Tarina: Mahtavan hillerin taru, osa 3: Malfoyn herra
Luku: 2. luku, Onnettomuus ja päätös

Kirjoittaja: Marre
Ikäraja: PG-13
Parit: Draco/Hermione, Post-Hogwarts
Tyylilaji: General/Drama
Spoiler: Kaikki tähän mennessä julkaistut kirjat OotP mukaan luettuna
Disclaimer: Kaikki oikeudet Harry Potterin hahmoihin kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä vain leikin niillä, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Onnettomuus ja päätös

Drake Malcolm istui suuressa ja aistikkaasti kalustetussa työhuoneessaan ja yritti keskittyä edessään oleviin papereihin. Ne koskivat suurta fuusiota, joka tekisi Britannian suurimmasta päittäistavaraketjusta merkittävän tekijän myös Kanadan markkinoilla. Sopimus oli iso ja tärkeä myös Draken firmalle. Konsulttipalkkiot olivat tähtitieteelliset ja onnistuminen tässä työssä toisi runsaasti mainetta ja kunniaa. Draken oli kuitenkin vaikea keskittyä työhönsä. Hänen ajatuksena pyrkivät väkisinkin askaroimaan toisen maailman ongelmien parissa. Hänen vaimonsa oli edellisenä iltana kertonut kohtaamisestaan taikaministerin kanssa ja tämän esille tuomista ongelmista. Vaikka Drake itse oli jo vuosia aiemmin päättänyt pysytellä koko taikamaailman ulkopuolella ja vaikka hän oli tyytyväinen elämäänsä jästinä, niin hän ei voinut noin vain sivuuttaa taikamaailman tapahtumia. Paitsi, että hänen vaimonsa työskenteli taikamaailmassa, niin myös kaikki hänen lapsensa olivat jo siirtyneet sen piiriin ja tuskin palaisivat enää pelkkään jästielämään. Taikamaailman kehitys siis kosketti kaikkia hänen rakkaitaan ja siksi hänkään ei voinut olla sen suhteen täysin välinpitämätön.

Sinänsä Hermionen kertomat uutiset olivat olleet lupaavia. Cho Chang sentään yritti. Drake ymmärsi hyvin, kuinka tärkeää Changin onnistuminen olisi erityisesti hänen kahden vanhimman lapsensa suhteen. Vega ja Alhena oli onneksi lajiteltu Korpinkynteen ja Rohkelikkoon ja kun kukaan ei tiennyt, että heidän isänsä oli Malfoy, he varmaankin välttäisivät velhomaailman myllerrysten pahimmat kivikot. Antar ja Shaula olivat sitten toinen juttu. Heidän takiaan Drake oli miettinyt päänsä puhki, kuka voisi olla sopiva henkilö yhdistämään luihuisaristokratian ja suostuttelemaan sen rauhan tielle. Ehdokkaita oli vain niin kovin vähän. Vanhoista ja arvokkaimmista suvuista monet olivat kuolleet tai niiden ainoat edustajat olivat vielä hyvin nuoria. Lähes kaikki, joilla oli vanhastaan vaikutusvaltaa, olivat kuolleita, vankilassa tai lainsuojattomia. Drake oli yrittänyt miettiä, olisiko esimerkiksi Ranskan puhdasverisessä velhoyhteisössä ollut joku sopiva suku, jonka brittiläinen luihuisaristokratia saattaisi kelpuuttaa johtajakseen ja jonka päämiehellä olisi riittävästi taitoa, voimaa ja häikäilemättömyyttä ottaa valta ja ajaa tarvittavat päätökset läpi.

