Ikäraja: K

Genre: ystävyys

Hahmot: Italia, Saksa, Japani

Kirjoittajan kommentti:

Nuorin sisarukseni on ala-asteen alaluokalla. Olen koronakaranteenin takia tehnyt hänen kanssa yhdessä läksyjä. Tänään hänen piti kirjoittaa äidinkielessä tarina/salapoliisitapaus kadonneesta jalkapallosta. Keksiminen tuntui hänestä kamalan vaikealta, kunnes ehdotin, että hän voisi käyttää tarinassaan vaikka Hetalia-hahmoja, jos se helpottaa. Hän innostui ideasta ja niinpä me kirjoitimme omat Hetalia-tarinamme. Sen suurempia suunnittelematta ja kaavailematta kirjoitin tämän noin 15 minuutissa ja julkaisen tämän vain, koska tällä sivustolla on niin kovin vähän lapsille sopivia Hetalia-tarinoita.

Tehtävä: "Keksi ja kirjoita vihkoosi tapaus, joka liittyy kadonneen jalkapallon arvoitukseen."

Kadonneen jalkapallon tapaus

.

"Saksa, Saksa, tämä on kamalaa!"

Saksa huokaisi ja taitteli sanomalehtensä kasaan keskittyäkseen kuuntelemaan ystäväänsä, joka rynnisti päätä pahkaa hänen keittiöönsä Saksan kolme koiraa mukanaan.

"Mitä on tapahtunut?" Saksa kysyi ja veikkasi mielessään, että mikä ikinä Italialla olikaan hätänä, pasta liittyi siihen jollain tavalla. Mutta hän oli väärässä.

"Jalkapallo! Minun jalkapalloni on kadonnut!" Italia ulvoi viuhtoen käsillään ilmaa villisti ja hädissään.

Saksa mietti Italian vanhaa, mutaista ja varsin muhkuraista, mutta paljon rakastettua jalkapalloa. "Oletko varma, ettei Espanja ole lainannut sitä?"

Italia pudisti päätään puolelta toiselle niin että hiuskiehkura melkein piiskasi häntä kasvoihin. "Ei ole. Minä kysyin."

"No, missä sinä käytit sitä viimeksi?"

"Siinäpä se, kun minä en muista!" Italia huudahti ja valahti istumaan lattialle koirien kerääntyessä heti hänen ympärilleen tuuppien häntä kuonoillaan lohduttavasti.

Saksa huokaisi uudelleen ja hieroi otsaansa. Hän mietti ankarasti.

"Se oli kaikista paras jalkapallo..." Italia murehti ääneen. "Minä olin tehnyt sen itse, tiesitkö? Valikoin ja ompelin kaikki nahanpalat yhteen ja kaikkea..."

Saksa tiesi. Italia oli kertonut tarinan hänelle monet kerrat.

"Ulkona leikkiminen ei ole enää ikinä yhtä hauskaa..." Italia mumisi melkein kyynelten partaalla.

Saksalle tuli epämukava olo. Hän ei missään nimessä halunnut Italian itkevän, koska sen lisäksi, että hänen lohduttamiseensa meni aina paljon aikaa, itkevän Italian näkeminen sai Saksan tuntemaan itsensäkin hyvin surkeaksi.

"Me-meidän pitää vaan siivota sinun talosi kunnolla. Varmasti jalkapallo löytyy siinä samassa, se on vain hukkunut kaiken sekamelskan sekaan."

"Luuletko niin?" Aivan pikkuruinen toiveikas sävy oli ilmestynyt Italian ääneen.

"Kyllä. Lähdetään saman tien" Saksa nousi ylös pöydän äärestä ja he lähtivät ulos koirien kanssa. He eivät olleet ehtineet kuin Saksan pihaportille, kun Japani tuli heitä vastaan.

"Konnichi wa Italia ja Saksa. Italia, minä kävin sinun luonasi, mutta et ollut kotona ja minä arvelin, että olet täällä. Tässä" hän ojensi jotain Italialle. Italia otti sen vastaan ihmeissään.

"Mikä tämä on?" hän kysyi tuijottaen pyöreää, pallomaista esinettä käsissään.

"Sinun jalkapallosi. Se näytti niin likaiselta ja kurjalta repsottavine osineen, että minä otin sen mukaani, pesin sen, paikkasin ja täytin ilmalla."

Italia tyrkkäsi jalkapallon Saksan syliin ja loikkasi eteenpäin halaten Japania ulisten "Japaniii~!"

Japani jähmettyi. "M-m-minä olen pahoillani?" hän sopersi epävarmasti ja katsoi Saksaan pyytäen häneltä silmillään selitystä. "Teinkö minä pahasti?"

"Päinvastoin. Sinä pelastit koko päivän" Saksa vakuutti ja kertoi hänelle miten.