SUMMARY: Mitä jos Sormus ei olisikaan tuhoutunut? Mitä jos Sauron olisi saanut sen takaisin? Mitä Frodolle ja Samille olisi tapahtunut? Lukekaa niin saatte tietää.

RATING: Pg-13 (nousee varmastikin seuraavassa luvussa)

DISCLAIMER: Kaikki hahmot ja nimet ovat J.R.R. Tolkienin omaisuutta. Minä omistan ainoastaan juonen.

A/N: Tämän ficin kirjoittamisen aloitin jo joulukuussa -02, ja vasta nyt sain ensimmäisen osan valmiiksi. (Miten niin saamaton?) Kuitenkin, halusin kirjoittaa oman näkemykseni siitä miten Kuninkaan Paluun olisi pitänyt loppua. Tiedän etten yllä lähellekään Tolkienin omaa kirjoitusta, mutta ainakin sain kirjoitetuksi oman näkemykseni. Täten voin nukkua rauhassa :) Rating tulee varmaankin nousemaan seuraavassa luvussa. Ficin otsikko (Mornie Utulië) on otettu Enyan kappaleesta "May It Be". Ja tämä tarina siis spoilaa Kuninkaan paluuta. Jos löydätte kirjoitusvirheitä, pahoittelen. Olen lukenut tämän läpi monta kertaa, mutta onhan mahdollista että jokin jäi huomaamatta.

MORNIE UTULIË

Sam ja Frodo olivat tulleet määränpäähänsä Tuomiovuorelle. Se häämötti nyt heidän yläpuolellaan, isona ja uhkaavana. Heidän edessä oli polku joka veisi Tulen kammioon, vuoren sisälle. Sam, joka oli kantanut uupunutta isäntäänsä, vajosi selälleen maahan, Frodo vierelleen. Hän huoahti, ja katsoi kohti itää. Aamu alkoi sarastaa. Kaukana horisontissa näkyi pieniä valonsäteitä jotka hitaasti pitenivät, valaisten kahta maassa kyyhöttävää hobittia. Samin selkää särki, ja hän repsotti uupuneena maassa.

"Huhhuh, tässä sitä ollaan." Sam ajatteli. "Ja kohta se on kaikki ohi, kunhan mikään ei mene pieleen."

Hän käänsi päätään ja katsoi hetken isäntäänsä joka makasi pölyisessä maassa silmät suljettuina. Frodo liikahti, ja tämän oikea käsi hakeutui ylös kohti Sormusta. Sam ojensi oman kätensä, ja hellästi pakotti Frodon käden takaisin paikailleen. Frodo ei herännyt, ja Sam asettui hiljaa maahan makaamaan.

Hän ajatteli heidän tilannettaan. Jos he pääsisivät vuorelle, jos Sormus jotenkin saataisiin heitettyä tuleen, miten he pääsisivät pois? Paluumatka kestäisi varmasti yhtä kauan. Ja - Samin mahaa kylmäisi - jaksaisiko Frodo enää kauan? Hän isäntänsä oli hyvin uupunut. Sam hengitti ulos hitaasti, ja tuijotti ylös kohti mustien pilvien täyttämää taivasta, ajatellen...

Silloin, - yhtäkkiä, varoittamatta - se iski hänen tajuntaansa. Valtava voima, joka pakotti häntä liikkumaan, nousemaan jaloilleen. Nyt, nyt, tai on liian myöhäistä, se tuntui vaativan. Sam alkoi kiireesti vyöttää itseään, ja nojautui eteenpäin herättääkseen Frodon. Mutta Frodokin oli vaistonnut sen, ja kompuroi jaloilleen. Sam kiirehti tukemaan isäntäänsä kantaakseen tätä yhä, mutta Frodo kieltäytyi.

"Sam, minä ryömin," hän hengähti.

Sam katsoi sekunnin ajan isäntäänsä, ja nyökkäsi sitten lyhyesti. He alkoivat hitaasti kiivetä ylöspäin, askel askeleelta. Vaikka heidän piti kiiruhtaa, tuntui eteneminen työläältä. Pölyinen ilma kävi heidän keuhkoihinsa, vaikeuttaen joka sisäänhengityksen. Polun pienet kivet hankautuivat heidän jalkoihinsa.