Sopivia ehdokkaita ei vain tuntunut löytyvän. Dracon päähän oli myös pälkähtänyt, että hän itse olisi ollut juuri sopiva mies tähän tehtävään, mutta hän oli tukahduttanut sen ajatuksen jo lähes ennen kuin se ehti syntyäkään. Hän viihtyi hyvin Drake Malcolmina ja jästinä ja ei tosiaan halunnut palata taikamaailmaan. Jästimaailma oli ollut hänelle hyvä. Hän oli menestynyt erinomaisesti Yhdysvalloissa ja kun he palasivat Britanniaan, oli Drake perustanut oman konsulttiyrityksen, joka oli alusta asti tuntunut kiitävän kohti yhä suurempaa menestystä. Vaikka Hermione työskenteli taikamaailmassa, ei se ollut suuremmin vaikuttanut heidän elämäänsä lasten ollessa pieniä. Lapset he pistivät tavalliseen jästikouluun, siis jos kallista ja erittäin arvostettua yksityistä valmistavaa koulua saattoi tavalliseksi kutsua, ja varoivat millään tavalla kertomasta heille mitään taikamaailman olemassaolosta ennen kuin he olivat niin vanhoja, että osasivat varmasti pitää salaisuudet. Ja silloinkin he olivat kertoneet vain sen, että heidän äitinsä oli jästisyntyinen noita. Isäänsä lapset pitivät tavallisena jästinä. Vasta sitten, kun lapset olivat saaneet Tylypahkan kirjeensä ja lähdössä kouluun, oli Drake jutellut heidän kanssaan ja kertonut, että heidän ei pitäisi yllättyä, jos lajitteluhattu mainitsisi nimen Malfoy tai jopa Musta. Silloinkin Drake oli vielä ollut hyvin niukkasanainen ja kertonut ainoastaan, että hänen sukunsa oli peräisin velhomaailmasta ja vaikka hän itse ei taikonutkaan, niin lajitteluhattu saattaisi hyvinkin tunnistaa lapset Malfoyn suvun jäseniksi. Kun kaksoset olivat päätyneet Luihuiseen, oli Drake neuvonut heitä kertomaan niille, jotka ihmettelivät miten jästisyntyisen noidan ja jästin lapset saattoivat päätyä sinne, että heillä virtasi äidinpuolelta Gassionien verta suonissaan. Tuon vanhan, maineikkaan ja kuolleen ranskalaissuvun mainitseminen todennäköisesti hiljentäisi suuren osan ihmettelijöistä. Joskus Draco mietti huvittuneena, kuinka ison osan totuudesta hänen lapsensa olivat tähän mennessä saaneet selvitettyä tai arvanneet. Sillä ei kuitenkaan ollut niin väliä niin kauan, kun hän saattoi olla varma siitä, että lapset eivät paljastaisi isänsä salaisuutta. Isän salaisuuden selvittäminen tekisi vain hyvää heidän tiedonhaku ja päättelytaidoilleen.

Vain kerran näinä vuosina Draken entinen elämä oli hipaissut hänen nykyistä elämäänsä. Työskennellessään erään yrityssaneerauksen ja pilkkomisen parissa hän oli joutunut tapaamaan Justin Finch-Fletchleyn, joka työskenteli hallituksen puheenjohtajana yhdessä niistä yrityksistä, joille saneerauksen kohteena olleen yrityksen palasia oli myyty. Saatuaan tiedon tästä Drake oli ensin aikonut välttää kohtaamisen mihin hintaan hyvänsä, mutta oli lopulta kuitenkin päättänyt ottaa riskin ja tavata entinen koulutoverinsa. Hän oli valmistautunut kohtaamiseen huolella, värjännyt hiuksensa tavallistakin tummemmilla kullan sävyillä, käyttänyt itseruskettavia voiteita saadakseen kasvojensa epätavallisen vaaleuden peitetyksi. Hän valitsi huolella sinisen puvun ja korvasi platinaisen vihkisormuksensa keltakultaisella renkaalla. Hän hankki ikkunalasilla lasitetut silmälasit, joiden hän selitti tuovan vielä melko nuorelle toimitusjohtajalle uskottavuutta. Hän käski alaistensa puhutella häntä Davidiksi tavallisen Draken sijaan (Finch-Fletchley kuuluu itsetyytyväiseen ja vanhoilliseen yläluokkaan ja pitäisi Drakea rahvaanomaisena ja amerikkalaisvaikutteisena lempinimenä, kuului hänen selityksensä äkillisestä puhuttelunimen vaihdosta) ja puhui itse huolellisesti aksentilla, jossa amerikkalainen puhetapa yhdistyi hienoisesti keskiluokkaiseen brittiläiseen aksenttiin. Kaikesta tästä valmistautumisesta huolimatta Finch-Fletchleyn tapaaminen oli hermostuttanut häntä pahemman kerran. Vaikka minkään ei pitänyt muistuttaa Finch-Fletchleytä vanhasta luihuiskoulutoverista, niin varmuuden Drake oli asiasta saanut vasta, kun tapaaminen oli ohi ja minkäänlaista tunnistamisen kipinää ei ollut näkynyt toisen miehen silmissä.

Tapaamisesta oli jo vuosi aikaa ja sen jälkeen Drake ei ollut tavannut ketään, jota hän olisi edes saattanut epäillä velhoksi. Hänen salaisuutensa tuntui olevan varmassa turvassa ja se miellytti Drakea suunnattomasti.

