Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 3: Malfoyn herra
Luku: 1. luku, Jäähyväisiä ja kohtaamisia
Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: PG-13
Parit: Draco/Hermione, Post-Hogwarts
Tyylilaji: General/Drama
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

AN: Tässä ensimmäinen varsinainen luku. Pitkä luku, mutta ei vie hirveästi tapahtumia eteenpäin. Pääasiana tässä Hermionen ja Dracon lasten esittely ja taikamaailman nykytilanteen kartoittaminen pääpiirteissään.

Jäähyväisiä ja kohtaamisia

Hermione Granger seisoi laiturilla 9 ja ¾ ja vilkutti juuri liikkeelle nytkähtäneen junan perään. Olo oli haikea. Hän oli juuri saattanut nuorimmaisen lapsensakin ensimmäistä kertaa Tylypahkan junaan ja kohti ensimmäisiä itsenäisen elämän askelia. Hän ei näkisi lapsiaan ennen joulua ja silloin he olisivat kasvaneet ja muuttuneet taas niin paljon, että äidin sydäntä riipoisi. Aikoinaan oli tuntunut hyvältä idealta tehdä lapset pienin ikäeroin, mutta nyt Hermione ei voinut olla toivomatta, että heillä olisi vielä iltatähti kotona hellittävänä. Toisaalta se, että talo olisi kokonaan hänen ja Dracon käytössä ilman, että tarvitsisi pelätä lasten pöllähtävän yllättäen paikalle, lupasi mielenkiintoisia aikoja. Siitä olikin aikaa, kun he olivat saaneet olla ihan rauhassa kahden.

Kaikella oli aina hyvät ja huonot puolensa, mutta silti hänen tulisi lapsia ikävä. Esikoisiaan Antaresia ja Shaulaa, jota he useimmiten kutsuivat lempinimellä Alope, koska tyttö äärimmäisen vaaleana ja teräväpiirteisenä muistutti niin paljon naalia. Kaksoset olivat nyt neljännellä luokalla koulussa ja menestyivät koulussa ihan mukavasti, vaikka kumpikin käytti suurimman osan ajastaan ja huomiostaan muihin asioihin. Hermione epäili, että todistukset eivät olisi olleet nykyistä hyvää tasoa, jos kaksoset suinkin olisivat uskaltaneet tuoda kotiin huonommat todistukset. He kuitenkin tiesivät paremmin, kuin laiminlyödä koulutyönsä kokonaan.

Kaksoset olivat pienestä pitäen olleet äitinsä murheenkryyni. He muistuttivat niin paljon isäänsä ja tämän sukua, että Hermionen oli välillä mahdotonta ymmärtää heitä. Välillä tuntui, että he olivat kaikkea sitä, millaisiksi heidän äitinsä ei missään nimessä olisi halunnut nähdä heidän tulevan. Shaula oli pinnallinen ja turhamainen, hän arvosteli muita ihmisiä ulkokuoren eikä sydämen mukaan. Hän käytti säälittä kyynärpäitään kiivetessään aina hierarkian huipulle. Myötätuntoa hänessä tuntui välillä olevan yhtä paljon kuin kivessä. Hän pyöritti omaa pientä tyttöhoviaan, jossa oikeanlaiset vaatteet, oikeat poikaystävät, teennäinen puhetapa ja kaikenalainen turhanpäiväisyys olivat valttia. Toisaalta Hermionen täytyi myöntää, että tyttö oli perinyt isältään myös erinomaisen psykologisen silmänsä. Hän luki ihmisiä kuin avointa kirjaa, löysi välittömästi heidän suurimmat heikkoutensa ja pahimmat pelkonsa ja käytti niitä julmasti hyväkseen. Äidiltään tyttö ei tuntunut perineen kuin inhonsa lentämistä ja muutakin urheilua kohtaan. Hermione ei ihmetellyt yhtään, että lajitteluhattu oli määrännyt tytön sekunneissa Luihuiseen.