Äkisti, kuin jonkin pakon alla, Frodo käänsi katseensa itään - Mustan Ruhtinaan Barad-Dûr-linnoitukseen, missä palava Silmä alati valvoi ja tähysti. Ja tuo Silmä näkyikin hetken ajan Mustan Tornin ympäröivien mustien pilvien hajaantuessa. Silmä välähti ja katosi taas sumun peittämänä. Sam huomasi että Frodo kaatui kuin julman iskun saaneena. Hän kiiruhti Frodon luo. Kumartuneena isäntänsä vieressä hän huomasi vielä huolestuttavamman asian. Frodon käsi hapuili puseron alta Sormusta.

"Auta Sam! Auta! En voi sille mitään..." Frodo kuiskasi heikosti. Silmän kauhea valta pakotti laittamaan Sormuksen sormeen. Frodo tunsi (sillä hänen silmänsä olivat sumenneet) miten Samin kädet painoivat hellästi hänen omansa yhteen, estäen täten hänen aikeensa. Pakottava tunne väheni, mutta ei kadonnut. Sam nosti Frodon jälleen selkäänsä, ja alkoi uurastaa kohti huippua.

Polku joka vei Tuliseen kammioon ei ollut yhtä helppo kulkea kun miltä se oli alhaalta päin vaikuttanut. Frodo kuuli että Sam alkoi olla väsynyt, ja oli juuri aikeissa sanoa että hän voisi yrittää ryömimistä, kun jokin olento hypähti heidän päälleen. Tuo otus otti tiukan otteen Samin kädestä, ja Frodo tippui maahan. He kuulivat terävän, sihisevän hengityksen korvissaan. Klonkku oli palannut viimeisessä yrityksessään ottaa Aarre takaisin itselleen. Frodo tunsi sen kylmät, vahvat sormet kurkkuaan vasten, kuuli sen ilkeän sihinän.

"Ilkeä issäntä! Ilkeä issäntä jukssaa, juksssaa, Sméagolia, klunk. Ei saa mennä ssinne! Ei ssaa tehdä pahaa Aarteelle! Anna sse Sméagolille, anna se! Anna se, anna sse meille!"

Klonkku hapuili hullun lailla Sormusta joka roikkui ketjussa Frodon kaulan ympärillä. Sen silmät pullottivat, se raapi puseronkaulusta saadakseen Aarteensa.

"Anna sse, anna meille, meille! Issäntä ilkeä, Aarre kuuluu meille, sse-"

Mutta silloin Frodo tunsi paljon kauheamman tunteen kuin Klonkun kuristavat sormet kaulallaan. Frodo tunsi Sormuksen valtavan painon, ja Silmän hehkuvan katseen. Tuo katse oli etsinyt Valtasormusta koko Saattuen matkan ajan, ja nyt Silmä oli kääntynyt kohti Orodruinia, Tuomiovuorta. Frodo hengähti rajusti sisään. Hän tiesi että Sauron vihdoin oli löytänyt Sormuksensa.

Klonkkukin näytti tuntevan tuon valtavan voiman joka nyt lepäsi heidän yllään. Sen ote Frodon kaulasta löystyi hieman, se päästi pienen pelokkaan sihauksen, ja sen silmiin syttyi pelokas kiilto. Frodo yritti rimpuilla itsensä irti, mutta Sam ehti ensin. Hän heitti Klonkun maahan, mihin se jäi kyyhöttämään peloissaan, peittäen päänsä käsillään. Hobitit katsoivat pelokkaina ympärilleen. Oli tullut ihan hiljaista. Ilmassa leijui painostava tunne, ja kauhu täytti heidän sydämensä. Frodo tunsi epätoivon vyöryvän hänen sydämeensä, kuin jättiaallon joka pyyhkäytyi voimakkaana rannalle, peittäen sen alleen.

"Sam," Frodo sanoi hiljaa. Sam tuli varovaisesti hänen viereensä istumaan. "Sam, hän on huomannut meidät. Kaikki on loppu. Epäonnistuin, petin kaikki."

Toinen hobitti katsoi häntä sääliten.

"Ei, Frodo-herra. Se ei ole teidän vikanne. Te ettei voineet mitään. Älkää pelätkö, me pysytään yhdessä vaikka mitä tulisi." Sam sanoi. "Vaikka mentäisiin kidutettavaksi Mustaan Torniin, en jätä teitä. Mutta älkää syyttäkö itseänne."