-

Alhena Grangerilla oli ongelma, vakava sellainen. Hänen isänsä olisi kutsunut sitä lojaaliusristiriidaksi. Koko koulu kuohui viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Kaikki oli alkanut Rohkelikon ja Luihuisen välisestä huispausottelusta. Jo viikkoa ennen peliä tunnelma oli ollut kireä ja kiroukset olivat helposti lennelleet puolin ja toisin. Peliin asti kuitenkin selvittiin kohtuullisen vahingoittumattomina. Luihuisten taktiikka pelissä oli sitten ollutkin ennen näkemättömän törkeä ja likainen. He olivat kiertäneet jokaista mahdollista sääntöä ja käyttäneet voimaa ja kokoa taitavamman Rohkelikko-joukkueen pitämiseksi kurissa. Lopulta brutaali taktiikka olikin kantanut hedelmää ja Luihuinen oli voittanut kymmenellä pisteellä Rohkelikon etsijän Kathy Potterin upeasta siepin kiinnisaamisesta huolimatta. Kaikki kolme muuta tupaa olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että moraalinen voitto oli Rohkelikon.

Kaikesta saamastaan myötätunnosta huolimatta Rohkelikon voittamaan tottunut huispausjoukkue oli kuitenkin käärmeissään ja hautoi kostoa. Sen aika tulikin pian, kun Kathy ja hänen ystävänsä Bob Jordan ja Aaron Weasley saivat käsiinsä Luihuisen harjoitushuispauspallot. Monien yritysten ja erehdysten jälkeen he onnistuivat taikomaan kaadot niin, että kymmenen minuuttia vapauttamisensa jälkeen ne alkoivatkin yllättäen käyttäytyä ryhmyjen lailla. Ennen luihuisten harjoitusten alkua kolmikko sitten levitti sanaa muille tuville, että harjoitukset saattaisivat olla näkemisen arvoiset. Harjoituksia keräytyikin seuraamaan mukavasti väkeä ja kolmikko odotti kepposensa onnistuvan loistavasti. Heidän toivomansa sekasotku saatiinkin nähdä, mutta sen hohtoa joidenkin mielestä himmensi, joidenkin mielestä paransi se, että juuri kymmenen minuutin tullessa täyteen luihuiset harjoittelivat jahtaajien uutta kuviota, jossa yksi jahtaajista lensi todella korkealla, sai kaadon sinne ja syötti sen sieltä eteenpäin. Tarkoituksena oli ohittaa vastustajan puolustus niin ylä- kuin alapuoleltakin. Juuri kymmenen minuutin kuluttua pallojen vapauttamisesta ylhäällä seinänä pelasi Antar Granger ja pallo oli juuri heitetty häntä kohti. Ryhmyksi muuttunut kaato yllätti pojan täysin ja löi hänet alas luudalta. Matka maahan tuntui loputtomalta ja jopa Kathyn, Bobin ja Aaronin voitonriemu haihtui hetkeksi, kun Antar mätkähti maahan ja jäi siihen paikalleen makaamaan.

Vasta seuraavana päivänä koulun lävisti uutinen, että Antar Granger selviäisi kyllä. Samalla kuultiin huhu, jonka mukaan Antarin äiti oli onnettomuudesta kuultuaan rynnännyt Tylypahkaan ja uhannut nylkeä tapahtumaan syyllisten selkänahat. Huhuttiin myös, että Granger oli tapauksen jälkiselvittelyissä ottanut rajusti yhteen entisten ystäviensä Harry ja Ginny Potterin kanssa ja vaatinut heidän tyttärensä erottamista koulusta. Lopputulos kuitenkin oli, että kuudesluokkalaiset Kathy, Bob ja Aaron saivat kukin kaksi viikkoa jälki-istuntoa. Luihuisia tämä rangaistus ei tyydyttänyt ja kun vielä omaehtoiselle kostoretkelle kirousten avulla käyneet pari luihuispoikaa saivat teostaan kolmen viikon jälki-istunnot, kävivät luihuiset kuumina. Edes Alhenan sisko Shaula ei suostunut puhumaan Alhenalle, koska hän oli rohkelikko. Shaula myös vaahtosi jokaiselle, joka jaksoi kuunnella kuinka mätä laitos Tylypahka oli ja kuinka idioottimainen rangaistus oikeutetusti kostaneille luihuispojille oli annettu. Alhena ei tosin päässyt perille, oliko Shaula enemmän vihainen poikien saamasta suhteettomasta rangaistuksesta vai siitä, että nämä olivat olleet tarpeeksi tyhmiä jäädäkseen kiinni.

