.
Ikäraja: T
Genre: valinnan mukaan yleinen, ystävyys ja/tai romantiikka. Ja huumorikin, ehkä?
Varoitukset: ei... tai no, 11. divisioonan ajattelutapa, mutta 11. divisioona on 11. divisioona , joten...
Huomio hahmoista: Isane Kotetsu on neljännen divisioonan luutnantti ja Retsu Unohana on neljännen divisioonan kapteeni. Shiroganehiko ja Koganehiko työskentelevät Shiban perheen palveluksessa (muutenkin kuin vain Kukakun alaisina, jos olen oikein ymmärtänyt).
Tiivistelmä:
Joskus Hanatarosta tuntuu, että asiat vain tapahtuvat ja ainoa, mitä hän saattaa tehdä, on yrittää pysyä perässä.
.
Teekutsut
.
Vertahyytävä kiljaisu, kuin hollow'n päästämä rääkynä. Se kuului ensimmäisenä. Ja sen jälkeen – täydellinen hiljaisuus. Niin täydellinen ja hiljainen, että se tuntui vetävän ympärillään olevan todellisuuden sisäänsä ja kuristavan sen hiljaa kuoliaaksi.
Hanataro voi huonosti. Hänen polvensa notkahtivat. Ilmassa tuntui uskomaton spirituaalinen paine, väkevä ja painostava kuin räjähdystään odottava ukkonen. Hanataro pysähtyi keskelle käytävää, painautui lähemmäs seinää ja toivoi, ettei joutuisi vedetyksi mukaan, mistä ikinä olikaan kyse.
Spirituaalisen paineen lähetessä ja kasvaessa sekunti sekunnilta, hän tajusi toiveensa tyhjäksi.
Käytävän sivuovi avautui. Pieni hahmo astui sisään. Hanataro räpytteli silmiään koettaen tarkentaa katseensa johonkin vaaleanpunaiseen, joka liikahteli kuin olisi kääntynyt katsomaan käytävää molempiin suuntiin.
"L-luutnantti Kusajishi" hän sopersi tunnistettuaan tulijan.
Yachiru Kusajishin pää kääntyi hänen äänensä suuntaan ja ohikiitävän hetken koko hänen pieni ruumiinsa tuntui kirkastuvan toivosta. Hän asteli Hanataron eteen.
"Luutnantti Kotetsu. Missä hän on?"
Se ei ollut niinkään kysymys kuin uhkavaatimus.
"Luutnantti… Kotetsu…?" Hanataro pudisti päätään. Hän ei pystynyt puhumaan enempää. Yachirun hengenvoima oli lamaannuttava.
"Ko-tet-su" Yachiru lausui selkeämmin, kärsimättömänä, selvästi uskoen, että heikko shinigami hänen edessään oli typerys, joka ei tajunnut puhetta kunnolla. "Missä hän on? Tai kapteeni Unohana. Minä haluan tavata kapteenin heti. Heti, nyt heti!"
Hän on tolaltaan, Hanataro totesi itsekseen valuessaan istumaan alas käytävän lattialle. Ja minä olen ainoa, joka on tässä siivessä…
Ponnistaen voimansa äärimmilleen hän onnistui kysymään "Luutnantti, onko teihin sattunut?"
Yachiru näytti siltä, että menettäisi hermonsa sillä nimenomaisella hetkellä – ja sitten uusi toivo valaisi hänet. Hanataroa lattiaan painanut paine hellitti. Yachiru asteli aivan hänen vierelleen, kyykistyi alas ja tuijotti Hanataroa suoraan silmiin.
"Sinä olet parantaja, niinhän? Sinä olet töissä täällä, kerta sinulla on tuo laukku ja sinä osaat parantaa. Eikö niin?" Yachiru tökki Hanataron parantajanlaukun leveää vihreää olkahihnaa etusormellaan ja tuijotti Hanataroa rävähtämättä. Hanatarosta tuntui epämääräisesti, että Yachiru oli käärme lumoamassa saaliikseen löytämää hiirtä.
"Osaan minä" Hanataro vastasi. Hänen suunsa tuntui kuivalta. "Onko teihin sattunut, luutnantti?"
Yachiru ei vastannut. Sen sijaan hän vilkaisi pikaisesti ovea ja käytävää. Nopeammin kuin Hanataro ehti tajuta, pikkuruinen käsi tempaisi kiinni hänen shinigamiasunsa kauluksesta tavalla, joka isomman soturin otteessa olisi tuntunut kuristavan kipeältä. "Minä olen korkea-arvoisempi ja minulla on zanpakuto, jonka terää saat maistaa, jos kerrot tästä yhtään kenellekään. Onko selvä?"
Ote höllentyi vain sen verran, ettei se painanut kurkunpäätä, suoden uhrille mahdollisuuden puhua. Tilanteen sisältämä ristiriitainen koomisuus ja uhkaavuus olisi halunnut purkautua nauruna, mutta Hanatarolla oli sekä tervettä järkeä että itsesuojeluvaistoa tarpeeksi ollakseen nauramatta.
"Minulla on vaitiolovelvollisuus" hän vakuutti, näki, ettei sana kertonut Yachirulle mitään ja jatkoi "Se tarkoittaa, etten saa kertoa potilaan asioista kenellekään ulkopuolisille. En edes muille neljännessä divisioonassa, paitsi jos se on hoidon kannalta ihan välttämätöntä."