Frodo hymyili heikosti.

"Tällä tehtävällä ei koskaan ollut isoja mahdollisuuksia, ja me kuolemme. Mutta olen kuitenkin iloinen, sillä sinä olet mukanani, viimeiseen asti." He halasivat, pitäen tiukasti kiini toisistaan. Auringon kalpeat säteet valaisivat karua maata.

Vähän ajan päästä he kuulivat riipivän kiljaisun taivaalta, ja toisen joka vastasi siihen. Nazgûlit heidän siivekkäillä ratsuillaan lähestyivät. Ilma kaikui niiden äänistä. Samin ote Frodosta tiukkeni, ja hän tunsi Frodon värisevän. Klonkku alkoi uikuttaa ja sihistä pelokkaita sanoja. Kaikki vastarinta oli tuntunut katoavan siitä. "Ei, eii, ne ottaa ssen, ottaa, vie Hänelle, eii, sss, Aarre..."

Sam katsoi taakseen, ja se mitä hän näki oli kuin kylmä isku hänen mieleensä. Hän näki kuinka kolme isoa hirviötä lähestyi heitä, kukin kantaen omaa mustaan viittaan pukeutunutta Sormusaavetta.

Frodo oli tuntenut kuinka Aaveet lähestyivät, kauan ennen kuin Sam ne näki. Hänen haavansa vasemmassa olkapäässä jomotti ja kalmankymyys levisi siitä. Hänen mielensä täyttyi pelosta ja epätoivosta, myrkyttäen koko kehon. Sitten hän kuuli Samin kuiskaisevan:

"Ne tulevat, olkaa valmiina. Minä koetan estää heitä, paetkaa te."

"Sam, ei ole toivoa. Älä taistele," Frodo kuiskasi väsyneenä takaisin.

"Mutta Frodo-herra-" isojen siipien kumeat lyönneit katkaisivat hänen sanansa. Ne kuuluivat voimakkaina heidän takanaan, ja Frodo äännähti tukahtuneesti.

Siivenlyönnit kasvoivat entistä voimakkaimmiksi. Niiden aiheuttamat ilmanvirtaukset pyyhkäisivät tukan heidän silmiltään. Maasta lensi ilmaan iso määrä tuhkaa ja pölyä. Sam yski ja sulki silmänsä.

He kuulivat kuinka kolme isoa kehoa jymähti maahan. Frodo ja Sam päästivät irti toisistaan, ja jäivät kauhun lamaannuttamina tuijottamaan vangitsijoitaan. Sormusaaveet olivat nyt laskeutuneet hirviöratsujensa selästä, ja lähestyivät maassa makaavia hahmoja. Ne eivät paljastaneet kuolettavia kalmanmiekkojaan, sillä ne tiesivät etteivät nuo surkeat olennot puolustautuisi. Ne seisahtuivat maassa kyyhöttävien hobittien eteen. Vaikutti siltä että he halusivat pitkittää sitä voitonriemukasta hetkeä jolloin Sormus riistettäisiin hobiteilta ja annettaisiin takaisin sen oikealle Herralle.

Sam ja Frodo katsoivat ylös kohti Aaveiden näkymättömiä kasvoja, ja he eivät kyenneet tehdä liikettäkään. Muutaman sekunnin ajan mustakaapuiset hahmot vain seisoivat heidän edessään. Ilma oli täysin hiljainen, hobittien kiivasta hengitystä lukuunottamatta. Sitten Sormusaavet hyökkäsivät. Kaksi raudanlujaa kättä otti kiinni Frodon olkapäistä, ja hän huudahti haavasta tulleesta kylmästä kivusta. Sormusaave nosti hänet ilmaan ja sen käsi repi Frodon kaulusta, etsien Sormusta. Frodo yritti estää kylmää kättä, mutta se sysättiin rajusti pois. Frodo tunsi kovan kiskaisun niskassaan. Sormuksen ketju oli nykäisty poikki, ja hän näki Nazgûlin nostavan Sormuksen voitonriemuisena ylös. Hän tippui maahan. Sitten Frodo riuhtaistiin taasen ylös, mutta tällä kertaa kaulasta. Hän haukkoi henkeä, mutta rautainen ote kaulassa oli armoton. Frodo kuuli Samin huudahtavan tukahtuneesti, "Ei, ei..." Hän vilkaisi silmäkulmallaan huutoa päin, ja näki toisen Sormusaaveen vanginneen Samin. Kolmas Nazgûl oli paljastanut miekkansa ja katkaisi nopealla huitaisulla Klonkun pään. Sen viimeinen kiljaisu jäi kaikumaan ilmaan.