Antar ei ollut paljon parempi. Ystävilleen hän oli ehkä hitusen sisartaan mukavampi, mutta sitäkin ikävämpi vihollisilleen. Poika saattoi välillä olla suorastaan ilkeä. Hän oli myös turhamainen ja itserakas, hyvin tietoinen siitä, että tytöt katselivat häntä ihaillen. Ympärillään olevia ihmisiä hän pomotti säälittä jos he sen sallivat. Ylempiään hän käsitteli taitavasti manipuloimalla. Koulu ei ollut korkealla hänenkään kiinnostuksen kohteissaan. Huispaukseen hän käytti eniten aikaansa ja energiaansa. Hän oli hyvä lentäjä ja kieltämättä loistava taktikko. Hän pelasi Luihuisen jahtaajana ja oli jo nyt kampeamassa joukkueensa kapteenia pois päätaktikon paikalta. Pojassa oli kuitenkin toinenkin puoli, mutta siitäkään Hermione ei tuntenut saavansa otetta. Poika oli hyvin taiteellinen, loistava piirtäjä ja pianisti ja saattoi uppoutua tuntikausiksi taiteensa pariin tai vain omiin maailmoihinsa. Jos oli pojan pinnallinen kovuus vierasta hänen äidilleen, niin samoin oli toisaalta tämä herkkyys ja joskus se ärsytti Hermionea vielä enemmän. Hän ei ollut oikein osannut suhtautua asiaan, kun kaksoset pieninä olivat pelänneet kuollakseen pimeää ja kuvitelleet mörköjä sänkyjensä alle. Silloinkin oli tarvittu Dracoa rauhoittelemaan pienokaisia. Hermione ei voinut myöskään ymmärtää, miksi Antar oli pienestä pitäen pelännyt kuollakseen koiria. Vielä nytkin, kun poika oli jo teini-iässä, hän selvästi karttoi pieniäkin koiria, vaikka hän yrittikin piilottaa pelkonsa muiden silmiltä.

Hermione oli hyvin kiitollinen siitä, että hänen ei tarvinnut pärjätä esikoistensa kanssa yksin. Hän olisi ollut aivan pulassa ilman Dracoa, joka piti kauhukaksoset kurissa kovalla kädellä. Joskus niin kovalla, että Hermionen oli vaikea hyväksyä miehensä metodeja. Toisaalta hänellä ei ollut ehdottaa tilalle parempiakaan keinoja. Joka tapauksessa nyt kaksoset sentään käyttäytyivät vähän sinne päin siedettävästi ja toivat koulusta kotiin hyviä todistuksia. Kai sekin oli jotain, vaikka Hermione olikin aina kuvitellut, että hän pystyisi kasvattamaan omista lapsistaan kunnollisia ja sydämellisiä ihmisiä, jotka ottaisivat muutkin huomioon. Niin paljon kuin kaksoset välillä äitiään ärsyttivätkin, rakasti hän heitä ainakin yhtä paljon kuin kahta nuorempaakin lastaan.

Vegaa, joka oli perinyt kaiken Mustan suvun kauneuden ja äitinsä älyn. Tyttö oli tumma ja puhdaspiirteinen ja jo nyt tytön ollessa vasta 13-vuotias hänestä saattoi nähdä, että hänestä kasvaisi henkeä salpaava kaunotar. Mieli tytöllä oli nopea ja analyyttinen ja oppimiseen hän suhtautui sellaisella intohimolla, että hänen päätymisensä Korpinkynteen ei ollut yllättänyt kumpaakaan hänen vanhemmistaan. Luonteeltaan tyttö oli hiljainen, itsenäinen ja ujo, varsinainen yksinäinen susi. Siinä missä vanhemmat sisarukset osasivat ohjailla ihmisiä ympärillään mielensä mukaan ja olivat kiinnostuneita toisista ihmisistä, vaikka sitten vain käyttääkseen näitä hyväkseen, oli Vega niin sisäänpäin kääntynyt ja omissa maailmoissaan elävä, että ihmissuhteet olivat aina olleet hänelle vaikeita. Hän ei osannut luontevasti käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa ja vetäytyi syrjään, jos paikalla oli vieraita ihmisiä. Ystäviä ja kavereita Vegan oli ollut vaikea saada jo lastentarhassa, eikä tilanne ollut vieläkään sanottavasti parantunut. Tylypahkassakin hän oli aluksi joutunut tupatovereidensa kiusaamaksi, mutta se oli saanut nopean lopun, kun hän oli kertonut asiasta sisarelleen. Shaula ja Antar olivat pitäneet huolen siitä, että kukaan ei sen jälkeen uskaltanut koskea heidän pikkusiskoonsa. Tätä ajatellessaan Hermionen oli myönnettävä, että omilleen kaksoset olivat uskollisia, vaikka muuten melkoisia terroristinalkuja olivatkin. Vegassa Hermione näki kaikista lapsistaan eniten omaa itseään ja ennen kaikkea sitä tyttöä, joka hän oli ollut ennen kuin Harry ja Ron huolivat hänet ystäväkseen.

