RATING: PG
A/N: yli vuoden laiminlyönnin jälkeen sain vihdoin valmiiksi ficcini kolmannen luvun. Saa nähdä kuinka monta kymmentä vuotta kestää ennen kuin saan neljännen valmiiksi.
Pippin ei jaksanut enää. Hänen lyhyitä jalkojaan särki ja jomotti, ja Mordorin katkuinen ilma aiheutti piinaavan janon hänen suussaan. Hän ei tiennyt miten hän oli jaksanut tähänkin asti. Hän ei tiennyt miten pitkään he olivat juosseet. Hän ei tiennyt itsensä tai muiden kohtaloista mitään, ei tiennyt missä Gandalf, Aragorn tai muut olivat, ja se oli melkein tuskaisin ajatus kaikista. Pippin kuitenkin tiesi että hänen oli pakko jaksaa. Hän ei saanut kompastua. Hänen ympärillään juoksi yhtä uupuneita ihmissotilaita, ja jos nämä eivät talloisi pientä hobittia jalkoihinsa, hoitaisivat piiskaa käyttävät örkit hänet kuitenkin. Pippin oli nähnyt kuinka rohanilainen nuorukainen oli kaatunut maahan hänen vierellään, ja orjapiiskuri oli piiskannut tämän kasvoja kiroillen ja huutaen kunnes mies ei enää liikkunut. Tapaus oli vielä tuoreena hänen mielessään, joten Peregrin pakotti itsensä jatkamaan. Sisällään hän ajatteli, kunpa olisimme jo perillä sinne minne meitä viedäänkin.
Morannonin luona vangitut sotilaat olivat nyt vajaan kolmen virstan päästä Barad-Dûrista. Heitä oli piiskattu eteenpäin uupumattomasti, ja janosta tai väsymyksestä tuupertuneet jätettiin maahan makaamaan, joko örkkien tai muiden hirviöiden ruuaksi. Heidän oli sallittu levähtää vain muutaman kerran, ja ne kerrat tuntuivat vangeista pelkiltä silmänräpäyksiltä. Heidät haluttiin saada Mustan Tornin luo niin nopeasti kuin vain oli mahdollista.
Komppania jatkoi nopeaa marssiaan. Pöly ja tuhka tunkeutuivat heidän keuhkoihinsa, ja monet saivat rajuja yskänpuuskahduksia. Pippinin vieressä juoksi Gondorin sotilas, jonka kasvot olivat hiestä märät. Tämä pyyhki aina välillä kasvojaan viitallaan, ja vei sitten kostuneen kankaan suuhunsa saadakseen nestettä kuivuneeseen ruumiiseensa. Pippin nuoli huuliaan paperinkarhealla kielellä. Hän ei suostunut ajattelemaan vettä, sillä ajatus olisi varmaankin ajanut hänet hulluksi jos meno jatkuisi näin vielä kauan.
Yhtäkkiä kaukaa edestä, ryhmän etupäästä, kuului örkin huutoja. Pippin ei erottanut sanoja, mutta komppania hänen edessään alkoi vähitellen hidastaa vauhtia. Vähitellen se pysähtyi, ja Pippin, joka oli kuolemanväsynyt, rojahti maahan. Hän kuuli kuinka monet ihmisetkin vastaanottivat pysähdyksen kiitollisesti. Ilma oli täynnä nopeita ja väsyneitä hengenvetoja. Hetken kuluttua Pippin alkoi kuitenkin voimistua, ja hän vilkuili ympäriinsä saadakseen vihjeitä miksi he olivat pysähtyneet. Örkkivartijat seisoivat paikoillaan, pitäen silmällä vankiryhmää. Pippin katsoi ympärillään makaavia tai istuvia sotilaita. Gondorilainen mies jonka hän oli nähnyt aiemmin makasi selällään hänen takanaan, kädet kasvoillaan. Pippin empi hetken, ja alkoi aloittaa pienen sananvaihdon miehen kanssa yksinäisyydentunteen lievittämiseksi, mutta kumea torven ääni hukutti hänen äänensä. Hänen ympärillään miehet katsoivat ylös, ja jotkut nousivat pelokkaina seisomaan. Pippinkin kömpi jaloilleen, ja hivuttautui varovasti rivin laitamalle nähdäkseen paremmin. Ihmisrivin etupäässä oli liikehdintää ja örkkien käskyjä kiiri ilman läpi. Nazgûlit isoilla siivekkäillä hirviöillään olivat asettuneet isoille kiville vahtimaan joukkojansa. Sitten hän kauhukseen huomasi että riviä myöten alkoi kulkea pelottavannäköisiä örkkejä, ja ne näyttivät tutkivan tarkasti joka vangin, kuin etsien jotakuta. Pippin sai tarpeekseen ja hivuttautui takaisin paikalleen.