Yachiru pohti kuulemaansa totisen näköisenä. Sitten hän päästi Hanatarosta irti, peruutti askeleen kauemmas ja kaivoi jotain taskuistaan.
"Ojenna kätesi."
Hanataro ojensi molemmat kätensä kämmenet avoimina. Hän sai pideltäväkseen likaisen mytyn.
Kunpa se ei ole mikään kuollut raato, hän ajatteli, muisti sitten, että Yachiru oli halunnut tavata nimenomaan parantajan ja kumartui hitaasti ja hengitystään pidättäen katsomaan myttyä tarkemmin. Hänen kulmakarvansa painuivat. Sehän oli aivan kuin –
Yachirun kiinni painunut käsi ilmestyi Hanataron näkökenttään ja laski vielä jotain Hanataron käsiin isomman mytyn viereen. Jotain pienempää, joka helähti vienosti.
"Se on Kenny" Yachiru lausui hiljaa. "Osaatko parantaa sen?"
Hanataro tuijotti rähjäistä, itse tehdyltä näyttävää nukkea ja sen irrallista päätä. "Minä – yritän parhaani" hän lupasi.
Yachirun kasvoille ilmestyi aito hymy ja loputkin käytävällä vallinneesta spirituaalisesta paineesta katosi viimein kokonaan.
.
Ganju käveli tyytyväisenä neljännen divisioonan halki kohti Hanataron työhuonetta. Ensimmäistä kertaa hänen ei tarvinnut käyttää seppaa ja muuttaa seiniä hiekaksi löytääkseen sinne minne halusi, minkä täytyi tarkoittaa, että hän oli viimeinkin tullut tutuksi paikkojen kanssa. Tai ainakin tämän yhden paikan ja divisioonan tilojen kanssa.
Hänen ei tarvinnut kysyä neuvoa keneltäkään eikä kukaan häntä vastaan tulleista hoitaja- tai parantaja-shinigameista säikähtänyt häntä tai pysäyttänyt häntä kysyäkseen, mitä hän oikein aikoi. Itse asiassa Ganjusta oli näyttänyt, että muutamat heistä olivat jopa nyökänneet hänelle tunnistavasti tervehdykseksi ja vain yhden tai kahden kasvoilla oli ollut ilme joka mietti lähimmän lakaisuluudan sijaintia. Se tuntui hyvältä. Ikään kuin hän olisi kuulunut porukkaan jollain tapaa.
Lähestyessään Hanataron useimmiten käyttämää tutkimushuonetta, Ganju erotti sen suljetun oven takaa puhetta. Hän pysähtyi paikalleen. Hanatarolla oli potilas huoneessa. Ganju oli arvioinut tulevansa paikalle niihin aikoihin, kun Hanataro tavallisesti piti päivän ainoan taukonsa, koska halusi varmistaa, että hän todella piti sen, minkä lisäksi oli paljon mukavampaa vaihtaa kuulumisia kasvotusten. Mutta joko hän oli myöhästynyt tai sitten tutkimushuoneessa oli meneillään jokin pidempi operaatio eikä Hanataro ollut päässyt tauolleen vielä ollenkaan. Jälkimmäinen vaihtoehto piti todennäköisemmin paikkansa. Ganju päätti odottaa ja nojasi seinään kädet ristittynä rinnalleen.
Kohta käytävälle ilmestyi hoitaja käsissään suuri tarjotin, jossa näytti olevan teeastiastoa puolelle tusinalle vieraalle ja suuri lautasellinen erilaisia herkkuja, ei niinkään kauniisti aseteltuna lajitelmana, vaan valtavana kekona. Ganju ihmetteli hajamielisesti, että jollakulla taisi olla syntymäpäivä ja odotti hoitajan kävelevän Hanataron työhuoneen ohi, mutta niin ei käynytkään. Hoitaja pysähtyi ovelle ja näytti neuvottomalta. Ganju työnsi itsensä irti seinästä, meni lähemmäs ja koputti ovea hänen puolestaan. Hoitaja hymyili hänelle kiitollisena.
Ovi avautui välittömästi ja vaikuttunut henkäisy kuului jostain näkymättömistä.
"Se on täällä! Se on täällä, Yammie!"
Yammie? Ganju ihmetteli, kurkisti huoneeseen hoitajan olan yli ja näki pienen mustan ja vaaleanpunaisen pyörteen pyörivän huoneessa luutnantin merkki käsivarressaan. Hanataro istui tuolillaan pöydän ääressä ja suoristautui kumarasta asennostaan kirkkaan tutkimusvalon alta pyytäen hoitajaa laskemaan tarjottimen lattialle, mikäli se vain onnistui.
Pyörremyrsky pysähtyi ja alkoi hyppiä ylös alas. "Laita se pöydälle! Pöydälle! Minä laitan kaiken lattialle!"
Hanataro siirsi muutamaa kirjaa ja harvinaisen tyhjää lastakippoa, jotta tarjottimelle oli tarpeeksi tilaa. Hoitaja laski tarjottimen, kääntyi ja katsoi kysyvästi Ganjua. Jäätkö sinäkin tänne?
