Untitled (yet)
Fanfic by FallenPandemonium
Luku 1: Taistelun jälkeen
Sade ropisi maahan tasaisesti, huuhtoen veren kuolleiden kasvoilta, joiden silmät tuijottivat tyhjyyteen. Näiden epäonnisten sotureiden joukossa oli kuitenkin yksi, joka ei suostunut alistumaan kohtaloonsa, vaan raahautui eteenpäin vetäen itseään vasemmalla kädellään maata pitkin. Toisessa, veren tahraamassa kädessään hän puristi ruostunutta katanaa, jonka kahva ja terä olivat veren kyllästämät. Hän pysähtyi lepäämään hetkeksi ja laski päänsä maahan sulkien silmänsä. Hänellä oli vastustamaton halu jäädä siihen makaamaan, antaa kohtalonsa täyttyä. Mutta hän ei voinut luovuttaa, ei nyt! He olivat jo niin lähellä päämääräänsä, hän ja hänen ystävänsä… Hän hymähti ajatellessaan heitä. Ensin oli ollut Kagome… Tytön ajatteleminen toi hymyn hänen huulilleen.
En varmaan ikinä voi unohtaa ensikohtaamistamme…Sitten oli Shippou, kitsuneyoukai. Aluksi hän oli tuntenut pentua kohtaan vain ärtymystä, mutta oli kuitenkin oppinut välittämään hänestäkin. Myöhemmin pieneen joukkoon oli liittynyt perverssi houshi Miroku. Olihan hänellä huonotkin puolensa (kuten ylenpalttinen hinku saada jälkikasvua), mutta taisteluissa tämä osoittautui hyväksi liittolaiseksi ja ystäväksi. Sitten he olivat tavanneet youkai taijiya Sangon ja hänen lemmikkinsä Kiraran. Näin heidän sekalainen joukkonsa oli kasvanut heistä kahdesta, hänestä ja Kagomesta, hyvin pärjääväksi ryhmäksi. Heidän välilleen oli syntynyt vahva side, jota edes Naraku ei voinut rikkoa. Hänen ystäviensä ajatteleminen sai hänet muistelemaan… Oli iloisia muistoja, surullisia muistoja, sekä muistoja, jotka mieluiten unohtaisi. Kuten Kikyou, hän ajatteli. Naisen ajatteleminen masensi häntä. Hän oli epätoivoisesti yrittänyt unohtaa tämän, mutta se tuntui lähes mahdottomalta. Hän muisti silti ne monet kerrat, kun Kikyou oli satuttanut Kagomea, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hänen sydäntään särki nähdä Kagome surullisena, aina kun Kagome itki, hänestä tuntui kuin jokin olisi kuollut hänen sisällään. Hän tosiaankin halusi nähdä tytön uudelleen, nähdä tämän sievän hymyn, kasvot ja lempeät silmät! Hän kohottautui ähkäisten kyynärpäidensä varaan ja jähmettyi kuullessaan jonkun tulevan kohti. Hän erotti sateen nostattaman sumun keskeltä tummatukkaisen tytön hahmon ja kuuli, kuinka tämä huusi hänen nimeään.
"Kagome", hän henkäisi hymyillen ennen kuin sokaisevan kivun siivittämänä vaipui pimeyteen.