9. luku
Joku selvästi halusi minun saavan hermoromahduksen sinä päivänä, sillä heti kun onnistuin pääsemään kajuuttaan pois Auringon valosta ja Jeremy Jasonin äänenkantamasta, korviini kantautuivat toivottomien tapausten kolmikon – Jaylishin, Denrissin ja Felianin – äänet ja hihitys. Livahdin äkkiä sivummalle, mutta liian myöhään. Kuulin Denrissin kiljahtavan: "Hei, eiks toi ollut Jill? Kysellään siltä taas kaikkea, jooko!"
Ei. Ei, ei, ei. En todellakaan halunnut puhua kenenkään heistä kanssa juuri nyt, saati vastailla typeriin kysymyksiin. Vilkuilin vähän aikaa ympärilläni ja tajusin, että tytöt tulivat juuri sieltä, mitä kautta pääsisin hyttiini. Kirosin hiljaa ja pyrähdin juoksuun vastakkaiselle käytävälle varoen pitämästä kovaa ääntä. Melkein kaaduin alas vievissä portaissa. Heilautin itseni kaiteen varassa kulman taakse ja etsin kuumeisesti katseellani paikkaa, johon piiloutua. Vähän matkan päässä oli siivouskomero. Bingo! Säntäsin sinne ja painoin oven perässäni kiinni juuri kuin tyttökolmikko ehti käytävälle.
"Jill! Jill! Mihin se niinku hävisi?"
"Mitä jos me juostiin harhaan?"
"Tai mitä jos sun aivot on pehmenny tuon kirkkaan tähden loisteessa?"
Tyttöjen keskenään riitelevät äänet tuntuivat loittonevan, mutta en tullut vielä ulos piilopaikastani. Keskityin ja morfasin. Kun selkäni piteni ja minulle kasvoi häntä, hyllyltä putosi purkki lattialle hajoten ja levittäen pahanhajuisen valkoisen sisältönsä ympäriinsä. Toinen purkki osui suoraan selkääni. Alkoi olla inhottavan ahdasta. Morfasin takaisin ihmiseksi heti päästyäni andaliittihahmoon.
Istuin komeron lattialle ja annoin ajatusteni harhailla. Kirosin, että olin jättänyt sir'ayn pätkäni hyttiin. Sir'ay on erään kotiplaneetallamme kasvavan kasvin kuivattuja oksia, jotka sytytetään tuleen ja savua vedetään henkeen. Savun sisältämät yhdisteet vaikuttavat lievästi keskushermostoon – siksi me yeerkitkin tunnemme sen vaikutuksen. Olin onnistunut hieman vähentämään polttoani saavuttuani maapallolle. Mutta vain hieman.
Kuinka ollakaan, aivoni olivat pian täynnä likaisia mielikuvia eräästä tietystä visseristä. Päätin kokeilla jotain, mitä en ollutkaan ennen tehnyt. Livautin käteni housuihini ja palautin mieleeni yhden senhetkisistä suosikkifantasioistani.
Seison pilttuussa kädet sidottuna ketjulla seinään. Odotan. Keinun hiljaa paikoillani puolelta toiselle. Ympärilläni, viereisissä pilttuissa, seisoo muita naaraita, kukin omassa yksityisessä sellissään.
Kuulen askeleita ja käännän sarvisilmäni äänen suuntaan. Kaksi univormupukuista miestä pysähtyy minun kohdalleni.
"Tuoko?" toinen heistä sanoo. Toinen vastaa nyökkäämällä.
"Hyvä valinta, kieltämättä. Hän on tosi kaunis", mies jatkaa. Hän kiinnittää kahleen kaulaani ja irrottaa käsiäni puristavan köyden.
"Liikettä", hän ärähtää ja lyö minua takamuksille ketjun päällä. Värähdän, mutta lähden seuraamaan tottelevaisena miehiä.