Ganju kohautti olkiaan ja hän näki hoitajan silmissä vilahtavan Oletko varma? ennen kuin tämä ohitti hänet ja palasi käytävään jättäen oven auki. Ganju vilkaisi hänen jälkeensä miettien tarkoittiko avoin ovi sitä, että hän saattoi astua sisään vai sitä, että hän pääsisi pakenemaan paikalta nopeammin tarvittaessa.
Hän astui sisälle.
Ensimmäinen asia, johon hänen huomionsa kiinnittyi, oli lattialle levitetyistä erikokoisista näytekupeista, kaarimaljoista ja pikkuruisista kannellisista kipoista, joihin saattoi laittaa päivän lääkkeet, muodostuva laaja piiri ja omituiset harvat esineet piirin ulkokehällä. Kaikki oli selvästi asetettu tarkoituksella paikoilleen, vaikkei Ganju käsittänyt minkä vuoksi, varsinkaan kun luutnantin merkkiä kantava pikkutyttö alkoi kerätä niitä kiireesti pois. Tyttö oli niin keskittynyt toimeensa, ettei huomannut lainkaan ylimääräistä vierailijaa ennen kuin näki vilaukselta Ganjun kengät silmäkulmastaan.
"Tunkeilija!" Yachiru kiljaisi loikaten ylös ja viskasi epäröimättä pinoksi keräämänsä näytekupit Ganjun päälle. Ganju väisti ne täpärästi ja tunsi jotain roikkuvan niskassaan. Jonkun. Kaksi pientä sormea painautui hänen kaulaansa vasten ja Ganju jähmettyi vaistomaisesti. Hän ei tiennyt lääketieteestä sen enempää kuin tavallinen maallikko keskimäärin, mutta siitä huolimatta hänen aivonsa kiljuivat hengenvaaraa.
"Tunnussana..." nuori ja hento ääni kähisi hänen korvaansa hyisesti.
"Luutnantti Kusajishi!"
Hanataro oli noussut seisomaan. Takiaisen ote Ganjun selässä ei pehmentynyt eivätkä sormet kadonneet hänen kaulaltaan, mutta hänen hyökkääjänsä äänensävy muuttui nitiseväksi ja kuulosti enemmän inttämään valmiilta lapselta kuin täysiveriseltä murhaajalta.
"Hän hiipi salaa selustaan. Me emme tunne häntä. Hän saattaa laulaa."
"E-ei varmasti. Minä menen hänestä takuuseen. Hän on minun ystäväni, luutnantti, me voimme luottaa häneen."
Yachirun kasvot ilmestyivät muutaman sentin päähän Ganjun kasvoista. Hän tiirasi Ganjua tiiviisti. "Oletko varma? Hän ei näytä kovin älykkäältä. Pysyykö hän hiljaa, vaikka häntä kidutettaisiin ja uhkailtaisiin? Vaikka Kenny kuulustelisi häntä?"
Ganju vilkaisi Hanataroon. Hanataro näytti kalpealta.
"Olen varma siitä" Hanataro vastasi. "Luutnantti, päästäkää hänet vapaaksi ja sulkekaa sen sijaan ovi. Sitten kukaan muu ei enää tule tänne."
Luutnantti pudottautui alas ja kiiruhti ovelle. Ganju ei voinut olla hieromatta kaulaansa. Hanataro istahti takaisin alas jalat vapisten. He katsahtivat toisiaan ja kääntyivät sen jälkeen katsomaan Yachirua kuultuaan hänen kikattavan.
"Minä muistankin sinut!" Yachiru ilmoitti kiertäen Ganjua kädet selän takana, tähyten ylös suureen mieheen pää hieman kallellaan. "Sinä olet Apina!" Yachiru hihkaisi riemuissaan.
"Kuules ipana...!" Ganju kuohahti, mutta ei ehtinyt jatkaa Hanataron lausuessa hätäisesti, asiallisella äänellä "Luutnantti, tulisitteko tarkistamaan tilanteen?"
Yachiru loikki heti hänen luokseen ja kiipesi Hanataron sylin kautta istumaan pöydänkulmalle. Kumma kyllä siinä oli vielä tilaa hänelle. Ganju mietti hetken ja korjasi sitten ajatuksiaan. Ei, ei lainkaan kummallista. Hanataron oli täytynyt jättää hänelle vapaa istumakolo tarkoituksella.
Pienen pieni tiuku helähti.
"Kiinni on ja lujasti. Montako puuttuu vielä?"
"Yksi vain" Hanataro vastasi.
"Hienoa työtä!" Yachiru julisti läimäyttäen Hanataroa hartiaan pitäen käsivartensa suorana. "Minä katan kutsut valmiiksi. Apina saa osallistua myös, jos ei kaada teetä lattialle" hän lupasi armollisesti, tiputtautui ketterästi alas pöydältä ja palasi puuhailemaan lattialle epämääräisten tavaroiden keskelle.
Ganju oli hiipinyt hiljaa Hanataron pöydän vierelle. "Mistä on oikein kyse?" hän kuiskasi suupielestään.
"Luutnantti Kusajishi aikoo pitää teekutsut itselleen ja ystävilleen" Hanataro vastasi matalalla, yksitoikkoisella äänellä pitäen huomionsa tiukasti neulassa ja langassa, joita hän käytteli kiinnittääkseen pienen tiu'un rähjäisen näköiseen mihinlie.
"Aha?"
