Ikäraja: K+/T

Genre: perhe, hurt/comfort, draama

Varoitukset: surullinen tunnelma

Tiivistelmä:

Edes valtion personifikaatiot eivät kestä loputtomiin ilman unta, mutta pelko piti Ruotsin hereillä etsimässä tietoa, varmuutta.

Luku 2: Ruotsi

.

-Helmikuu 2019-

.

"Tule nukkumaan."

Ruotsi pudisti päätään tietokoneen näytön valon heijastuessa hänen väsyneille kasvoilleen ja välkähtäessä silmälasien kehyksistä. Se sai univajeisen kalpeuden muuttumaan entistä sairaamman näköiseksi ja uupumuksen uurteet syvenemään.

"Ruotsi…" Suomi koetti suostutella uudelleen ja laski kätensä Ruotsin hartialle. Se oli jännityksestä kivikova ja Suomen tuli paha olla ajatellessaan miten kokonaisvaltaisen hellittämättömän stressaantunut toinen oli. Ruotsi ei ollut nukkunut tarpeeksi päiväkausiin. "Ruotsi-kiltti…"

"Hengittävätkö lapset?" Ruotsi kääntyi kysymään silmissään ahdistus ja huoli. Suomi otti häneltä silmälasit päästä ja siirtyi kevyen sivuaskeleen edemmäs yltääkseen painamaan tietokoneen näytön kiinni suuremman miehen selän takana. Ruotsi kääntyi välittömästi uudelleen koneeseen päin, mutta Suomi piti kättään sen päällä. Ruotsin leukapielet kiristyivät, mutta hän ei koettanut vääntää näyttöä uudelleen auki.

"Hengittävätkö?" hän toisti kysymyksensä hädin tuskin kuuluvasti Suomen antaessa harhautuksena ottamansa lasit takaisin.

"Kyllä. Heillä ei ole mitään hätää."

Ruotsi pudisti päätään, hitaasti ensin, sitten lujemmin laitettuaan suorakaiteen muotoiset lasit takaisin silmilleen. "On. Sealandin perusta. Ilmatorjuntatykin alusta merellä. Suola, aika, aallot – mitä tapahtuu, kun se hajoaa kokonaan? Ja Ladonia –"

"Me olemme heidän kanssaan" Suomi sanoi lujasti pysäyttääkseen Ruotsin työläät, kiivaat sanat ennen kuin hän ehtisi mennä kokonaan tolaltaan ja pujotti sormensa Ruotsin käsivarren ympärille nykien häntä nousemaan ylös. Ruotsi nousi.

"Ladonian kuningatar. Joku nainen Amerikassa. Ja perustaja-taiteilija. 73-vuotias. Leikkivät ja kun he ovat poissa –"

"Niin me olemme Ladonian ja Sealandin kanssa."

Ruotsi nielaisi.

"Jos se ei riitä…"

"Riittää se" Suomi sanoi. He olivat jo päässeet pois työhuoneesta, käytävälle asti.

"Mistä voit tietää? Et voi."

"Ikean mainoslause, ihanaa olla kotona."

Ruotsi pysähtyi. Hän oli kulunut niin voimiensa rajoille, että oli melkein äsähtää kiukkuisesti, mitä Suomi tarkoitti, mitä ei normaalisti tapahtunut koskaan. Eikä tapahtunut nytkään, vaikka Suomi näki sanojen käyneen Ruotsin kielellä. Ruotsi harkitsi kaiken sanottavansa perusteellisesti ennen kuin puhui ja oli pitkämielisin ja tasaisen rauhallisin luonne, jonka Suomi tunsi. Siinä vaiheessa kun Ruotsi jaksoi vielä perustella miksi oli siivottava ja järjesteltävä paikat kuntoon säännöllisesti, Suomi oli yleensä jo napsahtanut "Lelut siivotaan nyt!" ilman neuvotteluvaraa (minkä jälkeen Sealand ja Ladonia katosivat huoneisiinsa tekemään niin enemmän tai vähemmän ääneen jupisten).

Suomi siirtyi Ruotsin eteen, nousi varpailleen, kohotti kätensä ylös Ruotsin kasvoille ja käänsi hänen päätään korvista, kunnes tavoitti Ruotsin katseen.

"Sinä olet rakentanut tämän perheen. Itse. Kaikkia epäilyksiä ja epätodennäköisyyksiä vastaan, piittaamatta siitä, ettei sen pitänyt olla mahdollista, ei meille. Koska sinä halusit sen etkä antanut periksi. Ja jos sinä, vahva valtion personifikaatio, asetut kahden mikrovaltion taakse, uskot heihin, suojelet ja rakastat heitä niin kuin tähän asti, siinä täytyy olla tarpeeksi sitä mikä ikinä pitää meidät täällä olemassa. Koti ja perhe on sinun voimasi, eikä Sealandille tai Ladonialle tapahdu mitään, koska heillä on koti vielä sittenkin, kun korroosio voittaa metallin ja risutaideteokset lahoavat metsään."

Ruotsi nieleskeli.

Suomi antoi käsiensä laskeutua hänen harteilleen ja kulkea käsivarsia pitkin alas sormiin asti, jotka hapuilivat ja hakeutuivat hänen sormiensa lomaan. "Mennään nukkumaan" hän kutsui jälleen.

Ruotsi nyökkäsi, antoi Suomen johdattaa itseään ja meni vuoteeseen varmana, ettei saisi sinäkään yönä unta. Mutta niin pian kun Suomi veti peiton hänen hartioidensa tasolle, hänen luomensa alkoivat painaa ja kun hän sen jälkeen tunsi Suomen otsan painautuvan selkäänsä vasten ja käsivarren kietoutuvan vyötärönsä yli sormien sulkeutuessa hänen sormiensa ympärille, Ruotsi huokaisi ja nukahti.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti:

Jos pomon kuolema tai vaihtuminen on valtion personifikaatioille iso ja koetteleva muutos, joka voi uhata koko olemassaoloa, uskon, että mikrovaltioiden personifikaatioille se on sitä vielä enemmän.

Mielikuvissani Suomi ja Ruotsi ovat läpikotaisin koti-ihmisiä. Jos jompikumpi ehdottaa "Mentäisiinkö illalla ulos?", toinen vastaa siihen "Joo! ...tai mitä jos jäädään vaan kotiin?" ja sitten kumpikin huokaisee tyytyväisenä sille, ettei sittenkään tarvinnut lähteä mihinkään.

Minun mielikuvissani Ruotsi on myös pidempi kuin sen 180 tai 182 senttimetriä, mikä on Hetaliaan virallisesti kirjattu. Se voi olla huimaavan paljon japanilaisesta näkökulmasta, mutta on ihmisiä, jotka ovat vielä tuotakin pidempiä.