Minut viedään valoisaan pieneen huoneeseen ja kahlitaan molemmilta puolilta seinään. Toinen miehistä ottaa vesiletkun ja kastelee minua samalla kun toinen pesee minut perusteellisesti shampoolla karkeaa harjaa käyttäen. Tunnen oloni epämiellyttäväksi vain sillä hetkellä, kun suihku suunnataan häntäni alle ja vieraat kädet kopeloivat yksityisiä osiani – vaikka sekin tuntuu oikeastaan melko hyvältä. Pesun jälkeen minut kuivataan lämpöpuhaltimilla ja pyyhkeillä ja sitten harjataan. Miesten rajut harjanvedot ajoittain jopa satuttavat minua. Viimeiseksi tulee meikki. Ripsistäni tehdään pitemmän näköiset ripsivärillä ja kasvoni puuteroidaan.
Sitten miehet taluttavat minut ulos huoneesta pitkää käytävää pitkin suurempaan halliin. Keskellä hallia seisoo kauttaaltaan öljytty uros pää ylpeästi pystyssä. Minut päästetään irti, ja kävelen lumoutuneena lähemmäs urosta. Huomaan, että hallin reunat ovat täynnä katselijoita, mutta he eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Katselen urosta ja tunnistan hänet Visser Kolmeksi. Öljy korostaa hänen vartalonsa lihaksikkuutta ja jäntevyyttä, ja hänen katseensa huokuu kylmyyttä. Eniten minun huomioni kuitenkin kiinnittyy siihen, mikä hänellä on takajalkojensa välissä. Valtava elin sojottaa hyökkäävästi eteenpäin. Tunnen hännänaluseni kostuvan märäksi…
Visser Kolme kävelee ylväin askelin taakseni ja laskee kätensä selkäni päälle. Avaan vaistomaisesti takajalkani niin levälleen kuin pystyn, ja niin Visser hyppää selkääni ja työntää elimensä sisälleni sanaakaan sanomatta. Minua on kielletty huutamasta, mutta muutaman työnnön jälkeen en voi enää pidättää voihkaisua. Visser Kolme nai minua siinä katseiden ristitulessa, puhumatta ja rivakasti. Lopulta tunnen kuuman nesteen purskahtavan syvälle minuun, laittaen alulle uuden andaliitin tulevaksi yeerk-toveriemme isännäksi. Nyt Visser huutaa kuin mielipuoli ja toistelee nimeäni, ja minä joudun myöskin saman nautinnon kouriin ja yhdyn Visserin huutoon.
Emme ehdi olla enää pitkään kosketuksissa toisiimme, kun meidät jo tullaan repimään irti. Univormupukuiset olennot taluttavat Visserin sivummalle, ja minut raahataan ulos hallista. Tappelen vastaan, niin Visserkin, mutta turhaan. Päädyn samaan huoneeseen mistä tulin, meikkini huuhdellaan pois, ja minulle annetaan kymmenen raipaniskua koska olin huutanut nautinnosta. Mietin, mahdetaanko Visser Kolmea rangaista samalla lailla.
Minut viedään takaisin pilttuuseen ja kahlitaan käsistä täysin samalla lailla kuin olin ollut sidottuna. Minua saattaneet univormumiehet poistuvat ja jättävät minut taas yksin ajatusteni kanssa. Sukupuolielimiäni polttelee yhä Visser Kolmen jäljiltä. Miten toivonkaan, ettei tämä parittelu olisi tuottanut tulosta… silloin voisin nähdä Visserin vielä uudestaan… ja uudestaan… ja uudestaan…
Pyyhkäisin sormeni seinällä roikkuvaan pyyhkeeseen. Ihmisenä laukeaminen on erilaista kuin andaliittina, ehkä jopa hieman vähemmän nautinnollista, mutta itsensä tyydyttäminen ihmismorfissa on helpompaa jo rakenteellisista syistä . Äskeinen fantasia oli yksi harvoista, joiden en todella toivonut tapahtuvan minulle. Olin ehdottomasti vastaan ideaa, jonka joku idiootti oli vähän aikaa sitten tuonut esille: että uusia isäntiä pitäisi tehdä luonnonmukaisesti. Haloo! Hyviä isäntäruumiita pysyvästi jonnekin vain jälkeläisiä tuottamaan, vaikka nykyinen koeputkisysteemi toimii ihan hyvin? Puhumattakaan siitä, että ohjastajat pakotettaisiin tekemään lapsia. Ajatuskin siitä, että sisälläni kasvaisi andaliittivauva, kuvotti minua.