Örkkien tullessa lähemmäksi hän alkoi erottaa sanoja, ja ne sanat lamaannuttivat hänet.
"Puolituiset! Puolituiset pitää antaa minulle!"
Pippin yritti piiloutua ihmisten väliin, mutta monet tuntuivat oudon haluttomilta auttaa.
"Teidän täytyy auttaa, ne etsivät minua!", hän kuiskasi peloissaan eräälle rohanilaisellle.
"En voi", tämä vastasi sihauksella. "Se on liian vaarallista! Ne löytävät teidät joka tapauksessa." Sitten mies käänsi katseensa pois ja katsoi jäykkänä kohti rivin alkua.
"Puolituiset minulle! Ilminantajat palkitaan! Puolituiset tänne!" Keltasilmäinen örkki oli nyt Pippinin kohdalla, ja hän painautui maata vasten toivoen ettei häntä nähtäisi.
"Puolituiset!" Örkki siirtyi poispäin ja jatkoi etsintäänsä, mutta Pippinin kauhuksi kuului miehen huuto.
"Herra! Täällä on puolituinen." Pippin etsi vihansekaisella katseella ilminantajaansa, ja pälyilevät silmät ja punehtuneet posket paljastivat sen olevan nuori gondorilainen mies. Örkki oli palannut Pippinin piilopaikan lähelle, ja nyt kiiluvasilmäinen etsijä oli alkanut tunkeutua rivin sisälle, puskien vankeja tieltään. Pippin voihkaisi pelosta ja alkoi ryömiä poispäin, mutta örkki oli liian tarkkakatseinen. Se kiiruhti eteenpäin ja tarrasi kiinni Pippinin niskasta kovilla kourillaan.
"Vai niin, luulit pääseväsi pakoon, senkin kääpiö?" Se naurahti karheasti ja raahasi Pippinin ulos ihmisjoukosta. "Ei, pakoon et pääse, et enää..." Örkki viskasi hänet kovaan maahan ja veti ulos pienen torven pukunsa taskusta. Kumea puhallus kaikui ilmassa, ja heti äänimerkin jälkeen yksi Nazgûleista päästi kimeän kiljaisun ja kannusti ratsunsa lentoon. Pippin peitti päänsä valtavan liskon liitäessä hänen lähelleen. Sormusaave laskeutui maahan ja kylmä kauhu valtasi kaikki lähelläolevat. Monet miehistä kääntyivät ympäri pakokauhun vallassa, mutta örkkien piiskansivallukset estivät karkaamisen jonosta. Pippin kääriytyi palloksi pelon lamaannuttamana ja vaikeroi. Nazgûl sihahti hiljaa huvittuneena ja heitti Pippinin lentävän ratsunsa päälle, joka oli jo tottunut hobittien kantamiseen. Siivekäs olento hypähti lentoon rääkäisten, ja sormusaave ohjasi sitä kohti Barad-Dûrin sisäänkäyntiä.