Frodo ei ehtinyt enää tehdä mitään, sillä hänet kahlittiin. Hänen kätensä väännettiin selän taakse ja lukittiin yhteen terässiteillä jotka hiertäytyivät ihoon, raapien vertatihkuvia haavoja. Nazgûl raahasi hänet maata pitkin kohti kammottavaa ratsuaan, joka tuulen nopeudella veisi heidät Sauronin Mustaan torniin. Frodo värisi ajatellessaan tuota kauhun linnaa. Hänet heitettiin Aaveen ratsun selkään, ja näki että Samille tehtiin samoin. Lentävä ratsu rääkäisi karmeasti, ja niin he nousivat ilmaan. Korkealle he nousivatkin, ja mikään matka ei ollut ollut kauheampi kuin tämä. Isot siivet laskivat ja nousivat, hän tunsi Sormusaaveen kylmän vartalon takanaan. Ilmavirtaus jääsi hänen kasvojansa. Frodo voi pahoin; ei vain ajatuksesta minne he olivat matkalla, eikä siitä että Samkin oli hänen mukanaan. Ei, kauhein ajatus oli se että Sauronin loppumaton pimeyden mahtikausi alkaisi, nujertaen kaiken kauniin ja viattoman pahaan mustuuteen. Frodo katsoi alas kohti maata. Hän halusi nähdä maailman (vaikka se olikin tuo kirottu Varjojen maa) vielä kerran ennen vankeuttaan Barad-Dûrissa. Ympäristö kiisi nopeasti ohi ja tuhkainen maa vilisi heidän allaan. Frodo sulki silmänsä epätoivoisena.

Nopeasti lensivät Mustan Maan siivekkäät olennot, ja jo vähän ajan päästä (joka tuntui ikuisuudelta) nousi Musta Torni näkyviin heidän edessään. Frodo tunsi nyt entistä voimakkaampana Silmän hohdon. Se painoi hänen päänsä alas; musersi toivon ja mielen. Ratsut syöksyivät nopeasti alas kohti maata, ja hetken päästä ne laskeutuivat kumealla tömähdyksellä vähän matkan päästä Sauronin tornin sisäänkäynnistä. Hobitit heitettiin mustan tomun peittämään maahan. Nazgûlit laskeutuivat hekin petojensa selästä, ja riistivät vankinsa seisaalleen. Frodon kehoa särki, ja hän etsi katseellan Samia. Heidän täytyi pitää yhtä. Mitä tahansa tulikin. Sam seisoi puutuneen näköisenä Frodon takana, ja tämän silmistä loisti puhdas pelko. Sitten heidät tönäistiin tylysti liikkelle. Miekanterä painautui heidän molempien selkään varoituksena; älkää yrittäkö mitään, tiedätte ettette voi paeta. Frodo painoi päänsä, ja alkoi kävellä.

Lähestyessään tuota Tuomion tornia, Frodo ei voinut olla katsomatta kohti sen huippua. Se oli hyvin korkea, eikä Frodo nähnyt kovinkaan paljoa sen suuruudesta ennen kuin he jo seisoivatkin isojen mustien teräsporttien edessä. Niihin oli kaiverrettu punaisen Silmän merkki. Vangitsijat odottivat hetken noiden ovien edessä, ja sitten ne avautuivat itsestään vaimealla jyrinällä. Heidän edessänsä avautui iso musta aukko; kauheuksia täynnä oleva luolansuu. Nazgûlit lähtivät liikkeelle, pitäen vankejaan tiukassa otteessa. Aukonsuusta lähti pitkä, pimeä käytävä. Se tuntui jatkuvan loputtomiin. He kävelivät käytävää pitkin. Tummiin seiniin oli kaiverrettu holveja. Örkkejä seisoi siellä, kiiltävissä haarniskoissa ja kantaen pitkiä miekkoja. Ne huusivat vangeille ilkkusanoja omalla raa'alla kielellään. Hobitit eivät kauhultaan kuulleet niitä. Käytävän loppupäässä oli toinen musta portti. Siitä he menivät läpi.