Nousin ylös ja raotin komeron ovea. Ketään toivottomista tapauksista ei näkynyt. Hiivin käytävälle. Mihinköhän suuntaan minun piti mennä, että pääsisin takaisin kannelle? Ei kun samaa reittiä takaisin, eli oikealle…
"…niin ja siiiiis, sit se Griadiss kertoi niinku että se oli niinku just saanu niinku parin asteen ylennyksen!"
"Vähäks ihquu!"
Perhana. Juuri kun olin kuvitellut päässeeni niistä eroon. Syöksähdin seuraavan kulman taakse ja siitä seuraavaan hyttiin.
Ikävä kyllä hytti ei ollut tyhjä.
Keskellä huonetta seisoi eräs miespuolinen ihmisohjastaja, joka kuului jahdin miehistöön. Ilman yhtäkään vaatekappaletta. Hän oli ilmeisesti vaihtamassa asua. Olisin ehkä voinut ehtiä livahtamaan huoneesta pois, mutta silmäni liimautuivat alastomaan uroksen vartaloon pari sekuntia liian pitkäksi ajaksi. Ohjastaja kääntyi, ja hänen ilmeensä oli maksun arvoinen, kun hän huomasi minut. Hän ei saanut sanaa suustaan. Minun katseeni sen sijaan osui miehen kahden huteran jalan väliin.
"Mikä tuo on?" nauroin ja osoitin sormella. Se oli niin käsittämättömän pieni, että hädin tuskin tunnistin sen. Mies näytti sanoinkuvaamattoman ärtyneeltä.
"Sinunhan se pitäisi tietää! Painu helvettiin täältä, Jill!" hän tiuskaisi ja tönäisi minut ovesta ulos.
"Pikku vinkki: lukitse ovi seuraavalla kerralla!" sähisin ja marssin tieheni mahdollisimman nopeasti, etteivät toivottomat tapaukset ehtisi paikalle ihmettelemään meteliä.
Lopulta onnistuin löytämään kannelle. Tuuli oli voimistunut ja minua paleli hieman niukoissa morfausbikineissäni. Kaikki kolme miestä olivat yhä kannella, mutta ilmapiiri tuntui jotenkin muuttuneen. Tuottaja ja Visser seisoivat nyt jaloillaan ja Jeremy näytti vihaiselta. Asetuin istumaan tuolilleni ja heilautin hiuksiani merkitsevästi.
"Ai, siinähän te olettekin, neiti Love", tuottaja sanoi. "Kerroinkin juuri Jeremylle, että olen kuullut, että hänen tv-sarjansa tuotantoyhtiö aikoo tinkiä menoista ensi kaudella. Se merkitsisi, että Jeremyn palkkaa laskettaisiin huomattavasti."
"Ne ovat vitun hulluja!" Jeremy kirkui. "Ne eivät pärjää ilman minua! Entäs jos minä lähden?"
"Pelkään pahoin, että monet muutkaan eivät haluaisi palkata sinua", tuottaja sanoi. "Sinun maineesi tähtitieteellisen palkan vaatijana on laajalle levinnyt. Ja nykyisen epävirallisen systeemin mukaan kaikki tv-yhtiöt säästävät – samalla kun elokuva-ala voi käyttää yhä isompia rahoja…"
"Mutta kun minä olen Jeremy Jason McCole! Maailman ylivoimaisesti lahjakkain nuori näyttelijä!" Jeremy kiljui melkein hysteerisenä. Voi pyhä kandrona, minä kun olin kuvitellut, että Visser Kolme on itserakas.
Tuottaja alkoi selittää Jeremylle vaarallisen hiljaisella äänellä jotain kaiken maailman lisensseistä ja median toimintatavoista ja kaikkea muuta mistä minulla – eikä Visserillä - ei ollut hajuakaan. Ja Jeremy intti vastaan. Siinä vaiheessa kun tuskastunut sävy hiipi tuottajan ääneen, ainakin Visseristä näkyi selvästi että tämän kärsivällisyys alkoi olla lopussa.
"Kuuntele nyt vihdoinkin: et halua jäädä tappiolle tässä, Jeremy", tuottaja sanoi. "Usko pois, tv-urasi on ohi."