosaisen Mahtavan hillerin tarun viimeinen osa. Aiemmat osat voit lukea esim. täältä. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Prologi

James Hickin katseli tyytyväisenä ympärilleen. Hän oli saanut paimennettua kaikki Tylyahoon junasta nousseet hämmentyneet jästit jästilinja-autoa muistuttavaan vaunuun ja matka Tylypahkan maille saattoi alkaa. Tämä olisi ensimmäinen kerta historiassa sitten aivan koulun alkuaikojen, kun jästejä päästettäisiin Tylypahkan maille. Syykin tähän poikkeukseen oli hyvä. Tänään vietettäisiin Voldemortin tuhoutumisen 20-vuotis muistojuhlaa. Koska viimeinen taistelu oli käyty Tylypahkan mailla, niin myös pääjuhlallisuudet vietettäisiin siellä. Tätä tilaisuutta oli kutsuttu juhlimaan koko koulun kaikkien oppilaiden vanhemmat. Jotta jästisyntyistenkin oppilaiden vanhemmat voisivat osallistua, oli jästisuojia hiukan jouduttu alentamaan ja tässä vaunussa perille saapuvat jästit pystyisivät näkemään Tylypahkan sellaisena kuin se oli, eikä vanhana rauniona.

James oli jästistyntyisenä johtajapoikana ollut itseoikeutettu valinta saattamaan jästit, joukossa hänen omatkin vanhempansa, perille. Koska jästit olivat oletettavasti melko tietämättömiä velhomaailman tapahtumista ja historiasta, kertoi James heille heti aluksi tarinan noista kauheista vuosista ja siitä, miten Voldemort oli kaatunut neljän Tylypahkan tuvan yhteistyöllä. James todellakin muisti mainita Draco Malfoyn osuudesta Voldemortin tuhoutumiseen, vaikkakin hieman suppeammin kuin Hannah Abbotin, Luna Lovekivan osuudesta Harry Potterista puhumattakaan. Tylypahkan ulkopuolella Malfoyn rooli yleensä unohdettiin sopivasti mainita kokonaan, mutta Tylypahkassa ikivanha rehtori Dumbledore ei sellaista sallinut.

Vanhempien joukko kuunteli tarinaa henkeään pidätellen lukuun ottamatta yhtä vaaleaa keski-ikää lähestyvää miestä, joka näytti lähinnä ivalliselta ja katseli ulos vaununikkunasta eikä tuntunut kuuntelevan Jamesia ollenkaan. Taas joku snobi itsestään liikoja luuleva jästitärkeilijä, James ajatteli. Kyllä hänkin varmasti perillä Tylypahkassa hämmästyy.

Valistettuaan kuulijoitaan juhlan syistä James siirtyi kertoilemaan jästisyntyisten nykyisestä roolista velhomaailmassa. Moni jästisyntyinen vaikutti nykyisin korkeissa asemissa ja olihan tosiaan kuuluisa Hannah Abbotkin jästisyntyinen. Jamesin oma idoli oli kuitenkin jästisyntyinen asianajaja Hermione Granger, joka oli tehnyt loistavaa työtä velhomaailman oikeuskäytäntöjen perustuslain parissa. Joku jästeistä kysyi kauhuissaan, että eikö Granger ollut juuri se pahamaineinen luihuisaristokratian puolustaja, josta hänen tyttärensäkin oli kerran kotona puhunut. James myönsi Grangerin puolustavan myös luihuisaristokratian oikeuksia, mutta James selitti, että jos kaikkia koskevat perusoikeudet haluttiin velhomaailmaan, niin hintana olisi, että myös epämieluisat ihmiset saisivat ne ja Jamesin mielestä asia oli sen arvoinen.

Jutusteltaessa oli jo saavuttu Tylypahkan lähistölle ja jästit alkoivat haukkoa ihmetyksestä ja ihastuksesta henkeä. Ainoastaan se sama snobimainen vaalea mies ei näyttänyt erityisen vaikuttuneelta. Jamesia miehen käytös ärsytti, mutta hän nieli inhonsa ja saattoi ryhmänsä sen sijaan sisälle linnaan ja kohti Suurta salia, jossa juhlallisuudet olivat juuri alkamassa. Juuri kun oltiin astumassa sisään, se sama mies halusi välttämättä vielä käydä miestenhuoneessa ennen juhlasaliin astumistaan, vaikka he sen takia myöhästyisivät uuden taikaministerin puheen kuulemisesta. James pyysi yhtä valvojaoppilaista saattamaan muut jästivanhemmat sisään ja lähti saattamaan miestä kohti kylpyhuonetta. Mies oli pitkä ja hoikka ja näytti keski-ikää lähestyvältä. Hänen vaatteensa olivat viimeisen muodin mukaiset samoin kuin asusteet ja hiukset ja muutenkin hän vaikutti hyvin turhamaiselta. Hänestä suorastaan pursui ylimielisyyttä.

James odotteli kylpyhuoneen ulkopuolella, kunnes mies oli toimittanut asiansa ja oli aikeissa lähteä saattamaan tätä takaisin Suureen saliin, kun mies ilmoitti osaavansa itsekin tien. Jamesia ärsytti jo siinä määrin, että hän päätti antaa miehen maistaa omaa lääkettään ja antoi tämän valita reitin varmana siitä, että mies olisi hetkessä eksyksissä. Mies lähtikin pian eri käytävälle, kuin mistä he olivat tulleet ja James hymyili voitonriemuisesti.

Pian James kuitenkin huomasi, että he olivat menossa kohti Suurta salia erästä vähän käytettyä reittiä pitkin. Reitillä oli erikoisen hankalalla logiikalla siirtyilevät rappuset ja harva viitsi reittiä siksi käyttää. Oikeastaan ainoastaan luihuiset, joiden matkaa tuvasta muualle kouluun reitti lyhensi selvästi, vaivautuivat opettelemaan portaiden toimintamekanismin ja sen, milloin ne veivät mihinkin. Kun he saapuivat portaille James huomasi ällistyksekseen, että portaat veivät kerrankin kohti Suurta salia. Mies tuntui tienneen tämän jo edeltä käsin. Kuka ihme tämä vaalea teräväkasvoinen mies oikein oli?

Ennen kuin James ehti kysyä mitään, mies oli jo pysähtynyt Suuren salin ovien ulkopuolelle, veti syvään henkeä, nosti päänsä jos mahdollista entistäkin pystympään ja aukaisi oven ilman minkäänlaista yritystä välttää turhaa huomiota myöhästymisen vuoksi. Avattuaan oven mies käveli sisään, kuin omistaisi koko paikan, pysähtyi keskelle salia, jossa jokainen saattoi nähdä hänet, antoi katseensa liukua pitkin päävieraiden pöytää, kumarsi kevyesti siinä istuville ja sanoi:

"Dumbledore, rouva Ministeri, hyvät naiset ja herrat. Anteeksi, että olen hieman myöhässä. Minun täytyy sanoa, että täällä mikään ei ole muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa."

Miehen kommenttia seurasi mykistynyt hiljaisuus, jonka jälkeen salissa puhkesi valtava meteli, kun jokainen alkoi puhua toistensa suihin.