Lento sujui nopeasti, ja koko sen ajan piti Pippin silmiään ummessa. Hän ei halunnut nähdä tai tietää, sillä jo sormusaaveen kylmyys ja pahuus oli liikaa.
Mustan Tornin edusta ei ollut tyhjä Pippinin saapuessa. Hän ei aluksi huomannut joukkoa joka seisoi kivisellä pihalla, sillä niin pitkältä tuntunut läheisyys Nazgûlin kanssa oli imenyt hänet tyhjiin. Hän makasi maassa ja yritti hengittää syvään, mutta jostain syystä hän vain läähätti nopeasti ja pinnallisesti kuin koira kuumassa ilmassa. Hänen kylmä vangitsijansa nähtävästi kyllästyi odottamiseen ja veti hobitin seisaalleen kaavunkauluksesta. Pippin horjui ja kamppaili pyörtymistä vastaan tuntiessaan veren syöksyvän hänen päähänsä. Ääni hätkähdytti hänet.
"Hyvä, viimeinenkin puuttuva jäsen löydettiin, ja nyt voimme onneksemme alkaa selittää uutta tilannettanne."
Pippin värisi katsellessaan puhujaa, sillä tämä oli jo ennestään tuttu. Sauronin Suu. Iljettävä vihollinen istui korkean hirviöhevosensa päällä, ratsastaen hiljaa edestakaisin ja antaen katseensa lipua ympärillä seisovien ihmisten yli. Ihmisten... Pippin katsahti ensi kerran kohti muita läsnäolijoita. Hänen sydämensä tuntui hyppäävän yhden lyönnin yli. Gandalf ja Aragorn! Legolas ja Gimli. Ne olivat vanginneet heidätkin! Gandalfin ja Aragornin vieressä seisoi myös muita, mutta Pippin ei tunnistanut heitä. Hän tavoitti Gandalfin katseen, ja katseessa ei näkynyt muuta kuin surua ja pelkoa. Pippin ei kestänyt nähdä Saattueen johtajaa, viisasta Gandalfia, näin murtuneena, joten hän painoi nopeasti päänsä alas.
"Uusi tilanteenne on seuraavanlainen." Sauronin Suu puhui taas, seurattuaan huvittuneena puolituisen ja muiden saattueen jäsenten kohtaamista. "Jotkut teistä", hän katsoi kohti Pippinille tuntemattomia miehiä, "tulevat minun palvelukseeni. Teistä tulee palvelijoitani, ja te tottelette minua kaikessa. Jotkut taas saavat erityiskohtelun erikoisesta asemastanne johtuen." Hän ratsasti kohti Gandalfia ja Aragornia sekä Legolasta ja Gimliä. "Saatte nauttia erityiskohtelusta Tornimme huoneissa, kenties jopa itse Herrani kädestä. Ja mitä tulee puolituiseen", hän käänsi ratsunsa Pippiniä kohti, "on sinulle luvassa erityiskohtelu myös, mutta hieman poikkeava ystäviesi kohtalosta."
Sauronin Suu pysähtyi ratsunsa kanssa keskelle vankeja.
"Kaikki Rohanin ja Gondorin väet saavat elää Mordorin ehtojen alla - samojen ehtojen jotka esittelin teille Porttimme luona, mutta mitkä tyhmästi torjuitte." Hän porasi katseensa Aragorniin, joka katsoi jäykkänä takaisin. "Herrani ei kuitenkaan pitänyt uppiniskaisuudestasi, kuningas Elessar, joten ehdot saattavat ankaroitua tyhmyytesi takia. Kenties saat vielä tilaisuuden esittää anteeksipyyntösi puolituisten rottamaalle." Barad-Dûrin komentaja nauroi hiljaa Aragornille.
"Uusi aika on alkanut, ja se on kestävä kauan", Sauronin Suu julisti, ja antoi merkin vankeja vahtineille örkeille. "Viekää heidät tyrmiinsä."