Portaat oven takana jatkuivat yhä ylöspäin ja ylöspäin. Frodo tunsi vaipuvansa tajuttomuuteen uupumuksesta, mutta häntä johtava Nazgûl kaivoi miekanteränsä Frodon selkään. Kipu herätti hobitin, ja hän kokosi rippeet lihasvoimastaan, pakottaen itsensä jatkamaan. He kävelivät monen holvin ja käytävän läpi, kunnes viimein heidän vanginsaattajansa pysähtyivät erään portin eteen. Sam vajosi melkein polvilleen väsymyksestä, mutta sai pian muistutuksen siitä että piti pysyä hereillä. Frodo vaistosi että tuon portin takana oli heidän päämääränsä. Sieltä kumpusi viha ja mahti. Yksi Nazgûleista kohotti kylmän äänensä ja lausui jotain Mordorin kielellä. Portti aukesi välittömästi. Ovi vetäytyi seinän sisään, jättäen siihen ison sisäänkäynnin. Nazgûl tönäisi Frodoa kohti tuota aukkoa, ja hän otti pelokkaita askeleita kohti vaaraa. Sormusaave tönäisi häntä taas, ja Frodo kompuroi sisään. Samia pitelevä Nazgûl tuli sekin sisälle, ja ovi vetäytyi kiinni.

He olivat saapuneet isoon saliin. Sen kattoa ei näkynyt. Seinät olivat täysin mustat, lukuunottamatta kapeita ikkunoita. Kauimpana salissa sijaitsi valtaistuin korokkeella. Tuoli oli sekin pikimusta ja koristeltu pitkillä piikeillä ja Silmän merkillä. Tuossa valtatuolissa istui joku. Pimeydessä näkyi vain kaksi punahehkuista silmää. Nuo silmät olivat kiinnittyneenä oveen päin josta neljä hahmoa juuri oli ilmestynyt. Frodo tunsi pelon kouraisevan sydäntään. Pienet hikipisarat kihelmöivät hänen otsallaan. Frodoa pitelevä Nazgûl irrotti otteen ja alkoi kävellä kohti valtaistuinta. Sen askeleet kaikuivat äänettömässä tilassa. Se pysähtyi aivan korokkeen eteen ja kohotti kätensä. Jokin kimalsi siinä. Valtasormus.

Silmäpari oli noussut ja kävellyt Sormusta pitelevän Aaveen eteen. Silmäparin ruumis valaistui. Se oli pukeutunut täysin mustaan. Sen päässä oleva kypärä peitti kasvot, ja ainoa mikä näkyi oli nuo silmät. Sauron ojensi ison kätensä ja otti Sormuksen Nazgûlilta, joka perääntyi kumartaen. Hetken hehkusilmäinen otus piteli sormustaan ilmassa. Sitten se pujotti sen sormeensa.

Koko Tornin läpi kävi vavahdus. Rakennus tuntui vahvistuvan ja vahvistuvan. Frodo kuuli kauhuissaan miten etäällä Tuomiovuori purkautui huumaavalla räjädyksellä. Koko Torni täyttyi jostan epämääräisestä voimasta. Voimasta joka oli saavuttanut huippunsa. Tuo olento heidän edessään ojentui täyteen mittaansa. Sen keho tuntui tiivistyvän, ja Frodo huomasi kuinka Sormus hehkui keltaisena sen mustassa sormessa. Tornin läpi kävi viimeinen, korviahuumaava vavahdus. Kaikki päättyi äkisti.

Voimansa täydellistänyt Sauron seisoi heidän edessään mahtavana ja voimanhehkuisena. Hänen silmänsä kiersivät salissa, lukiten Frodon katseen hetkeksi. Sitten Sauron nauroi. Nauru oli julma, ja se sai Samin värisemään. Musta Ruhtinas käveli sitten verkkaisesti kohti vankejaan. Hän pysähtyi Frodo eteen, joka pelon lamaannuttamana painoi päänsä maata kohti. Sauron puhui. Ääni oli syvä ja täynnä vihaa.