"Toivon, että ette torjuisi saamaanne kutsua. Luutnantti on onneton, koska kapteeni ei ottanut häntä mukaansa tehtävälle Elävien Maailmaan" Hanataro puhui korostetun kohteliaasti. Ganju seurasi neulan liikkeitä. Ne muistuttivat enemmän eloonjäämiskamppailua kuin ompelemista.
"Ja hänen kapteeninsa on...?"
"11. divisioonan kapteeni Kenpachi Zaraki" Hanataro vastasi samalla tasaisella äänellä kuin tähän asti, teki solmun ja katkaisi langan hymyillen ilottoman, puoliksi jähmettyneen hymyn. Rähjäisen pikkuhahmon uudelleen kiinnitetyt tiu'ut kilahtivat hiljaa.
Ganjun silmät laajenivat. "Kenpachi… Sekö mielipuoli, joka –"
Hanataro pisti Ganjua neulalla pyytäen sitä heti anteeksi. Ganju irvisti mutta älysi pitää suunsa kiinni. He katsoivat Yachiruun, joka nosteli varovaisesti teeastioita tarjottimelta ja asetteli niitä piiriksi lattialle. Hän tunsi heidän tuijotuksensa, käänsi päätään ja hymyili säteilevästi.
"Tarjoilu on valmis viiden minuutin kuluttua!" hän ilmoitti.
.
11. divisioona kannusti Yachirua ensisijaisesti opettavaisiin leikkeihin, kuten itsepuolustukseen, soluttautumiseen, aseiden hallintaan ja hippaan, eikä Yachiru osannut muunlaisia leikkejä kaivatakaan. Hänellä oli leluja, opettavaisia ja kestäviä nekin, kuten miekkoja, aseita, kiviä ja keppejä, kirkkaanpunainen pallo silmä-käsi -koordinaation harjoittamiseen (hän ei todellakaan heittänyt kuin tytöt), hyppynaru kunnon kohottamiseen ja uniriepu, jota hän ei tarvinnut enää juuri ollenkaan, sekä tietenkin Kenny, joka sai matkustaa hänen olkapäällään aina kun oikea Kenny oli muualla, ja hän oli niihin täysin tyytyväinen.
Hän ei ollut koskaan leikkinyt teekutsuja. Heiveröinen parantaja Yammie oli kertonut hänelle sen olevan varsin yleinen leikki Elävien Maailman lasten keskuudessa, mitä Yachirun oli hyvin vaikea uskoa. Yachiru osallistui epäsäännöllisen säännöllisesti kapteeni-komentaja Yamamoton teeseremoniatunneille, koska kunnon soturin tuli vaalia myös älyä ja sielun hienoutta eikä pelkkää fyysistä voimaa, eikä niissä tapahtunut milloinkaan mitään hauskaa. Ne olivat pelkkää istumista ja hiljaa olemista ja pikkutarkkaa sääntöjen noudattamista. Jos sellainen oli Elävien Maailman lapsista kivaa, hän oli vain iloinen, ettei asunut siellä!
Hänen tyrmäävä ja "ihan tyhmäksi" -tuomitseva asenteensa leikki-ideaa kohtaan oli muuttunut aavistuksen myönteisemmäksi Yammien sanottua, että he voisivat saada oikeat astiat ja herkkuja, jos pyytäisivät kiltisti. Yachiru ei saanut melkein ikinä koskea teeastioihin kapteeni-komentaja Yamamoton luona. Sitä paitsi hän osasi olla kiltti – oikea soturi osasi myös olla lempeä ja hyvä – ja jos siitä hyvästä sai herkkuja, hän olisi oikein kiltti vaikka kokonaisen iltapäivän.
Nyt, leikin keskellä, hän tunsi eriskummallista innostusta.
"Apina, sinä et tee sitä oikein! Pikkusormen pitää olla pystyssä! Katso mallia!" hän moitti ja kohotti teekuppinsa asetilta korkeammalle pidellen sitä korvasta hienostuneesti peukalollaan, etusormellaan ja keskisormellaan pikkurillin sojottaessa sirosti ilmassa. Yammien kertoman perusteella se oli olennainen osa leikkiä. Yachiru oli päättänyt leikkiä leikin kunnolla ja oikein alusta loppuun, eikä edes Apina saanut pilata sitä.
Ganju vilkaisi Hanataroon, joka näytti kiusaantuneelta, mutta nyökkäsi vahvistukseksi ja kohotti omaa teekuppia pitelevän kätensä pikkurilliä pystympään. Ganju kääntyi takaisin Yachiruun päin ja yritti matkia elettä. Hän tunsi itsensä hölmöksi.
"Hyvä! Seuraavaksi meidän pitää keskustella" Yachiru päätti kuulostaen varmalta, joskin Ganju huomasi, että hän haki yhtälailla varmistavaa nyökkäystä Hanatarolta, minkä Hanataro antoi pysyen ääneti. Yachiru laski kapteeniaan esittävän nuken olaltaan syliinsä ja puhui yllättävän karhealla äänellä "Miehet. Herra Tuppo on varmistanut, ettei teessä ole myrkkyä, joten te voitte kaikki juoda sitä rauhallisin mielin. Herkkuja saa myös ottaa, mutta mansikkahillokeksit on varattu Yachirulle. Jos koskette niihin, menetätte sormenne. Onko selvä?"