Nyt ensimmäistä kertaa kotoa lähtenyt kuopus olikin sitten taas aivan erilainen kuin vanhemmat sisaruksensa. Alhena muistutti äitiään ulkonäöltään ja luonteeltaan toi Hermionen mieleen vahvasti kauan sitten kuolleen Sirius Mustan tosin paljon hyväsydämisempänä versiona. Jos Vega oli perinyt Mustan suvun ulkonäön, niin Alhena oli sitten saanut temperamentin. Tyttö oli tulta ja tappuraa ja räiskyi niin, että välillä vanhempia lähes häikäisi. Kuopus oli erityisesti isänsä silmäterä ja ikuisen hämmästyksen kohde. Miten heidän lapsensa saattoikin olla niin riehakas ja spontaani, niin iloinen ja rakastava ja täynnä kujeita. Ikinä tyttö ei kuitenkaan tahallaan vahingoittaisi ketään, joka ei sitä ollut ansainnut. Hän oli aina hyväsydäminen, joskin usein ajattelematon ja saattoi hyvää tarkoittaessaankin saada pahaa aikaan, mutta ikinä se ei ollut hänen tarkoituksensa ja jos niin silti tapahtui, oli tytön katumus aitoa ja syvää. Joskus tytön jyrkät mielipiteet ja käsitykset oikeasta ja väärästä huolestuttivat Hermionea, mutta ehkä se oli vain normaalia tuon ikäiselle lapselle ja olihan se hienoa, että edes yhdellä heidän lapsistaan oli korkea moraali. Alhenan tulevan tuvan molemmat vanhemmat uskoivat olevan Rohkelikko, mutta sinä iltanahan se selviäisi. Koulussa tyttö varmaankin selviäisi ihan hyvin. Reippaana ja seurallisena lapsena hän löytäisi varmasti ystäviä mihin tupaan sitten joutuisikaan ja koulutyöstään tyttö selviäisi varmaankin yhtä hyvin kuin kaksosetkin. Samanlaista vimmaista kiinnostusta tietoon kuin Vegalla Alhenalla ei kuitenkaan ollut. Arvostetussa valmistavassa koulussa, jota heidän kaikki lapsensa olivat käyneet ennen Tylypahkaa, Alhena oli selvinnyt hyvin arvosanoin vähällä vaivalla, mutta toki Tylypahka erosi suuresti jästikoulusta. Hermione ei kuitenkaan ollut yhdenkään lapsensa kohdalla joutunut pelkäämään taikakykyjen puutetta ja muuten kyky oppia taikamaailman aineita ei niin hirveästi eronnut jästiaineiden opiskelusta.