"Kauan olet vältellyt katsettani, puolituinen. Erittäin kauan... Mutta et enää. Uhmasit minua pitäessäsi Sormustani, ja senkaltaisesta rikoksesta maksetaan täällä kalliisti."

"EI!" kaikui Samin ääni. "Te ette satuta isäntääni, senkin roisto!" Sauron käänsi päänsä kohti äänenlähdettä.

"Vai niin," hän sanoi. "Tämäkin puolituinen rohkeaa uhmata minua julkisesti." Nyt hän lähestyi Samia.

"Röyhkeä puolituinen." Hän iski kovalla kädellään Samia. Samin kasvoihin ilmestyi ilkeästi punoittava jälki, ja siitä alkoi tihkua verta. Sam huusi kivusta.

Frodo riuhtoi epätoivoisena kahleitaan. "Sam!"

Sauron hymyili, ja asteli toisen hobitin luo. "Valitettavasti ette saa nauttia toistenne seurasta pitkän vierailunne ajan. Minulla on näet pieniä suunnitelmia varallesi, ja tyhmä ystäväsi saa odottaa vuoroansa. Mutta lupaan ett lopussa olette yhdessä."

Musta Ruhtinas pakotti kylmällä rautakädellään Frodon pään ylös. Hetken ajan nuo kaksi Sormuksenkantajaa tuijottivat toisiaan silmiin. Vihollisen punaiset silmät porautuivat Frodon sinisiin; kuin yrittäen selvittää hobitin ajatukset. Sitten Sauron nousi ylös, ja sanoi Nazgûleille: "Tuokaa tänne Mustan Porttimme uhrit."

Sormusaavet kumarsivat, ja kävelivät ulos salista.

Frodo nosti katseensa pelokkaana.

"Aivan, uhrit. He olivat tarpeeksi tyhmiä yrittääkseen hyökätä kohti Mustaa Maata, ja se jäikin yritykseksi jonka he saivat karvaasti huomata nahoissaan. Jos olet oikein tottelevainen, saat ehkä tavata vanhoja kumppaneitasi vielä."

Sam päästi pienen äännähdyksen, joka oli nyyhkäyksen ja voihkaisun sekoitus. Frodo otti pienen askeleen kohti ystäväänsä, mutta aie keskeytettiin. Sauron otti kahdella lujalla kädellään otteen Frodon hartioista ja laskeutui jälleen alas tullen kasvotusten pelokkaan hobitin kanssa. Terävät, metallin peittämät sormet kaivaituivat hänen lihaansa.

"Frodo Reppuli. Tyhmä puolituinen joka uhmasi maailman valtiasta. Et näe päivänvaloa enää koskaan siitä hyvästä. Saat kokea kipua jonkalaista et koskaan ennen ole tarvinnut kohdata. Sydämesi tulee anomaan kuolemaa, mutta Mustan Tornin palvelijat eivät sitä suo. Ei ennenkuin kaikki tahto on puristettu ulos sinusta. Tahto vastustaa, tahto ajatella, ja tahto elää. Hyvä ystäväsi tässä saa kunnian olla sanansaattaja. Hän saa kertoa jokaisen pienen yksityiskohdan kumppaneillesi, ja he tulevat ryömimään kaduksissa maassa, ajatellen mitä he sinulle tekivät. He tulevat kuolemaan tunnontuskissa. Rupuisen kotimaasi asukkaat joutuvat orjiksi. He saavat raataa kunnes lyhyet jalkansa ovat verillä. Ja he tulevat syyttämän sinua,- tyhmää herra Frodo Reppulia, joka heidät siihen tilanteeseen vei. Sinä häviät, Frodo Reppuli."

Sauron nousi hitaasti seisomaan ja hymyili julmasti, sillä kyyneleet olivat kihonneet Frodon silmiin Vihollisen kauhean puheen aikana.

Frodon kurkkua kuristi ja pienet kirkkaat kyyneleet valuivat nyt vapaina kasvoja pitkin, tippuen mustalle lattialle. Vaikka miten hän halusi sulkea pois nuo sanat, hän tiesi että ne olivat totta. Kaikki oli hänen syytään. Kuin udun läpi hän huomasi miten örkkejä saapui viemään hänet ja Samin pois Sauronin salista. Heidät johdatettiin pimeään, kosteaan tyrmään.

Ovi lukittiin. Frodo menetti tajuntansa.