Yllättynyt hiljaisuus kesti sekunnin ennen kuin Hanataro älysi tarttua herra Tuppoon – sideharsorullaan, johon oli piirretty mustalla tussilla toisistaan etäällä olevat tihrusilmät – ja lausui hätäisesti "A-asia ymmärretty, kapteeni!"
Yachiru hymyili hänelle kirkkaan hymyn ja puhui omalla äänellään nukelleen "Kiitos, Kenny. Minä otan muutaman keksin heti." Hän asetti viisi keksiä pinoon eteensä. Sitten hän muunsi taas ääntään ja katsoi tuimalla ilmeellä teeseuruetta "Onko sattunut kunnon tappeluita viime aikoina?"
"Minä mursin yhden leuan iltapäivällä" herra Tuppo sanoi Hanataron heiveröisellä, ohuen hermostuneella äänellä.
"Ei herra Tuppo voi sanoa noin. Hän on lepäämässä kaiken teen juomisen jälkeen" Yachiru huomautti hyvin ehdottomaan sävyyn aivan kuin kaikkien olisi pitänyt se tietää.
"Ai?" Hanataro ihmetteli ja tarttui seuraavaan esineeseen vierellään, joka oli hänen pahvisesta lääkekasveja realistisin piirroskuvin esittävästä opetustaulustaan irti leikattu kukkanen. "Minä mursin leuan iltapäivällä."
"Sinäkö Yun-Yun?" Yachiru kysyi.
"Kyllä" Hanataro vastasi kuulostaen epävarmalta.
"Naljailiko joku siitä, että tykkäät kauniista asioista?"
Hanataro ei sanonut mitään. Oliko Yun-Yun 11. divisioonan viidennen istuimen haltija Yumichika Ayasegawa? Opetustaulun turmeleminen kävi yhtäkkiä järkeen. Sen kuvat olivat todennäköisesti näteintä mitä hänen huoneestaan löytyi.
"Käykö niin usein?" Ganjun ääni kysyi. Hanataro vilkaisi sivulleen. Ganju piteli kädessään suurta lusikkaa, yhtä teekutsujen osallistujaa, osoittaen sitä Yachirun suuntaan puheenvuoroa hakevaan tapaan. Hanataro käytti lusikkaa tavallisesti joko kalanmaksaöljyn tai ummetuslääkkeen annostelemiseen, koska nestemäiset aineet pysyivät hyvin sen sisällä sen syvän ja kuperan muodon ansiosta.
"M-hm" Yachiru hymisi enemmän myöntävästi kuin kieltävästi ja jatkoi, "Mutta Yun-Yun on vahva ja pitää aina puolensa. Vellihousut ei yksitoistaan pääse. Sitä paitsi Kenny sanoo, että Yun-Yun saa piereskellä vaikka sateenkaaria eikä se kuulu kenellekään mitään ja jos joku ryppyilee hänen miehilleen, niin itsepä ovat hautansa kaivaneet. Kenny käy ilomielin tervehtimässä heitä kaikkia henkilökohtaisesti. Menenkö minä tervehtimään heitä henkilökohtaisesti?" Yachiru kysyi vaihtaen äänensä Kennyn ääneksi.
"Ei tarvitse. Minä... mursin hänen leukansa hyvin. Öh, pahoin. Hyvin pahoin" Hanataro mumisi.
Yachiru virnisti julmasti ja nyökäytti Kennyn päätä. "Hyvä. Nyt miehet – syökää ja juokaa. Se joka oksentaa, joutuu itse siivoamaan sotkunsa."
.
Ganju ja Hanataro eivät olleet koskaan leikkineet teekutsuja. Hanatarolla oli monta vuotta vanhempi isoveli, mutta ei sisaria. Ganjulla puolestaan oli isoveli ja isosisko, mutta hänen isosiskonsa oli Kukaku, joten sitä ei laskettu, ei ainakaan tässä tapauksessa. Kukaku olisi ennemmin heittänyt joka ikisen teeastian säpäleiksi seinään kuin tehnyt mitään niin idioottimaista kuin teeskennellyt juovansa teetä yhdessä pehmoeläinten kanssa.
Astiat olivat vaarassa rikkoutua leikin tässäkin versiossa, koska jostain syystä Yachirun eri esineistä kokoama 11. divisioonaa kuvaava seurue muuttui villimmäksi ja hurjemmaksi mitä pitempään leikki jatkui.
Herra Tuppo koki onnettoman kohtalon. Se joutui silputuksi kappaleiksi syystä joka jäi täysin Hanatarolle hämärän peittoon ja sen valkeat riekaleet lentelivät ja leijailivat ilmassa Yachirun viskellessä niitä ympäriinsä nauraen heleästi.
"Ilotulitus! Herra Tuppo on luonut meille hienon esityksen. Taputtakaa kaikki!" Yachiru komensi ja jatkoi esittäen vaikuttunutta: "Ooh, miten hienoa!"
Hanataro taputti. Ganju mutisi puoliääneen "Surkein ilotulitus ikinä. Osaisin tehdä paljon paremman vaikka heti."
Yachiru pysähtyi. Hanataro jähmettyi. Hän kuuli sen.
"Ei Kalju osaa tehdä ilotulitusta" Yachiru protestoi nostaen leukansa ylös varmana.