Kun juna oli hävinnyt kokonaan näkyvistä, Hermione kaikkoontui pois asemalta heidän omaan tilavaan kotiinsa eräällä Lontoon arvostetulla alueella, jossa Draco jo odottikin kuullakseen lasten viimeiset kuulumiset ennen kouluun lähtöä. Draco ei ollut vieläkään suostunut nenäänsä pistämään taikamaailmaan, vaan vältteli tarkoin kaikkia paikkoja, joissa saattaisi törmätä velhoihin ja noitiin. Britanniaan he olivat palanneet Yhdysvalloista useita vuosia aiemmin ja nyt Drake, kuten häntä jästimaailmassa kutsuttiin, omisti ja johti Britannian kuuminta ja menestyvintä konsulttifirmaa, jonka nimi oli yksinkertaisesti David Malcolm. Draco oli tehnyt jästipersoonastaan jo niin uskottavan ja tunnetun, että kenellekään edes velhomaailmassa olisi tuskin tullut mieleenkään epäillä tavallista ja arvostettua jästiä David "Drake" Malcolmia miksikään muuksi kuin jästiliikemieheksi eikä ainakaan melkein kaksikymmentä vuotta aiemmin kadonneeksi aristokraattivakooja Draco Malfoyksi. Drake ei edes ulkoisesti muistuttanut erityisen paljon velhomaailman tuntemaa Draco Malfoyta. Kasvot olivat saaneet juonteita, luonnetta ja voimaa, joka nuorelta pojalta oli silloin kauan sitten vielä puuttunut. Isäänsä Draco muistutti melkoisesti, mutta harva pystyisi tekemään tuota vertausta ja vaatteiden, asusteiden ja ympäristön erilaisuus sekoittaisi helposti nuokin aikoinaan Luciuksen hyvin tunteneet. Draken hiukset olivat muodikkaasti leikatut ja raidoitettu niin, että syntyi mielikuva ennemminkin hunajanvaaleista kuin platinaisista hiuksista. Kaapujen sijaan Drake pukeutui hyvin istuviin kalliisiin pukuihin ja elekielikin oli erilaista kuin Luciuksen ikinä, vaikka jotain samaakin siinä kieltämättä oli.

-

Joulu lähestyi kovaa vauhtia, mutta Cho Chang ei ollut yhtään joulutunnelmissa. Hänet oli valittu kuukautta aiemmin uudeksi taikaministeriksi ja vaalilupausten täyttäminen alkoi nyt jo tuntua liian vaikealta. Lupaukset eivät olleetkaan ihan vähäisiä. Hän oli luvannut tuoda rauhan velhomaailmaan. Voldemortin toisesta noususta lähtien velhomaailma oli elänyt poikkeustilassa. Kun Voldemort oli sitten kukistettu, oli hetken näyttänyt hyvältä. Voldemortin kannatus tukahdutettiin rajuin ottein ja tunnettuja kannattajia rangaistiin ankarasti. Muutaman vuoden oli eletty jonkinlaisessa rauhassa, mutta sen jälkeen kuohunta oli alkanut uudelleen. Uudet sukupolvet entistä luihuisaristokratiaa olivat tulleet esiin ja aiheuttaneet vahinkoa ja pelkoa muulle velhomaailmalle. Vaikka ministeriö vastasi ilmiöön kovin ottein, tilanne vain paheni vuosi vuodelta, kunnes elettiin lähes sissisodan tunnelmissa taas kerran. Nyt ei vain ollut yhtä selvää vihollista, vaan Pimeyden Lordi-ehdokkaita tuntui nousevan kuin sieniä sateilla. Suurin osa näistä wannabe Pimeyden Lordeista oli säälittäviä tunareita, mutta jotkut saivat aitoakin vahinkoa aikaan. Lisäksi luihuisaristokratian jäänteistä oli muodostunut häikäilemättömiä katujengejä Iskunkiertokujan loukkoihin. Voldemortin sortumisen yhteydessä karkuun ulkomaille päässeitä kuolonsyöjiä alkoi salaa palailla Britanniaan ja he keräsivät lähes poikkeuksetta ympärilleen oman joukkonsa nuoria hurjapäitä, jotka eivät nähneet elämässään muuta toivoa, kuin Pimeyden uuden nousun.

Aluksi kehitystä pyrittiin torjumaan aina vain kovemmilla otteilla, mutta kun ne eivät tehonneet, alkoi suuren yleisön joukosta kuulua vaatimuksia poliittisesta ratkaisusta. Ajan kuluessa nämä äänet vain vahvistuivat ja lopulta ihmiset olivat valmiita kompromisseihinkin, jos se toisi rauhan takaisin. Juuri siksi Cho Chang oli tullut valituksi taikaministeriksi. Hänen kampanjansa ydin oli, että pahuutta vastaan ei taisteltu pahuudella ja neuvotteluilla ja kompromisseilla päästäisiin parempiin tuloksiin, kuin vastaamalla kovaan kovalla.