Antarkaan ei ollut suhtautunut Alhenaan kovin myötämielisesti, kun hän oli vieraillut tämän luona sairaalasiivessä. Poika oli haukkunut pikkusiskoaan suvunpetturiksi, kun tämä oli huomauttanut, että luihuiset itse aloittivat kaiken pelaamalla kierosti. Toisaalta rohkelikkotornissa Kathy Potterin toisluokkalainen pikkuveli Jeff oli juuri haukkunut Alhenaa tuvanpetturiksi, kun sai tietää, että hän oli vieraillut veljensä sairasvuoteen äärellä.

Alhena oli siis jäänyt pahasti puun ja kuoren väliin. Hän yritti miettiä, mitä isä olisi häntä tällaisessa tilanteessa neuvonut tekemään. Alhena oli aina ollut isintyttö ja vaikka hänen ensimmäinen mielijohteensa olikin, että hänen pitäisi reilusti kohdata Kathy ja hänen jenginsä ja tuomita heidän tekonsa, niin isin neuvova ääni hänen päässään esti sen. Alhena tiesi, että jos hän olisi voinut kysyä asiaan neuvoa isiltä, tämä olisi käskenyt hänen ensin miettiä, kenelle ja mille hän oli uskollinen ja mitkä olivat sen edut ja haitat. Sitten pitäisi miettiä, oliko asia sen arvoinen, että puolenvalinta kannatti ja miettiä valinnan tai valitsematta jättämisen seurauksia. Vasta sen jälkeen piti tehdä päätös siitä, minkälainen toiminta oli paikallaan.

Uskollisuutensa kohdetta Alhenan ei tarvinnut pitkään miettiä. Niin inhottava kuin Antar osasikin olla ja niin epäilyttäviin keinoihin kuin turvautuikin, tämä oli silti veli ja veri oli vettä sakeampaa. Puolueettomana pysymistä Alhena ei edes miettinyt, sellainen ei sopinut hänelle ollenkaan. Sopiva tapa tehdä mielipiteensä tiettäväksi olikin sitten toinen juttu. Lopulta Alhena muisti pienen pilan, jonka hän oli aikanaan tehnyt isosiskolleen ja joka oli saanut Shaulan sekopäiseksi raivosta. Hänellä olikin arkussaan siihen tarvittavat tarvikkeet. Taikamaailmassa jokaisella oli ylin kyllin Zonkon ja Weasleyn Welhowitsien tuotteita ja kaikki tunsivat ne, joten Alhena oli huomannut hyvin käteväksi tuoda joululomalta muutamia jästien pilapuotien parhaista tuotteista mukanaan. Alhena kaivoi hetken arkkuaan ja löysi etsimänsä syyhypulverin. Kathyn huoneeseen tunkeutuminen olikin helppoa ja sopivaa hetkeä odottamalla Alhena pääsi myös poikien makuusaleihin. Hetken mielijohteesta hän ripotteli pulveria paitsi Bob Jordanin ja Aaron Weasleyn sänkyihin, niin myös ärsyttävän Jeff Potterin petiin. Poistuessaan rikospaikalta hän kuuli korvissaan isänsä etäisen äänen, joka muistutti siitä, että kiinni ei kannattanut jäädä, vaan aina oli syytä valmistaa alibi ja kunnollinen selitys, mutta sen verran rohkelikko ja Musta hän oli, että viittasi tälle sisäiselle äänelleen kintaalla.

-

Drake oli raivoissaan. Hänen pienokaisensa oli yritetty murhata ja syylliset pääsivät kuin koirat veräjästä. Ja hän ei ollut voinut edes mennä poikansa vuoteen äärelle tai pitämään tämän puolta hänen poikansa ja perijänsä lähes murhanneiden rikollisten huligaanien vanhempien kanssa käydyissä keskusteluissa, joissa nämä epäsikiöt oli päätetty päästää käytännössä ilman rangaistuksia tempauksestaan. Näin siitä huolimatta, että hänen pojaltaan oli murtunut tai katkennut 34 eri luuta, hän oli saanut pahoja sisäisiä vammoja ja vakavia ruhjeita ympäri kehoaan, oli kärsinyt kovista tuskista ja joutunut viettämään yli kaksi viikkoa sairaalasiivessä. Drake uskoi, että hänen vaimonsa oli varmasti yrittänyt kaikkensa, mutta ei ollut voinut mitään Tylypahkassa kukoistavalle eriarvoisuuden ja rohkelikkojen suosimisen kulttuurille. Kuvaavaa oli, että Antarin puolesta kostaneet luihuispojat olivat saaneet alkuperäisiä rikollisia kovemman tuomion paljon vähäpätöisemmästä teosta. Toki Dumbledore puolusteli ratkaisuaan sillä, että kostonkierre oli katkaistava, mutta se ei millään tavalla peittänyt ukon puolueellisuutta. Drake aikoi pitää huolen, että nuo pikkuhuligaanit vielä katuisivat syntymäänsäkin ja sitä, että olivat erehtyneet kajoamaan hänen lapseensa.