"Mutta minä osaan" Ganju sanoi, laski Kaljuksi nimetyn lääkelusikan kädestään kyllästyneenä leikkiin ja tuijotti Yachirua haastavasti Siitäs sait -katseella.
Yachiru vastasi siihen perääntymättä. "En usko."
"Minä voin näyttää" Ganju jatkoi ja Hanataro näki hänen ottavan jotain housujensa taskusta.
"Ulkona!" Hanataro huudahti. Hän ei kestänyt ajatella, mitä tutkimushuoneesta jäisi jäljelle, jos Ganju pääsisi räjäyttämään ilotulitteita sisällä. "Teekutsut muotoutuvat piknikiksi. Mitä otetaan mukaan?" Hanataro kysyi kyykistyen keräämään jäljelle jääneitä herkkuja tarjottimelle mahdollisimman nopeasti.
"Onko mansikkahillokeksejä vielä?" Yachiru kysyi.
Hanataro laski kaksi keksiä päällimmäiseksi tarjottimelle. Hän oli arvannut tarvitsevansa valttikorttia myöhemmin ja piilottanut ne aivan alussa, kun Yachirun huomio oli ollut kääntyneenä toisaalle. Yachiru lähti mielihyvin seuraamaan heitä ulos.
"Miten sinä muka osaat tehdä ilotulitusta?" Yachiru uteli Ganjulta kävellen ensin hänen vasemmalla puolellaan ja heti kohta oikealla tarkkaillen hänen taskujaan.
"Sisko opetti" Ganju vastasi lyhyesti.
"Kuka sinun siskosi on?" Yachiru halusi tietää.
"Kukaku Shiba."
Yachiru nyökkäsi ja lakkasi kyselemästä. Hanataro mietti johtuiko se siitä, että hän tiesi kuka Kukaku oli, vai siitä, ettei hän halunnut vaikuttaa tietämättömältä kyselemällä lisää. Oli kummin vain, 11. divisioonan luutnantti oli selvästi innoissaan tulevasta. Ylös-alas kohoava vieno kilinä helisi taukoamatta Yachirun hyppelehtivien askelten tahtiin hänen hartialtaan ja ulkona hän syöksähti heti juoksuun jankaten kahden sekunnin välein oliko tämä hyvä paikka piknikille.
"Pihan perälle asti" Ganju huitoi Yachirulle ohjeita. "Siellä on hyvä."
"Onko tämä varmasti hyvä idea?" Hanataro kuiskasi huolissaan.
"Kaikki pitävät ilotulituksesta. Sitä paitsi ipanalla alkoi olla ihan liikaa energiaa sisällä kököttämiseen."
"Jos luutnantille sattuu jotain, kapteeni Zaraki pistää meidät herra Tuppoa pienemmäksi silpuksi."
"Kuka herra Tuppo oikeastaan on?" Ganju ei ollut keksinyt sitä itse ja oli utelias kuulemaan vastauksen.
Hanataro värähti puristaen tarjotinta lujempaa. "En tiedä, enkä halua tietää."
Tarkemmin ajatellen Ganjukaan ei halunnut. Hän katsoi alas Hanataroon. "Älä huoli. Olen puoliksi ammattilainen. Riiviö säilyy ehjänä. Mistä hän muuten keksi aiemman leikin? Se ei jotenkin vaikuttanut tarpeeksi riiviömäiseltä touhulta."
"Rukia-neiti kertoi Ichigon siskojen leikkivän noin" Hanataro huokaisi. "Minä vain puhuin hermostuksissani mitä ensimmäisenä tuli mieleen."
Ganjun teki mieli kysyä pikkurilli-jutusta mitä pirua se oli, mutta katsahdettuaan Hanataroa tarkemmin, hän päätti päinvastoin. Hanataro näytti tarpeeksi kärsineeltä muutenkin.
Yachiru oli yllättävän helppo saada pysymään tarpeeksi etäälle paikasta, josta Ganju aikoi sytyttää tulitteensa. Itse asiassa kävi niin, että kun hän kuuli vaarallisuudesta, hän tarttui ensimmäiseksi kiinni kankaaseen Hanataron kyljessä. Ei koska pelkäsi, vaan koska halusi estää itseään heikommaksi arvioimaa shinigamia joutumasta vaaraan.
Kumpikaan noista tapahtumista ei kuitenkaan ollut yhtä yllättävää kuin se, että Yachiru antoi toisen mansikkahillokekseistään Hanatarolle heidän istuessaan katselemassa Ganjun valmisteluja. Hanataro tuijotti keksiä hölmistyneenä.
"Se on kiitos" Yachiru selitti. "Kennyn parantamisesta. Mutta joudut silti pitämään suu kiinni -valasi."
"Tietenkin. Kiitos, luutnantti."
Yachiru katsoi häneen. "Luuletko, että Apina saa oikeasti jotain aikaiseksi?"
Hanataro kohautti olkiaan. Hän ei odottanut mitään suurta tapahtuvaksi. Ganjulla oli hädin tuskin mitään mukanaan. Hänen pitäisi luultavasti varoittaa Yachirua siitä, valmistaa lasta pettymykseen, mutta hän ei uskaltanut.
Yhtäkkiä Ganju lähti juoksemaan heitä kohti, syöksähti ja liukui nurmikkoa myöten heidän viereensä juuri kun jotain lensi ylös korkeuksiin äkäisesti suhisten. Hanataron suu jäi auki. Yachiru loikkasi jaloilleen puristaen käsiään ristiin toiveikkaana.