Lupauksia oli ollut helppo antaa. Niiden toteutus oli toinen juttu. Neuvottelu oli toki hyvä idea, mutta kun ei ollut ketään, kenen kanssa neuvotella. Vastapuoli oli niin hajanainen ja soti paitsi ministeriötä vastaan, niin myös keskenään ja kellään ei ollut arvovaltaa riittävästi koko joukkoon. Siksi Cho oli kutsunut vieraakseen naisen, jonka saapumista hän nyt odotti. Cho muisti naisen kouluajoilta, mutta sen jälkeen he olivat kulkeneet eri polkuja. Hermione Granger oli tullut tunnetuksi lain ja ihmisoikeuksien puolustajana ja yhtenä harvoista luihuisaristokratian asioita ja oikeuksia ajavista. Hän ei tietenkään jästisyntyisenä nauttinut erityisen laajaa kunnioitusta aristokratianjäänteiden parissa, mutta siitä huolimatta Granger todennäköisesti tiesi luihuisaristokratian sisäisistä jännitteistä enemmän kuin kukaan muu luotettavaksi katsottava taho.

-

Hermione istui Taikaministerin työhuoneen edessä olevassa aulassa odottamassa audienssiaan tuoreen Taikaministerin kanssa. Yllättävää kyllä, hän ei ollut tavannut Chota kertaakaan sodan loppumisen jälkeen ennen kuin nyt. Hän aprikoi, kuinka paljon Cho oli mahtanut vuosien saatossa muuttua. Hän itse tiesi muuttuneensa paljon. Avioliitto Draco Malfoyn kanssa oli omiaan tuomaan tiettyjä muutoksia. Myös hänen työnsä oli vaikuttanut häneen suuresti ja olihan se ihan muuta, kuin mitä hän olisi osannut aikanaan Tylypahkassa ollessaan kuvitella. Ja tuskin Chokaan vielä silloin oli kuvitellut itseään tulevaksi taikaministeriksi.

Joka tapauksessa heidän viimeisestä tapaamisestaan olisi kohta jo kaksikymmentä vuotta. Hermionelle vuodet olivat kaikesta huolimatta olleet hyviä. Hän ei olisi ikinä uskonut, mutta hänen avioliittonsa Dracon kanssa oli ollut kohtalaisen onnellinen omine ylä- ja alamäkineen jo 15 vuotta. Draco ei ollut helppo puoliso ja välillä parisuhteessa tuntui riittävän ongelmia enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta ne hyvät hetket korvasivat paljon. Ja olihan heillä neljä hienoa lasta. Riidat olivat välillä rajuja ja Hermionen oli hyvin vaikea sopeutua siihen, että Draco ei pystynyt eikä erityisesti edes yrittänyt olla uskollinen aviomies. Silti kaikkine vikoineenkin mies sai Hermionen sydämen edelleen läpättämään - ainakin silloin tällöin, ja se oli hyvä saavutus niin pitkässä avioliitossa. Hermionen tietämän mukaan Cho oli valinnut erilaisen elämäntavan. Hän ei ollut ikinä avioitunut, vaan todennut, että hän ei miehiä mihinkään tarvitse. Kaiken liikenevän aikansa Cho oli sitten käyttänyt työhönsä ja nyt sen tulokset näkyivät.

Hermione säpsähti hereille mietteistään, kun sihteeri pyysi häntä astumaan taikaministerin huoneeseen.

"Rouva Granger, Rouva Ministeri ottaa teidät nyt vastaan."

"Kiitos", Hermione vastasi ja astui sisään suuresta ja koristeellisesta mahonkiovesta.

"Hyvää huomenta, Hermione! Hienoa nähdä sinua pitkästä aikaa." Ministeri tervehti.

"Huomenta, Rouva Ministeri. Ystävällistä teiltä kutsua minut tänne." Hermione vastasi epävarmana siitä, miten hänen tulisi puhutella entistä koulutoveriaan.

"Älä ole noin muodollinen, mehän olemme vanhoja ystäviä! Sinun pitääkin heti kertoa, mitä sinulle kuuluu. Olen kuullut, että olet naimisissa varakkaan jästiliikemiehen kanssa ja sinulla on jo neljä lasta Tylypahkassa, mutta muuten sinun yksityiselämästäsi ei kukaan tunnu tietävän mitään."