Drake veti syvään henkeä ja yritti rauhoittua. Tällainen raivoaminen ei ollut järkevää. Tylypahkassa elettiin Tylypahkan säännöillä ja hän ei voinut sille mitään. Ja oli syytä ottaa huomioon, että syrjintä Tylypahkassa oli vielä lievää verrattuna muuhun velhomaailmaan. Ja lopultakin Antar kyllä toipuisi täydellisesti. Sitä paitsi tällainen tapa ajatella ei sopinut sitten yhtään Drake Malcolmille. Drake oli keskiluokkainen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen uskova tavallinen jästiliikemies, joka ei todellakaan lähtisi millekään kostoretkelle lapsellisuuksissaan hänen pojalleen onnettomuuden aiheuttaneita toisia lapsia kohtaan. Ajatukset kostosta ja siitä, kuinka joku edes kehtasi kajota hänen ainoaan poikaansa ja perijäänsä eivät olleet Drake Malcolmin ajatuksia. Ne kuuluivat Draco Malfoylle, joka oli joka solultaan aristokraatti ja kaikkea sitä, mitä Drake ei ollut. Ja Draco Malfoy hän ei halunnut enää koskaan olla. Niinhän hän oli asian päättänyt.

Yhä enemmän hän oli kuitenkin alkanut miettiä, oliko hänellä oikeutta tehdä tuota valintaa. Hänen lapsensa olivat Tylypahkassa ja kärsivät siitä, että olivat hänen lihaa ja vertansa ja tulisivat kärsimään vielä enemmän, kun koulu olisi ohi. Drake oli jo ymmärtänyt, että hänen lapsensa eivät tulisi koulun jälkeen palaamaan jästimaailmaan ja elämään, kuin mitään velhomaailmaa ei olisikaan. Niin ei kävisi. He haluaisivat elää elämänsä velhoina ja siihen Draken piti sopeutua. Kysymys kuuluikin, voisiko Drake tehdä jotain sen elämän helpottamiseksi.

Vastaus oli yksinkertainen. Drake Malcolmina ei, Draco Malfoyna mahdollisesti kyllä. Miten Hermione olikaan kertonut Blaise Zabinin sen muotoilleen: "Entä jos löytyisi joku, joka yhdistäisi taas aristokratian, nousisi johtajaksi?" Se olisi edellytys Ministeriön ja aristokratian rippeiden välisen rauhan muodostumiselle. Edellytys sille, että velhomaailma voisi tervehtyä ja hänenkin lapsillaan olisi siellä parempi mahdollisuus selvitä. Ja kun Drake salli itsensä ajatella itseään Draco Malfoyna, nousi heti myös pintaan kysymys siitä, mikä oli hänen velvollisuutensa Malfoyna. Malfoyt olivat vanhaa aristokratiaa ja he olivat vuosisatoja kantaneet paitsi asemansa tuomia etuoikeuksia niin myös ja ennen kaikkea sen tuomia velvoitteita. Oliko Dracolla nyt edes oikeutta vetäytyä edelleen syrjään ja olla astumatta rooliin, jossa häntä niin kipeästi tarvittiin? Eikö hänellä ollut velvollisuus paitsi lapsiaan kohtaan, jotka jatkaisivat Malfoyn ikivanhaa sukua, niin myös koko aristokratiaa kohtaan? Velvollisuus kantaa vastuu, joka lankesi hänelle perintönä ja jota hän oli paennut kohta kaksikymmentä vuotta.

Draco Malfoy kääntyi katsomaan itseään peilistä ja enää hän ei nähnyt keskiluokkaista jästiliikemiestä vaan jotain muuta. Jotain, joka oli paljon syvemmällä hänessä. Ja päätös oli tehty.