Räiskähdys. Kirkkaat, värilliset valopisarat satelivat alas.
Yachiru kiljui ja nauroi käsivarret ojennettuina taivasta kohti.
"Kukaku on äijäää!" hän huusi täysin palkein.
"Jeah, niin on" Ganju tokaisi kuin itsestään selvimmän asian. Sitten hän katsoi Hanataroa ja naurahti hänen ilmeelleen. "Sanoinhan. Kaikki pitävät ilotulituksesta ja ipana on kunnossa."
Kaksi hahmoa juoksi paikalle eri suunnista perässään joukko huolestuneita seuraajia – Yumichika Ayasegawa ja kapteeni Retsu Unohana.
"Luutnantti!" he huudahtivat lähes täsmälleen samaan aikaan.
"Yun-Yun! Re-chan!" Yachiru hihkaisi. Hanataro nousi heti ylös ja painui kunnioittavaan kumaraan. Ganju piti parempana tehdä samoin.
"Luutnantti" Yumichika sanoi polvistuen Yachirun vierelle. "Mitä teille on sanottu sovitulta paikalta katoamisesta ilman ilmoitusta?"
"Että en saa lähteä vaeltamaan omiin päin kertomatta ensin jollekulle" Yachiru toisti selvästi monta kertaa kuulemansa ohjeen samalla kun kietoi käsivartensa Yumichikan kaulan ympärille. Yumichika nosti hänet ylös syliinsä. "Mutta minulle tuli tärkeä tehtävä! Ja sitten..."
Yachiru vaikeni. Kaikki tuijottivat häntä odottaen jatkoa, jota ei tulisi. Kenny oli salaisuus, se oli kadonnut piiloon sinä silmänräpäyksenä, kun pihalle oli tullut muita. Hanataro painoi päänsä entistä kumarampaan.
"Minä kutsuin luutnantin juomaan teetä. Oli minun taukoni aika."
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä, myös Yachiru, joka näytti helpottuneelta ja kiitolliselta.
"Minä käyttäydyin oikein kiltisti" Yachiru vakuutti Yumichikalle kääntyen hänen puoleensa ja silitti hienopiirteisen shinigamin sileitä, hyvin hoidettuja mustia hiuksia. "Mansikkahillokeksit olivat herkullisia. Ja sitten niistä tuli piknik ja Apina järjesti hienon ilotulituksen!" Yachiru viittasi kädellään Ganjuun. "Näitkö sen? Se oli tosi nättiä."
Ganju tunsi kaikkien katseiden kääntyvän vuorostaan häneen ja suoristi selkänsä.
"Kaikki oli turvallista ja harkittua ja olen valmis vastaamaan lisäkysymyksiin" hän haukahti lujaan ääneen, älähti tajuttuaan vielä jotain ja jatkoi nopeasti "Idea oli myös yksin minun, eikä Yamadaa tule pitää syyllisenä tai vastuullisena mihinkään."
"Oliko ilotulitteen ampumiseen lupa?" Yumichika kysyi vinosti puoliääneen, ihan vain tehdäkseen tilanteesta hieman epämukavamman. Hän ei ollut unohtanut hiustensa käristämistä eikä koskaan päästäisi Ganju Shibaakaan unohtamaan.
"Minä annoin Apinalle luvan. Minä olen luutnantti" Yachiru tivahti.
Se tuntui selvittävän kaiken. Kadonnut luutnantti oli löytynyt ja kunnossa. Jännitys laantui ja paikalle kerääntyneet taustajoukot puolin ja toisin alkoivat liikkua rennommin, poispäin. Joku nosti tarjottimen ylös. Kapteeni Unohana lähestyi Hanataroa ja Ganjua. Yachiru töytäisi Yumichikaa, jotta mies laskisi hänet alas. Hän kiirehti Ganjun vierelle ja nykäisi häntä paidasta.
"Hei, Yammien apina! Onko sinulla yhtään lisää räjähdyksiä ja muita mukana?"
"Öhöm. Ei. Ei mitään yhtä isoa. Vain sähikäisiä ja matoja ja sellaisia. Luutnantti" Ganju lisäsi viimeisen sanan irrallisesti.
"Saanko minä ottaa ne, Yun-Yun? Lupaan, että en sytytä mitään tuleen enkä säikäytä ketään vanhaa aatelista sydänkohtauksen partaalle."
Yumicika huitaisi ilmaa elegantisti ilmaisten tee kuten haluat ja Yachiru keräsi Ganjun antamat tilpehöörit käsiinsä iloisena siitä, että oli ehtinyt kysyä kysymyksensä ennen kapteeni Unohanan luentoa. Kapteeni Unohanan luennot kestivät aina pitkään. Hän juoksi miestensä luo. Sitten hän käännähti ympäri.
"Yammie, pidä itsesi miehenä!" hän huikkasi Hanatarolle.
Hanataro ei kuullut. Hän oli väsynyt. Väsynyt, helpottunut ja kauhuissaan yhtä aikaa. Hän oli ehkä selvinnyt 11. divisioonasta, mutta ei vielä oman divisioonansa kapteenista ja näky silputusta herra Tuposta nousi jostain syystä uudelleen hänen mieleensä.