"Tarkoituksella niin. Minun työni voisi houkutella minun ja perheeni kannoille kaikenlaisia hulluja ja kun mieheni ei taio, hän saattaisi olla heidän kanssaan vaikeuksissa. Entä mitä sinulle itsellesi kuuluu, Cho?"

"Sinänsä ihan hyvää, mutta juuri nyt minulla on ongelma, jonka ratkomisessa tarvitsen apuasi. Sinä olet aina ollut hyvä tällaisissa ja tästä ongelmasta sinulla sitä paitsi on tietoa enemmän kuin oikeastaan kenelläkään muulla."

"Mitä haluaisit tietää?"

"Sinähän varmaankin tiedät, että lupasin ennen vaaleja ratkaista luihuisaristokratian ongelman poliittisesti ja se on helpommin sanottu kuin tehty. Olisimme valmiit neuvottelemaan heidän kanssaan, mutta ensimmäinen ongelma on se, että ei ole ketään kenen kanssa neuvotella. He ovat niin hajanaisia ja erimielisiä keskenäänkin, että on mahdotonta neuvotella kaikkien ryhmittymien kanssa erikseen. Olisiko ketään, joka nauttisi niin laajaa kunnioitusta, että hän voisi neuvotella muidenkin puolesta?"

"Minkä verran te olette valmiit tulemaan vastaan? Jos siihen ei löydy yhtään varaa, ovat neuvottelut turhia." Hermione kysyi epäluuloisena.

"Olemme valmiita kompromisseihin. En kuvittele, että tämä asia ratkeaisi helposti ja vähillä myönnytyksillä meidänkään puoleltamme." Cho vastasi kasvot ilmeettöminä.

"Voisitko olla hieman konkreettisempi, jotta tietäisin, onko asian suhteen edes toivoa?"

"Vastapuolen päävaatimuksiahan ovat olleet vankien vapauttamiset, sodan jälkeen takavarikoitujen omaisuuksien palauttaminen ja luihuisaristokratian lasten ja vanhusten tilanne. Kaikissa näissä olemme valmiit myönnytyksiin. Lapsille olemme valmiit antamaan samat oikeudet kuin muillekin velholapsille ja lisäksi lisäämään stipendejä Tylypahkaan samoin vanhuksista huolehtimisesta pääsemme varmasti sopuun. Omaisuuksien palauttamisesta olemme valmiita keskustelemaan, jos laillisia perillisiä on jäljellä. Vankeja emme tietenkään voi noin vain vapauttaa, mutta ymmärrän kyllä, että aikoinaan on näissäkin asioissa ehkä sattunut kaikessa kiireessä erehdyksiä. Voisimme ehkä suostua siihen, että kaikki ilman oikeudenkäyntiä vangittuina olevat ja ne joiden oikeudenkäynti ei ollut reilu, saavat uuden puolueettoman oikeudenkäynnin." Cho kertoi.

"Tuolta pohjalta voitaisiin varmaankin aloittaa, mutta olet oikeassa sen suhteen, että sopivaa edustajaa on luihuisaristokratian parista vaikea löytää. Blaise Zabini nauttii laajaa arvostusta maltillisemmissa luihuispiireissä, mutta hänellä ei ole voimaa pistää kuriin ääriliikkeitä ja heidän kanssaanhan ministeriöllä juuri on ongelmia. Myös Kalkaros on laajalti arvostettu, mutta monet epäilevät hänen olevan liian lähellä Dumbledorea, joten hänkään ei oikein käy. Ääriryhmistä taas ainakaan minulle ei tule oikein ketään potentiaalista vaihtoehtoa mieleen."

"Sitä pelkäsinkin, mutta ole kiltti ja yritä miettiä, mistä tähän ongelmaan löytyisi ratkaisu. Se olisi meidän kaikkien etu." Cho huokaisi.

"Minä lupaan yrittää. Kyselen kontakteiltani mahdollisia vaihtoehtoja", Hermione lupasi ajatellen, että ensiksi olisi varmaankin syytä puhua Dracon kanssa. Vaikka hän ei ollut pariinkymmeneen vuoteen astunut jalallaankaan taikamaailmaan, hän silti tiesi tilanteesta paljon sekä Hermionen että asianajajiensa kautta. Draco voisi sitä paitsi tietää vanhastaan jonkun, joka sopisi tehtävään.