Kapteeni Unohana ojensi kätensä ja laski sen Hanataron olalle lempeästi. "Nuori Yamada, hienoa työtä. Katson, että loppupäivä merkitään sinulle vapaaksi" hän lausui yhtä seesteisesti kuin aina ja kääntyi katsomaan Ganjua. "Herra Shiba, saattaisitteko hänet takaisin sisälle?"
"Tapahtuu, kapteeni" Ganju vastasi heti. Hänen vaistonsa kähisivät, että hänen pitäisi kopauttaa kannat yhteen, mutta ei tehnyt niin. Sen sijaan hän laski kätensä Hanataron olalle kapteeni Unohanan nostettua kätensä ja käännähdettyä lähteäkseen, koska Hanataro kallistui huolestuttavasti ja olisi varmaan kaatunut muuten maahan.
Niin kuin kävikin. Heti kun kaikki olivat menneet, Hanataro lysähti alas, käpertyi pieneksi palloksi ja piilotti kasvonsa käsiensä taa yrittäen hengittää syvään ja rauhallisesti. Ganju laskeutui toisen polvensa varaan hänen vierelleen ja taputti häntä kömpelösti selkään.
"Noh, noh. Sinä selvisit siitä" hän lausui, toivoakseen, tyynnyttävästi.
Hanataro mutisi jotain. Ganju sai selvää ainoastaan sanoista hirveää ja ei ikinä enää. Hän istahti Hanataron viereen.
"Sinä sait vapaata" Ganju huomautti hetken kuluttua kiinnittääkseen Hanataron huomion tapahtumien myönteisiin puoliin. "Mitä haluat tehdä?"
"...en tiedä" Hanataro kuiskasi.
"Hmm" Ganju tuumasi. "Päivä on nätti. Istutaan tässä. Mieti rauhassa."
Hanataro nyökkäsi. Hänestä tuntui kurjalta, että Ganju joutui todistamaan hänen sykkyräkohtaustaan, mutta kun hän viimein tokeni ja pystyi taas kohtaamaan maailman sellaisena kuin se oli, Ganju tuijotteli kaukaisuuteen valkean pihamuurin yli ja vaikutti omalta rennolta itseltään.
"Kissa kiipesi äsken tuohon puuhun" Ganju osoitti kädellään. Hanataro ei ollut varma, oliko se totta vai jotain, mitä Ganju sanoi hälventääkseen hänen syyllistä oloaan. Hän tunsi kiitollisuutta yhtä kaikki.
"Ei sinun olisi tarvinnut jäädä" Hanataro mutisi pahoillaan.
"Kylläpäs. Kapteenisi käsky. Pääset minusta eroon vasta, kun olen saattanut sinut sisälle."
"Ah, minä, en minä –"
"Et halua päästä minusta eroon?" Ganju kääntyi virnistämään. "Ymmärrän, olenhan kiistatta Länsi-Rukongain coolein heppu ja niin poispäin."
"Itse julistettu" Hanataro huomautti, mutta näpäytys oli kiltti, vailla terävyyttä.
"Auts. En vain ole ujo asian suhteen, siinä se" Ganju ilmoitti ja nousi ylös. Hän odotti Hanataroa.
Hanataro kömpi ylös. Jotain tipahti hänen hihastaan nurmikolle. Puolikas mansikkahillokeksi. Hän tuijotti sitä. "Sattuisiko herra Länsi-Rukongain coolein heppu tietämään, mistä saa hyviä mansikkahillokeksejä? Minusta tuntuu, että tarvitsen niitä kunnon varastollisen tulevaisuuden varalle."
"Itse asiassa kyllä. Shiroganehiko ja Koganehiko ovat kumpikin hyviä keittiössä ja he ovat olleet pitkästyneitä viime aikoina. Jos siis uskallat tulla käymään hullussa talossani, tarkoitan."
Hanataro muisteli viimeisintä reilua tuntia elämästään ja teekutsuja, eikä hänen tarvinnut miettiä vastaustaan. Hän nyökkäsi varmana.
Kissa hyppäsi alas muurilta heidän lähtiessään pihalta.
.
.
.
Kirjoittajan kommentti:
En tiedä mistä aivoni kehittelivät tämän, mutta se oli pakko kirjoittaa pois häiritsemästä... Toivottavasti tarina ei ollut kamalasti OOC.
Yachirulla on tapana antaa muille lempinimiä ja Ganjua hän on kutsunut apinaksi. "Yammie" sen sijaan on itse keksimäni muunnos Hanataron sukunimestä Yamada, vaikkei se luultavasti tee lainkaan oikeutta Yachirun kekseliäisyydelle. En yhtään muistanut, onko Yachiru antanut Hanatarolle lempinimeä. En ainakaan löytänyt sellaisesta mainintaa.
Kotetsun nimi on tavutettu niin kuin se suomenkielisen tavutussäännön mukaan kuulostaisi oikein tavutetulta. En tiedä meneekö se japanilaisittain oikein. En myöskään tiedä, mikä termin Spiritual Pressure virallinen suomennos on, joten käänsin sen itse "sprituaaliseksi paineeksi" (koska se kuulosti lähimmäs samalta kuin englanninkielinen vastine) ja käytin sen parina suomenkielisestä Wikipediasta löytämääni sanaa "hengenvoima".